Kuinka vaalia läheisiä sisarussuhteita

14.11.2019

Te tiedätte – olen ainoa lapsi, jolla ei ole kokemuksia omista sisaruksista. On superläheisiä serkkuja ja täti, joka on kuin isosisko sekä käly, josta on tullut mulle pikkusisko. Mutta ei omia sisaruksia. Mulla ei ole kokemusta siitä, millaista on kasvaa perheessä, jossa jaetaan vanhempien huomio sisarusten kanssa alusta asti. Ei kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun on ensin saanut olla ainoa tai kuopus, ja sitten syntyy uusi lapsi jakamaan vanhempien huomiota. Ei ole kokemusta sisarusten välisistä riidoista, omien tavaroiden jakamisesta joka päivä, tai siitä, kuinka turvallista on nukahtaa joka ilta isosisaruksen kanssa samaan huoneeseen.

Mä olen lähtenyt useamman lapsen vanhemmuuteen omalta pohjaltani. Luulen, että se mun pohja mitä mä meidän perheeseen tuon, on se, että yritän saada meidän lapset kokemaan yhtäaikaa sekä olevansa ”ainoita” lapsia kuten itse olen että kokemaan sisarusten parhaat puolet. Yritän tuoda jokaisen meidän lapsuuteen sitä, millainen oma lapsuuteni oli: paljon huomiota vanhemmalta, yhteisiä kahdenkeskisiä juttuja, fiksuja keskusteluita ja lapsen arvostamista, luottamusta, sitä että lapset ja vanhemmat ovat tasavertaisia perheenjäseniä, eikä vanhemmat ole mitään tyranneja jotka sanelevat kaiken.

Haluan tuoda heille sitä fiilistä, jonka oma äitini mulle lapsena antoi: me oltiin molemmat yhtä tärkeitä ja molemmat saivat aina sanoa oman mielipiteensä. Mä en ollut mikään sidekick jota riepoteltiin äidin mielen mukaan, vaan me kaksi oltiin samalla viivalla ja äiti teki ratkaisut sen pohjalta, mikä oli meille molemmille hyväksi ja mitä me molemmat halusimme.

Äiti asetti turvallisia rajoja, mutta enemmän me mentiin kaikessa keskustelun kautta. Mua ei tarvinnut useinkaan kieltää, kun keskustelun kautta päädyin itsekin ajattelemaan asioista (kuten vaikka pussikaljoittelusta 13-vuotiaana, että ei ollut hyvä ajatus enkä halunnut edes kokeilla) monesti samalla tavalla kuin äiti (aina siihen asti kunnes musta tuli kauhea teini 16-vuotiaana ja pussikaljat alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta). Oli varmasti helppoa huomioida mut kaikessa, koska mua oli vain yksi ja äitiä oli vain yksi. Vaikka äiti oli mulle se aikuinen, me myös tykättiin viettää aikaa yhdessä kuin ystävät.

Kun lapsia on kolme ja perheenjäseniä viisi, on tasapainoilu perheen yhteisen ajan, oman ajan, parisuhde-ajan ja kahdenkeskisen ajan eri lasten kanssa välillä joskus aikamoista taiteilua. Ei aina ihan niin simppeliä, kuin se oli aikanaan kun mua ja äitiä oli vain me kaksi. Yritetään kuitenkin parhaamme. Yritetään tosi kovasti ottaa aina lasten mielipiteet huomioon kun tehdään koko perhettä koskevia päätöksiä, isoja ja pienempiä. Haluan antaa jokaiselle meidän lapselle sen fiiliksen, että hän on ainoa silloin, kun vietän aikaa tai juttelen kahden kesken. Olen läsnä, kiinnostunut ja kuuntelen. En suosi ketään, vaan pyrin olemaan oikeudenmukainen ja kohtelemaan jokaista samalla tavalla.

Vaikka haluan kovasti, että lapset saavat tuntea ainakin joskus olevansa ainoita, haluan myös, että he saavat tuntea kaikki ne ihanat asiat sisaruudessa. Sisarusten kainalossa piirrettyjen katselun aamulla, kikattelun iltaisin sängyssä nukkumaan mennessä. Hömpät inside-läpät, jotka vain sisarukset keskenään ymmärtävät. Sen, kun saa jonkun sisaruksen coolin vaatteen vihdoin itselleen, kun se on jäänyt sisarukselle pieneksi. Sen, kun on turvallista mennä kouluun ja päiväkotiin, kun tietää, että siellä on myös oma tuttu sisarus ja tämän tutut kaverit. Sen, kun on aina leikkikaveri saatavilla. Sen, kun voi harjoitella riitelyä, jakamista, kinastelua ja muita asioita aina saman tutun sisaruksen kanssa. Sisarukset ovat aina siinä ja heille uskaltaa näyttää kaikki tunteet.

Mun silmiin meidän lapsilla on aina ollut ja on edelleen aivan ihanat sisarussuhteet. Mutta mulla ei tietty ole kokemusta muista kuin heistä. He välittävät toisistaan, iloitsevat toistensa saavutuksista ja uusista taidoista, halivat ja rakastavat, vitsailevat ja kyllä, todellakin myös kinastelevat. He myös ymmärtävät, kannustavat ja pitävät kainalossa. Joskus tappelevat viisi kertaa tunnin sisään, joskus eivät kertaakaan viikon sisään. Meillä sisaruksilla eivät heilu nyrkit eikä muutenkaan mukana ole muuta kuin sanallista riitelyä, mutta kauhulla odotan onko fyysistäkin tappelua joskus isompana luvassa, kun niin monelta olen sellaisesta  lapsuudesta kuullut. Vaikka tiedän, että se on ihan tavallista, en osaa kuvitella, että meidän lapset vaikka löisivät toisiaan.

Haluaisin vaalia meidän lasten sisarussuhteita parhaani mukaan. Toivoisin, että he voisivat olla aina yhtä läheisiä kuin just nyt ja toivoisin, että he osaisivat aina selvittää riitansa ja kinansa ja päästä niistä yli, kuten nykyään.

Miten voisin varmistaa, että heillä olisi aina parhaat mahdolliset välit keskenään? Miten voisin varmistaa, että he eivät kadota yhteyttä toisiinsa tai katkeroidu isompana jostain toisilleen? Miten voisin pitää huolen, että he eivät teini-iässäkään ala vihaamaan toisiaan tai pidä kuukausien mykkäkouluja? Vai voinko mitenkään? Voiko vanhempi ylipäätään vaikuttaa siihen?

Olen saanut kuulla myös, että esimerkiksi niinkin konkreettiset asiat kuin huoneet voivat vaikuttaa sisarussuhteisiin. Että jos on kaikilla omat huoneet, niin esimerkiksi teini-iässä saattaa helpommin eristäytyä vain sinne omaan poteroon. Ja sitten taas jos huoneet on jaettu, olisi läheisemmät välit. Tällaisen kommentin sain siis viimeksi kun kirjoitin siitä, että haluttaisiin, että tulevassa kodissa on jokaiselle lapselle oma makuuhuone. Kuulostaa kyllä tavallaan ihan loogiselta mun korvaan, mutta sitten taas kun niin monilla kuitenkin on omat huoneet, niin en usko, että kaikilla oman huoneen omistajilla olisi etäiset välit sisarusten kesken. Varmasti tosi yksilöllistä, että vaikuttaako huonejako sisarussuhteeseen. Miten te olette itse kokeneet?

Meidän lapsilla on ollut sekä omia huoneita että yhteisiä huoneita, tilanteesta riippuen. Kaikki kolme ovat saaneet pitää omaa huonetta vähintään vuoden ajan, mutta myös yhteisistä huoneista on reippaasti kokemusta eri huonejaoilla. He ovat itsekin sanoneet, että molemmissa on puolensa. Kokevat turvalliseksi nukkua yhdessä ja kaipaisivat paljon etenkin yhteistä leikki- ja askartelutilaa. Toisaalta rakastavat sitä kun on oma huone, jonka saa laittaa ihan itsensä näköiseksi. Inhoavat siivota omaa huonetta yksin, kun taas yhdessä siivoaminen ihan ok.  Kaipaavat omaa tilaa, josta saavat itse päättää, mutta toisaalta kaipaavat toistensa seuraa ja hakevat turvaa ja läheisyyttä toisistaan. Parasta on kai sellainen joustavuus, että huoneita voisi jakaa aina fiiliksen mukaan. Varmasti lastenkin fiilikset asiasta vaihtelevat heidän kasvaessaan.

Sisarussuhteet mietityttää mua tosi usein, koska haluan tarjota parasta mahdollista tukea vanhempana niihin. Erityisesti ne mietityttävät siksi, kun ei ole sitä omakohtaista kokemusta. Onneksi Otolla on kokemusta sisaruksista ja hän onkin valaissut mua monista sisaruuteen liittyvistä asioista, joista mulla ei ole ollut mitään hajua.

Millaisia kokemuksia teillä on sisaruudesta? Minkä olette kokeneet vaikuttavan positiivisesti omiin väleihin sisarustenne kanssa? Entäs omilla lapsilla? 


On aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi

12.11.2018

Taaperon toilailuita seuratessa tulee aina välillä huokailtua, että miten ihmeessä sitä selvisi silloin, kun oli kaksi pientä 1,5v ikäerolla. Meidän kuopus on jo nyt monta kuukautta vanhempi, kuin esikoinen oli keskimmäisen syntyessä. Silti häntä tietysti pitää noin 100 kertaa enemmän vauvana, kuin esikoista silloin aikanaan kun hän tuli ensimmäistä kertaa isosiskoksi. Vaikka se pieni ikäero tuntui ekan vuoden ajan haastavalta ja rankemmalta kuin halusin edes itselleni myöntää, on se sen jälkeen ollut vain suuri onni. Ekan vuoden rankkuudesta huolimatta koen, että kaksi lasta pienellä ikäerolla oli siihen kohtaan elämää paras mahdollinen päätös.

Meidän isommat tyypit on jo niin isoja, kun vertaa tuohon taaperoon, joka on vielä ihan selkeä taapero höpsöine päähänpistoineen. Isot tyypit ovat omatoimisia ja reippaita, hoitavat sovitut asiat ja heidän kanssaan voi käydä järkeviä keskusteluita. Vaikka toinen on jo koulussa, ja toinen vielä ensi kesään asti päiväkodissa, sitten eskarissa, heillä on monia samoja kiinnostuksenkohteita, paljon samoja kavereita ja tosi paljon yhteistä muutenkin. Luonteeltaan he ovat aina olleet kuin yö ja päivä, mutta silti he sopivat yhteen ja tulevat toimeen. Heitä on ihana seurata.

Äitinä mä aina jännitän uusia asioita, kuten esimerkiksi koululaisen itsenäistymistä. Mutta pikkuhiljaa kun rauhallisesti etenee ja antaa vaan rohkeasti enemmän vastuuta ikätason mukaan, se omakin jännitys helpottaa. Keskimmäisen kanssa ei enää jännitä yhtä paljon ne samat asiat, joita esikoisen kanssa vielä panikoi. Hauska nähdä miten on sitten kuopuksen kanssa, kun hän on niin paljon isosisaruksiaan nuorempi.

Musta on jotenkin niin hauskaa ja outoa seurata näitä sisarusrooleja kun itse olen ainoa lapsi. Vaikka pyrin olemaan tietoisesti vahvistamatta stereotyyppisiä sisarusrooleja omalla käytökselläni, niin jotkut jutut tulee melkeinpä väistämättä. Kuten just se, että esikoisen kanssa jännittää enemmän kaikki uudet asiat, koska mekin koetaan ne vanhempana ensimmäistä kertaa. Samalla tavalla esikoiselle on myös halunnut varta vasten opettaa kaikkea, kuten pyöräilyn ilman apupyöriä tai kengän nauhojen solmimista tietyssä iässä. 5v vaan tässä ilmoitti (ja näytti) yksi päivä, että osaa ihan itse, kun tarjouduin solmimaan auenneen kengän nauhan parkkihallissa. Pyöräilemäänkin hän opetteli itse viime keväänä pihan kävelytiellä, sillä aikaa kun me muut oltiin kipeänä. Tosin en tiedä onko tässä enemmän kyse siitä, että hän on vain ollut nopea oppimaan itse, eikä olla ehditty vielä edes miettiä harjoittelua, ennen kuin hän on jo oppinut itsekseen.

Vaikka jossain määrin sisarusroolit näkyvät arjessa, pyrin silti parhaani mukaan kohtelemaan samalla tavalla kaikkia kolmea. Kaikki saavat samat oikeudet, edut ja velvollisuudet samassa iässä. Musta se tuntuu reiluimmalta järjestelyltä, että esim. kaverisynttäreitä saa alkaa pitämään tietyn ikäisenä, eikä niin, että keskimmäinen saa sitten kun esikoinenkin saa. Joissain asioissa se vaan menee niin ihan huomaamatta, mutta kaikissa isoissa asioissa ollaan pysytty siinä, että samat jutut aina tietyn ikäisenä. Mun mielestä se on reilua sillä tavalla, ja luulen, että isompana lapsetkin varmasti arvostavat selkeitä pelisääntöjä, joiden mukaan on toimittu.

Musta on vaan niin hassua, että meillä on jo niin isoja lapsia. Joo, tiedän, he ovat pieniä jos vertaa teineihin tai aikuisiin lapsiin. Mutta he ovat kuitenkin niin isoja, kun vertaa taaperoon. Mä aina ajattelin, että olen just sellainen vanhempi, joka on ihan parhaimmillaan vauvojen ja pikkulasten kanssa. Mutta mitä isommaksi lapset kasvaa, sitä enemmän heitä oppii tuntemaan ja sitä enemmän kaikesta saa irti heidän kanssaan. Se on ihan älyttömän siistiä!

On ihan mahtavaa olla isompienkin lasten vanhempi. Vaikka rakastan vauva-aikaa ja taapero-aikaa, niin on ihan älyttömän siistiä olla myös 5- ja 7-vuotiaiden vanhempi. Rakastan tutustua meidän lapsiin enemmän ja enemmän, koko ajan heidän maailmansa avautuu meille vanhemmillle ihan uusilla tavoilla. Rakastan kuunnella heidän juttujaan, ja keskustella mielipiteistä ja kaikesta merkityksellisestä! On ihan mahtavaa seurata millaisista asioista he innostuvat, mitkä herättävät kysymyksiä ja mitä mieltä he ovat jostain päivän polttavista aiheista. Heidän maailmansa on jo niin paljon laajempi, ja he kiinnittävät huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ihan mieletöntä.

Jotkut puhuvat, että eivät oikeastaan tykkää vauvoista tai pikkulapsiajasta, mutta isommat lapset on enemmän heidän juttu. Mä taas ennen äitiyttä olin ajatellut, että nimenomaan se pikkulapsiaika on ihan mun juttu, ja vauvat on niiiiiiiin söpöjä, enkä niin paljoa edes ollut ajatellut sitä, millaisia isommat lapset ovat. Mutta sitten omien lasten myötä oon huomannut kyllä, että kaikki iät taitaa olla mun juttu omalla tavallaan, koska jokaisessa iässä on ne omat hyvät puolensa. Olen aika onnekas, kun saan nauttia kolmesta eri ikävaiheesta yhtäaikaa.

Se, mitä halusin tällä tekstillä sanoa on pähkinänkuoressa se, että on meillä vaan niin mahtavat lapset. Mä haluan olla heille aina paras mahdollinen versio itsestäni, ja kehittyä ja kasvaa vanhempana heidän rinnallaan joka päivä. Tärkeintä on, että jokainen heistä saa kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri omana itsenään, sellaisena kuin on, elämänsä jokaisena päivänä.

PS: Sanoinko jo, että on myös tosi haikeaa kun he kasvavat, ja vaikka kuinka nautin siitä kasvusta, en voi koko ajan lakata hämmästelemästä ajan kulumista. 


Sisarussuhteet kolmen lapsen perheessä

21.07.2018

Kuopuksen lähestyessä 1,5 vuoden ikää, ovat sisarussuhteet alkaneet tulla yhä syvemmiksi ja niistä on enemmän kerrottavaa. Olen saanut lähiaikoina muutamaankin otteeseen postaustoiveen siitä, millaiset sisarussuhteet meidän kolmella lapsella on keskenään. Ja nyt ajattelin avata ja pohtia aihetta oikein kunnolla ja perusteellisesti.

Esikoisella ja keskimmäisellä on toisiinsa 1,5 vuoden ikäero, keskimmäisellä ja kuopuksella 4v ikäero ja esikoisella ja kuopuksella 5,5v ikäero. Meillä on siis kokemusta sekä suuresta että pienestä ikäerosta lapsilla. Kaikessa on puolensa, ja ikäerot tuovat toki suuriakin eroja sisarussuhteisiin. Yhteistä kaikilla kolmella on se, että he ovat hurjan läheisiä keskenään ikäeroista huolimatta, tai juuri niiden takia. Pienestä ikäerosta olen kirjoittanut aiemmin TÄSSÄ postauksessa, ja suuresta ikäerosta TÄÄLLÄ.

Arjessa ikäeroja ei kuitenkaan juurikaan tule ajateltua, on vain kolme pientä tyyppiä, joilla on jokaisella omat vahvuutensa, luonteenpiirteensä ja kiinnostuksenkohteensa. Monissa asioissa kiinnostukset myös kohtaavat, mikä auttaa tosi paljon. Vaikka esikoisen ja keskimmäisen leikit keskenään ovat aivan eri tasolla, kun vertaa kuopuksen leikkeihin, he pystyvät silti hyvin myös toimimaan yhdessä kaikki kolme, ja keksivät kaikenlaista hauskaa.

Kaikki kolme leikkivät yhdessä nukkeleikkejä, hippaa, lukevat kirjoja, rakentavat duploilla ja leikkivät hiekkalaatikolla tai uima-altaassa. Aina kun kuopus oppii uusia taitoja tai sanoja, isosiskot kannustavat ja kehuvat, ja ovat heti valmiina leikkimään  juuri sitä leikkiä, minkä kuopus on milloinkin oppinut. He opettavat mielellään hänelle myös uusia juttuja, ja ovat ihan selkeästi ottaneet pikkusiskon mukaan porukkaan. Isot ovat pikkusiskosta ylpeitä, ja osoittavat mielellään hänelle myös hellyyttä, joskus ärsytykseen asti. Pikkusisko kun on aika menevää sorttia, eikä hän aina jaksaisi olla isosiskojen sylissä tai halia silloin kun isommat niin toivovat.

Pikkusisko taas kiusaa isompia kokeilemalla rajojaan, taaperoiässä hän kokeilee aina välillä, että saako vaikka lyödä siskoa tai heittää tätä lelulla. No ei saa. Onneksi isot ovat hienosti ymmärtäneet, että ei mini sitä tahallaan tee, hän ei vaan vielä tajua, että lyöminen sattuu. Isommat eivät suutu, mutta sanovat sitten, että ”EI SAA (syötä kielletty ikävä asia), siskoa sattuu” ja ”Pyydä anteeksi”, ja silloin kuopus antaa heille halin, koska ei vielä osaa sanoa sanaa anteeksi. Varmasti on osittain kiittäminen isosiskoja siitä, että kuopus alkaa ymmärtää, että toisia ei saa satuttaa, kun he ovat niin kärsivällisesti ja johdonmukaisesti osanneet reagoida siihen, vaikka ovat itsekin pieniä.

Isommilla tulee kinaa keskenään yleensä vain siitä, kumpi saa tehdä jotakin ensin, kuten painaa vaikka hissin nappulaa, kävellä portaita alas tai mennä autoon istumaan. Juurikin näitä pikkujuttuja, joita mun on ainoana lapsena vaikea tajuta, ja jotka Otto taas muistaa omasta lapsuudestaan elävästi. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuka ensin ottaa maitoa purkista, kun sitä on tarpeeksi molemmille? Mun mielestä ei kertakaikkiaan yhtään mitään, mutta joskus se tuntuu olevan sisaruksille koko elämä.  Varmasti tajuaisin itsekin paremmin, jos mulla olisi sisaruksia. Nämä ovat meillä niitä tilanteita, joita saa ratkoa lähes päivittäin.

Leikit sen sijaan sujuvat heillä aivan loistavasti yhteen, ja lähes aina ilman konflikteja. He saattavat rakentaa leikkihuoneeseen barbiekaupungin, ja leikkiä samaa leikkiä joka ikinen päivä viikon ajan aina, kun ollaan kotona sisällä. Heillä on tosi hyvät juonet leikeissä, ja he osaavat leikkiä fiksusti ja reilusti yhdessä ilman tappelua, tai epäoikeudenmukaisuutta. Pieni ikäero on juuri tässä hyvä, kun heillä on niin samat kiinnostuksenkohteet, ja melkein yhtä hyvät leikkitaidot.

Toinen meidän isommista tytöistä on vähän enemmän sellainen luontainen johtaja, ja toinen on sitten taas sopeutuvaisempi, ja nämä roolit ovat joskus vahvat myös leikeissä. Niin kauan kuin molemmat ovat tyytyväisiä, on se meidän mielestä ihan fine. Toisella heistä on ihan järjettömän vahva mielikuvitus, ja hän keksii yleensä jännittäviä leikki-ideoita. Toinen sitten taas johdattelee leikkiä, kun idea on keksitty. Se tuntuu menevän heillä tosi hyvin, ja meillä voi mennä viikkoja, ettei vanhemman tarvitse kertaakaan puuttua isompien leikkeihin tai riitoihin.

Isommilla on selkeästi omat jutut ja omat kaverit verrattuna kuopukseen, mutta aina kun he ovat yhdessä, he myös touhuavat yhdessä. Isommat auttavat pienempää pukemisessa, syömisessä ja kaikessa mahdollisessa, missä tämä milloinkin tarvitsee apua. He hirveästi toivovat, että kuopus tulisi jo päiväkotiin, tai siis esikoisen mennessä jo kouluun lähinnä keskimmäinen toivoo tätä. Hänestä olisi niin ihanaa, että voisi aina leikkiä pikkusiskon kanssa päiväkodissa. Molemmat aina toivovat, että mentäisiin yhdessä pikkusiskon kanssa hakemaan heitä päiväkodista/koulusta, koska pikkusisko on niin söpö, ja heidän kaveritkin tykkäävät hänestä.

Joskus kuopusta harmittaa, kun hän joutuu leikkimään omalla pihalla aidan takana hiekkalaatikolla, tai keinumaan, ja isommat saavat olla aidan toisella puolella pyöräilemässä kavereiden kanssa hurjaa vauhtia. Mutta sitä se kuopuksen elämä on, ja hänkin kyllä pääsee mukaan heti kun pysyy mukana. Onneksi myös naapurin lapset tykkäävät leikkiä taaperon kanssa, ja usein meidän pihalla on iso porukka tekemässä hiekkakakkuja hänen kanssaan tai uimassa. Ja vaikka pieni ei pääse isompien mukaan aina kaikkiin isompien juttuihin, niin sitten me monesti keksitään kaikkea hauskaa mitä hän saa tehdä vanhempien kanssa sillä aikaa.

Meidän vanhempien toimissa tärkeintä on tasapuolisuus, ja se, että huomioi jokaista yksilöllisesti tarpeeksi. Uskon, että lapsilla on niin hyvä suhde keskenään myös siksi, että me ollaan aina huomioitu heitä sekä yksin että yhdessä, ja pidetty huoli siitä, että kaikki tuntevat olonsa tismalleen yhtä tärkeiksi perheenjäseniksi ihan joka päivä. Meillä ei suosita ketään, ja Oton kanssa koitetaan pitää näkymätöntä kirjaa siitä, milloin kukakin on viimeksi saanut olla eka, tai saanut olla yksin vanhemman kanssa tai muutenkin saanut tehdä sitä tai tätä. On tärkeää, että jokainen lapsi saa vuorollaan myös vanhempien jakamatonta huomiota.

Jokaisella on joitain erityisoikeuksia ikäänsä nähden, kuten esikoisella oma puhelin, eikä niistäkään ole tullut mitään draamaa, kun ollaan yhdessä juteltu miksi joku saa jotain, vaikka muut eivät. Avoin keskustelu toimii tässäkin kaikkein parhaiten, ja sen avulla välttyy turhalta hampaiden kiristelyltä. Keskimmäinen tietää, että ensi vuonna hänkin saa oman puhelimen, kun menee eskariin, ja se riittää hänelle.

Me ei olla aina oltu Oton kanssa kaikesta samoilla linjoilla, koska meillä on ollut niin erilaista omassa lapsuudessa, kun toisella oli sisaruksia ja toisella ei. Uskon, että juuri siksi me ollaan löydetty hyvä keskitie näihin sisarussuhteisiinkin, kun ollaan tultu toisiamme vastaan näissä asioissa, ja mietitty ne parhaat puolet kummankin omasta lapsuudesta. Me ollaan tosi onnellisia meidän kolmesta mahtavasta tyypistä, ja uskon, että he tulevat olemaan läheisiä aina, vaikka jossain vaiheessa elämää sukset menisivätkin ristiin hetkellisesti. Uskon, että he ovat toisilleen valtavan suuri tuki ja turva, nyt ja tulevaisuudessa.

Kiitos vielä hurjasti postaustoiveesta teille! Niitä on aina ihanaa toteuttaa, ja haluan että tiedätte, että vaikka en niitä aina erityisesti kyselisikään, ne ovat aina tervetulleita. Ihanaa viikonloppua <3

Millaisia sisarussuhteita teillä itsellänne on, tai teidän lapsilla? Mitä eri-ikäiset sisarukset tykkäävät tehdä yhdessä?


”Saadaanhan me nukkua yhdessä vielä pliis!”

20.04.2018

Jaa-a, niin siinä sitten kävi, että tilapäisjärjestely muuttui ainakin toistaiseksi pysyväksi ratkaisuksi. Kuopus siirtyi mun äidin vierailun ajaksi omasta huoneestaan nukkumaan isosiskojen huoneeseen, jotta mun äiti sai hänen huoneestaan siksi aikaa ”vierashuoneen”. Isosiskot olivat ihan super innoissaan tästä yökyläilystä jo etukäteen, ja kuopus ei ihan tajunnut mistä oli kyse. Kun sitten ekana iltana Otto vei kaikki tytöt kerralla nukkumaan, taapero jäi iloisena sänkyyn höpöttelemään siskoilleen.

Parin minuutin päästä kuului vaan ”Nova shhhh.” Ja sitten koko kolmikko olikin hiljaa aamuun asti, vain tasainen tuhina kuului, kun kävin katsomassa. Seuraavana iltana ei kuulunut edes hyssyttelyä, kaikki vaan nukahtivat samantien. Mun äiti lähti jo maanantaina, ja kun hän lähti, niin tytöillä oli ensimmäisenä mielessä vain se, että ”eihän pikkusiskon tarvitse mennä omaan huoneeseen nukkumaan, saadaanhan me olla yhdessä vielä?”. Ja me tietenkin luvattiin, että saa. Koska aww, en kestä!

Tähän asti siis Otto on yleensä nukuttanut taaperon iltaisin, ja siinä on mennyt n. 5-15 minuuttia. Mutta nyt hän sitten nukahtaa vaan sinne omaan sänkyynsä ihan itsekseen, toki isosiskojen turvallisen tuntuisessa seurassa. Kaikki kolme tyyppiä ovat ahtautuneet samaan huoneeseen nukkumaan, ja kerrossängyn ja ison pinnasängyn lisäksi sinne ei sitten juuri muuta mahdukaan kuin vaatekaapit. Ja he ovat tyytyväisiä näin. Meidän ihanat pienet, niin tärkeitä toisilleen. Osasin tavallaan odottaa tätä, koska meidän tytöt on vaan niin super läheisiä keskenään, ja yleensä viettävät kaiken ajan yhdessä päivisinkin. Mutta silti se, että isommat oikein pyysivät, että pienimmäinenkin saa nukkua heidän kanssa, oli niin suloista.

Kyllä täytyy ajatella, että ainakin jotain on mennyt oikein, kun he niin kovasti välittävät toisistaan. Vaikka nahistelevat välillä, niin silti haluavat olla yhdessä aina kun mahdollista. Se on jotain sellaista, mitä en osannut edes etukäteen odottaa, sillä mulla ei ole omista sisaruksista mitään kokemusta. Mun kokemukset muista ihmisistä sisaruksineen ovat olleet monenkirjavia, mutta tietysti ulkopuolisena en koskaan ole päässyt seuraamaan sisarussuhdetta niin läheltä kuin äitinä. Varmasti aika monella äidillä on se tunne, että juuri se omien lasten sisarussuhde on ainutlaatuisen läheinen ja ihana, ja niin myös mulla. On kyllä mielettömän suuri rikkaus päästä seuraamaan lasten kasvua yhdessä.

Mennään tällä järjestelyllä niin kauan kuin tytöt haluavat, ja toinen tyhjä makkari saa toimia sitten leikkihuoneena, kuten myös olohuone. Meille vanhemmille se on ihan sama miten he huoneensa haluavat jakaa, kunhan heillä on hyvä olla.

Yhtenä iltana, kun toinen isommista tytöistä näki kuulemma ikävää unta, ja tuli kertomaan asiasta kesken unien, hän totesi itse, että ”ei se haittaa että näin pahaa unta, ei meidän huoneessa silti ole mitään pelottavaa, siellä on vaan paljon sänkyjä ja rakkaita tyttöjä.”. Enpä olisi osannut itse paremmin sanoa. Paljon sänkyjä ja paljon rakkaita tyttöjä,  kuulostaa ihan just meiltä. Sinne ne taas menivät nukkumaan tänäkin iltana, yhdessä ja tyytyväisenä.

Rakastan näitä vaan niin paljon <3


Esikoinen ja kuopus

25.05.2017

Jo raskausaikana meidän tytöt olivat vahvasti mukana pienen pikkusiskonsa odotuksessa. Joka päivä he kyselivät vauvasta ja miten vauva voi ja kävivät paijaamassa mahaa ja kokeilemassa potkuja. Tiesin että he tulevat olemaan maailman ihanimpia isosiskoja uudelle tulokkaalle, mutta en tietenkään voinut etukäteen aavistaakaan miten uskomattoman ihana suhde vauvalle ja isosisaruksille kehittyisikään. Aikaa meidän Novan syntymästä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta ihan alusta asti hän on tuntunut siltä kuin olisi aina ollut osa meidän perhettä.

Raskausaikana ehkä meidän keskimmäinen huomioi enemmän mahaa ja kyseli enemmän kysymyksiä, mikä toki saattoi liittyä ikäänkin. Vauvajutut kiinnostivat hurjan paljon. Esikoinen oli silloin ehkä vähän pidättyväisempi eikä ihan niin paljoa kiinnittänyt asiaan huomiota kuin keskimmäinen, vaikka molemmat innoissaan olivatkin. Jotenkin silloin oletin että näin jatkuisi myös sitten kun Nova syntyy.

Mutta vauvan synnyttyä onkin ollut vähän toisinpäin. Molemmat toki huomioivat Novaa ja leikittävät ja halivat ja pusivat ja haluavat pitää sylissä, mutta 1,5 vuotta vanhempi esikoinen on se joka vielä enemmän haluaa auttaa vauvan hoidossa.

Hän heti ensimmäisenä aamulla herättyään haluaa vauvan syliin ja auttaa aina vaipanvaihdossa. Automatkoilla hän on se joka jututtaa Novaa takapenkillä ettei vauvelilla mene hermo jos sattuu olemaan hereillä, ja sillä aikaa kun mä laitan pyykkejä kuivumaan, esikoinen lukee vauvalle kuvakirjaa. Hän osaa pukea vauvalle sukat, ja muistaa ulkoa kaikki lempparilorut ja laulut joilla hän viihdyttää pikkutyyppiä.

Musta on ihana seurata tätä sisarussuhteen kehittymistä ihan aitiopaikalta. Etukäteen mietin että millainenkohan sisarussuhteesta muodostuu esikoisen ja kuopuksen välille, kun ikäeroa on viisi ja puoli vuotta ja he ovat vielä pitkään aivan eri elämänvaiheissa. Mulle itselleni ainoana lapsena sisaruus muutenkin on edelleen uusi asia siinä mielessä, että olen saanut seurata läheltä vasta meidän esikoisen ja keskimmäisen kasvamista tiiviiksi parivaljakoksi.

Ennen Novaa mulla on ollut kokemusta vain 1,5v:n ikäerosta hyvine ja huonoine puolineen. Jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tuleehan reilummalla ikäerolla sisarussuhteesta erilainen kuin meidän tiiviillä tehokaksikolla, mutta se ei missään nimessä ole huono asia – erilainen vain.

Näin lyhyen ajan jälkeen en tietenkään voi tietää miten tulee olemaan tulevaisuudessa. Ehkä viiden vuoden päästä esiteiniä esikoista ärsyttää viisivuotias pikkusisko, joka tulee kutsumatta huoneeseen kun kaverit on kylässä. Tai sitten hän rakastaa viedä pikkusiskonsa ulos leikkimään, ja opettaa häntä lukemaan. Tai ehkä molempia?

Eihän sitä vielä voi tietää. Mutta juuri nyt on aivan ihana seurata kuinka isosisko saa pikkusiskon heti nauramaan, ja kuinka pikkusisko tarraa kiinni isomman kaulaan ja painaa päänsä tämän rintaa vasten. On myös ihanaa seurata miten ylpeä isosisko on vauvan uusista taidoista ja kasvamisesta.

Keskimmäisellä ja kuopuksella on aivan oma sisarussuhteensa, joka kehittyy kokoajan. Siitä pitää tehdä ihan oma postauksensa kunhan saan heistäkin napattua yhtä ihanat kuvat <3

Ihanaa helatorstaita kaikille <3