Arkikuvia kesäkuulta

08.06.2017

Moikka! Pitkästä aikaa on vuorossa katsaus mun puhelimen sisältöön ja siihen arkeen järjestelmäkameralla otettujen kuvien takana. Mä rakastan tehdä näitä puhelinräpsypostauksia, mutta lopetin niiden tekemisen viime vuonna kun mun vanha puhelin oli niin rikki että yksinkertainen toiminta kuten puhelinkuvien siirtäminen google driveen vei niin paljon aikaa ja hermoja ettei se enää kannattanut. Olin sitten jotenkin unohtanut koko homman vaikka mulla on ollut uusi puhelin jo pitkään käytössä, kun aivot on tällaista imetyshattaraa.

Tänään kuitenkin muistin että hei, mullahan on ”uusi” puhelin, että se ei varmaan ole ihan yhtä hankalaa, ja kappas ei ollutkaan. Tässä siis luvassa katsaus meidän arkeen kesäkuun alusta. Hirveästi tulee napattua kyllä kuvia puhelimella joka päivä, ja Novan synnyttyä se on vaan lisääntynyt entisestään kun haluaa tallentaa mahdollisimman paljon ihania juttuja.

1. Aikainen aamu, isi ja tytär lähestulkoon yhtä pirteänä siinä heräilevät. 2. Ihana hassuli, neiti taisi tuijotella isosiskojen touhuja kun on noin mielenkiintoista. 3. Ikeareissu, Nova oli ensimmäistä kertaa hereillä Ikeassa ja ihmetteli kovin. 4. Aamupalaa säesti ihanasti Novan höpöttelyt.

1. Lelukaupassa ihmeteltiin jättikeiloja, nuokin voisi olla aika hauskat omalle pihalle. 2. Syötiin jättipulla kolmeen pekkaan Kaisan Cafessa Tapiolassa. 3. Nova nukkui 3,5h päiväunet pipo silmillä 4. Pikkuneiti kahvilassa, ihana tuima ilme hänellä

1. Iloinen vauveli leikkii kun muut syö 2. Oton tekemää herkkuhampparia halloumijuustolla. 3. Monet meidän aamut näyttää tältä, kun ihanat muruset höpöttelevät toisilleen. 4. Jotain niin harvinaista että oli pakko ikuistaa: tutti puoliksi suussa!!! :D

1. Novan herkkuhetki, masu täyteen maitoa. 2. Vietiin hyväkuntoisia käytettyjä vaatteita, kenkiä ja leluja Hopen kesäkeräykseen itikseen viime viikolla. 3. Working mom: kun vauveli haluaa illalla nukkua sylissä, voi hyvin tehdä töitä kun on apuna tarjotinpöytä. Toimii! 4. Minun rakas muruli, pitää ruuasta kiinni ettei se karkaa.

1. Iloinen höpöttelykaveri. 2. Koko konkkaronkka aamupalalla, aina kun nähdään niin isit paistaa munia ja kokkaa kunnon runsaan aamiaisen kaikille. 3. Kuvanmuokkausworkshopissa, ihan superhyödyllinen ja mielenkiintoinen koulutus. 4. Tyytyväinen vauveli oli pärjännyt hienosti isin kanssa kaksi tuntia kun mä olin koulutuksessa.

1. Pehmokirahvi on paras ja lempparein lelu. 2. Nova kummitädin leikitettävänä, ilon kiljahdukset raikasivat. 3. Esikoinen halusi ottaa mummulle kuvan hävittyään Monopolypelissä, ja hän halusi kertoa mummulle että ”Ei haittaa jos häviää kun on näin ihana äiti.” Meinasi vähän siinä sydän sulaa kun siinä naputtelin äidilleni viestiä. 4. Viimeinen kuva tältä aamulta, mun parhaat pallerot<3

Sellaista arkea meillä! Tänään luvassa sateesta huolimatta ihana päivä, lounasta kaverin kanssa ja illalla vielä toinen koulutus!

Ihanaa päivää kaikille <3


Vauvan päivärytmi

28.05.2017

Olen löytänyt itseni tässä viime viikkoina myhäilemästä tyytyväisenä, kuinka Novalle on alkanut muodostua oma päivärytminsä. Mitään tarkkaa rytmiä meillä ei kellonaikojen osalta ole, mutta kuitenkin hänen nukahtamisensa, nälkänsä, ja vaipan täyttymiset alkavat olla jossain määrin ennustettavissa sen perusteella milloin aamulla heräillään. Alusta asti hänellä on onneksi ollut selkeä rytmi yön osalta, hän on aina nukahtanut suunnilleen siinä 21-22 aikaan ja herännyt 8-10 maissa aamulla (välissä ne 2-5 syöttöä aamuviiden jälkeen).

Päivät olivat vielä muutama viikko sitten vähän rytmittömiä, ja hänellä oli paljon pieniä unipätkiä yksien pidempien unien lisäksi, ja vastaavasti myös paljon lyhyitä hereilläolojaksoja ja rinnalla oloa useammin, mutta lyhyemmän aikaa. Nyt viime aikoina tähän on tullut muutos, ja päivällä hän nukkuu yleensä kolmet tai neljät päiväunet, ja muuten on hereillä. Tissillä hän käy yösyöntien lisäksi aamulla heti herättyä, ennen jokaisia päiväunia, ja tietenkin illalla ennen yöunille nukahtamista. Yleensä myös kerran-pari ihan muuten vain. Yhteensä n. 9-11 kertaa vuorokaudessa, eli varmaan aika keskivertomäärän kun suositus on 8-12 kertaa vuorokaudessa.

Me ollaan perheenä sellaisia aika spontaaneja, ja meidän arkeen kuuluu paljon touhua ja erilaisia päiviä. Joskus ollaan koko päivä kotona, toisinaan kuljetaan paikasta toiseen koko toimistoaika, ja välillä me lähdetään vaikka kavereille yökylään toiseen kaupunkiin. Siksi me ei koskaan olla noudatettu mitään ihan kellontarkkoja rytmejä, vaan enemmänkin sellaista tiettyä järjestystä missä asiat tapahtuvat. Joustava ja suurpiirteinen päivärytmi rutiineineen mahdollistaa kaiken hauskan tekemisen, kun ei tarvitse olla aina tiettyyn aikaan esimerkiksi kotona päiväunilla, vaan ne voi nukkua vaunuissa, kaverin luona tai kaukalossa.

Vastaavasti lapset ovat vauvasta asti tottuneet olemaan mukana joka paikassa, ja elämään juuri meidän perheelle sopivassa rytmissä. Silloin kun he ovat nukkuneet päiväunia, niitä on nukuttu sujuvasti niin kotona kuin kaupungillakin, ja myös yökyläily ja matkustus on onnistunut kun sitä on harrastettu pienestä asti. Ehkä meillä on tarpeeksi samanhenkisiä kavereita/sukulaisia, kun yökylässä ja matkoilla nukkuminen on aina onnistunut kivuttomasti ja melko samaan tyyliin kuin kotosallakin, siis heräämättä ja itsekseen nukahtaen (isommilla lapsilla). Toki näillä isommilla nyt yleensä nukahtamisvaiheessa kuuluu enemmän tai vähemmän kikattelua ja höpöttelyä kavereiden luona, mutta se heille suotakoon. Yökyläilyyn kuuluu pienet kikattelut ja höpöttelyt, sehän on yökylässä parasta kun voi vähän valvoa ja nauraa höpsöille jutuille.

Vauvan kanssa kyllä helpottaa kun nyt pystyy jo vähän arvioimaan että miten vaikkapa seuraavat pari tuntia sujuvat ja milloin vauvalla luultavasti on nälkä. Näin pystyy välttämään melko helposti yllärinälän joka iskee kesken kauppareissun, ja muut vastaavat tapahtumat, joita helposti saattaa pikkuvauvavaiheessa käydä kun joskus pikkuvauvat ovat niin ennalta-arvaamattomia. Sen lisäksi että kyse on varmasti myös vauvan kasvusta ja oman rytminsä löytämisestä, musta tuntuu että alan uudelleen löytää itsevarmuuteni pikkuvauvan äitinä.

Uskokaa mua, vielä kolmannenkin lapsen kanssa voi olla tosi epävarma omista taidoistaan, ainakin minä olin. Vaikka esimerkiksi vaipanvaihdot menivät melkeinpä ulkomuistista vastasyntyneenkin kanssa, ja imetyskin sujui helposti, mä jännitin silti kaikkea kauheasti. Kirjoittelinkin siitä täällä jo aiemmin, kuinka mua pelotti lähteä vaikkapa yksin vauvan kanssa julkisiin liikennevälineisiin tai yksin kaupungille. Nyt ei pelota enää yhtään, tai jännitä, ja tiedän kyllä että meillä menee ihan hyvin vaikka mentäisiin mihin kahdestaan. Ihanan helpottavaa kun ollaan molemmat kasvettu, Nova isommaksi vauveliksi ja minä hänen äidiksi.

Nyt kun Novalla alkaa olla jo enemmän päivärytmiä, mäkin uskallan olla jo hetken pois hänen luotaan. Tähän mennessä olen ollut Novan luota pois yhden kerran, kun menin mun tädin kanssa käymään mun mummolassa silloin kun oltiin Oulussa koko perhe. Siellä oli silloin muistisairauden vuoksi tilanne päällä ja piti lähteä käymään nopeasti, niin en ehtinyt alkaa pakkaamaan vauvaa ja kaikkia tarvikkeita, vaan hän jäi Oton huomaan. Reissu kesti vajaan tunnin ja Novalla sujui hienosti. Seuraava kerta koittaa ehkä jo parin viikon päästä, kun ilmoitin itseni kuvankäsittelyworkshopiin joka kestää kaksi tuntia. Jos pääsen mukaan, Nova saa olla sen aikaa Oton ja tyttöjen kanssa, ja sekin varmasti sujuu hyvin.

Jotenkin tuntuu ihan hurjalta että kohta meidän pikkuinen kuopuskin on jo neljä kuukautta, vaikka ihanaa hänen kasvuaan onkin seurata. Ja on ilo huomata että vauva on kehittänyt oman muun perheen rytmiin sopivan rytminsä itse, kun hänelle on antanut aikaa ja mahdollisuuksia siihen. Rutiineja ollaan toistettu alusta alkaen samalla tavalla, jotta vauvalle on muodostunut käsitystä siitä mitä milloinkin tehdään. Iltatoimet tehdään aina samalla tavalla, ja aamutoimet myös.

Mä ymmärrän kyllä hyvin heitäkin jotka suosivat kelloon sidottuja rytmejä. Kyllähän päivät on helpompi toteuttaa esimerkiksi isomman lapsikatraan kanssa, kun on tarkka rytmi jota kaikki noudattavat, ja tämä sopii varmasti parhaiten silloin kun meininki ei muutenkaan ole niin spontaania vaan on enemmän samoja, säännöllisiä juttuja. Ja esimerkiksi päiväkodissa tarkka päivärytmi on ihan ehdoton että asiat saadaan sujumaan. Mun oma luonne ja meidän perheen meininki vaan on vähän rennompi, eikä tehdä joka päivä samoja juttuja samoihin kellonaikoihin. Siksi koen helpompana ratkaisuna meille sen että kellonajat vaihtelevat mutta järjestys pysyy samana ja aikavälit suunnilleen samanlaisina esimerkiksi ruokailuissa. Se mahdollistaa sen, että voidaan lähteä toisena päivänä parin tunnin ajomatkan päähän reissuun klo 8 aamulla, ja toisena päivänä nukkua kymmeneen asti koko perhe, ja nauttia kummastakin ihan yhtä paljon.

Millaisia päivärytmejä teiltä löytyy? Tykkäättekö päivä kerrallaan -meiningistä vai onko kellontarkka päivärytmi enemmän teidän juttu? 


Kolmen lapsen vanhemmuus

03.05.2017

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.


Arkiviikon kuulumisia

11.04.2017

Pakko nipistää itseäni että uskon sen todeksi, viimeinen arkiviikko tällaisena kuin arki on kevään ajan ollut, on käsillä juuri nyt. Ylihuomenna me lähdetään Ouluun ja meidän loppuvuosi voi alkaa. Ja se näyttää vapaalta ja siltä että voidaan tehdä ihan mitä vaan, ai että mä odotan sitä. Nyt tietty on Oulun reissu tulossa, ja lisäksi ostin meille Tukholman risteilyn heti Vapun jälkeen, niin mennään pyörähtämään pienesti siellä, mutta sitten meillä ei ole mitään mikä sitoisi meitä pakosti mihinkään. Koko vuosi on ihan avoinna, kaikki on mahdollista. Voidaan ottaa äkkilähtö jonnekin päivän varoitusajalla, tai voidaan ajaa autolla Ouluun vaikka kerran kuussa. Jotenkin ihan kreisi ajatus, mutta niin ihana.

Ei sitä kovin usein elämässä tule vastaan tällaisia mahdollisuuksia, mitä yrittäjyyden ja vanhempainvapaan yhdistäminen tällä hetkellä tarjoaa. Tämä on myös viimeinen vuosi kun on mahdollista olla oikeasti vapaa tekemään mitä vaan, sillä ensi vuonna esikoinen menee jo kouluun eikä sieltä olla niin vain pois, kun eskaristakin vapaata pitää jo erikseen anoa. Olen kyllä aika todella kiitollinen siitä miten asiat juuri nyt ovat, ja onnellinen siitä että Otto halusi käyttää tämän mahdollisuuden olla Novan kanssa kotona ja antaa mun tehdä täysillä mun hommia.

Olen onnekas kun mulla on työ joka tämän mahdollistaa, mä kun voin tehdä töitä missä vaan enkä ole sidottu kellonaikoihin, ja mulle jää paljon aikaa olla myös Oton ja lasten kanssa. Tullaan varmasti molemmat valottamaan ajatuksia tulevasta vuodesta (ja siitä miten sen toteuttaminen sujuu) vielä täällä enemmänkin, nyt oli vaan pakko päästää nämä virtuaaliset ilon kiljahdukset tähän ruudulle.

Novalla oli aivan loistava maanantai, hän nukkui kahdet pitkät kolmen tunnin päiväunet ja leikki oikein tyytyväisenä pitkiä pätkiä leikkimatolla. Viime yö sen sijaan sujui nyt monella heräilyllä ja tämä päivä on ollut myös kovin katkonainen unien osalta, pisimmät päiväunet olivat aamulla puoli tuntia. Olin aamulla niin väsynyt yllättävän heräilyn vuoksi että olisin voinut juoda kymmenen kuppia kahvia (join yhden) ja laittaa tulitikut pitämään silmiä auki.

Kenties se torstaina saatu rotarokote vaikuttaa vielä jonkin verran, mene ja tiedä. Onneksi imetyshormonit auttavat ja puolen tunnin koomailun jälkeen olin jo ihan suhteellisen pirteä. Ja onneksi Otto on niin ihana, että töistä tultuaan hän nappasi kaikki kolme tyttöä mukaansa ja lähti käymään heidän kanssaan postissa ja leikkipuistossa. Sillä aikaa mä sain tehtyä yhden työjutun loppuun jonka deadline puski päälle, sekä tämän postauksen. Vaikka nämä pari kuukautta molempien vanhempien työntekoa ja pikkuvauva-arkea yhdistellen ovat olleet välillä hieman rankkoja niin hyvin me ollaan selvitty kuitenkin. Todellakin tämä on ollut sen arvoista, että pian saadaan olla molemmat kotona ja vain toinen meistä työskentelee.

Kiitos muuten aivan hurjasti eiliseen ulkoasun muutos -postaukseen tulleesta palautteesta! Olen tosi otettu teidän kauniista sanoista, ja ihana kuulla että ymmärrätte hyvin mun ajatuksia muutoksesta. Mua jännitti hurjasti etukäteen koska tottakai muutos aina pelottaa, mutta nyt on hyvä fiilis. Jotenkin tuntuu paljon kivemmalta nyt taas miettiä postausten visuaalista ilmettä, kun ulkoasu on raikas ja uusi.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3