Vietettiin lasten kanssa tätä sunnuntaita kansallismuseossa. Aamupäivällä meillä ei ollut vielä mitään suunnitelmia, paitsi Otto teki pari tuntia yhtä ryhmätyötä ja mä yritin vuorotellen leikkiä lasten kanssa ja selvittää yläkertaa edelleen hallitsevaa lomareissun jälkeistä pyykkisumaa. Kouluhommien jälkeen Otto tuli yläkertaan ja ehdotti, että lähdettäisiinkö käymään Suomen kansallismuseossa. Mä innostuin heti! Olin itse miettinyt tälle päivälle metsäretkeä, mutta en kyllä koskaan kieltäydy museokäynnistä. Lapsetkin innostuivat siitä ja lounaan jälkeen me lähdettiin kohti keskustaa. Kansallismuseon sisäänpääsy oli alle 18-vuotiailta ilmainen ja aikuisilta maksoi 12 euroa/hlö.

Kuopus nukahti matkalla ja jatkoi unia vielä rattaissa, joten saatiin käydä esihistoriallinen aikakausi ja keskiaika läpi ihan isojen kesken. Oli niin mahtavaa nähdä miten hienosti kansallismuseo oli uudistunut, sillä mun edellisestä käynnistä siellä (jos ei barbie-näyttelyä lasketa) oli vierähtänyt jo varmasti 15 vuotta. Se oli vähintään yhtä vaikuttava nyt kuin silloin lapsena. Oli niin mielenkiintoista lukea ja nähdä kaikkea ja erityisen iloinen olin siitä, miten kiinnostuneita lapset olivat historiasta.

Kierrettiin myös valtakunta-näyttely, joka kertoo suomalaisten vaiheista kirkon ja Ruotsin maallisen vallan hallinnassa sekä Venäjän keisarikunnan osana. Siellä lapset kokeilivat VR-laseja, joilla pääsivät Aleksanteri II rinnalle valtaistuinsaliin ja nähtiin upeat muhkeat laahukset. Käytiin myös ihmettelemässä savupirttiä, joka oli aika täydellinen vastakohta aateliston asuinoloille. Savupirteissä asui suuri osa suomalaisista vielä muutama sata vuotta sitten.

Käytiin läpi kaikki Suomen presidentit ja lapset kävivät ottamassa itsestään ”tulevaisuuden presidentti” -potretit valokuvauskopissa. Oman kuvan sai sitten nähdä seinällä muiden presidenttien vieressä. Ihan mieletön idea!

Lapsia kiinnosti kovasti myös viime vuosisata ja oli itsellekin tosi mielenkiintoista nähdä 1900-luvun historiaa. Äitiyspakkauksessa olleita vaatteita, vanha neuvolakortti, kerrostalon kokoisia Vuokkosten yösiteitä äitiyspakkauksesta ja tietysti videota lama-ajan Suomesta. Siinä taisi pyöriä joku vanha haastattelu, jossa oli haastateltu miestä, jonka tittelinä oli ”mainos-mies”. Käytiin istumassa saunan lauteilla ja katsomassa videota saunovista suomalaisista. Siellä oli kyllä tosi Suomi-meininki.

Käytiin myös ”hevi-käytävässä” kuuntelemassa suomalaista metallimusiikkia. Koko perhe tykkäsi, kuten kuvista näkyy!

Kansallismuseon ylimmässä kerroksessa oli lapsille tarkoitettu Vintti, missä lapset pääsivät kokeilemaan ja koskettamaan kaikkea. Siellä sai nousta ratsaille ison hevosen selkään, leikkiä kauppaa vanhan ajan kaupassa tai jauhaa kahvia kahvimyllyllä. Saipa siellä tehdä mattoa kangaspuilla ja käydä istumassa vähän valtaistuimellakin. Meidän lapsista hauskinta vaikutti kuitenkin olevan äänestäminen. Siellä sai äänestää omasta mielestään Suomen kuuluisinta ihmistä. Museon työntekijä antoi ihan äänestyslipukkeen, lapset kävivät yksitellen äänestyskopissa äänestämässä, sitten lipuke leimattiin ja tiputettiin laatikkoon itse. Ihan niinkuin oikeissakin vaaleissa. Olisipa hauska kuulla kuka on Suomen lasten mielestä Suomen tunnetuin ihminen, toivottavasti äänestyksen tulokset julkaistaan joskus jossain.

Meillä vierähti museossa yli kolme tuntia! Oltiin suunniteltu lähtevämme kävelylle vielä Töölönlahden rantaan museoreissun jälkeen, mutta kun päästiin ulos museosta, meillä kaikilla oli jo kiljuva nälkä ja ajeltiin kotiin laittamaan ruokaa. Oli ihana museo-sunnuntai. Mä rakastan kun saan näyttää lapsille historiaa ja kulttuuria.

Se oli sellainen sunnuntai se. Ensi viikolla tiedossa on paljon kaikkea hauskaa ja viikko huipentuu vihdoin 8-vuotiaan synttärijuhliin (sukulaissynttärit), tällä viikolla juhlittiinkin jo yhteiskaverisynttäreitä isolla porukalla Hoplopissa seitsemän synttärisankarin voimin. Oli aivan ihanan stressitön ja helppo vaihtoehto, näin sai niputettua seitsemät juhlat syyskuulta yhteen iltaan. Paikalle oli kutsuttu koko luokka ja halukkaat saivat tuoda mukanaan yhden lahjan, jotka sitten arvottiin sankareiden kesken tasan. Toivottavasti tämä sama käytäntö toteutuu ensi vuonnakin.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3  

Meidän on jo pidempään ollut tarkoitus lähteä käymään Vuosaaren huipulla eli Vuosaaren täyttömäellä. Vuosaaren huippu on mahtava korkeimmillaan 60 metriä meren yläpuolelle kohoava korkea näköalapaikka ja ulkoilualue, josta näkee ihan joka puolelle ympäri Helsinkiä. Paikka on sillä tavalla piilossa, että aina on tuntunut jotenkin isolta projektilta lähteä sinne, eikä tiedetty etukäteen esimerkiksi, että pääseekö sinne rattailla. Odotettiin siis reissun kanssa sitä, että taaperokin jaksaa kävellä pidempiä matkoja. Kesällä meidän naapurit kuitenkin vinkkasivat, että sinne pääsee myös rattailla (vaikka matkalla oli pari hieman haastavampaa n. 100m kohtaa). Päätettiin silloin, että pitää ehdottomasti lähteä tsekkaamaan se.

Tänään mietittiin, että mitä tehdään yhdessä koko perhe ja mä sanoin, että haluan mennä metsään. Oltiin jo lähdössä toiseen suuntaan, kun yhtäkkiä muistinkin sen Vuosaaren huipun ja me lähdettiinkin sinne. Pakattiin mukaan mehua ja mustikoita vedettiin ulkokamppeet niskaan. Otettiin mukaan meidän Babyzen Yoyo+  -rattaat, jotka on siitä kätevät, että silloin jos maasto on liian hankalaa niille, ne voi laittaa kasaan ja kantaa niitä ”laukkuna”, kun eivät paina kuin viisi kiloa.

Lapsetkin innostuivat, kun kerrottiin, että lähdetään katsomaan Helsinkiä tosi korkealta paikalta. Kävelyreitti Vuosaaren huipulle oli tosi kiva ja siinä riitti paljon nähtävää. Löydettiin niin puolukoita, vadelmia, katajanmarjoja, sieniä kuin muitakin marjoja ja paljon ihania kukkia ja kasveja. Matkalla vastaan tuli monta muuta lapsiperhettä ja pari koiraa, joita pysähdyttiin rapsuttamaan. Muutama mummokin pyöräili ohi, joille meidän taapero vilkutti ja toivotti mukavaa päivän jatkoa. Suurimman osan menomatkasta hän käveli, eikä halunnut istua rattaissa, joten kannettiin niitä vaan mukana/työnneltiin tyhjänä. Takaisin tullessa hän kuitenkin halusi istuskella puolet matkasta, joten oli ihan hyvä, että rattaat oli mukana.

Kävelymatka Vuosaaren huipun ulkoilureitin alusta kesti meidän porukalla perille ehkä n. puoli tuntia tai vähän yli, kun ei pidetty mitään kiirettä vaan pysähdeltiin tuon tuostakin ihmettelemään lasten kanssa jotain.

Vuosaaren huipulta näkyy niin Kalasataman Redi, Vuosaaren Cirrus kuin kaikki korkeimmat nosturit ja muut Helsingin maamerkit. Sieltä näkee upeasti koko Vuosaaren valtavan sataman ja voin vain kuvitella, kuinka upealta Vuosaaren huipun näköalat näyttävät sitten kun syksy hieman etenee ja puissa on upeat ruskan värit. Sitten sinne on ihan pakko lähteä uudestaan ja ottaa mukaan kaakaota termarissa ja vaikka korvapuusteja. Ihan täydellinen syysretkikohde! Ja siis luonto oli jotenkin niin omaperäistä siellä, ihan erilaista kuin muualla Helsingissä. Ei jotenkin meinannut edes tajuta, että ollaan Helsingissä kun siellä näytti niin erilaiselta.

Vuosaaren huipulle kiipeämisen jälkeen me tultiin kotiin ja laitettiin sauna lämpeämään keskellä päivää. Käytiin päiväsaunassa ja sen jälkeen herkuteltiin Oton itse tekemällä sienikeitolla. Otto ei siis ennen voinut sietää sieniä, mutta pari vuotta sitten hänen veljensä tarjoili meille tosi herkullista sienikeittoa (ja Otolla oli kamala nälkä eikä muuta ruokaa ollut tarjolla), joten Otto ”joutui” maistamaan sieniä. Sen jälkeen hän on alkanut itsekin tekemään sieniruokia ja toivomaan, että mä teen kantarellikastiketta tai metsäsienipiirakkaa.

Iltaruuan jälkeen vietettiin vielä #readhouria klo 19-20 lasten kanssa. Isommat lapset lukivat itse kirjoja ja me tehtiin Oton kanssa niin, että kumpikin sai lukea puoli tuntia yksinään omaa kirjaa ja puoli tuntia toinen luki taaperolle. Mä luin ensin taaperolle kolme satua ja sitten puoli tuntia omaa kirjaa. Otto luki sitten toiset kolme satua seuraavan puolen tunnin aikana.

Aivan ihana retki ja päivä lasten kanssa kyllä ja sanoinkin tänään Otolle, että voisko tää olla meidän sunnuntai joka viikko tänä syksynä? Metsää, saunomista, herkullista satokauteen sopivaa ruokaa ja paljon kirjoja. Ai että, kuulostaa niin hyvältä. Se oli meidän sunnuntai tänään ja se voisi kyllä olla aika moni tulevakin sunnuntai.

Toivottavasti teillä on ollut ihana ja rentouttava viikonloppu <3 Oletteko käyneet Vuosaaren huipulla? Mitä muita ihania retkeilypaikkoja Helsingissä on lasten kanssa? 

Mä olen aivan seitsemännessä taivaassa. Sain alkuviikosta melkein kolme kokonaista työpäivää kaikessa rauhassa ilman yhtäkään keskeytystä. Melkein 3, koska taaperolla oli neuvola yhtenä päivänä jo klo 13.45. Kuinka paljon voi saada aikaan, kun saa keskittyä rauhassa ja vielä levänneillä aivoilla heti silloin kun on virkeimmillään?! Siis mulla oli aivan uudestisyntynyt fiilis. On NIIIN eri asia tehdä töitä päiväsaikaan niin, että niihin saa uppoutua täysillä, kuin iltamyöhällä tai päiväuniaikaan, jolloin työt saattavat keskeytyä milloin tahansa. On NIIIN eri asia, kun tietää, että nyt mulla on tämä koko päivä omistettuna ihan vaan kirjoittamiselle, eikä tarvitse miettiä mitään muuta.

Tuntuu vieläkin ihan uskomattomalta, että this is my life now. Mutta varmasti tähän tottuu pian. Tätä osaa arvostaa nyt jotenkin niin uudella tavalla, kun tietää, millaista se työnteko voi olla. Joka aamu kun koti oli vaan ihan hiljainen ja kuului vain mun ja Oton tietokoneiden tasainen naputtelu, mun teki mieli nipistää itseäni, että tajuan sen todeksi. Vapaa-ajan ja työajan selkeämpi erottelu tuntuu niin älyttömän virkistävältä parin vuoden sekamelskan jälkeen. Ehdottomasti takana on elämän kannalta mun elämän parhaat kaksi vuotta, mutta töiden kannalta uskon, että nyt lähtee kuulkaa sellainen vuosi vauhtiin, että oksat pois. Täältä mä tuun!

Olisi valehtelua sanoa, etteikö viimeisen reilun kahden vuoden aikana aina välillä olisi ollut ylikuormittunut olo. Usein on iskenyt se lamaannuksen tunne, kun ei ole tiennyt mistä edes aloittaa, kun tehtävää on ollut niin paljon ja aikaa niin vähän. Välillä on ollut niitäkin viikkoja, kun on tuntunut, että ei pysty tekemään muuta kuin ne asiat jotka on ihan pakko, eikä luovuudelle ole ollut sekuntiakaan aikaa. Se on kamala tunne.

Nyt mulla on sellainen fiilis, että ideoita vaan pulppuaa ja olen saanut aivan uuden innon taas ihan kaikkeen. Mä vihaan sitä fiilistä, kun ei keksi mitään. Se on mulle harvinainen tunne, en yleensä koskaan joudu edes miettimään, että mitä kirjoittaisin, kun sitä asiaa vaan tulee. Mutta kuluneen talven aikana se tyhjän paperin ahdistus on iskenyt muutamaan kertaan. On ollut jopa sellainen olo, että mulla ei kertakaikkiaan ole juuri sillä hetkellä ollut mitään sanottavaa. Silloin en sitten vaan ole sanonut mitään.

Se on johtunut siitä, että ei ole ollut aikaa ajatella. Ei ole ollut tilaa luovalle ajattelulle eikä kommunikaatiolle. Sen olen huomannut, että kaikkein suurin inspiraation lähde mulle on elämän lisäksi te tyypit siellä. Joka kerta kun kommunikoin teidän kanssa ja kysyn asioita teiltä, saan aivan valtavasti inspiraatiota. Mua kiinnostaa aina kuulla, mikä teitä kiinnostaa. Teidän tarinat ja teidän ajatukset inspiroivat mua ihan hulluna. Esimerkiksi tämän viikon rahapostaus oli mulle aivan järjettömän mielenkiintoinen kokemus, ja oli tosi hienoa saada teiltä siihen niin paljon kysymyksiä ja niin paljon palautetta. Vaikka sen kirjoittaminen oli mulle aika jännittävää ja vähän pelottavaakin, olen tosi iloinen, että tein sen. Kiitos teille ihan älyttömän paljon!

Suosittelen ehdottomasti muuten liittymään instassa seuraajaksi mun @iinalaura -tilille jos haluaa helposti ja vaivattomasti vaikuttaa siihen, millaista sisältöä täällä blogin puolella näkyy ja nähdä tavallista arkea videoiden muodossa. Instassa on ihan mahtavaa kysyä teidän mielipiteitä ja toiveita, ja siellä sitä tulee myös usein tehtyä. Tietenkin mä otan palautetta vastaan myös täällä kommenttiboksissa, sähköpostitse ja Facebook-sivuilla, mutta insta on ehkä sellainen kaikkein aktiivisin kommunikointikanava mulle.

Nyt mulla on vihdoin aikaa alkaa purkaa sielläkin tulvivaa viestiehdotusten laatikkoa, joka on viimeisen vuoden ajan näyttänyt aina 99+ avaamatonta viestiä. Olen purkanut sumaa joka päivä muutama tai kymmenen viestiä kerrallaan, mutta joka päivä se sama luku on tuijottanut mua ja muistuttanut siitä, että en pysty tekemään niin paljon kuin haluaisin. Mutta nyt mä viimein alan pystyä. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka on aina laittanut ihania viestejä, vaikka en aina kaikkiin ole ehtinyt vastata.

Onneksi alkuviikko oli niin tehokas, sillä keskiviikkoiltana ensin kuopukselle nousi kuume, joka kesti pari päivää ja perjantaina vielä 5v alkoi yskimään aamulla ja mulle nousi lämpöä illalla. Onneksi tänään oli jo parempi, vaikkakin vähän kröhäinen olo vielä. Lapsetkin olivat jo kaikki eilen kaikki ihan hyvävointisia pientä yskää lukuunottamatta. Toivottavasti tämä olisi tällä muutaman päivän sairastelulla nyt selvä homma ja ensi viikolla jaksaisi taas paremmin! Meillä meni melkein koko loppuviikko siis lähinnä sisällä kotona. Katsottiin leffoja ja lasten sarjoja, syötiin perjantaina vähän perjantaikarkkeja ja valvottiin isompien tyyppien kanssa vähän taaperoa myöhempään. Tänään käytiin koko perhe Kahvila Kampelassa kaakaolla, kun oli niin upean aurinkoinen päivä.

Ihan mielettömän ihanaa ja toivottavasti aurinkoista ensi viikkoa kaikille <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sunnuntain kanssa.

Sain kokeiltavaksi aivan uudenlaista leivontatuotetta, nimittäin Sunnuntain leivontaöljyä, joka on terveellisempi & pitkään säilyvä vaihtoehto perinteisesti leivonnassa käytetylle voille. Melkeinpä kaikki mun suosikkileivonnaiset sisältävät runsaasti voita, ja mä rakastan voin makua. Siksi lähdinkin vähän skeptisenä, mutta kuitenkin innoissani kokeilemaan mihin tästä leivontaöljystä on. Voi on tietysti se aito vaihtoehto, mutta se on täynnä kovaa rasvaa eikä tee hyvää sydämelle tai verisuonille. Öljyhyllystä löytyvä Sunnuntai leivontaöljy sen sijaan koostuu pehmeästä rasvasta, ja on sydänystävällisempi vaihtoehto.

Leivontaöljy säilyy avaamattomana lämpimässä, eli se on hyvä vaihtoehto myös extempore-leivontaan, kun siinä on pitkä säilyvyysaika. Sitä voi pitää vaikka varalla kaapissa aina, jos tulee yhtäkkinen leipomisinnostus. Leivontaöljy lupasi tuottaa yhtä kuohkeita leivonnaisia, kuin voikin, ja testin perusteella myös lunasti lupauksensa: vai mitä sanotte kuvien mutakakusta? Eikö olekin herkullisen näköinen! Täysrasvainen leivontaöljy eroaa voista sen verran, että sitä tarvitaan aavistuksen pienempi määrä kuin voita. HUOM! Sunnuntai Leivontaöljy on tosiaankin öljy, eikä esim. juokseva margariini, ja se löytyy ihan huoneenlämpöisestä öljyhyllystä Keskon ja S-ryhmän isommista kaupoista.

Jouluinen Pipari-Mudcake

200g tummaa suklaata

0,9dl Sunnuntai leivontaöljyä

4 kananmunaa

1dl sokeria

1dl siirappia

2,5dl vehnäjauhoa

1,5tl leivinjauhoa

1tl vaniljasokeria

1,5tl piparkakkumaustetta

1tl kanelia

1tl pomeranssinkuorta

0,5tl kardemummaa

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, ja sivele leivontaöljyllä. Sulata suklaa mikrossa tai kattilassa, ja yhdistä leivontaöljy suklaaseen. Vatkaa sokeri, munat ja siirappi keskenään vaahdoksi. Lisää suklaa-leivontaöljyseos varovasti sekoitellen. Sekoita jauhot & mausteet keskenään, ja lisää muiden ainesten joukkoon. Kaada seos irtopohjavuokaan ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-25 minuuttia uunin tehosta riippuen. Koristele pinta tomusokerilla & tarjoile vaniljajäätelön, -kastikkeen tai kermavaahdon kanssa.

Leivontaöljy nopeuttaa leivontaa, koska sitä ei tarvitse sulattaa, ja sen mittaaminen on nopeaa ja helppoa ilman sotkua. Se muuten sisältää myös voi-aromia, eli terveellisyyden takia ei tarvitse luopua herkullisesta mausta kuitenkaan, mikä on hyvä! Leivontaöljyä voi hyvin käyttää ihan kaikenlaisessa ruuanlaitossa & leivonnassa, mihin voitakin käyttäisi.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä on sinun suosikkileivonnaisesi, jonka leipomiseen käyttäisit Sunnuntai Leivontaöljyä? Jaa vastauksesi kommenttiboksissa, ja osallistut arvontaan jossa palkintona on n. 20€ arvoinen Sunnuntai-tuotepaketti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään! Arvonta-aikaa on 3.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ! Onnea kisaan!

Ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille<3

 

Huh, tuntuupa vaikealta saada tätä postausta alkuun, kun ensimmäistä kertaa kuuteen ja puoleen vuoteen takana on näin pitkä tauko. Kun viikko sitten lauantaina kirjoitin teille, että vietän aikaa perheeni ja läheisteni kanssa, ja pidän hetken taukoa, tilanne tuntui lohduttomalta. Oltiin saatu ennuste, että edellinen viikonloppu on viimeinen, joka saadaan yhdessä mummuni kanssa viettää. Vaan hänpä taisteli itsensä viikonlopun yli, ja alkuviikosta vielä piristyi niin että saatiin kokea hänen hymynsä, naurun pyrskähdyksensä ja lämmin puristus kädessä. Torstaina saatiin toinen puhelu, että nyt kannattaa tulla vauhdilla sairaalaan, sillä pian on liian myöhäistä. Pahimpaan valmistautuen ajettiin sinne, mutta niin vaan sekin päivä meni, ja tuli seuraava.

Nyt tilanne on se, että mennään päivä kerrallaan eteenpäin. Eikä voi tietää onko edessä vielä yhteisiä tunteja, päiviä vai ehkä jopa viikkoja. Epätietoisuus on kyllä raskasta, mutta minkäs teet. Ei voi tietää, niin ei voi tietää. Tärkeintä on se, että ollaan voitu olla täällä yhdessä läheisten kanssa, saamassa ja antamassa tukea. Ikuisuuksiin me ei tänne Ouluun voida käytännön syistä jäädä, mutta tämä aika on ollut korvaamattoman arvokasta. Joka ikinen päivä ollaan vietetty paljon aikaa sairaalassa, ja saatu kokea ne pienet hyvän pilkahdukset joita vielä alkuviikosta oli.

On tehnyt hyvää saada keskittyä ihan täysillä perheeseen juuri nyt, ja olla stressaamatta mistään muusta. Olen silti kaivannut tätä naputteluakin, ja oikeastaan tämä pieni tauko teki todella hyvää myös omien ajatusten kannalta blogin suhteen. En todellakaan ole lopettamassa (enkä ole ollut missään vaiheessa), sitä älkää pelätkö, mutta blogin suhteen on ollut paljon ristiriitaisia tunteita tänä syksynä. Nyt ne ajatukset ja tunteet ovat kirkkaammat, ja mulla on hyvä fiilis jatkaa eteenpäin. Voin avata näitä fiiliksiä enemmän ihan omassa postauksessaan.

Blogi palailee pikkuhiljaa takaisin arkeen, ja täällä on odotettavissa taas muutakin sisältöä, kuin niitä aiemmin valmiiksi tehtyjä ja ajastettuja kaupallisia yhteistöitä. Mun aivoissa pulppuaa ideoita, ja vaikka olen pitänyt muuten blogitaukoa, ideat olen listannut kyllä ylös. Olen pahoillani, että en ole tänä aikana vastannut myöskään teidän kommentteihin tai viesteihin, ja haluan kiittää kaikesta tuesta jota olen teiltä saanut. Se on tuntunut tosi tärkeältä, ja voimaannuttavalta, tietää että siellä ruutujen takana on ihan oikeita ihmisiä jotka myötäelävät myös silloin kun en ole parhaimmillani. Kiitos.

Sillä aikaa kun ollaan oltu täällä, on oranssin keltainen syksy vaihtunut aivan täyteen talveen. Harmi vaan että meidän talvirenkaat on kotona Helsingissä. Me lähdetään kotiin heti kun keli on sellainen että  uskaltaa turvallisesti vielä kesärenkailla ajella tuon 600 kilometrin matkan, ellei tässä tilanteessa sitten tapahdu dramaattisia muutoksia, jolloin arvioidaan uudelleen. Nyt kuitenkin tiedän että ollaan tehty kaikkemme, oltu täällä niin paljon kuin ollaan pystytty, ja olen saanut sanoa vielä ne ihanat ja tärkeät asiat jotka halusinkin päästä sanomaan, jättää ihan kunnon hyvästit.

Nämä postauksen kuvat on muuten ainoat joita olen tänä aikana ottanut kameralla. Sekin on saanut levätä, tuo neljän paaperon yhteinen ”aaaai” oli vaan niin ihana, että oli pakko ikuistaa. Mä lähden nyt lasten kanssa ulos tekemään lumiukkoa, ja sen jälkeen suunnataan taas sairaalalle. Kiitos vielä teille kaikille ymmärryksestä ja tuesta.

 Ihanaa sunnuntaita kaikille <3