10x minä elokuussa

24.08.2020

Tää on edelleenkin niin siistiä, että näihin asukollaaseihin saa nyt mukaan jo asut k-y-m-m-e-n-e-l-t-ä vuodelta! WAU! Pidättelin taas naurun pyrskähdyksiä kun selasin vanhoja asukuvia (ja muitakin kuvia). Elokuussa 2011 oli aivan tavallista, että en kerännyt esimerkiksi vaatteita pois lattialta tai roskia tasolta, tai pedannut sänkyä ottaessani asukuvia. Ja sitten kuitenkin saatoin pohtia, että miten hitossa mun asukuvat ei koskaan näytä siltä, miltä kaikilla cooleilla bloggaajilla. Mutta niin vaan kokemus opettaa. Ei mun asukuvat vieläkään ole muotiblogi-tyylisiä asukuvia (ei ole tarkoituskaan), mutta jotain olen oppinut siitä, miten rauhoitetaan kuvausympäristöä. Näitä tehdessä tulee aina niin hyvä fiilis ja sellainen olo, että pitää oikeasti muistaa ottaa usein asukuvia, että tällaisia saa tehtyä vielä 20 vuoden päästäkin halutessaan. Mutta aloitetaanko asuista?

Elokuu 2011

 

Elokuussa 2011 odotin meidän esikoista. Luulin, että en ollut silloin vielä aivan viimeisilläni (koska laskettu aika oli vasta lokakuun loppupuolella), mutta neiti syntyi kuitenkin jo sitten heti syyskuun puolivälin jälkeen. Tässä mulla oli päällä muistaakseni Mamaliciousin äitiyspaita, H&M äitiyspillifarkut vahapinnalla, sekä Zaran leopardiballerinat terävillä kärjillä, joita rakastin. Laukku on Guessin ja kaulakoruista toinen mummon vanha ja toinen on Snö of Swedenin ja äidiltä saatu. Tämä asu on yksi simppeleimpiä asuja, joita mulla esikoisen raskausaikana oli ja laukkua sekä valtavaa korurypästä lukuunottamatta voisin sen kyllä pukea vieläkin päälle. Ei kuitenkaan ole tallessa enää ks. vaatteita.

Elokuu 2012

Elokuussa 2012 pukeuduin edelleen mustiin pilleihin, mutta nämä taisivat olla Cubuksen Jegging Janet. Vuonna 2012 nautin suunnattomasti siitä, kun kaupat alkoivat täyttyä jeggingseistä, jotka istuivat kauniisti mun pitkiin ja hoikkiin jalkoihin. Ennen vuotta 2012 kavennutin monet pillifarkut, koska niissä oli liian leveät lahkeet ollakseen mulle pillit. Mutta jeggingssit mullistivat mun maailman. Tämäkin asu on yllättävän simppeli ja kiva, etenkin asusteita lukuunottamatta. JC:n farkkupaita on edelleen tallessa, muut jutut eivät ja nuo jeggingsit eivät kyllä tosiaankaan enää mahtuisi mulle jalkaan. Nuo ketju-arskat olivat ihan mun lempparit silloin, nyt en kyllä enää käyttäisi.

Elokuu 2013

Elokuussa 2013 hiusten väri oli vaihtunut huomattavasti vaaleampaan ja farkkujen tilalla oli ihan vaan leggingssit. Armeijan vihreä tiikerikuvioinen kauluspaita oli yksi mun suosikkeja, löysin sen Zarasta vuonna 2o12 raskausaikana. Myös nuo niittikengät olivat Zarasta ja mun suosikit. Aika kiva paita mun mielestä, mutta olen jostain syystä kuitenkin luopunut siitä jo vuosia sitten. Kokonaisuutena ihan ok asu, mutta en enää laittaisi ohuita perus-leggareita kauluspaidan pariksi.

Elokuu 2014

Elokuussa 2014 mulla oli näköjään mom jeansit jalassa, wau! Luulin, että karsastin niitä vielä silloin, mutta nähtävästi en. Nehän näyttävät aika kivalta! Näistä kyseisistä housuista muistaakseni halkesi aika pahasti tuo lahje, jossa oli isoimmat reiät ja silloin en osannut niitä jatkojalostaa, joten päätyivät tekstiilinkierrätykseen. Hopeanvärinen neule oli vuodelta 2011 ja mustat sandaletit vuodelta 2013. Nuo ks. kengät olivat minulla jalassa viimeksi viikko sitten Oton serkun avovaimon valmistujaisissa, ovat kyllä olleet niin hyvä ostos. Mun luottokengät aina kesäisin. Laukun myin muutama vuosi sitten eteenpäin. Tämä asu on kyllä aika kiva, voisin laittaa edelleenkin päälleni.

Elokuu 2015

Elokuussa 2015 päälleni päätyi nähtävästi tekonahkaa, tekomokkaa, teko-krokonnahkaa, sekä nahkainen laukku. Aika nahkainen meininki! Mutta siis, tämä asu on kyllä mieluisa. River Islandin apsuviitta on edelleen tallessa ja tykkään siitä, se on monikäyttöinen vaate. Monkin tekonahkaleggingssit ovat kivat, mutta näistä luovuin, kun eivät enää mahtuneet minulle. Topshopin kenkien pohjiin kului parissa vuodessa niin pahat reiät, että niistä ei enää ollut kengiksi. Mutta ne olivat tosi kivat, siksi niitä käytinkin niin paljon. Näistä tallessa on vielä myös Coachin musta laukku, joka on edelleen yhtä hyvässä kunnossa ja kaunis kuin vuonna 2014, jolloin ostin sen Berliinistä. Voisin laittaa tämän asun päälle ihan hyvin edelleen.

Elokuu 2016

Elokuussa 2016 odotin meidän kuopusta ja olin onneni kukkuloilla, kun migreenit ja pahoinvointi alkoivat viimein hellittää. Tämä asu taisi olla yksi ensimmäisiä, joita kuvattiin niin, ettei mahaa tarvinnut enää piilotella. Tykkään kyllä simppelistä asusta kovasti. Tekonahkatakki on mulla edelleen tallessa, samoin kuin Marc by Marc Jacobsin laukku. Zaran farkut annoin serkulle, kun ne eivät enää raskauden jälkeen mahtuneet mulle. Rento asu, jonka voisin kenkiä lukuunottamatta laittaa päälle koska tahansa. Hassua katsoa itseäni ruskeilla hiuksilla (ja vielä punertavilla), kun tuo lyhyt parin kuukauden brunette-aika vuonna 2016 meinaa aina unohtua.

Elokuu 2017

Elokuussa 2017 meidän kuopus oli puolivuotias ja silloin ei taidettu ihan hirveästi ottaa asukuvia, en ainakaan löytänyt kovin monia. Tässä asussa jalassa on revityt mom jeansit (tallessa edelleen), musta tavallinen crop top sekä Oton kesähattu. Aika kiva ihan perus-asu, jonka voisin edelleen pukea päälleni. Vitsi miten ihana high five -vauveli meillä olikaan.

Elokuu 2018

Rakastan tuota sinistä Gina Tricotin mekkoa ja mun Vanseja. Molemmat ovat edelleen mulla olemassa ja käytössä. Miellän tämän sinisen mekon sellaiseksi syysmekoksi ja yleensä käytän sitä ainoastaan syksyisin. Jostain syystä ei vaan tule puettua sitä keväällä tai kesällä, vaikka ei se ole väriltäänkään erityisen syksyinen.

Elokuu 2019

Viime vuoden elokuussa Kaapelitehtaan pihalla kuvattu asu (Lindexin tekonahkatakki, H&M Conscious mekko, Vansit ja Oton sukat) on sellainen, joka on ollut mulla päällä ihan vasta. Myös nuo Monkin arskat ovat edelleen kovassa käytössä. Mekko kuuluu ehdottomasti kevään, kesän ja syksyn luottovaatteisiin ja nahkatakki myös. Myös Guccin (pian 3-vuotissynttäreitään viettävä( laukku on kovassa käytössä edelleen päivittäin.

Elokuu 2020

Tuoreimmat asukuvat ovat viime viikolta ja tykkään tästä asusta kovasti. Viime syksynä ostettu tekonahkahame ei ollut käytössä keskikesällä, mutta syksyyn se sopii jälleen mainiosti. Rakastan elo- ja syyskuun pukeutumista, kun silloin hameita voi käyttää vielä paljailla säärillä, mutta hamevalikoima on laajempi kuin kesällä, kun voi käyttää myös syksyisempiä materiaaleja. R/H Studion college on tuore kirppislöytö, kuten kerroin ja siitä on tullut ihan mun tämän hetken suosikki. Ray Banin arskat ovat vuodelta 2016 ja edelleen mun luotto-arskat. Ja 2018 ostetut Zaran maiharit ovat ihanan rouheat ja rakastan niitä hameiden ja mekkojen kanssa.

Sellainen kymmenen asun kollaasi tällä kertaa. Kyllä voi taas sanoa, että tyyli on muuttunut ihan valtavasti näiden kymmenen elokuun aikana. Toisaalta taas esimerkiksi viimeiset kolme elokuuta ovat sellaisia, että voisin koska tahansa laittaa ne asut päälle sellaisenaan ja kaikki asujen osat ovat ahkerasti käytössä. Sitä se kai on, kun löytää sen oman tyylin, että vaatekappaleet eivät enää lähde jatkuvasti kiertoon ja pois kaapista, vaan niistä omista lemppareista haluaa pitää tiukasti kiinni. Vuosi vuodelta niiden pysyvien lemppareiden osuus kaapissa on kasvanut.

Minkä vuoden asu on sun lemppari? Mun oma on tietenkin tämä uusin 2020, mutta vanhemmista ehkäpä vuoden 2015 asu.


Kaikkien aikojen parhaat kirppislöydöt

19.08.2020

Olin viime viikolla kirppiskierroksella mun serkun ja mun tädin kanssa ja muutaman tunnin kierroksella onnistuin tekemään enemmän kirppislöytöjä kuin koskaan aikaisemmin kerralla. Uskoisin, että eniten siihen vaikutti kokenut kirppisseura: serkku ja täti käyvät kirppiksillä usein ja paljon ja katselevat kaikkea rauhassa ja hitaasti. He myös tekevät lähes aina hyviä löytöjä. Lähdinkin heidän mukaansa sellaisella ”seuraa ja opi” -meiningillä, että nyt mä opettelen hyväksi kirppistelijäksi, koska oikeasti haluaisin ostaa vieläkin enemmän tarpeellisia juttuja kirppikseltä, enkä uutena.

Mä tykkään käydä kirppiksellä, mutta olen ehkä usein ollut liikkeellä vähän väärällä asenteella. Toki joskus on niinkin, että jollain kirppiksellä ei kertakaikkiaan ole yhtään mitään, mitä tarvitsisin. Mutta veikkaan, että useammin kyse on ollut siitä, että olen kiertänyt kirppistä sellaiset ”en mä kuitenkaan löydä mitään” -lasit päässä ja paahtanut vaan hullua vauhtia rekit ja hyllyt läpi. Ja eihän silloin varmaan löydäkään usein mitään, ellei joku juttu ole erikseen aseteltu vetonaulaksi kiinnittämään huomiota.

Nyt kun olin mun tädin ja serkun kanssa, yritin ensin viilettää hullua vauhtia siellä, kuten aina teen. Sitten huomasin, että täti ja serkku jäävät jonnekin kilometrin päähän katselemaan etanavauhdilla ja palasin takaisinpäin. Katselin hyvin hitaasti kaikki läpi itsekin, kun ei ollut muutakaan tekemistä siinä heitä odotellessa. Ja yhtäkkiä aloin tekemään löytöjä. Ensin löysin R/H:n maailman cooleimman collarin, joka oli aivan priimakunnossa ja juuri mun kokoa. Siis ihan mieletön löytö ja vain 35€ hintaan (kun collarin ovh. kai 135€).

Seuraavaksi löysin meidän kuopukselle Mini Rodinin voimamies-mekon, jota olen metsästänyt livekirpuilta vuosikaudet. Myin aikanaan meidän oman voimamies-mekon (kokoa 80/86), kun se jäi pieneksi keskimmäiselle vuotta ennen kuopuksen syntymää. Olen itkenyt sen perään siitä asti, kun sain tietää, että saamme vielä yhden tytön, joka olisi voinut mekkoa käyttää. Nyt löytyi priimakuntoinen voimamies-mekko ja juuri sopivasti kuopuksen koossa niin, että on vielä aavistus kasvunvaraakin. Mua vähän jännitti, että mitä hän on mekon persoonallisesta kuosista mieltä, mutta jännitys osoittautui turhaksi. Kun mä tulin ostosten kanssa kotiin, hän kiljaisi ekana, että ”Äiti on ostanut maailman hassuimman mekon”. Sitten hän kiskaisi sen innoissaan päälle, eikä olisi halunnut pukea seuraavina päivinä mitään muuta. Mekko maksoi 12 euroa.

Löysin myös hauskan puisen seinäkellon meidän alakertaan. Ollaan etsitty kivaa kelloa, mutta ei olla keksitty, että millainen olisi hyvä. Puukellossa on vaaleanharmaata nahkaa oleva ”kehys”, joka on kiinni messinkisillä niiteillä. Se yhdistelee ihanasti luonnon materiaalia meidän keittiön värimaailmaan. Aivan täydellinen kello siis keittiön läheisyyteen ruokailutilaan. Hintaa kellolla oli 3 euroa.

Toisella kirppiksellä en tehnyt löytöjä, vaikka katselinkin kaiken rauhassa. Tai no, nyt kyllä hieman huijaan. Kirppiksellä oli kahdet ihanat kengät, jotka eivät olleet kalliita ja olivat juuri mun kokoa. Mä kuitenkin mietin tätä tulevaa syksyä, jo mulla olemassa olevia kenkiä, sekä yhtä kenkiin liittyvää työjuttua joka on tuloillaan ja jätin molemmat kengät kirppikselle. Yritän  pitää kiinni siitä, että kirppiksellä käyminenkään ei ole syy ostaa turhaa tavaraa, jota ei oikeasti tarvitse. Toki kirppiksellä olen itselleni ehkä hieman armollisempi heräteostosten suhteen, mutta kuitenkin. En todellakaan tee aina täydellisiä ostopäätöksiä (tai ostamatta jättämis -päätöksiä), mutta hyvä jos edes joskus onnistun järkeilemään niin, että jotain ei-välttämätöntä ei lähde mukaan.

Kolmannella kirppiksellä löytöjä alkoi taas tulla. Ensin löysin aivan ihanat Mini Rodinin koirakuosiset housut, joihin tiesin meidän koirafanin ehdottomasti ihastuvan. Parin rekin päästä siitä löytyi huppupyyhe, jollainen meillä meni hukkaan muistaakseni Kreikan reissulla. Meillä oli ennen vaaleanpunainen, keltainen ja sininen luomupuuvillainen huppupyyhe eli jokaiselle lapselle oma, mutta se sininen taisi jäädä hotellille Kreikassa tai johonkin me se hukattiin. Nyt löytyi juuri se puuttuva eli sininen pyyhe ja meidän pyyhekolmikko on taas kokonainen! Sininen huppupyyhe maksoi viisi euroa.

Sitten löytyi vielä käyttämätön laput kiinni oleva Bobo Chosesin tämän kesän omenamekko 8 eurolla ja Kaikon uutta vastaavat tämän kesän leggingssit 15€ hintaan. Ihan huiput löydöt. Yhteensä kirppisreissulla meni 78 euroa, mikä on mielestäni varsin kohtuullinen summa erittäin hyväkuntoisista ja laadukkaista käytetyistä merkkituotteista + kellosta.

Tästä sain kyllä todellakin intoa kirppistelyyn taas! Edessä on välikausi- ja talvikamppeiden läpikäynti ja ihan ekana aion kurkata jemmat läpi, että löytyykö sieltä mitään lapsille sopivaa ja menevätkö viime syksyn kamppeet vielä. Ja jos jotain tarvitsee ostaa, aion ainakin kurkata kirppikset läpi, että onko siellä mitään sopivaa meille. Jos ei ole, niin suuntaan sitten kivijalkamyymälään ostoksille (ja kengät ostan uutena lapsille myös). Mun filosofia koko perheen vaateostoksissa on pitkään ollut se, että yhdistellään kirppiksiltä ostettua ja uutta keskenään ja lapsilla toki hyödynnetään myös kierrätys lapselta toiselle. Mä rakastan lastenvaatteita ja mielelläni ostan myös uusista mallistoista ihanuuksia, mutta siitä ei todellakaan ole haittaa, jos tekee osan löydöistä käytettynä! Ja nyt musta tuntuu, että pitkästä aikaa olen tehnyt hyviä käytettyjä löytöjä ja on intoa jaksaa etsiä niitä lemppareita.

Tulevaisuuden kirppiskierroksilla mun avainsanat on RAUHALLINEN tahti, rekkien perusteellinen läpikäynti ja avoin mieli. Sitten voi ehkä tehdä lisää huippuja löytöjä! 

Mikä on sun viimeisin kirppislöytö?


5x arkiasut kesälomalta

20.07.2020

Kesälomalle sattui melko hyvät säät, vaikka ensin näytti siltä, että on kovin epävakaa koko viikko. Pilvistä oli aika monena päivänä, mutta kuitenkin onneksi lämmintä, eikä satanut. Nappasin viikon aikana useammasta asusta kuvat, sillä halusin tehdä taas pitkästä aikaa tällaisen viiden asun asukoosteen. Koosteiden tekeminen on ollut tosi hauskaa ja tänä vuonna on tullut julkaistua enemmän asukuvia kuin aiempina vuosina yhteensä.

5x arkiasut kesälomalta

1. Asu: Pyöräily-ravintolatreffeille sateisena +15 asteen lauantaina

Tiesin, että on tuulinen päivä ja edessä on paljon pyöräilyä ympäri Helsinkiä, sekä mahdollisesti terassilla istuskelua. Valitsin päälleni lämpimimmän kesätakkini, eli Lindexin tekonahkatakin. Yhdistin takin Dr. Denimin Lexyihin, Vansin Old Skool-tennareihin sekä valkoiseen Gina Tricotin puuvilla-crop-topiin, jonka ostin viime vuonna. Lakkasin jopa super pitkästä aikaa kynnet violetilla. Asu oli oikein hyvä, sillä mua ei palellut ollenkaan koko iltana, eikä myöskään tullut kuuma. Hiukset taivuttelin laineille aivan turhaan, ne olivat suorat jo ensimmäisen pyöräillyn kilsan jälkeen, mutta se oli etukäteen jo tiedossa, että ne eivät taida kestää. Halusin silti vähän taivutella.

2. Asu: Arkisen lomapäivän kauppareissuasu

Lämmintä oli 18 astetta ja halusin laittaa rennot ja mukavat vaatteet päälle kauppaan. Valkoinen pellavapaita on täydellinen tollaiseen säähän, kun ei tule liian kuuma eikä liian kylmä. Jalkaani vedin New Yorkista ostetut Levikset, sekä mitkäpä muutkaan kuin ne samat Vansin Old Skoolit kuin ekassakin asussa. Aika klassinen perus-asu, jossa on mukava ja hyvä olla ja jonka voi hyvin pukea niin lomalla kuin vaikka työtapahtumaankin.

3. Asu: Palmumekko & maiharit Lintsille

Näin Instagramissa jollain ulkomaisella vaikuttajalla ihanan asun, jossa oli pitkähihainen löysä mekko samaa mallia kuin tämä mun palmumekko, sekä maiharit yhdistettynä ja lähdin heti kaivamaan kesän ajaksi varastoon vietyjä niittimaihareita. Asu oli oikein toimiva. Lintsillä oli mukana vielä farkkutakki sekä Adidaksen kalastajahattu sen varalta, että tulee kylmä tai aurinko porottaa niin täysillä, että tarvitsen hattua. Molemmille oli tarvetta. Asu oli mun mielestä tosi kiva ja rento ja kengät olivat hyvä valinta Lintsipäivään kun piti kävellä paljon. Samoilla kengillä kävelin New Yorkissa 100 000 askelta kolmessa päivässä, joten ne ovat muotoutuneet kyllä oikein mukaviksi jalkaan, eikä tule rakkoja.

4. Asu: kotipäivän asu, jonka ohjelmassa oli mm. pihan siivousta ja kasvien kastelua, sekä nurmikon leikkausta.

Viikon rennoimpana asuna toimi Otolta saatu (vai  Otolta kaapattu?) vanha Snoop Dogg  -teeppa, jonka helman olen leikannut lyhyeksi, sekä viime kesänä ostetut pyöräilyshortsit. Keltaiset kumpparit ovat vuodelta 2014 muistaakseni. Oikein passeli kotiasu ja kai tällä voisi kauppaankin mennä, jos vaihtaisi jalkineet toisiin. Pihalla kumpparit on best, kun ne saa niin nopeasti jalkaan.

5. Asu: Melkein helteisen päivän kolmen tunnin koulutukseen lasiterassille crop top & shortsit

Pidin Oulussa koulutuksen ihan huipulle porukalle lauantaina ja silloin oli tosi lämmin ja kaunis päivä. Valitsin tilaisuuteen päälleni punaisen Lindexin crop topin, sekä viime vuotiset Ginan Paperbag -vyötäröiset shortsit (joiden yhdistelystä tein keväällä asupostauksen). Shortseihin vaihdoin mukana tulleen farkkuvyön tilalle ruskean nahkavyön, jonka Otto osti mulle Tukholmasta tuliaisiksi vuonna 2016. Lainasin pirteitä sporttisukkia meidän esikoiselta ja laitoin jalkaani Vansit. Asu oli oikein rento ja toimiva ja sopi mielestäni hyvin tilaisuuteen. Siinä oli hyvä olla.

Olen aina talvella (tai 3/4 vuodenajasta) ihan farkkutyttö, niin on kiva kun kesällä tulee käytettyä edes vähän muitakin vaatteita. Mun oma lemppariasu näistä oli varmaankin asu nro. 5, koska se on vaan niin kesäinen ja pirteä, ihan niinkuin mun fiilis juuri nyt!

Mikä asu oli sun lemppari? Entäs mikä ei? 


Yhdet shortsit, viisi eri asua

25.05.2020
*Postauksessa näkyvissä yhdet Vamskolta saadut kengät.  

Lämpömittari näytti tänään jo +18 astetta parhaimmillaan ja mulle se tarkoittaa sitä, että on aika kaivaa shortsit esiin! Pihalla tarkeni shortseissa jo aivan hyvin, etenkin auringossa. Trampalla pomppiessa tuli ihan hiki shortseissa ja topissa. Mä kaivelin esiin mun viime vuotiset paperbag-vyötäröiset shortsit kaapin ylähyllyltä ja testasin viittä erilaista asukokonaisuutta yhdessä niiden kanssa. Mun mielestä farkkushortsit on todella monikäyttöinen vaatekappale ja halusinkin kokeilla, että miten erilaisia tyylejä saan niistä väkerrettyä yhdistettynä mun olemassaoleviin vaatteisiin. Tänään siis sotkin mun vaatekaapin, eli kaivoin sieltä puolet kamppeista sängylle ja valitsin sieltä yhdisteltäviksi vaatteiksi ja asusteiksi allaolevat jutut:

Paperbag-shortsit ja niihin yhdisteltävät vaatteet & asusteet:

  • Lyhyt Gina Tricotin farkkutakki
  • Leopardikuvioinen Zaran bleiseri
  • Beige Gina Tricotin crop top
  • Raidallinen Pull & Bearin crop top
  • Oton musta Britney-teeppa
  • Valkoinen Gina Tricotin satiinitoppi
  • Gina Tricotin Mustavalkoruudullinen puhvihihainen paita
  • Oton tennissukat
  • Musta Gucci-vyö
  • Ruskea River Islandin vyö
  • Vans Old Skool -kengät
  • *Valkoiset Vamskon lenkkarit (saatu PR-näytteenä)
  • Mustat Zaran korkkarit
  • + Musta hiuspanta, viininpunainen hiusdonitsi ja shortseihin kuuluva farkkukankainen vyö

1. Raidallinen toppi, Vansit & shortsien oma vyö / ruskea vyö + farkkutakki

Tämä on mun mielestä kiva ja rento asu mihin tahansa kesäpäivään. Viileämpänä päivänä päälle voi kiskaista farkkurotsin, niin tarkenee. Mä kokeilin tätä asua ensin shortsien omalla vyöllä, mutta tykkään niistä oikeastaan enemmän kun yhdistelee niihin jotain vähän erilaista vyötä. Farkkushortsit, farkkuvyö ja farkkutakki olisi muutenkin ollut ehkä vähän liian farkkuinen yhdistelmä, vai mitä olette mieltä?

2. Puhvihihainen paita, musta vyö, mustat pistokkaat ja musta hiuspanta

Tämä on mun mielestä tosi kiva asu ja sopii hyvin vaikka kaupungille. Mustat pistokkaat unohtuivat kollaasikuvasta, mutta ne on ostettu viime vuonna Dinskosta ennen meidän Mallorcan reissua. Tämä paita on edelleen kyllä yksi lempivaatteista, käytän sitä lähes minkä kanssa tahansa.

3. T-paita, ruskea vyö, tennissukat ja Vansit

Kaikista näistä asuista tämä on mun ehdoton suosikki! Rakastan rentoja t-paitoja ja tämä Otolta pöllitty Britney on ihan mun suosikki. Menee hyvin lähes minkä kanssa tahansa ja siitä on kiva tuunata istuvampi, kun kiristää helman kuminauhalla takaa ja taittaa sisäpuolelle. Käytän tätä ”pitkänä” myös pyöräilyshortsien kanssa, mutta mun mielestä sopii tosi kivasti farkunkin kanssa. Rento asu, voisin laittaa tämän päälle ihan mihin vaan ja pidin tätä päällä loppupäivän kun sain sovittelu-urakan päätökseen.

4. Beige crop top, ruskea vyö ja valkoiset lenkkarit

Toppi on yksi tämän hetken suosikkeja, kun se on niin mukava ja rento. Mun mielestä ruskea, beige ja sininen ovat tosi kiva yhdistelmä ja tästä tulee varmasti yksi hellepäivien käytetyimpiä asuja. Tämä ruskea vyö sopii mun mielestä kaikkein parhaiten näihin shortseihin, paljon paremmin jopa kuin se shortsien oma vyö. Olen tosi iloinen, että tulin testanneeksi tätä yhdistelmää nyt tätä postausta varten, koska se toimii niin kivasti.

5. Leopardi-bleiseri, valkoinen satiinitoppi, ruskea vyö ja mustat peruskorkkarit

Tykkään tästä asusta tosi paljon! Vaaleat värit rauhoittavat leopardibleiseriä hieman, mutta ruskea vyö kuitenkin sopii sen kanssa kivasti yhteen. Jos ikinä pääsen tänä kesänä terassille, niin tämä voisi olla se go-to asu sinne. Tosin vaihtaisin kyllä mukavammat kengät, vaikka näitä korkkareita rakastankin.

Teki oikeasti tosi hyvää kokeilla näitä eri yhdistelmiä! Kokeilin kyllä montaa muutakin yhdistelmää kuin näitä postaukseen päätyneitä ja samalla kävin läpi ”kesävaatejemmoja” muutenkin. Huomasin, että aika moni vanha kesävaate ei enää istu niin hyvin mulle ja lisäksi jotkut kaikista vanhimmista ja ei-niin-hyvälaatuisista vaatteista alkavat olla jo tosi kulahtaneita. Pitää keksiä niille jotain jatkokäyttöä. Yhden Oton vanhan teepan tuunasin myös itselleni, kun siihen oli tullut helmaan reikä ja toiseen hihaan joku tahra, joka ei lähtenyt ollenkaan, niin leikkasin siitä itselleni lyhyen hihattoman. Siitä tuli aika cool!

Mutta anyway, näistä asuista mä tykkään ja varmasti pääsevät kaikki käyttöön kesällä. Farkkushortsit on erilaisten hameiden ja mekkojen lisäksi kyllä mun ehdoton kesäsuosikki. Mä tykkäsin tän postauksen tekemisestä, jos säkin tykkäsit nähdä erilaisia asuja rakennettuna saman vaatekappaleen ympärille, niin huikkaa ihmeessä!

Mikä asuista oli sun lemppari? 


10x minä toukokuussa

12.05.2020

Ensimmäinen kerta, kun voin tehdä tällaisen X minä -postauksen  niin, että numerona on kymppi! Ihan käsittämätöntä. Mutta tästä tämä lähtee, kymmenes blogivuosi on alkanut. Tuli mieleen tehdä tämä asukooste nyt, kun selasin viime viikolla vanhoja äitienpäiväpostauksia ja blogisynttäripostauksia. Katsoin samalla, että vastaan tuli monia kivoja asuja, jotka olin unohtanut ihan kokonaan. Tästäpä siis asuinspistä myös itselleni tähän hetkeen, kun tuntuu, että kotona tulee oltua vähän liikaa leggingsseissä tai verkkareissa. On niitä muitakin vaatteita kaapissa Iina, käytä niitä! Ja asuinspiksen lisäksi ehkä myös vähän asuhihittelyä, tai no ainakin kulmakarvahihittelyä on luvassa tässä.

1. Toukokuu 2011

Aloitetaan loogisesti toukokuusta 2011. Odotin meidän esikoista tässä, meneillään oli ehkä 18. tai 19. raskausviikko, eli puoliväli lähestyi. En piilotellut mahaa, vaan halusin korostaa sitä leveällä rusettivyöllä. Tämä on yksi niistä ekan raskauden asuista, joita voin katsella ihan tyytyväisenä vielä yhdeksän vuotta myöhemminkin. Mun mielestä tämä on yllättävän kiva. Vaikka vyö onkin melko näyttävä, niin kun asu on muuten aika simppeli, se ei ole liian överi. Asu on kiva. Mutta toi meikki, siis en pääse yli kulmakarvoista ja luomiväreistä ja erittäin läikikkäästi irtoavasta Doven asteittain päivettävästä kosteusvoiteesta. Huh! Mutta se oli sellaista silloin, ei se ole niin justiinsa. Muistelen, että tässä asussa paita ja leggarit olivat H&M:ltä, vyö Ginasta ja kengät ostettu tai saatu käytettynä ystävältä, joka oli ostanut ne Turkista.

2. Toukokuu 2012

Vitsi, en muistanut, että mun omat hiukset olivat jo noin pitkät toukokuussa 2012! Tämäkin asu on yllättävän kiva. Toki rintsikat näkyy aika selkeästi läpi topista, mutta muuten. Muistaakseni H&M:ltä ostettu toppi on ihanan värikäs ja pirteä, kivat Bershkan peruspillifarkut, jotka olin ostanut Lontoosta 2008  ja nuo Zaran leopardiballerinat olivat ihan mun lempparit. Itseruskettavakin näyttää ainakin aavistuksen tasaisemmalta.

3. Toukokuu 2013

Tässä oltiin jo lähdetty ihan ulos ottamaan asukuvia, wau, kunnon upgrade! Kuvat ovat toukokuulta 2013, jolloin meidän keskimmäinen oli muutaman viikon ikäinen. Tämä on kyllä tosi rento ja kiva asu ja voisin vieläkin pukea päälle, tosin en ehkä iha noin matalavyötäröisiä pillifarkkuja, mutta muuten. Neule on H&M:ltä, farkut ne samat Bershkan farkut jotka aiemmassakin kuvassa ja lisäksi jalassa on H&M:n ballerinat. Laukku on Mangosta ja sain sen Otolta äitienpäivälahjaksi. Yllättävän kiva tuo hunajainen hiusväri ainakin mun mielestä!

4. Toukokuu 2014

Tämä asu on aika todella kesäinen! Silloin taisi olla tosi lämmintä jo toukokuussa. Toppi on H&M:ltä ja shortsit BikBokista. Molemmat olivat mun suuria suosikkeja, mutta olen luopunut niistä jossain vaiheessa, kun shortsit eivät enää mahtuneet päälle ollenkaan. Kengät on ostettu TopShopista Lontoosta myös v. 2008. Ne ovat ihanat. Laukku on Michael Korsin Crossbody, joka on edelleen tallessa ja simppelin tyylikäs. Voisin ainakin shortsit pukea edelleen ja topinkin jonkun vähän simppelimmän alaosan kanssa, jos mulla olisi ne tallessa. Mutta en ehkä tätä yhdistelmää enää.

5. Toukokuu 2015

Valkoinen crop-neule Zarasta, siniset Gina Tricotin korkeavyötäröiset Molly-pillifarkut, Marc by Marc Jacobsin laukku, Tommy Hilfigerin korut ja kello ja Niken Airforce 1 -kengät. Voisin pukea asun kyllä tällaisenaan päälle vaikka heti. Näitä housuja ja neuletta mulla ei enää ole tallessa, koska farkut hajosivat vielä tuotakin pahemmin ja paita kulahti ja värjäytyi. Eivätkä nämä kyllä varmasti enää mahtuisi mun päällekään. Mutta tyylin puolesta voisin pukeutua tällaiseen asuun koska tahansa, näyttää ihan multa.

6. Toukokuu 2016

Toukokuussa 2016 mulla oli kyllä myös ihan kiva tyyli, vaikka itse sanonkin! That h-a-i-r! Ikävöin sitä kyllä välillä niin paljon. Etenkin näin keväällä, kun koko ajan tulee fb- ja ig-muistoja huhti- ja toukokuulta 2016 ja 2018, jolloin mulla oli tällainen tukka. Squad Goals oli silloin mun mielestä tosi khuuli slogan ja ihastuin tähän toppiin heti. Jos topissa ei olisi tuota printtiä, niin voisin pukea tämän asun kyllä vaikka heti päälle. Se on kiva ja rento. H&M Toppi, Zaran mustat kapeat housut, Marc by Marc Jacobsin laukku, H&M Farkkupaita ja muistaakseni Primarkista ostetut mustat  ballerinat. Noita kenkiä en kyllä myöskään enää käyttäisi, ne on jotenkin hassun malliset.

7. Toukokuu 2017

2017 toukokuussa meidän kuopus oli kolmen kuukauden ikäinen. Muistan, että olin ihan fiiliksissä kesävaatteista, vaikka imetys jonkin verran vaikutti pukeutumiseen. Tuo asu löytyy kokonaisuudessaan multa edelleen ja tykkään siitä kyllä vieläkin. BikBokin paperbag-vyötäröiset shortsit, musta tekonahkatakki vuodelta 2014, mustat flatteredin baltsut ja tuo Marc by Marc Jacobsin laukku. Tykkään. Simppeliä ja aika mun näköistä. Korvakorut jäi johonkin kiinni ja toinen niistä purkautui, mutta muuten on kaikki tallessa vieläkin.

8. Toukokuu 2018

Tämä asu toukokuulta 2018 mulla on edelleen tallessa kokonaisuudessaan ja käytössäkin melko usein. Musta Lindexin nahkatakki, Björn Borgin musta toppi, Guccin vyö, Gina Tricotin farkkuhame ja Vansit. Tykkään edelleen. Tosi simppeli ja perustyylikäs asu, ihan sellainen mun näköinen ja mukava. Kengät on nykyisin ”aavistuksen” kuluneemmat, mutta edelleen käytössä lähes päivittäin näin kevät- ja kesäaikaan. Rakastan tuota tukkaa ihan älyttömän paljon.

9. Toukokuu 2019

Vuosi sitten toukokuussa kuvattu asu on ihana ja voisin laittaa vaikka heti päälle! Tosin näistä kengistä tulikin mun juoksukengät, kun huomasin Mallorcalla, että ne jalassa on hiton hyvä juosta. Olen siis juossut kaikki mun lenkit niillä kuluneiden 9kk ajan. Eivät näytä enää ihan näin freesiltä siis, kun niillä on tampattu pururadoilla, mullassa ja loskassa. Ne ovat täydelliset juoksukengät. Ginan lyhyt farkkutakki, musta River Islandin toppi vuodelta 2016, BikBokin käärmekuosinen hame ja Ginan kaulakoru ovat käytössä edelleenkin ja tykkään niistä todella paljon. Ja toki myös Guccin laukku on edelleen päivittäisessä käytössä (tai no aina kun käyn jossain, atm se ei ole päivittäin).

10. Toukokuu 2020

Tämä asu on kuvattu viime viikolla ja rakastan sitä. Se on juuri sellainen yksinkertainen ja rento. Samat Vansit tässäkin jalassa ja kuten huomaatte, hieman ovat kuluneet. Mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet kovaa käyttöä, tämä on nyt niiden kolmas kevät ja kesä. Tässä asussa ei ole mitään uutta, kaikki on jo useamman vuoden vanhaa. Takki vuodelta 2018, Housut 2017, Kengät 2018, teeppa en edes muista miltä vuodelta ja arskat on ”uusimmat”, ne on viime kesänä ostettu. Uskoisin, että voin katsoa tätä asukuvaa tyytyväisenä myös 10 vuoden kuluttua.

WAU! Tulipa tästä pitkä. Tässä sen tosiaankin huomaa, miten paljon vuosia on alla. Ennen näiden koostepostausten tekeminen oli paljon nopeampaa, kun asuja oli vaikka seitsemän. Nyt jo kymmenen.  Mä en osaa valkata mikä oli mun lemppariasu! Ehkä 2018, mutta vaan koska hiukset. Ja sen kyllä sanon, että tätä tehdessä tuli ihan älytön ikävä pitkiä hiuksia. Mulla on edelleen pidennykset tallessa ja hyväkuntoisena ja laineille kiharrettuna tuolla kylppärin kaapissa. Tällä hetkellä mulla on tosin niin jäätävän pitkä juurikasvu, että tätä tukkatilannetta ei pelkillä pidennyksillä enää pelasteta. Jossain vaiheessa on kyllä uskaltauduttava kampaajalle. Ja en ole ollenkaan varma, että pitäydyn tässä keskipitkässä vaaleassa, sen verran usein haikailen jonkun radikaalin muutoksen perään. Mutta pitää rauhassa miettiä, että mitä mä keksisin.

Minkä vuoden asu on sun lemppari? Entäs kauhistus?