Meidän pieni tahtoa täynnä oleva auringonkukka

27.08.2018

Meidän taapero on nyt huomannut itsekin olevansa taapero, hän sanoo monta kertaa päivässä painokkaasti ”TAAPELO!”. Samalla me ollaan saatu huomata, että hän on tainnut tulla tahtoikään. Hän haluaa paljon kaikkea, ja vähintään yhtä montaa asiaa hän ”EI HALUA!!!!!!!!”.

Hän ei esimerkiksi halua pitää kenkiä eikä sukkia, vaikka oltaisiin ulkona. Mä kyllä fiilaan häntä siinä ihan täysin, jos itse saisin päättää niin kävelisin aina paljain jaloin. Helsingissä se ei vaan onnistu ihan samalla tavalla, kuin mummolakesinä Rantsilassa, silloin kävelin kirjastoon, kauppaan ja jätskikiskalle ilman kenkiä ihan joka päivä. Siksi meillä on joskus hieman erimielisyyksiä tässä kenkäasiassa. Sisällä hän kyllä tykkää pitää kenkiä, ja usein käykin hakemassa itse kaupasta valitsemansa Turtles-kuvioiset crocsit jalkaan.

Usein hän sanoo noin 35 kertaa ”ei halua”, vaikka oikeasti haluaa jotain. Sitten kun laittaa vaikkapa banaanin pois sen kolmenkymmenenviiden ”EI”:n jälkeen, hän ilmoittaa hyvin painokkaasti ”PANIINIIIII! HALUAA PANIINIII!”. Sitten maistuu, ja hyvin maistuukin. Ollaan opittu myös olemaan ihan salaman nopeita jääkaapin oven kanssa, sillä jos hidastelee ollenkaan, taaperon pieni käsi luikahtaa jääkaappiin, ja sitten hän jotenkin onnistuu kiemurtelemaan sinne kokonaan, ja sitten hän ei tule pois sieltä ollenkaan, vaan haluaa paljon kaikkea. Yleensä marjoja, jos jääkaapissa on marjoja kulhossa, puolet niistä on jo syöty ennen kuin oven saa kiinni, vaikka se veisi vain 5 sekuntia. Hän on yllättävän taitava sullomaan paljon punaherukoita kerralla pieneen suuhunsa.

Ovet on kyllä haasteellisia, toinen ihan yhtä paha on vessan ovi. Me aikuiset tietenkin laitetaan se aina kiinni käynnin jälkeen, mutta isoilla tytöillä se joskus unohtuu raolleen. Silloin hyvin nopeasti taapero on siellä heittelemässä asioita vessanpyttyyn, tyhjentämässä hammastahnatuubia tai seisomassa pytyn kannen päällä ja vetämässä vessaa kerta toisensa jälkeen.

Hän on viime aikoina alkanut ymmärtämään ja sanoittamaan itsekin tunteitaan, sitä on aivan ihanaa seurata. Kirjasta hän bongaa ”Sulillinen pilvi” eli surullisen pilven, iloisen kukan, nauravan mummun ja hauskan kissan. Maailman hauskinta on katsoa valokuvakirjasta kuvaa, jossa hänen mummunsa istuu ruokapöydässä ja nauraa. Joka kerta hän sanoo ”Mummu naulaa”, ja hihittää itse päälle. Hän rakastaa tehdä itsekin erilaisia ilmeitä, ja katsoa niitä peilistä tai puhelimen etukamerasta. Parasta on kun hän sanoo, ”minä sulillinen, äiti sulillinen”, ja sitten meidän molempien pitää tehdä surunaama. Joka kerta kun teen sen ilmeen, hän sanoo ”äiti hali”, koska hän huolestuu, että äiti on surullinen, vaikka on itse käskenyt mua tekemään surunaaman. Ihana tyyppi!

Tämä ikä on kyllä niin mainio. Vaikka välillä on muutama hikikarpalo otsalla ja illalla saattaa väsyttää, on ihan mielettömän upeaa seurata tuon puolitoistavuotiaan kasvua ja iloa uusista taidoista. Vaikka hän tahtoo välillä tosi voimakkaasti, ja välillä ei tahdo yhtään mitään ja heittäytyy aivan spagetiksi (kyllä te muut vanhemmat tiedätte, se kun onnistuu yhtäaikaa olemaan maailman löysin spagetti, mutta silti ihan jäykkä), on tämä ikä niin symppis. Aika hyvin sitä pystyy ottamaan huumorilla, ja onneksi isot tytöt on myös kärsivällisiä pikkusiskon kanssa.

Tahtomisen lisäksi hän on kyllä kunnon naurattaja. Hän hassuttelee ja naurattaa meitä niin, että poskiin sattuu. Tänään oltiin kaupungilla, ja hän moikkasi joka kerta muita hissimatkustajia, kun mentiin hissiin. Hän kävi tänään yhden pidemmän keskustelunkin erään tuntemattoman hissimatkustajan kanssa. Kertoi käyneensä syömässä, ja että ruoka oli hyvää.

Käytiin nappaamassa nämä kuvat reilu viikko sitten Haltialan auringonkukkapellolla. Taapero oli aivan haltioissaan ympärillä olevista kukista, pörröisistä mehiläisistä ja tummista pilvistä, joita hän innoissaan osoitteli. Se oli ihana kesäilta.

On suuri onni saada kokea tämä mieletön ikävaihe kolmannenkin kerran <3


Unelmatreffit & taaperon eka yökylä ikinä

04.08.2018

Me saatiin appiukolta viime jouluna joululahjaksi lupaus lasten ottamisesta yökylään, sekä hotelliyö ja ravintolaillallinen valitsemassamme hotellissa & ravintolassa. I know, ihan paras joululahja, vai mitä! Ajatus kieltämättä tuntui houkuttelevalta jo seitsemän kuukautta sitten kun se saatiin, mutta vasta tässä elokuussa musta alkoi tuntua, että voisin olla itse valmis olemaan erossa meidän taaperosta eka kertaa yön. Hän täyttää ylihuomenna puolitoista vuotta, ja me oltiin oltu viimeksi yö kahdestaan Oton kanssa syyskuussa 2016, eli melkein kaksi vuotta sitten.

Isoisän talo Kauniaisissa on kuopuksellekin oikein tuttu ja turvallinen paikka, jossa hän viihtyy vallan mainiosti. Mä en epäillyt sekuntiakaan, etteikö taapero pärjäisi yökylässä loistavasti. Ympärillä tutut rakkaat aikuiset ja omat siskot, joiden kanssa hänellä on aina turvallinen olo. Etukäteen juteltiin hänen kanssa yökylästä sen verran mitä nyt tuollainen 1,5v taapero ymmärtää, ja hän sanoi itsekin että ”kylään!”. Edellisenä päivänä käytiin laittamasa matkasänky & isojen tyttöjen sänky valmiiksi vierashuoneeseen ja hengailtiin ilta Kauniaisissa, jotta paikka oli ihan tuoreessa muistissa hänellä.

Silti tuntui niin haikealta jättää hänet eka kertaa ikinä yökylään, taas yksi iso askel ja eka kerta. Mulla valui kyyneleet silmistä aurinkolasien takana kun hänet jätettiin sinne, mutta hän vaan vilkutti reippaasti ja sanoi ”Heippa, puistooo kiikkaa!”. He siis lähtivät siinä samalla puistoon keinumaan, ja me lähdettiin sitten ajelemaan kohti Helsinkiä ja hotellia.

Me otettiin huone Jätkäsaaren Clarion Hotelista, ja vielä näköalahuone ysikerroksesta, josta näki ihanasti Helsingin keskustan ja kattojen yli. Alkuilta me vaan ajeltiin ja juteltiin ja nautittiin kahdenkeskisestä ajasta, ja sitten vietiin auto pois ja käveltiin keskustaan. Mentiin MASU Asian Bistro & Bariin syömään, ja voin suositella sitä täydestä sydämestäni! Ihan mielettömän herkullista ruokaa, ihana tunnelma ja niin kiva terassi upeana kesäiltana.

Mä otin alkupalaksi lohitatakia, ja Otto otti Burrata-mozzarellaa maailaisleivän ja marinoitujen tomaattien kanssa. Pääruuaksi mä otin ahventa, ja Otto otti Satay-kanaa. Juotiin ruuan kanssa herkullista Villa Wolf valkkaria, ja nautiskeltiin illasta ihan kaikessa rauhassa. Annokset olivat reilun kokoisia, eikä todella jäänyt nälkä. Tässä oli kyllä ravintola niin meidän makuun, koska ruuat olivat upeita ja laadukkaita ja tuoreita, mutta annokset kuitenkin reiluja ja rentoja. Ihan 5/5!

Illallisen jälkeen käveltiin vielä Kaisaniemen Sori Taproomin terassille yksille, ja istuttiin siinä pimeässä kesäillassa. Juteltiin, nautittiin toistemme seurasta ja kiireettömyydestä. Käveltiin puolen yön maissa takaisin hotellille nukkumaan ihanan pehmeään sänkyyn. Aivan ihana ilta, ja oli niin parasta kävellä lämpimässä kesäyössä ja katsella keskustan meininkejä.

Seuraavana aamuna mä heräsin tietenkin klo 6.45 niin kuin joka aamu, mutta onnistuin jopa tunnin loikoilun jälkeen vielä nukahtamaan puoleksi tunniksi. Lopulta heräsi siis 8.15 mikä on mulle ihan ennätys tällä hetkellä. Sen jälkeen oli niin levännyt olo! Mentiin käymään vielä aamulla hotellin aamiaisella, joka oli myös monipuolinen ja herkullinen. Nautittiin aamiainenkin terassilla ihanassa aamuauringossa, ja oli vaan niin hyvä fiilis. Treffit olivat sujuneet loistavasti, ja niin oli myös taaperon ensimmäinen yö yökylässä.

Mä vannotin laittamaan välillä viestiä taaperon kuulumisista, ja onneksi saatiinkin illan ja aamun aikana muutamat pikkuvideot ja kuvat hänen touhuistaan. Oli mennyt super hyvin eikä ollut kertaakaan ollut mitään ongelmaa. Unikin oli tullut melkein heti illalla, ja hän oli nukkunut läpi yön niin kuin kotonakin, ja jopa herännyt vasta 7.15, vaikka yleensä hän herää pilkun tarkkaan klo 6.45 joka ikinen aamu.

Tuntuu ihan kreisiltä, että tänään on ollut lauantai, kun tuo meidän kahdenkeskinen miniloma tuntui ihan viikonlopulta. Eilen aamulla tuotiin omat tavarat kotiin, ja sitten lähdettiin hakemaan lapsia. Mä unohdin vahingossa puhelimen kotiin, ja me vietettiin koko päivä Kauniaisissa, kun Oton serkku avovaimoineen tuli sinne kylään grillaamaan. Mulle tuli siis sellainen kymmenen tunnin pakollinen someloma, mikä ei haitannut ollenkaan. Oli aika rentoa olla koko päivä ilman puhelinta.

Olen kyllä hurjan kiitollinen ihanista ihmisistä ympärillä. Tämä miniloma teki niin hyvää, ja vaikka tuli ikävä lapsia, niin silti oli ihanaa viettää kunnolla kahdenkeskistä aikaa ja vaan jutella, jutella ja jutella.