Toivepostaus: Vanhempien päihteiden käyttö

24.07.2013

Multa toivottiin mielipidepostausta vanhempien päihteidenkäytöstä ja hetken mietittyäni mä ajattelin nostaa kissan pöydälle. Tämä on aihe joka aivan takuuvarmasti jakaa mielipiteitä! Mun täytyy tunnustaa teille että tämän postauksen kirjoittaminen oli ehkä hankalin aihe mistä olen koskaan kirjoittanut. Ensimmäisiä tunteita mussa itsessäni herättivät jo itse postaustoiveet, jotka käsittelivät ”äitien tupakointia/äitien alkoholinkäyttöä”. Miksi tosiaan ainoastaan äitien päihteidenkäyttö pitäisi nostaa tapetille, mutta isit saisivat sauhutella ja dokailla aivan rauhassa ilman pienintäkään paheksuntaa?

Mun mielestä molempia vanhempia kuuluu kohdella tasaveroisesti ja siksi kirjoitan tämän tekstin koskien molempia vanhempia eikä vain äitejä, vaikka tietysti äideillä on joitakin tekijöitä jotka tekevät äitien päihteidenkäytöstä vaarallisempaa tiettyinä aikoina kuten raskaus ja imetys. Raskausaikana mulle ainakin oli päivänselvää että en polta yhtäkään savuketta enkä juo pisaraakaan alkoholia. Mä en uskaltanut edes yhtä pientäkään huikkaa maistaa esimerkiksi kaverin uutuussiideristä, vaikka tiedän ettei se yksi huikka varmasti olisi mitään haitannutkaan. Tiedän että jos olisin maistanut pienenkin huikan ja vauvalle olisi raskausaikana tapahtunut jotakin niin olisin syyttänyt siitä itseäni vaikkei se alkoholin maistamiseen olisi liittynytkään.

Se on fakta että päihteet eivät kuulu raskausaikaan. Mä en paheksu äitejä jotka tupakoivat raskausaikana koska ei ole mun asiani paheksua sitä miten muut toimivat, mutta itse en koskaan voisi toimia niin. Kun tiedän tupakoinnin vaarat, en koskaan haluaisi altistaa omia lapsiani niille. Mäkin olen tupakoinut nuorena vaikka se inhottava tapa onkin, mutta lopetin heti tultuani raskaaksi. Mun mielestä on myös erittäin kunnioitettavaa jos isä ryhtyy äidin tueksi raskausaikana ja lopettaa myös tupakoinnin, se helpottaa äidin lopettamista tosi paljon.

Raskausaikoina vältin oman tupakoinnin lisäksi myös passiivista tupakointia. Mun mielestä oli ihanaa että myös mun kaverit osasivat ottaa mut tosi hyvin huomioon ja välttää tupakointia mun seurassa silloin kun kannoin meidän mukuloita mahassani. Passiivinen tupakointi on melkeinpä yhtä vaarallista kuin se että itse tupakoisi, joten on tärkeää pitää huolta siitä ettei altistu myöskään sille. Sama juttu tupakan kuin alkoholinkin kanssa, jos lapsille olisi sattunut jotakin raskausaikana ja olisin itse tupakoinut  – en koskaan olisi voinut antaa sitä itselleni anteeksi. Koska mulla oli mahdollisuus tarjota mun lapsille turvalliset ja terveelliset yhdeksän kuukautta mun masussa, mä tarjosin ne ilomielin.

Myös imetysaikana päihteidenkäyttöä on rajoitettava. Neuvolan ohjeistuksen mukaan alkoholia saisi juoda yhden pienen annoksen silloin tällöin imetysaikana kunhan pitää pari tuntia taukoa imetyksessä, eli se annos olisi hyvä juoda juuri imetyksen jälkeen. Myöskään tupakointia ei suositella imetysaikana koska haitalliset aineet erittyvät myös rintamaitoon. Tupakointi myös lisää kätkytkuolemariskiä jos vauva nukkuu tupakoivan vanhemman vieressä. Mä oon pari kertaa juonut juurikin jossain juhlatilanteessa sen muutaman senttilitran kuoharia ihan hyvällä omallatunnolla ja imettänyt sitten parin tunnin päästä. Olen myös käynyt juhlimassa kerran kun kaasoni ja rakas ystäväni Emmis oli täällä käymässä Rovaniemeltä. Silloin pumppasin maitoa valmiiksi, jätin Zeldan Oton hellään huomaan ja join muutaman annoksen alkoholia. Ja mulla oli super kivaa!

Imetys on sitovaa, imetysaikana en itse ainakaan uskalla enkä halua käydä usein juhlimassa. Kerran olen siis käynyt ja seuraavan kerran menen varmaan omilla synttäreilläni, syyskuussa. En halua että maidontuotanto häiriintyy tauoista. En kuitenkaan koe että siinä on mitään pahaa jos käy silloin tällöin pitämässä hauskaa ystävien kanssa, juo muutaman annoksen alkoholia ja palaa virkistyneenä takaisin kun on saanut tanssittua ja purettua stressiä. On niitä varmasti parempiakin keinoja purkaa stressiä, mutta myös huonompia.

Mun mielestäni lapsi ei ole hoidossa silloin kun hän on toisen vanhempansa kanssa, joten sille kuinka usein äiti tai isä saa käydä omien kavereidensa kanssa juhlimassa ei mun mielestä ole lasten kannalta mitään tarkkaa rajaa. Siinä taas on eroja mikä on vanhemmilta toisiaan kohtaan reilua. Mun mielestä ei olisi reilua juosta joka viikko juhlimassa ja jättää lapsia Otolle, eikä se olisi reilua mua kohtaan jos Otto toimisi niin. Lapset sen sijaan eivät tietäisi missä mä olen – sama kai se on lasten kannalta käykö äiti tai isä töissä, juhlimassa vai koiranäyttelyssä toisella paikkakunnalla.

Me ei olla käyty nyt vuoteen yhdessä juhlimassa Oton kanssa, koska ensin olin raskaana ja nyt Zelda on vielä niin pieni etten ole raaskinut jättää häntä hoitoon. Sitten kun tulee aika että me lähdetään joskus juhlimaan yhdessä, Zelda ja Tiara jäävät kotiin ja hoitaja (luultavasti mun äiti) tulee meille heitä hoitamaan. Kotona Zeldalla on varmasti turvallisempi olo olla ensi kertaa hoidossa kun hän on tutussa ympäristössä ja täältä löytyy kaikki tarpeellinen helposti. Tiara on ollut kerran yökylässä 9kk iässä ja muuten hän on ollut aina kotona jos me ollaan lähdetty Oton kanssa käymään jossain. Pienten lasten kanssa mun mielestä hoitokuviot on helpointa järjestää näin ja itsestäkään ei tunnu niin pahalta jättää lasta kun tietää että hän on kotona eikä ole yötä poissa. En kuitenkaan missään nimessä sano että vauvoja tai pikkulapsia ei saisi viedä yöhoitoon muualle, enkä todellakaan usko että se aiheuttaa mitään traumoja että vie hoitoon.

Sitten kun en enää imetä on juhlimaan lähteminen helpompaa, mutta en usko että silloinkaan kovin usein käyn juhlimassa. Vaikka mä en sitten toimikaan enää lapseni ruuanlähteenä, en aio muuttua bile-eläimeksi joka käy krebaamassa ainakin joka keskiviikko, perjantai ja lauantai. Mä oon juhlinut ihan tarpeeksi jo silloin kun ei vielä ollut lapsia, eikä se enää jaksa innostaa samalla tavalla. Joskus varmasti tulee sellainen tunne että olisi ihan mahtavaa käydä tanssimassa jalat kipeiksi ja juomassa pari mojitoa ja silloin voin ihan hyvin mennä, mutta yleensä mukavuudenhalu vie voiton ja istun mieluummin iltaa kotona Oton kainalossa, käyn saunassa ja syön hyvää ruokaa.

Saunasta pääsenkin luontevasti aiheeseen nimeltä saunasiiderit! Saunasiideri, saunakalja, saunalonkero, saunamikävaan on juoma jota mä en koskaan ole oppinut juomaan. Mä oon joskus ostanut itselleni saunasiiderin mutta ne on aina jääneet kaappiin lojumaan ja menneet joko pilalle tai sitten Otto on juonut ne pois. Vaikka kaupassa tuntuu joskus että ”Hei tätä olis kiva maistaa illalla saunassa” niin sitten mä kuitenkin vaan unohdan sen juoman jääkaappiin kun kotona ei käy mielessäkään. Oon näiden vuosien aikana oppinut että mun ei kannata saunajuomia ostaa kun Cokis ajaa saman asian oikein hyvin. En siis näe saunajuomissa mitään pahaa mutta en tiedä miksi ne eivät vain kolahda mulle!

Mä en myöskään tykkää alkoholista ruokajuomana vaikka Oton mielestä oluella on joihinkin ruokiin pyhä yhteys. Mua ei muiden ruokajuomat kiinnosta mutta itse suosin vettä ja maistelen mieluummin ruoan makua. Mun mielestä se on kuitenkin ihan hyvä että vanhemmat joskus juovat vaikkapa viiniä tai sitä olutta ruokajuomana, näin juuri lapsetkin oppivat näkemään sitä kohtuukäyttöä eikä alkoholista tule sellaista mörköä joka kiinnostaa siksi että sitä ei koskaan näe omassa kodissa. Ehkä mäkin joskus lämpeän uudestaan viinille vaikka nykyään mua ällöttää jo pelkkä ajatuskin, nuorena tuli lipitettyä viiniäkin mutta raskausaikojen pitkien alkoholitaukojen jälkeen mä en hirveästi tykkää minkään alkoholin mausta, mikä on varmaan se suurin syy sille että en juo kovin usein.

Mä oon itse ollut  muksuna monta kertaa ystävien tai suvun kesken illanistujaisissa joissa aikuiset ovat ottaneet alkoholia ja lapset ovat leikkineet ja pyörineet siinä sivussa. Koskaan ei mulle jäänyt pelkoa tai pahaa mieltä tällaisista juhlista enkä näe niissä mitään pahaa. Kaikki osasivat juoda nätisti ja pitää huolen itsensä lisäksi myös lapsistaan. Mun mielestä myös lasten seurassa saa ottaa alkoholia, kunhan muistaa kohtuuden eikä vedä räkäkännejä. Ja lasten seurassa on eri asia kuin vauvojen seurassa, vauvaa en ikinä käsittelisi edes siinä pienessä kahden siiderin hiprakassa eli se yksi annos on ainakin mulle ihan ehdoton maksimi.

Joillakin yksi, kaksi tai kolmekaan annosta ei tunnu missään ja toisilla tuntuu heti. Mun mielestä lasten kanssa hyvä ohjenuora on se että illanistujaisissa sun muissa olisi aina vähintään yksi aikuinen joka on ajokunnossa, eli juonut maksimissaan yhden annoksen alkoholia. Vaikka meillä ei autoa olekaan on ajokunto mun mielestä hyvä raja: jos kykenet turvallisesti ajamaan autoa, kykenet myös huolehtimaan lapsista. Eli teoreettisesti ajatellen, jos me nyt pidettäisiin illanistujaiset joissa on lapsia mukana – jompikumpi meistä vanhemmista joisi vain yhden annoksen tai ei ollenkaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu –  joku lapsista voi vaikka sairastua ja tarvita lääkärihoitoa – ja siksi mun mielestä aina on ehdottomasti oltava selvä aikuinen joka lapsen voi viedä lääkäriin.

 Vanhempien päihteidenkäyttö on todella tunteita herättävä aihe. Kaikki vanhemmat toimivat näissä asioissa omalla tavallaan niinkuin omille lapsilleen ja itselleen parhaaksi näkevät ja kaikilla löytyy jokin mielipide aiheesta. Olit sitten isä tai äiti, absolutisti tai alkoholisti – aina löytyy niitä joiden mielestä toimit väärin. Uskokaa mua, absolutistiakin voidaan morkata siitä että hän ei näytä kohtuukäytön mallia – ja isää siitä että hän on tylsimys kun ei lähde juhlimaan joka viikko. Tärkeintä on kuitenkin se että rakastaa lapsiaan ja pitää heistä hyvää huolta!

Tämä on meidän perheen tyyli, Mitenkäs teillä?


Toivepostaus: Palautuminen toisen raskauden jälkeen osa 2

31.05.2013

Tänään oli se kauanodotettu jälkitarkastus, jos sitä enää tämänpäiväisen jälkeen voi sillä nimellä kutsua! Meidän vauvalle ja mulle oli laitettu peräkkäiset ajat että ensin on vauvan lääkärineuvola ja sitten mun jälkitarkastus ja sehän meni aivan pipariksi. Kesän kunniaksi meille oli tietenkin laitettu lääkäri-opiskelija ”lääkäriksi” ja nyt täytyy kyllä sanoa että jäi huono maku suuhun koko käynnistä. Mä ymmärrän kyllä että opiskelijankin täytyy saada harjoitella mutta miksi, oi miksi opiskelijat täytyy laittaa yksin harjoittelemaan? Tai tiedänhän minä, resurssipula, mutta kun se johtaa vain suurempiin harmeihin.

Meidänkin käynti kesti lopulta 1,5h aiheuttaen jonollisen kyrsiintyneitä asiakkaita ja ylilääkärin paikalle – vaikka kyseessä  oli ihan rutiinitarkastukset. Meidän jokaisella neuvolakäynnillä harvinaisen tyytyväiseksi tituleeratun vauvan tunnin kestäneestä lohduttomasta itkusta (joka varttitunnin lonkkien vääntelystä aiheutui) hämmentyneenä unohdin sitten kysyä kaikki mieltäni askarruttaneet asiat mm. liikunnasta ja meinasi unohtua jälkitarkastustodistuksenkin saaminen mutta onneksi tämä ylilääkäri sitten muisti kysyä että olenko jo saanut sen lääkäriltä. Niin ja niissä vauvan lonkissahan ei ollut mitään vikaa, opiskelija vain ”kokeili vauvan pulssia nivusista” ja ihmetteli kun ei saanut pulssia tuntumaan silloin kun vauva huusi. Anteeksi, olen vain edelleen tuohtunut koska ei varmasti kukaan haluaisi että omaa pientä vauvaa itketetään aivan turhan takia ja vielä niin pitkään! Täytyy sanoa että tämän päivän lääkärikäynti oli yksi mun elämän turhauttavimpia kokemuksia.

IMG_3953xMutta nyt siihen itse palautumiseen, vaikka en kyllä jälkitarkastuksen perusteella ole yhtään sen viisaampi kuin aiemminkaan. Mitat otettiin jo tiistaina ja kertyneistä 15:stä raskauskiloista oli jäljellä vielä neljä. Mä oon vain tyytyväinen niihin neljään kiloon sillä ennen raskautta mun paino oli jostain syystä laskenut aika alas vaikka söin normaalisti enkä liikkunutkaan normaali vaunulenkkejä enempää. Tällä hetkellä koen olevani siis noin suurinpiirtein mun omassa ihannepainossani! Täytyy vain toivoa että imettäminen ei laske nyt mun painoa enää niin alas kuin mitä se tosiaan ennen raskautta oli.

Palautuminen raskauden jälkeen on varmaan yksi herkimmistä aiheista nostattamaan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin meidän äitien keskuudessa (heti imetys-korvikesodan ja perhepeti vs. pinnasänky -taiston jälkeen tietysti). Toisaalta pitäisi palautua nopeasti mutta toisaalta sekään ei ilmeisesti ole hyvä jos palautuu nopeasti. Itse olen vastaanottanut sekä arvailuja siitä että palaudunko enää koskaan ennalleni toisen raskauden jälkeen, että kommentteja siitä kuinka pukeutumalla tiukkoihin vaatteisiin ja esittelemällä kroppaani synnytyksen jälkeen kasaan paineita toisille äideille palautua nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen.

IMG_3968xIMG_3987xMun mielestä se vain tuntuu väärältä että pitäisi peitellä omaa kroppaansa vain siksi ettei jollekin tule paha mieli! Miksei siitä saisi olla ylpeä jos on palautunut hyvin? Miksei saisi iloita kun näkee raskauden jälkeen peilissä viimein sen tutun oman itsensä ja pukeutua juuri niinkuin itse haluaa? Faktahan on kuitenkin se että jokainen palautuu omaan tahtiinsa, eikä mun mielestä palautumisesta pitäisi ottaa mitään paineita kun ei sille näin pian synnytyksen jälkeen oikein voi eikä edes saakaan tehdä mitään. Jos mä itse loisin esimerkkiä että heti synnytyksen jälkeen pitää himokuntoilla ja ei saa syödä muruakaan jotta on mahdollisimman pian entisellään, mä ymmärtäisin syyttelevään sävyyn kirjoitetut kommentit paineiden asettamisesta – mutta jokainen lukija tietää että niin en ole tosiaan tehnyt!

Enkä kyllä ala säkkiinkään pukeutumaan ettei kukaan ottaisi paineita. Mä oon niin tyytyväinen mun kroppaan kuin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla ja pukeudun myös sen mukaan. Viimeksi en ollut ollenkaan näin tyytyväinen näin pian synnytyksen jälkeen, kilojakin oli jäljellä silloin vielä paljon enemmän. Palautuminen voi siis olla todella erilaista jokaisen äidin lisäksi myös jokaisen eri raskauden kohdalla. Mä kirjoitin palautumisesta viimeksi viikko synnytyksen jälkeen – tyytyväisenä senhetkiseen tilanteeseen ja silloin jo totesin että palautuminen on erilaista kuin ensimmäisestä raskaudesta.

Kaikenkaikkiaan koen olevan myös fyysisesti paremmassa kunnossa tämän toisen raskauden jälkeen vaikka vietin keväällä useamman kuukauden vuodelevossa! Jaksan hyvin nostella vaikka molempia muksuja yhtäaikaa ja työnnellä tuplarattaita ylämäessä vaikka kyydissä on rattaiden painon lisäksi 17kg muksuja ja 5kg ostoksia. Viime postauksessa mainitsemani lantiokivut menivät muutamassa päivässä ohi kuten silloin ounastelinkin ja niiden jälkeen olen onneksi ollut ihan kivuton. Myös raskausarvet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) ovat haalistuneet suht huomaamattomiksi eivätkä ne mua häiritse yhtään, siinä ovat muistona vanhan umppariarven kyljessä. Linea negrakin erottuu vielä, vaikka raskausaikana sitä ei näkynyt ollenkaan! Hassua miten se tuli näkyviin vasta synnytyksen jälkeen.

IMG_3980Mä oon ottanut tasaisin väliajoin kuvia mun mahasta nyt synnytyksen jälkeen tätä postausta mielessä pitäen että niistä näkee miten palautuminen on viikkojen varrella edennyt. Lähtötilanne kaikelle palautumisellehan oli siis tämä:

IMG_8095x IMG_8100xKuvissa mun masu raskausviikolla 36+0 – tasan viikkoa ennenkuin meidän pikkuinen näki päivänvalon. Nämä ovat viimeisiksi jääneet masukuvat! Huh miten iso se olikaan, olin jo iloisesti unohtanut kaiken sen tukaluuden. Hassua ajatella että kuusi viikkoa sitten meidän pieni neiti vielä köllötteli tuollanoin ja mä vain toivoin että hän syntyisi jo ja saisin pitää häntä sylissä. Nyt hän on ollut täällä meidän nuuskuteltavana ja ihasteltavana jo niin kauan ettei tosiaan osaisi kuvitella elämää ilman! Mutta ainiin mun ei pitänyt taas kerran herkistellä vauvahuuruissa vaan kertoa jotain aivan muuta! Tässäpä siis kollaasia masun palautumisesta synnytyksen jälkeen:

masumegavertausNyt tuntuu niin isolta tuo eka masu vaikka silloin se tuntui aivan minimaaliselta sen megapötsin jälkeen! Eihän se iso ole, mutta on se tietty isompi kuin tämänhetkinen masunen. Ylimääräistä nahkaa on vielä, ei ehkä enää sen jättivatsan vertaa mutta kyllä tuonne saisi muutaman hamsterin ängettyä eikä tekisi tiukkaa. Istuessa se lähinnä näkyy ja jos alkaa oikein vartavasten venyttämään sitä ihoa, seistessä ei enää juurikaan.

Painoa mä en halua enää saada alemmas, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu! Mua vaan nyt edelleenkin mietityttää se että milloin saa alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä tai esimerkiksi juoksemaan ja hyppimään? Koen että lantionpohjalihakset ovat ihan normaalit eikä musta tunnu ollenkaan pahalta jos vaikka juoksen pikaspurtin bussiin mutta saisinkohan mä vielä edes tehdä niin? Harmittaa kyllä niin vietävästi kun en saanutkaan niitä vastauksia tänään joita olin toivonut. Pitänee varmaankin vielä ensi viikolla soitella neuvolaan uudemman kerran ja koittaa vaikka saada uutta jälkitarkastusaikaa (onnea vaan yritykseen kesän aikana, tiedän!). Kuinka pian synnytyksen jälkeen te olette uskaltaneet aloittaa raskaamman liikunnan?

Mulla on pikkuhiljaa aika rientää koisimaan kun huomenna on ne Oton sukulaisen valmistujaiset, mutta toivottavasti piditte postauksesta! Ihanaa viikonloppua ja hurjan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille♥♥

PS: Tuttikertomuksen toteutan mahdollisimman pian kun niin moni toivoi sitä, halusin vain tehdä tämän ensin!


Toivepostaus: Lastenvaatekaappien aarteet

07.05.2013

Tähän postaukseen olen koonnut tyttöjen tämän hetkisten vaatekokojen vaatevalikoimasta löytyviä suosikkeja. Koko vaatekaapin sisällön esittelyn sijaan valitsin ainoastaan ne lemppareista lemppareimmat (ja ne jotka ei olleet pyykissä) koska nyt kun neitejä on kaksi on vaatteita kuvattavaksikin ihan hirmuinen määrä! Pikkuneitiä varsinkin odottaa tuolla kaappien kätköissä valikoima vielä toistaiseksi liian suuria aarteita mutta esittelen niitä ihanuuksia vaikka sitten kun niiden käyttökin on ajankohtaisempaa. Viime vuoden vastaavanlaista postausta katsellessani huomasin että mulla taisi silloin jo olla orastava rakkaus keltaiseen väriin kun ultimate-lemppariksenikin olin valinnut Tiaran kirkkaankeltaisen uimapuvun.

Muuten koen että mun vaatemakuni lastenvaatteissa on kehittynyt parissa vuodessa reilusti ja nykyään osaan ehkä paremmin miettiä kokonaisuutta ja sitä sopiiko jokin vaate muidenkin neitien omistamien vaatteiden kanssa yhteen. Nykyään mulla on selkeä visio siitä millainen lastenvaate on mun mielestä kiva, tyylikäs ja ostamisen arvoinen ja harkitsen tarkemmin ennen kuin teen ostopäätöksen. Tämä pätee kyllä myös mun omiinkin vaatteisiin ja asusteisiin, onneksi. Heräteostojen aika on toivottavasti ohitse! Mutta sen pidemmittä puheitta; ensin vuorossa Tiaran vaatelemppareita:

PAIDAT IMG_1618x IMG_1619x IMG_1623xHUPPARIT JA NEULEET
IMG_1629x IMG_1631xFARKKULEGGINGSSIT, LEGGINGSSIT JA HOUSUT

IMG_1624x IMG_1626x IMG_1627xMEKOT

IMG_1628x IMG_1614x IMG_1617xTiaran vaatevalikoima on edelleen ehkä vähän sillisalaatti (näkisitte ne kaikki vaatteet jotka jätin kuvaamatta!) koska osan vaatteista olen ostanut jo kauan sitten, silloin kun en ollut ehkä vielä niin taitava miettimään kokonaisuutta. Tiara liikkuu niin paljon että tärkeintä Tiaran vaatteissa on mukavuus, siksi Tiaralta löytyykin oikeiden farkkujen sijaan paljon farkkuleggingsejä ja leggingsejä joissa on kiva olla ja liikkua. Kesävaatteita meillä ei oikeastaan ole Tipalle vielä melkein ollenkaan, ne ovatkin sitten seuraavana hankintalistalla. Farkkushortseja, jumpsuiteja, uikkarit ja ihania keveitä kesämekkoja on pakko saada! Ja tietenkin ihania ballerinoja ja sandaaleja, sekä söpö kesähattu.

VAUVAN VAATTEET, BODYTIMG_1596x IMG_1605x IMG_1597xPAIDAT JA MEKOT

IMG_1599x IMG_1608xHOUSUT JA SHORTSIT

IMG_1601x IMG_1602x IMG_1606xHUPPARIT JA NEULEET

IMG_1611x IMG_1612xVauvan vaatteita olen miettinyt enemmän ja ne sopivatkin aika kivasti yhteen, ts. jokainen vaate sopii yhteen useamman kuin yhden vaatekaverin kanssa. Niistä löytyykin paljon juuri sitä keltaista ja nyt huomaan että myös raidat näyttävät olevan aika pop! Enpä ole ennen huomannutkaan miten paljon raidallisia vaatteita vauvalla on. Osa vauvan vaatteista on siis Tiaran vanhoja ja meillä on kyllä jäänyt moni Tiaran vanha vaate käyttämättä (ainakin näistä pienimmistä kokonumeroista) sen takia että maku on vain muuttunut niin paljon! Nyt kaipaan niitä kirkkaita värejä ja selkeitä linjoja pinkin hörselön ja Hello Kittyn sijaan. Huomaan että nyt Tipan vanhoista vaatteista vauvalla on käytössä juuri ne jotka viimeksi olivat vain harvoin käytössä (esim keltainen hedelmäbody)! Tosi hassua miten voikin maku muuttua niin paljon.

Mulle lastenvaatteita ostaessa tärkeintä on se että vaate tuntuu lapsesta miellyttävältä iholla, on kestävä ja kivan näköinen. Nämä jutut kun muistaa ostoksilla niin yleensä ei voi mennä vikaan!

Millaisista lastenvaatteista te tykkäätte? Mistä kaupoista yleensä ostatte lapsille vaatteita? Lempi lastenvaatemerkki?


Videopostaus tyttöjen kanssa!

06.05.2013

Moni toivoi videoita tälle synttäriviikolle paljon joten mä ajattelin kerrankin tarjota niitä! Video loppuu hieman ”kesken” koska tässä vaaleanpunaista vauvahattaraa eläessäni olen huomaamattani täyttänyt mun kännykän gigat aika tehokkaasti kuvilla ja videoilla ja näinollen mulla loppui tila kesken videon. Mutta eiköhän vajaat kahdeksan minuuttia meidän löpinöitä ole kuitenkin ihan jees! Tämän päivän videopostauksen lisäksi aion kuvata siis äitienpäivänä samalla tavalla lyhyitä videoita pitkin päivää kuin viime vuonnakin!

Videopostauksen kuvaamisen lisäksi mä nappasin tänään muutaman aivan ihanan söpölin kuvan noista pikkuneideistä ja pakko kyllä jakaa ne teillekin! Tiara ihanasti halusi paijata ja pussailla siskoa, aww! On meillä kyllä maailmankaikkeuden ihanimmat tytöt, pakko myöntää.

IMG_1579 IMG_1581 Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille♥


Toinen kerta toden sanoo

05.05.2013

Moni teistä on toivonut että mä kirjottaisin imetyksestä ja siitä miten se on sujunut ja millaisilla fiiliksellä imetyksestä olen näin toisen lapsen kohdalla, joten saamanne pitää!

Tiaraa odottaessani mulla oli korkeat tavoitteet, mä halusin ehdottomasti että imetys onnistuu. Vanhat lukijat ainakin varmaan muistavat miten kaikki kuitenkin Tiaran kohdalla meni (ja uudet voivat lukea koko tarinan Tiaran imetyksestä TÄÄLTÄ!). Vaikka imetys ei viimeksi sujunutkaan niinkuin Strömsössä, mulla oli tällä kertaa aivan toinen lähestymistapa koko juttuun. Itseluottamus oli nyt toisella kertaa jo sairaalassaoloaikana aivan eri luokkaa, viimeksi kun sairaalassa olin tosi epävarma omista kyvyistäni niin äitinä kuin imettäjänäkin mikä on varmaan ensisynnyttäjälle ihan luonnollista.

Mä luulen että sen lisäksi että mulla oli jo vuoden ja seitsemän kuukauden kokemus äitinä olosta, mun itseluottamusta ja hyvää fiilistä imetyksestä lisäsi kaikkein eniten se että mä sain rauhassa heti synnytyssalissa antaa vauvan olla rinnalla niin kauan kuin hän vain jaksoi olla eikä häntä riistetty heti multa pestäväksi ja mitattavaksi. Vauva tajusi heti koko homman jujun, mä löysin heti mukavan imetysasennon ja kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi ja näin on ollut siitä asti. Vaikka viimeksi kätilöt kehuivat Tiaran imuotetta (vaikkei se selkeästikään ollut oikea kun ei sitä ruokaa mennyt sinne pieneen masuun yhtään) mä olin tosi tosi epävarma ja pyysin varmaan jokaiselle imetyskerralle kätilön tarkistamaan että vauva söi hyvin.

Tällä kertaa mä huomasin ihan itsekin että vauvalla on oikea ote ja kuulin kuinka vauva nieleskeli kuuluvasti maitoa ja söi hyvällä halulla ja osasin imetyksen sujuvuudesta kertoa että se sujuu oikein mainiosti. Lisäluottamusta omaan riittävyyteeni antoi toki myös kotiinlähtöpunnitus jossa vauvan paino ei ollut laskenut kuin ihan pikkuisen ja kontrollikäynnin punnitus neljä vuorokautta synnytyksen jälkeen jolloin paino oli jo lähtenyt takaisin nousuun. Se tunne kun tietää että on itse kykenevä ruokkimaan oman lapsensa omilla antimillaan on ihan mahtava, kyllä siitä tulee uskomattoman hyvä fiilis!

IMG_1474xMä oon silti edelleen sitä mieltä että imetys on jokaisen äidin oma asia eikä mulla ole korvikkeista mitään pahaa sanottavaa. Tiara kasvoi korvikkeilla hienosti ja on ollut terve ja allergiaton paria harmitonta pikkuflunssaa lukuunottamatta (kop kop!). Korvikevauvakin saa läheisyyttä ihan samalla tavalla, me ainakin pidettiin Tiaraa aina lähellä sylissä ja siliteltiin sen hiuksia ja tuijoteltiin sitä silmiin. Ja korviketta annettaessa myös isän on helppo osallistua syöttämiseen eikä se jää yksin äidin harteille.

Mutta kyllä imetyksessä ehdottomasti on omat hyvät puolensa! Se on helppoa, ilmaista ja rintamaito kulkee aina mukana tarjoiluvalmiina vauvalle. Mua ei hävetä imettää julkisilla paikoilla, olen imettänyt mm. Itiksessä shoppailun lomassa, eikä hävetä kavereiden tai sukulaistenkaan edessä. Ymmärrän kyllä hyvin jos joku kokee imetyksen liian intiimiksi eikä halua sitä julkisesti tehdä, mutta mä itse en oo koskaan osannut ”hävetä” mun kroppaani ja koen imettämisen yhtä luonnolliseksi kuin vaikkapa bikineissä rannalla hengailun. Ja jos nyt on paljon tuijottavia silmäpareja niin ainahan voin kiskaista harson siihen suojaksi niin ei kukaan näe mitään!

”Ei se tuntunu yhtään sen läheisemmältä kun pulloruokintakaan, oikeastaan päinvastoin. Imettäessä oli vaikeampaa löytää hyvää asentoa ja siihen itse ruokinnan onnistumiseen piti keskittyä paljon enemmän. Toki oli varmasti kyse myös tottumattomuudesta. ” Tämän lauseen lainasin tuolta mun aiemmasta imetystä koskevasta postauksesta, koska mua nauratti se. Jo tuosta lauseesta huomaa että mun ja Tiaran yhteinen juttu se imetys ei ollut ollenkaan kun pelkkä asennon löytäminen oli noin vaikeaa! Nyt mä nimittäin voin imettää suunnilleen missä asennossa vaan ja se on silti helppoa ja onnistuu takuuvarmasti. Molemmat tiedetään vauvan kanssa mitä tehdään.

Siihen mä en usko että imetys voi aina onnistua oli tilanne mikä hyvänsä, itse olen kokenut sekä korvikevauvan että tämän hyvin sujuvan imetyksen ja edelleen voin rehellisesti sanoa että Tiaran kanssa imetys ei vain onnistunut mutta sen myönnän että jos olisin itsepintaisesti jatkanut, jatkanut ja jatkanut pumppaamista niin ehkä olisin kyennyt jatkamaan pumpatun maidon antamista korvikkeen seassa hieman pidempään.

IMG_1489xImetys on mun mielestä ihanaa, ja mua harmittais ihan älyttömästi jos se nyt loppuisi yhtäkkiä! Vaikka en kyllä keksi yhtään syytä miksi sen täytyisi loppua kun se näin kivasti sujuu. Ainoa mitä pelkään jatkuvasti on se pirun rintatulehdus, koitan ulkonakin kietoutua lämpimään villahuiviin ja pitää takin visusti kiinni mutta silti aina kuumottaa että jostain se tuuli pääsee tuivertamaan ja mä jotenkin saan sen tulehduksen sitten napattua itselleni. Mutta pidetään peukkuja että se pysyy kaukana musta ja mun rintavarustuksesta! Ja onneksi ensi viikolle on ainakin luvattu lämpimämpiä kelejä, täytyy toivoa että ne tulisivat jäädäkseen.

Sellaiset fiilikset mulla on imetyksestä tällä hetkellä, vauvelikin tuntuu olevan ihan tyytyväinen! Millaisia kokemuksia teillä on imetyksestä? Onko muita joilla ei ensimmäisen kanssa sujunut mutta tokalla kerralla kyllä?