Ensimmäinen arkiviikko on paketissa, selvittiin! Ja hieno viikko tästä tulikin. Ekaluokkalaisella on alkanut koulu hienosti, keskimmäisen dagikseen paluu sujui mainiosti (ja tänään on ollut jo eka vapaapäiväkin), ja kuopus on oppinut tällä viikolla vaikka ja mitä. Esikoinen jatkoi tällä viikolla sirkuskouluharrastustaan, ja viikonloppuna on keskimmäisen vuoro temppuilla Taitoliikuntakeskuksen temppuradalla.

Nämä postauksen kuvat napattiin sillä aikaa, kun koululainen oli sirkustunnillaan. Suvilahden skeittipuisto oli suljettuna vielä Flown jäljiltä skeittaajilta, paikalla oli betoniporsaat skeittausta estämässä. Meille käppäilijöille se oli kuitenkin aivan oiva kiipeily- ja kuvauspaikka, ja lapset leikkivät ja juoksivat siellä ihan innoissaan. Keskimmäinen myös pyysi, että pääsee puistoon harjoittelemaan skeittausta. Sitä hän tosin varmaan joutuu odottelemaan vielä, koska yleensä puisto taitaa olla täynnä vähän vanhoja skeittailijoita, ja on se vähän pelottavakin vielä 5-vuotiaalle aloittelijaskeittaajalle. Ehkä sitten teini-iässä?

Sitä jotenkin kerkesi unohtaa kesän aikana, miten nopeasti nämä arkiviikot kuluvat. Kesällä yhden viikon aikana ehtii tehdä niin hurjan paljon eri asioita, että ne viikot tuntuvat pidemmiltä. Arki ja tarkat rutiinit saavat viikon taas tuntumaan yhdeltä pieneltä hujaukselta. Vastahan me jännättiin sitä ekaa koulupäivää, ja nyt niitä on takana NELJÄ! Ottokin on saanut jo syyslukukauden kurssit suunniteltua, ja tavattua opinto-ohjaajan. Syksyn sävelet näyttävät oikein selvältä ja hyvältä.

Ainoa viikon murheenkryyni on se mun mitä ilmeisimmin ainakin hiusmurtunut varvas. MITEN voi olla, että lapset on hypänneet sen päälle ainakin kaksi kertaa, kun yleensä kukaan ei astu mun varpaille ikinä? Olen teipannut sen kiinni kaverivarpaisiin, ja se tuntui jo paaaljon paremmalta, mutta nämä yllättävät iskut eilen ja tänään on saaneet sen taas kipeytymään. Näytin varvasta samalla kun käytiin kuopuksen neuvolalääkärissä, ja lääkäri vahvisti sen minkä itsekin tiesin: ei sille voi mitään tehdä muuta kuin teipata. Mutta ai että osaa olla rasittava pikkuvaiva, ja varsinkin tämä varpaan huono onni. Pitäisi varmaan pitää jotain Oton ikivanhoja turvakenkiä jalassa kotonakin, hah!

Samisteltiin kuopuksen kanssa ruosteen oranssilla värillä! Mä oon aivan hullaantunut tähän väriin tänä sykynä, ja kuopuksen kaapista sitä löytyykin useasta eri vaatekappaleesta. Löysin myös itselleni ihanan Gina Tricotin The good project-malliston ruosteenoranssin better cotton initiative -sertifioidusta puuvillasta valmistetun trikoopaidan, joka tarttui mukaan. Mulla on ainoastaan yksi pitkähihainen trikoopaita tämän lisäksi jos ei imetysvaatteita lasketa, joten tälle oli todellinen tarve. Paita on vähän lyhyempää mallia, joten se sopii ihanasti kaikkien korkeavyötäröisten alaosien kanssa rennommissa asuissa.

Kuopuksella oli yksi mun hänen kaapin tän syksyn lemppareista, eli Bobo Chosesin ihana automekko! Se on niin kertakaikkisen suloinen. Jalassa myös uudet kengät, kun jalka oli kasvanut kesän ja sandaalikauden aikana peräti kahden koon verran. Niken Air Huarachet ostettiin JD Sportsista Itiksestä, ja ne on i-ha-nat!

MUN ASU | Paita Gina Tricot | Vyö Gucci | Hame Gina Tricot | Laukku &Other Stories | Aurinkolasit Monki | Kengät H&M | Kello Daniel Wellington (saatu blogin kautta) |

KUOPUKSEN ASU | Mekko Bobo Choses | Lippis Kappahl | Sukkahousut Bogi | Kengät Nike |

Viikonlopun ohjelmassa on sokeriserkun synttäreitä, sekä harrastusta. Mä itse aion ottaa varpaani kanssa iisisti ja liikkua mahdollisimman vähän, jotta tämä pahin kipu taas hellittää. Nyt meillä on jääkaapissa odottamassa tapas-lajitelma, kolme eri herkuttelujuustoa ja lajitelma juustohilloja, ja kunhan isotkin tytöt ovat nukahtaneet, niin me pidetään juusto- ja leffailta.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos hurjasti ihanista kommenteista ja viesteistä, joita ootte viikon aikana laittaneet <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.

Kenellekään joka lukee blogiani säännöllisesti ei varmasti ole jäänyt epäselväksi kuinka paljon mä rakastan olla just mun kolmen pienen tyypin äiti. Olen kirjoittanut paljon siitä, millaista on olla nimenomaan tyttöjen äiti nykypäivänä, ja miltä tuntuu esimerkiksi se, että ihmiset olettavat kolmannen tyttären olevan pettymys, koska olisihan tyttöparin joukoksi pitänyt saada poika, että perhe voi olla ”täydellinen”. Mulle ja meille meidän perhe on täydellinen juuri tällaisena, ja ollaan saatu juuri ne lapset, joiden on tarkoitettu meille syntyvän. En osaisi, enkä voisi toivoakaan mitään muuta, koska olen saanut niin paljon enemmän kuin edes koen ansaitsevani.

Meidän perheessä lasten sukupuoli näkyy juuri sen verran kuin lapset itse sen haluavat näkyvän, toisin sanoen me vanhemmat yritetään olla määrittelemättä sitä, millaisia heidän kuuluu olla. Kuopuksen kanssa se on hankalinta, sillä hän ei osaa vielä ilmaista itseään niin hyvin, eikä kykene edes ymmärtämään mitä sukupuoli tarkoittaa. Hänen kanssaan toimitaan siitä lähtökohdasta, että hänellä on mahdollisimman mukavat vaatteet, ja mahdollisimman paljon erilaisia leluja, joista hän voi itse valita ne mistä on kiinnostunut. Teen hänen kanssaan myös samaa mitä perheen muidenkin tyttöjen kanssa: pyrin välttämään stereotyyppista tyttökohtelua. En halua ajatella että hän olisi jotenkin herkkä tai rikki menevä vain siksi että on tyttö. Hän on luonteeltaan hurjan rohkea ja menevä, enkä himmaile ja yritä saada häntä leikkimään rauhallisia nukkeleikkejä vain siksi että hän on tyttö.

Puen hänelle yhtä lailla mekkoja kuin collareitakin, ja värejä laidasta laitaan. Sitten kun hän itse kiinnostuu itsensä ilmaisemisesta, hän saa osallistua päätöksiin omasta tyylistään ja leluistaan, kuten meidän perheen isommat tytöt. Puhun kyllä usein monikossa meidän tytöistä käsittäen heidät kaikki kolme, (pääosin kutsun kuopusta kuitenkin nimellä tai hellittelynimillä), mutta jos joskus kävisikin ilmi, että hän haluaa olla jotain muuta, hänellä olisi siihen täysi oikeus, ja minä muokkaisin käytöstäni sitten sen mukaan miten hän toivoisi itseään puhuteltavan.

Isommat tytöt ilmaisevat jo vahvasti itseään, ja toteuttavat omia mieltymyksiään. He ovat sisäistäneet sen, että heidän ei kuulu sopeutua mihinkään muottiin, ja he myös puuttuvat vahvasti siihen, jos joku muu yrittää heitä tai muita johonkin sukupuolen tiukkoihin raameihin asetella. He valitsevat itse vaatteensa, kiinnostuksen kohteensa ja kaverinsa. He ovat selkeästi juuri sellaisia kuin haluavat olla, ja niin saavat olla jatkossakin. He eivät ajattele, että ollakseen oikeanlaisia tyttöjä, heidän tulisi käyttää mekkoja tai pinkkiä. He eivät myöskään ajattele, että poikien kanssa leikkiminen tarkoittaisi sitä että on ”poikatyttö”, tai että NinjaGO olisi poikien juttu. Tyttöjen ei tarvitse olla herkkiä, rauhallisia, hiljaisia, vaaleanpunaisia tai mitään muutakaan. Mutta he saavat olla vaikka niitä kaikkia, jos se tuntuu omalta. Ei ole tyttöjen eikä poikien juttuja, on vaan juttuja.

Meidän isommat tytöt ovat ylpeitä siitä että ovat tyttöjä, ja tykkäävät joissakin asioissa korostaa sukupuoltaan paljonkin. He rakastavat prinsessajuttuja, naissankareita ja liehuvia helmoja, vaikka eivät niihin silloin haluakaan pukeutua kun ne olisivat tiellä, kuten skeitatessa. Yksi juttu mitä he rakastavat, on äidin kanssa samistelu. Olen huomannut, että mitä vanhemmiksi he kasvavat, sitä enemmän he tykkäävät samistella mun kanssa. He ovat aina ihan fiiliksissä, jos meillä on saman tyyliset tai samanlaiset vaatteet. Ja mua se ei tietenkään haittaa, koska se on mustakin hauskaa. Varsinkin, koska tiedän, että varmaan teini-iässä viimeinen juttu mitä he haluavat tehdä, on samistella äidin kanssa. Siitä on siis nautittava nyt, kun vielä voi. Ja minähän otan mielelläni kaiken ilon irti!

Ellos julkaisi uuden aivan ihanan Mother & child -malliston tänä keväänä äideille ja lapsille, tai siskoille tai vaikka serkuksille jotka haluavat samistella. Ja vaikka nimessä onkin Mother & Child, ja se juhlistaa äitien ja tytärten erityistä suhdetta Ruotsin äitienpäivän kunniaksi, niin kyllä näillä mun mielestä voivat hyvin muussakin roolissa olevat perheenjäsenet tai muut läheiset samistella. Meidän perheelle tuo äiti & tyttäret -teema istui kun nenä päähän, kun sain samistella kolmen pienen minityypin kanssa. Meidän perheen isojen tyttöjen mielestä vielä hauskempaa kuin samistella äidin kanssa, on samistella pikkusiskon kanssa, koska silloin hän on melkein kuin he, paitsi pienempi. Tällainen meidän kaikkien neljän yhteinen samistelu oli siis heidän mielestään ihan unelmien täyttymys.

Tytöt saivat valita Elloksen Mother & Child -valikoimasta itse vaatteet mulle ja heille. Mä olisin ehkä itse päätynyt ihaniin vaaleanpunaisiin mekkoihin kukkakirjailuilla, mutta tytöt ihastuivat sinisiin Deborah– ja Alma-mekkoihin, ja ne meille sitten tuli. Deborah– ja Alma-mekoissa on molemmissa kauniit kirjailut ja hihat, ja materiaaliltaan ne ovat pellavaa, joka on viileä ja ihana kuumina kesäpäivinä ihoa vasten.

Meillä taitaa muutenkin olla joku sininen kausi meneillään, kun viime aikoina siihen on tullut pukeuduttua jotenkin poikkeuksellisen paljon. Sininen on kyllä ihanan raikas väri näin kesällä. Sellainen huomio vaan näistä Alma-mekoista, että mitoitus oli koossa 110/116 poikkeuksellisen naftia, sillä mekot olivat melkein yhtä pieniä kuin kuopuksen 86/92-kokoinen mekko. Meidän isommat tytöt on molemmat alle 116cm pitkiä, mutta mekot olivat heille enemmänkin paidat tai tunikat, ja puettiin niiden kanssa shortsit. Ehdotin tytöille, että vaihdetaan suurempaan kokoon, niin hekin saavat mekot, mutta he tykästyivät näihin tunikoina ja halusivat pitää nämä tällaisina. Kuopuksen mekko vastasi kokoaan hyvin.

Valikoimassa on aivan ihania pehmeitä materiaaleja, ja kauniita malleja, jotka sopivat moniin eri tilaisuuksiin. Kannattaa käydä kurkkaamassa!