Tätä kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen

08.04.2018

Tein pari vuotta taaksepäin postauksen, ”Tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä”, jolla halusin rikkoa perinteisiä rajoja ja kertoa synnytyksestä niitäkin asioita, mitä ei yleensä listata jokaisessa ”tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä” -postauksessa tai listassa. Tänään mulla on sama periaate – haluan kertoa niitä asioita, jotka olen kirjaimellisesti saanut kohdata ihan yksin äitinä. Asioita, joista kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen.

Vaikka näitä listoja on enemmän kuin viisitoista tusinassa, on silti olemassa monia asioita joista ei vaan puhuta, mutta sitten kun tulee kaverin kanssa puheeksi, käy ilmi että joku muukin on sitä samaa miettinyt. Varmasti myös monella on vähän eri asiat, joku kuulee jostain yleensä vaietusta asiasta, ja toinen taas ei kuule jostain, jonka joku toinen kokee olevan yleisesti tiedossa. Tässä siis kahdeksan asiaa, jotka mulle itselleni tuli ihan uutena äitiyden myötä. Nämä on ihan random -asioita, osa liittyy pikkuvauva-aikaan tai synnytykseen, ja osa äitiyteen yleisesti.

1. Tunteiden heittelyt molempiin suuntiin

Joka paikassa puhutaan kyllä baby bluesista, ja siitä miten tuoreet äidit herkästi itkeskelevät kun hormonit heittelevät. Harvoin puhutaan siitä, että tunteet kulkevat yhtä kovaa toiseenkin suuntaan: itse olen saanut meidän lasten kolmen vauvavuoden aikana myös kaikkein hysteerisimmät nauruhepulini, ja kokenut niin valtavan suuria onnen tunteita, että sydän on meinannut räjähtää. Välillä olen vaan ihmetellyt että miten en pysty hallitsemaan nauruani, se vaan jatkuu ja jatkuu.

2. Synnytyksen jälkeen kätilö tulee säännöllisesti painamaan käsillä kohtua

Tämä tuli mulle järkytyksenä, enkä ollut osannut siihen varautua. Ensimmäiset kerrat sattui ihan sikana! Kohdun painaminen on tärkeä ja hyvä asia, sillä kätilö varmistaa että kohtu supistuu takaisin eikä verenvuotoa ole liikaa. Mutta se oli pelottavaa, enkä ollut ollenkaan osannut varautua siihen! Musta tuntui oudolta ja ällöltä edes itse koskea omaan  mahaan, kun siitä oli yhtäkkiä poistunut muutama kilo vauvaa ja lapsivettä, ja yhtäkkiä joku muu tulee ja PAINAA kovaa juuri siitä.

3. Lantionpohjalihakset voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista

Ennen kuin tulin raskaaksi ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en ollut uhrannut elämästäni ajatustakaan lantionpohjalihaksille, ikinä. Tai no sen verran, että hihittelin jos satuin törmäämään mainokseen jossa oli ”Geisha-kuulat.” Silloin aloin kiinnittää lantionpohjalihaksiin ensimmäistä kertaa huomiota, kun niistä puhuttiin perhevalmennuksessa, neuvolassa ja äitiysoppaissa. Kolmen lapsen jälkeen uskallan väittää että mulla on huomattavasti timmimmät lantionpohjalihakset kuin seitsemän vuotta sitten, enkä aio tulevaisuudessakaan unohtaa niiden treenailua. Lantionpohjalihakset siis voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista, mutta eivät ilman harjoitusta. Jos niitä ei kuntouta ja treenaile, voi sanoa hello virtsankarkailulle ja heipat trampoliinille. Kuntouttaminen on tärkeää aloittaa jo heti synnärillä, ja jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti.

4. Järkyttävä kuolemanpelko

Mä olen aina suhtautunut jollain tasolla pelokkaasti kuolemaan, mutta vanhemmuuden myötä se pelko suorastaan räjähti. Varsinkin heti synnytyksen jälkeen iltaisin mulla oli todella vaikea saada unta, kun pelkäsin kuolemaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Ajatuksissa pyöri vaan että kuka sitten syöttää meidän tissivauvaa jos kuolen ennen kuin hän syö kiinteitä, kun hän ei juo tuttipullosta (vaikka ei ollut mitään järjellistä syytä pelätä kuolemaa). Onneksi nämä pelot on hellittäneet, ja niihin pystyy jälkeenpäin suhtautumaan jo huumorilla.

5. Yöheräilyt tuntuvat rankemmalta vauvavuoden jälkeen

Tämä on varmasti ihan vauva- ja perhekohtaista, mutta meillä on ainakin mennyt niin, että vauvavuoden aikana sitä jatkuvaa heräilyä jaksaa, siihen tottuu, eikä se aiheuta sellaista kauheaa syvää väsymystä. Taaperoaikana sitten taas ehtii tottua niihin hyviin, kokonaisiin öihin, ja sitten jo yksi katkonainen yö aiheuttaa pahempaa väsymystä, mitä vauvavuonna tuli koettua. Tuntuu hullulta, että voi yhden kolmen herätyksen yön jälkeen olla väsyneempi, kuin puolen vuoden kuuden herätyksen öiden, mutta totta se on. Taaperovuonna hormonit eivät pelastakaan enää ihan samalla tavalla kuin vauvavuonna, vaikka imetys jatkuisikin. Osittain varmasti on myös tottumisesta kyse: kun tottuu jälleen nukkumaan kokonaisia öitä, tuntuu yksiki katkonainen yö rankalta.

6.  Tiukat housut aiheuttavat menkkakipuja ja turvotusta

Tätä kukaan ei oikeasti kertonut, ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen olinkin ihan varma että mulla on joku gynekologi-käyntiä vaativa ongelma. Äidin ja muutaman synnyttäneen ystävän kanssa juteltuani selvisi, että kyseessä on ihan vain se, että kohtu on herkempi synnytyksen jälkeen, ja jopa tiukat vaatteet voi saada sen ärtymään. Tokalla ja kolmannella kerralla osasin jo varautua siihen, että vielä jopa vuosi synnytyksen jälkeen tiukka housujen vyötärö voi aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua alaselkään ja alamahaan, ja jopa turvotusta. Mulla tämä on mennyt ohi yleensä 1-2 vuoden kuluessa synnytyksestä, mutta olen kuullut että jotkut eivät voi käyttää esim. farkkuja enää ollenkaan. En todellakaan ihmettele enää, miksi niin monet äidit pukeutuvat leggingsseihin ja tunikoihin.

7. Yllättävät edut joita ei olisi tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi

Kolmannen lapsen opittua istumaan, mulla on ollut yllättävän paljon aikaa sävyttää hiuksia colormaskilla, ja käyttää pre-shower itseruskettavaa, lapseni nimittäin rakastaa leikkiä suihkussa. Hän leikkisi suihkussa vaikka koko päivän niin että vesi valuu suoraan naamalle. Hän usein pyytää itse päästä suihkuun leikkimään, ja on aina valmiina suihkukaveriksi sille joka on menossa suihkuun. Hänen kanssaan ei ole ollut sitä ongelmaa että ”ei pääsisi suihkuun”, tosin yksin en yleensä edes yritä mennä koska tykkään käydä siellä yhdessä taaperon kanssa.

Mulla on siis viimeiset kuukaudet ollut tukka ojennuksessa ja rusketus kunnossa paremmin kuin esim. hektisessä kahden työn arjessa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei kannata ajatella etukäteen että joutuisi luopumaan kaikesta äitiyden vuoksi, vaan olla avoimin mielin ja kokeilla. Tämä on vain yksi pieni ja hieman hupsu esimerkki sellaisista yllättävistä kivoista asioista, joita vanhemmuus on tuonut tullessaan. Niitä on miljoona muutakin, ja jokaisella ne on omanlaiset. Niihin voi johtaa myös seuraava kohta:

8. Voit olla juuri sellainen äiti kuin itse haluat

20-vuotiaana ensimmäisen lapsen kohdalla koin voimakasta tarvetta olla sellainen äiti, kun äitien nyt vaan odotettiin olevan. Otin paineita joka asiasta, stressasin ja yritin miellyttää muita. Inhosin sitä kuinka mua katsottiin kaupungilla, ”tuolla tuo nolo teiniäiti menee”, ja inhosin sitä, miten joka tuutista tuli neuvoja ja paineita siitä miten mun pitää tehdä ollakseni oikeanlainen ja hyvä äiti. Onneksi olen löytänyt oman tapani toimia kaikessa. Tärkein neuvo mikä mulla on tuleville vauvaperheille on, että löytäkää juuri ne omat tavat toimia ja ne ratkaisut, jotka sopii juuri teidän perheelle, vauvalle ja parisuhteelle tai parisuhteettomuudelle.

Äitiys on myyttejä täynnä, ja jokainen kokee sen ihan omalla tavallaan. Vaikka jokainen maailman äiti kirjoittaisi tällaisen listan, jäisi silti varmasti asioita kertomatta, koska monet jutut on myös niin yksilöllisiä, ja jokainen kokee äitiyden omalla tavallaan. Mä en ole liiallisen pelottelun kannalla, enkä ainakaan itse halunnut lukea mitään kauhukertomuksia ennen yhtäkään synnytystä. Olenkin aina pyrkinyt tuomaan omassa blogissani omia kokemuksiani esiin realistisesti, mutta positiivisesti. Tämä lähestymistapa pätee mulla ihan kaikkeen. Tässä listassa halusin listata nimenomaan sellaisia juttuja, joita en ole nähnyt millään muulla niistä miljoonasta lukemastani listasta, eli jätin tietoisesti pois kaikki ne yleisimmät jälkivuodot, maidonnousut, rajattoman suuren rakkauden ja synnytyksen jälkeisen kakalla käynnin (ei ollu muuten paha).

Mitä sellaista sinä haluaisit kertoa äitiydestä, mitä et ole kuullut mistään muualta? Mikä on järkyttänyt tai ilahduttanut sua äitiydessä?


Rakkaalle 1-vuotiaalle ensimmäisenä syntymäpäivänä

06.02.2018

Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3