Rakkaalle 1-vuotiaalle ensimmäisenä syntymäpäivänä

06.02.2018

Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3


Helmikuu on vuoden ihanin kuukausi

02.02.2018

Kiva perjantai, ja oikeastaan kiva koko viikko takana. Hello helmikuu, lumi, valo ja hyvä fiilis! Tammikuu hujahti hirveää vauhtia ohitse, ja niin vaan helmikuu koitti. Mä vannon että tämä vuoden 2018 tammikuu meni ainakin 87438 kertaa nopeammin ohi, kuin vuoden 2017 tammikuu, jolloin jokailtaiset supistukset saivat toivon syttymään, että vauva olisi syntymässä. Mutta aina ne lakkasivat parin tunnin kellottelun jälkeen. Se oli semisti turhauttavaa, mutta onneksi palkinto oli mitä ihanin. Mutta nyt ei ollut tarkoitus puhua pitkästä, eikä lyhyestäkään tammikuusta, vaan siitä, miten ihana fiilis mulla on just tänään, koska h e l m i k u u.

Helmikuu 2012

Helmikuu oli ennen mulle kuukausi muiden joukossa, mutta nykyään siihen liittyy niin monta hurjan tärkeää ja rakasta muistoa, hetkeä ja vuosipäivää, että siitä on tullut yksi vuoden merkityksellisimmistä kuukausista mulle. Se on ihanaa, koska ennen näitä kaikkia ihania tapahtumia helmikuu oli varmaankin vuoden inhokkikuukauteni. Ennen se oli vuoden kylmin kuukausi (ainakin Oulussa), ihan jäätävän pimeä, silloin ei ollut hiihtolomaa (koska Oulussa se oli aina vasta maaliskuun eka viikko tai ihan helmikuun loppu), ja silloin ei yleensä tapahtunutkaan mitään jännittävää, koska kaikki vaan kyhjöttivät sisällä kotona.

Helmikuu 2013

Viimeisen seitsemän vuoden aikana mun helmikuu on täyttynyt merkityksellisistä päivämääristä, ja viimeisimpänä täydentyi kuopuksen syntymällä. Otto aina sanoo, että mä olen sellainen muistelija – niin mä olenkin. Mun aamu alkaa aina ihanasti sillä, kun tsekkaan Facebookista vanhat muistot joita se mulle joka aamu esittelee, ja sitten fiilistelen vähän aikaa niitä kaikkia ihania ja hassuja tapahtumia jotka tulevat kuvien ja kirjoitusten myötä mieleen. Mä rakastan muistella vanhoja, mutta en elä muistoissa. Mulle vaan usein tulee vanhat, pääosin ihanat, muistot mieleen, kun joku paikka, tuoksu, kuva tai ajatus muistuttaa mua jostain tärkeästä hetkestä.

Helmikuu 2014

Helmikuussa tulee muisteltua usein näitä kaikkia ihania hetkiä, koska niin monta asiaa on tapahtunut juuri helmikuussa. Kuun alkupuolella on ensin kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä, sitten meidän hääpäivä, sitten seurustelun vuosipäivä ja 17. päivä helmikuuta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun sain tietää että musta tulee äiti. Aika tärkeitä juttuja kaikki, eikö?

Helmikuu 2015

Voitte siis uskoa että tämä kuukausi on yksi suurten tunteiden jatkumo, ja olen tavallista herkempi jotenkin. Tänään kun ajettiin sen bensa-aseman ohi, jolle Otto pysähtyi tankkaamaan matkalla synnytykseen, oli niin haikean ihana fiilis. On tehnyt koko viikon mieli mennä lukemaan kuopuksen synnytyskertomus uudelleen eka kertaa sen kirjoittamisen jälkeen, mutta päätin että luen sen vasta tiistaina, kun on oikea synttäripäivä. Mutta ehkä voisin fuskata lukemalla Oton synnytyskertomuksen vaikka tänään, ja sen oman sitten ensi viikolla. Hmm….

Helmikuu 2016

No, joka tapauksessa olen fiiliksissä tästä tulevasta kuukaudesta myös, enkä vaan niistä menneistä päivistä. Tärkeät päivämäärät tarkoittavat sitä, että myös tämä vuoden 2018 helmikuu täyttyy merkityksellisistä päivistä. Päästään juhlimaan kuopuksen synttärijuhlia, päästään viettämään kahden kesken meidän neljättä hääpäivää treffien muodossa, ja ihan kohta on ystävänpäiväkin. Kuukauden ajaksi on tiedossa paljon kaikkea kivaa muutenkin, ja olen ihan innoissani. Mahtava fiilis!

Helmikuu 2017

Ihanaa helmikuuta ja alkavaa viikonloppua kaikille <3