Farkkua & pellavaa sekä ajatuksia itsensä näkemisestä

30.06.2018

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3


Blogikuvat ennen vs. blogikuvat nyt

22.02.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa.

Toukokuussa tulee kuluneeksi seitsemän vuotta siitä kun perustin tämän blogin. Se on aika kauan ainakin omasta mielestäni, ja kyllähän tässä ainakin jonkinlaista kehitystä on tapahtunut siitä, kun ensimmäiset kuvat ja sanat tänne postasin. Jo ekassa postauksessa mulla oli monta kuvaa, sillä vuonna 2011 oli kasvava trendi, että postauksessa on useita kuvia. Aiemmin monet muotibloggaajat pitivät muotiblogejaan jopa kasvottomina, ja rajasivat asukuvat vain kaulasta alaspäin. Vuonna 2011 yhä suurempi osa bloggaajista alkoi kuitenkin kirjoittaa avoimesti, omilla kasvoillaan, ja panosti kuviin myös sata lasissa.

Sen ajan ”sata lasissa” poikkesi silti täysin tästä muutaman vuoden valloillaan olleesta meiningistä, jossa osassa blogeista kuvat ottaa palkattu ammattilainen. Nekin blogit, joissa asukuvat eivät ole pääosassa, vaan meininki on lifestylempaa, ovat visuaaliselta sisällöltään aivan eri sfääreissä nykyään kuin edes ne ammattimaisimmat blogit silloin.

Millaisia olivat hienot blogikuvat vuonna 2011

Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa nykyään on aloittaa bloggaaminen ihan tyhjästä, kun erottuakseen pitäisi heti osata kaikki, ja omistaa kunnon kuvauskalusto. Toista se oli vuonna 2011, kun  laadukkaan blogin määritelmä kuului usein mm. näin: ”yhtä leveät kuvat kuin teksti, paljon kuvia, kuvat otettu kameralla eikä puhelimella”.  Lause lainattu oman 6,5 vuotta vanhan postaukseni kommenttiboksista, jossa kyselin lukijoiden blogimieltymyksiä ja hyvän blogin kriteereitä. Jotain tein siis oikein, kun kuvasin jo silloin Oton ikivanhalla järkkärillä, ja täytin postaukset isoilla kuvilla. Huom. kuvien laadusta ei sanottu mitään, ainoastaan koosta ja määrästä!

On aika tehdä pieni katselmus down the memory lane, ja vilkaista mistä sitä ollaankaan lähdetty, ja miten ollaan päädytty nykyisiin kuviin. Tämä matka on ollut pitkä. Se on vaatinut satoja ja taas satoja tunteja harjoitusta, valokuvaajien pitämiä koulutuksia, eksklusiivisia workshoppeja huippuammattilaisten johdolla, editoinnin opettelua kantapään kautta ja tietenkin kuvauskaluston päivitystä. Silti voin sanoa jo heti alkuun, että heti alusta asti hyvällä kameralla ja linsseillä, ja perusasioiden opettelulla, olisin päässyt ne ekatkin vuodet paljon helpommalla. Mutta joo, eipä mennä asioiden edelle, vaan todellakin tsekataan millaista visuaalista sisältöä tänne tuotin ekoina vuosina.

Blogikuvien alku

Aloitin blogiurani Oton 18-vuotislahjaksi saamalla järkkärillä, jota en osannut yhtään käyttää. Se pelitti pari vuotta, kunnes meni rikki, ja ostin uudemman version samasta kamerasta, jota en edelleenkään osannut käyttää. Kuvasin aina automaatti- tai puoliautomaattiasetuksilla, ja käytin jopa kameran omaa salamaa (suuri virhe). Vuoteen 2014 asti mun blogikuvat oli ihan ok, jos ne oli otettu päiväsaikaan tai ulkona, jolloin tuli luonnonvaloa. Rajaukset olivat ihan niin ja näin, eikä mulla ollut sellaista harjaantunutta silmää sille, mitä oli ok jättää näkymään kuvissa.

Tavallaan se oli kirous, tavallaan siunaus. Oli helpompi kuvata ihan arkipäivää välittämättä mistään yksityiskohdista, ja se näkyi kuvissa. Roskat, sotkut, keltainen valo, pöly tai tahrat, kaikki sai näkyä. Pistorasiat, kummalliset taustaelementit – you name it, my pics got it. En vaan yksinkertaisesti osannut katsoa kuvia niin kuin katson niitä nykyään. Kuvasin enemmän päivän aikana kuin nykyään kuvaan viikossa. Kamera oli kaulassa oikeastaan koko ajan kun jossain liikuttiin. Silti hyviä kuvia sai etsiä kuin neuloja heinäsuovasta. Kuvaaminen oli enemmän dokumentaarista arkikuvausta, kuin visuaalisen sisällön tuottamista.

Valokuvaustaitojen käännekohta

Käännekohta mun valokuvaamisessa tapahtui suunnilleen lokakuussa 2014, jolloin sain ensimmäistä kertaa Olympus O-MD EM10 -kameran lainaan. Rakastuin siihen, opettelin ensimmäistä kertaa manuaaliasetusten käytön, ja mun kuvaaminen nousi aivan uudelle levelille. Silmän harjaantumisessa oli vielä paljon tehtävää, mutta pelkästään tarkkojen kuvien saaminen oli n. 2874849 kertaa helpompaa Olympus O-MD:llä kuin millään mitä olin aiemmin käyttänyt. Sen automaattitarkennus ja supernopeus olivat aivan eri luokkaa kuin mikään kokeilemani. Kaikki tekniset palaset vaan loksahtivat paikoilleen, ja kuvaamisesta tuli yhtäkkiä helpompaa.

Oli aika alkaa opetella kuvien rajaamista ja sommittelua, sitä toista puolta kuvaamisesta, jonka voi oppia vain harjoittelemalla, ja jolla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin asetusten taitamisella ja kalustolla. Lainakameran palautuksen jälkeen kestiin viisi päivää vanhaa järkkäriä, ennen kuin kävelin Verkkokauppaan ja ostin itselleni ihan oman Olympus O-MD E-M10:n.

Rajaaminen, sommittelu & editointi

Rajaamisen ja sommittelun opetteleminen jatkuu vielä tänäkin päivänä, enkä usko että siinä voi koskaan tulla valmiiksi. Myös kuvaamisen trendit muuttuvat, ja pidän tällä hetkellä esimerkiksi aivan erilaisia kuvia kauniina, kuin pidin vaikkapa kolme vuotta sitten. Koen hallitsevani peruskuvauksen jo aivan hyvin, ja pystyn tuottamaan blogiini itse sellaista kuvallista sisältöä, johon olen tyytyväinen. Mulla on oma tyyli jota noudatan, ja koen että se tyyli sopii tähän mun blogiin. Ammattikuvaaja en ole missään nimessä, mutta pystyn tuottamaan sisältöä itselleni, ja myös muille kuten yritykseni kautta teen. On paljon mua taitavampia blogikuvaajia, joiden työtä ihailen ja josta inspiroidun joka päivä, mutta en koe enää huonommuudentunnetta, kuten vielä vuosia sitten verratessani itseäni muihin.

Editoiminen on kuvaamisessa tärkeä osanen myös. Ilman hyviä editointitaitoja ei vaan kaikissa tilanteissa pysty tuottamaan loistavia kuvia, vaikka olisi kuinka hyvä kamera. Hyvillä editointitaidoilla hyvästä kuvasta saa tehtyä loistavan, ja surkeissa kuvausolosuhteissa otetusta kuvastakin ihan ok:n. Myös editointia vasta harjoittelen, vaikka osaankin jo paremmin kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Siihenkin ovat auttaneet ammattilaisten opit, vaikka löytyy youtubestakin hyviä tutoriaaleja.

Tällä hetkellä yritän harjoitella eniten sisustuskuvaamista ja ruokakuvausta, jotka ovat aivan oma taiteenlajinsa. Arkikuvaaminen ja lasten kuvaaminen multa onnistuu jo omia tarpeitani vastaavasti, mutta näissä kahdessa yritän tulla paremmaksi joka päivä. Ruokakuvaus on tosi haastavaa, ja se vaatii multa edelleen paljon opettelua, mutta yritän parhaani. Mun mielestä valokuvaus on yksi mielenkiintoisimmista osista mun työtä, ja mä rakastan sitä intohimoisesti, enkä koskaan halua lakata kehittymästä.

Olympus Päivitä kamerasi 4K-aikaan -kampanja

Oletko aikeissa päivittää kamerasi parempaan? Jos tuot vaihtoon vanhan Olympus PEN-kameran, saat 300€ ostohyvityksen ostaessasi uuden OM-D E-M10 Mark III 4K -järjestelmäkameran. Ihan huikea diili! 300 euroa alennusta OM-D E-M10 Mark III €K -kamerasta on aika paljon ainakin mun mielestä, joten jos sulla on PEN niin tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Mutta jos sulla ei ole PENiä, niin eipä hätiä! Nimittäin saat mistä tahansa vanhasta kamerastasi 150€ vaihtohyvityksen ostaessasi uuden OM-D E-M10 Mark III -4K-järjestelmäkameran.

Eli siis mikä tahansa (merkillä ei ole väliä) vanha digikamera, iso möhkälejärkkäri yms. tuo sinulle vähintään 150€ alennuksen kamerasta, ja sekin on jo mukiinmenevä säästö, jonka voi käyttää vaikka uuteen linssiin tai kunnon kamerajalustaan, tai vaikka editointiohjelmaan. Kamppis on Olympus Shopissa voimassa 15.3.2018 joten nyt kiireen vilkkaa ostoksille! Kampanjan lisätiedot ja toimintaohjeet täällä.

Mulla on tuosta kamerasta edellinen versio tällä hetkellä, jonka ostin viime syksynä, kun vanha ja rakas ensimmäinen O-MD:ni putosi ja meni peruuttamattomasti rikki, koska se oli kokenut jo niin kovia ennen pudotusta. Onneksi siihen ostetut objektiivit toimivat myös uuden kameran kanssa, ja jouduin päivittämään vain rungon. Uutta kameraani olen pitänyt kuin kukkaa kämmenellä, ja olen siihen edelleen aivan rakastunut, vaikka se on ollut käytössä jo syksystä asti. En voi kuin suositella!

Miten blogikuvat on muuttuneet teidän mielestä? Vetoaako teihin ennemmin vanha, rosoinen tyyli ja vai nykyinen uusi ja valoisa look? Häiritseekö teitä kuvissa kummalliset taustalla pilkistelevät yksityiskohdat, vai ettekö huomaa niitä ollenkaan? Kuvaatteko itse paljon?