Eilen me vietiin meidän esikoinen elämänsä ensimmäiselle tanssitunnille. Tiistai-iltana ryntäsin Itikseen vielä varttia ennen sulkemisaikaa ostamaan neidille tanssivaatteita, ja voi sitä hymyä mikä hänen kasvoilleen levisi kun hän näki oman uuden asunsa. Illalla uni ei meinannut tulla millään kun hän mietti millaisia tanssiliikkeitä tunnilla tehtäisiin, olisikohan siellä kivoja kavereita ja millainen opettaja olisi.
Aamulla dagiksessa hän ylpeänä kertoi kaikille menevänsä tanssitunnille iltapäivällä, ja sitten kun me haettiin tytöt niin tuntui että tyyppi kohta halkeaa innostuksesta. Ehdittiin juuri syödä ja lähdettiin sitten kohti tanssikoulua, missä vaihdettiin reippaasti vaatteet ja sitten vain odoteltiin että tunti alkaa. Kieltämättä vähän jännitin että mitenköhän meillä sujuu, etenkin kun paikalla oli muutama lapsi jotka eivät kertakaikkiaan halunneet osallistua tunnille jolle heitä oltiin viemässä, ja näyttivät sen hyvin selkeästi.
Tiara kuitenkin juoksi heti sisään saliin kun ovi avautui, huusi vaan meille heippa ja lähti reippaasti tanssimaan. Me odoteltiin sillä aikaa salin ulkopuolella, ja vaikka en seissytkään nenä kiinni oven lasissa tuntia, niin välillä näin kuinka iloinen neonpinkki tyttö vilahti ohi vinhaa vauhtia. Aika meni nopeasti, ja tunnin lopuksi vanhemmat saivat tulla saliin katsomaan loppuesityksen, joka oli ihan mahtava.
Tiara oli ihan mukana, ja muisti tanssia leveä hymy kasvoillaan koko sarjan ajan. Itselläni se hymy oli aina kaikkein vaikeinta tanssiesityksissä pienenä, kun mä keskityin niin kovaa että oli varmaan vaan otsa rypyssä ja kieli poskella, haha. Oli kyllä ihan parasta katsoa tanssia, ja näitä loppuesityksiä onneksi pääsee tässä pienten ryhmässä katsomaan joka viikko. Jos nämä esitykset ovat näin tunteikkaita pienessä salissa jo, niin voin vaan kuvitella miten kyynelkanavat aukeavat joulukuussa sitten kun pääsee katsomaan joulunäytöstä isolta näyttämöltä!
Meidän pienempikin haluaisi kovasti jo mukaan tanssiin, mutta varmaankin odotellaan hänen kanssaan vielä kevääseen, koska tunteja on tuossa samassa tanssikoulussa vasta 3-vuotiaasta alkaen. Mun mielestä tanssi on ihana harrastus ja olen iloinen että meidän tytötkin ovat siitä innoissaan. Toki he saavat harrastaa mitä ikinä haluavat, mutta tanssi on hyvä harrastus joka sekä kehittää liikunnallisia taitoja, että esiintymistaitoja ja on vielä ihan super kivaa. Jännää nähdä kuinka suureksi innostus kasvaa, mulla tanssi pysyi aina vaan harrastuksena, mutta mahdollisuuksia on kuitenkin lähteä kilpailemaan ja kokeilemaan vaikka mitä tanssilajeja, etenkin kun aloittaa pienenä ja saa hyvän pohjan. Mutta ei mennä nyt kuitenkaan asioiden edelle, tärkeintä on että neidillä on nyt joku ihan oma viikottainen juttu josta hän nauttii ja jossa saa tuntea olevansa hyvä.
Tiara käy nyt samassa tanssikoulussa, jossa itse kävin monta vuotta siihen asti että muutettiin Ouluun ja tuli kyllä niin nostalgiafiilikset, vaikka osoite onkin nykyään eri kuin mun lapsuudessa. Ja kieltämättä tuli itsellekin sellainen olo että olisi ihana taas jatkaa tanssiharrastusta vuosien tauon jälkeen, tuli sitä kuitenkin lapsuudessa ja teini-iässä se yhdeksän vuotta harrastettua. Mutta ehkä mä nyt en haukkaa liian isoa kakkupalaa, meillä on niin paljon meneillään juuri nyt että en halua ottaa ylimääräistä stressiä tai aikataulutusta mistään enää enempää. Katsellaan sitten kun on vähän vähemmän toiminnantäyteinen elämänvaihe.
Esikoinen tuolla opettaa kuopukselle eilisiä tanssiliikkeitä, ja iloitsee siitä että seuraavaan tanssituntiin on enää kuusi yötä. Taidan liittyä seuraan, meillä on tänään nimittäin vapaapäivä ja aiotaan tehdä kaikkea kivaa koko päivä. Aivan ihanaa torstaita kaikille <3