Meidän perheen villein tapaus

16.03.2018

Pian vuoden ja kaksi kuukautta täyttävä kuopuksemme on ehdottomasti tämän perheen villein tapaus, on ollut ihan siitä asti, kun nousi konttausasentoon reilun viiden kuukauden iässä. Seisomaan hän nousi puolivuotiaana, ja 10kk iässä alkoi kävelemään kunnolla ilman tukea. Nyt reilut kolme kuukautta myöhemmin hän juoksee, hyppii ja kiipeilee.

Hän rakastaa kiipeilyä yli kaiken, ja näkee hienoja kiipeilypaikkoja joka puolella. Vaikka itsesuojeluvaisto on aivan olematon, hän on sitäkin fiksumpi ja kekseliäämpi. Kun hän haluaa jotain, hän yleensä keksii keinon saada sen. Sitä määrätietoisuutta on mahtavaa ja hauskaa seurata, vaikka välillä vähän pelottavaakin.

Hän on salamannopea ja halutessaan osaa myös liikkua melkein äänettömästi. Joskus hänet löytää esimerkiksi lehtihyllyltä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos. Tai naulakossa olevan kenkätelineen alahyllylle ahtautuneena. Kaappien tyhjentäminen on hänen mielestään melkein yhtä hauskaa kuin kiipeily, ja olohuoneessa onkin kaksi isoa kaappia joita hän saa tyhjentää ihan mielin määrin. Hän tykkää tyhjentämisen lisäksi myös kerätä leluja koriin, ja saakin tällä tyhjennys- ja järjestysleikillä kulumaan välillä pitkänkin tovin.

Vaikka hän on vilkas tehopakkaus, osaa hän silti rauhoittuakin. Hän tykkää lukea kirjoja ja nimetä asioita kirjoista. Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti, mutta on kyllä vähentynyt jonkin verran ihan taaperon omasta halusta. Aamuisin ja iltaisin tissi on kuitenkin tärkeä, ja välillä kelpaa muulloinkin. Niissä hetkissä hän rauhoittuu ja paijailee äitiä samalla, ja pysyy hetken paikoillaan. Se on ihanaa ja niin tärkeää meille molemmille.

Hän on sydämellinen ja rakastava, ja antaa pusuja ja haleja ihan jatkuvasti. Kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ilmaan ja sanoo ”kukkuun!” eli sylkkyyn. Hän tykkää kovasti piirtää piirustuslaudalla, ja uppoutuu välillä pitkäksikin aikaa legoleikkien tai palikoiden pariin. Siskot ovat parasta mitä minityyppi tietää, ja hienointa on päästä joskus isosiskojen huoneeseen leikkimään, tai tuhoamaan siskojen leikkejä.

Hän on kova puhumaan, ja ymmärtää myös tosi paljon puhetta. Hän osaa vastata kysymyksiin ”joo”, ”en” ”ei oo” ja ”ei”, ja osaa tehdä monia asioita pyydettäessä. Hän osaa hyvin kertoa jos on nälkä, jano, tai vaipan vaihtoaika. Aamuisin hän ei enää vaadi puuroa (puuwooooo), vaan ”aamu”, eli aamupalaa. Useimmiten hän silti syö aamupalaksi puuroa ja hedelmää tai vihannesta.

Puhe kehittyy tosi nopeassa tahdissa ja, joka päivä tulee uusia sanoja. 1-vuotiaana niitä tuli kymmeniä, nyt jo varmaan lähemmäs sata. Ei hän kaikkia käytä joka päivä, ja jotkut unohtuvat kun uusia tulee tilalle, mutta sanavarasto on joka tapauksessa tosi laaja ja hänen kanssaan pystyy jo kommunikoimaan helposti perusjutuista ja monesta muustakin asiasta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan, ja yöunet kestävät yleensä n. 10-11 tuntia heräämättä. Tämä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, kun saa nukkua rauhassa kokonaisia öitä. Aamut alkavat yleensä siinä klo 6-7 välillä, ja nukkumaan hän menee n. kahdeksan maissa illalla. Päivisin hän nukkuu nykyään lähes aina kolmen tunnin päiväunet, jollaisia hän ei vauvavuoden aikana nukkunut melkein koskaan. Ne tuntuvat suorastaan luksukselta!

Meidän taapero on tosi sosiaalinen. Mentiinpä me minne tahansa, hän ottaa yleensä oma-aloitteisesti kontaktia uusiin ihmisiin, kunhan vieraat eivät yritä ottaa heti syliin. Silloin hän sanoo heti ”pois” ja haluaa tutun ja turvallisen äidin luo.

Vahvaa omaa tahtoakin löytyy jo, ja sellaista pientä esiuhmaa on havaittavissa aina aika ajoin. Välillä taas menee ihan uskomattoman hienosti fiinimmätkin tapahtumat. Hän on ollut mukana esimerkiksi pressitilaisuudessa jossa oli pelkkiä aikuisia, ja ison kansainvälisen firman toimitusjohtaja pitämässä englanniksi powerpoint-esitystä, ja kaikkien muiden piti istua hiljaa pöydän ääressä ja kuunnella. Hän mutusti tyytyväisenä ananasta, melonia, marjoja ja skonssia, ja kuunteli esitystä täysin ongelmitta mun kanssa, vaikka olin varautunut siihen että käydään vaan moikkaamassa tuttuja ja lähdetään sitten kotiin ennen varsinaisen esityksen alkua. Päädyttiin vaan jäämään kuuntelemaan, kun hän vielä siinä mutusteli tyytyväisenä kun esitys alkoi. Toisella kertaa taas vartin kauppareissu ei ole ollenkaan hänen mieleensä, ja hän näyttää sen kovin selvästi, haha. Mutta sitähän se taapero-arki usein on, erilaisia päiviä ja erilaisia vaiheita. Joskus menee aivan oppikirjan mukaan tai vielä paremmin, ja toisinaan sitten ei, ja se on enemmän kuin fine.

Hän on kyllä ihan uskomattoman ihana tyyppi ja paras mahdollinen lisä meidän perheeseen mitä vaan voi olla <3


Nova, meidän aikainen liikkeellelähtijä

20.08.2017

Ensin ajattelin että mä kirjoittelen sitten uusista taidoista enemmän kunhan on taas kuukausipostauksen aika, mutta eih, en mä jaksa sinne asti odottaa. Pakko se on muutama sana rustata siitä, miten kuluneen kolmen viikon aikana meidän vauva on ottanut kertaheitolla jättiläismäisiä harppauksia pötköttävästä pötköstä yhtäkkiä tyypiksi joka osaa jo vaikka mitä.

Niinkun sanoinkin, en osannut etukäteen varautua siihen että hän olisi aikainen liikkeellelähtijä, ja nämä kaikki taidot puolen vuoden iän molemmin puolin tulivat ihan yllätyksenä. Olin jotenkin ajatellut, että meidän vauvat nyt vaan on sellaisia että viihtyvät paikoillaan pidempään ja oppivat sitten vastaavasti puhumaan aikaisemmin, niinkuin Tiara ja Zelda on tehneet. Mutta ei, kyllä ne on yksilöitä ihan niinkuin kaikki vauvat oikeasti ovat.

Nova on ihan toista maata kuin isosiskonsa. Hän oppi viikkoa ennen puolivuotispäiväänsä nousemaan konttausasentoon. Seuraavalla viikolla hän alkoi liikkua nopeasti eteenpäin karhukävelyn, konttaamisen ja ryömimisen omituisen ihanalla yhdistelmällä, ja vilkuttamaan kun hänelle sanotaan hei ja vilkutetaan. Siitä seuraavalla viikolla, eli tällä viikolla, hän oppi karhukävelemään ja konttaamaan, ja muutaman päivän harjoiteltuaan nyt perjantaina sitten nousemaan ihan itsekseen kokonaan istumaan. Nyt hän nousee jo matalia esineitä vasten polvilleen seisomaan. Mitähän ensi viikko tuo tullessaan?

Vaikka olen ehkä tirauttanut muutamat hormonikyyneleet siitä kuinka mun vauva ei ole enää pieni (no onhan se, puolivuotias on ihan superpieni vielä), olen myös hurjan innoissaan näistä kaikista taidoista. Nyt isommatkin tytöt pystyvät leikkimään enemmän Novan kanssa kun hän osaa istua, ja on jotenkin mahtavaa huomata miten lapsi ymmärtää jo puhetta ja ottaa kontaktia. Aina kun Novalle sanoo hei, hän vilkuttaa. Ja hienosti tunnistaa oman nimensä jo ja kääntyy aina kohti kun häntä kutsutaan. Tosin en ole testannut että onko kyse nimen kanssa vain äänen painosta, tietty hän saattaisi reagoida myös jos sanoisi jonkin muun saman kuuloisen sanan samalla äänenpainolla. Hän myös ehdottomasti ymmärtää kaikki kehut, ja aina kehuja kuullessaan hymyilee maailman aurinkoisinta hymyä.

Liikkeellelähtö on myös vaikuttanut aavistuksen nukahtamiseen iltaisin. Siinä missä hän aiemmin nukahti mun kainaloon, nyt hän rauhoittuu nukkumaan vain sylissä, kainalossa hän ei pötköttele vaan pyörii ja hyörii ja lähtee jumppaamaan vaikka olisi kuinka väsynyt. Eli iltanukutus tapahtuu syliin nykyään, mistä sitten siirrän sänkyyn. Toisaalta taas hän on kaikesta liikkumisesta niin älyttömän väsynyt, että nukkuukin sitten kuin tukki ainakin seuraavat neljä tai viisi tuntia nukahdettuaan, siinä missä aiemmin heräili säännöllisesti ottamaan pientä maitohuikkaa alkuyöstä ihan muuten vain.

Nova on kyllä niin ihana pirteä ja iloinen kuin pieni peipponen ja hänen hymynsä valaisee oikeasti koko huoneen. Loppukevennyksenä (koska oli niin hurjan vakava postaus) pakko lisätä vielä kuva Novasta vilkuttamassa. Se on varmaan söpöin mitä olen hetkeen ottanut.

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja parempaa uutta viikkoa kaikille <3