Kuin kolme marjaa – vai onko sittenkään?

01.08.2017

Kävin eilen äitini luona ja nappasin mukaani hauskan, alakouluiässä täyttämäni valokuva-albumin, jossa oli kaikenlaisia kuvia omasta lapsuudestani. Olin valinnut albumiini jokaiselta siihen astiselta ikävuodeltani omia lempparikuviani, ja ne ovat ei missään järjestyksessä siellä. Jostain syystä olen valinnut myös mukaani mun isovanhempien lomakuvia, Etelän lomalta jolla en itse ollut edes mukana. Pisti vähän naurattamaan kun täysin vieras kanarialainen kalkkuna on siellä mun vauvavuosien nakukuvien keskellä. Mutta kai ne mummun ja papan lomakuvat on olleet mulle tärkeitä silloin, ja onhan niitä hauska selata näin myöhemminkin.

Se valokuva-albumi nyt ei varsinaisesti muuten liity tähän postaukseen, kuin että inspiroiduin sitten laittamaan meidän kaikkien kolmen tytön kuvat rinnakkain ja tsekkaamaan että onko sisaruksissa samaa näköä niin kuin moni sanoo. Ja onhan heissä, vaikka kaikki kolme ihan omanlaisiaan uniikkeja mimmejä ovatkin. Kyllä heidät siskoiksi tunnistaa todellakin, vaikka eivät mielestäni mitään identtisiä kolmosia kuitenkaan ole.

Toki kuvat on kaikki otettu vauva-aikaan, vanhempana sitten oma tyyli ja esimerkiksi hiukset ja ilmeet ja eleet muokkaavat myös ulkonäköä synnynnäisten piirteiden lisäksi, joskus jopa enemmän kuin ne piirteet itsessään. Tosi mielenkiintoista nähdä, ovatko tytöt samannäköisiä vaikkapa teini-iässä tai keski-ikäisinä. Monestihan ihmiset alkavat muistuttaa esimerkiksi vanhempiaan tosi paljon vasta keski-iässä, vaikka aiemmin samaa näköä ei olisi niin huomannutkaan. Moni on sanonut jo nyt että joku tytöistä näyttää ihan minulta tai on kuin ilmetty Otto. Jännää nähdä muuttuuko tämä iän myötä, vai alkavatko he muistuttaa enemmänkin meitä.

Kun katsoo noita vanhempien tyttöjen vauvakuvia, näkee ihan selvästi että ”hehän näyttivät ihan itseltään jo vauvana”, mutta nyt kun Nova on vasta vauva, ei vielä silti voi tietää miltä hän näyttää isompana. Se on jotenkin niin hassua että sitä ei vaan silti voi tietää, vaikka jälkikäteen sen näkee ihan selkeästi. Esikoisella on ihan samanlaisia ilmeitä edelleen, ja keskimmäinenkin on ihan samannäköinen nyt kuin vauvanakin. Vaikka mua hirveästi kiinnostaakin että millainen isompi tyyppi Novasta tulee, olen maailman onnellisin että saadaan nauttia hänestä vielä vauvana pitkän aikaa.

Näissä kuvissa kaikki tytöt ovat suunnilleen puolen vuoden ikäisiä, ja suunnilleen saman kokoisiakin. Hauskaa, että vaikka heidän syntymäpituutensa ovat vaihdelleet 46cm ja 51cm välillä, ja syntymäpainot 3010g & 3580g välillä, puolen vuoden iässä he ovat olleet melko saman kokoisia kaikki. Tosin kaikkein pisin on tämä meidän kuopus, jonka syntymäpituus oli kuitenkin vain 49cm, keskimmäistä ja esikoista myöhäisemmistä viikoista huolimatta. Hän lähestyy jo 70cm pituutta kovaa vauhtia, ehkä jo puolivuotisneuvolassa ollaan saavutettu uusi kymmenluku pituudessa. Jännää seurata myös tätä kasvua!

Hauskaa, kun katsoo näitä kuvia niin huomaa myös miten on kamerat, objektiivit ja kuvakulmat muuttuneet vuosien varrella. Onneksi mielestäni parempaan suuntaan, toivottavasti teidänkin!

Ihanaa tiistaita kaikille <3


Esikoinen ja kuopus

25.05.2017

Jo raskausaikana meidän tytöt olivat vahvasti mukana pienen pikkusiskonsa odotuksessa. Joka päivä he kyselivät vauvasta ja miten vauva voi ja kävivät paijaamassa mahaa ja kokeilemassa potkuja. Tiesin että he tulevat olemaan maailman ihanimpia isosiskoja uudelle tulokkaalle, mutta en tietenkään voinut etukäteen aavistaakaan miten uskomattoman ihana suhde vauvalle ja isosisaruksille kehittyisikään. Aikaa meidän Novan syntymästä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta ihan alusta asti hän on tuntunut siltä kuin olisi aina ollut osa meidän perhettä.

Raskausaikana ehkä meidän keskimmäinen huomioi enemmän mahaa ja kyseli enemmän kysymyksiä, mikä toki saattoi liittyä ikäänkin. Vauvajutut kiinnostivat hurjan paljon. Esikoinen oli silloin ehkä vähän pidättyväisempi eikä ihan niin paljoa kiinnittänyt asiaan huomiota kuin keskimmäinen, vaikka molemmat innoissaan olivatkin. Jotenkin silloin oletin että näin jatkuisi myös sitten kun Nova syntyy.

Mutta vauvan synnyttyä onkin ollut vähän toisinpäin. Molemmat toki huomioivat Novaa ja leikittävät ja halivat ja pusivat ja haluavat pitää sylissä, mutta 1,5 vuotta vanhempi esikoinen on se joka vielä enemmän haluaa auttaa vauvan hoidossa.

Hän heti ensimmäisenä aamulla herättyään haluaa vauvan syliin ja auttaa aina vaipanvaihdossa. Automatkoilla hän on se joka jututtaa Novaa takapenkillä ettei vauvelilla mene hermo jos sattuu olemaan hereillä, ja sillä aikaa kun mä laitan pyykkejä kuivumaan, esikoinen lukee vauvalle kuvakirjaa. Hän osaa pukea vauvalle sukat, ja muistaa ulkoa kaikki lempparilorut ja laulut joilla hän viihdyttää pikkutyyppiä.

Musta on ihana seurata tätä sisarussuhteen kehittymistä ihan aitiopaikalta. Etukäteen mietin että millainenkohan sisarussuhteesta muodostuu esikoisen ja kuopuksen välille, kun ikäeroa on viisi ja puoli vuotta ja he ovat vielä pitkään aivan eri elämänvaiheissa. Mulle itselleni ainoana lapsena sisaruus muutenkin on edelleen uusi asia siinä mielessä, että olen saanut seurata läheltä vasta meidän esikoisen ja keskimmäisen kasvamista tiiviiksi parivaljakoksi.

Ennen Novaa mulla on ollut kokemusta vain 1,5v:n ikäerosta hyvine ja huonoine puolineen. Jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tuleehan reilummalla ikäerolla sisarussuhteesta erilainen kuin meidän tiiviillä tehokaksikolla, mutta se ei missään nimessä ole huono asia – erilainen vain.

Näin lyhyen ajan jälkeen en tietenkään voi tietää miten tulee olemaan tulevaisuudessa. Ehkä viiden vuoden päästä esiteiniä esikoista ärsyttää viisivuotias pikkusisko, joka tulee kutsumatta huoneeseen kun kaverit on kylässä. Tai sitten hän rakastaa viedä pikkusiskonsa ulos leikkimään, ja opettaa häntä lukemaan. Tai ehkä molempia?

Eihän sitä vielä voi tietää. Mutta juuri nyt on aivan ihana seurata kuinka isosisko saa pikkusiskon heti nauramaan, ja kuinka pikkusisko tarraa kiinni isomman kaulaan ja painaa päänsä tämän rintaa vasten. On myös ihanaa seurata miten ylpeä isosisko on vauvan uusista taidoista ja kasvamisesta.

Keskimmäisellä ja kuopuksella on aivan oma sisarussuhteensa, joka kehittyy kokoajan. Siitä pitää tehdä ihan oma postauksensa kunhan saan heistäkin napattua yhtä ihanat kuvat <3

Ihanaa helatorstaita kaikille <3


Kolme parasta

04.04.2017

En malttanut heti ottaa kastekoristeita alas vaan keksin että niiden kanssahan on mainiota ottaa muutama kuva meidän pienestä Novasta ja hänen isosiskoistaan. Nova nukkui tosiaan melkein koko sunnuntaipäivän ja sainkin hänestä ihania unikuvia räpsittyä, avasi hän onneksi hetkeksi silmätkin.

Kyllä sitä vaan siinä omaa ihanaa tyttökolmikkoa katsellessa valtasi jälleen kerran sellainen massiivinen onnentunne mut. Miten voikin olla ihminen niin onnekas että on saanut kolme tuollaista tyyppiä? Jokainen heistä on omalla tavallaan täydentänyt meidän perhettä juuri sellaiseksi kuin se on. Jokainen heistä tuo oman lisänsä, ja on ihan mahtava persoona, enkä osaa tai haluakaan kuvitella millaista elämä olisi ilman heitä. En koskaan ajatellut että meidän perhe on ikuisesti valmis kahden lapsen kanssa, mutta en osannut edes kuvitella miten paljon se kolmas pieni täydentäisi meitä. Nyt tuntuu hyvältä ja siltä että meidän perhe on juuri sellainen kuin toivottiinkin.

Käytiin toisen neidin vuosittaisessa päiväkotikeskustelussa, ja saatiin siellä kuulla kehuja siitä kuinka sydämellinen ja empaattinen tyttäremme on. Kuinka hän aina muistaa kehua toisia ja kannustaa, ja kuinka hän oli ryhmästään ensimmäinen joka oppi viittaamaan ja odottamaan omaa puheenvuoroa kun sitä harjoiteltiin. Hänestä kuulemma huomaa että hänelle puhutaan kauniisti kotona, koska hän osaa puhua kauniisti toisille ja huomaa kaikki hyvät asiat ympärillään. Siitä tuli ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun sai kuulla tuollaista. Jotenkin kahden ensimmäisen lapsen kanssa olen kuitenkin kokenut paljon suurempia paineita koska tulin äidiksi niin nuorena, ja yhä edelleen musta tuntuu että nuorena vanhempana on ollut enemmän suurennuslasin alla. Siksi positiivinen palaute omasta vanhemmuudesta tuntuu erityisen hyvältä ja lämmittää mieltä.

Kun mä katson miten meidän isommat tytöt huomioivat pikkusiskoa, osoittavat hänelle hellyyttä ja auttavat hänen hoidossaan, tunnen suurta ylpeyttä. He ovat aivan ihania isosiskoja Novalle, ja ymmärtävät paljon enemmän kuin osasin odottaakaan. He viihdyttävät vauvaa kovin mielellään, ja ovat jo oppineet miten hänet saa nauramaan tai miten lohdutetaan jos vauvalle tulee harmi. Autossa mä istun etupenkillä, ja jos Novalle tulee harmi, on hänen vieressä istuva isosisko heti valmiina lohduttamaan, höpöttämään tai tarjoamaan tuttia (joka ei kyllä vieläkään kovin usein kelpaa). Aamuisin saan keittää kahvia rauhassa, kun vauvalla on leikkikaveri, ja hän on ehkä osittain siskojensa ansiosta niin kova höpöttämään. Vauvan jokeltelu ei nimittäin koskaan jää huomiotta isosiskoilta, he vastaavat vauvan jokaiseen äännähdykseen innostuneena ja oikein yllyttävät Novaa höpöttelemään.

Vaikka isosiskot ymmärtävät paljon ja ottavat vauvan huomioon todella hyvin, olen myös itse pitänyt tiukasti kiinni siitä että huomioin heitä kumpaakin täysillä joka ikinen päivä. Vietän pienen hetken kahdestaan joka päivä kummankin isomman tytön kanssa, jotta he muistavat ja tietävät olevansa arvokkaita ja rakkaita myös. Vaikka meille on nyt syntynyt vauva joka tarvitsee paljon aikuisten huomiota, ei isompien lasten tarve äidin ja isin rakkaudelle ja huomiolle ole kadonnut mihinkään. On tärkeää että me vanhemmat kuunnellaan heitä ja vietetään heidän kanssa aikaa, osallistutaan leikkeihin ja tiedetään mikä on heille tärkeää ja mitä heidän mielessään liikkuu.

Vaikka välillä päivät ovat hektisiä, on musta silti äärimmäisen tärkeää huomioida jokaista perheenjäsentä, joka päivä. Siitä tulen pitämään kiinni aina, vaikka joskus tulevaisuudessa kolmen lapsen arki päiväkoteineen, kouluineen, harrastuksineen, kavereineen ja muine aktiviteetteineen voikin olla todella tapahtumarikasta.

Me ollaan saatu kolme ihanaa rakasta tyttöä joista olen maailman onnellisin ja kiitollisin. Heidän kasvuaan on ihana seurata<3


Vauvantuoksuisia päiviä

17.02.2017


Pikkuvauva-arkea on nyt takana puolitoista ihanaa viikkoa. Päivät on menneet uskomatonta vauhtia. Ihan niinkuin raskausaikana ajattelinkin, nyt se pitkä odotus tuntuu menneen niin nopeasti ohi vaikka silloin ne päivät olivat maailman pisimpiä.

Vauva on sujahtanut ihanasti osaksi meidän perhettä ja meidän arkea. Hän tuntuu niin omalta, ja isosiskotkin ovat ottaneet hänet ihanasti vastaan. Raskausaikana jo huomasin miten meidän nykyinen keskimmäinen odotti vauvaa kovasti ja oli ylpeä tulevasta isosiskon pestistään. Välillä kuitenkin mieleen hiipi epäilys että miten perheen ”vauva” ottaa muutoksen ja sen ettei olekaan enää se kaikkein pienin. Jännitin ihan turhaan, sillä hän on ottanut uuden roolinsa vastaan niin hienosti ettei tosikaan.

Päiviin ja öihin on löytynyt jo oma rytminsä mikä tuntuu hyvältä ja helpottaa arkea. Heräillään aina 9-10 välillä ja kun olen syöttänyt vauvan, hän jatkaa vielä unia Oton kainalossa jonkin aikaa. Iltaisin mennään nukkumaan vähän ennen puolta yötä Oton kanssa, ja vauva nukkuu yleensä siitä puolesta yöstä tuonne aamuun asti yhdellä syötöllä joka on n. 5-6 aikaan aamulla. Hän aloittaa yöunensa sylissä jo muutamaa tuntia ennen puoltayötä ja syö sitten samalla kun mennään nukkumaan.

Pikkuisen jännittää se kun Otto puolentoista viikon kuluttua palaa töihin siihen asti että hänen vanhempainvapaakautensa alkaa, mutta eiköhän sekin suju ihan mallikkaasti. Ja vaikka ei aina sujuisikaan ihan maailman parhaiten niin uskon että me kuitenkin selvitään niistä ei-niin-mahtavistakin päivistä kunnialla. Turhaa silti vielä miettiä sinne asti kun nyt on aikaa kuitenkin nauttia tästä yhteisestä ajasta, joka on maailman parasta.

*Vauvan peitto* ja pehmoeläin* saatu Cubukselta, ne ovat Cubuksen uusinta C-Mini vauvojen sisustustuotemallistoa, joka on ihan vasta tullut myyntiin. Sarjaan kuuluu myös pussilakanoita* ja pyyhe* ja olen aivan hullaantunut!

Olen yrittäyt aina vauvan päiväuniaikaan huomioida tyttöjä niin paljon kuin mahdollista. Ollaan leikitty barbeilla, luettu kirjoja, pelattu korttia ja leivottu yhdessä. Toiset pidemmät päiväunet taas olen käyttänyt työntekoon, ja tämä on sujunut ihan mukavasti toistaiseksi kun olen himmaillut blogin kanssa. Sitten kun palaan normitahtiin niin tytötkin ovat ehkä jo palanneet päiväkotiin mikä taas jättää lisäaikaa työnteolle keskellä päivää ja vapauttaa vastaavasti taas viikonloppuja ja iltoja. Kaikki tietysti riippuu myös siitä kuinka hyvin vauva nukkuu tulevaisuudessa, mutta pidetään sormet ristissä että hän jatkaa samalla tiellä kuin tähänkin asti.

Tänään meillä on ensimmäinen pidempi päivä tyttöjen ja vauvan kanssa nelistään, kun Otto menee ottamaan tatuointia ja siinä menee melkeinpä koko päivä. Saadaan kyllä tänne kaverit kylään ja uskon että päivästä tulee kiva. On ollut ihanaa nähdä paljon läheisiä kun he ovat tulleet moikkaamaan meidän uusinta tulokasta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3