Supersankarit leikissä ja arjessa

16.08.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hasbro Marvel Titan Heron kanssa.

Meidän tytöt ovat vanhempiensa tapaan hulluna supersankareihin, niin leffoissa, leikeissä kuin asusteissakin. Nelivuotiaalla unimaski muuttuu supersankarin naamioksi, ja kuusivuotiaan mielestä kaikkein parhaita leffoja ovat juuri supersankarielokuvat. Me ollaan käyty Oton kanssa meidän parisuhteen aikana ehkä viisi tai kuusi kertaa yhdessä leffassa, ja ainakin puolet niistä kerroista ollaan käyty katsomassa nimenomaan Marvelin elokuva. Voisi siis sanoa että supersankarit ovat lähellä meidän koko perheen sydämiä.

Supersankarit iskevät lapsiin ehkä  eniten juuri siksi, että he voivat tehdä mitä tahansa siistiä, mitä me ihmiset ei oikeasti voida. Leikeissä vilisevät meidän tytöilläkin jo hyvikset ja pahikset, ja tärkeintä on että hyvikset voittavat pahikset. Vaikka kaikki meidän saamat Marvel Titan Hero -supersankarilelut oikeasti ovatkin niitä hyviä sankareita, leikissä pitää aina olla se pahis jolta supersankari voi pelastaa kaikki kivat tyypit. Leikissä pitää olla aina onnellinen loppu, ja supersankarihan on ihan täydellinen heppu varmistamaan sen että lopussa kaikkia hymyilyttää. Joskus siis Thor pääsee leikkimään pahista, ja toisinaan Hulk on se paha tyyppi jolta kaikki pitää pelastaa.

Ollaan kuultu useaan otteeseen neuvolassa kehuja meidän tyttöjen leikkitaidoista, he kun ovat usein olleet kuopuksen neuvolakäynnillä mukana, ja koko käynnin ajan leikkineet kahdestaan leikkipöydän figuureilla mitä mielikuvituksellisempia leikkejä. Olen aina korostanut leikin merkitystä arjessa, ja yrittänyt pitää sen tärkeänä osana jokaista päivää. Me ollaan aina vanhempina tarjottu lapsille mahdollisuuksia leikkiin, ja usein myös osallistuttu siihen itse.

Eikä vähiten siksi, että on hauskaa nähdä myös omien lapsuuden leikkien ja tapojen luonnistuvan omalta jälkikasvulta. Melko samoja tai ainakin saman tyyppisiä leikkejähän nuo edelleen leikkivät, mitä itsekin on pienenä leikitty. Uskon että se on meidän vahvuus vanhempina, että muistetaan melko hyvin vielä itsekin millaista oli olla lapsi, mistä silloin tykättiin ja mitä oltaisiin toivottu meidän vanhemmilta, tai vaikka sisaruksilta. On helppoa asettua oman lapsen asemaan, kun muistaa vielä miten mahtavaa se oli, kun äiti joskus tuli mukaan leikkimään ukkeleilla.

Vanhempana mä pyrin olemaan lapselleni vähän kuin se supersankari joista he niin kovasti tykkäävät. Turvallinen ja tärkeä aikuinen jota katsoa ylöspäin, joka rakastaa ja kunnioittaa. Ja joka pitää aina huolta ja puolustaa, sekä näyttää hyvää esimerkkiä, mutta osaa myös hassutella ja tekee joskus virheitä. Kukaan ei ole täydellinen, supersankari tai ei.

Kysyin meidän lapsilta, ketkä ovat heidän tosielämän supersankareitaan (kun ensin oltiin keskusteltu hetki syvällisesti kaiken kirjaimellisesti ottavan keskimmäisen kanssa siitä, onko supersankareita oikeasti olemassa, ja millainen on todellinen supersankari) ja näin he vastasivat:

T: ”Mun supersankari on isi, koska isi on niin rakas mulle ja koska se on niin niin vahva.”

Z: ”Mun supersankari on isi, koska isi on niin vahva!”

Tässä on nyt pari päivää sitten jakamani videon jälkijunassa todettuna, että videosta viisastuneena kysyin kysymykset tytöiltä eri huoneissa ja varmuuden vuoksi kuiskaten, ja pyysin vastaamaan kuiskaamalla, jotta toinen ei kuule vastausta. Eli täysin toisistaan tietämättä vastasivat tismalleen samat vastaukset. Maailman hellyyttävimmät vastaukset!

Näistä Marvelin Titan Hero -leluista meidän esikoisen lemppari on Captain America, ja keskimmäisen lemppari on Thor. Johtuukohan siitä, että molemmilla tuli mukana asuste, Captain Americalla kilpi ja Thorilla vasara ja niillä on kivaa leikkiä? Vai onkohan tässä jotain syvällisempää taustalla? Näin kolmen tytön äidin näkökulmasta toivoisin vielä suurempaa panostusta tyttösupersankareihin, heitäkin onneksi tuosta Titan Hero -sarjasta löytyy, ei vaan saatu niitä meille testiin.

Meidän tytöt on kaikki kolme oman elämänsä supersankareita, ja haluan että he näkevät pienestä asti, että he voivat ja saavat tehdä ihan mitä haluavat, eikä tarvitse kangistua mihinkään kaavoihin tai ahtautua muottiin. Jokainen saa olla sellainen kuin on! Tyttösupersankarit ovat ihan yhtä cooleja kuin poikapuoliset kollegansa, ja heitä voisi tuoda vielä enemmän esiin ihan täydessä roolissa, päähenkilöinä, eikä ainoastaan sivuhahmoina tai osana porukkaa.

Kuka on teidän tai teidän lasten suosikki Marvelin supersankareista


Meidän supertyypit – Libero Superhero

18.07.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa, ja toimin tämän vuoden ajan Liberon ambassadorina.

Mä toivon, että jokaisesta postauksesta, jonka tänne lapsiin liittyen kirjoitan, välittyy se rakkaus ja kunnioitus jota lapsiani kohtaan tunnen. He ovat ihan mielettömiä supertyyppejä kaikki kolme, ja tekevät meidän elämästä joka ikinen päivä vaan ihan parasta. Mä vierastan kovasti sitä ajatusta, joka lapsista on tällä hetkellä esimerkiksi mediassa valloillaan. On ihan äärettömän surullista, että lehtien ja verkkomedioiden kirjoitukset lapsista on aina sitä, että he sotkevat, häiritsevät, ovat äänekkäitä ja suorastaan oikeita maanvaivoja.

En tiedä keitä lapsia nämä median edustajat ovat tavanneet, mutta mä väitän että suurin osa lapsista on ihan hemmetin loistavia tyyppejä, jos heille vaan annetaan siihen mahdollisuus. Joo, jokainen lapsi on erilainen, niin on meidänkin kaikki kolme lasta. Kaksi vanhinta eroavat luonteiltaan toisistaan kuin yö ja päivä, vauvasta ei vielä tiedä. Mutta he ovat kaikki juuri omanlaisinaan parhaita, huippuja lapsia joiden kanssa on kiva viettää aikaa. Heidän kanssaan on mukavaa  liikkua, heille on mahtavaa näyttää uusia paikkoja, ja heidän kanssaan ei tule tylsää kotonakaan. He keksivät kaikkea uutta ja hauskaa, heillä on parhaat jutut, ja hersyvimmät naurut mä saan meidän minisupersankareiden kanssa.

Lapset sotkevat, eivät kaikki, mutta jotkut. Jotkut lapset ovat myös äänekkäitä. Lapset myös ymmärtävät puhetta. Kun heitä pyytää olemaan hiljempaa, he usein ovat – kunnes taas innostuvat. Se kuuluu lapsuuteen, sellaisia me ollaan itsekin joskus oltu. Sitten voi taas muistuttaa heitä olemaan vähän hiljempaa, jos se jotain häiritsee. Silloin kun se ei häiritse ketään, pulputtakoon vaikka sydämensä kyllyydestä. Elämä olisi aika tylsää jos ei saisi koskaan innostua, kyllä me aikuisetkin innostutaan mutta tehdään se vaan hillitymmin. Lapset eivät vielä osaa, eikä aina tarvitsekaan.

Sotkut voi siivota, ja jos joku lapsissa häiritsee, heitä voi pyytää tekemään jotakin toisin. Voi myös näyttää hyvää esimerkkiä kuinka käyttäydytään kohteliaasti, ja kohdella heitä tasavertaisina pallontallaajina.

Meidän lapset merkitsevät mulle niin paljon että mitkään sanat maailmassa eivät riitä sitä kertomaan. He ovat mulle ihan kaikki. Tärkeintä maailmassa mulle on, että meidän lapsilla on hyvä olla, ja he ovat onnellisia. Tämä Liberon supersankariteema on ihan mahtava, koska jokainen lapsi on oman elämänsä supersankari, ja meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa se.

Meidän tehtävä on muistuttaa lasta siitä miten hyvä hän on, kehua ja kannustaa. Lapsi uskoo että hän pystyy mihin tahansa, niin kauan kunnes joku rikkoo tämän uskon. Mä en halua rikkoa sitä koskaan.

Meidän lasten makeat supersankariasut ovat Liberokerhon pistekaupasta peräisin, ja  elokuun loppuun kestävän kampanjan ajan Liberon kampanjatunnuksilla merkityistä Comfort 3-7- ja UP&GO 4-8 -kokoisista, sekä kaikista Libero Touch-vaippapaketeista saa Limited Edition -koodeja, joilla voi lunastaa omalle lapselleen Liberokerhon pistekaupasta näitä asuja. Yhden asun saa kuudella koodilla, ja lunastusaikaa on siis vielä 31.8. asti. Isommille lapsille on viittoja ja niihin kuuluvia maskeja kolmessa eri värissä (turkoosi, punainen ja kulta), ja vauvoille on söpö superhero-body ja siihen kuuluva suloinen korvapipo jotka Novalla on päällä. Asuja pääsee kurkkimaan lisää myös Liberokerhon sivuilta.

Asuja lunastaakseen täytyy olla ilmaisen Liberokerhon jäsen, ja syöttää kampanjapakkausten koodit Liberokerhon pistekauppaan. Se on ihan helppoa, ja kerhon jäsen kannattaa muutenkin olla, sillä kamppiksen ulkopuolellakin Liberokerhon pistekaupassa on vaikka mitä kivaa pienille supersankareille. Kampanjan jälkeen käyttämättömät Limited Edition -koodit muuntuvat tavallisiksi pisteiksi, ja niitä voi käyttää pistekaupassa ihan normaalisti.

Yhteistyössä Libero.

Ihanaa päivää kaikille supersankareille ja vanhemmille <3


Supervauvan vaipat

08.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon kanssa ja on osa mun Libero Ambassador-vuotta.

Kun Nova oli vasta mun mahassa kasvamassa, me usein kutsuttiin häntä supervauvaksi. Se oli meidän oma lempinimi hänelle, ja tapa puhua hänestä ”nimellä”, ilman että kuitenkaan paljastettiin nimeä kenellekään. Meidän SuperNova, kirkas tähtiräjähdys. Nyt meidän superNova on ollut täällä jo neljä kuukautta, ja valaissut meidän maailmaa ihan niinkuin kirkas tähtiräjähdys ainakin. Hän on mahtava tyyppi, joka todella tuo nimensä mukaisesti valoa elämään.

Nova rakastaa vaipanvaihtohetkiä, ja vaikka olisi kuinka väsynyt, niin vaipanvaihdon aikaan hän hymyilee ja naureskelee innoissaan vaikka silmät puoliksi kiinni. Vaipanvaihtohetket on hyviä hetkiä höpötellä ja vähän kutitella ja pöristellä vaikka vauvan masua. Nova myös rakastaa sitä perinteistä kolmiväristä hymynaamaa joita neuvolasta saa, ja joka mekin ollaan hoitotason viereen kiinnitetty. Sille tuli aikoinaan ensimmäiset hymyt, ja edelleenkin kun mennään vaihtamaan vaippaa niin ekana hän hymyilee sille kuvalle.

Nova on käynyt siirtynyt vaipoissa aikaa sitten jo kolmoskokoon, ja ollaan käytetty Liberon Comfort-vaippoja nyt siitä asti kun Liberolla alkoi toukokuussa Superhero-kamppis ja vaippoihin tuli Superhero-kuviointi.  Me tykätään kovasti supersankareista koko perhe joten tämä teema oli ihan meidän makuun. Pitäähän supervauvalla olla supervaipatkin, hah!

Comfortit ovat sopineet Novalle hyvin, ja pitäneet ihon oikein hyvin kuivana ja siistinä. Niissä Novan on myös helppoa ja mukavaa liikkua nyt kun hän on alkanut kovasti liikkumaan. Vaipat eivät purista tai ole liian kovat tai muuten hankalat, vaan joustavat ja antavat vauvan liikkua ihan omaan tahtiin. Luulen että käytetään näitä teippivaippoja siihen asti että Nova oppii seisomaan, sitten on taas helpompaa siirtyä UP&GO -housuvaippoihin joita meillä on jo muutama paketti varastossa.

Toukokuusta elokuun loppuun kestävän kampanjan ajan Liberon kampanjatunnuksilla merkityistä Comfort 3-7- ja UP&GO 4-8 -kokoisista, sekä kaikista Libero Touch-vaippapaketeista saa Limited Edition -koodeja, joilla voi lunastaa omalle lapselleen Liberokerhon pistekaupasta makeita supersankariasuja. Yhden asun saa kuudella koodilla, ja lunastusaikaa on 31.8. asti. Isommille lapsille on viittoja ja niihin kuuluvia maskeja kolmessa eri värissä, ja sitten näille pikkunappuloille on söpö superhero-body ja siihen kuuluva suloinen korvapipo. Asuja pääsee kurkkimaan Liberokerhon sivuilta.

Asuja lunastaakseen pitää siis olla ilmaisen Liberokerhon jäsen, ja syöttää kampanjapakkausten koodit Liberokerhon pistekauppaan. Tämä on ihan helppoa, ja kerhon jäsen kannattaa muutenkin olla sillä kampanjan ulkopuolellakin Liberokerhon pistekaupassa on vaikka mitä kivaa vauvoille ja lapsille. Kampanjan jälkeen käyttämättömät Limited Edition -koodit muuntuvat tavallisiksi pisteiksi, ja niitä voi käyttää pistekaupassa tavalliseen tapaan.

Mä en malta odottaa että meidän kuopus liittyy mukaan isompien siskojen supersankarileikkeihin! Mun mielestä tämä teema kesäkamppikseen on huikea, sillä kaikki lapset on supersankareita <3

Yhteistyössä Libero.

Kerätäänkö teillä koodeja supersankariasuihin?