Eskarin päättänyt esikoinen

29.05.2018

Tänään me juhlittiin esikoisen kevätjuhlaa ja eskarin päättymistä. Nyt meidän perheessä on ihan ehta koululainen, joka sai kesäksi ”läksyjä”, tietää kotiluokkansa, tykkää hulluna tulevasta opettajastaan, ja tulee hienosti toimeen kaikkien tulevien luokkalaistensa kanssa. Koululainen, ihan uskomatonta. Juuri tänään aamulla FB-muistoissa tuntui olevan tavallista enemmän muistoja juuri esikoisesta, ihan kun FB tietäisi, että tänään on tärkeä päivä. Aivan kuin se olisi tiennyt, että juuri tänään haluaisin katsella taaksepäin tätä upeaa matkaa, joka ollaan yhdessä esikoisen kanssa kuljettu näiden vuosien aikana.

Kaksi ensimmäistä pientä hammasta, ja niin uskomattoman iloinen ja aurinkoinen vauva syöttötuolissa. Piknik jonka hän oli rakentanut olohuoneen lattialle elefanttipeiton päälle kaksivuotiaana. Video 3-vuotiaasta esikoisesta juoksemassa pikkusiskonsa kanssa Uutelan kanavalla kauniina kesäpäivänä, ja huutamassa ”aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa”. Pyöräilevä 4-vuotias esikoinen ylpeä hymy kasvoillaan, ”kattokaa kun osaan ilman apupyöriä”. Viime vuoden viisivuotiaasta ei ole kuvaa tältä kyseiseltä päivältä, mutta tuoreessa muistissa on viime vuodenkin kevätjuhlapäivä: hikinen ja pieni päiväkodin juhlasali, jossa esikoinen kavereineen lauloi heleällä äänellä ”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!”  ja mä meinasin haljeta ylpeydestä ja onnesta, mun tulevasta eskarilaisesta.

Niin vaan meni nopeasti tämä eskarivuosi, ehkä jälleen kerran vielä tuhat kertaa nopeammin kuin osasi odottaa. Siirtyminen pienestä ja kotoisasta päiväkodista koulun yhteydessä olevaan eskariin sujui hienosti, ja täysin ongelmitta. Koulurakennus ja sen henkilökunta on vuoden aikana tullut täysin tutuksi, eikä ekaluokkalaisen tarvitse ihmetellä enää missä mikäkin sijaitsee. Tulevat luokkakaverit ovat kaikki vanhoja tuttuja eskarikavereita, ja opettajaankin on ehditty tutustua jo kaikessa rauhassa. Ekaluokkalainen osaa itse ottaa ruuat koulun ruokalassa, ja viedä astiat pois.

Opettajan antamasta ekaluokalle tullessa osattavat taidot -checklististä hän ruksitti heti melkein kaikki kohdat, mutta kaksi kohtaa hän jätti ruksittamatta, koska niissä hänellä on omasta mielestään vielä harjoiteltavaa: liikenteessä itsenäisesti liikkumisen, ja kaikkien ruokien maistamisen. Mun mielestä hän kyllä maistaa hienosti kaikkea, mutta itsearviointi taitaa olla äidin arviota tiukempi.

Liikenteessä yksin liikkumista me taas ei olla vielä harjoiteltu, nyt alkaakin pikkuhiljaa olla sen aika. Se on asia, joka pelottaa mua ihan hulluna. Miten voin päästää tuon rakkaan lapseni kävelemään joskus yksin kouluun, tai kotiin? Miten voin luottaa siihen, että autot varmasti pysähtyvät, kun pieni tyttö ylittää suojatietä? Miten voin luottaa siihen, ettei joku tule kovaa vauhtia pyörällä ja törmää häneen vahingossa? Ihan järkyttävän pelottavaa, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. Onneksi on koko kesä aikaa opetella, ja onneksi meillä on mahdollisuus hoitaa kouluun viemisiä ja hakemisia syksylläkin niin kauan kuin siltä tuntuu.

Vasu-keskustelussa esikoinen sai kehuja, ja ekaluokan opettajalle annettavaan suunnitelmaan oli kirjattu, että hän tarvitsee haastavia tehtäviä, jotta koulumotivaatio ei laske liian helppojen juttujen takia. Ja mun mielestä se oli hyvin kirjoitettu. Hän lyö meidät vanhemmat ällikällä suunnilleen joka toinen päivä kertoessaan jotain, mitä ei todellakaan tiedetty hänen jo osaavan.

En malta odottaa tätä ihanaa kesää ja lomaa, ja meidän yhteisiä päiviä. On suuri ilo ja kunnia saada viettää ne just meidän ihanien kolmen tytön (ja Oton) kanssa. Ja sitten kun se koulun aika koittaa, olen varma, että kaikki menee hienosti. Tänään kun katselin esikoistamme kahden parhaan kaverinsa kanssa istumassa, kikattamassa ja syömässä pullaa kevätjuhlan jälkeen koulun portailla, saatoin vaan huokaista onnesta. Meillä on käynyt niin uskomattoman hyvä tuuri niin  monessa asiassa, ei voi kuin olla kiitollinen.

Onnea hurjasti meidän rakkaalle esikoiselle hienon eskarivuoden päätöksestä. Me ollaan niin ylpeitä <3 Ja onnea kaikille muillekin eskarivuoden päättäneille ja vanhemmille, tästä se koulutie alkaa! 


Tervetuloa kouluun

24.01.2018

Me käytiin tänään ilmoittamassa esikoinen kouluun ekaluokalle. Viime vuonna kaikki sanoivat, että se eskarivuosi menee niin nopeasti, ja mä kyllä tiesin sen jo muutenkin että ihan kohtahan tämä aika koittaa, mutta silti se yllätti. Eskaria on jäljellä enää muutama kuukausi, ja syksyllä meidän esikoinen aloittaa koulun. Tänä syksynä.

Eskari on koulun yhteydessä, mikä helpottaa tulevaa isoa muutosta ihan valtavasti. Koulun tilat ovat tuttuja, lounas on syöty jo elokuusta asti koulun ruokalassa, ja heillä on jopa ollut yhteinen teemaviikko tämän lukuvuoden ekaluokkalaisten ja opettajien kanssa oikeassa koululuokassa. Kevään aikana koulun menoon tutustuminen jatkuu. Hän tuntee jo kaikki tulevat luokkalaisensa, ja tietää mitä koulussa tehdään. Siitäkään ei ole haittaa, että hän on jo pitkään osannut lukea ja laskea, vaikka niitä taitoja ei ekaluokalle mennessä tarvitsekaan osata. Kouluvalmiudet on kaikin puolin kunnossa.

Silti meitä vanhempia taitaa jännittää, vaikka super innoissaan olemmekin. Vaikka kuinka olisi tuttu tila, tutut ihmiset ja valmiudet kunnossa, koulun aloitus on hurjan suuri muutos. Ekaluokka tuo mukanaan suuren määrän uusia asioita, ja paljon vastuuta pienelle ihmiselle. Läksyt, eftis ja omista tavaroista huolehtiminen, koulumatkat ja kaverit. Onneksi me vanhemmat ollaan mukana tukena koulutiellä, ihan niin kuin kaikessa muussakin. Vaikka onhan se jännittävä ajatus, että sitten hänen on pärjättävä ihan yksinkin joissain asioissa, kuten omista tavaroista huolehtimisessa.

Mutta tulevaa muutosta on ihan turhaa alkaa jännittämään etukäteen, tiedän sen. Katsotaan sitä sitten, kun se on ajankohtaista. Nyt nautitaan tämä kevät siitä, että eskarissa on vapaampaa, läksyjä ei ole ja kaikki on tuttua ja turvallista. Ja odotetaan innolla koulun alkua, yhdessä koko perhe. Enemmän kuin jännitetään, ollaan fiiliksissä. Kouluun ilmoittautumista enemmän tuleva ekaluokkalainen itse taitaa kuitenkin olla fiiliksissä siitä, että oppi viikonloppuna solmimaan rusetin kengännauhoihin, ja siitä että hänellä heiluu jo toinenkin hammas. Vaikka hän laskee päiviä koulun alkuun, hän nauttii silti hetkestä, ja se on upeaa, niin pitää ollakin.

Nämä kuusi vuotta on olleet elämäni hienointa aikaa, eikä vähiten siksi, että meillä on niin huiput lapset. On hienoa, kuinka tämä uusi merkkipaalu lähestyy koko ajan, ja on uskomattoman ihanaa päästä kokemaan se taival yhdessä. <3