Kettuja syöttämässä lasten kanssa

17.07.2019

Käytiin viime kesänä ekan kerran Lomamäen lemmikkipuistossa Inkoossa, kun Oton pikkuserkku perheineen pyysi meidät mukaan sinne. Tänä kesänä lähdettiin samalla porukalla samaan paikkaan uudelleen, koska ihastuttiin siihen viime kesänä niin kovin. Lomamäen lemmikkipuistossa kaikkiin eläimiin saa rohkeasti tutustua, niitä saa paijata ja syöttää. Henkilökunta opastaa tosi ihanasti ja rohkaisee ottamaan kontaktia eläimiin. Tälläkin kerralla otettiin puistoon perhelippu, joka maksaa (max 6hlö) perheeltä 50€, 1 lippu maksaa 15€. Puistoon saa ottaa omat eväät tai ostaa paikan päältä ruokaa tai herkkuja. Siellä voi myös grillata omia eväitä.

Me kierrettiin ensin kaikki aitauksissa olevat eläimet läpi, syötettiin vähän siemeniä vuohille ja linnuille ja ihasteltiin upean värisiä papukaijoja. Sitten käveltiin pesukarhujen ja frettien ohi kohti poroja, laamoja ja lopulta kettuja. Ihanat ketut olivat siellä edelleen ja meidän lapset iloitsivat, kun he muistivat ne niin hyvin vielä viime kesältä.

Kierroksen jälkeen mentiin puiston leikkipaikalle ja lapset pomppivat pomppulinnassa, leikkivät autoilla ja kävivät trampalla hyppimässä. Leikkipaikan lähettyvillä hengaili myös ihan mahtava piikkisika, jota me ei viime kesänä nähtykään kun se taisi olla päivänokosilla. Se oli ihan mahtava näky. Piikkisiat näyttää enemmän kyllä joltain marsun ja papukaijan risteytykseltä kuin possulta, mutta mieletön eläin se kyllä oli. Oli niin hauskaa nähdä sekin.

12.30 oli kettujen herkkuhetki, eli päästiin aitaukseen syöttämään kettuja. Se oli ehdottomasti jälleen puistovierailun kohokohta! Ketut on niin älyttömän veikeitä ja jotenkin niin hienoa päästä paijaamaan ja syöttämään niitä. Lomamäen lemmikkipuistossa elävistä ketuista  toinen on pelastettu ojasta ihan pienenä vauvana siskonsa kanssa, ja sisko oli saatu hoidettua ja kuntoutettua niin hyvin, että sen pystyi palauttamaan luontoon, mutta se toinen kettu oli jäänyt lemmikkipuiston asukkaaksi. Valkoinen kettu on pelastettu turkistarhalta.

Molemmat on tosi kesyjä ja mulle tuli niistä ihan koirat mieleen, kun molemmat heiluttivat häntää ja tekivät pyörähdyksiä, että saivat herkkuja. Meidän eläinrakas taapero oli etenkin ketuista aivan haltioissaan, viime kesänä hän ei päässyt itse vielä 1-vuotiaana syöttämään niitä, niin tämä oli hänelle aivan uusi ja jännittävä kokemus. 

Käytiin vielä kettujen herkkuhetken ja meidän oman lounastuokion jälkeen sisällä katsomassa liskoja, lintuja, käärmeitä, kaloja ja yli 20-vuotiaita chinchilloja. Meidän lapset saivat antaa papukaijalle siemenen ja papukaija tervehti heitä sanomalla ”Hello!”. Isot lapset saivat myös pitää pieniä lintuja omalla kädellä ja olivat siitä ihan fiiliksissä. Puiston omistajat ja eläinten hoitajat neuvoivat niin ihanan kärsivällisesti kaiken ikäisiä eläinten kohtaamisessa ja kertoivat eläimistä kaikkea mahdollista.

Mä rakastan tätä lämminhenkistä eläinpuistoa, siellä on jotenkin niin ihana fiilis! Huomasi, että puiston on tänä kesänä löytänyt yhä useampi ihminen, sillä paikalla oli paljon enemmän porukkaa kuin viime vuonna. Silti siellä oli sama hyvä tunnelma ja kaikille oli kyllä hyvin tilaa ja eläimiä pääsi koskemaan ja syöttämään.

Jäi kyllä taas niin hyvä mieli tästä kesäreissusta ja en voisi olla enemmän fiiliksissä siitä, että vihdoinkin lämpöä ja aurinkoa on saatu edes vähän! Huominen sää näyttää hyvältä ja mä en malta odottaa, että päästään taas lasten kanssa uimaan. Loppuviikosta ollaan menossa ainakin veneilemään, mitä odotan myös niin innolla.


Särkänniemessä lasten kanssa + video

12.06.2019

Me käytiin viime viikolla lasten kanssa Särkänniemessä kesän ensimmäisenä kunnon hellepäivänä. Tässä postauksessa luvassa siis tuoreita meidän perheen Särkänniemi kokemuksia!

Kun kurvattiin Tampereelle aamupäivällä, auton mittari näytti +29 astetta ja helle vain yltyi päivän aikana. Oltiin kuitenkin varattu mukaan runsaasti juotavaa ja aurinkorasvaa sekä loistava huvipuistofiilis, joten hyvin pärjättiin helteenkin kanssa. Me ostettiin rannekkeet etukäteen (juhlarannekkeet) joihin sai etukortilla alennusta, ja joiden ansiosta ruokailu sisältyi rannekkeen hintaan. Mä en itse yleensä ota huvipuistossa ranneketta, koska en käy juuri missään laitteissa migreenin pelon vuoksi. Mutta Särkänniemessä rannekkeella saa niin paljon muutakin kuin vain ne laitteet, niin koin sen olevan ihan hyvä investointi mullekin. Ja innostuin mä parissa lällyimmässä laitteessakin käymään.

Meidän perheestä kolmelle otettiin yli 120cm ranneke ja yhdelle alle 120cm ranneke, sekä alle 3-vuotias kuopus pääsi ilmaiseksi alueelle ja kaikkiin laitteisiin (joihin pituus riitti), sekä myös ruokaili ilmaiseksi meidän seurassa. Mä yllätyin tosi paljon siitä, miten alle 3-vuotiaalle ja reilusti alle metrin mittaiselle pikkytyypillekin oli alueella niin hurjan paljon tekemistä. Hän pääsi joko yksin tai yhdessä aikuisen kanssa yhteensä kymmeneen laitteeseen. Latteiden ja leikkipuiston lisäksi hän pääsi mukaan myös akvaarioon sekä tietysti huippuun Koiramäkeen. Planetaario me jätettiin välistä, koska sinne ei saa mennä alle 3-vuotiaita.

Aloitettiin huvipuistopäivä Koiramäeltä. Siellä oli paljon ihania eläimiä, joita pääsi myös rapsuttamaan, harjaamaan ja ruokkimaan. Koiramäellä oli eläinten lisäksi leikkipaikkoja, lehmän lypsyä, ”mummola”, kirjakauppa ja karkkikauppa. Ja tietysti kahvila ja jäätelökiska. Paljon kaikkea hauskaa tekemistä ja se olisi jo yksinään ollut kiva kohde. Vietettiin siellä ekat pari tuntia, joiden jälkeen suunnattiin lasten kanssa viilentävälle jäätelölle.

Seuraavaksi kohteeksi otettiin akvaario. Ajateltiin niin, että tehdään kaikki muu ensin ja säästetään huvipuisto laitteineen kaikkein viimeiseksi. Akvaariossa oli paljon nähtävää ja lapset olivat hirveän kiinnostuneita kaloista ja muista vesieläimistä. Ihmeteltiin kaljuilta marsuliskoilta näyttäviä aksolotleja, hihiteltiin nukkuvalle kaimaanille ja ihasteltiin söpöjä kilpikonnia. Akvaariossa oli jyrkkä portaikko, joten kovin isojen rattaiden kanssa sinne ei kannata mennä. Meidän pienet yoyot kulkivat helposti kainalossa portaat alas ja ylös.

Akvaarion jälkeen oli aika suunnata kohti huvipuistoa ja Angry Birds landia. Mä oikeasti yllätyin niin paljon siitä, miten mielettömän paljon laitteita alueella oli! Olin käynyt viimeksi Särkänniemessä joskus 9-10-vuotiaana, jolloin siellä ei mun mielestä ollut juuri mitään. Mutta nyt siellä oli kaikille kaikkea. Ihan hirveästi laitteita joihin meidän taapero pääsi, tosi paljon laitteita mihin pääsi jo alle 120cm mittainen ja sitten tietty ne kaikkein hurjimmat laitteet joista osaan meidän esikoinenkin pääsi jo. Me ollaan totuttu Lintsillä siihen, että taapero ei pääse juuri mihinkään laitteisiin pituutensa (tai sen puutteen) vuoksi, niin siksi hämmästyin niin kovasti sitä, että hän pääsi hurjan moneen paikkaan. Ja myös meidän 6- ja 7v pääsivät Särkänniemessä sellaisiin laitteisiin, joihin eivät ole koskaan ennen vielä päässeet.

Otto tykkäsi kovasti hurjimmista laitteista, Hypestä, X:stä, High Voltagesta ja Boomista. Tämän kevään uutuus Boom oli myös meidän koululaisen suosikki, vaikka se olikin tosi tosi hurja. Me saatiin huvipuistopuolella kulumaan monen monta tuntia ja käytiin kaikissa laitteissa, mihin lapset halusivat ja mihin pääsivät. Tämä huvipuistoreissu oli heittämällä paras, mikä ollaan koskaan lasten kanssa tehty.

Ainoa mikä ei ollut ihan mun mieleen oli Riemu -buffetin ruoka. Olen iloinen, että saatiin ruokailusta iso alennus juhlarannekkeilla, koska erityisesti buffetin salaattipuoli oli nahistunutta ja tosi yksipuolista. Paljon kuivajuttua ja säilykettä ja sitten nahistuneet kurkut ja porkkanatikut kaverina. Salaattibuffan olisi voinut ostaa myös yksin hintaan 11,90 ja silloin mua olisi kyllä harmittanut kovasti maksamani hinta.  Onneksi oli myös niitä lämpimiä ruokia, niin sai sentään mahan täyteen. Ensi kerralla testataan varmaankin jotain muuta ravintolaa. Palvelu oli kuitenkin Riemussakin loistavaa ja super ystävällistä.

Kun illalla käppäiltiin takaisin autolle, taapero nukahti päivän tokat päiväunet rattaisiin. Lämpömittari näytti varjossa +32 astetta ja me oltiin iloisia ja onnellisia, metrilakupussit kainalossa. Takana oli ihan mahtava päivä! Me kaikki yllätyttiin niin super positiivisesti Särkänniemen sisällöstä. Jos johonkin huvipuistoon meinaa tänä kesänä rannekerahat laittaa, mä suosittelen Särkänniemeä. Siellä oli ylivoimaisesti eniten nähtävää ja koettavaa niistä puistoista, joissa mä olen Suomessa käynyt.

Me kuvattiin reissu myös videolle, joka löytyy tuosta alta. Tänä kesänä mun YouTube-kanavalle (Iinalaura) on tulossa vielä muitakin reissu- ja My day -videoita, joten kannattaa ottaa kanava seurantaan, jos et vielä seuraa! Kaikki videot joita teen on tekstitetty alusta loppuun ja niitä voi hyvin katsoa vaikka ilman ääniä (kuten itse tykkään tehdä kun katson videoita vaikka metrossa). Muista laittaa tekstitykset päälle tekstitys-nappulasta!

Mikä on sun lemppari huvipuisto Suomessa? Mitä olet tykännyt Särkänniemestä? Oletko hurjien laitteiden ystävä?


Viikonlopun parhaat palat

06.05.2019

Vaikka viime viikonloppu oli hyytävän kylmä verrattuna edeltävään, se oli ihana ja tunnelmaltaan lämmin. Ja sunnuntaina sentään lämpeni jo vähän lauantaihin verrattuna ilmatkin. Lauantain lumisateet naurattivat lapsia, mutta eivät niin Ottoa, joka oli koko päivän noutamassa ja laskemassa venettä vesille (ei meidän omaa, meillä ei ole venettä). Mutta onneksi meillä tytöillä oli lämmintä ja hauskaa koko päivän. Leikittiin stailausleikkiä (=glitteriä lapsille poskiin ja lapset saivat meikata mut), pelattiin Eye Found It! -peliä, meillä oli kaveri käymässä ja herkuteltiin hyvillä ruuilla. Illalla katsottiin Putous-finaali koko perhe yhdessä, kun Ottokin oli kotiutunut.

Sunnuntaina herkuteltiin pitkästä aikaa banaaniletuilla (joista multa muuten kysyttiin moneen kertaan instassa, että miten saan ne pysymään niin hyvin kasassa). Mä teen banaaniletut aina tosi simppelisti: 1 banaani/2 munaa/ muutama tippa vanilja-aromia. Eli kun laitan 4 banaania, laitan 8 munaa. Paistan letut rypsiöljyssä meidän superhyvällä lettupannulla. Ekat 1 tai 2 ei yleensä pysy ihan kokonaisena, mutta siitä se sitten lähtee. Tärkeintä on iso lasta ja se, ettei tee liian isoja lettuja, muuten niitä ei saa käännettyä. Kääntäminen vasta sitten, kun lettu on kokonaan hyytynyt päältä, vaikka ei ole vielä käännetty. Ja banskujen pitää olla mielellään mahdollisimman kypsiä, ei haittaa vaikka olisi jo ihan mustuneita. Mulla kestää aina ihan törkeän kauan paistaa ne banskuletut, koska pannulle mahtuu vain 2 kerrallaan ja ne on aika pieniä. Mutta kun paistaa rauhassa eikä liian kovalla lämmöllä, niin ne eivät pala kiinni ja pysyvät kasassa.

Käytiin Fallkullassa rapsuttelemassa eläimiä ja syöttämässä vuohille ja lampaille ruohoa, kun niitä saa syöttää kädestä.  Sunnuntaille onneksi tosiaan ilmat jo lämpesivät huomattavasti ja saatiin nauttia mielettömän upeasta auringonpaisteesta.

Taaperoa niin nauratti suloiset vuodet ja lampaat, jotka nuolivat hänen pieniä sormia samalla, kun hän antoi niille ruohoa. Hän ei olisi millään malttanut lähteä kotiin, kun nautti niin paljon eläimistä. Oli se kyllä ihanaa munkin mielestä. Eläimissä on jotain niin rauhoittavaa ja ihanaa, tekee hyvää aina välillä käydä vähän rapsuttelemassa. Vaikka Helsinki muuten on kovin kaupunkimainen niin on ihan mahtavaa, että täältäkin löytyy upea Fallkulla ja myös Haltialan tila ihan läheltä, niin pääsee viettämään aikaa eläinten parissa helposti.

Katsottiin eilen leffaa ulkoilun jälkeen ja herkuteltiin lasagnella. Mukavan rauhallinen viikonloppu ja paljon kaikkea kivaa tekemistä. Oli kiva viettää chilli kotiviikonloppu edellisen viikon (ihanan) polttarihulinan jälkeen. Tällä viikolla luvassa on paljon kaikkea kivaa, sillä keskiviikkona on mulle tärkeä päivä (kuka muistaa mikä päivä on 8.5.?) ja torstaina ja perjantaina mulla on kivoja töihin liittyviä menoja. Viikonloppuna juhlitaan myös äitienpäivää, jota odotan innolla lähinnä siksi, kun tiedän saavani silloin ainakin tosi hyvän aamupalan ja paljon haleja.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

PS: Tuntuuko muistakin, että maanantait on tällä hetkellä huomattavasti kivempia kuin yleensä, kun saa aina aloittaa viikon katsomalla Game Of Thronesin uusimman jakson?


Mitä kaikkea voi tehdä vähän isompien lasten kanssa

13.02.2019

Multa on toivottu paljon postausta siitä, mitä me leikitään tai puuhaillaan meidän isompien tyttöjen kanssa yhdessä. Ja mitä me tehdään varsinkin sisällä kotona! Ulkonahan nyt on aina vaikka ja mitä tekemistä ja paikkoja missä käydä, mutta mitä me tehdään sisällä? Taaperon kanssa on ne omat selkeät suosikkileikit, ja taaperoiden kanssa on ehkä aika helppoakin keksiä puuhaa yhdessä tehtäväksi, mutta isompien kanssa yhdessä ajan viettäminen on sellainen aihe, josta kysellään paljon. Siksi päätin koostaa postauksen asioista, joita mä itse tykkään tehdä yhdessä meidän lasten kanssa sisällä kotona (ja mistä mitä ilmeisimmin lapsetkin nauttivat).

1. Me tykätään tosi paljon katsoa tanssi- ja venyttelyvideoita YouTubesta yhdessä ja harjoitella liikkeitä. Usein katsotaan jotain siistejä koreografioita tai sitten esim. kanadalaisen Anna McNultyn venyttelyvideoita, ja sitten mä ähisen ja puhkun ja lapset vaan menee niihin venytysasentoihin ihan tuosta noin vaan. Voin kertoa, että mä venyn nykyään enemmän kuin teininä, kun ollaan harjoiteltu yhdessä.

2. Leivotaan välipalapatukoita/tehdään granolaa/valmistetaan jotain muuta helppoa syötävää yhdessä. Isommat osaavat jo suunnilleen leipoa keskenään, mutta toki aikuisen valvovan silmän alla. Ja lapsistakin on kivaa kun puuhastellaan yhdessä, vaikka välillä he haluavatkin leipoa myös kahdestaan.

3. Piirretään tai väritetään. Hauskoja piirtämisleikkejä on esim. paperintaitteluleikki, missä jokainen piirtää aina yhden vartalonosan hahmolle, taittaa paperin niin ettei seuraava nää, ja antaa seuraavalle. Näistä hahmoista tulee aina aivan huikeita. Usein yhdistetään tähän myös tarinan kerrontaa niin, että jokainen saa kirjoittaa myös yhden lauseen osan aina siihen omaan piirustuskohtaan. Näin hahmot saavat hienon elämäntarinan.

4. Luetaan kirjoja, paljon kirjoja. Päivisin tykätään lukea yhdessä enemmän sellaisia tietokirja-tyyppisiä, ja iltaisin sitten enemmän satuja. Mutta toki nyt luen yleensä juuri sitä, mitä lapset haluavat.

5. Tehdään lettejä tai kampauksia. Molemmat tytöt osaavat jo perusletin ja ainakin toinen osaa myös hollantilaisen letin. Katsotaan aina lettikirjasta tai YouTubesta ohjeita ja harjoitellaan.

6. Stailausleikki: lapset saavat meikata mut ja laittaa mun hiukset ja valita mulle asun. Joskus myös he saavat meikata toisiaan ja valita toisilleen jotkut coolit vaatteet joko omista kaapeistaan tai äidin kaapista.

7. Pidetään disko. Lasten lempparimusiikit soimaan (ja vähän äidinkin) ja sitten tanssitaan. Hikivaroitus!

8. Pelataan Nintendo Switchillä esim. Mario Cartia. Mä en ole muuten mikään pelaaja, mutta koko perheen kesken on hauskaa kisailla ja pelata!

9. Rakennellaan legoilla, joko duploilla tai pikkulegoilla. Duploista saa hienoja super korkeita rakennelmia (ja taaperokin voi osallistua, paitsi hän kyllä aina rikkoo kaiken). Pikkulegoilla voi rakennella kaikkia pieniä ja yksityiskohtaisia rakennuksia. Meidän lempipuuhaa on myös yrittää rakentaa joku super hieno setti kuten heppatalli tai ostoskeskus uudelleen paketissa tulleen ohjeen mukaan, mutta yleensä aina luovutetaan jossain vaiheessa, kun ei vaan löydetä kaikkia osia enää. Onneksi meillä on myös paljon kivoja rakennuksia, jotka on säästetty sellaisenaan heti rakentamisen jälkeen ja niillä voi leikkiä.

10. Pelataan lautapelejä. Joulukalenterissa listasinkin meidän lempparipelit.

11. Katsotaan Netflixistä Brainchildia, se on ihan super hyvä sarja ja sen saa suomeksi! Toinen josta tykätään kaikki on The Worst Witch, sekin löytyy Netflixistä ja senkin saa suomeksi. Molemmat on viihdyttäviä ja mielenkiintoisia myös aikuiselle, tai ainakin mulle on.

12. Katsotaan leffoja, Viaplayssa on hyvä valikoima esim. Disney-leffoja, jonka myös vinkkasin taannoin postauksessa (kaupallinen yhteistyö).

13. Harjoitellaan koodausta. Meillä on pari vanhempaa läppäriä, joilla lapset ovat saaneet harjoitella koodauksen alkeita Hello Ruby -kirjojen oppien perusteella. Meiltä löytyy koko kirjasarja, ja se on sekä vanhempien että lasten lemppari. Molemmat tytöt tykkäävät ihan älyttömästi koodata, ja siinä ei voi kuin ihmetellä vieressä, kun tyypit luovat omia pelihahmojaan. Tämä nyt ei välttämättä ole niin ”yhteistä” puuhaa lähtökohtaisesti enää, mutta yhdessä ollaan alunperin koodaamiseen tutustuttu ja harjoiteltu silloin kun se on heitä itseään kiinnostanut.

14. Leikitään arvausleikkiä tai sitten mä keksin lapsille päässälaskuja laskettavaksi. Nämäkin ovat lasten vakkaritoiveita, kun kysyn mitä he haluaisivat tehdä. 5-vuotiaalle vielä osaan keksiä laskut itsekin, mutta koululaisen kanssa olen ottanut googlen avuksi laskuja keksiessä jo aikoja sitten, kun siirryttiin kerto-, jako-, prosentti- ja desimaalilaskuihin. Onneksi netistä löytyy paljon kivoja harjoitustehtäviä.

15. Jutellaan. Se on ihan parasta. Olla vaan ja jutella, joko ei mistään ihmeellisestä tai sitten jostain tosi jännittävästä. Lapset nauttivat siitä, kun keskitytään höpöttelyyn ihan täysillä.

Täällä Helsingissä on ensi viikolla hiihtolomat ja muuallakin parin viikon sisään, joten toivottavasti tämä listaus tuo iloa ainakin jollekin hiihtolomalaiselle tai vanhemmille! Tässä on nyt listattu aika monta ideaa, joita tykätään lasten kanssa tehdä. Paljonhan me ulkoillaan tai sitten lapset leikkivät/lukevat/touhuavat itsekseen tai keskenäänkin, mutta nämä ovat sellaisia juttuja joista meillä nauttivat niin isot kuin pienet ja joita tehdään yhdessä.

Mitä te tykkäätte tehdä vähän isompien lasten kanssa sisällä? Jakakaa ihmeessä ideoita, olisi kiva kuulla mitä kaikkea muissa perheissä puuhaillaan yhdessä!


Pyjamabileet lasten kanssa

08.12.2018

Pidettiin eilen lasten kanssa pyjamabileet ja vitsit se oli hauskaa! Oltiin puhuttu siitä jo monta kertaa ja suunniteltu, mutta jotenkin se aina ”jäi”, niinkuin joskus käy. Viimeksi kun lapset ottivat pyjamabileet puheeksi tässä alkuviikosta, mä otin itseäni niskasta kiinni ja sanoin että arvatkaa mitä, pidetään kuulkaas perjantaina ne pyjamabileet. ”AI ENS PERJANTAINA?”. ”Joo!”. Sitä innostuksen ja kiljunnan määrää, kun kauan yhdessä suunniteltu asia vihdoin oli toteutumassa. Yhdessä odotettiin koko viikko perjantaita, laskettiin öitä pyjamabileisiin. Ja eilen se päivä sitten koitti.

Jo aamulla he odottivat, että saavat pukea yökkärit päälle. Ja niin kieltämättä mäkin. Iltapäivällä levitin kolme patjaa olkkarin lattialle, ja siinä illan päälle kannettiin peittoja ja tyynyjä yläkerrasta. Käytiin vielä ulkona tekemässä pieni lumiukko, kun satoi juuri täydellistä lumiukkolunta. Ulkoilun ja päivällisen jälkeen oli ihanaa vaihtaa yökkärit päälle ja käpertyä patjapesään lasten kanssa ilman mitään kiirettä minnekään.

Mua myös vähän jännitti, että mitähän siitä tulee, kun lastaan tarjottimellisen herkkuja vaahtokarkkikaakaoineen patjojen päälle. Odotin vähän, että ainakin me saataisiin joku kauhea sotku aikaiseksi, tai siis taapero lähinnä. Mutta ei! Toki peiton päällä oli murusia kun vedettiin poppareita ja piparia, ja piparilaatikossa oli popcornia, mutta siinäpä se sitten olikin. Kaakaot ei kaatuneet, eikä minkäänlaista katastrofia tapahtunut muutenkaan. Meillä oli oikeasti aivan älyttömän kivaa ja hauskaa.

Ei lasten kanssa kannata pelätä, että spesiaalijutut ovat hankalia tai eivät suju odotusten mukaan. Liian usein tällaiset oikeasti aika helposti toteutettavat jutut jäävät roikkumaan, kun ne tuntuvat ajatuksena vähän hankalalta, koska ne muuttavat normi-rutiineja. Ei se oikeasti ole niin hankalaa, ja tällaisesta illasta tulee niin hyvä fiilis sekä itselle että lapsille, että se on todellakin sen arvoista, vaikka ne kaakaotkin olisi kaatuneet. On niin helppoa vastata, että ”joku kerta” tai ”katotaan ens viikolla” kun lapset kysyvät. Mä en halua sanoa niin, koska ei ole kiva pitää lapsia odottamassa, eikä se ole oikeasti yhtään niin hankalaa aina silloin tällöin luopua siitä omasta ajasta, ja tehdä jotain hauskaa nimenomaan lasten kanssa yhdessä. Spontaanius kunniaan!

Nykyään pidetään todella korkeassa arvossa vanhempien omaa aikaa, ja hihitellään meemeille siitä, kuinka ihanaa on kun lapset on nukkumassa ja saa vihdoin rauhassa katsoa Netflixiä tai olla puhelimella. Mä ymmärrän sen, ja kyllä mä itsekin joinakin iltoina todellakin odotan, että pitkän päivän jälkeen saa hengähtää tai tehdä töitä rauhassa. Se on enemmän kuin ok! Mutta mun mielestä rentoutuminen ja lapset eivät ole aina automaattisesti toisiaan poissulkevia asioita (toki riippuu aina ihan tilanteesta, jokainen perhe kun on erilainen). Aika lasten kanssa voi myös olla rentouttavaa silloin, kun siihen omaan aikaankin on aina välillä mahdollisuus.

Me katsottiin eilen KOLME leffaa isojen tyttöjen kanssa, taapero nukahti tokan leffan puolivälissä. Valvottiin isompien kanssa pitkään, höpöteltiin kaikkea mahdollista. Oltiin yhdessä, halittiin, naurettiin, herkuteltiin ja rentouduttiin. Ihan paras mahdollinen perjantai-ilta, jollaisia voisi todellakin pitää useamminkin. Meidän lapset on ihan mielettömän siistejä tyyppejä, joiden kanssa hengaaminen on parasta!

Tänään nukuttiin aamulla pitkään, ja kaikki kolme vaikuttivat oikein tyytyväisiltä pyjamabileisiin. Mulla oli ainakin niin hauskaa, että luultavasti se olen minä, joka tällaista pyjamabileiltaa seuraavaksi ehdottaa. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3