Kuka on aito?

15.05.2019

Somemaailmassa puhutaan paljon aitoudesta. On ihmisiä, jotka julistavat olevansa aitoja. On ihmisiä, jotka kaipaavat kiiltokuvan keskeltä aitoutta. On ihmisiä, jotka määrittelevät kuka ja millainen ihminen voi olla aito. Kun joku kertoo parisuhdeongelmista tai siitä, kuinka joskus vihaa omaa lastaan, kiitellään aitoudesta. Kun kerrotaan rakkaudesta tai jaetaan harkittuja ja editoituja kuvia, syytellään sen puutteesta. Aitouden määrittelemiseen liittyy hyvin vahvasti nykyisin vastakkainasettelu. Usein keskustelussa korostuu vain tietynlainen tyyli olla aito ja kaikki muu koetaan epäaitona.

Mutta kuka oikeastaan on aito?

Mun mielestä on hieman kummallinen ilmiö, että tuntemattomat ihmiset voivat määritellä kuka on aito ja kuka ei. Ja ylipäätään se tarve määritellä jonkun ihmisen aitous tuntuu mun mielestä hämmentävältä. Mä itse ajattelin aina ennen aitoudesta sillä tavalla, että jos joku on oikeasti aito oma itsensä, se näkyy kyllä. Että ei tarvitse erikseen julistaa tai alleviivata olevansa aito, vaan ihmiset kyllä huomaavat silloin kun puhuu tai kirjoittaa vilpittömästi suoraan sydämestä, oli kyseessä mikä tahansa aihe tai asia. Mutta eivät kaikki sitä huomaa. Ilmeisesti se ei vaan näy joillekin, jotka ovat muodostaneet jo oman mielipiteensä.

Siksi olen jo kauan sitten lakannut miettimästä olenko jonkun mielestä aito vai en. Tärkeintä mulle on se, että minä itse ja ne ihmiset ketkä mut tuntevat, tietävät kuka ja millainen olen. Olen jo aikoja sitten huomannut, että tein somessa sitten niin tai näin, se on aina jollekin väärin. Siksi teen juuri niin, kuin musta itsestä tuntuu oikealta. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekaan. Mulle aitous on sitä, että olen rehellinen itselleni. En tee mitään, minkä takana en voisi seisoa, enkä sano mitään mikä ei ole totta. Se, mitä joku muu on siitä sitten mieltä, ei enää ole mun käsissä. Se on hänen totuutensa minusta, ei se, kuka minä oikeasti olen. Tämän ymmärtäminen on ollut tosi helpottavaa ja vapauttavaa. Se on tehnyt mut paljon rohkeammaksi sen kanssa mitä uskallan sanoa tai tehdä.

Mun tyyli on alusta asti ollut täällä blogissa ja muissa kanavissa ihan samanlainen, koska sellainen mä olen. Olen aina nostanut esiin pääosin niitä hyviä ja ihania asioita arjessa ja elämässä, vaikka olen kertonut myös isättömyydestä, masentuneen vanhemman lapsena kasvamisesta, läheisen kuolemasta ja migreenin kanssa elämisestä. Olen jakanut täällä ilon ja onnen lisäksi aika monta isoa ja surullista asiaa mun historiasta ja nykyhetkestä. Kerron ikävistä asioista silloin, kun ne vaikuttavat  tai ovat vaikuttaneet merkittävästi mun elämään ja fiiliksiin, koska haluan. Se, että en olisi kertonut ollenkaan näistä asioista, ei kuitenkaan tekisi musta epäaitoa. Se tarkoittaisi vain, että olen halunnut rajata sen osan itsestäni pois somesta. Ja minulla olisi siihen ihan täysi oikeus.

Mainitsen arjen hankalista sattumuksista silloin kun sellaisia tapahtuu siinä määrin, että ne jäävät mieleen. Oksennustauti tai haava sarveiskalvolla ovat sellaisia, jotka saattavat jo tehdä päivästä tai viikosta kokonaisuudessaan niin epämukavan, että saatan asiasta mainita. Kiukuttelu yhtenä aamuna vaatteita pukiessa taas ei – sellaiset unohtuvat multa heti. Sellainen mä vaan olen ihmisenä, en kiinnitä sen suurempaa huomiota arjen pieniin ikävämpiin hetkiin. En silti koskaan väitä etteikö niitäkin joskus olisi.

Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa tai epäaitoa, jos arjessa mieleen nousevat ne ikävät asiat tai haluaa puhua niistä enemmän kuin positiivisista asioista. Joidenkin elämässä myös tapahtuu oikeasti paljon enemmän ikäviä asioita kuin toisten, mikä on tosi harmillista. Luonnollisesti niillä asioilla voi silloin olla suurempi rooli elämässä ja niistä voi haluta puhua enemmän. Ikävistä kokemuksista puhuminen voi olla todella voimaannuttavaa ja arvokasta sekä itselle että muille. Siksi on tärkeää puhua ikävistä asioista, silloin kun itse niin haluaa. Me kaikki koetaan tapahtumia omalla tavallamme ja meillä jokaisella on oma tapa tarkastella elämää. Jokaisella on vapaus kertoa omasta elämästään mitä ja miten itse haluaa.

Aitouden ja negatiivisista asioista kertomisen vastapuolella ei kuitenkaan ole positiivisten asioiden feikkaaminen tai negatiivisista asioista systemaattisesti kertomatta jättäminen ja epäaitous. Niin väittäminen on mun mielestä ikävää ja väärin. Ihan yhtä aitoa ja totta voi olla iloisista ja hyvistä asioista ja hetkistä kertominen. Eikä niistä kirjoittaminen välttämättä tarkoita, että on jättänyt vaan pois ne ikävät asiat.

Ihmisillä tuntuu joskus olevan sisäsyntyinen tarve mustavalkoiseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun. Harvoin asiat kuitenkaan ovat mustavalkoisia tai selkeästi niin tai näin. Somessa ei myöskään koskaan ole kenenkään ihmisen koko elämä. Siksi mun mielestä on turhaa määritellä jonkun toisen ihmisen aitoutta varsinkaan sosiaalisen median perusteella. Ennemmin kannattaa keskittyä siihen, onko itse itselleen aito. Oman elämän kannalta sillä on paljon enemmän merkitystä.

Joskus nuorempana mietin kerran, että olisi mahtavaa, kun ihmiset voisivat tulla vaikka viikoksi kärpäseksi meidän kattoon katsomaan, millaista se meidän arki ja elämä on. Halusin todistaa, että se oikeasti on sellaista kuin kerron. Silloin mua häiritsi tosi paljon se, jos joku ei uskonut mua. Nykyään mulla ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään, jos joku ei usko niin sitten hän ei usko. Ja siinä se.

Mitä te ajattelette aitoudesta? Miksi uskotte, että aitous on yleisesti noussut niin suureksi keskustelunaiheeksi viime vuosina?


Uusia työkuvioita – miten tässä näin kävi?

11.01.2018

Kun perustin yritykseni puolitoista vuotta sitten, mä listasin jo silloin toimialakseni myös sosisaalisen median konsultoinnin, ja sisällöntuotannon muille yrityksille. Tarkoituksena oli nimittäin, että sitten kun kuopus lähestyy kahta vuotta, eli ensi vuoden alussa, voisin pikkuhiljaa alkaa hankkimaan itselleni oman firmani ulkopuolisia asiakkaita.

Tulevaisuudessa aioin alkaa tuottamaan sisältöä myös muiden yritysten tarpeisiin, ja konsultoimaan sosiaalisen median  asioissa, sisällöntuotannossa, bloggaamisessa ja someyhteistöissä. Käytännössä samaa hommaa mitä tein ennen kolmatta raskautta, mutta vaan oman yritykseni kautta ja useammille yrityksille. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että mulla onkin ensimmäinen asiakas jo NYT, vuotta etuajassa.

Jep, niin siinä vaan kävi, että kun mua pyydettiin pari kuukautta sitten, en voinut enkä halunnut sanoa ei, vaikka en sillä hetkellä tiennytkään, että miten saan kaikki arjen palaset loksahtelemaan kohdalleen. Ja jos totta puhutaan, en ihan vieläkään tiedä, sillä olen juuri aloittanut homman vuoden alusta. Teen jatkossa 40 tuntia kuukaudessa töitä yritysasiakkaan tarpeisiin, ja se on ihan mahtavaa, virkistävää ja juuri sitä mitä olen kaivannut. Se fiilis, kun saa tehdä kaikkea sitä mitä rakastaa, mutta ei tarvitse vastata siitä omalla persoonallaan ja omalla henkilökohtaisella elämällään, vaan saa keskittyä olennaiseen! Voin kertoa että se on jotain ihan uskomatonta, voimaannuttavaa ja ihanaa. Ja samalla siitä saa energiaa ja inspiraatiota, ja sellaista objektiivista suhtautumista myös tähän omaan blogiin ja sen tekemiseen.

Meidän hoitokuviot ei siis toistaiseksi muutu mitenkään, eli minä olen edelleen kotona kuopuksen kanssa, ja taiteilen tätä työpalapeliä jotenkin siinä samalla päiväuniaikoina, iltaisin ja viikonloppuisin, ja Otto käy normaalisti omissa päivätöissään. Jos tuntuu että aika loppuu kesken, niin sitten olen miettinyt osa-aikaisen assarin palkkaamista itselleni, joka hoitaisi kaikkia niitä juoksevia asioita, joihin mulla kuluu myös paljon aikaa. Mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee sujumaan, toistaiseksi ainakin ihan hyvin.

Tarkoitus siis on että kuopus menee osa-aikaisesti dagikseen aikaisintaan vuoden kuluttua keväällä, ja siihen asti en kyllä pysty ottamaan enää yhtään nykyistä enempää työtä vastaan vaikka kuinka innostuisin. Mutta musta on tosi mahtavaa ja upeaa ja hienoa että mut haluttiin juuri tähän hommaan juuri nyt, ja on suuri etuoikeus saada tehdä sitä. On myös tosi hyvä pitää yllä kokemusta myös oman blogin (ja somen) ulkopuolisesta sisällöntuotannosta, kun tarkoitus on kuitenkin tehdä sitä jatkossa sitten enemmänkin.

Ensimmäiset työtunnit on jo tehty, ja mulla on niin loistava fiilis tästä! On suuri etuoikeus saada tehdä työkseen juuri sitä mistä nauttii kaikkein eniten, ja vielä kahdella eri tapaa. Sekä omaa blogia ja somea, että sitten toisille asiakkaille. Mun mielestä nämä kaksi täydentävät toisiaan ihan täydellisesti, ja hyödyttävät myös. Esimerkiksi tässä yritysasiakkaan tarpeisiin asioita selvitellessä olen oppinut monta sellaista uutta juttua, joita en muuten olisi välttämättä huomannutkaan, ja ne hyödyttävät myös omissa henkilökohtaisissa töissäni. On myös hauskaa, kun saa tehdä jotain ihan täysin eri tyylillä kuin sitä omaa blogia, johon on hioutunut itselle se tietty tyyli josta ei halua liikaa poiketa. Sekin avartaa ajatuksia ja inspiroi!

Saan kyllä olla kiitollinen siitä, että työkuviot on näin hyvällä mallilla, ja todella olenkin. Hienojen mahdollisuuksien lisäksi olen kuitenkin kaikkein eniten kiitollinen siitä, että pystyn tekemään kaiken kotoa, ja joustavasti omien aikataulujeni mukaan. Se on pikkulapsiarjessa aivan korvaamattoman arvokas juttu. Tästä vuodesta voi tulla kyllä aika timanttinen, kun se on alkanut jo näin hienosti! Ainakin mä uskon ja toivon niin.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3