Tänään vauva on kaksi viikkoa vanha. Hänen oma persoonansa on alkanut tulla yhä enemmän esiin hereillä vietettyjen minuuttien lisääntymisen myötä. Ja pakko sanoa: meidän vauva on aivan mahtava tyyppi! Kuinka voi tuijotella jotain sydänlasit silmillä vaan kokoajan? Hän on ihan hurmaava neiti ja tekee meidät kaikki niin onnelliseksi.

Hän pitää maailman söpöintä pientä ähinä-ääntä, jonka seassa kuuluu jo välillä ihan pieniä jokelluksiakin. Välillä hän vaan tuijottelee suurilla silmillään ihan hipihiljaa vaikka kuinka kauan. Hän osaa jo katsoa suoraan syvälle silmiin ja seurata lelua ja ääntä katseellaan. Hän voisi katsella isosiskojaan vaikka kuinka pitkään, ja viihtyy ihanasti molempien sylissä sohvalla.

Vauva on rauhallinen tyyppi ja melko kärsivällinenkin. Hän viihtyy lattialla oman peiton päällä hengaillen, ja usein nukahtaakin siihen. Hän nukkuu pitkiä päiväunia melkeinpä missä vaan, ja on kehittänyt itse itselleen omanlaisensa rytmin, johon kuuluu täsmällinen ruokailu 2-3h välein päivisin. Joka ilta hän bulkkaa tissillä tunnin-pari jotta jaksaa sitten nukkua pidempiä pätkiä yöllä. Hän on kova syömään ja kasvaa hienosti. 50cm housut ovat jo jääneet pieneksi meidän pitkäsäärelle, 50cm bodyt taas ovat edelleen aivan sopivia.

Vauva hymyilee ihanasti vahingossa unissaan. Tarkoituksellista hymyä saadaan varmaan odottaa vielä jonkin aikaa mutta ai että nuo pienet vahinkohymyt sulattavat sydämen. Voisin vaan tuijotella tyttöä oikeasti vaikka koko illan kun hän nukkuu ja paijata hänen silkinsileää pientä poskeaan. Silloin kun vauva nukkuu päiväunia jossain muualla kuin mun sylissä, mulle ehtii tulla häntä jo ihan hirmuinen ikävä, vaikka hän olisi metrin päässä.

En malta odottaa että saan oppia tuntemaan vauvaa vielä enemmän. Mistä hän tykkää, millainen hänen äänensä on kun hän puhuu, miltä hänen naurunsa kuulostaa. Samaan aikaan en kuitenkaan haluaisi mennä enää yhtään minuuttia eteenpäin, vaan jäädä tähän ihanaan täydelliseen hetkeen. Hän on niin ihana, voisiko ajan vaan pysäyttää?

Ei me uskallettu haaveillakaan että vauva-arki voisi alkaa näin ihanasti tällä kertaa, ja musta tuntuu että joka päivä hämmästellään monta kertaa ääneen että kaikki on vaan niin hyvin. Vaikka aika kuluu eteenpäin, vauva kasvaa ja arki arkistuu – näillä ainutlaatuisen ihanilla ensimmäisillä päivillä tulee olemaan kyllä iso paikka mun sydämessä ikuisesti. Kaiken sen odotuksen ja toivomisen ja kaikkien viime vuoden rankkojen juttujen jälkeen tämä tuntuu täydelliseltä, ihanalta ja voimaannuttavalta.

Vauva on varastanut meidän kaikkien sydämet ihan kokonaan, ja olen varma että ihastutaan häneen vaan päivä päivältä enemmän <3