Meidän joulupöytä 2019

22.12.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.

Kuten aiemmin kirjoitinkin, meidän joulupöytä on yhdistelmä vanhoja perinteitä mummon jouluresepteistä ja lapsuuden jouluista, Oton perheen jouluruokaperinteitä, itse luotuja jouluperinteitä oman perheen joulupöydistä vuosien varrelta, sekä uusia tuttavuuksia, joita yleensä testataan ainakin 1-2 erilaista joka joulu. Sellainen sopiva sekametelisoppa, jossa on jokaiselle jotakin (yleensä kaikille kaikkea). Me huomioidaan joulupöydässä toki myös lasten toiveet. Ymmärrän täysin, että osa jouluruuista ei vaan ole heille mieleen, toisaalta yksi meidän lapsista taas on suuri jouluruuan ystävä, joka nauttii kovasti ihan kaikista ruokalajeista. Tämäkin hieman vaihtelee vuosittain, sillä lapset kasvaa ja makuhermot kehittyy.

Mulle tärkeintä jouluruuassa on se, että siinä on huomioitu jokaisen ruokailijan toiveita jollain tavalla. Meitä on iso porukka, joka viettää joulua yhdessä ja haluan, että jokaisella on sitä omaa jouluruokalempparia saatavilla. Joulu on merkityksellinen ja rakas juhla meille kaikille, joten on myös ihan prioriteetti, että joulu tuntuu siltä omalta joululta, eikä jonkun toisen. Siksi mulle on niin tärkeää sisällyttää kaikkien toiveet menua suunnitellessa. Ruoalla on ainakin mulle iso vaikutus siinä, miltä koko joulu tuntuu.

Tänäkin vuonna aloitettiin menun suunnittelu kysymällä kaikilta joulupöytään tulevilta, että mitä he ehdottomasti haluavat mukaan joulupöytään. Kaikilla oli joku toive, joka otettiin mukaan. Suurin osa toiveista on tietty sellaisia, joita kaikki haluavat joulupöytään, mikä tekee tästä kuitenkin helppoa.

Meidän joulumenu 2019

Alkuruuat

Graavilohi 

Graavisiika

Mädit + smetana + punasipuli 

Valikoima erilaisia herkkusillejä 

Saaristolaisleipää

Brie-granaattiomenasalaatti

Sienisalaatti

Savuporoterriini

Pääruuat

Joulukinkku & kinkun kastike

Kaneli-hunajajuurekset

Bataattivuohenjuustolaatikko

Imelletty perunalaatikko

Lanttulaatikko

Hernetuutinki

Jälkiruoat

Puolukkajäädyke

Juustotarjotin & tapakset 

Itsetehty glögi

Alkupalapöydässä mun suvun jouluruokia on oikeastaan vain graavilohi ja sillit. Niitä kuului myös mun lapsuuden joulupöytiin sukulaisten luona. Oton suvun puolelta tulee laaja ja runsas kalapöytä, joka itse aattoillan ruokailussa taitaa nykyisin olla se ”pääjuttu” vaikka alkuruokien puolelle lasketaankin. Itse ollaan Oton kanssa tuotu joulupöytään monta uutta herkkua: sienisalaatti, savuporoterriini ja saaristolaisleipä. Lisäksi alkupalapöydässä on kiva testailla uusia reseptejä joka vuosi. Tänä vuonna me testattiin jo etukäteen Brie-granaattiomena-salaattia K-ruoan sivuilta ja se oli niin herkullista, yksinkertaista ja raikasta, että todellakin päätyy joulupöytään.

Bongasin tuon savuporoterriinin reseptin K-ruoka-sivuilta kun asuimme vielä vanhassa kodissa neljä vuotta sitten. Sen jälkeen kun tein sitä ekan kerran, Otto on ehdottomasti halunnut sitä joulupöytään joka vuosi. Se on kyllä munkin mielestä todella hyvää, vaikka en kehtaa liikaa sitä ikinä ottaa, että mr. Hyttiselle jää siitä riittävän iso osa herkuteltavaksi.

Mun mummun reseptit näkyvät eniten pääruuissa. Joulukinkku ja perinteinen super-maukas kastike kinkun nesteestä, sinapista ja omenahillosta valmistetaan mummun ohjeilla, samoin kuin imelletty perunalaatikko ja lanttulaatikko. Meidän suvun joulupöytien signature-resepti on ehdottomasti Hernetuutinki, joka on paksua kuivatuista herneistä keitettyä hernemössöä. Se on vaan niin älyttömän herkullista kaikkien jouluruokien kanssa. Se sattuu myös olemaan meidän lasten jouluruokatoive numero 1! Porkkanalaatikko me ollaan jätetty pois, kun huomattiin, että sitä jäi aina yli tosi reippaasti. Ei haluta aiheuttaa ruokahävikkiä, joten joulupöydässä on pidetty vain ne ruuat, jotka varmasti tulee syötyä.

Sen tilalle joulupöytään on tullut meidän oma ruokaperinne, eli bataatti-vuohenjuustolaatikko, joka on mun suosikkilaatikko. Joulupöydän ruokia syödään niin aattona kuin vielä joulupäivänä ja tapaninakin. Tänä vuonna testattiin myös herkullisia kaneli-juureksia, jotka toimisivat hyvin myös joululaatikoiden korvaajana, jossa kuitenkin on samaa henkeä. Nekin olivat ihan tajuttoman hyviä ja saivat paikan meidän joulupöydästä!

Jälkkäriperinnettä meillä ei ennen ollut, lähinnä vain pipareita ja konvehteja (ja mun lapsuudessa sekametelisoppaa, jonka ystävä en itse oikein ollut. Oton suvun puolelta on kuitenkin tullut ihan hullun hyvä puolukkajäädyke, jota Oton sisko aina jouluna tekee. Se on niin raikasta ja hyvää, että sitä pitää ehdottomasti aina saada runsaan jouluaterian jälkeen. Myöhemmin illalla herkutellaan vielä juustoilla ja hilloilla, sekä tapaksilla. Yritetään valkata juustopöytään mahdollisimman monta kotimaista juustoa ja kaveriksi sesongissa olevia hedelmiä, kuten persimoneja.

Rakastan kokata jouluruokia yhdessä Oton kanssa, se on yksi ihanimmista perinteistä, joita meillä yhdessä on. Se on ihanaa aina menun suunnittelusta (aina mummun reseptien lisäksi K-ruokaa apuna käyttäen) aina kauppareissuun asti. Viime vuosina joulupöytää kasatessa yhä enemmän on mietityttänyt myös ruuan alkuperä. Yritetään ostaa mahdollisimman paljon luomua, kotimaista ja lähellä tuotettua. Valitaan ulkomaisen sijaan kotimainen Pirkka Parhaat konjakki-sinappi, tehdään laatikot luomujuureksista tai luomujuuressoseista, herkutellaan kotimaisesta poropaistista tehdyllä savuporoterriinillä ja valitaan kalapöytään kotimaisia tuoreita kaloja, sillejä ja mätiä suoraan K-Supermarketin laajasta kalatiskistä. Kalatiskin ammattitaitoisilta kalamestareilta saa aina apua raaka-aineiden käsittelyyn ja valmistukseen.

Me tehdään joulun kauppareissu aina kahdestaan mun äidin hengaillessa sen aikaa meidän lasten kanssa. Tämä on ollut perinteenä ihan meidän ekasta omasta joulusta asti. Mulla ei liity jouluruokaostoksiin mitään stressiä, vaan nautin siitä, kun saa kasata kärryyn kaiken mahdollisen ja tietää, että näillä pärjätään sitten monta päivää, eikä tarvitse yhtään miettiä mitään ruokaostoksia tai arkiaskareita, vaan saa vain rauhoittua kotiin.

K-Supermarketeissa on laaja valikoima tuotteita ja aineksia joulupöytään kuin joulupöytään. Jos ei ole yhtä innoissaan joulukokkailuista kuin minä, loistava vaihtoehto on myös K-Supermarket Herkkutori -palvelutiskin valmiit vaihtoehdot.  K-Ruoka -sivuilta löytyy ihan valtavasti inspiraatiota joulupöytään sekä kaikki ne perinteisten jouluruokienkin reseptit.


Joulupöydän perinteet – näin meillä

04.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Atrian kanssa.

Vietämme joulua yleensä kotona, niin myös tänä jouluna. Ensimmäisen yhteisen joulumme perheenä, vietimme mun suvun luona, mutta siitä eteenpäin jokainen joulu on vietetty omassa kodissa. Tänä vuonnakin meillä olisi ollut mahdollisuus mennä suvun luokse, mutta jotenkin siitä ikiomasta joulusta ikiomine perinteineen on tullut niin hurjan rakas meidän perheelle, että ei haluta siitä luopua. Siispä matkaamme Ouluun vasta välipäivien jälkeen, ja juhlimme joulua kotona.

Meille yksi tärkeimmistä asioista joulussa yhdessäolon lisäksi on ruoka. Meidän joulupöydässä yhdistellään aina sekä perinteisiä herkkuja mun mummun resepteillä, että sitten upouusia jouluruokia, joita kokeillaan erilaisia vähän joka joulu. Ollaan myös kehitetty pari omaa suosikkireseptiä jouluun, ja luotu näin uusia ruokaperinteitä meidän perheelle. Tänä vuonna iloitsen erityisesti siitä että en ole raskaana, ja saan nauttia joulupöydästä kokonaisuudessaan, unohtamatta mätiä ja raakaa kalaa.

Kaikkein mahtavinta tässä joulussa on kuitenkin se, että meidän seuraan liittyy oman perheen ja mun äidin lisäksi myös Oton perhe, ja vietetään joulua isolla porukalla. Tänä vuonna aion siis panostaa ruokiin entistäkin enemmän, ja odotan sitä suurella innolla. Otto on vapaalla jo pari päivää ennen aattoa, ja me kokataankin varmasti aatonaattona aamusta iltaan joululauluja kuunnellen.

Suomi100-juhlavuonna joulupöydässä korostuvat meillä myös suomalaiset maut: poro, lohi, kinkku, rieska ja metsäsienet. Yksi meidän joulun lemppariruokia, ja niitä uusia ruokaperinteitä, on savuporoterriini, josta on tullut mieheni suurin herkku. Suomalaisten makujen keskelle on kuitenkin kiva tuoda myös eksotiikkaa makeista hedelmistä, ja piristää suomalaisia joululaatikoita herkullisella bataatilla.

Tässä postauksessa esittelenkin pari uutta jouluruokaa, joita testimaisteltiin jo muutama viikko sitten. Toimii! Kokeiltiin Atrian uusia paistovalmiita joululaatikoita, Atria Gastro -makkaroita sekä herkullista Atria Jogurttinen Tilli-Perunasalaattia, joka pääsi rieskarullien väliin lohen kanssa. Maut olivat aivan loistavia kaikissa näistä. Erityisesti rieskarullat jäivät mun mieleen, niitä on pakko tehdä jouluksi. Kasvissyöjälle mahtava vaihtoehto joulupöytään lihojen tilalle ovat ruokaisat bataattipihvit Atria Bravuuri paistovalmiista bataattilaatikosta. Ja suolaisten, lihaisien makkaroiden kaverina maistuu makea persimon, ja tuhdimpi vuohenjuusto.

Bataattipihvit joulupöytään (6-8 pihviä)

1pkt Atria Bravuuri paistovalmis bataattilaatikko

2kpl kananmunaa

1 punasipuli

1 punainen chili

kourallinen lehtipersiljaa

1tl juustokuminaa

½ tl kanelia

1dl korppujauhoa tai pankojauhoa

(öljyä tai muuta rasvaa paistamiseen)

Pilko sipuli, chili ja persilja pieneksi silpuksi. Sekoita bataattilaatikko, kananmunat, mausteet ja sipuli-chili-persiljasilppu keskenään. Pyörittele pihveiksi, ja leivitä pihvit korppujauhoilla. Paista pannulla rasvassa molemmin puolin, kunnes pihvit saavat kauniin värin.

Sitruunaiset lohirieskarullat

1rs Atria 350g Jogurttinen Sitruuna-tilli Perunasalaatti

5kpl rullarieskoja

150g kylmäsavulohta

1rs maustamatonta tuorejuustoa

½ kurkku

Viipaloi puolikas kurkku vihannesleikkurilla ohuiksi koko kurkun levyisiksi viipaleiksi. Voitele rieskat tuorejuustolla. Lisää rieskojen toiseen reunaan perunasalaattia, ja tämän päälle kokonainen kylmäsavulohiviipale, sekä 1-2 kurkkuviipaletta. Rullaa tiiviiksi rulliksi, jotka käärit folioon tai kelmuun. Anna rullien olla jääkaapissa tiivistymässä pari tuntia. Pilko rullat sopiviksi annospaloiksi.

Persimon-vuohenjuustosalaatti & Atria Gastro makkarat

1pkt Atria Gastro Perunamakkara

1pkt Atria Gastro Punajuurimakkara

1pkt Atria Gastro Ohrapalvimakkara

3kpl Persimonia

1pkt vuohen valkohomejuustoa

1ps salaattisekoitusta

200g pekaanipähkinöitä

1rkl ruokosokeria

2rkl voita

Viipaloi vuohenjuusto, ja paista uunissa ylätasolla yhdessä makkaroiden kanssa 200 asteessa 10 minuutin ajan. Kuori ja viipaloi persimonit, ja karamellisoi yhdessä pekaanipähkinöiden kanssa paistinpannulla ruokosokerissa ja voissa. Laita kulhoon salaattisekoitus, lisää persimonit ja pähkinät sekä vuohenjuusto. Tarjoile yhdessä makkaroiden kanssa.

Mun mielestä on täysin ok käyttää joulupöydässä apuja valmiista tuotteista, varsinkin jos ruokaa täytyy valmistaa suuret määrät! Kokkaamisesta ei missään nimessä pidä ottaa stressiä, joulunakaan, vaan sitä pitää tehdä juuri sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu. Meidän testikokemusten perusteella uskallan sanoa että bataattilaatikko, ja Atrian muut paistovalmiit Bravuuri-joululaatikot menevät aivan täysin itsetehdystä, varsinkin jos pintaan lisää vähän korppujauhoa, voita ja pistelee haarukalla.

Mikä on teidän suosikkiresepti joulupöydässä? Teettekö ennemmin perinneruokia, vai kokeiletteko uusia jänniä makuja?