Puhtaammat unet

11.11.2016

Multa kysyttiin jokin aika sitten haluaisinko testata patjansuojuksia* meidän koko perheelle. Ensin olin vähän että no öh, me ollaan kyllä kaikki ihan yökuivia oltu tässä jo pidemmän aikaa, että ei oikein ole tarvetta enää. Sitten päätin kuitenkin kuunnella mitä sanottavaa ComfortNights-patjansuojuksia testanneella ystävälläni oli niistä, sillä tiedän että myös heillä lapset ovat olleet pois vaipoista jo pidemmän aikaa. Ehkä patjansuojuksilla on jotain muutakin käyttöä, kuin estää pissojen leviäminen patjaan?

Keski-Euroopassa patjansuojukset ovat kuulemma todella yleisiä myös aikuisilla, useastakin syystä. Kosteuden lisäksi ne pitävät patjoista ja petauspatjoista myös kaiken lian ja hien poissa, näin patjat säilyvät raikkaana pidempään. Ja jos vaikka käyttää karttavärillistä itseruskettavaa, siitä ei tartu väriä patjaan asti vaan väri jää suojukseen. Imetysaikana ja synnytyksen jälkeen patjansuojus on myös hyvä juttu, pitää maidon pois patjasta. Sen lisäksi että ne pitävät ylhäältä päin tulevan lian ja kosteuden 100% pois patjasta ja tyynystä, ne pitävät myös pölypunkit ja muut ällötykset pois vuodevaatteista ja nukkujan hengitysteistä. Siksi ne ovatkin allergikoille ja astmaatikoille erityisen suositeltuja. Kuulostaa mielestäni aika järkeenkäyvältä, tai oikeastaan tämän kuunneltuani mulle tuli sellainen fiilis että miksi ihmeessä meillä EI ole patjansuojuksia jo.

Mä kärsin vuoden ympäri allergisesta nuhasta, ja vaikka viime vuonna uusimme patjat, tyynyt ja peitot ja pidän tyynyt ja peitot aina puhtaana ja raikkaana, musta tuntuu että viime aikoina mulla on taas ollut enemmän nuha öisin mitä vaikkapa silloin kun patjat oli ihan vasta ostettu. Toisaalta siihen voi vaikuttaa raskauskin, sillä raskausaikana usein tulee nuhaa (vain yksi niistä kummallisista oireista mitä raskauteen voi liittyä). Testattuamme patjansuojuksia parisen viikkoa, mä olen kuitenkin välttynyt joka-aamuisilta aivastelukohtauksilta ja nenän tukkoisuudelta.

On myös kiva tietää että jos vaikka joku yöllinen oksutauti yllättää jommankumman lapsista, ei oksennukset leviä patjaan tai tyynyyn asti, vaan selviää pelkällä lakanoiden vaihdolla, ja patjansuojuksen pesulla. Suojat voi pestä 90 asteessa, ja ne ovat 100% antibakteerisia. Vauvoille löytyy myös oma kokonsa ja meidän minityyppiä odottelee täällä oma sopivan kokoinen suojus. Ei tarvitse säikähtää siis myöskään hänen kanssaan mahdollisia yöllisiä niskasinappeja, lakanat vaihtoon ja suojus pesuun vain.

Patjansuojus.fi-sivustolla on koko valikoima esillä. Me otettiin testiin ohut ja hengittävä Tencel-materiaalista valmistettu patjansuojus sekä tyynynsuojukset, jotka on kyllä kaikkea muuta kuin alkuperäiset mielikuvani paksusta kahisevasta muovitetusta froteesta. Ne ovat yhtä ohuita kuin lakanat, ja tuntuvat niin pehmeältä että niiden päällä voisi nukkua ihan ilman lakanaa ja tyynyliinaakin, eikä kahise tai tunnu ollenkaan häiritsevästi nukkuessa. Lapsille taas saimme ohuet, pehmeästä froteesta valmistetut patjansuojukset, jotka myös omaavat loistavan suojan lisäksi ihan samanlaiset ominaisuudet kuin meidän Tencel-suojatkin, eli pestävyyden, antibakteerisuuden ja hengittävyyden.

Patjansuojukset saatu blogin kautta.*

Patjansuojukset ovat edullisia, ja pidentävät patjojen käyttöikää huomattavasti sekä tekevät nukkumisesta mukavampaa. Nyt saatte koodilla 1001 10% alennuksen kaikista ComfortNights-patjan- ja tyynynsuojuksista Patjansuojus.fi-sivustolla. Suojuksia voi ostaa myös jälleenmyyjiltä, joita ovat mm. Hobby Hall, Kärkkäinen, Etola ja Veljekset Keskinen. 

Minä suosittelen lämpimästi, nämä olivat positiivinen yllätys!


Kuinka valitsimme vaalean lattian?

10.11.2016

Vihdoin on tullut aika ottaa pieni katsaus taaksepäin ja kertoa siitä miten me päädyttiin valitsemaan uuteen asuntoon juuri tämä lattia. Lattia on yhteistyönä saatu Karitma Collectionilta bloginäkyvyyttä vastaan.

Mä olen himoinnut vaaleaa lattiaa jo vuosikaudet, aina meidän ihan ekasta vuokrakodista asti. Siellä oli vaaleanharmaa muovimatto, joka oli itseasiassa väriltään aivan täydellinen, mutta muuten siis jotain ihan muuta kuin mitä kotiini olisin halunnut. Seuraavassa kodissa oli upouusi tammilaminaatti, joka tuntui huomattavalta parannukselta muovimattoon verrattuna, mutta ei ollut väriltään meidän kotiin sopiva. Kaikki ne vuodet mä vaan haaveilin siitä miten kivalta kaikki meidän huonekalut näyttäisi juuri sen vaalean lattian kanssa, joka ei riitelisi minkään muun värin kanssa ja joka tekisi kodista kuin tyhjän kankaan, sopivan alustan mille tahansa sisustusväreille.

Kun me löydettiin tämä nykyinen asunto, heti ensimmäisenä mä sanoin jo näytössä että lattiat menee vaihtoon mutta muuten täydellinen meille. En vielä silloin tiennyt että saataisiin osa lattiasta valmiiksi jo ennen muuttoa, mutta näin jo silmissäni miten ihanan valoisa runsailla ikkunoilla varustetusta kodista tulisi kun lattiakin olisi vielä vaalea. Ihan vitivalkoinenkin lattia mun haaveissa käväisi myös, mutta mä tiesin että Otto ei siihen suostuisi, ja tiesin myös että se ei olisi meille järkevä vaihtoehto koska mä en ole sellainen tyyppi joka jaksaa olla pesemässä lattioita kovin usein. Valkoinen lattia olisi siis näyttänyt meillä aina likaiselta. Vaaleanharmaa oli turvallisempi vaihtoehto.

Löysin Karitman Kronotex –laminaattivalikoimasta netissä kaksi laminaattia, jotka kuvissa miellyttivät mun silmää todella paljon ja tuntuivat ominaisuuksiltaan sopivalta meidän kotiin. Toinen oli erikoispitkä ja erikoispaksu Kronotex Mammut -laminaatti sävyssä Capital Oak Light, ja toinen oli erikoispitkä ja erikoisleveä Kronotex Mammut Plus -laminaatti sävyssä Macro Oak White. Molemmat kuuluvat parhaaseen käyttöluokkaan, ja kestäisivät kulutusta loistavasti myös esimerkiksi julkisissa tiloissa. Täydellisiä lapsiperheeseen siis. Tilasin molemmista mallipalat kotiin, ja vertailtiin niitä pari iltaa ennen lopullista päätöstä.

Mallipalat on tosi hyvä juttu, sillä niiden avulla päätös on paljon helpompi tehdä. Kokeilin mallipaloja niin lattialla meidän huonekaluja vasten, kuin sitten vertailin niitä ihan vierekkäinkin. Molemmissa miellytti lankkujen pituus, ja Mammut Plussassa lankut olivat vielä leveydeltäänkin todella todella näyttäviä. Tykkäsin kuitenkin hieman kapeamman Mammut Capital Oak Lightin sävystä enemmän, ja Otto oli samaa mieltä, ja niin sitten päädyttiin siihen. Toinen vaihtoehto oli aavistuksen liian sinertävä meidän makuun, ja tämä Capital Oak Light sopivan neutraali ja hieman vielä vaaleampi.

Kun kyseessä on lattia joka ei ole ihan valkoinen, on mun mielestä sävyllä todella iso merkitys. Sen on oltava tarpeeksi neutraali, jos ei vielä valitessa ole aivan satavarma väreistä joilla kodin tulee sisustamaan. Me ihastuttiin tässä Capital Oak Lightissä myös siihen miten luonnolliselta se sekä näyttää että tuntuu, puunsyyt ovat upeasti esillä ja kun lattia koskee kädellä, se tuntuu ihan oikealta puulattialta. Parketti olisi ollut liian arka materiaalina meille, tai aitopuinen lankkulattia, ja siksi mä olen niin onnellinen että löytyi laminaatti joka ei tunnu miltään korvikkeelta ”oikeille” lattioille vaan on kaunis ja upea ihan omana itsenään.

Meidän 95m2 kotiin tilattiin siis 100m2 Mammut Capital Oak Lightia, ja siitä lähti prosessi kohti valoisampaa uutta kotia. Seuraavassa osassa mä kerron lattian asennusprosessista lisää. Meillä siis tällä hetkellä valmiina alakerta, listoja lukuunottamatta, ja projekti jatkuu edelleen!

Ihanaa päivää kaikille <3 


Perjantaityttöjä ja 20% alekoodi

04.11.2016

Ihanaa perjantaita kaikille! Mä olen ollut tyttöjen kanssa kotosalla eilen ja tänään, ja meillä on ollut kivaa. Vaikka mä en ole voinut hirveästi osallistua mihinkään lumileikkeihin, tytöt ovat päässeet eka kertaa elämässään leikkimään ihan omalle pihalle lumeen. Ja voi sitä luksusta! Siis kuinka helppoa ja ihanaa on kun on oma pihaterassi, lapset voivat mennä ulos silloin kun itse haluavat ja mä voin seurata heitä ikkunasta josta näen ihan koko terassin ja tytöt kokoajan. Tämä on niin loppuraskauden pelastus (ja ehkä pikkuvauva-ajan mahdollisten valvottujen öiden myös)!

Kuva by Tiara <3

Kumpanakin päivänä tytöt ovat viihtyneet pari tuntia ulkona, lumiukkoa rakentaen, lumilinnaa tehden, välillä toisiaan pulkassa kiskoen ja välillä lapioista kinastellen. Vaikka niitä lapioita onkin viisi niin kummankin on saatava just se tietty yksi samaan aikaan, varmaan tuttu juttu monelle sisarukselle. Ulkoilun lisäksi ollaan luettu paljon kirjoja, katsottu Risto Räppääjää miljoonatta kertaa, ja leikitty barbeilla. Koti muotoutuu tässä kokoajan pikkuhiljaa, luulen jopa että ihan jo parin postauksen päästä saattaisi olla luvassa jossain toisessakin huoneessa otettuja kuvia kuin pelkässä olkkarissa, heh!

Ei voi kuin olla iloinen ja onnellinen siitä miten kivasti tytöt ovat sopeutuneet muuttoon, vailla mitään ongelmaa. Nyt jo tuntuu kuin oltaisiin aina asuttu täällä, jos ei sotkua oteta huomioon. Omat huoneet on olleet heille tosi iso ja tärkeä juttu, ja niissäkin on leikitty paljon. Ja tytöt ovat myös ihanasti ymmärtäneet sen että äidin täytyy levätä, ja tyytyneet mun kanssa rauhallisempiin leikkeihin kuten lelukuvastojen ja kirjojen lukemiseen, ja niihin barbileikkeihin mitä voi leikkiä sohvallakin onneksi.

Eilen kuvattiin vielä olohuoneessa, sillä mä saan jakaa teille huikean alekoodin jonka voimassaolo loppuu jo tiistaina! Tyttöjen päällä olevat BANG BANG Copenhagenin mekot* ja sukkahousut* on saatu Lilla Companylta meidän yhteistyön merkeissä, ja marraskuussa yhteistyöetuna on teille siis 20% alekoodi BANG BANG Copengahenin tuotteisiin. Mä ihastuin tuohon All Ears -pupumekkoon* heti kun sen näin, ja ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi valinnut sitä Tipalle. Voisin ottaa itsellekin samanlaisen pitkän collegemekon jos mun kokoa vaan löytyisi, tuonne saisi ison mahankin mahtumaan hyvin. Pupun korvat ja naama ovat unelmanpehmeää tekokarvaa, ja niihin on ihana kääriytyä näin talvipakkasilla.

Zelda rakastaa raitoja ja rusetteja, ja hänelle valitsin ihanan Naja -mekon* josta molempia siis löytyy. Mekko on niin söpö tuon keltaisen rusetin kanssa. Kummallekin valkkasin vielä hauskat sukkahousut joissa on pilviä ja salamoita, Tiaralle mustat Pink Cloud tightsit* ja Zeldalle Thunder tightsit*.

Tykkään siitä että kaikki BBCHn vaatteet sopivat kivasti yhteen keskenään ja ne ovat yksinkertaisia, hauskoja ja värikkäitä. Merkki on perustettu vuonna 2008 nimensä mukaisesti Köpiksessä, ja sen perustajat Louise Lundholm & Mia Risager ovat sitä mieltä että koko maailma on sirkus ja leikki on tärkeä juttu. Vaatteet poikkeavat monesta muusta merkistä siinä että niissä ei ole mitään tyttöjen ja poikien värejä erikseen vaan kaikille löytyy kaikkea. 

Meidän tytöillä oli nämä asut päällä myös taannoin päiväkotikuvissa, ja tuli kyllä niin supersuloisia kuvia että en kestä! Katsokaa vaikka <3

Koodilla HUMAN saatte siis 8.11. asti 20% alennusta Lilla Companyn BANG BANG Copenhagen -valikoimasta. Sieltä vaan shoppaamaan vaikka ihanan kimaltavat joulujuhlamekot tai hauskat sukkikset syysasujen kaveriksi. Käykää ihmeessä shoppaamassa! 🙂

Huomenna on luvassa Inspiration Blog Awards -gaala, ja tarkoituksena on mennä siellä piipahtamaan pikaisesti autolla ja kokoajan istuen jos vaan olo on yhtä hyvä kuin tänään ja eilen on ollut. Päivätapahtumaan en uskalla sittenkään lähteä, sillä siellä tiedossa olisi paljon kävelyä ja sinne meno tapahtuisi julkisilla Oton ollessa tyttöjen kanssa sirkuskoulussa. Tänään saan vielä illalla hemmottelua osakseni, kun ihana Reetta tekee mulle ripset! Aika kiva viikonloppu siis tulossa,

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille <3


Ihanat synttärijuhlat

20.09.2015

Moikka! Tämä on kyllä melkoinen synttäriviikonloppu, kun koko aika on mennyt joko järjestelyyn tai juhlimiseen. En valita, hauskaa on kyllä ollut mutta luulen että tänään esikoisen juhlien jälkeen uni tulee sekunnissa. Perjantaina vietettiin siis mun synttäreitä, ja aloitettiin juhlat ajelemalla hakemaan meidän ystävät Simo ja Kaisla Espoosta, jonka jälkeen mentiin hotel Lilla Robertsiin meidän huoneeseen laittautumaan. Sain jokin aika sitten kutsun tulla tutustumaan uuteen hotelliin, joka on elokuussa avattu, ja olikin mukavaa kun saimme tällaisen ekstrakivan jutun synttäriyöksi Oton kanssa.

Meidän hotellihuone oli 35m² Style-luokan huone, joka oli aivan ihanan tilava ja kauniisti sisustettu. Siellä olisi mielellään viettänyt useammankin yön. Huoneesta löytyi ylellinen kaksi metriä leveä sänky, paljon istuma- ja työskentelytilaa sekä suuri ja valoisa kylpyhuone. Olin myös aika liekeissä meidän huoneen hiustenkuivaajasta, se oli nimittäin GHD:n kuivaaja, kerrankin sai hotelliföönillä tukan oikeasti kuivaksi. Huoneita löytyy 25 neliön comfort-huoneesta 135 neliön luksussviitteihin asti, eli valikoimaa riittää.

Meikkailtiin ja laittauduttiin kaikessa rauhassa Kaislan kanssa, ja vaihdettiin vaatteita. Sen jälkeen istahdettiin hotellin baariin, Bar Lilla E:n josta sain synttäridrinkin. Baarimikolla oli vaikka mitä jännittäviä drinkkivaihtoehtoja, mutta mä sitten kuitenkin otin Mojiton, joka on mun lemppareista lempparein. Se ei petä koskaan. Bar Lilla E oli tosi mukavan rento ja kiva paikka, siinä hotellin aulassa. Ja koko hotellin sisustus on niin kaunis, että en kestä!

Synttäridrinkin jälkeen meille tulikin jo vähän kiire ja juostiin nopeasti bulevardille Boulevard Socialiin syömään. Hotel Lilla Robertsissa on myös ravintola, Krog Roba, mutta me oltiin jo aikaisemmin ehditty sopia ystävien kanssa Social Boulevardista ja varata pöytä, ja siksi jäi nyt tuo Krog Roba kokeilematta, paitsi tietty aamupalalla. Boulevard Socialissa oli upeaa ruokaa, maisteltiin kaikki erilaisia snackseja ja otettiin neljä eri pääruokaa tupla-annoksina jotka jaettiin kahdeksan tyypin kesken. Kaikki porukan tytöt ottivat muuten saman drinkin nimeltä Kardashian, joka oli herkullista ja ihanan pinkkiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolan jälkeen me suunnattiin Espooseen, Kaislalle ja Simolle jatkamaan juhlia isommalla porukalla. Illan kuvasaldo kamerassa päättyy Kaislalla ja Simolla kuvattuun boolimaljaan, mutta suurin osa teistä varmaankin näki Instagramista kuvia ja Snapchatista pari videota. Pelasin mm. Beer Pongia ekaa kertaa elämässäni, ja meidän joukkueessa mä osuin yhdeksästä kupista seitsemään! Aika hyvin, mutta kai se oli vaan aloittelijan tuuria. Kaislalta ja Simolta jatkettiin vielä melkein koko porukka Molly Malones’iin keskustaan. Kiitos kaikille jotka laitoitte suosituksia mulle kun kyselin blogissa baarivinkkejä, Molly oli hyvä valinta. Siellä oli samaan aikaan joku livekeikka ja pojat kuuntelivat sitä, ja me tytöt taas saimme koko tanssilattian itsellemme, ja DJ:n joka laittoi juuri sitä musiikkia mitä me pyydettiin. Ihan parasta!

Mulla ei ole moneen vuoteen ollut kyllä niin kivoja synttäreitä kuin tänä vuonna. Aiempina vuosina olin aina raskaana tai imetin, ja viime vuonna tosi moni oli kipeänä ja synttäreille ei tullut kuin muutama tyyppi. Tänä vuonna saatiin iso porukka kasaan ja oli kyllä niin ihanaa nähdä kaikkia ja viettää aikaa yhdessä. Emilia ja Topiaskin tulivat Turusta asti ja sekin oli mulle iso juttu. Meillä oli niin kivaa tanssiessa ja jutellessa, ja illalla kun pelattiin koko porukka yhdessä kaiken maailman pelejä.

Baarista suunnattiin sitten hotellin ylelliseen sänkyyn nukkumaan Oton kanssa, snägärin kautta tietysti. Hyvät yöunet tulivat tarpeeseen! Aamulla otin ihanan pitkän suihkun meidän hotellihuoneen isossa sadevesisuihkussa ja kuivasin hiuksia sillä ihanalla GHD:n kuivaajalla. Hotelli tarjoilee viikonloppuisin aamiaista kello 11 asti, joten saatiin nukkua ruhtinaallisen pitkään ennenkuin piti lähteä syömään. Aamiainen tosiaan tarjoiltiin ravintola Krog Robassa, joka oli ihanan valoisa ja kaunis. Valikoima oli runsas ja etenkin graavilohi  maistui ihan superhyvältä. Oli ihana ottaa vielä kahdenkeskinen rauhallinen aamiaishetki, ennen  kuin lähdettiin kotiin ja alettiin valmistautumaan 4v-synttäreihin. Aamiaista voi nauttia myös rauhallisella ja ihanalla sisäpihalla, paitsi jos ilma on sellainen kuin eilen, haha!

Hotelliyö, synttäridrinkki ja aamiainen saatu blogin kautta.

Mä olin todella tyytyväinen hotellikokemukseen, hotelli sijaitsi tarpeeksi lähellä kaikkea (osoite Pieni Roobertinkatu 1-3), mutta kuitenkin aavistuksen päässä Manskun hälinöistä. Kiitos hurjasti Lilla Robertsille hotelliyöstä, tämä oli ihan mahtava synttärilahja. Kiitos myös hurjan paljon kaikille meidän ystäville jotka tulivat paikalle, ja erityiskiitos Kaislalle ja Simolle kun saatiin pitää synttärit heidän ihanassa kodissa. Mulla oli parhaat synttärit ikinä!

Nyt on ihan pakko alkaa jälleen koristelemaan ja leipomaan viimeiset leipomukset. Täällä yksi pieni käy aivan ylikierroksilla, ja kyllä muakin vähän jännittää! Mutta eiköhän näistä hyvät Frozen-bileet tule!

Ihanaa sunnuntaita kaikille ja kiitos tuhannesti onnitteluista ja kauniista sanoista, te olette niin ihania! <3