Kuopus 1,5 vuotta

05.08.2018

Meidän rakas taaperoinen täyttää huomenna jo puolitoista vuotta. En kestä, en kestä, en kestä! Hän on maailman ihanin tyyppi, sanavalmis, hykerryttävän hauska, sydämellinen, pippurinen, dramaattinen, järkyttävän fiksu ja niin suloinen, että mulla tulee kyynel silmäkulmaan kun vain mietinkin häntä. Hän on persoonana aivan omanlainen, ja monessa asiassa niin erilainen kuin siskonsa. Toisaalta hänessä on myös paljon samaa kuin isosiskoissa, ainakin se, että hänkin on alkanut puhumaan tosi aikaisin ja paljon. Fyysisesti hän on kuitenkin rohkeampi ja menevämpi, kuin siskot samassa iässä. En ole hetkeen kirjoitellut taaperon kuulumisia, joten ajattelin, että nyt olisi oikein hyvä hetki tsekata 1,5 vuotiaan taidot ja lempparit.

Nyt puolitoistavuotiaana hän puhuu monen sanan lauseita ja käyttää yhdyssanoja paljon, ja kertoo jo alkeellisia tarinoita. Kun hän leikkii omalla, itse nimetyllä Ummi-nukellaan, hän kertoo että ”Ummi syö aapalaa (aamupalaa), Ummi pipi, Ummia sattuu. Ummi nukkuu, peitto tyyny. Ummille tutti, namnamnam. Ummi menee töihin, Ummi menee bussiin kotiin. Ummi tekee hiekkakakkua”. Hän on tarkka, että kukaan ei saa ottaa häneltä kädestä, muuten hän huutaa heti kuuluvalla äänellä ”MINUN! EI KÄDESTÄ!”.

Hän rakastaa soittaa rakkaille ihmisille (ja Armas-koiralle) leikisti ja oikeasti, ja osaa kertoa päivän kuulumiset. Hän muistaa kaikkien tapaamiensa ihmisten nimet (jotka vaan osaa sanoa), ja luettelee monta kertaa päivässä ketkä kaikki ovat hänen rakkaitaan. Naapureita hän moikkaa nostamalla reippaasti käden ylös ja sanomalla ”Moi!” aina kun naapuri sattuu tulemaan kohdalle. Ei sen väliä onko hän ennen tavannut tätä vai ei. Toimii myös liukuportaissa vastaan tuleviin ihmisiin, bussissa naapurirattaiden matkustajaan ja kaupan kassaan.

Hän tykkää hulluna eläimistä, ja lemppareita on kissat, hevoset, lampaat, koirat ja possut. Hän matkii niiden ääniä sujuvasti, ja lukee usein kirjaa, josta äänet saa kuulumaan. Ollaan käyty tänä kesänä muutaman kerran kotieläintiloilla ja lemmikkipuistossa, ja hän on joka kerta ollut ihan hurjan innoissaan, vaikka isoimpia eläimiä hän jännittääkin hieman. Eläinten lisäksi hän rakastaa autoja, busseja ja lentokoneita, joita hän bongailee innoissaan sormella osoitellen. ”KONE! AUTO!” Aina kun hän haluaa näyttää jotain tai leikkiä yhdessä, hän sanoo ”Tuu tuu tuu äiti! Kädet!” ja ottaa kädestä kiinni.

Kun mummu kysyy puhelimessa, että ”Mitä olet tehnyt tänään?” taapero voi kertoa että ”Syöny jäätyöä, menee uimaan.” Hän taivuttaa sanoja, mutta ei tietysti ihan oikein vielä kaikkea. Yritys on kuitenkin kova. Useimmin kuultu kommentti hänestä (maailman ihanin -kommentin lisäksi) onkin, että miten hän voi puhua noin paljon, sillä suu käy ihan koko ajan ja hän selostaa kaikkea. Ruotsiksi puhetta ei vieläkään tule kovin paljoa, mutta hän kuitenkin ymmärtää monet jutut myös ruotsiksi.  Ruotsinkielisiä sanoja on mamma, pappa, mumin, bebbe, banan, apa. Kaksikielisyydestä enemmän päivitystä TÄSSÄ melko tuoreessa postauksessa. Suomeksi hänellä on myös hassuja sanoja, kuten ”häipyy”, jonka hän on varmaan oppinut jostain isosiskojen lastenohjelmasta.

Meidän puolitoistavuotias on hurja vesipeto, ja näillä helteillä hän on käynyt suihkussa useamman kerran päivässä, ja uimassa ainakin joka päivä. Vedellä lutraaminen on hänen ihan lempipuuhaansa, ja häntä ei haittaa jos vettä menee naamalle, hän suorastaan nauttii siitä. Hän pyytää usein päästä uimaan ja suihkuun, ja jos kysytään haluaako hän lähteä rannalle, hän on jo puolimatkassa uikkari kainalossa.

Hänen lempiruokiaan on puuro, lohi ja etenkin maissi. Aina kun hän näkee maissia kaupassa, sitä on pakko saada ostoskärryyn. Hän tykkää grillatusta maissista, säilykemaissista ja ihan mistä vaan maissista. Aina kun hän näkee maissia, hän huutaa ”MAISSI, hyvää!”. Hän voisi suunnilleen elää pelkällä maissilla ja puurolla ja lohella, mutta syö toki muutakin. Lihasta hän ei kauheasti välitä, mutta kala ja kasvikset, sekä kaikki hiilihydraatit menevät kyllä hyvin alas. Ainut poikkeus lihoissa on nakki ja makkara, joita hän myös söisi niin paljon kuin napa vetää, mutta joita ei kuitenkaan suosituksia useammin saa, omasta mielestään valitettavasti. Hän syö lämpimät ruuat reippaasti haarukalla itse, ja jugurtit ja muut vetelee lusikalla naamariin oikein sujuvasti. Sotkua vielä tulee, mutta suurin osa ruuasta päätyy kuitenkin suuhun. Hän tykkää myös leikkiä heittelemällä ruokaa ympäriinsä ja kaatamalla vettä lattialle.

Yllämainittujen lisäksi lemppari on tietenkin tissi, joka on kuitenkin nykyään jo paljon pienemmässä roolissa kuin ennen. Hän käy rinnalla lähinnä aamuisin, eikä silloinkaan viihdy kuin ihan hetken. Pitkät imetykset ovat jääneet historiaan muutama viikko sitten, ja se on äidistä vähän haikeaa. En usko että meidän imetystaivalta on enää kovin paljoa jäljellä, mutta olen onnellinen ja kiitollinen jo näistä puolestatoista vuodesta. Sitten kun hän itse haluaa lopettaa, me lopetetaan, mutta mulla itselläni ei ole mikään kiire. Saa nähdä kestääkö tätä vielä päiviä, viikkoja vai kuukausia, voihan se olla, että hän innostuu vielä uudelleen.

Yöt sujuvat tosi hyvin, ja hän nukkuu edelleen isosiskojen kanssa samassa huoneessa kokonaisia öitä. Päiväunia hän nukkuu yhdet päivässä, yleensä iltapäivällä. Unet voivat kestää mitä tahansa tunnista kolmeen, riippuen vähän siitä, mikä on ollut päivän ohjelma. Yleensä ne ovat kuitenkin suunnilleen 1,5 tuntia. Hän nukkuu melkein missä vaan, esimerkiksi tällä viikolla hän nukkui yksiä ja samoja unia ensin rattaissa ruokakaupassa, sitten autossa turvaistuimessa, sitten Oton sylissä ja lopuksi vielä kotona sohvalla. Silloin oltiin tosin oltu Hoplopissa kolme tuntia riehumassa ennen unia, mikä saattoi vaikuttaa unen laatuun positiivisesti.

Taapero yrittää kovasti hyppiä ja juoksee niin kovaa kuin pienistä jaloistaan vaan pääsee. Hän tykkää kovasti tehdä hiekkakakkuja, rakentaa duploilla torneja ja levittää siskojen peleistä kortteja ja nappuloita. Nukkeleikit taitavat kuitenkin olla ne kaikkein suurimmat suosikit, ja ihanaa on myös työnnellä nukkea ulkona rattaissa. Myös piirtäminen ja maalaaminen on hänestä tosi kivaa, ja hän käyttää paljon eri värejä piirustuksissaan, ja selostaa mitä piirrokset esittävät. Ollaan kirjoitettu kuviin ylös kaikkien syherrysten ja viivojen merkitykset hänen kertomansa perusteella, niin saa sitten ihmetellä niitä myöhemmin.

Puistossa hän tykkää laskea liukumäestä, kiipeillä ja keinua. Hän rakastaa pikkukiviä ja hiekkaa, ja voi istua pitkänkin tovin vain leikkimässä kivillä ja järjestelemässä niitä. Potkupyöräily omalla nelipyöräisellä sujuu myös hyvin, mutta hän ei jaksa kauhean pitkään keskittyä siihen vielä, vaikka osaa. Omaa tahtoa löytyy rutkasti, ja hän osaa myös kujeilla ja tehdä jekkuja. Hänestä on hurjan hauskaa karkailla, kaataa vedet lattialle, hieroa jugurttia pöytään tai omaan tukkaan, ja silloin kun hän ei ole oloonsa tyytyväinen, hän huutaa hyvin kuuluvalla äänellä ”AI AI AI APUAAA, POIS TÄÄLTÄÄÄÄ!”. Esimerkiksi kaupassa jos hän yrittää juosta omille teilleen ja hänet ottaa syliin tai laittaa rattaisiin, on vastaus välitön ja erittäin kuuluva ”AIJAIJAIIIII! APUAA, ÄITIII ISIII, POIS TÄÄLTÄÄÄÄ!!” dramaattisen kiemurtelun siivittämänä. Voitte uskoa, että kaupassa on joskus hikikarpalot otsalla, hahah!

Hän on ihanan sosiaalinen ja sanavalmis tyyppi, jolta löytyy vahva oma tahto. Hän osaa olla dramaattinen aina välillä, mutta vastapainoksi osoittaa myös hellyyttä äärimmäisen vahvasti, ja tykkää naurattaa kaikkia. Siinä missä isommat tytöt ovat vähän rauhallisempia, hän on se meidän perheen villi luonnonlapsi, joka juoksee naurusta kiljuen paljain jaloin vaikka soratiellä, maistaa hiekkaa, dyykkaa vapaaehtoisesti mereen ja moikkailee kaikkia.

Hän oli kyllä ihan täydellinen vahvistus meidän perheeseen, ja on vaan ihan loistava tyyppi! Meidän kaikkien silmäterä, ja mainio pikkutyyppi, joka piristää sateisintakin päivää. Onnea puolitoista-vuotiaalle! PS: Meidän esikoisen 1,5v-postaus vuodelta 2013 löytyy TÄÄLTÄ ja keskimmäisen 1,5v-postaus vuodelta 2014 löytyy TÄÄLTÄ. Niin rakkaita kaikki kolme ihanaa!


Lapset päättää päivä – millainen päivä meillä oli?

01.08.2018

Kirjoitin maanantaina siitä, miksi päätettiin järjestää Lapset päättää -päivä. Eilen koitti tuo päivä, joka tosin alkoi aika samalla tavalla kuin kaikki muutkin päivät lasten kesälomalla. Ensimmäisenä heräsi taapero, jonka kanssa käppäiltiin alakertaan, Hän söi puuroa, minä join kahvia, telkkarissa pyöri Pikkukakkonen. Kahdeksan jälkeen kuulin, kun ovi kävi ylhäällä. Esikoinen hilputteli nukkumahuoneesta tulevaan omaan huoneeseensa piirtelemään. Hän tykkää olla siellä ihan omassa rauhassaan ja touhuilla omia juttujaan. Kymmenen minuutin päästä alakertaan tassuttelivat peräkanaa Otto ja meidän viisivee, unihiekkaa silmistä hieroen.

Ensimmäiseksi lapset päättivät, että he haluavat aamiaiseksi lettuja. ”Tavallisia vai banaanilettuja?” kysyin. ”Eiks banaaniletut oo terveellisempiä, me otetaan niitä! Ja kaveriksi Nutellaa ja banaania!”. Nutellan mukana meni terveellisyys, mutta lapset päättää. Paistoin banaanilettuja vaikka kuinka kauan, ja niistä tuli tosi hyviä ja pysyivät hienosti kasassa. Lettuihin käytettiin 2,5 banaania, 4 isoa kananmunaa ja 1 teelusikallinen vanilja-aromia. Paistoin letut rypsiöljyllä, joka toimii paljon paremmin kuin voi.

Aamiaisen jälkeen kysyttiin lapsilta, että mitäs he sitten haluavat tehdä. ”No me keskusteltiin, ja tultiin siihen tulokseen, että tänään olis tosi hyvä päivä mennä Hoploppiin, sinne uuteen. Niin pitääks meidän ottaa joku ruokalepo vai voidaanks me lähtee heti nyt sinne Hoploppii?”. Me katsahdettiin toisamme Oton kanssa, ja sanottiin suunnilleen kuorossa, että mennään vaan heti, koska lapset saa päättää, muuten oltaisiin todellakin otettu se pieni ruokalepo ensin, hah. Niin me hoidettiin siinä aamutoimet kiireen vilkkaa, ja oltiin Hoplopissa jo ennen yhtätoista koko konkkaronkka.

Isot tytöt katosivat kiipeilemään jo ennen kuin ehdittiin saada lukkokaappia kiinni, ja me tutkittiin sitten Oton ja taaperon kanssa, että mitä siellä ”uudessa” Hoplopissa sitten onkaan. Taapero oli ensin vähän hitaasti lämpeävä jättimäiselle sisäleikkipuistolle, mutta kun hän löysi ensimmäisen irtonaisen pallon ja lähti heittelemään sitä, hän innostui kaikesta muustakin. Pian hän jo hyppi trampoliinilla onnesta soikeana ”hyppää, hyppää, hyppää, huiiiii!”.

Isoja tyttöjä näki lähinnä silloin, kun he kävivät juomassa vettä. Laskettiin me muutaman kerran heidän kanssa isoista liukumäistä, katsottiin heidän tramppahyppyesityksiä ja ajeltiin mönkkäriradalla yhdessä, mutta muuten he katosivat omille teilleen koko ajan, ja bongasivat vielä tutun kaverin joka oli myös puistossa.

Oltiin puistossa yli kolme tuntia, sitten alkoi tulla ihan hillitön nälkä ja ennen kaikkea HIKI. Hiki nyt ei näillä säillä ole mitään uutta, mutta nälkään oli pakko tarttua, ettei alkanut heikottaa. Kysyttiin lapsilta mitä he haluavat syödä lounaaksi ja vähän oletin/toivoin että haluaisivat syödä helposti Hoplopissa, kun oli itsellä niin nälkä. He kuitenkin toivoivat kuulemma kanaa kermakastikkeessa ja riisiä, ja niin me lähdettiin Hoplopista saman rakennuksen Lidliin ostoksille. Lapset lastasivat kärryyn kanasuikaleita, ruokakermaa, tuorejuustoa, raejuustoa ja vihanneksia. ”Ja SAADAAKS ME NAKKICROISSANTTEJA ILTAPALAKS??” ”No saadaan tietysti, tänään on lapset päättää -päivä.”. Nakkicroissantteja ostettiin, ja söpöjä pikkueläinrahkoja, joita he myös halusivat, mutta joita en yleensä osta, koska niissä on paljon sokeria.

Automatkalla he jo kysyivät, että saavatko mennä siksi aikaa ulos kavereiden kanssa, kun me laitetaan ruokaa. Vastasivat itse omaan kysymykseensä, että ”saadaan mennä”. Ruuassa ei kauan kestänyt, ja he tulivatkin heti sisälle syömään kun kutsuttiin. Molemmat söivät kaksi annosta ruokaa, ja ilmoittivat sitten lähtevänsä takaisin ulos kavereiden kanssa leikkimään. Mun aavistukseni siitä, että tänään ei tehdä ollenkaan töitä meni siis ihan mönkään. Taapero veteli yli kolmen tunnin päiväunet Hoplopin jälkeen, ja heräsi vasta vähän ennen viittä, ja lapset olivat ulkona kavereiden kanssa neljä tuntia. Kerkesin siis hyvin tehdä töitä sillä välillä.

Kaikilla pihan samanikäisillä lapsilla on kotiintuloaika seitsemältä, ja vasta silloin meidänkin tyypit tulivat kotiin. Sitten he halusivat lähteä lähellä sijaitsevaan kiipeilypuistoon, jossa oltiin käyty kerran aiemmin. Mentiin kiipeilypuistoon vielä tunniksi leikkimään, ja lähdettiin kahdeksalta kotiin. Kiipeiltiin ja riehuttiin siellä koko perhe viimeisetkin energian rippeet, joita Hoplopin jälkeen löytyi. Lapset söivät puiston jälkeen onnesta soikeana iltapalaksi nakkicroissantit ja pikkurahkat (no taapero ei kyllä saanut rahkaa), ja halusivat sen jälkeen vielä pelata vähän aikaa korttia. Taapero sai katsoa yhden jakson Kaapoa, kun me pelattiin isojen tyttöjen kanssa Rodokselta ostetuilla pelikorteilla yksi erä seiskaa.

Sitten lapset halusivat kuulla oikein pitkän iltasadun, ja menivät puoli kymmeneltä  nukkumaan, ja nukahtivat samantien. Kysyin heiltä tänä aamuna, että mikä päivässä oli parasta. Kuulemma kaikki oli yhtä kivaa, Hoplop ja kavereiden kanssa oleminen. Oli kuulemma ihan helppoa päättää yhdessä, kun vaan keskusteli erilaisista vaihtoehdoista.

Täytyy sanoa, että nyt on pikkuisen haikea olo. Sitä aina ajattelee itse, että ei ole koskaan tarpeeksi läsnä lapsille, vaikka parhaansa yrittääkin. Siksi jotenkin myös oletin, että tottakai lapset päättää -päivänä he haluavat olla aamusta iltaan kylki kiinni kyljessä ja touhuta äidin ja isin kanssa kaikkea. Olin väärässä, ja riittämättömyyden tunne taitaa olla ihan turhaa. Meidän isot tytöt taitaa oikeasti jo olla aika isoja. Ja mä luulen, että he ovat tainneet saada ihan tarpeeksi meidän läsnäoloa ja huomiota. Ehkä sitä vaan haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi kuin onkaan, faktahan on se, että heillä on jo ne ihan omat kaverit ja jutut. Kai se on vaan pakko myöntää, että aletaan olla siinä vaiheessa elämää, että äiti ja isi ei olekaan aina ne ykköset, vaan kaveritkin on. Se on samalla ihanaa ja hienoa, mutta myös ihan hemmetin haikeaa. Onneksi on tuo yksi taapero, joka pitää meille vielä seuraa, hah.

Vaikka vähän tuntui haikealta, tunsin myös suurta kiitollisuutta, iloa ja ylpeyttä. Meillä oli tosi kiva päivä, lapset eivät pyytäneet mitään kuuta taivaalta, vaan mukavan päivän ja sopivasti höpsötystä ja järkevämpiä juttuja. Koko päivänä he eivät tapelleet tai vääntäneet toistensa kanssa kertaakaan, vaan osasivat suunnitella yhdessä ja sovussa kivan päivän. Tämän kokemuksen perusteella voidaan järkätä näitä päiviä vaikka kerran kuussa, koska miksikäs ei.