Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen

07.05.2019

Blogin synttäreitä vietetään huomenna keskiviikkona 8.5., mutta sitä varsinaista synttäripostausta ennen mä halusin tehdä tämän. Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen. Jos top10:sta jätetään pois ne selkeät synnytykset, vauvauutiset & vauvan sukupuolen paljastus sekä meidän häät, näiden 8 vuoden aikana seuraavat allaolevat 10 postausta ovat olleet kaikkein luetuimpien joukossa. Suoritin perusteellista tutkimusta Google Analyticsissa ja selveni, että kun ne meidän elämän suurimmat käänteet on jätetty pois, eniten tykätään lukea (todella yllättäen) ruuasta, sekä raskaudesta, vauvaan valmistautumisesta ja synnyttämisestä yleisesti. Sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen.

Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen

1. Tätä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä

Sijalla yksi tämä klassikko vuodelta 2016. Mulla oli silloin vauvakuume pahimmillaan ja taisin lukea aika paljon kaikkia raskaus- ja vauva-aiheisia artikkeleita. Mua alkoi pohdituttaa se, miten synnytyksestä yleisesti kirjoitettiin niissä kaikissa. Halusin tuoda jotain uutta niihin ”tätä kukaan ei koskaan kerro” -listauksiin omien kokemusteni pohjalta ja tämä oli lopputulos. Teksti sai jo julkaisupäivänä aikaan valtavan määrän kävijöitä, mutta vielä näin yli kolme vuotta julkaisun jälkeenkin sitä luetaan kymmeniä, parhaimmillaan satoja kertoja, joka ikinen päivä. Tätä postausta luetumpi on itse asiassa ainoastaan meidän kolmannen raskauden julkistus, eli jopa meidän suurimmat elämänmullistukset jäivät sitä lukuunottamatta tämän taakse kokonaislukukerroissa. Se ehkä kertoo siitä, miten kovasti raskausaikana ihmiset etsivät sitä tietoa ja kokemuksia synnytyksestä.

2. Minä olen oikea nainen

Vuonna 2015 kehopositiivisuus teki tuloaan mediassa, mutta sitä ei välttämättä osattu toteuttaa aivan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Silloin joka puolella puhuttiin siitä, miten virkistävää on, kun mediassa vihdoin näytetään ”oikeita naisia” ja ”normaalin näköisiä naisia”. Samaan aikaan oli myös eräs ”tissigate” eli julkisuudesta tuttu henkilö antoi lausunnon, että ilman isoja tissejä ei voi olla oikea nainen.  Myös itse sain juuri silloin todella paljon kriittisiä kommentteja alhaisesta painostani. Tämä kaikki yhdessä sai mulle aikaan tunteen, että en kertakaikkiaan voinut olla hiljaa. Oikea nainen on jokainen nainen, eikä sen asian kanssa ole mitään merkitystä tissien koolla tai vaa’an lukemalla. Kenelläkään toisella ei ole oikeutta määritellä kuka tai millainen voi olla oikea nainen.

Ikävää on ehkä se, että vaikka nykyisin kehopositiivisuus on levinnyt jo laajemmalle ja mediassakin sitä osataan toteuttaa mielestäni paremmin, moni edelleen toistelee näitä samoja lauseita. Juuri pari päivää sitten näin instassa H&M:n mielettömän upean uimapukukuvan, jossa oli kaunis nainen mallina. Kommenttiboksi oli täynnä kommentteja ”Kiitos kun näytitte kerrankin OIKEAN vartalon”, ”vihdoinkin valitsitte NORMAALIN naisen malliksi”. Ihana puoli oli se, että kuvan kommenttiboksissa oli myös paljon niitä, jotka kiinnittivät huomion siihen, että ei tulisi puhua oikeasta tai normaalista yhtään minkään kokoisen vartalon kohdalla pelkästään, kun me kaikki olemme koosta riippumatta yhtä normaaleja ja oikeita. Mun mielestä on upeaa, että mediassa ja mainonnassa näkyy ihan kaikenlaisia vartaloita yhä enemmän ja enemmän.

3. ”Susta tulee isä”

Kolmantena on postaus, jossa kirjoitin siitä, miltä tuntui kertoa Otolle ensimmäistä kertaa, että hänestä tulee isä. Postaus oli vastine Oton omassa blogissaan kirjoittamalle postaukselle siitä, miltä hänestä tuntui kuulla tulevansa isäksi ensimmäistä kertaa. Molempien osapuolten näkökulmien kertominen oli yksi hauskimpia asioita siinä, kun blogattiin molemmat. Se oli mullekin jotenkin niin hauskaa, varsinkin, kun tykkäsin tosi paljon Oton kirjoitustyylistä. Nykyisin saan lukea läpi lähinnä jotain koulutehtäviä joita hän kirjoittaa, on nekin ihan hauskoja, mutta en saa ehkä lukijana niin paljoa irti sovelluksen käyttöliittymän toimivuuden arvioinnista kuin mitä sain hänen blogiteksteistään.

4. Mitä vauva tarvitsee vuonna 2017

Odotettiin meidän kuopusta ja pohdiskelin silloin meille tarpeellisia hankintoja. Ei oltu vielä ostettu juuri mitään eikä meillä ollut jäljellä esikoisen tai keskimmäisen jäljiltä juuri mitään. Postaukseen tuli paljon hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen. Tällä postauksella on edelleen päivittäin kymmeniä tai satoja lukukertoja.

5. Sairaalakassin sisältö (2)

Myös tämä raskausajan postaus vuodelta 2017 on yksi blogin luetuimmista. Sairaalakassin sisältö ei niinkään saanut valtavaa kävijäpiikkiä aikaiseksi julkaisuhetkellä, mutta koko tänä sen julkaisun jälkeisenä aikana se on yksi kaikkein eniten lukukertoja keränneistä. Toivottavasti mahdollisimman moni sairaalakassin sisältöä miettinyt raskaanaoleva on saanut siitä hyviä vinkkejä! Myös tämän postauksen kommenttiboksissa oli loistavia vinkkejä teiltä.

6. Raskausajan ruokavalio

Ruokavalio pohdituttaa lähes kaikkia raskaanaolevia varmasti jossain vaiheessa ja siitä tulee etsittyä tietoa. Se on varmasti suurin syy sille, miksi tämä mun postaus keikkuu Google Analyticsin top10:ssä, vaikka en ole ollut raskaana yli kahteen vuoteen, eikä tässä ollut mitään järisyttävän erilaista tai huomiota herättävää. Se, miten suosittu tämä postaus on ollut, on yksi hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on tarkistaa faktat ja noudattaa suosituksia, kun kirjoittaa jostain terveyteen liittyvästä. Mä onneksi pohjasin oman postaukseni ruokavaliosta 100% Eviran 2017 tuoreimpiin raskausajan ruokasuosituksiin, enkä lähtenyt neuvomaan ketään mututuntumalla. Kenties pitäisi vielä päivittää postaus joka vuosi uusimpien suositusten mukaan, sillä sitä luetaan edelleen joka päivä.

7. Tuleeko meille neljäs lapsi 

Vastaanotin viime joulun alla raskauskysymyksiä ja onnitteluita neljännestä lapsesta, koska mun vatsa kuulemma pömpötti instagram-kuvassa, jossa mulla oli rutussa oleva villapaita päällä. Kirjoitin aiheesta postauksen ja pyysin myös muita jakamaan omia kokemuksiaan perättömistä raskaushuhuista ja uteluista hashtagilla #maharauha. Postausta jaettiin laajasti ja se oli kiistatta viime vuoden luetuin postaus ja yltää kautta aikain myös sijalle 7. Aihe oli tosi tärkeä ja olen ihan älyttömän iloinen, että niin moni siihen silloin tarttui ja myös samaistui.

8. Vegaaninen & gluteeniton suklaakakku

Suklaakakkupostaus kesältä 2016 on ollut suosituin ruoka-aiheinen postaukseni jo kolmen vuoden ajan. Postausta kommentoidaan edelleen varmaan useimmin kaikista vanhoista postauksistani. En sitä tehdessäni ollut huomannut, että käyttämäni leivontamargariinin aromit tulivat kuitenkin maidosta vaikka itse rasva oli pelkkää kasvirasvaa, joten tätä on korjattu ainakin, että juuri kyseinen margariini ei ollutkaan vegaaninen, mikä on tosi hyvä,  ettei kukaan vegaani vahingossa joudu syömään eläinperäistä. Onneksi ohje on ihan pätevä, jos valitsee itselle sopivan margariinin sen sijasta.

9. 15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta

Arkiruokapostaus viime syksyltä on top10:ssä, koska se on myös yksi eniten päivittäin luetuista postauksista. Ja voi vitsit olen onnellinen, että löysin sen uudelleen tätä koontipostausta tehdessäni, siellä oli nimittäin monta arkiruokasuosikkia, jotka talveksi jäivät meiltä pois, mutta nyt voisi hyvin ottaa taas repertuaariin. Toivottavasti mahdollisimman moni on saanut sitä kautta uusia helppoja arkiruokia omalle listalle! Tälle voisi myös joku kerta tehdä kakkososan, sillä me ollaan testattu vaikka mitä hyviä arkisapuskoita tässä kuluneen puolen vuoden aikana. Miltä kuulostaisi esim. lohi-bibimbap, tuorepasta-vihannessörsseli, härkislasagne, härkiscurry ja nopeat vuohenjuusto-paholaisenhillopizzat?

10. Vauvan vaatekaappi: Vastasyntyneen pukeminen talvella

On helppo ymmärtää miksi myös tämä postaus nousi top10 joukkoon. Vastasyntyneen pukeminen sydäntalvella, varsinkin ekaa kertaa, mietitytti ainakin mua ihan tosi paljon kevät- ja syysvauvojen jälkeen. Siksi halusin tehdä siitä postauksen ja kysyä samalla teidän neuvoja. Postauksen kommenttien ansiosta meille hankittiin silloin vielä ainakin merinovillainen kypärälakki, joka oli tosi hyvä vinkki.

Heti top10 tuntumassa oli useampiakin postauksia tältä keväältä, kuten Ihanat erilaiset perheet -sarjan kaikki postaukset, 10 suoraa kysymystä rahasta -postaus sekä viime viikolla julkaistu suoraa puhetta parisuhteesta. Ne ovat olleet esillä näitä tässä listauksessa olevia postauksia vähemmän aikaa, joten on mahdollista, että ne nousevat sieltä vielä näiden listaamieni tekstien ohi joku kaunis päivä. Tuntuu hienolta ajatella, että näin monen vuoden jälkeen pystyy vielä herättämään paljon keskustelua ja kiinnostusta ja olen siitä tosi kiitollinen. Huomenna synttäripäivänä luvassa on vähän erilaista postausta, sekä tietovisaa ja ylläriä IG:ssä @iinalaura! Kannattaa siis seurailla huomenna!

Nyt mua kiinnostaisi ihan hirveästi tietää, jos vaan muistatte, että mikä oli eka postaus jonka luit mun blogista? Mikä oli se teksti, joka sai teidät tulemaan tänne ekaa kertaa? Olis aivan älyttömän mielenkiintoista kuulla!