Mitkä rattaat seuraavaksi?

26.02.2014

Meillä on nyt vuoden päivät ollut käytössä Mountain Buggy Duetit. Ihanat, mahtavat, kapeat, kaikkea sitä mitä tuplarattailta toivoimmekin, mutta yhä useammin huomaan että Zelda istuu tai makoilee niissä aivan yksin. Tiara haluaa k-ä-v-e-l-l-ä. Ei missään nimessä ainakaan istua rattaissa paikoillaan, vaan kävellä, tutkia, istua metrossa penkillä, seisoa paikallaan keskellä kauppakeskusta, juosta ja hyppiä.  Vaikka Tiaran tyhjälle paikalle on mukava kasata kassikaupalla ostoksia neidin kävellessä, ja rattaat ovat kahdesta istuimestaan huolimatta kapeat, olemme alkaneet kaivata niille myös vaihtoehtoa siihen rinnalle, eli yhdenistuttavia rattaita.

Uskoisin että tarvitsemme kuitenkin vaihtoehdon missä on seisomalaudan kiinnitysmahdollisuus, sillä reissun venähtäessä olisi toki mukavaa että Tipan saisi siihen kyytiin eikä tarvitsisi kävellä pelkästään uteliaan leikki-ikäisen tutkin tämän pensaan ja vesilätäkön millintarkkuudella ja kävelen sitten -nopeudella. Tiara on reipas ja tykkää kävellä, mutta ikää on kuitenkin mittarissa vasta kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Pidempiä reissuja jos miettii, niin tykätään käydä lenkeillä esimerkiksi lähimetsässä, jossa paikoitellen on vähän vaikeakulkuisempaakin maastoa, joten olisi toivottavaa että tulevat menopelimme kulkevat myös siellä vaivattomasti. Lähimetsä kuulostaa pieneltä, mutta lenkkiä kertyy helposti seitsemän kilometriä kun lähtee kiertämään.

Tähän postaukseen olen koonnut pitkällisen tutkimustyön ja harkinnan seurauksena meitä eniten miellyttävät ratasmallit kuvineen, plussineen ja miinuksineen. Se mitä me haetaan on rattaat jotka ovat kompaktit, mukavat istua, tyylikkäät ulkonäöltään ja monipuoliset käyttömahdollisuuksiltaan.

bugabookollaasi

Kuvat: Bugaboo

Bugaboo bee plussat, ovat rattaat joista haaveilin jo Tiaran vauva-aikana, ennenkuin Zelda ilmoitti tulostaan. Olen edelleen totaalisen rakastunut niiden muotoiluun, ja sivukaupalla infoakin on tullut luettua näistä, sekä ihasteltua kaupungilla monta kertaa kun ovat tulleet vastaan. Käytännön kokemusta mulla ei näistä ole, mutta en ole kuullut koskaan yhtään moitteen sanaa näistä, vaikka usella tuttavallakin näitä on.

+ Törkeän tyylikkäät, ihan mielettömät.

+ Kevyet, paino vain 8,5kg

+ Leveys vain 53cm

+ Paljon mahdollisuuksia muunnella ulkonäköä

+ Herkut värivaihtoehdot

+ Seisomalaudan saa kiinnitettyä

– Sadesuoja ei tule mukana

cosattogigglekollaasi

Kuvat: Cosatto

Cosatto Gigglet Go Lightly -kuosilla, ovat kyllä aivan uusi ratasmalli, mutta kyseinen kuosi on ollut myös mun kuolauslistalla jo vuodesta 2012. Mä lukaisin Giggleistä ensimmäistä kertaa nyt uusimmasta Kaksplussasta (vai olikohan se Vauva?), ja ihastuin niiden tyylikkääseen muotoiluun. Kun vielä googletellessani huomasin että niitä saa myös tässä mun suosikkikuosissa, innostuin oikein totaalisesti. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä että nämä yhdistelmävaunut olisivat meille se paras ratkaisu, sillä tuntuu typerältä maksaa kopasta, kun sille ei ole mitään käyttöä eikä näitä saa ilmankaan.

+ Ihana kuosi

+ Kevyet, 8,5kg ratasosan kanssa

– Kolmipyöräiset, ei aiempaa kokemusta

– Ei kovin kapeat, 60cm (tuplarattaidemme leveys on 64cm)

– Turhaa maksaa yhdistelmärattaista, kun ei tarvitse oikeasti

– Ei tietoa seisomalaudan kiinnitysmahdollisuuksista

quinnyzappxtra2kollaasi

Kuvat: Kiddisave.co.uk

Quinny Zapp Xtroista on ollut paljon juttua blogeissa tässä omien äitiysvuosieni varrella. Ne ovat kevyet, muuntautumiskykyiset, pienet ja helpot. Missään suomalaisissa lastentarvikeliikkeissä en ole kuitenkaan itse vielä näihin törmännyt, mikä ihmetyttää. Ehkä olen vain etsinyt huonosti. Quinnyissä mua mietityttää myös se pienuus, se on toki kaupunkireissuilla tosi hyvä juttu, mutta kulkevatko nämä metsässä? Quinnyt ovat hinnaltaan todella maltilliset, reilut 200 euroa saksalaisessa verkkokaupassa, mutta pärjäävätkö ne sitten ominaisuuksiltaan kalliimmille kilpakumppaneilleen?

+ Kevyt, paino 8,7kg

+ Edulliset

+ Tilatessa mukana tulee aurinkosuoja, sadesuoja, aurinkovarjonpidike ja adapterit turvakaukalolle

– Ei mahdollisuutta testata liikkeessä

– Tosi pienet renkaat, miten toimisivat hankalammassa maastossa?

– Kolmipyöräiset

– Seisomalautaa ei saa kiinnitettyä

stokkescootkollaasi

Kuvat: Stokke

Stokken Scootit ovat mun toinen ehdoton suosikkini tähän mennessä! Näitä me päästiin itse testailemaan käytännössä taannoisen Tukholman reissun ajan, ja tykättiin hurjasti. Scootit ovat näppärät, sopivan kevyet mutta tukevat, mukavat lapselle, ja monipuoliset ominaisuuksiltaan. Istuimen pystyi vaihtamaan yhdellä napin painalluksella joko kasvot menosuuntaan tai selkä menosuuntaan, ja rattaat sai todella pieniksi kasaan jolloin niitä oli helppo kantaa. Tykkään siitä että Scooteissa lapsi istuu tavallista korkeammalla, jolloin niitä voi käyttää hätätilassa vaikka syöttötuolina, ja lapsi näkee kyydistä hienosti ympärilleen. Rakastan Stokken ihania värejä, jotka ovat superherkullisia ja erilaisia kuin muilla valmistajilla!

+ Kompaktit, mutta eivät todellakaan pelkät matkarattaat, vaan monipuoliset

+ Kapeat, leveys vain 54cm

+ Herkut värivaihtoehdot

+ Kokemus rattaista positiivinen useamman päivän testauksella

+ Sadesuoja tulee mukana valmiiksi

– Seisomalautaa ei saa kiinnitettyäbugaboobuffalokollaasi

Kuvat: Bugaboo

Bugaboo Buffalot, ovat huomattavasti järeämmät kuin muut rattaat  tässä postauksessa. Ainoa syy, miksi haaveilen niistä on se että ihastuin niihin heti kun kuulin että ne tulevat markkinoille. Jos Zelda olisi ollut meidän ensimmäinen lapsi, nämä olisivat ne rattaat jotka meillä hengaisivat Mountain Buggyjen sijaan. En kuitenkaan usko että nämä vastaisivat tarpeitamme juuri nyt, koska emme tarvitse enää vaunukoppaa, tai ihan näin tukevia menopelejä. Olisi kuitenkin mahtavaa kuulla joltain Buffaloiden omistajalta näiden ratasominaisuuksista, jos joku omistaja lukijoistani löytyy!

+ Kulkevat monessa maastossa, niin metsälenkillä kuin kaupungissakin

+ Ihanat värivaihtoehdot ja tyylikäs muotoilu

+ Tukevat

+ Tilava ostoskori

+ Seisomalaudan saa kiinnitettyä

– Eivät ehkä vastaa meidän tarpeita

stokkexplorykollaasi

Kuvat: Stokke

Stokke Xploryt ovat toiset vähän tukevammat vaunut, mutta eivät kuitenkaan niin suuret kuin Buffalot. Xploryissa mua miellyttää erityisesti niiden korkeus, sekä muuntautumiskykyisyys. Mä tykkään siitä että Xploryt ovat muotokieleltään aivan omanlaisensa, vaikka muistuttavatkin jossain määrin myös Scooteja. Ne eivät ole juurikaan Scooteja painavammat 12,1kg:n painollaan, mutta ovat kuitenkin muuten hieman kookkaammat. Xploryt toimisivat ehkä rankemmissa olosuhteissa pienempiä sisaruksiaan paremmin, mutta olisivatko sitten kaupunkiolosuhteisiin tarpeeksi näppärät? En voi sanoin kuvailla kuinka paljon rakastuin tuohon tämän kesän pinkkiin pikselikuosiin kun näin sen Polhemin juhlissa muutama viikko sitten. Ihan supersöpö!

+ Isot renkaat

+ Korkea istuma-asento

+ Ihanat värit ja kuosit

+ Sopivat moneen maastoon ja käyttötarkoitukseen

+ Seisomalaudan saa kiinnitettyä

– Mukana tulee myös vaunukoppa joka meille olisi turha

Tässä on nyt aika laaja skaala vaunuja, todella erilaisia vaihtoehtoja. Yhteistä niille kaikille on ehkä moderni muotoilu ja kauniit värit. Muhun ei enää iske perinteiset Emmaljungat tai Briot, niinkuin Tiaran vauva-aikana, vaan kaipaan rohkeita värejä ja pelkistettyjä muotoja. Mä haluan että meidän viimeiset rattaat ovat ne täydelliset, joista ei löydy mitään vikaa ikinä!

Millaisia rattaita teillä on käytössä? Miten seisomalauta on toiminut, ja minkä ikäisen kanssa? Mitkä rattaat valitsisitte ylläolevista vaihtoehdoista?


Noi ei taida ihan mahtua

04.10.2013

Tiedättekö sen voitonriemun mitä voi tuntea kun joku sanoo ivallisella äänellä jonkin erittäin tarpeellisen huomautuksen sinulle samalla alentuvasti hymähtäen ja tiedät voivasi osoittaa hänen olevan väärässä? Olen monta kertaa saanut bussiin, hissiin tai vaikka ahtaaseen vaatekauppaan Mountain Buggyjämme työntäessäni saanut kuulla tuon saman lauseen kanssaäideiltä jotka työntävät yhden lapsen yhdistelmävaunuja., yleensä näitä jättikokoisia hyökkäysvaunumalleja jollaiset meilläkin aiemmin oli Tiaralle.  Melkein kaikki olettavat että tuplarattaiden on ihan pakko olla sellaiset todella leveät, painavat ja hankalat tai vastaavasti päällekkäin tai peräkkäin istuttavat, todella pitkät ja hankalat.

IMG_6153Näin ei kuitenkaan ole, onneksi! Kuten keväällä kirjoitinkin, Mountain Buggy duetit ovat tosiaan vain 64,5cm leveät vaikka ovatkin vierekkäin istuttavat normaalileveillä istuimilla. Näillä meidän rattailla ahtautuu siis ihan yhtä kevyesti (usein jopa reippaasti kätevämmin) hisseihin ja busseihin kun meidän vanhoilla yhden lapsen yhdistelmillä, joiden leveys oli 68cm. Mä en oikeasti uskonut tätä silloin keväällä kun nämä rattaat ostin, että me oikeasti mahdutaan joka paikkaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Mua kuumotti aina mennä raitiovaunuun tai ahtaaseen hissiin kun pelkäsin että ei mahduta tai viedään tuhottomasti tilaa, mutta väärässä olin. Duetit ovat lunastaneet kaikki lupauksensa, ihan jokaikisen.

Viime keväänä vaunuista postatessani sain hurjan ryöpyn huolestuneita kommentteja meidän päätöksestämme olla ostamatta erillistä vaunukoppaa Zeldaa varten. Ilokseni täytyy todeta kuitenkin että me selvisimme kopatta oikein loisteliaasti! Silloin kun Zelda oli ihan vastasyntynyt, me saatiin lämpöpussi kiinnitettyä tiukasti rattaiden valjaisiin ja Zelda oli omassa pussissaan siellä ihan suojassa. Sitten kun Zelda kasvoi ohi tästä viritelmästä noin parin kuukauden iässä, oli kesä jo vauhdissaan ja rattaiden tukevat 5-pistevaljaat sopivat vauvelille. Ilman koppaa ollaan pärjätty ja viikon kuluttua Zelda on kasvanut kopan käytön suositusiästäkin ohitse.

IMG_6154 IMG_6230Mä oon tykännyt hirveästi siitä että Dueteissa on portaaton selkänojan säätö, koska Zelda ei ole enää kolmen-neljän kuukauden iän jälkeen viihtynyt hereilläollessaan täydessä makuuasennossa rattaissa. Ollaan siis pikkuhiljaa voitu aina nostaa selkänojaa ihan pikkuisen ”sitterimäiseen” asentoon, ja nyt puolen vuoden iän lähestyessä jo melkein istuma-asentoonkin tarvittaessa. Täyteen istuma-asentoonhan noita selkänojia ei ihan saa, kun ne jäävät aina vähän nojaaviksi. Tämä voi olla haittatekijä jollain, mutta meillä ainakin Tiara on viihtynyt lokoisasti lekotellen hieman nojaavassa asennossa.

Parasta meidän vaunuissa on isot, kääntyvät etupyörät. Niillä on niin kätevää liikkua tiukoistakin mutkista ja kapeistakin väleistä, koska ne kääntyvät niin ihanan ketterästi. Pyörät saa myös lukittua kätevästi joten esimerkiksi edestakaisin työntely vauvaa nukuttaessa ei ole ongelmallista. Silloin kun rattaat tulivat meille oli maassa vielä lunta ja loskakakkaa eli talvikelitkin on tullut testattua, tosin vain yhden lapsen kanssa. Varmasti on ensi talvena raskasta työntää 20:ta kiloa lapsia ja 15:ta kiloa rattaita eteenpäin loskassa, mutta ei mahdotonta. Ja laitan vaikka pääni pantiksi että näillä rattailla se työntely on mukavampaa ja helpompaa kuin monilla muilla!

IMG_6243Mikään tässä maailmassa ei ole täydellistä, mutta nämä rattaat ovat mun mielestä aika lähellä. Pieniä puutteita kuitenkin löytyy myös Mountain Buggy Dueteista ja niihin kuuluu ehdottomasti ainakin mun mielestä surkea lörppä juomapulloteline, joka roikkuu rattaiden sivussa vinossa niin että pullo voi ihan helposti tippua sieltä. Toinen miinus on se että silloin kun molemmat muksut nukkuvat ja rattaat ovat makuuasennossa, ovat rattaat vähän takapainoiset. Koskaan eivät ole meinanneet itsestään kipata, mutta takapainon huomaa kuitenkin sen verran että pitää vähän tiukemmin kiinni. Mutta nämä kaksi puutetta ovat kuitenkin superpieniä ja sellaisia että eivät ainakaan mua ole kertaakaan sen kummemmin häirinneet, juomapullo kulkee kätsästi myös laukussa tai toisen kuomun päällä sen ollessa kasassa.

Plussaa annan rattaille kaiken yllämainitun lisäksi myös erityisesti erikseen säädettävistä kuomuista joissa on kurkistusluukut ja aurinkosuoja, supertilavasta ja isosta tavarakorista jonne mahtuu paljon ostoksia, sekä tukevasta työntöaisasta. Myös istuimet ovat tilavat ja niihin mahtuu ihan ketterästi kaksivuotias talvikamppeissaan ja varmasti vielä kolmivuotiaskin tarpeen vaatiessa.

IMG_3461Kesäkuvissa Zeldalla on ikää juuri sen kaksi kuukautta ja tässä alimmassa kuvassa vajaat puoli vuotta, huomaa varmaan neidin kokoerostakin että muutama kuukausi on vierähtänyt välissä. Loppuyhteenvetona, mä voin ehdottoman vilpittömästi suositella Mountain Buggy Dueteja, me ollaan ainakin oltu omiimme enemmän kuin tyytyväisiä. Kysykää ihmeessä jos tulee jotain kysyttävää näistä mieleen ja kertokaa omia kokemuksianne jos teillä on samat menopelit kuin meillä!


Lastentarvikkeiden megapläjäys

10.01.2013

Mä ajattelin nyt fuusioida minulta pitkään kysellyn lastentarvikkeiden turhat & tarpeelliset -toivepostauksen ja masuvauvan hankintalista -postauksen tälläiseksi yhdeksi, toivon mukaan oikein sulavaksi kokonaisuudeksi.  Näin jo yhden vauvavuoden läpikäyneenä on ihanaa kun tietää valmiiksi hankintoja miettiessään mitkä asiat ovat tarpeellisia ja mitkä eivät, vaikka tietysti myös vauvat ovat erilaisia persoonia ja toiselle vauvalle voi joku asia olla aivan yhdentekevä mikä toisella on ollut arjen pelastaja. Etukäteen ei kaikkea voi tietää, mutta tällaiset jutut ovat meillä päätyneet nyt hankintalistalle:

Phil & Teds Dot -sisarusrattaat

Mulla on ollut aina tuplarattaista mielikuva hankalina, tilaavievinä  ja varsinkin julkisissa liikennevälineissä kanssamatkustajien ikuisina inhokkeina. Siksipä mulla alunperinkin nousi jo kylmä hiki pintaan kun aloin netissä kauppojen tuplaratas-valikoimaa tutkimaan. Mä en halunnut olla se äiti joka muutenkin super ahtaissa busseissa vie kaksien vaunujen paikan yksinään ja joutuu hymyilemään anteeksipyytävästi seuraavalta pysäkiltä kyytiin pyrkivälle kapeiden rattaiden omistajalle joka ei mahdu kyytiin.Kuitenkin me liikutaan paljon julkisilla koska omaa autoa ei ole, eli kahdelle lapselle sopivat menopelit tulevat todella tarpeeseen!

Niin mä sitten tulin siihen tulokseen että meille tulevien rattaiden täytyy myös olla kapeat. Tutkittuani eri vaihtoehtoja tuntikausien ajan eräänä iltana, mä vihdoin päätin että meille tulee Phil & Ted’sin Dot -sisarusrattaat. Ne ovat vain 59cm leveät, eli jopa paljon kapeammat kuin meidän tämänhetkiset yhdelle vauvalle tarkoitetut suhteellisen massiiviset ABC  Pramy Luxit ja kapeammat kuin muut Phil & Ted’s sisarusratasmallit. Toinen mulle tärkeä juttu oli se, että rattaita saa helposti muokattua tarpeen mukaan, eli niihin saa tarvittaessa kiinni turvakaukalon tai ne saa muunnettua vain yhdelle lapselle sopiviksi menopeleiksi ja nämä molemmat ominaisuudet Doteista löytyvät. Herkullisen pirteät värivaihtoehdot ovat myös plussaa! Rattaista lisää *täällä*.

philjatedsdotKuvat täältä!

Lastensänky Tiaralle

Koska vauva muuttaa Tiaran pinnasänkyyn nukkumaan, Tiara tarvitsee uuden isomman sängyn. Mä tykkään modernista ja yksinkertaisesta ja siksi valitsin sänkylemppariksi Ikean Gulliverin. Sänkyyn tarvitaan lisäksi turvalaita (ainakin mulla oli sellainen pienenä ja luulen että olisi Tiarallekin ihan kätevä) sekä patja ja sijauspatja.  Isompi peitto olisi myös varmaan kova sana kun pikkusisko saa Tiaran vanhan vauvapeiton ja tietysti sitten isompi peitto ja isompi sänky tarkoittavat myös uusien lakanoiden ja pussilakanoiden ostamista.

sänkykollaasi

Kuvalähteet: Sänky *täältä* Turvalaita *täältä* Patja *täältä* Sijauspatja *täältä*

Muita tarpeellisia hankintoja vauvalle

Tiaran ollessa ihan pieni vauva, me oltaisiin tarvittu kylpytukea koska pienen vetelän vauvan kylvettäminen ammeessa kävi aika raskaaksi selälle kun sitä useampaan otteeseen viikossa harrasti. Ei koskaan saatu aikaiseksi hankkia kylvetystukea ennen kuin Tiara jo osasi itse istua mutta nyt kyllä ehdottomasti haluan sen meille. Pieni ostos mutta iso helpotus! Vähän isompi ostos joka myös on mun mielestä tarpeellinen hankinta on Tula -kantoreppu. Syksyisellä kantokiertueella testailin reppua Tiaran kanssa ja päätin jo silloin että tulevalle vauvalle sellainen hankitaan. Mä olen varma että reppu auttaa arjen askareissa ja silloin kun pienempi tyyppi haluaisi vain olla sylissä mutta täytyy viihdyttää isompaakin mukulaa. Tulaa löytyy niin ihanissa kuoseissa ja väreissä että meinasi iskeä valinnanvaikeus, mutta tuo allaolevassa kuvassa näkyvä ”Sculls” -kuosi on kyllä kaikkein ihanin! Tulasta ja kantokiertueesta löytyy lisää asiaa sivupalkin haku-toiminnolla hakemalla sanaa ”kantokiertue”.

Vauva tarvitsee myös tutteja ja tuttipulloja varmuuden vuoksi vaikka aionkin imettää, mutta kuten viimeksikin huomattiin Tiaran kohdalla niin aina sekään ei riitä vaikka kuinka kovasti haluaisi imettää vaan kannattaa varautua kaikkeen! Ainun MAM anti-colic -tuttipullot olivat meillä käytössä ja Tiaralla ei koskaan ollut mitään masuvaivoja joten aion luottaa niihin tälläkin kertaa. Syöttämisestä päästäänkin sujuvasti myös sen aiheuttamaan sotkuun, jonka hallitsemisessa harsot ovat oiva apuväline. Niitä meiltä löytyy pilvin pimein mutta muutama kuviollinen versio perusvalkoisten rinnalle olisi tervetullut.

Vauvaan tämä hankinta ei sinänsä liity vaan äidin turhamaisuuteen, mutta listalle päätyi myös purkillinen (tai kaksi) valkoista huonekalumaalia. Tarkoituksena on vihdoin maalata pyökin värinen syöttötuoli muuhun sisustukseen paremmin sopivaksi valkoisella maalilla ja vielä mietinnässä on maalataanko myös limenvihreä pinnasänky. Limenvihreä on ihana väri ja se oli pirteä ja erilainen valinta pinnasängyn väriksi, mutta tässä vajaan kahden vuoden aikana se on alkanut kuitenkin kyllästyttää kun tietää että sille olisi vielä ainakin vuosi-pari käyttöaikaa jäljellä ja se on kuitenkin sen verran hallitseva elementti että koko huoneen sisustus täytyy sitten rakentaa siihen väriin sopivaksi, mikä ei mua enää innosta. Mutta täytyy katsoa mitä tuo meidän kaksilahkeinen tähän sanoo! Kokemuksesta viisastuneena olen päättänyt että tästä lähtien isommat hankinnat tehdään vain ja ainoastaan sisustuksen kannalta neutraaleissa väreissä!

kollaasivauvatarvii

Kuvalähteet: Kylpytuki *täältä* Maalipurkki *täältä* Torkkupeitto *täältä* Tula *täältä* Tuttipullot *täältä* Tutit *täältä*.

Vauvan tarpeellisten juttujen lista tiivistettynä:

Vielä pitää ostaa:

  • Phil & teds Dot  rattaat, sisarusistuin & sadesuoja
  • Lastensänky, turvalaita & patjat Tiaralle
  • Isompia lakanoita, pussilakanoita & isompi peitto Tiaralle
  • Tula kantoreppu Sculls -kuosilla
  • Ainu MAM anti-colic -tuttipulloja
  • Tutteja
  • Vauvanhuopa, mieluiten neulottu
  • Ensimmäinen unilelu (Tiaran lemppariunilelut on pupuja kaikki, mikähän eläin me keksitään pikkutyypille?)
  • Minikokoisia sukkia (niistä on pula)
  • Muita vaatteita tarpeen mukaan (inventaario tehtävä mahd. pian!)
  • 1- koon vaippoja
  • Vauvakirja (Tatu & Patu, ihan paras vauvakirja!)   

Meiltä löytyy jo:

  • Rintapumppu (Ainun Medela -merkkinen pumppu ostettiin viimeksi ja se oli oikein hyvä ja kätevä käytössä)!
  • Liivinsuojia (niin kestoina kuin kertakäyttöisinäkin)
  • Imetysliivejä
  • Pinnasänky
  • Harsoja
  • Lämpöpussi (Ihan ehdoton talvella ja varsinkin vauvan nukkuessa ulkona)
  • Babysitteri (Tiaran lempi nukkumapaikka pikkuvauvana vaunujen, sylin ja pinnasängyn ohella kun sitterin sai täysin makuuasentoon ja keinutteli samalla)
  • Leikkimatto (ei maailman tarpeellisin mutta  ihan hauska kun se löytyy jo valmiiksi)
  • Leikkikaari (paras viihdyttäjä yhdistettynä sitteriin)
  • Parvekevaunut (Vanhat Abc Pramy Luxit siirtyvät parvekevaunuiksi ja ovat siihenkin hommaan oikein passelit)

Mä oon oikeastaan aika yllättynyt siitä miten vähän turhia vauvantarvikkeita me hankittiin Tiaralle. Melkeinpä kaikki olivat tarpeellisia, mutta jos jotain oikeasti turhaa pitää mainita niin Baby Björnin perus rintareppu, se ei ollut ollenkaan ergonominen vaan mulla tuli selkä tosi kipeäksi ihan lyhyessäkin käytössä. Se me onneksi saatiin ilmaiseksi että ei mennyt kuitenkaan rahat hukkaan, mutta siksi listalla on nyt siis laadukkaaksi ja toimivaksi todettu Tula! Muita turhia juttuja meillä taisivat olla ainoastaan koko potkuhousut, niitä ei vain ikinä tullut käytettyä kun tavalliset leggingsit ja housut olivat paljon käytännöllisempiä. Lisäksi meillä jäivät vähälle käytölle paidat ja bodyt koossa 50 jotka eivät olleet kietaisumallia, niin pienelle vauvalle nimittäin tuntui aivan kauhealta pujottaa vaatteita pään yli kun toinen oli niin hento! Kietaisumalliset bodyt on ensimmäisinä viikkoina aivan ehdottomia.

Huhhuh miten paljon asiaa! Mulla olisi riittänyt tästä aiheesta varmaan kilometrin verran kirjoitettavaa mutta taidan nyt jättää tähän että joku jaksaa lukeakin tämän postauksen. Varmaan unohdin montakin asiaa, mutta päivittelen näistä hankinnoista sitten lisää aina sitä mukaa kun saan ylivedettyä kohtia  listalta. Tää oli tosi hyvä kartoitus mulle itsellenikin! Ihanaa torstai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Mitkä teillä ovat olleet ehdottoman tarpeellisia lastentarvikkeita? Löytyykö käyttökokemuksia Phil & Ted’sin sisarusrattaista? Mikä on teidän käytössänne osoittautunut lastentarvikkeiden todelliseksi turhakkeeksi?

PS: Käykääs myös lukemassa meidän Lupa laittautua -kauneusblogista mun vinkit raskausarpien taltuttamiseksi! *Klik!*


Asiaa rattaista

07.01.2012

Mä oon kokenu toimiviksi ja hyviksi nuo meidän ABC Pramy lux -yhdistelmävaunut ja varsinkin nyt kun tänne vihdoin tuli lunta niin on mukavaa että on isot pyörät ja vankat vaunut alla. Oon kuitenkin pidempään jo miettinyt että kesän lähestyessä ja Tiaran kasvaessa isommaksi ja oppiessa istumaan olis kivempi hankkia ketterämmät ja pienemmät rattaat. Mä oon jo pitkään tutkinu eri valmistajien valikoimia ja nyt musta tuntuu että oon löytäny sen meille sopivan merkin: Cosatto 
                           Cosatton rattaat on ihan mielettömän söpöjä ja hauskan näkösiä ja ainakin lukemieni käyttökokemusten ja lastentarvikeliikkeiden sekä Cosatton omien tietojen perusteella myös todella käytännöllisiä. Musta tuntuu että ne sopis ihan mielettömän hyvin just meidän tarpeisiin ja oonkin ajatellut että sellaiset hankitaan kunhan lumet kunnolla lähtee. Cosatton rattaat sopivat jo ihan vastasyntyneestä alkaen mutta jotenkin mä itse silti miellän ne kätevämmiksi vähän isomman vauvan kanssa, tuntuu että tollainen ihan pieni sylivauva kun Tiara vielä on olisi jotenkin paremmin turvassa isojen vaunujen vaunukopassa. Mutta ei siihen kyllä enää niin kauaa mene että meidänkin ipana oppii istumaan, 4kk -päivä kun kolkuttelee ovea jo tuolla alle kahden viikon päässä! Hurjaa! Me ollaan jo lähempänä puolta vuotta kuin vastasyntynyttä, niin se aika vaan rientää. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä olis näitä mun Cosatto -suosikkeja (Noi otsikot on sitten linkkejä mistä pääsee tarkemmin tarkastelemaan kyseisten rattaiden tietoja):

#1 Yo! Pushchair Golightly
 Nää on mun ihan ehdottomat suosikit, ehkä ihanimmat rattaat mitä oon koskaan nähny! Noi on niin mun tyyliset oikeesti, tollaset ihanan tyttömäiset ja oi vitsi toi mukana tuleva hoitolaukkuki! AAAAA noi on niin ihanat! Sopis kyllä Tirriskälle kun nenä päähän♥ Ainut vaan et en löytäny näitä mistään suomalaisesta lastentarvikeliikkeestä eli pitäis tilata ulkomailta ja sit nää on viel joku Limited edition eli vaan pieni erä vähän aikaa myynnissä. Mut oon kyllä ihan rakastunu!

Kuva kiddicare.com

 
#2 Swift Lite Supa Chip off the old block

Nää löytyis ihan suomalaisistakin kaupoista ja on musta tosi söötit ja myös aika tyylikkään väriset. Kuten muissakin Cosatto -rattaissa, näissäkin on hauskat tekstit ja kuvat. Hintakaan ei päätä huimaa, 219€ Lastentarvikkeessa. Mut silti noi mustavalkoset kummittelee vaan mun mielessä kokoajan ja jotenki mitkään muut ei tunnu miltään niiden jälkeen vaikka ois kuinka upeet!

   
Kuva Lastentarvike.net

#3 Cosatto Swift Lite Supa Little pip squeak
Näitäkin rattaita löytyis ihan Suomen maan kamaralta ja tykkään ihan kauheesti näiden herkullisesta ulkoasusta. Kuin söpöt! Noissa on limenvihreetäkin kivasti kun sitä löytyy meiltä paljon muutenkin Tirriskän tavaroista ja punasta on meillä kotonakin. Tykkään! Toi omppukuva on vaan niin söpö ja hauska ja toi tekstikin. Mä haluun koko Cosatton malliston!

Kuva thinkbaby.co.uk

Noi oli Cosatton ratasvalikoimasta mun suosikkeja, ei ehkä ne kaikkein tyttömäisimmät, mutta tyttömäisimmät ilman kissa-, kukka-, nukke- ja eläinkuvioita joista mä en tykkää niin paljoa itse. Mä tykkään tyttömäisistä asioista, mut en silti haluu jotenki korostaa aina ja kaikessa Tiaran tyttöyttä et aina ois kaikki vaan pinkkiä ja punasta. Meillä on esimerkiksi limenvirheä pinnasänky ja nykyiset vaunut on siis beigeruskeat. Noi on hauskoja ja tyylikkäitä ja sopii mun omaankin tyyliin. Sitten mulla ois tähän loppuun vielä kahdet ihanuudet joista toiset meille kotiutuu sitten joskus on pikkukakkosen aika, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin. Nojaa, ei nyt kuitenkaan ihan vielä mutta vauvakuume on tullut takaisin jäädäkseen ja näiden supersöpöjen tuplien vilkuilu ei kyllä auta siinä yhtään. Mutta nautitaan kyllä nyt ensin ihan rauhassa Tirriäisen vauva-ajasta ja katsellaan sitä tuplarattaiden hankintaa sitten myöhemmin, siihen asti tyydyn vaan haaveilemaan näistä söpöläisistä:

 You2 Twin Pushchair Sis n Bro

Kuva amazon.com

You2 Twin Big Sis Little Sis

Kuva tmbdirect.com

  Molemmissa tuplissa seuraavat herkut kuuluvat hintaan:

  • Tturvalukot ja lelukoukut
  • Sopii vastasyntyneestä alkaen
  • 3 eri asentoa jotka voi säätää erikseen kummallekin lapselle sopiviksi
  • Kolmas kahva josta on helppo kantaa kokoontaitettuja rattaita
  • Sateenvarjosysteemi ja automaattilukitus
  • Lukittavat kääntyvät etupyörät
  • Ilmaiset niskatyynyt
  • Ilmaiset lämpöpussit joissa irroitettava ja käännettävä fleece-vuori
  • Ilmaiset turvavyöpehmusteet
  • Ilmaiset tuttipullon säilytyspussit jotka pitää maidon lämpimänä
  • Ilmainen sadesuoja


Mä oon kyll