AKKAVALTA: Spider-Man ja Elsa – Katsooko sinun lapsesi YouTubea valvomatta?

22.11.2017
Mitä yhteistä on Hämähäkkimiehellä ja Frozenin Elsalla?

Omasta mielestäni ei mitään, mutta jos nettiin on uskominen niin aika paljonkin. Vähintään 13 yhteistä lasta, koomisen suuriin pyllyyn työnnettäviin ruiskuihin erikoistunut lääketieteen koulutus, kakkafetissi ja taipumus sadomasokismiin. Ei siis mitään lapsiystävällistä ainakaan.

Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että kun joku asia kiinnostaa, perehdyn siihen huolella. Valitettavasti tällä on harvemmin mitään käytännön hyötyä, sillä osaamiseni perustuu lähinnä todella optimoituun googletteluun, ja kattavaan tietämykseen netin osa-alueista ja meemikulttuurista. Siksi ei yllätä, että törmäsin jo jonkun aikaa sitten YouTubessa Frozenin Elsaa, Spider-Mania ja viattomia lapsia törkeästi hyväksikäyttäviin videoihin.

Tiedän etten ole ainoa, saati ensimmäinen, joka kyseisiä videoita on ihmetellyt. Ylekin teki jutun aiheeseen liittyen jo pari kuukautta sitten. Siinä perehdyttiin hieman yhteen suurimmista videoita tekevistä kanavista, ja jannuihin kanavan takana. Suuria kanavia on kuitenkin reippaasti yli toistakymmentä, ja valtaosassa pätevät samat ilmiöt ja toimintaperiaatteet. Näitä ovat esimerkiksi epäilyttävän suuret katsojamäärät, piilotetut like/dislike-palkit ja sekavat kommentit, jotka koostuvat kirjainyhdistelmistä. Puhumattakaan videoiden sisällöstä.

Lapsille suunnattua, mutta lapsille sopimatonta sisältöä

Spider-Man ja Elsa -videot ovat musiikkeineen, hahmoineen ja iloisine väreineen kaikin puolin selkeästi lapsille tarkoituksellisesti suunnattua kamaa. Ilmeisen täydellisen ansiosta hakukoneoptimoinnin, pomppaavat ne varsin vauhdikkaasti esille sivupalkkiin YouTubessa, kun etsii yhtään mitään oikeasti lapsille tarkoitettua. Sisältö niissä on kuitenkin kaikkea muuta kuin lapsiystävällistä, ja mitä pidemmälle kaninkoloon sukeltaa, sitä sekavammaksi videoiden meno muuttuu.

Tein itse pienen kokeilun. Kirjoitin YouTuben hakukenttään “spiderman and elsa” (joka on muuten väärä kirjoitusasu hämähäkkimiehelle, terkut myös Ylen suuntaan, se kirjoitetaan väliviivalla) ja avasin ensimmäisen vastaan tulleen videon. Ensimmäinen video oli suhteellisen viattoman, vaikkakin jokseenkin epileptisen oloinen, mutta jo kolmannen sivupalkista avaamani videon kohdalla thaimaalainen hämis viilteli pahiksilta kurkkuja auki jonkin sortin lohikäärmeveitsellä, verisine erikoistehosteineen päivineen.

Teemoina mm. silpominen, väkivalta & ulosteet

Muita usein toistuvia teemoja videoissa ovat silpominen, amputaatio, ulosteleikit, neulat ja pistokset, hämähäkit, pellet (ei ne kivat ilmapalloeläimiä häsläävät pellet vaan ne toiset), simuloidut seksiaktit sekä viittaukset varkauteen ja pahoinpitelyyn joita usein säestää iloinen nauru, ikäänkuin kertoakseen että kyseinen käytös olisi jotenkin hyväksyttävää. Videoilla esiintyy sekä lapsia että aikuisia suosittujen piirroshahmojen asuihin pukeutuneena, ja he näyttelevät näitä kummallisia kohtauksia.

Ajatus on jokseenkin hirvittävä. Lapset oppivat matkimalla, ja kun iloinen musiikki, pirteät värit ja Teletappimainen “joo kyllä lisää kiitos”-tyylinen toisto näyttää skideille että pöntöstä juominen, haaroväliin potkiminen ja spontaani amputaatio on ihan kiva juttu, on pahimmillaan vain ajan kysymys että jotain urpoa kokeillaan itse. Varsinkin, kun videoilla juuri LAPSET tekevät näitä asioita.

Monet tubettajat kuten h3h3Productions ja PewDiePie ovat tehneet aiheesta videoita. Vaikka kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä siitä, mitä videoilla tarkalleen ajetaan takaa, (muuta kuin miljoonien klikkien ja katselukertojen kerryttämiä mainostuloja), on selvää ettei kenenkään tulisi tätä sontaa katsoa.

YouTubea vain vanhemman valvonnassa

Olen itse YouTuben tehokäyttäjä, sillä sivuston tarjonta pelaa huomattavasti enemmän samaan maaliin kanssani, kuin Suomen televisiotarjonta. Meidän lapsilla ei kuitenkaan sivustolle ole omin päin asiaa. Vaikka YouTubessa on paljon lapsille sopivaa ja heitä viihdyttävää sisältöä, ilman 100% valvontaa yksikään vanhempi ei pysty varmistamaan, ettei lapsi ajautuisi katsomaan näitä kummallisia elementtejä sisältäviä videoita, niin tehokas algoritmi on. Se lähtee suosittelemaan taitavasti nimettyjä videoita, vaikka lapsi itse aloittaisi katselemalla suomalaisia tubettajia maistelemassa karkkeja.

Meillä oli aikoinaan lapsille ennalta läpikäyty soittolista videoita. Soittolistaa sai katsoa vain luvan kanssa, aikuisten ollessa läsnä samassa huoneessa. Nykyään lapset saavat katsoa itsenäisesti vain Netflixiä ja Lasten Yle Areenaa, ja Youtubea katsotaan ainoastaan yhdessä koko perhe, jolloin aikuinen voi varmistaa, että katsotaan turvallista sisältöä. Youtube-sovellus on sekä iPadissa että esikoisen puhelimessa estetty kokonaan. Loputtomiin ei YouTubea voi kieltää, mutta ainakin nyt vielä 4- & 6-vuotiaiden kanssa ollaan koettu tämä hyvänä ratkaisuna. 

Ei kannata myöskään turvautua siihen, että lapsille suunnattu Kids Youtube -sovellus olisi turvallinen vaihtoehto, sillä nämä äärimmäisen hyvin algoritmiystävällisiksi rakennetut videot löytyvät myös sieltä, ihan samalla tavalla. YouTube ei tunnista niitä haitalliseksi, eikä niitä kaikkia pystytä poistamaan, sillä niitä ilmestyy niin uskomattoman suuret määrät ihan koko ajan lisää. 

En tietenkään pysty kenenkään muun puolesta sanomaan mitä saa, tai ei saa tehdä. Omatuntoni ei kuitenkaan anna minun pysyä hiljaa, kun ongelma on näinkin laaja. Netin käyttäminen on nykymaailmassa varsin pakollinen taito, ja mitä nuorempana sen oppii, sitä enemmän siitä saa niin arjessa kuin työssä irti. Vastuu pitää meininki turvallisena lapsillemme, on kuitenkin meillä vanhemmilla. Ehdotan että jokainen jolla tuntuu sellainen kutina persposkissa, että tämä kuulostaa tutulta, tarkistaa mitä lapsen käyttämien laitteiden YouTube-historiasta löytyy. 

Mikäli aihe alkoi kiinnostamaan, voi lisätietoa googletella esimerkiksi hakusanalla “ElsaGate”. Suosittelen kuitenkin käyttämään tervettä maalaisjärkeä, mitä niihin hakutuloksiin tulee. Itse aika syvälle kaninkoloon sukeltaneena, ja todella mystisiä juttuja nähneenä, tahdon painottaa ettei kaikkea netissä lukemaansa kannata koskaan uskoa.


”Äiti, ethän sä kuole?” – Kuinka puhua kuolemasta lapselle?

15.11.2017

Kuten tiedätte, tänä syksynä meidän perhe on kohdannut surua, ja se on tietysti herättänyt lapsissakin kysymystä. Muutama lukija kerkesikin jo toivomaan, että kirjoittaisin tästä vaikeasta aiheesta: surusta ja lapsille surusta puhumisesta. Mitä voi vastata kun lapsi kysyy kuolemasta? Miten kertoa neljä- tai kuusivuotiaalle, miksi joku läheinen on vakavasti sairas tai kuolee? Nämä on ihan hurjan vaikeita kysymyksiä, joita on oman surun lisäksi joutunut tosissaan miettimään. Miten vastata rehellisesti, mutta niin ettei lapsella herää turhia pelkoja? Miten kertoa ikätasoon sopivasti?

Aluksi on todettava, että lapset on kuitenkin yllättävän sopeutuvaisia ja kohtaavat asiat sellaisena kuin ne tulevat, ainakin meidän lapset. Jos joku mietityttää, he kysyvät, eivätkä jää yksin murehtimaan. Se on tosi hyvä, ja on helpottanut tätä puuhaa valtavasti. Mutta niitä kysymyksiä on todella riittänyt, silloin kun tilanne oli päällä ja vietettiin aikaa sairaalassa, lapset kysyivät joka ilta jotain kuolemaan, tai sairauksiin tai sairaalaan liittyvää. Se oli pelottavaa aikuisellekin. Kun lapsi kysyy, ”Äiti, ethän sä ikinä kuole?”, mitä sihen voi vastata niin että ei valehtele, muttaa jättää kuitenkin lapselle rauhallisen mielen eikä pelkoa? Siinäpä vasta kysymys.

miten puhua lapselle kuolemasta

Lapsen kykyä kestää totutta ei saa aliarvioida, ja lapselle pitää puhua rehellisesti asioista niiden oikeilla nimillä. Kiertoilmaisut voivat olla jopa pelottavampia kuin totuus. Jos lapselle sanoo että mummu nukkui pois, voi lapsi alkaa itse pelkäämään nukkumista, ja sitä että kuolee nukkuessaan, sillä lapsen mielessä asiat ovat paljon konkreettisempia kuin aikuisten kaunistellut ilmaukset. On siis vähemmän pelottavaa kertoa vaikka, että mummu oli vakavasti sairas ja hänen sydämensä ei enää jaksanut, kuin että hän olisi ”nukkunut pois”.

Me juteltiin aiheesta aina sitä mukaa kun kysymyksiä tuli, ja joka kerta kun käytiin sairaalassa katsomassa mun mummua, kyselin vierailun jälkeen miltä lapsista tuntui ja oliko jotain kysyttävää. En kertaakaan käskenyt heitä tulemaan sairaalaan, vaan he saivat tulla jos halusivat, ja jäädä pois jos eivät halunneet tulla mukaan. Monta kertaa he halusivat tulla, ja muutaman kerran halusivat jäädä tekemään jotain muuta. He ihan itse halusivat piirtää mummulle kuvia, ja musta tuntuu että piirustusten kautta he jonkin verran myös käsittelivät näitä juttuja ja heränneitä tunteita.

Me vastattiin rehellisesti kaikkiin heidän kysymyksiinsä. Kun he kysyivät meidän vanhempien kuolemasta, me kerrottiin että ihan jokainen ihminen kuolee joskus, mutta että sitä ei kannata pelätä, ja että mummukin oli jo tosi vanha, ennen kuin sairastui. Ja että me vanhemmat aiotaan elää tosi vanhaksi.

Koska kuolema tapahtui sairaalassa, ja taustalla oli vakava sairaus, heitä kiinnosti ymmärrettävästi myös se, että kuoleeko aina johonkin sairauteen, ja aiheuttaako sairaus aina kuoleman. Siitä me juteltiin oikeastaan eniten, että vaikka joskus ihminen sairastuu vakavasti, siihen ei silti yleensä kuole, sillä Suomessa on niin hyvä sairaanhoito. Ja että suurin osa ihmisistä kuolee ihan vaan vanhuuteen, sitten tosi tosi vanhoina.

Mä itse pelkäsin lapsena tosi paljon sitä, että mun äiti kuolee, koska äiti oli yksin mun kanssa, eikä mulla ollut sisaruksia. Kaikkein eniten pelkäsin sitä että mun elämän tärkein ihminen kuolee, eikä mulla ole ketään sen jälkeen. Että mihin mä oikein joudun, ja mitä mulle tapahtuisi jos äiti kuolisi silloin kun olen vielä lapsi. Silloin juteltiin äidin kanssa, että sitten voisin asua mun tädin ja hänen miehensä luona, ja musta kyllä pidettäisiin varmasti huolta. Sellainen konkreettinen ratkaisu helpotti vähän sitä pelkoa, koska lapsena oman vanhemman kuolema ajatuksena on ihan järjettömän absurdi ajatus. Onneksi en koskaan lapsena joutunut siihen kauheaan tilanteeseen, vaikka äiti vakavasti sairastuikin mun ollessa teini-ikäinen. Onneksi hän pelastui.

Mun mielestä lapsia ei saa muutenkaan aliarvioida, koska he ovat oikeasti fiksuja, ja jos heitä ei jätä tunteiden kanssa yksin, he voivat kyllä olla mukana näkemässä elämän normaalia kiertokulkua. Joku oli varmasti sitä mieltä, että lapsia ei olisi kannattanut enää viedä sairaalaan katsomaan vakavasti sairasta mummua, jotta lapsille jää mukavammat muistot hänestä, mutta mä olen onnellinen ja iloinen että vein. Se että he näkivät mummun sairaana, ei vie pois niitä mukavia ja kauniita muistoja joita heille on vuosien varrella syntynyt.

Lapset piristivät mun mummua viimeisinä hetkinä ihan älyttömästi, ja he saivat viettää vielä aikaa mummun kanssa. Kun kysyin yhtenä päivänä Oulussa, että mikä oli ollut siinä päivässä parasta, niin esikoinen vastasi että se kun sai isomummun hymyilemään. Hän otti omalla puhelimellaan isomummustaan kuvan jossa hän vielä hymyilee, ja se on hänelle tärkeä.

Kun kerrottiin kuolemasta, reaktiot eivät olleet kovin voimakkaita, eikä aihe ole nyt puhuttanut kun ollaan oltu kotona. Surullisia lapset eivät ole olleet näkyvästi missään vaiheessa, ainoastaan tosiaan kiinnostuneita ja mietteliäitä. Saattaa olla toki, että tämä koskettaa lapsia uudelleen nyt kun mennään hautajaisiin, ei voi tietää etukäteen. Alle kouluikäisillä suru ei välttämättä näy mitenkään, koska monet eivät vielä ymmärrä kuoleman lopullisuutta. Toiset taas reagoivat tosi voimakkaasti ja monella eri tavalla. Tärkeintä on että aikuinen on läsnä ja tarjoaa turvaa, lohtua ja syliä, jos lapsi niitä kaipaa.

Vaikea aihe, mutta kyllä siitäkin voi keskustella lasten kanssa, kunhan muistaa ottaa huomioon lapsen ikätason, ja välttää turhaa pelottelua.


Oton seitsemäs Isänpäivä & ajatuksia hänestä isänä

12.11.2017

Seitsemäs Isänpäivä, ihan oikeasti. Me ollaan oltu perhe jo niin pitkään, että Otto juhlii tänään seitsemättä Isänpäiväänsä. Ihan hullua. Muistan vieläkin sen ensimmäisen Isänpäivän marraskuussa 2011, kun meidän esikoinen oli kuusiviikkoinen, ja Isänpäivää edeltänyt yö oli surkein, mitä oltiin siihenastisessa vauva-arjessa ehditty kokemaan.

Muistan kuinka väsäsin Otolle munakokkelista sydämen jonka reunustin pekonilla, ja samaan aikaan viihdytin väsynyttä ja itkuista vauvaa, ja koitin itse pysyä hereillä, kolmen pätkissä nukutun tunnin yöunilla. Se oli yksi niistä yhden käden sormilla laskettavasta huonosti nukutusta yöstä, joita esikoisella oli vauvavuonna. Vähänpä silloin tiesin nukkumisesta, tai lähinnä siitä millaista on kun ei saa nukkua, yleensä me nimittäin nukuttiin loistavasti. Kuusi vuotta ja kaksi lasta myöhemmin olen kokenut kyllä kaikki mahdolliset nukkumisen ja nukkumattomuuden skaalat joita maailmasta löytyy. Ja olen saanut kulkea tämän matkan parhaan kumppanin kanssa.

Otto on ollut aina läsnä ja rakastanut meidän lapsia niin täysillä kuin vaan on mahdollista. Kun katson kuuden vuoden takaisia kuvia nuoresta isästä, pörrötukassa ja aamupöhnässä, mä näen juuri saman rakkauden, joka hänen silmissään paistaa tänäkin päivänä kun hän katsoo meidän lapsia. Silmien alla tosin näkyy muutama ryppy enemmän, kuin kuusi vuotta sitten, naururyppyjä vain. Hän on kasvanut niin mielettömän upeaksi isäksi, että mua itkettää kun kirjoitan tätä.

Vaikka hän on aina ollut läsnä, ja tehnyt enemmän kuin parhaansa, tämä tämän vuoden yhteinen aika, Oton vanhempainvapaa, on kasvattanut Ottoa isänä ihan hurjasti. Hän on todellakin omistautunut aina lapsilleen kun on voinut, mutta ennen tätä vapaata hän on ollut aina arjessa vähintään ne viisi päivää viikosta kiinni töissä, ja viettänyt lasten kanssa vain ne isien keskimääräiset 4h14min vuorokaudessa, ja tietysti lomat. Vanhempainvapaa on tuonut aivan uudenlaista syvyyttä siihen isyyteen, ja ymmärrystä myös perus arjen pyörittämisestä.

Musta on ihan mahtavaa katsoa Ottoa meidän tyttöjen kanssa, ja välillä mä oikeasti vaan pysähdyn katsomaan, miten hellä ja turvallinen ja rakastava hän on. Miten he hassuttelevat ja leikkivät yhdessä, ja miten hän keskittyy siihen mitä he yhdessä tekevät. Otto rakastaa opettaa lapsille uusia asioita, ja hän omaa sellaisen sopivan rauhallisen asenteen siihen opettamiseen. Usein Otto ja tytöt pelaavat yhdessä, tai rakentavat legoilla. Hän on saanut meidän lapset ihastumaan Star Warsiin, Super Marioon, supersankareihin ja autoihin. Hän leikkii silti ihan yhtä sulavasti barbeilla ja nukeilla, kuin valomiekoillakin. Tosin barbieleikeissä meillä on mukana Hulk, Thor, Captain America ja Iron Man, ja Hulk on nimetty tyttöjen toimesta Otoksi.

Otto on luonteva isä, ollut alusta asti. Hän jotenkin sujahti siihen vanhemman rooliin niin helposti, ehkä jopa muakin helpommin. Hän on aina osannut höpötellä pienille vauvoille ja isommillekin mukeloille, ja ollut rauhallinen. Vaikka Otto ei ikinä ole ollut sellainen kasvatusoppaita kahlaava vanhempi, kuten minä joskus olen, hän on aina ollut avoin mun ehdotuksille. Hän ei ole jämähtänyt mihinkään kangistuneisiin kasvatuskäsityksiin, tai pahempaa: ollut välinpitämätön. Päin vastoin. Hän haluaa ja yrittää olla niin hyvä vanhempi kuin mahdollista, ja kokeilee mielellään myös uutta. Hän ei ikinä pidä mun toiveita hölmöinä tai ole kieltäytynyt kokeilemasta.

Koska mulla ei ole omaa isää, en ennen Ottoa oikein edes tiennyt millaista isää lapsilleni toivoisin. En ollut koskaan ajatellut asiaa – millainen isän pitäisi olla, ennen kun tulin raskaaksi. Mutta tiedän, että Otto on parempi isä kuin koskaan olisin osannut toivoa tai odottaa. Meillä on ihan oikeasti täysin tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus meidän perheessä. Toki toinen tekee joitain asioita enemmän kuin toinen, mutta silti kumpi tahansa kelpaa mihin tahansa, paitsi Otto imetykseen ja minä auton rattiin. Ja nekin asiat ovat ehkä muutettavissa: no okei, Otto ei varmaan kykene imettämään ikinä, mutta toisaalta, en mäkään ikuisesti aio imettää. Ja auton rattiin toivon uskaltavani vielä tämän vuosisadan puolella. Ehkä joskus 50 vuoden päästä autot on niin helppoja että lähden autokouluun opettelemaan eläkepäivien ratoksi.

Tämä syksy on ollut meille molemmille tunteellinen ja rankka, ja laittanut asioita ihan uuteen perspektiiviin läheisten menettämisen myötä. Tärkeimpänä niistä se, että tiedän, että jos mulle ikinä tapahtuisi jotain, Otto pärjäisi ja Otto olisi juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin hän on nytkin. Ja tiedän, että ihan samalla tavalla, Otto luottaa että mä olisin juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin nytkin olen. Me jaetaan samat arvot, ja pidetään samoja asioita tärkeänä.

Tiedän, että Otto ei unohtaisi halia tyttöjä, eikä sanoa että rakastaa. Ja hän lukisi iltasadun joka ilta. Hän vastaisi lasten kysymyksiin, ja muistaisi aina kannustaa tavoittelemaan unelmiaan. Hän veisi heidät mökille, ja Ouluun mun sukulaisille, ja pitäisi huolen että he saavat harrastaa. Hän hassuttelisi, pöristelisi, kertoisi tyhmiä isivitsejä ja olisi ottamassa kiinni jo ennen kuin kuopus ehtii kaatua. Hän juttelisi vaikeistakin asioista, eikä koskaan olisi tunteeton. Hän lämmittäisi saunan joka lauantai, ja laittaisi kylpyyn vähän liikaa kylpyvaahtoa. Hän pitäisi huolen, että meidän lapsia kohdellaan oikeudenmukaisesti, ja että he itse kohtelevat kaikkia hyvin. Hän tekisi joulusta taianomaisen, tai ainakin yrittäisi parhaansa. Aina ja kaikessa. Koska sellainen hän on. Maailman paras isi.

Jos lapsilta kysyy, miksi isi on maailman paras isi, saa aika ihania vastauksia.

”Meidän isi on maailman paras isi siksi, koska se osti ton harmaan lattiatyynyn ja me voidaan tehdä sen päälle perhekasa.”

”Parasta on että isi lukee aina meille iltasadun joka ilta, ja isi tietää kaiken.”

”Ishi!” *maailman levein kaksihampainen hymy*

Voin yhtyä kaikkiin näihin kolmeen vastaukseen. Maailman parasta isänpäivää vielä kerran Otolle <3


Meillä leikitään yhdessä joka päivä

07.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa.

Aika moni 2010-luvun alussa syntyneen vauvan vanhempi varmaan on kokenut sen, kun kävelee yöllä pimeässä kämpässä vaikka vessaan, ja yhtäkkiä jostain kuuluu ”Minä rakastan sinua”. Ainakin mulle ja Otolle on käynyt just näin, useampaankin kertaan, ja tämä oli sellainen juttu josta silloin muistan lukeneeni useamman kaverin tai tutun fb-päivityksistäkin.

Kyseessähän oli tietenkin Fisher-Pricen Learning Puppy -koira, joka jostain syystä päätti alkaa kertomaan tunteistaan juuri silloin kun sitä vähiten odotti. Pari kertaa tuli saatua niin kutsuttu ”kakkahalvaus” keskellä yötä sen takia, mutta noin niinkuin muuten se oli oikein kiva kaveri. Oikeastaan tosi kiva, sillä esikoisemme oppi sen avulla jo alle kaksivuotiaana kaikki aakkoset ja numerot, ja paljon kivoja lauluja. Se oli oikein oiva joululahja, jonka muistaakseni äitini silloin meidän esikoiselle antoi.

Keskimmäinen leikki samalla koirakaverilla, ja oppi hänkin aakkoslaulut ja muut sen avulla. Meillä tuli sen verran suuri ikäero keskimmäisen ja kuopuksen välille, että ehdittiin tuosta mahtavasta klassikkolelusta jo luopua, ja lähettää se uuteen rakastavaan kotiin opettamaan lapsia (ja säikyttelemään vanhempia).

Saatiin kuitenkin tämän Fisher-Pricen kamppiksen myötä nyt kuopukselle testiin Fisher-Price Puppyn päivitetty versio, joka ei ainakaan vielä ole säikytellyt ketään muutaman viikon testailun aikana. Sen sijaan siitä on tullut näiden viikkojen aikana tärkeä ja rakas lelu kuopukselle, ja isommat tytöt ovat oppineet jo sen jokaisen laulun ulkoa. Smart Stages -teknologialla varustettu koira muuttaa oppimissisältöä, kun vauva kehittyy ja kasvaa. Se mahdollistaa sopivan tason valitsemisen juuri oman lapsen ikään sopivasti, ja onkin mahtavan pitkäikäinen lelu.

Pitkillä automatkoilla ainoa autossa mukana ollut lelu oli tuo Puppy, sillä siitä riitti hupia koko lapsikatraalle aina kun kuopus oli hereillä. Takapenkillä raikasivat lastenlaulut, ja tallensin pitkän videonkin meille muistoksi, jossa isommat tytöt laulavat pienimmälle autossa, ja tämä kikattaa kuin viimeistä päivää. Mentiin yhden pysähdyksen taktiikalla molemmat matkat, vaikka kuopus oli hereillä enemmän kuin koskaan ennen. En olisi etukäteen arvannut.

Koiran lisäksi saatiin testiin vauvan oma älypuhelin Fisher-Price Smart Phone, johon latasin kaiken toivon siitä, että sen myötä heittämään oppinut kuopuksemme jättäisi vanhempiensa puhelimet rauhaan. Hän kun siis tykkää todella heittää, niin että kerää kaiken voiman mitä pieneen yhdeksän kuukauden ikäiseen kroppaansa vaan saa ladattua, ja sitten viskaa niin kovaa kun lähtee. Siihen älypuhelin ei auttanut – edelleen hän rakastaa heitellä meidän luureja aina kun pääsee niihin käsiksi. Mutta viihdyttävä ja hauska lelu tuo Smart Phone kyllä on, sillä minityyppi jaksaa leikkiä sillä pitkäänkin. Nappeja on helppo painella ja niistä kuuluu kivoja ääniä, värejä, numeroita ja lauluja, ei liian kovalla volumella.

Postauksen otsikko, ”Meillä leikitään yhdessä joka päivä” on yksi tärkeimpiä arvoja mulle perhe-elämässä, ainakin näin lasten ollessa vauva- ja leikki-ikäisiä. Leikki on lapsen tapa oppia ja ilmaista itseään, ja alusta asti olen halunnut tukea sitä kaikin mahdollisin keinoin. Siihen kuuluu myös se, että me vanhemmat heittäydytään mukaan leikkiin ja annetaan lasten mielikuvituksen ohjailla meitä. Jokainen aikuinen osaa kyllä teeskennellä juovansa kahvia kupista, tai ostavansa kaupasta ranskanleipää joka maksaa kuulemma viisi senttiä. Leikkiminen ei ole vaikeaa, ja kun sitä tekee säännöllisesti, siitä tulee helpompaa.

Me ei leikitä joka päivä koko päivää yhdessä, lapset rakastavat leikkiä yksinään ja keskenäänkin pitkiä aikoja. Mutta me leikitään joka päivä yhdessä jonkin aikaa jotain. Sen ajan ei tarvitse edes olla pitkä, kunhan on täysillä läsnä ja jättää ne aikuisten älypuhelimet ja muut vempeleet pois siksi aikaa. Leikkiminen on hauskaa, ja maailma on leikkejä pullollaan. Vaikka joskus väsyttää ja tekisi mieli vaan maata sohvalla, se että menee leikkiin mukaan piristää joka kerta. Leikkiminen on aikuisellekin hyvä tapa rentoutua päivän jälkeen, tai startata uusi päivä vaikka heti aamusta. Monesta tavallisesta jutusta tulee myös hauskempaa, jos sen muuttaa leikiksi. Vain mielikuvitus on rajana!

Fisher-Pricen lelut ovat turvallisia ja laadukkaita leluja, jotka opettavat lapselle tärkeitä taitoja leikin avulla. Leikki on lapsen tapa oppia, ja monipuolisilla ja mukautuvilla leluilla tätä oppimista voi tukea helposti. Fisher-Pricelta löytyy leluja moneen lähtöön ja monille eri ikäryhmille. Tuotteita on saatavilla mm. BR-leluista, Toys’r’usista, Prismasta ja Hobby Hallista.

LUKIJAKILPAILU: Osallistu kisaan jossa voit voittaa Fisher-Pricen Watermate-kylpylelun vaikka pukin konttiin! Mitä tykkäät leikkiä oman lapsen, sisaruksen tai vaikka kummilapsen kanssa? Kerro se kommenttiboksissa ja olet mukana arvonnassa. Osallistumisaikaa on 14.11. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa iltaa kaikille <3