34+0

05.01.2017

Täällä sitä ollaan, loppumetreillä. Tämä raskaus on edennyt ihan hurjaa tahtia, ja on vaikea ymmärtää että olen jo näin pitkällä. Mutta joka päivä se konkretisoituu enemmän ja enemmän. Uusia suunnitelmia tehdessä on pitänyt ottaa huomioon mitä viikkoja jo eletään, ja monen kaverinkin kanssa kun ollaan nähty niin lähtiessä ollaan sitten sovittu että ”Nähdään seuraavan kerran sitten kun vauva on jo syntynyt!”. Siis apua, liian todellista! Samalla kuitenkin niin epätodellista, kun ei mulla yhtään ole sellainen olo että esim. kolmen tai neljän viikon päästä meillä olisi vauva.

Muuton aikaan kiusanneet supistukset ovat helpottaneet, tai oikeastaan kadonneet kokonaan. Tällä viikolla olen uskaltanut aivan rauhassa jo siivoilla ja tyhjennellä tiskikonetta ja kävellä portaita normaalisti ylös ja alas – ja pah, mulla ei tule supistusta edes joka päivä. Eli saattaahan se hyvin olla että tämä tyyppi viihtyykin kohdussa reippaasti siskojansa pidempään, tai sitten ei. Tiaran odotusaikana koin ensimmäisen supistukseni ikinä viikolla 34+3, ja siitä ei sitten kauaa enää mennytkään että hän syntyi, vaikka tuota ennen mulla ei koskaan ollut ollut edes yhtäkään kivutonta harjoitussupistusta. Mutta saa nähdä, onhan tämä taas jännää seurata miten oma keho toimii tällä kertaa.

Kävin neuvolassa eilen, ja siellä oli kaikki oikein hyvin, juuri niinkuin pitääkin. Verenpaine oli edelleen matala ja muutkin arvot hyviä. Vauva on tosiaankin pää alaspäin pötsissä, mikä on myös hyvä. Toivottavasti hän ei sieltä enää käännykään. Tulostin jo itselleni HUSin Ajatuksia tulevasta synnytyksestä -lomakkeen, ja ajattelin neuvolahoitajan kehotuksesta pakata sen mukaan synnärille neuvolakortin väliin. Viimeksi mulla ei sellaista ollut ja pärjäsin ilmankin, mutta ajattelin että nyt olisi kiva kun se on mukana ja ei tarvitse sitten kesken synnyttämisen enää osata sanoa mitä toivoo.

 Neuvolan hoitajan kanssa juteltiin tulevasta synnytyksestä ja mun ajatuksista sen suhteen ja hän oli kyllä tosi rohkaiseva ja sanoi että mulla kuulostaa olevan selkeät sävelet ja hyvä ja luottavainen mieli tulevasta. Meillä on ollut sama hoitaja Tiaran raskausajalta asti, melkein kuusi vuotta siis jo ja se on kyllä ihanaa. On tuttu ihminen jonka kanssa jutella ja joka tuntee sekä mut että meidän perheen hyvin. Hänen kanssaan mulla on aina ollut hyvä mieli käydä neuvolassa eikä koskaan ole tarvinnut jännittää tai miettiä että uskaltaako kysyä jotain.

Mulla olisi jäljellä vielä yksi neuvolalääkärikerta ja yksi ultra jossa tsekataan vauvan koko ja tarjonta vielä varmuuden vuoksi. Varattiin myös yksi normaali neuvolakäynti vielä, mutta saattaa olla että se jää sitten käymättä kokonaan, kun oli niin myöhään vasta viikolla 38. Katsotaan, katsotaan. Nämä on niin jänniä hetkiä, jotenkin ei oikein tiedä miten päin olisi! Olisi niin helppoa kun tietäisi etukäteen milloin vauva syntyy,  mutta eihän sitä millään voi tietää, pitää vaan odottaa.

Ensi viikolla varmaankin pakkailen sitten sairaalakassin, kunhan olen saanut viikonloppua vauvan vaatteita pestyä. Ei olla nimittäin vielä pesty mitään! Sairaalakassista tulee sekä tekstiä että videota, kun molempia on toivottu.

Laitoin muuten kollaasiin kaikki kuvaamani mahat tästä raskaudesta, alkaen viikolta 15! Onhan tuo maha nyt kyllä ottanut jäätävän kasvuspurtin tässä loppua kohden. Naurattaa miten isolta maha tuntui jo puolivälin tienoilla, vaikka oikeastihan se oli aivan mini.

Ihanaa huomista loppiaista kaikille, nauttikaa mielettömän kauniista pakkassäästä, mä oon ainakin ihan fiiliksissä tuosta auringosta ja lumesta!


Lomameininkejä ja 33+0

30.12.2016

Eilen tuli täyteen 33 raskausviikkoa, jes! Ollaan lomailtu kaikessa rauhassa, ja eilen saatiin myös yökylään meille Emilia, Topias ja lapset Turusta. Vietettiin ihana ilta, pojat kokkasivat hullun tortillabuffan meille ja pelattiin kaikkia mahdollisia lasten lautapelejä ja katsottiin leffaa. Ihanaa yhdessäoloa ja hengailua, ja lapset leikkivät niin kivasti yhdessä. Ihanaa kun on niin samanikäisiä lapsia jotka tykkäävät toistensa seurasta.

Mun äiti ja Armas lähtivät eilen aamulla kotiin, ja saatiin siis vieraita heti siihen perään. Tänään ajellaan Oton perheen mökille yhdeksi yöksi, ja huomenna tullaan takaisin viettämään uutta vuotta kotona toisen ystäväperheen kanssa. Aikamoisen touhun täyteinen loma siis, mutta vain kaikkea kivaa tekemistä. Ihanaa on ollut nähdä kaikkia ja hengailla yhdessä. Onneksi on vielä viikonlopun verran lomaa edessä.

Raskaus on ollut viime päivinä jotenkin aivan sivuosassa, lukuunottamatta vauvaa joka etenkin iltaisin liikkuu niin hulluna että häntä ei voi olla huomaamatta vaikka olisi toisella puolella huonetta. Maha hytkyy vimmatusti ja vauvan jalka näkyy aina ulospäin kun hän potkii. Olen nyt melko varma että hän on kiinnittynyt pää alaspäin, sillä olin ainakin tuntevani alkuviikon aleshoppailureissulla jäätävää painetta ja kipua pitkän aikaa siinä kohdassa johon pään pitäisi parkkeerata, ja sen jälkeen kaikki potkut ovat tuntuneet ylhäällä. Mulla ei koskaan ennen ole näkynyt vauvan jalkapohjaa tai jalan muotoa kunnolla ulospäin mutta nyt on! Se on ihan hullun näköistä ja tuntuista!

Maha 33+0<3

Maha on iso mutta ihana, vaikkakin nyt on alkanut tuntua että en enää hahmota sen kokoa ja meinaan kokoajan törmäillä joka paikkaan sen kanssa, hah! Olen voinut tosi hyvin ja siksi tuntuu niin uskomattomalta että raskaus on jo näin loppumetreillä. Parasta!

Vauvan oma nurkkaus on jo melkein valmiina, joten se on yksi ensimmäisiä juttuja joita esittelen ensi vuoden puolella. Nyt mulla alkaa olla kiire pakata mökkireissua varten, joten alan laittamaan kamoja kasaan. Huomenna ilmestyy vuoden viimeinen postaus, perinteinen katsaus vuoteen 2016 joka on ollut aika vaihe- ja tapahtumarikas.

Ihanaa päivää kaikille <3