Puolet nopeampi pysähdys automatkalla

08.07.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ABC-asemien ja Indieplacen kanssa.

Kuten tiedätte, me ajellaan paljon autolla pitkää matkaa ympäri Suomen, useimmiten Oulu-Helsinki-väliä. Ollaan kehitetty omat rutiinit ja jo vuosien optimoitu matkanteko niin jouhevaksi kuin se kolmen lapsen kanssa voi olla. Meidän lapset on tottuneita matkustamaan autolla ja tietävät jo suunnilleen kuinka kauan matka kestää, eivätkä turhia kysele jatkuvasti, että ”MILLOIN OLLAAN PERILLÄ?”. Heidän kanssa matkustaminen on siis mukavaa ja helppoa. Mutta voisiko se olla vieläkin mukavampaa ja helpompaa? Voisi.

Me testattiin nimittäin tällä reissulla ensimmäistä kertaa ABC-mobiili -sovellusta ja sen uutta ruuan ennakkotilaus-ominaisuutta. Ja arvatkaa mitä: mä en aio enää ikinä viettää yhtään sekuntia jonotellen tai odotellen Apsilla ruokaa kesken matkan. ABC-mobiili lyhensi meidän pysähdystä ainakin vartilla, ellei enemmänkin näin kesäruuhkien aikaan. Ja se oli ihan mahtavaa, koska me ollaan just sellaisia matkantekijöitä, jotka haluaa vaan päästä mahdollisimman nopeasti perille. Kuinka ihanaa oli vaan tulla perille ABC:lle ja istahtaa suoraan pöytään, johon tuotiin n. 30 sekunnin päästä höyryävän lämpimät ruoka-annokset koko porukalle, jotka oli jo valmiiksi maksettu.

Kun mä olin ladannut ilmaisen ABC-mobiili -appin mun puhelimeen, kirjauduin sihen mun pankkitunnuksilla, jolloin saan myös S-bonukset mun ostoista. Lisäsin mun maksukortin korttitietoihin valmiiksi. Sitten etsin sieltä Vaajakosken ABC:n, sen kohdalta ”ravintola” -toiminnon ja sen jälkeen aloin tekemään tilausta painamalla ”aloita mobiilitilaus”.

Sen jälkeen näin koko ABC:lla tarjolla olevan menun ja pystyin tilaamaan. Lapset kiljaisivat heti ekana haluavansa lihapullia, mutta kun luin heille uudesta kesämenusta rapsakoista kanafileistä, 2/3 halusikin ennemmin sen. Tilasin itse kesämenusta lohta ja peruna-juurespaistosta ja Otto valitsi itselleen Chef’s burger -valikoimasta härkä-pekoniburgerin. Jokaiselle jotain. Aterioihin kuului mukaan runsas  yhdessä Satokausikalenterin kanssa uudistettu salaattipöytä, vesi ja maito, kahvi tai tee sekä lasten aterioihin vielä jäätelöpuikko.

Me oltiin n. puolen tunnin päässä Vaajakosken ABC:sta, joten valittuani ruuat mä asetin noutoajaksi sen ajan (+ pari minuuttia), mitä navigaattori näytti, että milloin ollaan perillä. Ajoitus oli loistava! Kun me päästiin perille, en ehtinyt vielä edes asettaa pöytänumeroa, kun sovellus jo ilmoitti, että ruuat ovat valmiina. Kävelin siis suoraan keittiöluukulle ja ilmoitin, että täällä ollaan ja mennään tuohon pöytään istumaan. Sitten saatiin ruuat heti ja alettiin vaan syömään. Aivan älyttömän näppärää! Ja ruuathan voi tilata vaikka kuinka paljon etukäteen, jos vaan tietää milloin on perillä.

Ruuan ennakkotilausmahdollisuus on tällä hetkellä yli 50 ABC-liikenneasemalla käytössä ja ravintoloita tulee mukaan lisää jatkuvasti. Mukana olevat asemat näkee ABC:n nettisivuilta, tai hakemalla ABC-mobiilissa sitä asemaa, johon on menossa.

Me pysähdytään aina ABC:lla, en rehellisesti edes muista koska oltaisiin pysähdytty jossain muualla. Tämä siksi, että se on lasten kanssa niin helppoa ja lapset tykkäävät, kun on aina leikkipaikka ja Apsi apina ja muutenkin heidät huomioitu. Toki me vanhemmatkin tykätään. Ruuat oli oikein maistuvat ja kaikki saatiin mahat täyteen tälläkin kertaa.

Mä en itse muutenkaan tykkää hirveästi tehdä esim. isoja tilauksia tiskillä, koska voi niin helposti mennä jotain pieleen jos kuulee väärin (niinkuin meillä kävi viimeksi pizzeriassa) tai tulla vaikka näppäilyvirhe. Kun tilauksen tekee itse ABC-mobiilissa, voi itse  tarkistaa, että kaikki meni oikein ja näkee tilauksen summan koko ajan. Super kätevää!

 

ABC-mobiilissa onnistuu kätevästi myös tankkauksen maksaminen, sekä autopesun maksaminen eli mobiilitankkaus ja mobiilipesu, joista saa myös kerrytettyä S-bonusta tai tankkausbonusta. Mobiilimaksaminen on mun mielestä hirveän näppärä keksintö ja hyödynnän sitä kaikessa, missä voin, kun se on niin mukavan helppoa.

Jos teillä on vielä kesäreissuja tulossa autolla tälle kesälle, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ABC-mobiilia! Meillä on ainakin yleensä kiljuva nälkä siinä vaiheessa, kun pysähdytään. On niin paljon kivempaa kun sitten saa ruuat heti nenän eteen eikä joudu enää ollenkaan odottelemaan. Lapsetkin arvostivat sitä, että pääsivät heti herkuttelemaan.

Oletteko te kokeilleet jo ABC-mobiilia ruuan tilaukseen tai tankkaamiseen? Tykkäättekö hyödyntää appeja maksamisessa?