Lapset päättää päivä 2.0

07.01.2019

Vietimme lauantaina lapset päättää -päivää, ja lapset yllättivät meidät sekä vaatimattomuudellaan että sillä, miten ne samat tutut asiat ovat niitä heille kaikkein mieluisimpia. Se oli aika ihanaa huomata. Lapset päättää -päivä oli yksi meidän perhejoulukalenterin luukuista, mutta koska se ei onnistunutkaan juuri sinä päivänä kun se ilmestyi joulukalenterista (huonoa organisointia minulta) me sovittiin, että se luukku toimii lahjakorttina joululomalle. Ja näin me sitten pidettiin lasten toisiksi viimeisenä lomapäivänä kovasti odotettu lapset päättää -päivä. Toisaalta ihanaa, että joulukalenterista oli paljon iloa vielä joululomallakin, kuten kalenterin ehdottamana rakennetun piparitalon tuhoaminen ja tämä päivä.

Lapset aloittivat päivän pitämällä yhteisen tuumailutuokion ja kirjoittamalla päivän aikataulun yhdessä paperille. Taaperokin sai osallistua suunnitteluun, hän toivoi hippaleikkiä. Isommat päättivät yhdessä, että aivan ensimmäisenä mennään Hoplopiin, kuten viime kerrallakin. Päivä oli mitä aurinkoisin ja kaunein talvipäivä, mutta he halusivat mennä juuri sinä päivänä juuri Hoplopiin, ja mehän mentiin. Ei edes yritetty suostutella ennemmin johonkin ulkoiluaktiviteettiin kauniista säästä huolimatta, koska päivän idea on juuri se, että lapset päättää kaiken.

Ajettiin Ruoholahden Hoplopiin, jossa oli paljon tilaa riehua ja liikkua, vaikka lauantai tuntui olevan erittäin suosittu sisäleikkipuistopäivä. Me juostiin ympäri Hoplopia muutaman tunnin ajan lasten kanssa, ja pysähdyttiin välillä juomatauolle. Lapset toivoivat jäähilejuomia ja taapero omaa jäätelöä, ja sellaiset he saivat. Sen jälkeen riehuttiin vielä vähän aikaa liukumäissä ja pallomeressä, ennen kuin lähdettiin ruokakauppaan ostamaan tarvikkeita lasten toiveillalliseen.

Lapset toivoivat, että tehdään yhdessä itsetehtyä pizzaa. Jokainen sai valita itse haluamansa täytteet ja pizzoista tuli ihan megahyviä. Tämä oli niin ihana ja iisi idea lapsilta, että muutaman tunnin sisäleikkipuistoriehumisen jälkeen me todellakin kiiteltiin Oton kanssa. Oli kiva tehdä yhdessä pizzaa, ja tehtiin samalla isompi satsi niin saatiin siitä myös seuraavalle päivälle lounaspizzat.

Pizzatuokion jälkeen lapset halusivat leikkiä arvausleikkiä, ja sitä leikittiin. Meinasi mennä sormi suuhun kun en keksinyt tarpeeksi haastavia arvattavia juttuja, mutta onneksi google auttoi mua, ja löysin sieltä matematiikan tehtäviä ja muita, joita luin ääneen.

Lopuksi lapset halusivat katsoa telkkarista tulleen Inside Out -leffan ja erityisluvalla syödä karkkipäivän jämäkarkit. Yleensä meillä on niin, että kun karkkipäivänä jää karkkia (sitä jää yleensä aina, vaikka he valitsevat yleensä n. 1€ verran irtokarkkeja itselleen), ne säästetään seuraavaan karkkipäivään. Nyt tehtiin lapset päättää -päivän kunniaksi poikkeus, ja he saivat syödä  niitä jämiä samalla kun katsoivat leffaa.

Iltapalaksi kaikki halusivat puuroa, ihana toive! Ja iltapalaksi saivat sitten puuroa, ja leffan ja puuron jälkeen nukkumaan meni kolme erittäin tyytyväistä tyyppiä, jotka nukahtivat ihan sekunnissa. Ihan paras päivä yhdessä!

Me ollaan kyllä niin onnekkaita, kun saadaan olla näin ihanien lasten vanhempia. Ihan valtava onni näistä ihanista tyypeistä, jotka ovat fiksuja, kekseliäitä ja niin täynnä rakkautta. Isommat saivat lukea tämän tekstin ja valitsivat siihen nämä kuvat. Kiitos lapset että ootte just te <3


Minä rakastan sinua

22.12.2018

”Minä rakastan sinua.” Nuo kolme pientä sanaa mä kuulin meidän vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisen taaperon suusta ensimmäistä kertaa eilen samalla kun hän painoi pienen päänsä mun kaulakuoppaan ja rutisti mua. Alkoi itkettää samantien. Miten voi olla niin onnekas, että on kolme pientä ihmistä, jotka sanovat näitä sanoja mulle joka päivä? Miten olen voinut saada näin paljon hyvää mun elämään?

Meidän perheessä ei mene päivääkään, etteikö kaikille perheenjäsenille sanottaisi ainakin kerran (yleensä montakin kertaa), että rakastetaan. Mun äiti sanoi mulle lapsena ihan joka päivä, että rakastaa mua, ja sama tapa on jäänyt mullekin. Mun on tosi helppo sanoa ne sanat, ja sanon niitä usein ja paljon. Mun mielestä ne eivät sanomalla kulu, joka ikinen kerta kun kuulen ne sanat, kenen suusta vaan, mun sydämessä läikähtää lämmin tunne. Jokaisen ihmisen pitäisi saada kuulla olevansa rakastettu. Ja mielellään joka päivä.

Rakkaus on suurin voima, jota meidän perheessä on, ja jota meissä ihmisissä on. Sitä mieltä minä olen. Kaikki asiat on helpompi kestää kun ympärillä on rakkautta. Suurista iloista on helpompi nauttia, kun tietää, että ihmiset jotka rakastavat iloitsevat mun kanssa. Suurista suruista on helpompi selvitä, kun ympärillä on rakkauden tuki. Kun tietää, että ympärillä on rakkautta, saa näyttää kaikki tunteet. Saa kiukutella joskus turhasta ilman, että tarvitsee pelätä menettämistä. Saa olla heikko, mörökölli tai kipeä. Saa kertoa suurimmista peloistaan. Saa itkeä, saa nauraa. Saa tehdä virheitä. Saa onnistua ja saa tukea onnistumiseen. Koskaan ei tarvitse tuntea olevansa yksin, eikä koskaan tarvitse tuntea kaikkia tunteita yksin. Ja se, että saa näyttää rakkautta itse, on mulle suurin lahja mitä voi olla.

Rakkaus on meidän lasten koti, ja mun koti. Mulle on ihan sama missä me ollaan tai mitä me tehdään, mutta rakkaiden kanssa mä olen kotona ja turvassa. Se ajatus, että lapsi tuntee samoin, ja tunnistaa tämän mielettömän tunteen ja haluaa kertoa siitä, on varmaan hienoin tunne mitä mä voin äitinä tuntea.

Mun mielestä rakkauden ilmaiseminen ei ole kiusallista, koska olen niin onnekas, että olen aina saanut tukea ja mallia siihen. En ole koskaan tuntenut, että olisin sanonut niitä sanoja ”väärällä hetkellä”, ja mulla on vahva usko, että niitä ei voi sanoa liikaa tai ”väärällä hetkellä”. Jos jokin menee pilalle noista kolmesta sanasta, ei sitä ollut tarkoitettukaan. Aito rakkaus kestää kyllä sen, että se sanotaan ääneen.

Mutta mä ymmärrän hyvin sen, että joillekin se voi olla tosi kiusallista tai vaikeaa, jos niitä sanoja ei ole koskaan saanut kuulla esim. omilta vanhemmiltaan. Vaikka rakkautta voi osoittaa myös teoilla, ei mikään voi korvata niiden sanojen selkeää suoraa viestiä. Musta se on ajatuksena lohduton, että moni lapsi ei tiedä olevansa rakastettu, koska sitä ei koskaan sanota ääneen. Näin kertoi esimerkiksi Lapsistrategia2040 -vaikuttajaillassa Äidin Puheenvuoro -tubekanavan Inari, joka oli kysynyt nuorilta seuraajiltaan, mitä nämä toivoisivat omalta perheeltään. Moni oli vastannut, että toivoisi, että vanhemmat kertoisivat useammin rakastavansa, ja moni oli myös sanonut, ettei kukaan ole koskaan sanonut ääneen, että rakastaa.  Mä haluan toitottaa sitä niin usein ja niin paljon kuin vain meidän lapset jaksavat kuunnella, että he varmasti tietävät olevansa rakastettuja elämänsä jokaisena hetkenä. Ainakin toistaiseksi he onneksi ilmaisevat rakkautta usein oma-aloitteisesti ääneen myös itse, eli liikaa en taida sitä silti hokea.

Palatakseni taaperoon ja tämän tekstin alkuun: mä meinasin haljeta rakkaudesta sillä hetkellä, kun hän ilmaisi tunteensa niin hienosti ja voimakkaasti. Ja nytkin kun mä muistelen sitä, mulla tulee kyyneleet silmiin. Miten hienoa on saada olla kolmen näin ihanan pienen rakkaan äiti, ja saada takaisin rakkautta heiltä! Miten hienoa, että taaperosta tuntui siltä, että hän halusi kertoa näistä tunteista ääneen minulle. Miten hienoa, että hän tunnisti nämä tunteet ja osasi sanoittaa ne. Rakastan niin paljon <3

Sanotaanko teillä lapsille että rakastetaan, tai saatteko itse kuulla sitä omilta vanhemmiltanne? Onko teille helppoa sanoa MINÄ RAKASTAN SINUA?