Sadepäiviä ja ripaus vihreää olkkariin

12.07.2017

Nyt onkin satanut kaksi päivää putkeen, ja me ollaan oltu pitkästä aikaa ihan rennosti kotona vaan. Ihan kivaa tämäkin että ollaan vain otettu rauhassa ja maalattu, piirretty ja hengailtu. Eilen meillä kävi kylässä Oton pikkuserkku perheineen, ja lapsilla oli leikkiseuraa. Hauskaa kun nyt Novakin ensimmäistä kertaa huomasi pian vuoden täyttävän pikkupikkuserkkunsa, ja hymyili hänelle niin ihanasti. Noista minityypeistä tulee kyllä mahtavia kavereita ihan varmasti!

Tänään meillä kävi toimittaja tekemässä haastattelun, ja ottamassa pari kuvaa meistä yhteen lehtijuttuun, joka tulee myöhemmin syksyllä ulos. Oli ihan hauskaa tehdä pitkästä aikaa haastattelu ja olla muiden kuvattavana yhdessä Oton kanssa. Toivottavasti jutusta tulee kiva ja kuvasta hyvä! Ainakin meitä nauratti kovasti juttua tehdessä ja oli lämmin tunnelma.

Me kaivattiin olkkariin vähän väriä ja jotain piristystä, ja löysin H&M Homesta meille lehtikuviolla varustetut raikkaan vihreät verhot. En olisi koskaan ennen kuvitellut että haluaisin meille noin räikeän vihreää mihinkään mutta jotenkin se tuntui nyt tosi raikkaalta ja mun mielestä myöskin sopii nätisti vaaleanpunaisen, harmaan ja luonnonvalkoisen kanssa. Olkkari tuntuu nyt jotenkin paljon kodikkaammalta, kun siellä on vähän uutta väriä ja lämmintä tunnelmaa. Löysin myös samalla kuviolla koristellun tyynynpäällisen, ja ostin muutaman teemaan sopivan tuoksukynttilän. Nuo verhot saa nyt olla paikoillaan ainakin siihen asti että alkaa joulun aika ja pitää saada jouluisaa tunnelmaa tänne.

Tällä viikolla ostettiin pieni kesäreissu tuohon länsinaapuriin, ja lähdetään piipahtamaan siellä auton kanssa vielä elokuun alussa ennen eskarin alkua. Muutenkin meillä on syksyn matkasuunnitelmat kovasti käynnissä ja niistä on kyllä pakko kysellä ja kirjoittaa tänne, teiltä on ennenkin saatu loistoja matkavinkkejä. Eli matka-asiaa tulossa tässä lähiaikoina! Lisäksi tällä viikolla on tulossa asiaa myös vanhemmuudesta, alelöydöistä ja syysuutuuksista, sekä ystävyydestä. Loppuviikosta lähdetään mökkeilemään joten mökkifiiliksiä luvassa myös. Paljon kaikkea kivaa jännää tulossa, mitä en malttaisi edes odottaa!

Mua ei ainakaan yhtään haittaa nämä pari sadepäivää, kun on kivaa välillä tehdä kaikkia perinteisiä sadepäiväjuttuja: juoda kahvia ilman että tulee heti hiki, maalata vesiväreillä ja lähteä kumpparit jalassa sadekävelylle. Kesäsade on ihana! Ja sateella on hyvä myös pomppia pihalla uikkareissa ja ampua vesipyssyillä, kun eihän tuolla ole edes kylmä.

Ihanaa sadepäivää kaikille <3