Uuden vuoden unelmakartta

03.01.2019

Me askarreltiin lasten kanssa unelmakartat vuoden aluksi, sillä se oli juuri sopivaa tekemistä myrskyisään talvipäivään, jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Tähän sain inspiraation ihanalta lukijaltani, joka kertoi omasta unelmakartastaan mulle instassa DM:llä. Lasten unelmakartoista tuli upeat, ja mun omasta tuli sellainen, joka inspiroi mua.

Tänä vuonna meillä on suurena haaveena meidän unelmien koti. Me otettiin pieni mietintätuokio asian suhteen tässä talvella teidän neuvojen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut kirkastua ainakin alue missä halutaan asua, sekä ne tärkeimmät asiat, joita uudesta kodista pitäisi löytyä. Ollaan keskusteltu ystävien kanssa, jotka ovat vasta ostaneet asuntoja ja kuunneltu heidän kokemuksiaan ja neuvojaan. Ollaan käyty katselemassa erilaisia alueita, ihan vaan katselemassa, että millainen meininki missäkin on, ja missä mitkäkin kadut ja tiet sijaitsevat. Ollaan kyselty kokemuksia ja seurattu myynti-ilmoituksia. Ollaan katsottu google mapsista etäisyyksiä kouluista ja ollaan rajattu meidän toiveita. Enää ajatukset eivät harhaile täysin päinvastaisissa vaihtoehdoissa alueiden ja talojen suhteen, vaan on alkanut muodostua sellainen ”meidän talo” -fiilis.

Olen jo vuosien ajan ollut säännöllinen rahastosijoittaja, ja haluan jatkaa samalla tiellä edelleen. Haluan kuitenkin sijoittaa entistä vastuullisemmin, ja opetella uutta tänäkin vuonna. Mulle tuo ihan mielettömän suurta mielenrauhaa ja turvaa se, että tiedän, että rahaa on säästössä ja sijoitettuna sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyemmän aikavälin mahdollisiin tarpeisiin tai yllätyksiin. Haluan jatkuvasti kasvattaa sitä summaa joka me kuukausittain säästetään, ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Mä haaveilen, että tänä vuonna pystyn toteuttamaan niitä unelmia ja suunnitelmia joita mulla on ollut tämän blogin ja muiden somekanavien suhteen jo jonkin aikaa, mutta jotka ovat olleet ajanpuutteen vuoksi hieman ”jäissä”. Kun Otto jää opintovapaalle ja meidän taapero aloittaa osa-aikaisen päivähoidon, mä pääsen viimein tekemään mun töitä päivällä. Kun on säännöllisesti varattu tarpeeksi aikaa työnteolle, se antaa täysin erilaisia mahdollisuuksia kuin se, että työt yrittää vain sumplia kaikille liikeneville illan ja yön tunneille.

Toki nämä vuodet ovat opettaneet myös organisointikykyä, josta tulee olemaan paljon hyötyä. Kun tiedän, että pystyn selviytymään mun töistä ilman niille varattua työaikaa arjessa, tiedän myös, että kun mulla on paljon töille varattua aikaa, pystyn paljon enempään kuin siihen, mitä olen viimeiset pari vuotta tehnyt. Se tuntuu kutkuttavan jännittävältä. Siksi Master your to do list löytyy tuolta.

Haluaisin myös voida fyysisesti vielä paremmin. Toivon, että käytettävän ajan lisääntyessä mä pystyisin palauttamaan liikunnan säännöllisemmäksi osaksi arkea, kuin mitä se nyt on. Olen ollut jo useamman kerran hyvällä tiellä liikunnan suhteen, mutta kun jostain on pitänyt luopua, olen luopunut siitä säännöllisyydestä. Vaikka se säännöllinen liikkuminenhan on juuri se, mistä saisi lisää energiaa. Onneksi pian ei tarvitse enää miettiä, mistä saisi niitä tunteja vuorokauteen, vaan voi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaa. Ja onneksi lapset ovat pitäneet mut päivittäin liikkeessä silloinkin, kun säännöllistä liikuntaa ei muuten ole ollut. Lisäksi haluan pitää kiinni terveellisestä, värikkäästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mulla taisi olla nälkä kun askarreltiin, ja siksi karttaan päätyi jopa kaksi ruokakuvaa.

Tärkein leike jonka liimasin mun karttaan oli lause: All Force. No Fear. Sen mä haluan muistaa tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kun keskittää kaiken sen voiman, mikä kuluisi sen pelkäämiseen, että entä jos jokin menee pieleen, siihen, että tavoittelee määrätietoisesti unelmiaan, saa paljon enemmän aikaan. Siksi All Force. No Fear. Kun laittaa silmät kiinni ja oikein makustelee tuota lausetta päässä, voi tuntea sen voiman, minkä niistä sanoista saa.

Mitään ei sinulta puutu oli myös sellainen lause, jonka halusin lisätä mun karttaan. Vaikka mulla on 95% sellainen tunne, että multa ei tosiaankaan puutu mitään, mä haluaisin päästä siihen tilaan, jossa se 5% on paikallaan myös. Siihen tilaan, jossa ei tarvitse jahkailla, että haluaisiko sittenkin vielä lisää lapsia tai koiran tai ”jotain”. Haluaisin saavuttaa sen tilan, jossa kaikki tuntuu kokonaiselta. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että me ollaan niin nuoria vielä, ja meidän ympärillä monet ystävät elävät vasta juuri nyt niitä elämän merkittävimpiä hetkiä: häitä, esikoisvauvoja tai koiria. Siinä tulee helposti se tunne, että meidänkin elämään pitäisi vielä saada joku huippuhetki, kun ”kaikilla muillakin on”. Mutta ei tarvitse. Jos joskus meidän elämässä tapahtuu vielä jotain yhtä isoa, mä haluan, että se halu ja tarve siihen on sisäsyntyistä, eikä johdu siitä, että kaikki muutkin tekevät niin.

Muutaman matkakuvankin mahdutin unelmakarttaan, sillä tänä vuonna on tarkoitus matkustaa ainakin yhdelle pidemmälle reissulle lasten kanssa nyt keväällä. Mahdollisesti tehdään myös vuoden aikana Oton kanssa kahdenkeskinen reissu ekaa kertaa sitten vuoden 2015. Sille ei olla mietitty vielä minkäänlaista aikataulua tai edes matkakohdetta, mutta joku pienempi reissu, sillä kovin montaa yötä en vieläkään ole valmis olemaan erossa meidän taaperosta.

Konkreettisten lomareissujen lisäksi unelmoin siitä, että muistaisin aina välillä nostaa ne jalat ylös ja vaan olla. Siksi unelmakartassa on kuva ihanista villasukista ja sana ”Lepääminen”. En löytänyt lehdistä sopivaa kuvaa kuvastamaan perheen kanssa yhdessä olemista, joka on tämän vuoden tärkein unelma ja suunnitelma. Siksi tyydyin vain kirjoittamaan tuohon sanan ”Yhdessä”. Yhdessä perheen ja läheisten kanssa oleminen on tärkeintä, mitä mun jokaisessa vuodessa voi olla. Siksi tuossa on myös tuo kuva upeista kaunottarista, jotka näyttävät tiiviiltä ystäväporukalta. Haluan viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja olla se, joka muistaa kysyä mitä kuuluu ja ehdottaa extempore -treffejä.

Mun mielestä tämän vuoden unelmat ja suunnitelmat kuulostavat aika hyvältä. Entäs te? Mistä te haaveilette tänä vuonna? Mitkä ovat teidän suurimpia tavoitteita tai toiveita tälle vuodelle?


Otto jää keväällä opintovapaalle

22.11.2018

Helmikuussa meidän arki muuttuu jälleen, sillä Otto aloittaa opintovapaan. Ja me ei enää maltettaisi odottaa sitä! Siitä tulee niin ihanaa, kun saadaan olla joka päivä yhdessä. Tämä syksy on ollut todella intensiivinen meidän kahden kokopäivätyön, yhden koulun ja yhden kotihoidossa vielä olevan taaperon kanssa, mutta sumplimalla ollaan selvitty hyvin. Vielä on pari intensiivistä kuukautta jäljellä, ja keväällä helpottaa oikein kunnolla.

Alunperihän me oltiin sillä ajatuksella, kun Otto aloitti monimuoto-opiskelut ammattikorkeassa tänä syksynä päivätyön ohella, että katsotaan miten tämä syksy menee, ja miten me jaksetaan. Toistaiseksi ollaan jaksettu hyvin ja molemmat olemme saaneet hoidettua kaiken mitä pitää. Mutta koska vaihtoehtona on myös, että Otto heittäytyy täysillä opintoihin ja suorittaa ne tiiviimmässä tahdissa, hän päätti itse, että haluaa jäädä opintovapaalle. Samalla meidän arjesta tulee rennompaa, ja se ei haittaa ollenkaan.

Hänellä on mennyt koulussa todella hyvin, ja ala on sellainen, joka häntä on aina kiinnostanut. Musta on ollut ihan mieletöntä seurata Oton opintoja, koska hänestä huokuu kilometrin päähän se, miten innoissaan hän on kaikesta, ja miten kotoisa olo hänellä on juuri noiden opintojen parissa. Olen ihan älyttömän ylpeä Otosta.

Muutama viikko sen jälkeen kun Otto jää opintovapaalle, taapero aloittaa osa-aikaisesti päivähoidossa. Näin me saadaan arkeen paljon enemmän perheaikaa ja paljon vähemmän sumplimista. Taapero aloittaa päivähoidon kolme päivää viikossa, jolloin mulle jää kolme kokonaista työpäivää viikkoon ja Otolle kolme kokonaista päivää opintoihin. Ja loput tunnit saa helposti sumplittua pariin iltaan tai yhteen päivään viikonloppuna, siinä missä tähän asti ollaan kumpikin tehty töitä ja/tai opiskeltu lähes joka ilta ja/tai yö ja viikonlopun molempina päivinä vuorotellen Oton päivätyön lisäksi. Monimuoto-opiskelu on luonteeltaan samanlaista kuin mun työtkin, eli helposti itse aikataulutettavissa.

Otto on näillä näkymin opintovapaalla ainakin 1,5 vuotta, joten meillä on edessä aika ihanat yhteiset ajat. Mä nautin tälläkin hetkellä kaikkein eniten Oton etäpäivistä ja siitä, että saadaan olla yhdessä, vaikka Otto tekeekin töitä. Nautin myös ihan hurjasti Oton puolen vuoden vanhempainvapaasta, jolloin myös saatiin olla yhdessä, vaikka mä teinkin töitä. Nyt edessä on jopa 1,5 vuotta yhteisiä työpäiviä, yhteisiä lounaita, ehkä yhteisiä aamulenkkejä ja arjen askareiden hoitamista yhdessä. Voidaan viedä ja hakea lapsia yhdessä, hoitaa kaikki arjen velvollisuudet yhdessä ja höpötellä yhdessä siinä työnteon ja Oton opiskelun lomassa. Ja lisäksi meillä on pienempien kanssa vielä yhteisiä extra-vapaapäiviäkin, eikä heillä edelleenkään tule olemaan pitkiä hoitopäiviä, kuten ei tähänkään asti ole ollut. Koululainenkin voi halutessaan tulla koulusta kotiin suoraan, eikä mennä iltapäiväkerhoon. Tosin hän itse yleensä haluaa aina mennä sinne.

Opintovapaan voi toki keskeyttää, jos tilanne muuttuukin suuntaan tai toiseen ja Otto haluaakin vaikka palata töihin. Eihän sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja on hyvä pitää kaikki ovet avoinna. Mutta jos kaikki menee kuten on suunniteltu, niin meillä on edessä yhteiset ihanat 1,5 vuotta. Vapautta ja yhteistä aikaa. Vähemmän aikatauluja, enemmän yhdessäoloa.

Mä ymmärrän hyvin, että kaikille ei sovi sellainen, että tehdään puolison kanssa kaikki yhdessä ja työskennelläänkin kotoa käsin yhdessä, mutta meille se sopii. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän ja toiset vähemmän, ja sehän on jokaisen parin oma asia. Me ollaan juuri niitä ihmisiä, jotka haluavat katsella toistensa naamoja vaikka 24/7 kyllästymättä. Vaikka ollaan yhdessä paljon, osataan myös antaa toisillemme omaa tilaa. Me osataan olla ”yhdessä yksin” eli keskittyä rauhassa kummatkin omiin juttuihimme, silti siitä nauttien, että välillä voi heittää toiselle tyhmää läppää tai käydä halaamassa. Ja kummatkin kaikkein mieluiten halutaan työskennellä yhdessä.

Tuleva vuosi on ajatuksena jo niin ihana, että se melkein pelottaa. Voiko niin ihanaa ollakaan? Mutta uskon että voi olla. Aiotaan ottaa ilo irti jokaisesta päivästä ja nauttia täysillä. Tämä on vähän niinkuin Oton vanhempainvapaa 2.0, mutta nyt yhteisen perheajan lisäksi molemmat saavat kaivattua rauhallista työaikaa arkipäiviin ja niihin päivän valoisiin tunteihin iltojen ja öiden sijaan. Ja iltaisin ei tarvitse enää vuorotella, että kumpi touhuaa lasten kanssa ja kumpi tekee töitä, kun se riittää, että tekee hommia hoitopäivinä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen. Siitä tulee mahtavaa.

Odotan innolla sitä, että pystyn toivottavasti viemään blogiani ja kaikkia muitakin kanaviani eteenpäin entisestään, kun aikaa on enemmän. Mulla on niin paljon haaveita ja suunnitelmia, jotka ovat vain odottaneet sitä oikeaa hetkeä. Ehkä ensi keväänä on se oikea hetki? Se kuulostaa hyvältä.

Ihanaa iltaa kaikille<3