Kaksikielisyys – kuinka se sujuu nyt

12.06.2018

En ole melkein vuoteen kirjoittanut meidän perheen kaksikielisyydestä, vaikka postausta kielijutuista on toivottu. Syynä on ollut lähinnä sopivan hetken puute, ei ole ollut sellaista hyvää hetkeä kirjoittaa näistä jutuista. Ja toisaalta myös se, että kielestä on turhaa kirjoitella liian usein, koska muuten ei välttämättä olisi mitään uutta sanottavaa. Nyt kuitenkin on tullut aika ottaa pieni tsekkaus siihen, miten kaksikielisyys sujuu nyt meidän koulun aloittajalla, 5-vuotiaalla ja 1-vuotiaalla tällä hetkellä. Niille joille meidän perheen kaksikielisyys tulee uutena juttuna, suosittelen lukemaan mun edellisen postauksen aiheesta, jossa kerron enemmän meidän kielellisistä taustoista, ja siitä, miksi meillä puhutaan kahta kieltä, vaikka molemmat vanhemmat ollaan suomenkielisiä sukujuuriltamme.

Koululaisen kielitaito

Tuleva ekaluokkalainen puhuu tällä hetkellä ruotsin kieltä paremmin kuin suomea. Hän nauttii ruotsin kielestä, ja puhuu sitä mielellään kotonakin. Hänellä sujuu vaihtaminen kielestä toiseen tosi luontevasti, ja hän kirjoittaa ja lukee sujuvasti sekä ruotsiksi että suomeksi. Suomen luku- ja kirjoitustaito tuli hänelle n. neljävuotiaana, mutta ruotsin kielen lukeminen ja kirjoittaminen alkoi sujua vasta vuotta myöhemmin, n. 5-vuotiaana. Ensin oli opittava lukemaan sujuvasti suomeksi, että ymmärsi sen, miksi asiat kirjoitetaan ja lausutaan eri tavalla ruotsiksi. Nykyään se sujuu kuin vettä vaan.

Helsingissä on meneillään kokeilu, jossa suomen kielen tunnit aloitetaan jo ekaluokalla ruotsinkielisissä kouluissa. Tämä on musta tosi hyvä juttu, koska ollaan huomattu, että suomen kieli kaipaa myös tukea. Eskarin ansiosta esikoinen on kuullut viimeisen vuoden aikana enemmän ruotsin kieltä kuin suomea, ja sen huomaa puheesta. Jotkut suomenkieliset sanat unohtuvat välillä tai korvautuvat ruotsinkielisillä sanoilla, ja joskus hän myös kääntää ruotsinkielisiä fraaseja suoraan suomeksi puheessa. Se on hauskan kuuloista, mutta tietenkin oikeakielisyys on tärkeää, ja mä yritän pitää huolen että puhun itse oikein suomeksi kotona. Pääosin hän kuitenkin puhuu molempia kieliä tosi hyvin, selkeästi ja oikein. Uskon että molempien kielten oppiminen sujuu myös koulussa oikein hyvin.

Miten menee viisivuotiaalla

Suomi ja ruotsi ovat aikalailla tasavahvoja meidän viisivuotiaalla, tosin hän yleensä puhuu mieluummin kotona suomea. Hänkin kyllä vaihtaa sujuvasti kielestä toiseen, ja osaa hyvin ruotsin kieltä, mutta ainakin toistaiseksi suomi tuntuu hänelle kotona luontevammalta. Olen huomannut, että myös kavereilla on kielen kehityskessä merkitystä. Viisivuotiaalla on pari dagiskaveria, jotka puhuvat dagiksessa kavereille ennemmin suomea. Esikoisen kaksi BFF:ää taas ovat molemmat vahvemmin ruotsinkielisiä, jolloin he puhuvat aina keskenään ruotsia.

Keskimmäinen ymmärtää kaiken ruotsiksi hyvin, ja ilmaisee itseään sujuvasti molemmilla kielillä, vaikka usein valitseekin suomen kielen silloin kun saa itse päättää. Ääntäminen sujuu hyvin, ja on luontevaa. Viisivuotias on nyt tämän kevään ajan lukenut suomeksi helppolukuisia kirjoja, ja on hauskaa nähdä että meneekö hänelläkin se suunnilleen vuosi ennen kuin lukeminen alkaa luonnistua täysillä myös ruotsiksi. Yksittäiset sanat taitavat jo onnistua, mutta kokonaisia kirjoja hän ei vielä lue ruotsiksi.

Kaksikielisen 1-vuotiaan puhumaan oppiminen

Kuopus on meidän lapsista se, joka on kuullut ruotsia ihan syntymästään asti. Isompien tyttöjen ollessa kotona Otto on puhunut systemaattisesti ruotsia koko kuopuksen elämän ajan, mutta aina välillä (vähän turhan usein) kolmestaan ollessa ollaan sitten puhuttu vaan suomea. Kuten isommilla tytöillä, myös kuopuksella suomen kieli on vahvempi kuin ruotsi tässä vaiheessa elämää. Olisi hauskaa tietää, olisiko näin, jos mun sijaan kotona olisikin ollut Otto tämän kevään ajan. Syksyllä Oton vanhempainvapaan aikaan nimittäin kuopus oppi uusia sanoja molemmilla kielillä suunnilleen samassa tahdissa, mutta kevään aikana se on vaihtunut niin että suomi on huomattavasti vahvempi, ja ruotsinkielisiä sanoja on unohtunut ja jäänyt pois.

Ruotsiksi hän ymmärtää kyllä monet perusjutut, kuten ”kom hit”, ”kommer du bort”, ”ska vi läsa en bok?” ym. mutta suomeksi hän ymmärtää paremmin ja enemmän. Suomeksi sanavarastoa on mahdoton laskea, kun sanoja tulee joka päivä monia uusia ja lauseitakin on tullut jo parin kuukauden ajan. Ruotsiksi tulevia sanoja on kuitenkin helposti laskettava määrä: boll, bebbe/bebis, sova, pappa, mamma, tacktack ym.

Meidän pitäisi selkeästi siis skarpata tässä lisää. Lohtua tuo kuitenkin se, että tiedän jo valmiiksi, että hän oppii sitten kielen viimeistään dagiksessa, kuten meidän isommatkin tytöt aikanaan. Hän myös ymmärtää ruotsin kieltä, eikä se ole hänelle täysin uusi asia, vaan ihan tuttu juttu. Ei oteta stressiä, mutta kiinnitetään entistä paremmin huomiota. Mitä enemmän hän osaa ja ymmärtää, sitä helpompi kieltä on puhua hänelle.

Ruotsin kieli arjessa

Arjessa meillä kuulee kotona molempia kieliä. Edelleen Otto tosin tekee niin, että jos meillä on ei-ruotsinkielisiä ihmisiä kylässä, tai ollaan itse kylässä jossain missä ei puhuta kahta kieltä, niin hän vaihtaa kokonaan suomeksi, koska se on hänelle helpompaa. Tämä ei onneksi ole ollut meille ongelma ainakaan toistaiseksi, enkä usko että se loppupeleissä vaikuttaa kovinkaan paljoa kielen kehitykseen. Nykyään lapsilla on aika paljon leikkitreffejä ja synttäreitä ruotsinkielisten kavereiden kanssa, ja siitä syystä he kuulevat kieltä nykyään useammin kuin vain isältään tai päiväkodissa.

Joskus pari vuotta sitten lapsia piti maanitella katsomaan ennemmin BUU-klubbenia kuin Pikkukakkosta, mutta nykyään on ihan toisin päin. He katsovat tosi mielellään ruotsinkielisiä lasten ohjelmia, ja esimerkiksi Yle Areenan Hajbon sarjat ja videot on meidän pikkukoululaisen lemppareita. Meidän lapset leikkivät keskenään useimmiten suomeksi, mutta välillä myös kannustetaan leikkimään ruotsiksi, varsinkin silloin kun kuopus on mukana leikissä. Me luetaan paljon kirjoja, sekä suomeksi että ruotsiksi. Lapset lukevat itsekseen ja toisilleen, ja me luetaan Oton kanssa heille molemmat omilla kielillämme.

Hauskat sanamokat suomeksi

Isommilla tytöillä tulee aina välillä hauskoja sanamokia, kun he puhuvat suomea ja ajattelin nyt jakaa niistä muutaman. Ruotsiksi on sanonta ”pikulitet” silloin kun joku on tosi pieni. Meidän tytöt on käyttäneet samaa etuliitettä myös suomeksi ja muidenkin sanojen kanssa. ”Pikuvarovasti” oli kuulemma ”tosi varovasti”. Ruotsiksi sanotaan ”jag tror inte så” eli suomeksi ”en usko”. Mutta meidän tytöt sanovat ”mä en luulisi niin”, koska tro tarkoittaa sekä uskoa että luulla. Jos vaikka kysyn, että ”onkohan teillä huomenna jumppaa” niin vastauksena voi olla ”mä en luulisi niin”.

Suomeksi sanotaan esim. että ei ole tehnyt jotain ”pitkään aikaan”, mutta ruotsiksi sanotaan ”på länge” eli vaan ”pitkään”. Siksi joskus meidän lapset sanoo vaikka että ”mä en oo piirtänyt pitkään” tai ”me ei olla käyty täällä pitkään” kun he oikeasti tarkoittavat ”pitkään aikaan”. Muita hauskoja juttuja joita viime aikoina on tullut olivat esimerkiksi ”triangelin muotoinen” eli kolmion muotoinen ja ”kirjoittaa alas” (ruotsiksi skriv ner, suomeksi vastaava ilmaisu ”kirjoittaa ylös”).

Aina kun huomaan näitä suoria käännöksiä, niin pyrin korjaamaan niitä lempeästi, jotta jatkossa sama ilmaisu onnistuisi oikein. Monia juttuja saa korjata useaan kertaan, koska ne varmaan tuntuvat niin luontevilta. Se ei kuitenkaan haittaa, koska 99% ajasta molemmat kielet sujuvat tosi hienosti, ja lapsia ei myöskään haittaa, että korjaan. Me ollaan aina oltu kielen suhteen tosi kannustavia, eikä koskaan naureta vaikka tulisikin virheitä, vaan kannustetaan ja kehutaan.

Kuinka jatkossa

Aiotaan jatkaa samalla linjalla, kuin tähänkin asti. Vuosi vuodelta ruotsin kielestä on tullut luontevampi ja luontevampi osa meidän arkea. Lapsille se on ihan selkeästi tunnekieli siinä missä suomikin, ja he osaavat ilmaista itseään tosi rikkaasti myös ruotsiksi. Me jatketaan edelleen samalla mallilla, että Otto puhuu ruotsia, ja mä suomea, ja lasten nukkuessa sitten puhutaan keskenään suomea. Kun Oton loma pian alkaa, hän on taas enemmän kotona ja ehkä myös kuopuksen ruotsinkielinen sanavarasto lähtee kasvamaan kohinalla jälleen. Uskon että kaksikielisyys tulee olemaan suuri rikkaus meidän lasten elämässä myös tulevaisuudessa, ja siitä on varmasti hyötyä sekä koulussa muita germaanisia kieliä opiskellessa että työelämässä.

Tiedän että blogia lukee monia kaksikielisiä perheitä, miten teillä on sujunut koulun aloitus ja suomen tunnit?


Viimeiset päiväkotipäivät ennen kesälomaa

23.05.2018

Ensi viikolla meidän pienestä eskarilaisesta tulee ekaluokkalainen, ja tänään juhlistettiin jo viisivuotiaan kevätjuhlaa. Syksyllä hänkin siirtyy viisivuotiaiden ryhmään, jossa esikoinen vasta mun mielestä oli! Käytiin aamulla vielä tapaamassa keskimmäisen opettajaa, kun kevään keskustelu-aika meni näin pitkälle.

Suomeksi se taitaa olla vasu-keskustelu, mutta meillä se on vain ”möte”. Tuntui hienolta kuulla hyvää palautetta, ja edelleen jaksan vaan ihailla sitä, miten yksityiskohtaisesti he osaavat kertoa lapsen luonteesta, puuhista, lempiasioista päiväkodissa ja mieleen jääneistä tilanteista. Sitä on ilo kuunnella, ja kiitinkin tänään jälleen kerran keskimmäisen ryhmää loistavasta työstä ja näistä ihanista vuosista, jotka hän sai tässä leikki-ikäisten ryhmässä viettää.

On ollut niin hienoa, että lapset ovat voineet olla koko päiväkoti-uransa samassa päiväkodissa (eskariin asti), samojen tuttujen ja turvallisten aikuisten kanssa alusta asti. Vaikka keskimmäinen syksyllä siirtyykin viisivuotiaiden ryhmään, ovat senkin ryhmän aikuiset jo tuttuja monen vuoden ajalta, ja ryhmään tulee kaikki nykyisen ryhmän viisivuotiaat kaverit. Ja onneksi hän näkee myös niitä tuttuja aikuisia pikkuisten ryhmästä ja tuosta leikki-ikäisten ryhmästä edelleen pihalla päivittäin. Olen ymmärtänyt että henkilökunnan pysyvyys ei ole mitenkään itsestäänselvää nykyisin päiväkodeissa, joten saadaan kyllä olla todella kiitollisia siitä, että näiden reilun kolmen vuoden aikana koko päiväkodissa on vaihtunut vain yksi aikuinen, ja tunnetaan kaikki nimeltä, ja he meidät.

Silloin kun keskimmäinen aloitti päiväkodissa 1v10kk iässä, hän ei tainnut puhua kuin muutaman hassun sanan ruotsia. Ja jo ensimmäisen puolen vuoden aikana hän oppi kommunikoimaan ruotsiksi, ja viimeisten kolmen vuoden aikana hän on kehittynyt ihan hurjasti, ja puhuu nykyisin ruotsia paremmin kuin suomea, kuten myös esikoinen. Molemmat kielet ovat molemmilla vahvoja, mutta kielioppi on ruotsiksi vahvempi. Onneksi koulussa alkavat sitten suomen tunnit, niin saa siihenkin tasoitusta, ja kotona tietysti tuetaan molempia kieliä parhaamme mukaan.

Me ollaan oltu ihan uskomattoman tyytyväisiä tuohon päiväkotiin, sen kodikkuuteen ja sen henkilökuntaan. Se on sellainen helmi, että ei voisi parempaa olla, vaikka ei kyllä eskarilaisen eskarissakaan ole mitään valittamista ollut, ja yhtä ihana henkilökunta sielläkin on. Lämmin, osaava ja lapsista välittävä henkilökunta on kyllä kaikkein tärkeintä mun mielestä, ja meillä on käynyt sen kanssa todella hyvä tuuri.

On ollut mahtavaa, että me ollaan voitu pitää lapsilla aina viikossa se ylimääräinen vapaapäivä eskariin asti, ja se jatkuu edelleen keskimmäisellä vielä tämän seuraavan päiväkotivuoden ajan. Nautitaan siitä täysillä. Se yksi päivä viikossa on ihanaa luksusta sekä lapselle itselleen, että sille joka hänen kanssaan on kulloinkin ollut kotona. Nyt kun se olen minä, se on sitä mulle, ja Oton vanhempainvapaan aikana se oli sitä Otolle.

Niin kuin keskimmäisen opettaja tänään tapaamisessa sanoikin, me ollaan aina voitu ottaa päiväkodista ja varhaiskasvatuksesta irti ne parhaat puolet, ja samaan aikaan nauttia myös kotona olemisesta ja kiireettömyydestä lasten kanssa. Meillä on ollut hyvä balanssi siinä, ja saadaan olla siitä kyllä tosi kiitollisia, että ei ole tarvinnut koskaan pitää lapsia päiväkodissa hurjan pitkiä päiviä, ja ollaan saatu pitää se vapaapäivä joka viikko, ja aina muulloinkin vapaata silloin kun on siltä tuntunut.

Lapset ovat saaneet aina pitkät joulu- , syys-, hiihto- ja kesälomat, sekä kuopuksen syntyessä saivat olla monta viikkoa kotona ”vauvalomalla”. Aina jos lapsi on itse sanonut, että ei jaksaisi mennä päiväkotiin, niin ollaan annettu pitää vapaapäivä jos se vain suinkin on ollut mahdollista, ja yleensä on. Usein sitä ei ole tapahtunut, että näin olisi sanottu, mutta joskus on ollut sellaisiakin aamuja. Sitten ollaan jääty kotiin kaikessa rauhassa, kun se on kerran ollut mahdollista. Yleensä kuitenkin lapset ovat menneet päiväkotiin riemusta kiljuen, ja kotiin hakiessa sanoneet, että olisivat vielä voineet vähän aikaa jatkaa kivaa leikkiä.

Eskarissa ja koulussa ei olekaan ihan niin vapaata enää, eikä voi olla pois silloin kun huvittaa. Siksi ollaan niin kiitollisia ja onnellisia siitä, että saadaan vielä vuoden ajan nauttia keskimmäisen kanssa tästä. Ja sitten kun koittaa kuopuksen aika mennä päiväkotiin( eli luultavasti sitten, kun hän ei enää nuku kunnon päiväunia, enkä saa mitenkään tehtyä töitäni), me aiotaan jatkaa samalla tavalla hänen kanssaan. Ainakin se yksi kokonainen vapaapäivä viikossa, ja mahdollisimman lyhyet päivät. Hän oli tänäänkin aamulla tapaamisesta tullessa lähdössä pienten ryhmän mukaan ulos, ja meni sinne muiden taaperoiden sekaan ihmettelemään ja osoittelemaan toisia ”vauva, vauva”. Uskon että hän sopeutuu päiväkotiin sitten hurjan hyvin, kun on niin menevä tyyppi ja paikkakin on enemmän kuin tuttu, kun ollaan sieltä niin monesti lapsia haettu ja viety.

Mutta nyt ei mietitä enempää näitä kuvioita, sillä puolentoista viikon päästä lapsilla alkaa kymmenen viikon kesäloma, ja Otto seuraa pian perässä. Saadaan nauttia vielä viimeinen pitkä ja vapaa kesä lasten kanssa, ennen kuin kuopuskin täyttää kaksi ja isyyslomapäivät on käytetty loppuun.

Ihanaa iltaa kaikille <3

PS: Eskarilaisen kuulumisia on toivottu, ja niitä on luvassa ensi viikolla kun hän on päättänyt eskarin.