PARISUHDE Q&A Oton kanssa videolla

14.03.2018

Viimeinkin valmiina on ensimmäinen osa mun ja Oton vastauksia teidän esittämiin kysymyksiin! Me jaettiin kysymykset neljään eri kategoriaan, jotka ovat parisuhde, arki & elämä, vanhemmuus ja kasvatus, sekä random. Siellä on kaikki muut kysymykset, jotka eivät näihin kolmeen kategoriaan sopineet. Ensimmäisenä vuorossa on parisuhde-aiheiset kysymykset. Arki & Elämä -video on myös jo kuvattu, joten se ilmestyy varmaankin kirjallisten vastausten kanssa ensi viikon aikana, kunhan saan sen editoitua ja tekstitettyä.

Videon voi laittaa vaikka taustalle pyörimään ja kuunnella sitä kuin podcastia, samalla kun laittaa pyykkejä tai vaikka laittaa ruokaa. Toisaalta video on myös kokonaisuudessaan tekstitetty, eli sitä voi hyvin katsella vaikka bussissa ilman kuulokkeita. Tai missä nyt ikinä tarvitseekaan olla hipihiljaa. Vastauksia on tulossa myös kirjallisena, mutta yllättäen kaikki nämä parisuhde-kategorian kysymykset oli toivottu vastattavaksi videolla (tai sitten oli ilmoitettu että vastaustavalla ei väliä), joten koettiin helpoimmaksi tosiaankin vastata kaikkiin videomuodossa. Halusin tekstittää videon, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus katsoa se. Muistan ikuisesti kuinka kuuro lukijani laittoi mulle viestiä monta vuotta sitten, että voisinko tekstittää videoni jotta hänkin pystyisi katsomaan ne. Silloin en sitä vielä osannut tehdä, mutta koska nykyään osaan, teen sen mielelläni.

Kysymyksiin oli jälleen kerran ihan super hauskaa vastata Oton kanssa. Tulipahan opittua, että meille saattaa ehkä sittenkin tänä vuonna tulla siivooja ainakin pesemään ikkunat. Vaikka sitä arjessa höpöttää koko ajan ja juttelee kaikesta mitä mieleen tulee, niin aina on myös paljon asioita joista ei vaan muista tai tajua jutella. Nämä videot on loistava keino kuulla puolison mielipidettä asioihin, joita ei muuten tule edes ajatelleeksi välttämättä. Hauskaa on myös se, kun saa kuulla mikä teitä mietityttää! Jälleen kerran kysymyspostaukseen tuli ihan valtava määrä mielenkiintoisia, hauskoja, kiperiä, jännittäviä ja upeita kysymyksiä. Ihan mieletöntä kuulla mitä te mietitte, ja päästä kertomaan oma näkökulma niihin asioihin.

Käykää ihmeessä tilaamassa kanava jos haluatte nähdä videot heti kun ne on YouTubeen ladattu. Mun kanavalla on paljon kaikkea muutakin kivaa ja mm. raskausvideoita joita kuvasin silloin kun odotin vielä meidän kuopusta.


KYSY multa ja Otolta!

21.02.2018

Yli vuoden tauon jälkeen nyt on luvassa kysymyspostaus! Eli jos on mielen päällä jotain mitä haluatte kysyä tai ootte miettinyt, niin nyt saa kysyä! Ihan mitä vaan, mutta toki hyvän maun rajoissa. Me tietty vastataan juuri niihin kysymyksiin joihin itse halutaan vastata, eli jos et ole varma onko kysymyksesi ok, niin voithan toki sen kysyä. Me vastataan jos se on ok.  Me vastataan osaan kysymyksistä videolla, ja osaan kysymyksistä kirjoitettuna. Videolle tulee tekstitys sekä kysymyksiin että vastauksiin, niin sitä voi katsoa vaikka bussissa ilman ääniä. Tai ihan missä vaan itse haluaa.

Me ollaan Oton kanssa tehty vaikka kuinka monta Q&A -postausta vuosien varrella, eikä niihin vaan ikinä kyllästy. Monesti tulee käytyä läpi myös sellaisia juttuja joista ei muuten olla älytty edes jutella. Eli tässä on vähän omakin lehmä ojassa, hauskaa päästä kuulemaan Oton ajatuksia taas kaikesta mahdollisesta randomista, mitä en ole edes tajunnut itse kysyä. Se on jotenkin hassua, että kukaan ei tiedä musta yhtä paljon kun Otto, ja me puhutaan joka päivä ihan hulluna, mutta silti näissä Q&A-postauksissa aina tulee sellaisia juttuja mitkä on ihan yllätyksiä mullekin.

Kysymyspostaukset on hauskoja, koska meitä kiinnostaa se mikä teitä kiinnostaa! On aina hauskaa kuulla mikä teidän mieltä askarruttaa, ja kysymyspostauksista usein saa myös pientä osviittaa siitä, millaista sisältöä tänne toivotaan. Se on tietysti hyvä juttu, koska haluan ottaa teidänkin toiveita huomioon sisältöä suunnitellessani.

Tässä vielä kertauksena ohjeet kysymyksiin:

1. Saat kysyä niin monta kysymystä kuin haluat

2. Muista mainita esitätkö kysymyksesi Iinalle, Otolle vai molemmille yhteisesti

3. Muista kertoa haluatko vastauksesi kirjoitettuna vai videolla, jos ei ole mainintaa niin vastaamme itse mielivaltaisesti sillä tekniikalla jolla itse haluamme.

4. Aikaa kysyä on keskiviikkoon 28.2. klo 23.59 asti. Tämän jälkeen käymme kysymykset läpi, ja alamme koostaa vastauksia.

Kiitos hurjasti jo etukäteen kaikille jotka lähettävät kysymyksiä, en malta odottaa että päästään tekemään tämä oton kanssa! Ihanaa keskiviikkoista pakkas-iltaa kaikille <3


Oton ja Iinan Q&A

02.12.2016

Kiitos hei hurjasti kaikille jotka lähettivät kysymyksiä! Tässä on mun ja Oton ensimmäinen osa vastauksia teidän kysymyksiin. Ne joihin toivottiin vastaukset videolla, on vastattu videolla, ja ne jotka haluttiin kirjallisena löytyvät tuosta videon alapuolelta kirjoitettuna. Kysymyksiä tuli niin paljon että tulee ainakin vielä 1 tai 2 osaa vastauksia lisää myöhemmin, mutta tässä tosiaan siis nämä ensimmäiset. Vitsit meillä oli hauskaa kun Oton kanssa kuvattiin videota ja höpöteltiin ja räkätettiin. Pitää tehdä Oton kanssa lisää videoita kun se on niin kivaa.

Koetteko olevanne tasa-arvoisia ja tasavertaisia vanhempia?

Otto: Kyllä.

Iina: Koen ehdottomasti.

Pyrittekö vähentämään esim lihansyöntiä ekologisista/eettisistä syistä ja kannatatteko yleisesti ”vihreitä” arvoja?

Otto: Jossain määrin kyllä. Olen itse vain mielestäni niin käsi keittiössä että väkisinkin tarttuu paketti jauhelihaa mukaan jos minä olen vastuussa ruoanlaitosta. Kasvisruoka on kuitenkin aina ollut jees ja härkis on äijää.

Iina: Kyllä pyritään, parhaamme mukaan. Kokonaan ei olla lihasta luovuttu mutta yritetään senkin suhteen tehdä parempia valintoja, ja viikossa on aina vähintään yksi ja usein useampi kasvisruokapäivä.

Molempien joululahjatoiveet?

Otto: Mulla on sukat taas lopussa, Iina on vielä kysymysmerkki.

Iina: Mä toivon sellaista ihanaa kiristämätöntä raskauspyjamaa, ja jotain hyvää kirjaa mihin uppoutua kinkkuleipien kanssa.

Oletteko enää suunnitelleet Ruotsiin muuttoa?

Otto: Ei oikeastaan. Ollaan niin kotiuduttu että tuntuisi vähän liian alusta aloittamiselta tässä vaiheessa.

Iina: Ei me olla sitä aktiivisesti enää suunniteltu, mutta on se mulla edelleen haaveena, ehkä kaukaisena sellaisena. Koskaan en sano ei koskaan.

Minkä nimen antaisitte koiralle?

Otto: Pumbaa ollaan tässä tovi makusteltu.

Iina: Pumba olisi ihan ykkönen <3

Onko teillä jotain tapoja tehdä asioita arjessa ja/tai periaatteita joista olette täysin eri mieltä keskenänne?

Otto: No se iänikuinen kiista siitä että kumpi kuuluu leivässä päällimmäiseksi, juusto vai kinkku, jatkuu edelleen. Jatkuu todennäköisesti hamaan loppuun saakka.

Iina: Juustokinkkukiista, Otto laittaa nimittäin aina juuston päällimmäiseksi mikä on väärin. Muita ei tule mieleen.

Mitä/millaisia vlogeja seuraatte jos seuraatte?

Otto: Olen enemmän Let’s Play kuin vlog-ihminen. Iinasta en osaa sanoa.

Iina: Mä en oikeastaan hirveän aktiivisesti seuraa vlogeja, mutta kavereiden videot katson yleensä ja sitten joskus jotain meikkivideoita kun tarvitsen inspiraatiota.

Kuka on paras ystäväsi?

Otto: Minulla on kourallinen erittäin hyviä ystäviä, finalisteja en ala sen kummemmin erottelemaan.

Iina: Mulla on monta parasta rakasta ystävää joita en osaa laittaa sen kummemmin järjestykseen. Olen vaan kiitollinen siitä miten ihania ihmisiä meidän ympärille on kerääntynyt.

Ammatit?

Otto: Olen tekninen asiantuntija.

Iina: Sisällöntuottaja

Onko teillä Oton kanssa toisillenne lempinimiä?

Otto: Löytyyhän noita, ällösöpöimmät ehkä Otsukkaliini ja Iinatsuikkeli. Möhömaha on kanssa kova sana. Pätee molempiin.

Iina: Joo, Oton sanomat ja sitten perus muru ja rakas. Möhömaha on paras <3

Mikä on lemppari matkakohteenne?

Otto: Berliini so far ylivoimainen ykkönen. Ei tässä vielä ole tullut hirveästi matkusteltua, mutta se on sellainen mesta että sinne on pakko mennä toistamiseen.

Iina: Otto huijaa, kyllä se on matkustellut tosi paljon ja varsinkin jo ennen kuin me tavattiin. Mutta mä sanon että meidän yhteisistä kans Berliini, se oli vaan ihan meidän paikka. Toinen on Tukholma, se on mun ikilemppari.

Itse muistan lapsuudestani ja etenkin teini-iästäni sen, kun äiti ei antanut lupaa johonkin mitä kovasti halusi niin rynnättiin kysymään isältä. Kumpi teistä todennäköisemmin olisi tämä jolta saisi niin sanotusti helpommin luvan, vaikka toinen vanhemmista olisi asian kieltänyt?

Otto: Kyllä mä tunnustan että Iina on meistä se jolta kannattaa kysyä, oli se sitten hyvä tai huono asia.

Iina: Mä olen ehkä vähän lepsumpi ja helpommin annan luvan.

Millaisia lapsia olitte?

Otto: Aika pikkunörtti olin.

Iina: Mä olin sellainen pieni totuudentorvi joka kertoi aina äidille ihan kaikesta ja leikki aina kiltisti ja luki kirjoja ja piirsi. Ja vähän sellainen pikkuvanha, ja tosi kiinnostunut opiskelusta ja ahkera koululainen.

Entä millaisia teinejä?

Otto: Nörtti edelleen, mutta ilman pottatukkaa.

Iina: Lasken teini-ikäni alkaneeksi vasta 16-vuotiaana, silloin musta tuli teini ja siihen asti olin mallikäytöksinen lapsi. Mutta siis no 16-19-vuotiaana olin kyllä aika kova menemään ja varmasti äitiä joskus huoletti. Onneksi Otto kesytti mut, hah.

Tuleeko neljättä lasta?

Otto: Ei kyllä ainakaan näillä näkymin. Kolme on sellainen kiva luku. Itsekin olen kolmesta lapsesta vanhin.

Iina: En sano ei koskaan mutta just nyt kolme tuntuu siltä että se on meille hyvä luku.

Entä koiraa parin vuoden sisällä?

Otto: Ei mitenkään täysin poissuljettua, vaikka ei vielä mitenkään suunnitelmissa olekaan.

Iina: En ehkä usko että parin vuoden sisällä vielä, sitten kun elämässä on tarpeeksi aikaa ja annettavaa koiralle, on oikea aika ottaa uusi karvainen perheenjäsen.

Jos Tipa ei ois ilmoitellut tulostaan, milloin olisitte luultavasti hankkineet lapsia?

Otto: Joskus toiste, veikkaisin.

Iina: En osaa sanoa. Me oltiin tunnettu niin vähän aikaa silloin kun Tipa ilmoitti tulostaan että en tiedä millaiseksi ja miten nopeasti meidän suhde olisi kehittynyt ilman sitä.

Mietittekö koskaan miten olisi elämä mennyt ilman lapsia?

Otto: Ihminen on luonteeltaan kovin jossitteleva. En kuitenkaan koskaan ole ns. katumuksen kautta miettinyt. Meidän pikkunaperot on siinä Iinan rinnalla parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, mikään ei saa minua haluamaan mitään muuta kuin juuri tätä.

Iina: En oikeastaan, tai ainakaan en keksi mitään parempaa mitä mulle olisi voinut tapahtua kuin Otto ja lapset, ainoastaan paljon paljon  huonompia vaihtoehtoja. Mieluummin olen miettimättä ja keskityn tähän hetkeen.

Sellaisia vastauksia! Kysymykset oli tosi hauskoja ja niihin oli kivaa vastata, odotan jo innolla seuraavan osan tekemistä! Ihanaa viikonloppua kaikille!