Pakkaspäivän neuleasu & perjantain kuulumiset

19.01.2018

Tällä viikolla on satanut aivan ihanan paljon lunta vihdoin myös tänne Helsinkiin, kun niin pitkään ollaan kaivattu sitä. Lumi piristää maisemaa heti aivan uskomattoman paljon! Nämä kuvat on kuitenkin napattu viime viikonloppuna, ennen kuin yhtään hiutaletta oli vielä satanut maahan, ja kun pakkanen ilman lunta tuntui luissa ja ytimissä.

Niin kuin kerroinkin, me käytiin vauva- ja perhekuvauksessa viime viikonloppuna, ja tämä asu mulla oli siis siellä päällä. Me haluttiin mätsätä koko perhe, ja mietittiin edellisenä päivänä asuvaihtoehtoja. Ei laitettu samaa väriä/samanlaisia vaatteita kaikille, mutta koitettiin vähän värikoordinoida niin että meidän vaatteet eivät ainakaan riitelisi keskenään.

Otolla oli päällä viiininpunainen kauluspaita ja keskisiniset farkut, ja mä valkkasin sitten tuollaisen babypinkin neuleen itselleni, melko saman sinisten farkkujen kaveriksi. Vaaleanpunainen ja viininpunainen sopivat kivasti yhteen ainakin meidän mielestä. Lapsilla oli tarkoitus olla alunperin myös vaaleanpunaista, viininpunaista ja denimiä, mutta lopulta heillä olikin kaikilla sellaiset hempeät mekot, yhdellä vaaleanpunainen ja kahdella luonnonvalkoiset. Uskon että nekin toimivat kyllä meidän asujen kanssa ihan kivasti yhteen.

Perhekuvausten vaatteisiin löytyy tosi paljon kivoja ideoita esim. Pinterestistä, kun laittaa sinne vaan että ”family photo outfits”. Siellä on tosi simppeleitä havainnekuvia siitä, mitkä värit toimivat hyvin keskenään, kun haluaa värikoordinoida asut koko perheelle. Mä oon kyllä ihan koukussa Pinterestiin, ollut jo monta vuotta. Sieltä löytyy ihan kaikkea mitä vaan kuvitella saattaa, ja luulen että käytän sitä enemmän kuin Googlea. Ainoa huono puoli on se että sieltä inspiroituu vähän liikaakin ja tulee välillä aloitettua esim. kaiken maailman DIY-projekteja sitten, jotka jäävätkin kesken tai eivät onnistukaan mun taidoilla. Mutta silti, se saa mut innostumaan uudelleen ja uudelleen.

Tänään alkoi viikonloppu, ja sen kunniaksi lapset pääsivät lelukauppaan ostamaan omilla joululahjarahoillaan kineettistä hiekkaa, kun olivat sitä pitkään jo halunneet ostaa. He tekivät niin fiksusti että ostivat puoliksi ison pakkauksen, niin kummallekin jäi vielä vähän taskurahaa jäljelle ja saivat enemmän, kuin mitä olisivat saaneet jos toinen olisi vaan ostanut. Hiekalla oli tosi hauskaa leikkiä, mä vilautin meidän touhuja insta storynkin puolella. Hiekka oli paljon vähemmän sotkuista kun oletin, ja olisin voinut itsekin muovailla hiekkajuttuja vaikka aamuun asti kun se oli niin chilliä. Ehkä tässä koneen kiinni laitettuani hipsin vielä vähän hiekkamuovailemaan ja teen tytöille yllätyksen aamuksi hiekkalaatikkoon.

Takki Adidas / Neule Gina Tricot / Farkut Gina Tricot / Kengät Zara / Laukku Coach

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos mielettömän ihanista viesteistä ja kommenteista joita olette tällä viikolla laittaneet! Mä yritän purkaa viesti- ja kommenttisumaa viikonlopun aikana ja vastailla niihin kaikkiin mihin en vielä ole vastannut. Ootte kyllä parhaita <3


Uusia työkuvioita – miten tässä näin kävi?

11.01.2018

Kun perustin yritykseni puolitoista vuotta sitten, mä listasin jo silloin toimialakseni myös sosisaalisen median konsultoinnin, ja sisällöntuotannon muille yrityksille. Tarkoituksena oli nimittäin, että sitten kun kuopus lähestyy kahta vuotta, eli ensi vuoden alussa, voisin pikkuhiljaa alkaa hankkimaan itselleni oman firmani ulkopuolisia asiakkaita.

Tulevaisuudessa aioin alkaa tuottamaan sisältöä myös muiden yritysten tarpeisiin, ja konsultoimaan sosiaalisen median  asioissa, sisällöntuotannossa, bloggaamisessa ja someyhteistöissä. Käytännössä samaa hommaa mitä tein ennen kolmatta raskautta, mutta vaan oman yritykseni kautta ja useammille yrityksille. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että mulla onkin ensimmäinen asiakas jo NYT, vuotta etuajassa.

Jep, niin siinä vaan kävi, että kun mua pyydettiin pari kuukautta sitten, en voinut enkä halunnut sanoa ei, vaikka en sillä hetkellä tiennytkään, että miten saan kaikki arjen palaset loksahtelemaan kohdalleen. Ja jos totta puhutaan, en ihan vieläkään tiedä, sillä olen juuri aloittanut homman vuoden alusta. Teen jatkossa 40 tuntia kuukaudessa töitä yritysasiakkaan tarpeisiin, ja se on ihan mahtavaa, virkistävää ja juuri sitä mitä olen kaivannut. Se fiilis, kun saa tehdä kaikkea sitä mitä rakastaa, mutta ei tarvitse vastata siitä omalla persoonallaan ja omalla henkilökohtaisella elämällään, vaan saa keskittyä olennaiseen! Voin kertoa että se on jotain ihan uskomatonta, voimaannuttavaa ja ihanaa. Ja samalla siitä saa energiaa ja inspiraatiota, ja sellaista objektiivista suhtautumista myös tähän omaan blogiin ja sen tekemiseen.

Meidän hoitokuviot ei siis toistaiseksi muutu mitenkään, eli minä olen edelleen kotona kuopuksen kanssa, ja taiteilen tätä työpalapeliä jotenkin siinä samalla päiväuniaikoina, iltaisin ja viikonloppuisin, ja Otto käy normaalisti omissa päivätöissään. Jos tuntuu että aika loppuu kesken, niin sitten olen miettinyt osa-aikaisen assarin palkkaamista itselleni, joka hoitaisi kaikkia niitä juoksevia asioita, joihin mulla kuluu myös paljon aikaa. Mutta katsotaan miten tämä tästä lähtee sujumaan, toistaiseksi ainakin ihan hyvin.

Tarkoitus siis on että kuopus menee osa-aikaisesti dagikseen aikaisintaan vuoden kuluttua keväällä, ja siihen asti en kyllä pysty ottamaan enää yhtään nykyistä enempää työtä vastaan vaikka kuinka innostuisin. Mutta musta on tosi mahtavaa ja upeaa ja hienoa että mut haluttiin juuri tähän hommaan juuri nyt, ja on suuri etuoikeus saada tehdä sitä. On myös tosi hyvä pitää yllä kokemusta myös oman blogin (ja somen) ulkopuolisesta sisällöntuotannosta, kun tarkoitus on kuitenkin tehdä sitä jatkossa sitten enemmänkin.

Ensimmäiset työtunnit on jo tehty, ja mulla on niin loistava fiilis tästä! On suuri etuoikeus saada tehdä työkseen juuri sitä mistä nauttii kaikkein eniten, ja vielä kahdella eri tapaa. Sekä omaa blogia ja somea, että sitten toisille asiakkaille. Mun mielestä nämä kaksi täydentävät toisiaan ihan täydellisesti, ja hyödyttävät myös. Esimerkiksi tässä yritysasiakkaan tarpeisiin asioita selvitellessä olen oppinut monta sellaista uutta juttua, joita en muuten olisi välttämättä huomannutkaan, ja ne hyödyttävät myös omissa henkilökohtaisissa töissäni. On myös hauskaa, kun saa tehdä jotain ihan täysin eri tyylillä kuin sitä omaa blogia, johon on hioutunut itselle se tietty tyyli josta ei halua liikaa poiketa. Sekin avartaa ajatuksia ja inspiroi!

Saan kyllä olla kiitollinen siitä, että työkuviot on näin hyvällä mallilla, ja todella olenkin. Hienojen mahdollisuuksien lisäksi olen kuitenkin kaikkein eniten kiitollinen siitä, että pystyn tekemään kaiken kotoa, ja joustavasti omien aikataulujeni mukaan. Se on pikkulapsiarjessa aivan korvaamattoman arvokas juttu. Tästä vuodesta voi tulla kyllä aika timanttinen, kun se on alkanut jo näin hienosti! Ainakin mä uskon ja toivon niin.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3


Luukku 22: Meidän joulukortit 2017

22.12.2017

Mä tilasin meidän joulukortit jo monta viikkoa sitten, mutta saatiin ne vasta tän viikon maanantaina postilaatikkoon. Onneksi kerkesin vielä just lähettämään ykkösluokan merkeillä tervehdykset perille läheisille ystäville ja sukulaisille. Osalle me annetaan kortit samalla kun nähdään vielä ennen joulua.

Alun perin suunnitelmissa oli laittaa kortteihin kuva meidän kaikista kolmesta lapsesta, mutta lopulta sain napattua vahingossa niin ihanan kuvan kuopuksesta, että kysyin meidän tytöiltä haittaisiko, jos joulukortissa on vain kuopuksen kuva tänä vuonna. Heitä se ei haitannut ollenkaan, ovathan he itsekin olleet yksin vauvavuotensa joulukorttien kuvissa. Eli siksi meiltä lähti nyt vain kuopuksesta kuva korteissa. Enemmänkin he ihmettelivät mun kysymystä, mutta mä kun olen tällainen hömppä niin mieluummin varmistan etukäteen että asia on varmasti heille ok, kun selittelen jälkeenpäin jos jotain kysymyksiä olisi herännyt sitten kun he näkisivät kortit.

Kuva on niin ihana että mua itkettää kun katson sitä, varmasti ihanin kuva mitä olen koskaan ikinä elämässäni saanut napattua.  Täynnä tunnetta ja rakkautta ja niin söpö. Vaikka tottakai lapsia nyt on aina ihana kuvata ja omien kuvat saavat monestikin tipan linssiin, mutta harvoin sattuu vahingossa niin täydellisiä olosuhteita kuin tässä, että lapsi nukahtaa sopivasti kuusen eteen ja vieläpä tonttulakin kanssa (jonka riisuin heti pois kun olin ottanut kuvan, kun se on niin pitkä). Instagram storiesissa silloin juuri kuvasin ”Päivä videoina” kun nappasin tämän kuvan, ja silloinkin hämmästelin yhdessä teidän kanssa, että miten hän saattoikin nukahtaa niin suloisesti. Ihana minityyppi kyllä<3

Vauvavuosi on niin lyhyt, onneksi ollaan ikuistettu se moniin kuviin ja videoihin, ja meillä on siitä paljon upeita muistoja, tämä kuva ehdottomasti yksi niistä. Vaikka eletään vuoden pimeintä aikaa, on valoa onneksi ollut joinakin päivinä riittävästi, ja tämäkin kuukausi on saatu tallennettua kameran muistikortille.

Toivottavasti meidän joulukortit ilahduttavat heitä joille sellainen kolahtaa postiluukkuun. Mun mielestä joulukorttien lähettäminen on aivan ihana perinne, ja aion kyllä lähettää paperiset joulukortit hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka tuntuu että niiden itse saatujen korttien määrä väheneekin vuosi vuodelta, kun ihmiset siirtyvät toivottamaan hyvät joulut ennemmin sosiaalisessa mediassa. On ne toivotukset ihania sielläkin tietysti, mutta rakastan ripustaa kortteja jääkaapin oveen esille, niiden kuvat ja lämpimät toivotukset saavat hymyilemään aina kun niitä vilkaisee.

Tähän päivään mennessä joulukortit on toivottavasti tulleet perille, eikä yllätys mennyt pilalle postauksen takia! Siksi jätin tämän näin viime tippaan, haha. En voi uskoa, että joulu on jo ylihuomenna, ollaan koko perhe aaaaaivan täpinöissään. Huomenna on kinkunpaistopäivä, ja voin jo haistaa nenässäni mielettömän tuoksun joka valtaa alakerran kun kinkku siellä paistuu monta tuntia.

Ihanaa päivää kaikille <3


Syyskuvaukset tyttöjen kanssa

01.10.2017

Käytiin tällä viikolla tyttöjen kanssa kuvaamassa tuossa lähimetsässä vähän syksyisiä kuvia. Syksyn värit ovat pian kauneimmillaan, ja nytkin jo kellertää ihanasti niin että sai kuvista sykyisiä. Tuossa metsässä jossa käytiin ei ole vaahterapuita ollenkaan, joten pitää ehdottomasti pitää vielä toinen syksyinen kuvauspäivä tälle vuodelle tyttöjen kanssa, että saadaan kauniit vaahteranlehdet punasävyineen myös ikuistettua.

Mä rakastan valokuvaamista ja tykkään kyllä tosi paljon kuvata myös lapsia, mutta lapsivalokuvaajaksi musta ei ikinä olisi! Musta tuntuu että mulla ei ole siihen puuhaan oikeanlaisia hermoja ja persoonaa, hah. Lapsia ei ole ollenkaan niin helppoa kuvata kuin ruokia tai sisustusta, vaan siinä tarvitaan salamannopeita sormia, hyvää silmää ja sopivasti hölpötystä jotta lapset jaksavat keskittyä edes hetken katsomaan kameraan. Se on ihan ok aina joskus ja jouluna, mutta jatkuvalla syötöllä mä en varmasti siihen pystyisi, ja siksi en koskaan ole edes harkinnut että ryhtyisin valokuvaajaksi, vaikka aktiivisesti kameraa käytänkin. Mä nostan todella hattua kaikille jotka kuvaavat lapsia työkseen, heillä on ihan mielettömät rautaiset hermot ja ennen kaikkea taidot.

Omia lapsia on helppoa kuvata kun heidät tuntee kuin omat taskunsa, ja he ovat vieläpä tottuneita kameran läsnäoloon. Heille kuvaaminen on tuttua puuhaa, ja he tykkäävät hurjasti ottaa kuvia, vaikka eivät aina jaksakaan keskittyä. He saattavat jopa itse ehdottaa että mennään ottamaan asukuvia ulos, tai ihan mitä vaan kuvia. Siitä huolimatta kuvastilanteet menevät menevät kaikilla meillä usein ihan plörinäksi ja hihitykseksi. Varsinkin sen jälkeen kun kuvattavia alkoi olla kahden sijaan kolme, ovat ne onnistuneet ruudut yhä harvemmassa, haha. Ei ole niin helppoa saada kolmea alle kouluikäistä keskittymään yhtäaikaa, mutta ei se ole niin justiinsa.

Toisaalta isommat tytöt kuvaavat myös itse toisiaan, ja ovat siinä itse kuvaamista harjoitellessa oppineet että kuvia saa helpommin otettua, kun kuvauksen kohde pysyy paikoillaan ja keskittyy. Lasten toisistaan ottamat kuvat ovat aivan ihania, ja aion tehdä kummallekin isot portfoliot joihin kerään kaikki heidän ottamansa kuvat vuosien varrelta.

Yleensä kuvaan itse meidän lapsista lähinnä tilannekuvia, vaikka ne eivät niin ammattimaisilta näytäkään. Niistäkin tulee kuitenkin useimmiten ihan kivoja, kun on nopealla tarkennuksella varustettu kamera. Tilannekuvat on helppoja, koska niiden ottaminen on mulle nopeaa ja lapsille vaivatonta. Mutta aina välillä on kiva ottaa sisaruksista tällaisia ihan kunnon yhteiskuvia, etenkin kun syksyn värit ovat kauneimmillaan. Niitä voi sitten jaella mummeille ja kummeille, ja teettää vaikka taulun seinälle. Eikä meillä näidenkään kuvien ottamiseen mennyt kuin kymmenisen minuuttia, omien lasten kanssa on helppo toimia.

Valokuvauksen näkökulmasta syksy on varmaan kaikkein paras vuodenaika, silloin luonto tarjoaa niin upeat puitteet kuviin. Valo on kauneimmillaan, sillä aurinko ei paista liian kirkkaasti. Päivänvaloa riittää vielä sopivasti, ja mahdollinen golden hour on järkevään aikaan eikä keskellä yötä. Nämä kuvat otettiin pilvisenä päivänä, jolloin ei paljoa aurinkoa näkynyt. Ehkäpä siis ne vaahteranlehti-kuvat pitäisi ottaa aurinkoisena päivänä, alkuillasta? Saisi vähän erilaista lookia.

Pahoittelut jättimäisestä kuvatulvasta, en vaan osannut karsia enää näistä kun oli niin söpöjä <3

Oletteko te käyneet ottamassa lapsista syyskuvia? Missä on Pääkaupunkiseudun kauneimmat vaahterapuut? Kertokaa ihmeessä, mäkin haluan päästä ikuistamaan ne! Ihanaa sunnuntaita kaikille <3