Arkiviikon kuulumisia

11.04.2017

Pakko nipistää itseäni että uskon sen todeksi, viimeinen arkiviikko tällaisena kuin arki on kevään ajan ollut, on käsillä juuri nyt. Ylihuomenna me lähdetään Ouluun ja meidän loppuvuosi voi alkaa. Ja se näyttää vapaalta ja siltä että voidaan tehdä ihan mitä vaan, ai että mä odotan sitä. Nyt tietty on Oulun reissu tulossa, ja lisäksi ostin meille Tukholman risteilyn heti Vapun jälkeen, niin mennään pyörähtämään pienesti siellä, mutta sitten meillä ei ole mitään mikä sitoisi meitä pakosti mihinkään. Koko vuosi on ihan avoinna, kaikki on mahdollista. Voidaan ottaa äkkilähtö jonnekin päivän varoitusajalla, tai voidaan ajaa autolla Ouluun vaikka kerran kuussa. Jotenkin ihan kreisi ajatus, mutta niin ihana.

Ei sitä kovin usein elämässä tule vastaan tällaisia mahdollisuuksia, mitä yrittäjyyden ja vanhempainvapaan yhdistäminen tällä hetkellä tarjoaa. Tämä on myös viimeinen vuosi kun on mahdollista olla oikeasti vapaa tekemään mitä vaan, sillä ensi vuonna esikoinen menee jo kouluun eikä sieltä olla niin vain pois, kun eskaristakin vapaata pitää jo erikseen anoa. Olen kyllä aika todella kiitollinen siitä miten asiat juuri nyt ovat, ja onnellinen siitä että Otto halusi käyttää tämän mahdollisuuden olla Novan kanssa kotona ja antaa mun tehdä täysillä mun hommia.

Olen onnekas kun mulla on työ joka tämän mahdollistaa, mä kun voin tehdä töitä missä vaan enkä ole sidottu kellonaikoihin, ja mulle jää paljon aikaa olla myös Oton ja lasten kanssa. Tullaan varmasti molemmat valottamaan ajatuksia tulevasta vuodesta (ja siitä miten sen toteuttaminen sujuu) vielä täällä enemmänkin, nyt oli vaan pakko päästää nämä virtuaaliset ilon kiljahdukset tähän ruudulle.

Novalla oli aivan loistava maanantai, hän nukkui kahdet pitkät kolmen tunnin päiväunet ja leikki oikein tyytyväisenä pitkiä pätkiä leikkimatolla. Viime yö sen sijaan sujui nyt monella heräilyllä ja tämä päivä on ollut myös kovin katkonainen unien osalta, pisimmät päiväunet olivat aamulla puoli tuntia. Olin aamulla niin väsynyt yllättävän heräilyn vuoksi että olisin voinut juoda kymmenen kuppia kahvia (join yhden) ja laittaa tulitikut pitämään silmiä auki.

Kenties se torstaina saatu rotarokote vaikuttaa vielä jonkin verran, mene ja tiedä. Onneksi imetyshormonit auttavat ja puolen tunnin koomailun jälkeen olin jo ihan suhteellisen pirteä. Ja onneksi Otto on niin ihana, että töistä tultuaan hän nappasi kaikki kolme tyttöä mukaansa ja lähti käymään heidän kanssaan postissa ja leikkipuistossa. Sillä aikaa mä sain tehtyä yhden työjutun loppuun jonka deadline puski päälle, sekä tämän postauksen. Vaikka nämä pari kuukautta molempien vanhempien työntekoa ja pikkuvauva-arkea yhdistellen ovat olleet välillä hieman rankkoja niin hyvin me ollaan selvitty kuitenkin. Todellakin tämä on ollut sen arvoista, että pian saadaan olla molemmat kotona ja vain toinen meistä työskentelee.

Kiitos muuten aivan hurjasti eiliseen ulkoasun muutos -postaukseen tulleesta palautteesta! Olen tosi otettu teidän kauniista sanoista, ja ihana kuulla että ymmärrätte hyvin mun ajatuksia muutoksesta. Mua jännitti hurjasti etukäteen koska tottakai muutos aina pelottaa, mutta nyt on hyvä fiilis. Jotenkin tuntuu paljon kivemmalta nyt taas miettiä postausten visuaalista ilmettä, kun ulkoasu on raikas ja uusi.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Vauva kuusi viikkoa

21.03.2017

Minille tuli eilen kuusi viikkoa ikää mittariin, wau! Viimeisen parin viikon aikana hän on karistanut viimeisetkin vastasyntyneen piirteet itsestään ja alkaa olla jo ihan ehta vauva isolla veellä. Kokoa on tullut lisää, veikkaisin että useampi sentti ja varmasti on viiden kilon rajakin menty jo rikki. Vaatteissa hänelle menee bodyista vielä 56-kokoiset helposti, mutta housuista on pakko olla käytössä koko 62 kun neiti pitkäsäärellä vilkkuu muuten nilkat.

Nyt meillä alkaa olla sellainen selkeä päivärytmi, joka n. kerran tai kaksi viikossa keskeytyy siihen että hän pitää yhden tankkauspäivän jolloin mitkään rutiinit yöunia lukuunottamatta eivät toteudu ollenkaan siinä järjestyksessä kuin yleensä. Mutta noin pääpiirteittäin arki alkaa olla jo aika sujuvaa ja jopa ennustettavaa hänen kanssaan, siinä määrin kuin pikkuvauvojen meininkejä nyt voi ennustaa.

Vauva heräilee yleensä siinä seitsemän ja kahdeksan välillä, minkä jälkeen hän syö ja hengailee reilun tunnin. Ensimmäiset aamupäikkärit alkavat yleensä 8.30-9.30 välillä ja kestävät tunnista kahteen.  Ne hän nukkuu yleensä sitterissä tai sohvalla. Sitten taas syödään ja hengaillaan pari tuntia, ja tokat päikkärit alkavat siinä 11-12 välillä ja kestävät 2-3 tuntia. Tokat päikkärit vauva nukkuu vaunuissa joko lenkillä tai muuten jos olen liikkeellä,  tai sitten ulkona omalla pihalla. 14-15 välillä hän herää ja syö ja leikkii ja ihmettelee maailmaa taas pari tuntia, ja nukkuu n. tunnin päikkärit siinä neljän ja viiden välillä. Nämä päikkärit riippuu ihan siitä mitä ollaan tekemässä, saattaa nukkua kaukalossa makuuasennossa  jos ollaan vaikka kaupassa tai sitten vaunuissa jos olen yksin liikkeellä, tai sitterissä.

Illalla hän saattaa vielä torkahtaa hetkeksi syliin tai sitteriin ennen kuin alkaa yöunille siinä 20-21 aikaan. Ensimmäinen yösyöttö on 23-01 aikaan kun itse menen nukkumaan (riippuen siitä onko arki vai viikonloppu), ja tokan kerran hän havahtuu yleensä 4-5 aikaan aamulla syömään. Loppuyö sujuu vaihtelevasti, joskus hän ei havahdu ollenkaan tokan syötön jälkeen ennen kuin vasta silloin seiskan kasin maissa, ja joskus hän syö melkein kokoajan siitä viidestä sinne seitsemään tai kahdeksaan. Saadaan kuitenkin molemmat nukuttua ihan hyvin tankkauksesta huolimatta, koska hän nukkuu vieressä.

Moni on kysynyt miten muuten ehdin tekemään kaiken kolmen lapsen kanssa, esimerkiksi ruuan ja työt. Pääpiirteittäin oikein hyvin, varsinkin tietysti silloin kun Otto on kotona (ja työt silloin kun isommat lapset ovat päiväkodissa). Joskus on päiviä että tuntuu että tekemistä on joka sormelle ja kaikkea ei saa tehtyä, ja silloin sitten joustetaan jostain.

Yleensä voin tehdä työhommia seuraavana päivänä jos edellisenä ei onnistu, koska pyrin tekemään kaiken aina reilusti ennen deadlinea valmiiksi. Keittiön siivousta ei ole pakko tehdä juuri silloin kun vauva on nälkäinen ja isommat lapset kaipaavat pelikaveria, vaan sen voi tehdä joskus toiste. Otto osaa myös tehdä ruokaa ihan samalla tavalla kuin minäkin ja välillä hän kokkailee meille yksin, vaikka yleensä tehdäänkin ruuat yhdessä.

Ja jos ei kumpikaan jaksaisi tehdä ruokaa tai vauva on vaikka tissillä kokoajan niin sitten haetaan noutoruokaa. Ei se ole niin vakavaa. Viitenä tai kuutena päivänä viikossa vähintään tehdään kyllä yhdessä illallinen alusta asti. Parhaiten kaiken saa hoidettua kun pitää rutiineista kiinni ja ennakoi niin paljon kuin mahdollista, silloin voi tehdä kaikkea sillä aikaa kun vauva nukkuu.

Vaikka vauva tarvitsee hereillä ollessaan paljon huomiota niin olen koittanut pitää myös kiinni siitä että vietän kummankin isomman lapsen kanssa aikaa joka päivä. Vaikka meille onkin syntynyt vauva niin ei se isompien läheisyydenkaipuu tai heidän tarve aikuisen huomiolle ole yhtään vähentynyt, ja siksi mun prioriteettilistalla kaiken muun edelle heti vauvan tarpeiden jälkeen menee heidän kanssaan vietetty aika. Jos mun pitää siis valita pyykinpesun tai lasten kanssa leikkimisen väliltä, mä valitsen leikit anytime.

Meidän kuusiviikkoinen höpöttää jo kovasti hereillä ollessaan, ja välillä kiljaisee iloisesti kovallakin äänellä. Hymyjä tulee kokoajan, ja hän vispaa villisti aina innostuessaan. Vauvan lempipuuhaa on seurata isompien leikkejä, tai se kun isosiskot sanovat ”peekaboo” ja laittavat kädet kasvojensa eteen ja sitten taas kurkistavat. Hänellä on tarkkaavainen katse ja hän tuijottaa suoraan syvälle silmiin.

Vauva tykkää musiikista ja laulamisesta, ja hän rakastaa oman pinnasänkynsä yläpuolella olevaa mobilea, jota hän joskus katselee sillä aikaa kun mä pesen hampaita tai laitan pyykkejä.  Vauva kannattelee jo tosi hienosti päätään sylissä ja jonkin aikaa myös lattialla vatsallaan ollessaan. Kun hän haluaa jotain, hän osaa jo melkein kääntyä mahalta selälleen sen saavuttaakseen. Kyljelleen kääntyminen ainakin onnistuu, ja kyljeltään selälleen tai mahalleen. Vauva on todella päättäväinen tapaus, voin kuvitella että isompana kun hän päättää jotain, hän on valmis tekemään ihan mitä tahansa saavuttaakseen päämääränsä, ainakin juuri nyt hänestä tulee ihan sellainen kuva.

Yksinkertaisesti, meidän vauva on ihan huippu tyyppi <3


Vauvan kanssa kahdestaan

15.03.2017

Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.

Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).

Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.

Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.

Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.

Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.

Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3


Arkeen totuttelua vauvan kanssa

01.03.2017


Ihanaa maaliskuun ensimmäistä! Otto palasi eilen töihin ja isommat lapset päiväkotiin, ja me aloitettiin arkeen totuttelu kolmen viikon vauvakuplailun jälkeen. Viikonloppu meni laskiaistunnelmissa, tehtiin omalle pihalle pieni pulkkamäki, syötiin laskiaspullaa, katsottiin leffaa yhdessä ja rakennettiin legoilla lentokone ja lentokenttä yhdessä koko perhe. Käytiin myös vaunulenkillä, ja nautittiin vaan vikoista vapaapäivistä.

Vauva kulkee hyvin menossa mukana ja hänen päiväuniaikaan ehtii hienosti touhuta isompien lasten kanssa, tai tehdä töitä niinkuin nyt olen eilen ja tänään tehnyt. Mua jännitti ihan hirveästi että miten saan kaiken toimimaan mutta ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut oikein hyvin, toivottavasti näin myös jatkossa. Ja yritän tehdä aina hommia varastoon silloin kun ehdin, jotta sitten mahdollisina ”huonompina päivinä” ei tarvitse ottaa töistä ollenkaan stressiä, vaan voi keskittyä jaksamaan sen päivän läpi vaan.

Tavallaan aika ihanaakin palata arkeen, ja isommat tytöt olivat myös aivan onnesta soikeana kun pääsivät päiväkotiin monen viikon tauon jälkeen. He vikalla lomaviikolla melkein joka päivä totesivat jo kuinka kova ikävä on kavereita. Eilen iltapäivällä päiväkodista tuli kotiin siis kaksi hyvin tyytyväistä neitiä. Täytyy toivoa että pysytään kaikki terveenä vaikka arki onkin alkanut ja ollaan poistuttu kuplasta. Onneksi vauva kasvaa ja vahvistuu kuitenkin joka päivä.

Multa on kyselty paljon että onko arki kolmen lapsen kanssa ollut sellaista kuin kuvittelin, ja täytyy sanoa että mä en uskaltanut oikein odottaa etukäteen mitään. Meillä oli aiempaa kokemusta kahdesta hyvin hyvin erilaisesta vauvavuodesta, ja vielä melko tuoreessa muistissa arki vastasyntyneen ja puolitoistavuotiaan kanssa. Eli ei ainakaan mitään kovin ruusuisia kuvitelmia ollut etukäteen, kun tiesi miten rankkaa se arki voi olla.

Tämä muutaman viikon elo vastasyntyneen ja kahden isomman mukulan kanssa on yllättänyt siis erittäin positiivisesti. Tottakai olen kokoajan varautunut siihen että voi alkaa masuvaivat tai mustasukkaisuus tai mitä hyvänsä milloin tahansa, mutta samalla olen vaan nauttinut jokaisesta ihanasta päivästä ja yöstä joka ollaan saatu nukkua. En jaksa murehtia etukäteen mahdollisesti eteen tulevia hankalampia päiviä tai vaiheita, kun voin nauttia siitä että juuri nyt on ihanaa.

En voi sanoa yhdenkään päivän tai yön olleen rankka, koska kaikki on mennyt todella kivasti, paljon hienommin kuin uskalsin edes haaveilla. Tottakai hyvin nukkuvan vastasyntyneen kanssa kaikki on vielä todella helppoa, enkä tiedä ”oikeasta” kolmen lapsen arjesta vielä yhtään mitään. Mutta olen kiitollinen siitä kaikesta mitä meillä on, ja siitä millaista elämä on juuri nyt näiden ihanien huipputyyppien kanssa.

Kun mä kirjoitan tätä, vauva nukkua tuhisee kolmatta tuntia mun vieressä sohvalla. Välillä hän päästää ihania pieniä ääniä tai hymyilee unissaan. En voi lakata ihastelemasta meidän vauvaa, tunnen vaan olon niin siunatuksi kun olen saanut näin ihanan perheen. Vaikka vauvakupla on ehkä jo vähän puhjennut, niin rakkauskupla ei puhkea ikinä. Olen onnekas kun saan tuntea eläväni honeymoon-vaihetta vielä kuuden vuoden jälkeenkin näiden neljän kanssa.

Ihanaa maaliskuuta kaikille <3