On aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi

12.11.2018

Taaperon toilailuita seuratessa tulee aina välillä huokailtua, että miten ihmeessä sitä selvisi silloin, kun oli kaksi pientä 1,5v ikäerolla. Meidän kuopus on jo nyt monta kuukautta vanhempi, kuin esikoinen oli keskimmäisen syntyessä. Silti häntä tietysti pitää noin 100 kertaa enemmän vauvana, kuin esikoista silloin aikanaan kun hän tuli ensimmäistä kertaa isosiskoksi. Vaikka se pieni ikäero tuntui ekan vuoden ajan haastavalta ja rankemmalta kuin halusin edes itselleni myöntää, on se sen jälkeen ollut vain suuri onni. Ekan vuoden rankkuudesta huolimatta koen, että kaksi lasta pienellä ikäerolla oli siihen kohtaan elämää paras mahdollinen päätös.

Meidän isommat tyypit on jo niin isoja, kun vertaa tuohon taaperoon, joka on vielä ihan selkeä taapero höpsöine päähänpistoineen. Isot tyypit ovat omatoimisia ja reippaita, hoitavat sovitut asiat ja heidän kanssaan voi käydä järkeviä keskusteluita. Vaikka toinen on jo koulussa, ja toinen vielä ensi kesään asti päiväkodissa, sitten eskarissa, heillä on monia samoja kiinnostuksenkohteita, paljon samoja kavereita ja tosi paljon yhteistä muutenkin. Luonteeltaan he ovat aina olleet kuin yö ja päivä, mutta silti he sopivat yhteen ja tulevat toimeen. Heitä on ihana seurata.

Äitinä mä aina jännitän uusia asioita, kuten esimerkiksi koululaisen itsenäistymistä. Mutta pikkuhiljaa kun rauhallisesti etenee ja antaa vaan rohkeasti enemmän vastuuta ikätason mukaan, se omakin jännitys helpottaa. Keskimmäisen kanssa ei enää jännitä yhtä paljon ne samat asiat, joita esikoisen kanssa vielä panikoi. Hauska nähdä miten on sitten kuopuksen kanssa, kun hän on niin paljon isosisaruksiaan nuorempi.

Musta on jotenkin niin hauskaa ja outoa seurata näitä sisarusrooleja kun itse olen ainoa lapsi. Vaikka pyrin olemaan tietoisesti vahvistamatta stereotyyppisiä sisarusrooleja omalla käytökselläni, niin jotkut jutut tulee melkeinpä väistämättä. Kuten just se, että esikoisen kanssa jännittää enemmän kaikki uudet asiat, koska mekin koetaan ne vanhempana ensimmäistä kertaa. Samalla tavalla esikoiselle on myös halunnut varta vasten opettaa kaikkea, kuten pyöräilyn ilman apupyöriä tai kengän nauhojen solmimista tietyssä iässä. 5v vaan tässä ilmoitti (ja näytti) yksi päivä, että osaa ihan itse, kun tarjouduin solmimaan auenneen kengän nauhan parkkihallissa. Pyöräilemäänkin hän opetteli itse viime keväänä pihan kävelytiellä, sillä aikaa kun me muut oltiin kipeänä. Tosin en tiedä onko tässä enemmän kyse siitä, että hän on vain ollut nopea oppimaan itse, eikä olla ehditty vielä edes miettiä harjoittelua, ennen kuin hän on jo oppinut itsekseen.

Vaikka jossain määrin sisarusroolit näkyvät arjessa, pyrin silti parhaani mukaan kohtelemaan samalla tavalla kaikkia kolmea. Kaikki saavat samat oikeudet, edut ja velvollisuudet samassa iässä. Musta se tuntuu reiluimmalta järjestelyltä, että esim. kaverisynttäreitä saa alkaa pitämään tietyn ikäisenä, eikä niin, että keskimmäinen saa sitten kun esikoinenkin saa. Joissain asioissa se vaan menee niin ihan huomaamatta, mutta kaikissa isoissa asioissa ollaan pysytty siinä, että samat jutut aina tietyn ikäisenä. Mun mielestä se on reilua sillä tavalla, ja luulen, että isompana lapsetkin varmasti arvostavat selkeitä pelisääntöjä, joiden mukaan on toimittu.

Musta on vaan niin hassua, että meillä on jo niin isoja lapsia. Joo, tiedän, he ovat pieniä jos vertaa teineihin tai aikuisiin lapsiin. Mutta he ovat kuitenkin niin isoja, kun vertaa taaperoon. Mä aina ajattelin, että olen just sellainen vanhempi, joka on ihan parhaimmillaan vauvojen ja pikkulasten kanssa. Mutta mitä isommaksi lapset kasvaa, sitä enemmän heitä oppii tuntemaan ja sitä enemmän kaikesta saa irti heidän kanssaan. Se on ihan älyttömän siistiä!

On ihan mahtavaa olla isompienkin lasten vanhempi. Vaikka rakastan vauva-aikaa ja taapero-aikaa, niin on ihan älyttömän siistiä olla myös 5- ja 7-vuotiaiden vanhempi. Rakastan tutustua meidän lapsiin enemmän ja enemmän, koko ajan heidän maailmansa avautuu meille vanhemmillle ihan uusilla tavoilla. Rakastan kuunnella heidän juttujaan, ja keskustella mielipiteistä ja kaikesta merkityksellisestä! On ihan mahtavaa seurata millaisista asioista he innostuvat, mitkä herättävät kysymyksiä ja mitä mieltä he ovat jostain päivän polttavista aiheista. Heidän maailmansa on jo niin paljon laajempi, ja he kiinnittävät huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ihan mieletöntä.

Jotkut puhuvat, että eivät oikeastaan tykkää vauvoista tai pikkulapsiajasta, mutta isommat lapset on enemmän heidän juttu. Mä taas ennen äitiyttä olin ajatellut, että nimenomaan se pikkulapsiaika on ihan mun juttu, ja vauvat on niiiiiiiin söpöjä, enkä niin paljoa edes ollut ajatellut sitä, millaisia isommat lapset ovat. Mutta sitten omien lasten myötä oon huomannut kyllä, että kaikki iät taitaa olla mun juttu omalla tavallaan, koska jokaisessa iässä on ne omat hyvät puolensa. Olen aika onnekas, kun saan nauttia kolmesta eri ikävaiheesta yhtäaikaa.

Se, mitä halusin tällä tekstillä sanoa on pähkinänkuoressa se, että on meillä vaan niin mahtavat lapset. Mä haluan olla heille aina paras mahdollinen versio itsestäni, ja kehittyä ja kasvaa vanhempana heidän rinnallaan joka päivä. Tärkeintä on, että jokainen heistä saa kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri omana itsenään, sellaisena kuin on, elämänsä jokaisena päivänä.

PS: Sanoinko jo, että on myös tosi haikeaa kun he kasvavat, ja vaikka kuinka nautin siitä kasvusta, en voi koko ajan lakata hämmästelemästä ajan kulumista. 


Pinnasängystä lastensänkyyn siirtyminen

04.10.2018

Nyt kun meidän perheen koululainen sai oman huoneen, ovat taapero ja 5v yhteisessä huoneessa. Tällä hetkellä huoneessa on sekä kerrossänky että pinnasänky, ja näin ollen siellä on aika vähän leikkitilaa. Siksi ollaan mietitty, että jossain vaiheessa voisi olla ajankohtaista siirtää pienimmäinen kerrossängyn alasänkyyn nukkumaan, niin saisi pinnasängyn pois viemästä tilaa huoneesta. Pinnasänky on kyllä ihana, enkä millään haluaisi luopua siitä, mutta se nappaa oikeasti aika suuren tilan pienestä huoneesta. Tilan, jonka voisi käyttää ihanaan lukunurkkauksen ja tyhjään lattiatilaan, jossa voi antaa mielikuvituksen lentää.

Kerrossängyn alasängyssä on turvalaita, ja siihen sänkyyn meidän 5v muutti nukkumaan n. vuoden ja kymmenen kuukauden iässä vuonna 2015. Meidän esikoinen taas siirtyi aikoinaan pinnasängystä lastensänkyyn n. 1,5-vuotiaana, kun pinnasänky piti luovuttaa syntyvälle pikkusiskolle. Eli nyt 1v8kk ylihuomenna täyttävä taapero on siinä isosiskojensa siirtymä-ikien välissä. Ehkä tämä olisi hyvä ikä siirtyä? Kuka tietää. Voi olla tai sitten ei.

*Pinnasänky saatu Stokkelta blogin kautta. 

Kaksi aiempaa siirtymävaihetta on isosiskojen kohdalla mennyt aivan loistavasti. Kumpikaan ei ole karkaillut, yöunet eivät ole muuttuneet katkonaiseksi, eivätkä he ole pudonneet sängystä. Kaikki on vaan jatkunut niinkuin ennenkin, ja ainoat joita muutos on jännittänyt ollaan oltu minä ja Otto. Ollaan päästy tosi helpolla siis.

Siksi mulla on vähän sellainen kutina, että kuopus tarjoaa meille sitten haasteita siskojenkin edestä. Voin olla kyllä väärässäkin, joka kerta olen jännittänyt tätä siirtymistä etukäteen. Voisihan se mennä aivan hyvinkin. Mutta jotenkin tuntuu utopistiselta, että kolme kertaa muka päästäisiin helpolla tässä nukkumahommassa. Toisaalta, taapero ottaa aina iltaisin siskosta mallia ja alkaa kyllä aina reippaasti nukkumaan omassa sängyssään. Voihan se olla, että hänelle kävisi niinkuin isosiskoille aikoinaan, ja hänkin vaan jatkaisi nukkumista totuttuun malliin vaikka sänky olisikin eri.

Ajatus siitä, että pitäisi luopua pinnasängystä tuntuu musta ihan hurjan haikealta. Aika vaan vyöryy eteenpäin, ja perheen vauvakin kasvaa. Tavara ja asia toisensa jälkeen täytyy luopua niistä vauvajuttujen rippeistä, ja siirtyä eteenpäin. Kohti lastensänkyä, kohti kaksipyöräistä potkupyörää, kohti ihan tavallisia lautasia ja vähän pidempiä lastenkirjoja. Mutta tietysti haikeuden lisäksi tämä on myös ihanaa. Se muutos mikä 1v & 2v -synttäreiden välillä tapahtuu on ihan älytön. Ei ehkä yhtä massiivinen, kuin edellinen vuosi, mutta aika lähellä.

Mennään päivä kerrallaan, eikä stressailla tästä. Tällä hetkellä nukutaan kaikki tosi hyvin juuri näillä järjestelyillä, joten näillä mennnään toistaiseksi. Voidaan odotella ihan rauhassa, sillä lapset eivät ole ainakaan toistaiseksi esittäneet valituksia liian vähästä leikkitilasta. Sitten jos sellaisia joskus ilmenee, niin katsellaan, että josko olisi aika vaihtaa sänkyä.

Miten teillä on sujunut siirtyminen pinnasängystä lastensänkyyn? Onko sisarusten välillä ollut eroja? Jos ongelmia on ilmennyt, miten olette saaneet ne loppumaan (esim. karkailun tms)? Missä iässä olette vaihtaneet sänkyä?