Yhteistä leikkiä taaperon kanssa + voita Fisher-Price Little People -lentokone

25.11.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa.

Meidän taaperolla on ollut tosi tarinallisia leikkejä jo pitkään. Hän nimesi oman nukkensa jo keväällä ollessaan vain karvan yli vuoden ikäinen, ja jo pitkään hänen leikeissään on ollut juoni ja selkeä kulku miten ne etenevät. Sitä on ollut uskomatonta seurata, ja on ihanaa olla leikeissä myös mukana. Selvää on, että hän on oppinut varmasti hyviä leikkitaitoja isosiskojen esimerkkiä seuraamalla. Toki me leikitään paljon myös yhdessä koko perhe.

Hän selostaa aina leikkejään ääneen, ja siten me vanhemmatkin pysytään kärryillä niiden juonesta. Usein leikeissä toistuvat taaperon omat kokemukset ja muistot, tai sitten jokin mitä hän on nähnyt vaikka lastenohjelmissa. Kaikilla hahmoilla pitää aina olla nimi, oli kyse mistä lelusta tahansa. Hän antaa nimen vaikka aamupalaleivälle, jos onnistuu sen puraisemaan vahingossa niin, että se muistuttaa hänen mielestään jotain eläintä tai muuta hahmoa.

Yksi hänen viime aikojen lempileluistaan on ollut Fisher-Pricen Little People Travel Together Airplane -lentokone. Meillä on saman sarjan leluja jo isosiskojen jäljiltä, ja ne ovat olleet myös hänen suosikkejaan. Tämä suloinen uusi lentokone muistuttaa häntä meidän viime kesän Kreikan matkasta, ja lentokoneen Kurt-lentokapteeni ja Emma-matkustaja lentävätkin aina Kreikkaan ja takaisin. Lentokoneesta kuuluu kivoja lauluja, kuulutuksia ja lentokoneelle tyypillisiä ääniä. Laulut ovat niin hyviä, että taaperomme käy usein laittamassa lentokoneesta musiikkia, ja tanssii sitten sen tahdissa ihanasti.

Kaupallinen yhteistyö: Fisher-Price Little People Travel Together Airplane -lentokone from Iina Hyttinen on Vimeo.

Mä tykkään lelussa erityisesti siitä, että kun nappia painaa, laulu tulee kokonaan kerralla, eikä sitä voi ”rämpätä”. Se on nimittäin mun mielestä tosi ärsyttävää, jos lelun nappulaa jatkuvasti painamalla yksikään ääni ei kuulu loppuun asti, vaan kuuluu pelkkää älämölöä. Meidän taapero ainakin yrittää monesti painella uudelleen ja uudelleen, mutta hän on huomannut, että tässä se ei toimi. Mä tykkään siitä, että Fisher-Pricen leluissa lauluihin on oikeasti panostettu, ja ne ovat hauskoja. Tosin ne ovat myös sellaisia, että jäävät ainakin mun päähän korvamatona soimaan, ja laulelen niitä jopa yksin kotona ollessani, haha.

 

Yhdessä leikkiminen on ihan mahtava tapa tutustua paremmin lapsen maailmaan ja ajatuksiin, ja saada edes pieni ikkuna siihen, mitä tuollaisen ihanan 1,5-vuotiaan päässä liikkuu. Samalla lapsi oppii monia uusia asioita. Huomaan usein, että kun ollaan kerran leikitty jotain tiettyä leikkiä yhdessä ja tehty siinä jotain yhdessä, hän toistaa samaa leikkiessään itsekseen myöhemmin. Esimerkiksi hän laittaa aina matkalaukun sille varattuun paikkaan, ja pitää samanlaista ääntä kun lentokone ”laskeutuu”, jollaisen minä tein kun laskeuduin kerran lentokoneella. Matkiminenhan on aivan loistava keino oppia.

Fisher-Price Little People -lentokoneessa on paljon kivoja ääniä ja valoja, ja lapsi oppii, että painamalla tietystä napista tai laittamalla lentäjän paikallaan, tapahtuu tiettyjä asioita. Tämä on hyvä keino oppia siis esimerkiksi syy-seuraussuhteita. ”Kun minä painan tästä, kuuluu tällainen ääni ja syttyy tuollainen valo”. Ihanan monipuolinen, kehittävä ja tietysti myös turvallinen lelu.

VOITA OMA Fisher-Pricen Little People Travel Together Airplane -lentokone!

Mikä on sinun lempileikki lapsesi, sisaruksesi, hoito- tai vaikka kummilapsesi kanssa? Kommentoi vastauksesi tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut Fisher-Price Little People Travel Together Airplane -lentokoneen arvontaan! Arvontaan voi osallistua 2.12.2018 klo 23.59 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä. Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille! 


On aika siistiä olla jo vähän isompien lasten vanhempi

12.11.2018

Taaperon toilailuita seuratessa tulee aina välillä huokailtua, että miten ihmeessä sitä selvisi silloin, kun oli kaksi pientä 1,5v ikäerolla. Meidän kuopus on jo nyt monta kuukautta vanhempi, kuin esikoinen oli keskimmäisen syntyessä. Silti häntä tietysti pitää noin 100 kertaa enemmän vauvana, kuin esikoista silloin aikanaan kun hän tuli ensimmäistä kertaa isosiskoksi. Vaikka se pieni ikäero tuntui ekan vuoden ajan haastavalta ja rankemmalta kuin halusin edes itselleni myöntää, on se sen jälkeen ollut vain suuri onni. Ekan vuoden rankkuudesta huolimatta koen, että kaksi lasta pienellä ikäerolla oli siihen kohtaan elämää paras mahdollinen päätös.

Meidän isommat tyypit on jo niin isoja, kun vertaa tuohon taaperoon, joka on vielä ihan selkeä taapero höpsöine päähänpistoineen. Isot tyypit ovat omatoimisia ja reippaita, hoitavat sovitut asiat ja heidän kanssaan voi käydä järkeviä keskusteluita. Vaikka toinen on jo koulussa, ja toinen vielä ensi kesään asti päiväkodissa, sitten eskarissa, heillä on monia samoja kiinnostuksenkohteita, paljon samoja kavereita ja tosi paljon yhteistä muutenkin. Luonteeltaan he ovat aina olleet kuin yö ja päivä, mutta silti he sopivat yhteen ja tulevat toimeen. Heitä on ihana seurata.

Äitinä mä aina jännitän uusia asioita, kuten esimerkiksi koululaisen itsenäistymistä. Mutta pikkuhiljaa kun rauhallisesti etenee ja antaa vaan rohkeasti enemmän vastuuta ikätason mukaan, se omakin jännitys helpottaa. Keskimmäisen kanssa ei enää jännitä yhtä paljon ne samat asiat, joita esikoisen kanssa vielä panikoi. Hauska nähdä miten on sitten kuopuksen kanssa, kun hän on niin paljon isosisaruksiaan nuorempi.

Musta on jotenkin niin hauskaa ja outoa seurata näitä sisarusrooleja kun itse olen ainoa lapsi. Vaikka pyrin olemaan tietoisesti vahvistamatta stereotyyppisiä sisarusrooleja omalla käytökselläni, niin jotkut jutut tulee melkeinpä väistämättä. Kuten just se, että esikoisen kanssa jännittää enemmän kaikki uudet asiat, koska mekin koetaan ne vanhempana ensimmäistä kertaa. Samalla tavalla esikoiselle on myös halunnut varta vasten opettaa kaikkea, kuten pyöräilyn ilman apupyöriä tai kengän nauhojen solmimista tietyssä iässä. 5v vaan tässä ilmoitti (ja näytti) yksi päivä, että osaa ihan itse, kun tarjouduin solmimaan auenneen kengän nauhan parkkihallissa. Pyöräilemäänkin hän opetteli itse viime keväänä pihan kävelytiellä, sillä aikaa kun me muut oltiin kipeänä. Tosin en tiedä onko tässä enemmän kyse siitä, että hän on vain ollut nopea oppimaan itse, eikä olla ehditty vielä edes miettiä harjoittelua, ennen kuin hän on jo oppinut itsekseen.

Vaikka jossain määrin sisarusroolit näkyvät arjessa, pyrin silti parhaani mukaan kohtelemaan samalla tavalla kaikkia kolmea. Kaikki saavat samat oikeudet, edut ja velvollisuudet samassa iässä. Musta se tuntuu reiluimmalta järjestelyltä, että esim. kaverisynttäreitä saa alkaa pitämään tietyn ikäisenä, eikä niin, että keskimmäinen saa sitten kun esikoinenkin saa. Joissain asioissa se vaan menee niin ihan huomaamatta, mutta kaikissa isoissa asioissa ollaan pysytty siinä, että samat jutut aina tietyn ikäisenä. Mun mielestä se on reilua sillä tavalla, ja luulen, että isompana lapsetkin varmasti arvostavat selkeitä pelisääntöjä, joiden mukaan on toimittu.

Musta on vaan niin hassua, että meillä on jo niin isoja lapsia. Joo, tiedän, he ovat pieniä jos vertaa teineihin tai aikuisiin lapsiin. Mutta he ovat kuitenkin niin isoja, kun vertaa taaperoon. Mä aina ajattelin, että olen just sellainen vanhempi, joka on ihan parhaimmillaan vauvojen ja pikkulasten kanssa. Mutta mitä isommaksi lapset kasvaa, sitä enemmän heitä oppii tuntemaan ja sitä enemmän kaikesta saa irti heidän kanssaan. Se on ihan älyttömän siistiä!

On ihan mahtavaa olla isompienkin lasten vanhempi. Vaikka rakastan vauva-aikaa ja taapero-aikaa, niin on ihan älyttömän siistiä olla myös 5- ja 7-vuotiaiden vanhempi. Rakastan tutustua meidän lapsiin enemmän ja enemmän, koko ajan heidän maailmansa avautuu meille vanhemmillle ihan uusilla tavoilla. Rakastan kuunnella heidän juttujaan, ja keskustella mielipiteistä ja kaikesta merkityksellisestä! On ihan mahtavaa seurata millaisista asioista he innostuvat, mitkä herättävät kysymyksiä ja mitä mieltä he ovat jostain päivän polttavista aiheista. Heidän maailmansa on jo niin paljon laajempi, ja he kiinnittävät huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Ihan mieletöntä.

Jotkut puhuvat, että eivät oikeastaan tykkää vauvoista tai pikkulapsiajasta, mutta isommat lapset on enemmän heidän juttu. Mä taas ennen äitiyttä olin ajatellut, että nimenomaan se pikkulapsiaika on ihan mun juttu, ja vauvat on niiiiiiiin söpöjä, enkä niin paljoa edes ollut ajatellut sitä, millaisia isommat lapset ovat. Mutta sitten omien lasten myötä oon huomannut kyllä, että kaikki iät taitaa olla mun juttu omalla tavallaan, koska jokaisessa iässä on ne omat hyvät puolensa. Olen aika onnekas, kun saan nauttia kolmesta eri ikävaiheesta yhtäaikaa.

Se, mitä halusin tällä tekstillä sanoa on pähkinänkuoressa se, että on meillä vaan niin mahtavat lapset. Mä haluan olla heille aina paras mahdollinen versio itsestäni, ja kehittyä ja kasvaa vanhempana heidän rinnallaan joka päivä. Tärkeintä on, että jokainen heistä saa kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri omana itsenään, sellaisena kuin on, elämänsä jokaisena päivänä.

PS: Sanoinko jo, että on myös tosi haikeaa kun he kasvavat, ja vaikka kuinka nautin siitä kasvusta, en voi koko ajan lakata hämmästelemästä ajan kulumista.