Kuopus 10 kuukautta

05.12.2017

Koska huomenna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, juhlitaan meidän 10-kuukautista kuopusta yhden päivän etuajassa täällä blogissa! Vaikka hän ei vielä satavuotias tai kovin itsenäinen olekaan, niin kyllä tämä kymmenenkin kuukautta on hieno merkkipaalu joka ansaitsee ihan oman postauksensa.

Viimeisen kuukauden aikana hän on ottanut aivan hurjia harppauksia kommunikoinnissa, ja alkaa kyllä muistuttaa enemmän jo taaperoa kuin vauvaa. Hän höpöttää koko ajan, ja laskujeni mukaan sanavarastossa on tällä hetkellä 15 suomenkielistä sanaa, ja koko ajan tulee lisää. Nämä sanat on kaikki sellaisia jotka hän sanoo joka kerta kun on kyseisen asian kanssa tekemisissä (esim. näkee ankan, sanoo kvaak, antaa jotain: sanoo kiitti, tai siis ”tiitti”, laitetaan aamupuuroa: ”puuuuo”). Sen lisäksi hän yrittää tapailla meidän sanomia sanoja koko ajan perässä, ja hänellä on myös kaikkia omia hassuja äänteitä ja juttuja.

Reilu viikko sitten hän oppi osoittamaan sormella, ja sen jälkeen kommunikointi helpottui huomattavasti. Nyt hän osoittaa selkeästi sormella mitä haluaa, ja oikeastaan hän osoittaa kyllä kaikkea muutakin. Kirjasta hän osoittaa koiraa kun kysyy missä koira, ja vauvaa kun kysyy missä vauva. Ruotsinkielisiä sanoja on tällä hetkellä titta, pappa ja bebi, muut ovat suomeksi, mikä ei yllätä, kun kuitenkin se olen minä joka on tällä hetkellä hänen kanssaan kotona. Suomea siis kuuluu reippaasti enemmän.

Hän ymmärtää puhetta tosi hyvin jo, ja vaikka juttelisin Oton kanssa kahdestaan, tai vaikka isommille tytöille, hän bongailee meidän puheesta tuttuja sanoja. Jos vaikka tytöt kertovat että söivät päikyssä aamupalaksi puuroa niin hän saattaa sanoa puuuuuuuuo ja osoittelee kaappia jossa puuro on. Tai jos kerron Otolle vaikka että Nova vilkutti metrossa jollekin tyypille, niin hän saattaa vilkuttaa sitten uudelleen, kun bongasi tutun sanan. Aina kun sanotaan illalla Otolle ”hyvää yötä” ennen iltamaitoa, hän vilkuttaa, ja usein kun sanon ”Mummu” hän etsii mun puhelimen, koska mummulle pitää soittaa videopuhelu.

Hän rakastaa musiikkia ja musisoimista, ja lempparijuttuja onkin rummuttaa eri esineitä, ja hakata palikoita/legoja/mitä vaan mistä lähtee ääntä toisiinsa, ja tanssia musiikin tahdissa. Hän tykkää myös rikkoa isompien rakentamia lego/palikkatorneja, leikkiä autoilla, järjestellä tavaroita laatikosta toiseen ja purkaa kirjahyllyä. Kirjojen lukeminen on edelleen myös ihan mielipuuhaa, ja parasta just nyt on osoitella kirjasta kaikkea ja päästää kysyvä äännähdys, jotta lukija kertoo mikä juttu on kyseessä.

Hän seisoo jo tosi reippaasti ilman tukea, ja nyt ei enää mene heti alas kun huomaa seisovansa ilman tukea. Silti hän seisoo vielä enemmän tukea vasten kuin ilman. Hän on tällä viikolla alkanut nousemaan myös seisomaan ilman tukea varovasti, mutta ei vielä onnistu joka kerta. Muutama askel ilman tukea on otettu myös huomaamatta, mutta muuten kävelee vielä tukea vasten. Puhelimella olen saanut napattua kuvia missä hän seisoskelee ilman tukea, mutta silloin kun kuvasin nämä kuvat niin ei tietenkään hän halunnut seistä ilman tukea, haha. Mutta eipä tässä kiire ole todellakaan, hän lähtee sitten liikkeelle kunnolla, kun on siihen täysin valmis.

Nyt kymmenen kuukauden iässä saadaan aloittaa hapanmaitotuotteet, ja ajattelinkin tänään ostaa huomista varten jo kaappiin valmiiksi raejuustoa ja maustamatonta jugurttia tai rahkaa. Kymppikuinen syö reippaasti ihan itse kaikkea mahdollista sormiruokaa, ja pääosin samaa ruokaa kuin me, mutta ilman suolaa. Pian siis myös maitotuotteiden kanssa, kunhan ollaan ensin kokeiltu noilla hapanmaitotuotteilla ja todettu että niistä ei tule oireita. Hän harjoittelee jo lusikalla syömistä ihan itse, ja maistelee rohkeasti kaikkea. Välillä ruuat lentävät tahallaan joka puolelle, mutta yleensä hän syö tosi nätisti.

Rinnalla hän käy edelleen omassa tahdissaan, selkeästi nykyään päivisin jo vähän harvemmin, mutta yöllä syödään edelleen yhtä tiheästi kuin ennenkin. Mä varmaan alan tuossa 1v iän kynnyksellä sitten kokeilemaan, jos alkaisi onnistua nukkuminen ilman yöimetyksiä, mutta vielä ei ole kiire kun jaksan itse ihan hyvin. Ja ihan mennään neidin omassa tahdissa, tärkeintä on että vauvelilla on hyvä olla.

Hän rakastaa vauvakavereita, ja muita lapsia, ja touhuaa toisten kanssa aina aivan innoissaan. Lisäksi hän tykkää höpötellä ihan kaikille muillekin, ja tänäänkin metrossa esitteli mun avaimia ja juomapulloa kaikille kanssamatkustajille innoissaan, ja vilkutteli. Hän taitaa olla sellainen sosiaalinen pölöttäjä niinkuin äitinsäkin.

KÄÄK, huomenna me laitetaan joulukuusi olkkariin ja mä odotan innolla mitä kuopus tykkää joulukuusesta (tai joulukuudesta niinkuin meidän isommat tytöt aina vahingossa sanoo). En enää edes muista miten meillä on sujunut kuusen kanssa kahden aiemman kanssa vauva-aikana, pitää käydä vakoilemassa postauksista.

Paljon onnea meidän kymppikuiselle ihanalle rakkaalle höpönassulle <3


Katsaus kaksikielisyyteen

23.08.2017

Kirjoitin viimeksi meidän perheen kaksikielisyydestä viime vuoden tammikuussa, eli reilut puolitoista vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että kielellinen kehitys on ollut huimaa sen jälkeen, ja nyt mennään jo aivan eri sfääreissä kuin silloin. Silloinkin lapset pärjäsivät jo hienosti päiväkodissa ruotsiksi, mutta nyt voisi sanoa että kielet ovat etenkin esikoisella ihan tasavahvoja, joissain asioissa ruotsi tulee jopa vahvemmin kuin suomi. Keskimmäisenkin ruotsin kieli on nykyään vahvaa, ja hän pystyy kommunikoimaan ruotsiksi oikein hyvin niin arkipäivän asioissa, kuin esimerkiksi kertomaan omista leikeistään/harrastuksistaan/unistaan/ajatuksistaan.

Meidän kuopuksen kielellistä kehitystä onkin nyt jännittävää seurata, hän on kuitenkin ensimmäinen lapsista jolle on systemaattisesti puhuttu ruotsia jo aivan ensi hetkistä alkaen. Vielä hän ei itse sano mitään, mutta reagoi jo tiettyihin sanoihin ja äänenpainoihin. On hauskaa seurata kuinka hän selkeästi tykkää myös ruotsin kielestä, ja on tykännyt siitä jo ihan pienestä asti. En tiedä johtuuko se siitä että ruotsi on lähtökohtaisesti pehmeämpää ja vähemmän töksähtelevää kuin suomen kieli, vai mistä, mutta häntä aina hymyilyttää kun tytöt ja Otto puhuvat hänelle ruotsia.

Uskon että Novalla on jo huomattavasti helpommat lähtökohdat kaksikielisyyden oppimiseen kuin tytöillä aikoinaan, hänellä kun on jo kolme läheistä jotka sitä toista kieltä puhuvat koko ajan. Silloin kun tytöt starttasivat päiväkodissa, Otto oli meidän perheestä ainut joka oikeasti käytti ruotsin kieltä arjessa, eikä hänkään säännöllisesti. Nyt jopa minä käytän ruotsia viitenä päivänä viikossa, kun haen tai vien tyttöjä, ja Nova on kuullut sitä pienestä asti joka päivä.

Mua jännitti etukäteen vähän tämä meidän superpitkä kesäloma, ja yhdeksän viikon tauko päivähoidosta. Mitä se tekee kielelle juuri ennen esikoisen eskarin aloitusta. Huoli oli aivan turha, eikä kieli ruostunut tytöillä kesän aikana ollenkaan. Tipa on aloittanut vahvasti eskarissa, ja hienosti kirjoittaa omaan vihkoonsa viikon tapahtumat ruotsiksi ja osaa kertoa päivistään. Eskaristakin on saatu pelkkää positiivista palautetta. Kesän aikana hän on kuunnellut paljon ruotsinkielistä musiikkia, ja lukenut paljon ruotsinkielisiä helppolukuisia kirjoja, ja lasten lehtiä, joita ollaan hamstrattu Haaparannalta ja Tukholmasta. Esikoinen on myös lukenut paljon ruotsiksi kirjoja kuopukselle, ja laulanut ruotsinkielisiä lauluja.

Niille jotka lukevat meidän perheen kaksikielisyydestä ensi kertaa, suosittelen aiempia postauksiani aiheesta. Meidän päätöksestä opettaa lapsista kaksikielisiä voi lukea täältä, ja TÄSTÄ löytyy video jolla vastasin lukijoiden kysymyksiin kaksikielisyydestä pari vuotta sitten. Lyhykäisyydessään kuitenkin tausta kuuluu niin, että Otto on asunut osan lapsuudestaan Tukholmasta, ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulut ruotsin kielellä. Myös työt hän tekee ruotsiksi nykyäänkin, vaikka Suomessa asutaan.

Otto on siis kaksikielinen, ja halusimme yhdessä siirtää tämän suuren rikkauden häneltä lapsille. Mun oma ruotsin kielen taitoni on lähtöisin siitä että aloitin ruotsin lukemisen jo tokaluokalla, eli olen lukenut pitkän ruotsin, ja opiskellut sitä jopa pidempään kuin englantia. Lukion jälkeen kävin myös raskaaksi tulemiseeni asti ruotsinkielistä ammattikoulua. Kykenen hyvin kommunikoimaan ruotsin kielellä, ja etenkin nyt monta vuotta sitä säännöllisesti kuulleena se on melko vahva mullakin. Ei tietenkään tunnekieli, kuten Otolla tai tytöillä, mutta melko luontevasti se sujuu.

Arjessa me tehdään niin, että Otto puhuu aina ruotsia ja mä puhun aina suomea, silloin kun tytöt on hereillä. Ei siis vaihdella kieliä, vaan pidetään kumpikin se oma kieli, koska molemmat ymmärretään molempia kieliä. Tyttöjen ollessa hereillä meillä ei siis käytännössä ole yhteistä kieltä, hah. Kahdestaan ollessamme puhutaan suomea. Ja nyt Novan kanssa ollaan kyllä fuskattu välillä niin, että tyttöjen ollessa hoidossa puhutaan vaan suomea. Tässä pitää skarpata!

Me ollaan kyllä ylpeitä siitä miten hienosti tytöt ovat omaksuneet molemmat kielet, ja tiedetään että tämä on ollut hyvä päätös. Yksi parhaita juttuja siinä on se, että tytöt pääsevät ruotsinkieliseen kouluun. Jo kaksi ja puoli vuotta ollaan saatu nauttia ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja siitä miten loistavaa hoitoa, opetusta ja kokemuksia lapset ovat siellä saaneet. Olen iloinen että he saavat jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen asti, ja tulevat kokemaan upeita juttuja koulutiensä aikana.

Hassuja sanasekoituksia meidän lapsilla on kyllä tullut tässä vuosien varrella, tän hetken lemppareita on ainakin esikoisen ”fongata” pokemon, eli ottaa kiinni, kun hän pelaa pokemonpeliä puhelimella ja nappaa pokemoneja ulkona. Ollaan kyllä muistutettu että se on ottaa kiinni, mutta aina sieltä tulee se fongata. Se on söpöä! Keskimmäisellä on ainakin ”klipata” eli leikata saksilla. Viime viikolla mä klippasin hänen hiukset, hah!

Tiedän että siellä ruutujen takana on muitakin kaksi- tai monikielisiä perheitä! Miten teillä sujuu? Oletteko olleet tyytyväisiä erikieliseen varhaiskasvatukseen/kouluun? Mitä lapset ovat tykänneet siitä että heillä on käytössä useampi kieli? Onko teillä ollut hassuja sanasekoituksia?