Seitsemänvuotiaalle syntymäpäivänä

20.09.2018

Täytät tänään seitsemän vuotta. Tiedät jo niin paljon, ja silti sinulla on vielä koko maailma opittavana. Olet jo niin iso, mutta silti vielä niin pieni. Mulle olet tietenkin aina äidin rakas esikoisvauva, vaikka itse olet eri mieltä. Eihän seitsemänvuotias ole enää mikään vauva, sanot. Mutta mulle olet aina se vauva, joka pienenä rääpäleenä viisi viikkoa etuajassa laskettiin mun rinnalle, jonka pelkäsin pudottavani ja jota pidellessäni itkin niin kovaa, etten ole koskaan itkenyt. Onnesta.

Olet jo aloittanut koulun, ja olen sinusta niin ylpeä. Olet fiksu ja vastuuntuntoinen. Tiedän, että hoidat koulusi loistavasti. Me isin kanssa tuetaan sinua aina ja kaikessa, tiedäthän sen. Meiltä voi aina kysyä apua, ja meille voi aina kertoa jos jokin asia askarruttaa, ilahduttaa tai huolestuttaa. Meidän kanssa voi lukea kokeisiin ja meille voi kertoa jos tarvitsee apua läksyissä. Ja jos joskus unohtaa vahingossa tehdä läksyt, vaikka niistä on erikseen kysytty, niin ei me suututa. Sitten koitetaan yhdessä saada ne tehtyä äkkiä aamulla. Kyllä kaikki aina järjestyy. Onneksi tähän asti olet tehnyt tehtäväsi todella tunnollisesti, ja uskon, että teet jatkossakin. Mutta kukaan ei ole täydellinen, eikä kenenkään tarvitsekaan olla. Jos joskus unohtuu, ei se maailma siihen kaadu.

Olet ihana lapsi, sisko ja ystävä. Meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä, ja vaikka sinulla olisi joskus huono päivä, olet silti ihana ja rakas. Sinulla harvoin on edes huonoja tunteja, mutta muista se, että vaikka sinua kuinka suututtaisi tai harmittaisi joskus, me aina rakastetaan sinua. A I N A. Meille voi kertoa myös silloin kun nolottaa tai kun ei tiedä mitä tehdä. Meille saa kertoa omat toiveet, haaveet, ilot, surut, pelot, draamat, vihastukset ja ihastukset, jos itse haluaa. Me tietysti toivotaan, että haluat. Meille saa olla juuri sellainen kuin on, ja meille saa näyttää kaikki tunteet. Me ollaan aina täällä ja just sua varten. Ja meille saa aina soittaa jos tulee hätä, ikävä tai harmi kun olet jossain muualla kuin meidän kanssa. Ja saa soittaa muutenkin.

Me tullaan niin hyvin juttuun, että sinun kanssa hengaillessa tuntuu kuin olisi kaverin kanssa. Aina ollaan tultu ja aina on tuntunut. Silti muistan kyllä olevani se aikuinen, ja asetan juuri ne rajat jotka missäkin iässä tarvitset. Joskus sanon ei, ja kysyt miksi. Lupaan aina kertoa sinulle. Lupaan myös, että en koskaan sano turhaan ei. Ainakin yritän parhaani. Meillä saa riehua, seisoa käsillä, lukea kirjaa aamupalalla ja leipoa itse jos haluaa, vaikka koko keittiö olisi jauhoissa ja kananmunan kuorissa. Muista, että jos joskus sanon ei vain oman mukavuuteni tähden, ilman todellista perustetta, saat aina kyseenalaistaa minut. Toki saat muutenkin. Jos minulla on tarpeeksi hyvät perustelut, sinä kuuntelet kyllä. Ainakin vielä, katsotaan kymmenen vuoden päästä uudelleen.

Meidän kanssa saa hassutella, ja meitä saa kutittaa. Meiltä saa kysyä vaikeita kysymyksiä ja usein kysytkin. Meiltä saa kysyä ihan mitä vaan, eikä tyhmiä kysymyksiä ole. Selvitetään sitten yhdessä, otetaan vaikka googlauskisa, että kuka löytää vastauksen nopeimmin, jos ei muuten tiedetä. Sinä varmaan voitat.

Muista, että saat aina tulla kotiin, eikä kotiin koskaan tarvitse pelätä tulla, vaikka mitä olisi tapahtunut. Meitä saa aina halata, ja meidän kainaloon saa aina tulla. Meidät saa herättää keskellä yötä jos ahdistaa, itkettää tai pelottaa. Pliis älä herätä jos keksit keskellä yötä ihan mahtavan idean, paitsi jos se on oikeasti niin mahtava, että on vaan pakko herättää. Sitten herätä toki. Onneksi olet aina antanut meidän nukkua hyvin, niin sulle on helppo sanoa näin.

Sinulla on lupa erehtyä, kokeilla, vaihtaa mielipidettä ja tehdä virheitä. Meillä kaikilla on. Eikä sinun koskaan tarvitse miellyttää ketään. Tärkeintä on, että sinulla on hyvä olla. Sinä saat unelmoida ja haaveilla, sinä saat kokeilla uusia asioita. Sinun ei tarvitse mahtua mihinkään muotiin, vaan olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Älä pelkää epäonnistumista, sillä se, että edes yrittää on parempi kuin se, että ei tekisi mitään. Me ollaan susta aina ylpeitä.

Muistathan aina olla kiva kaveri ja kiva sisko. Ethän koskaan kiusaa toisia, ja pidäthän aina niiden puolta, jotka sitä tarvitsevat. Muistathan auttaa toisia, jos he pyytävät apua. Muistathan auttaa silloinkin kun huomaat jonkun tarvitsevan apua, vaikka tämä ei itse uskaltaisi sitä pyytää. Kerrothan meille, jos joskus tarvitset itse aikuisen apua asioiden selvittämisessä. Älä turhaan murehdi yksin. Ja vaikka joku joskus sanoisi, että äidille ja isille ei saa kertoa, niin älä usko. Ei ole sellaista asiaa mitä ei meille saisi kertoa.

Kiitos, että me saadaan olla just sun ja just teidän vanhempia, sillä nämä sanat sanat koskevat myös sinun siskojasi. Sinä ja sinun kaksi siskoasi olette maailman parhaat lapset koko maailmassa just meille, ja me rakastetaan teitä enemmän kuin mitään muuta. Ihanaa 7-vuotissyntymäpäivää, tänään on sun päivä <3


Miltä tuntuu kun esikoinen menee kouluun

09.08.2018

Tänään on se päivä, kun suurin osa helsinkiläisistä ekaluokkalaisista aloitti koulun, mutta meillä esikoisen koulun alkuun on vielä viisi päivää. Ruotsinkieliset koulut alkavat vasta ensi viikon tiistaina Helsingissä, ja silloin meidän esikoisvauva, meidän rakas ensimmäinen minityyppi aloittaa koulutiensä. Mä muistan, kun joskus keskimmäisen imetysaikana hormoneissani mietin kyynel silmäkulmassa, että ”enää viisi vuotta, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo”. Ja nyt se päivä on ihan kohta täällä. Enää viisi päivää, niin meidän esikoinen menee kouluun, miten hän voi olla niin iso jo.

Vaikka näin jälkeenpäin tuntuu ihan naurettavalta, että itkeskelin asiaa viisi vuotta etukäteen, niin en mä kyllä ihan väärässä ollut. Nämä vuodet ennen tätä koulun aloitusta ovat olleet yksi silmänräpäys vain. Kun katsoo taaksepäin, kulunut aika tuntuu ihan järkyttävän pitkältä – pakkohan sen on ollut olla pitkä aika, niin paljon on tapahtunut. Se on kuitenkin kulunut niin nopeasti, että ei vaan pysty käsittämään. Seitsemän vuotta sitten mä kirjoitin tänne blogiin, kuinka oltiin oltu puoli vuotta yhdessä Oton kanssa. Itse asiassa tasan tänä päivänä me ollaan oltu yhdessä seitsemän ja puoli vuotta.

Meidän esikoinen on ollut osa meidän tarinaa ihan alusta asti, hän kun ilmoitti olevansa tulossa vain viikkoa sen jälkeen, kun oltiin päätetty alkaa virallisesti seurustelemaan. Me ollaan oltu aika hitsin tiivis paketti, ja hän on kasvattanut meistä ne vanhemmat, jotka meistä on tullut. Toki sisaruksillakin on osuutensa kaikessa, mutta hänestä kaikki alkoi. Me ei ehditty kauaa nauttimaan huolettomasta teiniseurustelusta, vaan hyvin nopeasti me alettiin valmistautumaan siihen, että meistä tulee perhe. Meillä ei ollut koskaan aikaa tai halua alkaa säätämään tai epäröimään meidän parisuhteessa, me oltiin heti ihan all in. Meidän elämään oli tulossa joku vieläkin tärkeämpi kuin me kaksi. Meidän esikoinen.

Näiden seitsemän vuoden aikana siitä mahassa kasvaneesta minityypistä on kasvanut aivan jäätävän fiksu, omatoiminen, vastuuntuntoinen ja ihana isompi minityyppi. Vaikka olen joskus sanonut, että mua jännittää vähän koulun aloitus, niin oikeasti mua ei jännitä yhtään se koulun aloitus. Mä tiedän, että hän pärjää siellä ihan loistavasti. Kaikki kaverit on tuttuja, rakennus on tuttu, opettaja on tuttu ja hän osaa jo kaiken mitä pitää ja enemmänkin. Meidän koko perheellä on koulun aloituksesta hyvä fiilis, ehkä eniten sellainen ”vihdoinkin hän pääsee tekemään sitä, mitä on odottanut 2-vuotiaasta asti” (ja laskenut päiviä siitä asti kun oppi hahmottamaan ajan kulun kunnolla joskus pari vuotta sitten).

Koulun aloittamisen sijaan mua jännittää se kaikki muu siinä ympärillä. Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin? Onneksi varsinkin alussa meillä on mahdollista viedä ja hakea ihan joka päivä, mutta jossain vaiheessa sekin päivä tulee, kun hänen on mentävä yksin kouluun. Ja sitä päivää mä jännitän. Onneksi meillä on paljon aikaa harjoitella yhdessä.

Mua jännittää myös se, että jatkossa kukaan aikuinen ei kerro mulle joka päivä, miten mun lapsen päivä on mennyt. Toki koulussakin on Wilma ja vanhempainvartit, mutta onhan se nyt ihan eri asia, kuin se, että joku kirjoittaa päivittäin ylös miten lapsen päivä on mennyt, ja kertoo siitä yksityiskohtaisesti samalla kun lapsi haetaan. Jatkossa kaikki on sen varassa, mitä koululainen itse haluaa päivästään kertoa. Jatkossa mun täytyy kuulostella entistäkin herkemmällä korvalla hänen fiiliksiään, ja vaan toivoa, että hän itse kertoo, jos jotain on vialla, tai on tapahtunut jotain ikävää. Toki haluan kuulla onnistumisista ja kaikesta ihanastakin ihan yhtä lailla. Toivon, että hänestä on helppoa puhua mulle ja kertoa päivistään, kaverisuhteistaan, koulukuulumisista ja kaikesta, mitä hänen elämäänsä milloinkin kuuluu.

Ainakin tällä hetkellä me puhutaan kaikesta. Meidän välillä vallitsee luottamus, ja hän juttelee meille vanhemmille mielellään ihan kaikesta. Ollaan aika avoimia tyyppejä koko perhe, eikä meistä kenelläkään ole mitään salaisuuksia toisiltamme. Toivon, että tämä meidän välinen rehellisyys, avoimuus ja rakkaus säilyy aina samanlaisena, oltiinpa me tai meidän lapset missä elämänvaiheessa tahansa. Parhaamme yritetään Oton kanssa tukea niin esikoisen, kuin kaikkien kolmen lapsen kasvua ja kehitystä, kuunnella ja opastaa, rakastaa, rutistaa ja lohduttaa.

Me ollaan oikeasti kaikki ihan hurjan innoissamme. Enää viisi yötä, ja on ensimmäisen koulupäivän aamu. IIK! Tästä tulee hienoa, upeaa ja opettavaa, meille kaikille. Koulun myötä tulee avautumaan ihan uusia maailmoja, ja tiedän jo valmiiksi, että me tullaan seuraavien vuosien aikana Oton kanssa vastaamaan aika hemmetin moneen hankalaan kysymykseen, tiedonjanoisen esikoisemme tuntien. Niitä odotellessa <3

PS: Tästä kaikki alkoi vuonna 2011:

Hieman ollaan tultu eteenpäin siitä. :D

Hurjasti onnea kaikille tuoreille ekaluokkalaisille, ja heidän vanhemmilleen! Tästä alkaa hieno matka <3