Elokuun viimeinen

31.08.2016

Syksy on jo vähän täällä, vaikka tänään kauniissa aamuauringossa lapset olivatkin innoissaan takaisin tulleesta kesästä. Sukat ovat hiipineet takaisin jalkaan, baltsut vaihtuneet lenkkareihin ja nilkkureihin sadepäivinä, ja harrastukset ovat toisen mukulamme osalta jo alkaneet. Toinen odottelee vielä viikon ennen kuin hänen uusi sirkuskouluharrastuksensa alkaa ja siihen asti kannustaa aina pikkusiskoaan ennen jokaviikkoista balettituntia.

Kuopus valitsi baletin, hän ihasteli ja tarkkaili silmä kovana joka kerta tanssinäytöksissä ainoastaan perinteisiä samanlaisiin mekkoihin pukeutuneita ballerinoja, eikä kiinnittänyt mitään huomiota discoon, hiphopiin tai streetiin. Hänestäkin tulee kuulemma isona ballerina. Tyylistään hän ei tosin tingi balettitunneillakaan, vaan valitsi dramaattisen mustan balettipuvun itselleen klassisen vaaleanpunaisen sijaan, glitterillä höystettynä tietenkin. Hän harjoittelee liikkeitä kotonakin, eikä hymystä ole tuntien jälkeen tulla loppua. Hän suorastaan rakastaa klassista musiikkia, ja haluaa että laitan sitä spotifysta soimaan aina kun hän harjoittelee.

Esikoiselle ehdotin minä sirkuskoulua, hän kun on ollut kiinnostunut akrobatiasta jo pidemmän aikaa. Ensi viikolla alkavat tunnit pitävät sisällään akrobatian ja ilma-akrobatian alkeita, ja hän on aivan uskomattoman innoissaan tuntikuvauksesta ja omasta akrobatiapuvustaan. Toivottavasti hän tykkää sitten itse tunnistakin, ainakin näin mä voisin kuvitella kun siellä harjoitellaan kaikkia niitä asioita joita hän muuten harrastelee puistossa ja kotona ja päiväkodissa ihan yksin.

Mä olen iloinen että molemmat ovat löytäneet omia kiinnostuksenkohteita ja haluavat kokeilla uusia asioita. Pienenä on hyvin aikaa etsiä itseään ja kokeilla erilaisista harrastuksista, että mikä tuntuisi kaikkein omimmalta. Jos sitten haluaa alkaa jotain harrastaa tavoitteellisesti, on pohja kunnossa. Mun mielestä tärkeintä kuitenkin on että on joku ihan oma juttu josta tykkää ja josta voi olla ylpeä ja iloinen. Ei sillä väliä aikooko tosissaan harrastaa vai ei.

Kun tätä omaa vain yhden työn arkea on takana kuukausi, täytyy sanoa etten ole vuosiin ollut näin rentoutunut. Mäkin olen löytänyt uuden harrastuksen: olen aivan koukussa Master Chefiin jota en aiemmin ole katsonut. Se sopii hyvin iltaharrastukseksi kun on ollut päivän liikkeellä ja yrittää vältellä turhia harjoitussupistuksia. Oton kanssa sitä on hyvä katsoa ja suunnitella seuraavan viikon ruokalistaa. Ei me ihan mitään molekyyligastronomisia nestemäisiä gnoccheja täällä saada aikaiseksi, mutta inspiroidutaan kuitenkin kokeilemaan uudenlaisiakin juttuja kuten risottoa, jota meillä ei ennen ole usein ollut ruuaksi.

Juuri nyt on aika hyvä olla ja onnellinen mieli. Syksyksi on tiedossa paljon kivoja asioita mitä odottaa. Kaikkein eniten tässä odotellaan rakenneultraa tietenkin, joka on vasta kuukauden kuluttua. Mutta nopeasti sekin aika menee. Tästä on hyvä jatkaa iloisella mielellä syyskuuhun ja kohti mun ja esikoisen synttäreitä. Uskomatonta että takana on kohta neljäsosavuosisata elämää, ja äitiyttäkin puoli vuosikymmentä.

Mahtia alkavaa syyskuuta kaikille ja kiitos teille jokaiselle mielettömästä tsempistä ja palautteesta jota annatte <3


Lintsausilta

10.02.2016

Me vähän lintsattiin tänään tyttöjen kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli että tytöt menevät kasilta nukkumaan, ja mä alan samantien tekemään töitä. Sen sijaan mä olinkin kaivelematta läppäriä työlaukusta, vaihdoin mikkihousut jalkaan ja laitoin popit päälle. Me pidettiin tyttöjen kanssa tanssi-ilta. Bailattiin Antti Tuiskun, Sannin ja Robinin tahtiin ja meille tuli niin hiki että ei mitään järkeä. Tämä on vanhemmuuden kivoimpia puolia: että mä saan olla sellainen vanhempi kuin mä haluan, ja mä haluan olla sellainen vanhempi joka joskus sanoo piut paut säännöille ja pitää lasten kanssa hauskaa, joskus silloinkin kun ei muka oikeasti pitäisi. Ja jos ne perusarjen rutiinit on ihan kondiksessa, niin ei se lapsen perusturva siitä järky että joskus arkenakin valvoo tunnin pidempään tanssien. Ja ei ne mun työtkään mihinkään häviä jos lykkään niitä vähän myöhemmäksi, siellä ne kiltisti odottivat mua edelleen.

Meillä oli niin huiput keskustelut että olisin voinut vaan antaa lasten valvoa vaikka koko yön höpötellen, mutta se olisi ollut ehkä vähän turhan radikaalia. Onneksi lasten ei tarvitse herätä ihan niin aikaisin kuin mun aamulla, vaan saavat ihan hyvät 11h yöunet vaikka valvoivatkin tavallista myöhempään.

On niin ihanaa että tytöt ovat jo niin isoja että heidän kanssa voi oikeasti hengailla ja pitää hauskaa. Heillä on hauskoja juttuja, he innostuvat helposti melkeinpä mistä tahansa ja heidän mielestä äidin tanssimoovit ovat aina cooleja vaikka muut eivät olisi samaa mieltä (en tiedä, en uskalla kokeilla niitä muita). Mutta mä ainakin otan kaiken irti siitä että joku arvostaa mun moonwalkia ja fanittaa mun kanssa Robinia.

Ja kuunneltiin muuten se Sannin pahamaineinen V-sanalla varustettu uusi single. Meidän mukuloita ei suojella kirosanoilta, ne ovat vaan sanoja, enkä aio tehdä niistä mitään hirveää mörköä jota pitää piilotella lapsilta. Niitä kun jokatapauksessa kuulee jossakin. Esikoinen oppi laulun sanat heti, korvasi vaan oma-aloitteisesti v-sanan sanalla persikka, joka on yhdessä sovittu meidän mukuloiden voimasanaksi jonka he sanovat jos harmittaa ja joku ei onnistu tai vaikka varvas kolahtaa pöydän jalkaan. Kuopus nyt ei oppinut yhdestä kuuntelukerrasta mitään sanoja, mutta en mä ole huolissani hänenkään sanavaraston karttumisesta. Molemmat ovat kyllä v-sanan aiemminkin kuulleet, ja tietävät että sitä ei lasten kuulu sanoa. Toistaiseksi eivät ole tätä edes kyseenalaistaneet, ja sitten kun joskus kyseenalaistavat, on mulla vastaus valmiina. Että mitähän persikkaa toimi ainakin mun mielestä oikeen hyvin.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3