10x Parasta just nyt

05.06.2020

Perjantain kunniaksi mä jaan tämän hetken parhaita juttuja, jotka ovat viime aikoina ilahduttaneet. 

Paras herkku:

Fetadippi & paistettu leipä. Kuulostaa niin yksinkertaiselta ja sitä se onkin! Mut hitsi tää on kyllä tän hetken lempiherkku. Aivan syntisen hyvää. Ohje tulossa blogiin ensi viikolla, kun teen tämän hetken nopeista ruokasuosikeista taas koosteen. 

Paras arkiruoka:

Uudet perunat & silli! Aivan älyttömän helppoa ja nopeaa ja herkkua. Olin niin fiiliksissä kun huomasin, että meidän lähikaupasta sai jo uutta perunaa. Kotimaisessa varhaisperunassa kilohinnat on vielä vähän korkeat, mutta sieltä ne tulee taas reippaasti alaspäin kun kesä etenee. 

Paras juoma:

Kofeiiniton kahvi! Siis ostettiin ihan kokeilumielessä uutta (olikohan Kulta Katriinan?) kofeiinitonta kahvia, se oli joku relax-niminen. Siinä ei ole yhtään kofeiinia ja me ollaan Oton kanssa ihan mindblown. Mähän en siis ole vuosiin juonut enempää kuin yhden kupin päivässä kahvia, koska liian kofeiinin vuoksi mulla saattaa tulla migreeni (tai on tullutkin muutman kerran). Olen kuitenkin aikamoinen kahvikissa ja kahvi maistuisi vaikka kolme kertaa päivässä.

Kahvikupillinen on myös helppo tapa välttää muuta ylimääräistä turhaa herkuttelua, sillä ainakin itselläni kupillinen kahvia vie spontaanin suklaanhimon aika tehokkaasti. Me ollaan tällä viikolla juotu päiväkahveja ja se on ollut niiiiiin ihanaa. Yhtenä iltana keitettiin myös kahvit kello 22.00 kun haluttiin kokeilla, että onko tämä muka oikeasti totta, että se ei piristä. Ja oli se, klo 00.30 nukuin tuhisten onnellisena sängyssä. Yleensä mulla on mennyt yöunet ihan höpöksi jos olen juonut klo 18 jälkeen vielä kahvia. 

Paras sarja:

Dynasty! Siis ai että. Maailman älyttömin sarja heti Kauniiden ja rohkeiden jälkeen ja siksi niin hyvä. Aivan täydellistä aivotonta höpöhöpöä, joka aina koukuttaa ja juonenkäänteet menee aina just niin, että joko yllättyy aivan täysin, tai sitten toteutuu juuri se, mitä toivoikin. Ihan paras sarja juuri tähän hetkeen. Muita viime aikojen suosikkeja on ainakin ruotsalainen Kalifat, joka oli aivan todella mielenkiintoinen. Meillä on tänään Dynastyn viimeiset kaksi jaksoa edessä ja niiden jälkeen ajateltiin aloittaa HBO:n Breeders. 

Paras kosmetiikkatuote:

Ivy Aian itseruskettavat tipat. Mun seuraaja suositteli näitä mulle Instagramissa keväällä, kun kyselin hajusteettoman itseruskettavan perään. Näitä tippoja siis laitetaan oman kosteusvoiteen sekaan ja niitä voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin. Tosi riittoisaa, tosi kaunis sävy eikä haise miltään (paitsi toki se perus IR-tuoksu tulee kun rusketus alkaa kehittyä). Mutta siis varsinaisia hajusteita ei ole. Hintakin oli varsin edullinen (muistaakseni n. 10-12€/plo) siihen nähden, että yksi pullo kestää mulla 5-6 viikkoa. 

Paras biisi:

Laleh – Det kommer bli bra. Niin ihana tanssittava ja hymyilyttävä fiilisbiisi. Me aina laitetaan tämä soimaan ja mennään trampoliinille pomppimaan. Ihan parasta. Siinä on ihanan kannustava sanoma. 

Flytta på stenar
Lär mig nåt mera
Barnen dem sjunger
Vi har alla svar
Dom växer som träden
Snart äger ni världen
Ni får mig och tro
Ni kommer klara er bra

Paras tekeminen lasten kanssa:

Pyörälenkit. Ollaan ihan fiiliksissä kun nyt 3/3 osaa pyöräillä ihan itse. Kuopuskin pyöräilee jo niin kovaa, että saa oikeasti juosta perässä. Ollaan käyty viime aikoina joka ikinen päivä pyörälenkillä, kun se on niin kivaa ja kaikki tykätään.  

Paras kirja:

Sophie Kinsella Sitä saa mitä antaa. Luen sitä BookBeatista e-kirjana ja se on just sellainen ihanan kevyt kirja lueskeltavaksi iltaisin sängyssä. Aamuisin mä olen nyt lukenut Frida Ramstedtin Tyylikäs koti -kirjaa samalla kun olen syönyt aamupalaa. 

Paras juttu tässä viikossa:

Se, että lapsilla on kesäloma! Ollaan palattu takaisin meidän ihanan rentoon ja lupsakkaan rytmiin, joka on meille se kaikkein ominaisin. Lapset menevät iltaisin sänkyyn 21.30 ja isot saavat lukea kymmeneen. Aamuisin kaikki kolme heräävät siinä klo 9-10 välissä, eli nautitaan aamuisin pitkään nukkumisesta. Voi kun tätä rytmiä voisi ylläpitää aina. Tuntuu aina, että päivissä ja illoissa on paljon enemmän aikaa, kun ei ole niin kiire laittaa lapsia nukkumaan. 

Paras juttu, joka on vielä edessä:

Tämän viikon jälkeen me luovutetaan vanhan kodin avaimet ja sitten sulkeutuu lopullisesti yksi ovi takana. Ihanaa, kun ei tarvitse enää huolehtia siitä. Haikeaa jossain määrin, loimme siellä paljon ihania ja tärkeitä muistoja. Mutta myös niin ihanaa ja helpottavaa, kun kaikki siellä on viimein valmista ja siistiä ja voidaan keskittyä 100% vain tähän uuteen kotiin. 

Sellaisia parhaita juttuja tähän päivään! Kerro säkin sun parhaita tällä hetkellä, olisi ihanaa lukea esim. mitä te luette, kuuntelette ja katsotte juuri nyt mieluiten!


Helppoa ja nopeaa tuoretta grilliruokaa

20.05.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hetki & Indieplace kanssa.

Käsi ylös kuka on jo aloittanut grillailun tälle vuodelle? Me ollaan grillattu jo viisi kertaa! Yksi meidän naapureista grillaa lähes joka ikinen päivä ja siitä tulee niin herkullinen tuoksu, että olen ihan satavarma, että se on kannustanut meitäkin grillaamaan useammin. Oikeastaan joka kerta kun on ollut tosi aurinkoinen ja nätti sää, ollaan grillattu. Viimeksi grillattiin maanantaina, kun aurinko paistoi upeasti ja oli kaunista. Meille kävi sillä tavalla, että heti kun oltiin saatu grillattua kaikki loppuun ja siirryttyä katoksen alle syömään, alkoi sataa aivan kaatamalla. 

Ajoitus oli siis aivan täydellinen! Ja hyvästä ajoituksesta menee kyllä iso kiitos uusille Hetki -grillisalaateille ja lisukkeille, koska ne säästivät aikaa tosi paljon. Tiedättekö sen fiiliksen, kun grillaa “yhdessä” ja sitten toinen on yksin grillin luona ja toinen pilkkoo keittiössä? Mä tiedän ja se on aina ihan megatylsää! Kun olisi ihana hengailla yhdessä ulkona ja nuuhkutella grillin tuoksua. Meillä ei ole mitään erillistä kesäkeittiötä ainakaan vielä, joten vihannesten ja lisukkeiden valmistelu on helpointa sisällä keittiössä. Joskus ollaan pilkottu ja valmisteltu kaikki yhdessä etukäteen ennen kuin on menty ulos, mutta silloin koko homma kestää aika kauan. 

Nyt testattiin uusia Hetki- grilli- ja kesätuotteita ja tykästyttiin ihan valtavasti. Täysin valmiit grillattavat lisukkeet ovat esimerkiksi todella oiva vaihtoehto, jos haluaa päästä valmisteluiden suhteen helpolla. Hetki grilliperunasalaatti Tex Mex, Hetki grilliperunasalaatti Yrtti-Juusto ja Hetki Kreikkalainen grillisalaatti pääsivät kaikki meidän grillin lämpöön ja olivat kyllä ihan 6/5. Mun oma suosikki oli Tex Mex -grillisalaatti, joka on ihanan mausteinen, muttei kuitenkaan liian tulinen esim. lapsille. Grillisalaatit voi nostaa sellaisenaan suoraan grilliin, tai sekaan voi lurauttaa hieman esim. oliiviöljyä ja halutessaan lisätä mausteita vaikkapa kreikkalaiseen grillisalaattiin. Mutta herkkuja ovat ihan sellaisenaankin. 10 minuuttia grillissä ja valmista! Lasten suosikki oli tuo grilliperunasalaatti Yrtti-Juusto. 

Grillattavien lisukkeiden lisäksi maisteltiin Hetki BBQ Coleslawta (käyttövalmiit tuoreet lisäaineettomat kotimaiset vihannessuikaleet, joiden mukana tulee herkullinen BBQ-majoneesi, jonka voi sekoittaa joukkoon tai tarjota erikseen). Se oli tosi hyvää ja maistui niin hyvältä hampurilaisen välissä. Otto teki vielä iltapalalle toisen satsin, kun oli niin hyvää. Voisin kuvitella, että tämä valmis helppo vaihtoehto lisää meidän coleslawn syöntiä n. 1000%. 

Me grillattiin tällä kertaa tosiaankin hamppareita, koska ei oltu vielä grillattu niitä tälle keväälle. Hamppareiden kanssa päästiin helpolla, kun käytettiin valmiita kasviproteiini-hampparipihvejä. 

Hampurilaisten väliin laitettiin pihvien, juuston, sinapin, ketsupin ja Coleslawn lisäksi uusia Hetki-lisukkeita. Hetki Chili-paprika-salsa, Hetki marinoitu punasipuli ja Hetki kurkkusalsa veivät kyllä kielen mennessään. Ja niin helppoja tuoreita hampparilisukkeita! Kurkkusalsassa on suomalaista kurkkua ja sitruunavinegrettiä, se on tosi raikas. Marinoitu punasipuli on ihanan makea lisuke ja mun suurin lemppari. Chili-paprikasalsa sopii loistavasti hampparin väliin, mutta myös esim. dippikastikkeeksi, tortillojen kanssa tai minkä vaan grilliruuan kaveriksi. Pienikokoiset tuoresalsat on mun mielestä myös siksi hyviä, ettei tule hävikkiä. Koko salsan saa käytettyä kerralla. 

Meidän super helppo ja nopea grillimenu vaikka maanantaille

Vege-hampurilaiset

Cheddar-juusto

Sinappi & ketsuppi

Hetki BBQ coleslaw

Hetki Marinoitu punasipuli

Hetki Chili-paprikasalsa

Hetki Kurkkusalsa

Lisukkeet:

Hetki Grilliperunasalaatti Texmex

Hetki Grilliperunasalaatti Yrttijuusto

Hetki Kreikkalainen grillisalaatti

Meillä on alkamassa keittiöremontti heti juhannuksen jälkeen, jolloin ollaan n. 1,5-2 viikkoa ilman keittiötä. Ajateltiin silloin hyödyntää mahdollisimman paljon meidän grilliä. Ja lisäksi varmaan näistä tuoreista Hetki -grillisalaateista ja salsoista ja tuoresalaateista on apua, kun ei haluaisi syödä pelkkää grillattua proteiinia, mutta haluaisi kuitenkin päästä helpolla. Haluan syödä tuoreita ja monipuolisia kasviksia myös rempan aikana. Näiden valmistelu onnistuu aivan loistavasti myös ilman keittiötä, eli eiköhän me pärjätä. Hetki-tuotteissa on muutenkin ihan hulluna erilaisia tuoreita Suomessa valmistettuja salaatteja, lounaita ja vaikka mitä, joihin voi hyvin turvautua silloin kun haluaa (tai on pakko) päästä helpolla. Uskon, että ne tulevat olemaan meille suuri apu silloin kun ollaan ilman keittiötä. 

Mun mielestä kaikki tuoreet ja terveelliset (etenkin kotimaiset) ratkaisut ovat tervetulleita helpottamaan lapsiperheen arkea! Hetki tarjoilee ihan valtavasti erilaisia vaihtoehtoja juuri siihen. Välillä on toki ihana tehdä itse ihan alusta asti ja tykätään myös hifistellä grillatessa. Mutta välillä taas on ihanaa tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi itselle ja grillata vaikka ihan tavallisena maanantaina hyvät sapuskat koko perheelle alle puolessa tunnissa.

Onko teillä omia Hetki-tuotelemppareita? Joko olette korkanneet grillikauden?


Pääsiäisen perinteitä sekä pääsiäismenu kalasta

07.04.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin & Indieplacen kanssa.

Tänä vuonna me vietetään pääsiäistä ihan vaan täällä uudessa kodissa oman perheen kesken. Normaalisti meidän pääsiäiseen kuuluu kotona lomailun lisäksi pääsiäisen lammaspäivällinen Oton isän luona, mutta tänä vuonna tyydytään sitten vain etäyhteyteen. Onneksi meidän muut pääsiäisperinteet ovat aika mukautuvaisia ja sopivat hyvin tähänkin vuoteen. Aika ihanaa päästä viettämään pääsiäistä täällä uudessa kodissa, sillä yksi meidän pääsiäisen rakkaimmista perinteistä tulee olemaan niin jännittävää ja hauskaa toteuttaa juuri täällä, kun kaikki paikat ovat vielä kaikille uusia. Sen perinteen nimi on pääsiäismunajahti.

Yleensä me tehdään lapsille kartta ja piilotetaan pääsiäismunia ympäri kotia, mutta kieltämättä vanhassa kodissa pääsiäismunapiilot alkoivat olla lapsille jo vähän liiankin tuttuja ja helppoja. Tai sitten me vanhemmat ei oltu tarpeeksi kekseliäitä. Täällä uudessa kodissa on ihan uudet piilot ja tästä tulee niin hauskaa!

Ei olla vielä tehty karttaa tässä muuttotohinassa, mutta loppuviikosta varmasti joku ilta askarrellaan sellainen Oton kanssa, kunhan lapset on menneet nukkumaan. Vähän pitää vilkuilla myös säätilaa. Jos sää näyttää pääsiäiseksi lämpimältä ja kauniilta, taidetaan tehdä pääsiäismunajahti meidän omalle pihalle jenkkityyliin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun siinä oikeasti olisi jotain järkeäkin. Nyt meillä on iso piha, missä on paljon mahtavia piilopaikkoja pääsiäismunille. Niin siistiä! Ihanaa saada jotain hauskaa ja spesiaalia tekemistä tähän kotoiluun, vaikka toki meillä on sitä riittänyt myös muuton puolesta.

Yksi ihana asia, mistä saamme nauttia tänäkin vuonna pääsiäisenä, on hyvä ruoka. Yhdessä kokkailu ja leipominen on yksi meidän perheen suurimmista nautinnoista ja onneksi siitä voi nauttia hyvin myös kotioloissa. Meidän lähi- K-Supermarket lisäsi kotiinkuljetusten määrää radikaalisti ja sieltä on nyt saatavilla tosi hyvin kotiinkuljetusaikoja jopa heti seuraaville päiville. Ruoan tilaaminen on todella helppoa K-Ruoan verkkokaupasta. Ihanaa, että mahdollisimman monille halukkaille on mahdollista tilata ruokaa kotiin turvallisesti. Olen ilahtunut myös siitä, miten meidän K-Supermarketin kauppias on pyrkinyt kaikilla mahdollisilla tavoilla helpottamaan ihmisten elämää tänä poikkeuksellisena aikana. Sieltä saa tilattua mm. monia herkullisia ravintola-annoksia suoraan kotiin ja riskiryhmille on omat ostosajat.

Me testattiin viime sunnuntaina vähän etukäteen K-Supermarketin pääsiäismenun herkkuja. Kokattiin nieriää salaattikuorrutuksella, tofu-parsa-salaattia sekä pääsiäisen klassikkoa eli aivan totaalisen överiä kinderkakkua. Me tosin laitettiin nyt nieriän tilalta suomalaista kirjolohta, joka sopi loistavasti reseptiin myös ja onkin mainittu siinä vaihtoehtoisena kalana. Ruoka oli aivan älyttömän hyvää ja raikasta! Ja voin kertoa, että etenkin viikon ”mahdollisimman helppojen muuttoruokien” jälkeen raikas salaatti ja kala maistui aivan tajuttoman taivaalliselta. Kala- ja salaattieseptit olivat myös tosi helppoja toteuttaa ja valmistuivat käden käänteessä.

Mua vähän jännitti, kun testattiin ekaa kertaa meidän uutta kiertoilmauunia, että miten saan kalan tehtyä sillä niin, ettei se mene ylikypsäksi. Kala onnistui kuitenkin todella hyvin ja jäi keskeltä juuri sopivan meheväksi. Meillä on myös nyt induktioliesi ja nähtävästi vain yksi valtava siihen sopiva kattila, mikä hieman mutkisti kokkailuita, mutta saatiin ne silti onnistumaan! Nauratti vaan, kun lämmitin neljän litran kattilassa kinderkakkua varten _kolme ruokalusikallista_ sitruunamehua, johon liuotin liivatelehdet. Täytyy tilata muutama uusi kattila, ettei jatkossa tarvitse keittää kaikkea siinä jättikattilassa.

Kinderkakusta tuli todella herkullinen, vaikkakin jälleen ganachen valmistus ja kauniin valuman tekeminen paljastui hieman liian haasteelliseksi mulle. Onneksi kinderkakku näyttää silti upealta, kun asettelee vaan tarpeeksi paljon kindersuklaata siihen päälle koristeeksi. Ja maku ratkaisee muutenkin.

Rakastan kokeilla uutta ja monena muunakin vuonna me ollaan testattu pääsiäisen reseptejä K-Ruoka-sivuilta. Meillä ei ole omia pääsiäisen ruokaperinteitä, vaan perinne on se, että kokeillaan aina uusia ruokia, mutta sellaisia, jotka istuvat pääsiäisteemaan. K-Ruoka pääsiäis-sivuilta löytyy kuusi erilaista pääsiäismenua kokeiltavaksi ja mä ajattelin kokeilla sieltä vielä vaikka mitä! Yksi menuista on esimerkiksi rento peltipääsiäinen, joka kuulostaa ihanan helpolta. Sivuilta löytyy niin vegaaninen menu kuin kalamenukin. Jälkkäriksi mä aion testata ehkäpä pashakakkua tai sitten mämmicookieita. Tai miltä kuulostaisi mämmi-pizza? Rohkeuden puutteesta ei ainakaan voi syyttää K-koekeittiön kokkeja, heillä on aina ihan mielettömiä ideoita!

Joko olette suunnitelleet pääsiäisen menua? Onko teillä perinneruokia pääsiäisenä tai muita pääsiäiseen liittyviä perinteitä?


Lapsiperheen aamu- ja iltapalatarvikkeet

10.03.2020

Multa toivottiin postausta meidän aamu- ja iltapaloista ja tässä tulee! Tämä onkin hauska aihe, koska harvemmin tulee niistä kirjoiteltua, kun yleensä sitä aina jakaa ns. pääruoka-reseptejä tai sitten jotain makeita. Mutta nyt tosiaan ajattelin käydä vähän läpi, että mitä meillä syödään aamuisin ja iltaisin. Ajattelin tähän alkuun tehdä pienen listauksen niistä jutuista, joita meillä on yleensä aamu- ilta ja välipaloja varten jääkaapissa/kuivakaapissa/hedelmäkorissa:

Meidän perheen lempparit aamu- ja iltapalatarvikkeet:

– Granolaa, jossa ei ole lisättyä sokeria, esim. Pauluns Kaneli, Manteli & Omena, Pauluns mansikka, mulperimarja & kardemumma, Fazer Alku Omena-kaneli-granola

– Mahdollisimman vähäsokerisia muroja, esim. Myllärin Muumi-murot, Two Dads -murot

– Jogurttia, jossa ei ole lisättyä sokeria, esim. Juustoportti Hyvin-jogurtit, Valio A+ Kreikkalainen luonnonjogurtti tai Valio Luonnonjogurtti +

– Hedelmäsosetta (100% hedelmää) esim. Bonne isot purkit.

– Ruis- ja kauraleipää, esim. Fazer Pehmeämpi Kaurapuikulat, Fazer Ruispuikulat,  Kurkelan tilan kaurarieskaset (ja lapsille herkkuleipänä joskus myös Pågen Oivallus!)

– Siemennäkkäriä, esim. Leipomo Rosten

– Kauramaitoa, Esim. Kaslink Aito luomu kaurajuoma, (kahviin Juustoportti Barista tai Kaslink Aito Barista, josta ostetaan aina pieni 2dl purkki, joka kestää kahvimaitona mulla ja Otolla yhdessä just sen 5vrk minkä säilyy avattuna)

– Maapähkinävoita esim. Green Choice luomu maapähkinävoi

– Margariinia

– Juustoa

– (Joskus vähärasvaista leikkelettä esim. kalkkunaa)

– Vapaiden ulkokanojen kananmunia

– Viime kesänä itse pakastettuja kotimaisia mansikoita / tuoreita marjoja kuten pensasmustikoita/ kesällä kaikkia mahdollisia tuoreita marjoja

– Tuoreita vihanneksia esim. kurkku, tomaatti, paprika, avokado

– Tuoreita hedelmiä esim. omena, päärynä, mandariini, banaani, viinirypäleet

– Kahvia

– Pikakaurahiutaleita

– Pähkinöitä

Aamupalat

Aamupalan pitää olla riittävän runsas, että jaksaa. Paitsi Otolle, joka ei edelleenkään syö aamuisin mitään. Näin on ollut aina. Mutta minä ja lapset syödään aina aamupalaa ja yleensä syödään se yhdessä. Jokainen tekee aamupalaa arkisin yleensä itse, paitsi viikonloppuisin tykätään kokkailla yhdessä runsaammin. Ja 3-vuotiaalle aamupalan teen toki yleensä minä tai sitten Otto tekee. Joskus isommatkin tekevät iltapalaa toisilleen.

Arkiaamuisin aamupalan pitää olla helppoa, joten usein se on lapsilla muroja tai granolaa kauramaidon tai jogurtin kanssa, sekä hedelmä tai marjoja pakkasesta ja joskus esim. naturel cashew-pähkinöitä, manteleita tai maapähkinöitä. Jos on maustamatonta jugua, niin sitten meillä on usein myös hedelmäsosetta, jota he kaatavat jugurtin joukkoon mausteeksi. Toinen vaihtoehto jogurtille on sitten tehdä leipää tai näkkäriä. Joko perinteistä suolaista leipää tai sitten esim. maapähkinävoi-banaanileipää. Meillä lapset syövät useimmiten kauraleipää ja me taas Oton kanssa syödään enemmän ruisleipää, mutta joskus kauraakin. Koska pilkon yleensä aina iltapalalle vihanneksia, niitä on usein aamuisin valmiiksi pilkottuna jääkaapissa edelliseltä illalta, jolloin leivän päälle saa helposti kurkkua, paprikaa ja/tai tomaattia oman maun mukaan. Joskus lapsia kyllästyttää kaikki muut vaihtoehdot ja he pyytävät puuroa banaanilla, ceylonin kanelilla ja maapähkinävoilla.

Mä itse syön aamuisin eniten juuri leipää. Syön yleensä kaksi leipää ja juon kupin kahvia ja lasin vettä. Pyrin syömään aamullakin vihanneksia ja hedelmiä, mutta tässä kyllä laiskuus usein vie voiton. Eli jos edelliseltä illalta on vihanneksia (eikä lapset ole syöneet kaikkia), syön niitä leivän päällä, mutta jos ei, niin en ala itselleni erikseen pilkkomaan muuta kuin korkeintaan kurkkua. Mulla on myös se hankala, että olen monelle hedelmälle raakana allerginen, niin en voi vaan napata banskua tai omppua kuten lapset. Mandariineja syön silloin kun ne ovat parhaimmillaan, koska ne ovat helppoja.

Viikonloppuaamuisin tehdään joskus esim. banaanilettuja banaanista ja kananmunasta tai joskus herkutellaan croissanteilla, smoothieilla tai kunnon brunssilla.

Iltapalat

Iltapalat on meillä tosi samaa settiä siis kuin aamupalatkin, lapsilla varsinkin. Erona on se, että Oton kanssa me panostetaan meidän kahdenkeskisiin iltapaloihin. Iltaisin ei ole yleensä hoppu minnekään ja jaksaa pilkkoa leivän paahtumista odotellessa avokadot, paprikat, tomaatit ja kurkut, jotta leivästä saa tehtyä kunnon vihanneskeon. Mua naurattaa se, että siis iltapalaleipien tekeminen kestää ehkä 1-2 minuuttia pidempään niiden vihannesten pilkkomisen kanssa, mutta silti se tuntuu aamuisin liian vaivalloiselta alkaa alusta asti pilkkomaan koko settiä. Mutta koitan siis aina illalla syödä ekstrapaljon värikkäitä vihanneksia, jos aamulla en ole syönyt. Joskus illalla Otto paistaa leivän päälle meille kananmunia, mutta yritän olla syömättä niitä liikaa. Meillä on suvussa korkeaa kolesterolia, jota en halua riesaksi itselleni.

Mä syön tosiaan itse 99% ajasta sekä aamulla että illalla leipää. Olen sillä tavalla tylsä, että en vaan jaksa vaihdella. Tiedän suunnilleen kuinka pitkään jaksan aamuisin kahdella leivällä ja tiedän, että iltaisin kaksi leipää on sopivasti eikä tule ähky. Ihailen aina kaikkien värikkäitä smoothie bowleja ja koitan aina tammikuussa tehdä ekat kaksi viikkoa raikkaita hedelmäsmoothieita ja meal preppausta, mutta totuus on se, että palaan aina niihin leipiin.

Perjantaisin lapset saavat ”herkkuiltapalan” eli esim. jugurtin, vanukkaan, rahkan tai risifruttin tms. oman valinnan mukaan, silloin saa ottaa halutessaan myös sellaisen, jossa on lisättyä sokeria. Tämä toimii meillä tosi hyvin, kun lapset ei arkisin edes pyydä mitään sokeriöverijuttuja, kun tietävät, että perjantaina sitten saa valita sellaisen jos tekee mieli.

Me ei olla näissä tuotteissa mitenkään ehdottomia, vaan tämä lista muuttaa muotoaan aina aika ajoin. Mutta siinä olen ehdoton, että meillä ei arkipäivinä syödä sokerijuguja, eikä mitään sokeriöverimuroja. Aina kun tulee uusia vaihtoehtoja, jotka kuulostaa siltä, että sopii meille niin ostan riemusta kiljuen kaupasta ja testaan. Sellainen kysymys mulla olisikin, että mikä on parhaimman makuinen kasvipohjainen jugu teidän mielestä, jossa ei ole lisättyä sokeria? Maito on ollut helppo vaihtaa, mutta ei olla vielä löydetty juguhyllystä sitä kasvipohjaista superlempparia, joka maistuisi lapsille yhtä hyvin kuin nämä. Itse taas en jugurttia syö muutenkaan kuin aniharvoin, ehkä kerran-pari kuussa. Eli vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

Sellaisia aamupala- ja iltapalajuttuja meillä! Olisi tosi hauska kuulla teiltä, että millaisia aamupaloja tai iltapaloja te tykkäätte syödä? Ehkä mä saisin inspiraatiota teiltä! Ja olis tosi hauska kuulla muilta, joilla on siitepölyn kanssa paljon hedelmä- ja vihannesallergioita ristikkäisallergiana (kuten mulla), että mitä hedelmiä ja vihanneksia syötte ja missä muodossa?


3x Terveelliset & helpot aamupalat arkeen

26.01.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Green Choicen & Indieplacen kanssa.

Mä syön usein aamupalalla tosi perus juttuja, niinkun ihan vaan leipää ja hedelmän. Aamuisin olen laiska ja haluan lähinnä istua, juoda kahvia ja syödä nopeasti jotain helppoa. Kuitenkin haluaisin myös, että aamupalat joita syön, olisivat terveellisiä. Pelkkä leipä juustolla ja kahvi kun ei sitä oikein ole. Rakastan niitä päiviä, kun saan jonkun ihanan ja herkullisen ja värikkään aamiaisen jossain tapahtumassa, tai sovin aamupalatreffit kaverin kanssa kahvilaan. Joskus kun aamulla puputan sitä tylsää leipää, mietin, että olispa kiva syödä välillä jotain muutakin. En kuitenkaan jaksa aamuisin nähdä vaivaa ja usein kaikki muu tuntuu aamuisin juuri siltä: turhalta vaivannäöltä, joka vie aikaa jostain muusta tärkeästä. Mutta entäs, jos aamupalan tekisikin kymmenessä minuutissa valmiiksi jo illalla? Voisiko se toimia? No voisi!

 

Ihailen aina kaikkia upeita smoothie bowleja ja joskus viikonloppuisin jaksan tehdä niitä itsekin, mutta arjen vähän parempien aamupalavaihtoehtojen pitää mun kohdalla olla super iisejä ”heitä kaikki kasaan” -tyyppisiä juttuja. Siihen toimii aika hyvin sellaiset jutut, jotka tekee illalla nopeasti ja helposti valmiiksi ja nappaa aamulla vaan jääkaapista. Tai sitten sellaiset, jotka vaativat aamullakin vain sen pari minuuttia. Leivätkin kun voi tehdä niin monella eri tavalla.

Syy, miksi kaikissa näissä resepteissä on mukana maapähkinävoita on se, että tykkään siitä. Se on herkullista ja tosi erilaista kuin ne perinteiset suomalaiset aamupalat. Maapähkinävoi tuo oman lisänsä niin moneen eri tyyppiseen aamuipalaan: sitä voi laittaa puuroon, jugurttiin, smoothieen, leivälle, granolaan. Vain taivas on rajana. Tärkeintä maapähkinävoin valinnassa on se, että valitsee sellaisen vaihtoehdon, jossa on oikeasti vain maapähkinää (eikä esim. lisättyä sokeria, kovetettua rasvaa tai muita lisäaineita). Green Choicen luomu maapähkinävoit (Crunchy ja Creamy) ovat juuri sellaisia. Niistä 99,3% on paahdettua luomu maapähkinää ja lisäksi niissä on ripaus merisuolaa. Suolapitoisuus on kuitenkin maltillinen 0,72g/100g.

Perjantaina vietettiin muuten juuri Peanut butter dayta, jonka ansiosta mä tutustuin vähän maapähkinävoin historiaan. Se on patentoitu ensimmäisen kerran vuonna 1884! Aika vanha keksintö siis jo. Luin myös awarenessdays.com -sivustolta, että yli 90% amerikkalaisista perheistä käyttää sitä säännöllisesti. Mä aion todellakin testata perinteistä amerikkalaista aamiaista meidän NYCin reissulla ja tulen takuulla syömään sielläkin maapähkinävoita. Täytyy tosin olla sielläkin tarkkana, ettei tule syötyä jotain sokeripommia, vaan samanlaista aitoa tavaraa kuin nämä Green Choicen luomu maapähkinävoit, joita kotona käytämme.

Pssst! Green Choicelta löytyy myös neutraalin makuinen luomu kookosöljy, joka on hyvä kaveri ruuanlaitossa ja leivonnassa ja toimii neutraalin maun ansiosta myös mulle, vaikka en välitä kookoksesta yhtään!

3x terveelliset ja nopeat aamupalat

Banana Bread -smoothie maapähkinävoilla (1 annos)

2 banaania

3dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa tai maitoa)

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (creamy)

1tl Green Choice luomu kookosöljyä

0,5tl kanelia

0,5tl inkivääriä

0,5tl kardemummaa

0,5tl vaniljauutetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella ja tarjoile lasista. Voit valmistaa jo illalla valmiiksi tai surauttaa kaikki nopeasti aamulla, tämä ei vie kuin pari minuuttia, koska pilkkomista ei juurikaan ole. Smoothieta voi varioida heittämällä sekaan esim. pakastemustikoita, mansikoita, pari porkkanaa tai mitä ikinä kaapista löytyykään.

Maapähkinävoi-tuorepuuro

3dl luomu kaurahiutaleita

3dl kauramaitoa

1 banaani

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy)

1tl vaniljauutetta

0,5tl kanelia

0,5tl kardemummaa jauhettuna

ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella, kaada sopivaan (kannelliseen) astiaan ja anna tekeytyä yön ajan tai vähintään 5h jääkaapissa. Jos haluaa mieluummin puuron lämpimänä, voi kaikki ainekset sekoittaa ja sen jälkeen tehdä puuron mikrossa samantien.

Marmeladi-maapähkinävoi ja banaani-maapähkinävoi -leivät

2 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy, käytä omaa lempparia)

1/2 banaani

1rkl valitsemaasi marmeladia (me testattiin juuri meidän esikoisen valmistamaa veriappelsiinimarmeladia ja se sopi tähän loistavasti)

Paahda leivät leivänpaahtimessa. Voitele ruokalusikallisella maapähkinävoita per leipä. Lisää päälle marmeladia tai banaaniviipaleita. Huom! Ole tarkkana marmeladia tai hilloa valitessasi, valitse tai valmista itse mahdollisimman vähäsokerinen vaihtoehto.

KILPAILU: VOITA GREEN CHOICEN TUOTEPAKETTI!

Mihin terveelliseen aamupala-reseptiin sä käyttäisit Green Choicen luomu  maapähkinävoita? Kommentoi postauksen kommenttiboksiin ja voita Green Choice -tuotepaketti! Tuotepaketteja arvotaan yhteensä 3 kappaletta, eli kolme voittajaa. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinulle voidaan ilmoittaa voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 2.2. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!