Kuopus 9 kuukautta

08.11.2017

Kerkesin kirjoittaa ja kuvata tämän postauksen valmiiksi ennen kun sain maanantaina surullisia uutisia. Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia tuesta ja voimista ja rakkaudesta jota ootte jakaneet, kiitos ihan uskomattoman paljon. Onneksi on myös nämä kolme pientä neitiä täällä jotka pitävät kiinni arjessa. KIITOS <3 Ja tässä teille siis meidän ysikuisen kuulumisia <3

Meidän touhupylly täytti jo yhdeksän kuukautta, voi apua! Tämä viimeisen kuukausi on varmaankin kaikista nopeimmin humpsahtanut kuukausi koko tänä vauvavuonna, ja siksi tuntuukin niin hassulta kirjoittaa tageihin ”vauva 9kk”. Ollaan oltu niin paljon menossa ja paljon mielessä, että se on vaan kulunut siinä samalla. Yhtäkkiä huomaan vaan että päivä päivältä se pieni pyöreäpäinen vauveli on yhä enemmän tekevä ja osallistuva tyyppi, joka kommunikoi ja naurattaa ja kujeilee.

Se on ehkä suurin muutos tässä kahdeksan ja yhdeksän kuukauden välissä: ennen vauva oli tahattomasti hauska, ja nykyään hän taas itse tietoisesti pyrkii naurattamaan kaikkia. Jos hän huomaa että joku hänen tekemänsä asia – vaikkapa äidin mahan pöristely suulla – saa perheen nauramaan, hän tekee sitä vaikka sata kertaa uudelleen. Hän kujeilee ja keksii koko ajan hassuja juttuja joita tekee, ja sitten katsoo vuoron perään jokaisen paikalla olijan kasvoja, että näkyyhän niillä varmasti nauru tai hymy. Ja voin kertoa että naurattaa kyllä joka kerta, vaikka hän tekisi saman jutun uudelleen ja uudelleen. Parasta on että hän säestää touhujaan omalla ihanalla naurullaan, joka tarttuu.

Naurattamisen lisäksi hän on alkanut matkimaan, ja oppii matkimalla tosi nopeasti. Kaiken helpon mitä hänelle näyttää, hän toistaa saman tien. Halit ja pusut, kielen naksauttelut ja taputtelut, kaikki hän toistaa. Musta tuntuu että uusia yhteisiä leikkejä syntyy hänen kanssaan joka päivä, hän innostuu herkästi uusista jutuista ja niin kyllä mekin.

Kaikkein lemppareimmat jutut tällä hetkellä naurattamisen lisäksi on kävelykärryllä kävely, tanssiminen sekä pallon kopittelu. Kävelykärry oli pitkään pelottava, kun se ei tuntunut tukevalta. Mutta yhtenä iltana hän vaan hiffasi sen, ja nyt viilettää sillä ympäri kämppää koko ajan. On ollut myös ihanaa miten isommat tytöt on kannustaneet, ja auttaneet oppimaan näitä uusia juttuja. Sinä iltana kun hän oppi kävelemään kävelykärryllä, me kaikki muut seistiin rivissä hurramaassa ja taputtamassa. Meitä ylpeitä vanhempiakin enemmän innoissaan olivat juuri isosiskot.

Usein hän kävelee kärryn kanssa jonnekin, ja sitten kun kärry pysähtyy eikä mene enää eteenpäin, hän jää siihen tanssimaan. Ja aina kun sanotaan ”Tanssii” niin hän alkaa vimmatusti hytkymään, se on ihan mahtavan näköistä.

Hän rakastaa palloja ja kaiken heittelyä, oli kyseessä sitten lelu tai vaikka isin puhelin. Hän heittää ihan täydellä voimalla, ja on oppinut hyvin myös kopittelemaan. Hän heittää reippaasti aina uudelleen, ja yrittää ottaa palloa kiinni kun hänelle heitetään, ja usein saakin. Hauskaa on myös se, että yksi hänen ensimmäisiä sanojaan on ”heittää”. Ollaan varmaan toisteltu sitä niin paljon, kun ollaan kehuttu että hän heittää hienosti, niin se on tarttunut hänellekin.

Tämä ikä on kyllä yksi mun lemppareita: yhdeksän kuukauden ikäiset pikku kujeilijat ovat niin ihanan hyväntuulisia ja ihania höpsöjä. Pahin eroahdistus oli meillä jo silloin 6-7kk iässä, jolloin hän juuri vasta opetteli liikkumista, ja tajusi olevansa äidistä erillinen oma yksilönsä. Silloin äiti ei saanut kadota näköpiiristä, ja uudet tyypit olivat vähän kuumottavia. Nyt hän on jo tottunut tutkimusmatkailija, ja nauttii kovasti siitä että voi vapaasti mennä ja liikkua miten itse haluaa. Hän suhaa yleensä olkkarin ja ruokailutilan leikkinurkkauksen väliä, joko kontaten tai kävelykärryllä. Eikä hänen menoaan häiritse, jos äiti tai isi poistuu näköpiiristä vaikka keittämään kulman taakse keittiöön kahvit.

Höpötystä tulee paljon, ja viime postauksessa mainittujen ”äitän”, ”isin”, ”hein”, ”aaaain” ja ”jeen” lisäksi nyt on tosiaan se ”heittää”. Sen lisäksi tulee paljon tavuja ja pärinää ja ärinää. Hän on äänessä melkeinpä koko ajan, paitsi silloin kun keskittyy täysillä, silloin hän on ihan hipihiljaa. Eilen hän sanoi ekaa kertaa myös puhelimessa ”mummu” kun puhuttiin videopuhelua mun äidin kanssa, ja sen jälkeen hän on myös tänään tuonut aina vähän väliä puhelinta ja sanonut ”mmummu” (tai no välillä kuulostaa enemmän kun hän sanoisi ”mmömmööö”, hahha!

Imetys on meillä edelleen tärkeä osa päivää ja yötä, mutta nyt hän ei enää viihdy rinnalla päivisin kovin pitkään, vaan ottaa yleensä sellaiset minuutin pikahuikat, ja jatkaa sitten touhuja. Päivällä hän myös samalla seisoskelee tai leikkii tai läpsyttää mun naamaa kun hän syö, ei yleensä jaksa hirveästi rauhoittua siihen rinnalle. Illalla ja yöllä hän kyllä viihtyy rinnalla pidempäänkin, ja syö ihan rauhassa. Hän syö yöllä yleensä sen 3-5 kertaa, mutta hampaiden puhkeamisen aikaan tuntui että niitä kertoja saattoi olla 35 yössä. Silloin tosin hän haki enemmänkin sitä lohtua rinnasta, eikä niinkään syönyt. Hän nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä ja aamuyöstä eteenpäin sitten meidän vieressä, pinnasänky on sivuvaununa kätevästi.

Hampaita on tosiaan kaksi maailman suloisinta pikkuista, jotka pilkottavat siellä alaleuassa. Saa nähdä milloin seuraavat hampaat puhkeavat. Hän rakastaa hampaiden pesua ja hampaita saisi pestä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos häneltä kysytään. Pehmeä vauvan oma harja taitaa tuntua kivalta kutittavissa ikenissä.

Kyllä nämä yhdeksän kuukautta on olleet niin ainutlaatuista ja ihanan upeaa aikaa että ei voi kuin myhäillä kun miettii taaksepäin. Ja aivan ihania kuukausia ja vuosia meillä vielä edessä <3 Upeaa seurata meidän tyttöjen kasvua. Onnea meidän 9kk ikäiselle pikkutyypille!

Mitkä teillä on olleet lempparijuttuja 9kk iässä? Mitkä taas ei niin suosikkeja?


Esikoinen ja kuopus

25.05.2017

Jo raskausaikana meidän tytöt olivat vahvasti mukana pienen pikkusiskonsa odotuksessa. Joka päivä he kyselivät vauvasta ja miten vauva voi ja kävivät paijaamassa mahaa ja kokeilemassa potkuja. Tiesin että he tulevat olemaan maailman ihanimpia isosiskoja uudelle tulokkaalle, mutta en tietenkään voinut etukäteen aavistaakaan miten uskomattoman ihana suhde vauvalle ja isosisaruksille kehittyisikään. Aikaa meidän Novan syntymästä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta ihan alusta asti hän on tuntunut siltä kuin olisi aina ollut osa meidän perhettä.

Raskausaikana ehkä meidän keskimmäinen huomioi enemmän mahaa ja kyseli enemmän kysymyksiä, mikä toki saattoi liittyä ikäänkin. Vauvajutut kiinnostivat hurjan paljon. Esikoinen oli silloin ehkä vähän pidättyväisempi eikä ihan niin paljoa kiinnittänyt asiaan huomiota kuin keskimmäinen, vaikka molemmat innoissaan olivatkin. Jotenkin silloin oletin että näin jatkuisi myös sitten kun Nova syntyy.

Mutta vauvan synnyttyä onkin ollut vähän toisinpäin. Molemmat toki huomioivat Novaa ja leikittävät ja halivat ja pusivat ja haluavat pitää sylissä, mutta 1,5 vuotta vanhempi esikoinen on se joka vielä enemmän haluaa auttaa vauvan hoidossa.

Hän heti ensimmäisenä aamulla herättyään haluaa vauvan syliin ja auttaa aina vaipanvaihdossa. Automatkoilla hän on se joka jututtaa Novaa takapenkillä ettei vauvelilla mene hermo jos sattuu olemaan hereillä, ja sillä aikaa kun mä laitan pyykkejä kuivumaan, esikoinen lukee vauvalle kuvakirjaa. Hän osaa pukea vauvalle sukat, ja muistaa ulkoa kaikki lempparilorut ja laulut joilla hän viihdyttää pikkutyyppiä.

Musta on ihana seurata tätä sisarussuhteen kehittymistä ihan aitiopaikalta. Etukäteen mietin että millainenkohan sisarussuhteesta muodostuu esikoisen ja kuopuksen välille, kun ikäeroa on viisi ja puoli vuotta ja he ovat vielä pitkään aivan eri elämänvaiheissa. Mulle itselleni ainoana lapsena sisaruus muutenkin on edelleen uusi asia siinä mielessä, että olen saanut seurata läheltä vasta meidän esikoisen ja keskimmäisen kasvamista tiiviiksi parivaljakoksi.

Ennen Novaa mulla on ollut kokemusta vain 1,5v:n ikäerosta hyvine ja huonoine puolineen. Jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tuleehan reilummalla ikäerolla sisarussuhteesta erilainen kuin meidän tiiviillä tehokaksikolla, mutta se ei missään nimessä ole huono asia – erilainen vain.

Näin lyhyen ajan jälkeen en tietenkään voi tietää miten tulee olemaan tulevaisuudessa. Ehkä viiden vuoden päästä esiteiniä esikoista ärsyttää viisivuotias pikkusisko, joka tulee kutsumatta huoneeseen kun kaverit on kylässä. Tai sitten hän rakastaa viedä pikkusiskonsa ulos leikkimään, ja opettaa häntä lukemaan. Tai ehkä molempia?

Eihän sitä vielä voi tietää. Mutta juuri nyt on aivan ihana seurata kuinka isosisko saa pikkusiskon heti nauramaan, ja kuinka pikkusisko tarraa kiinni isomman kaulaan ja painaa päänsä tämän rintaa vasten. On myös ihanaa seurata miten ylpeä isosisko on vauvan uusista taidoista ja kasvamisesta.

Keskimmäisellä ja kuopuksella on aivan oma sisarussuhteensa, joka kehittyy kokoajan. Siitä pitää tehdä ihan oma postauksensa kunhan saan heistäkin napattua yhtä ihanat kuvat <3

Ihanaa helatorstaita kaikille <3


Kun vauva on rinnalla

17.05.2017

Kun mä katson Novaa silmiin imetyksen jälkeen, mä näen syvää luottamusta ja rakkautta. Vaikka vauvalla ei ole vielä sanojakaan käytössä, hänen silmistään voi lukea kaiken mitä mielessä liikkuu milloinkin. Imetyksen jälkeen Nova jää aina rinnalle hengailemaan. Ne on meidän kahdenkeskisiä pieniä hetkiä joita kukaan muu ei voi kokea samalla tavalla. Se on samalla siunaus ja harmi – toki haluaisin että Ottokin pääsee kokemaan ihan tismalleen samat hetket, koska ne ovat niin ihania. Onneksi Novalla ja Otolla on ihan omat juttunsa joita he tekevät kahdestaan.

Vauvan silmät ovat ihan uskomattomat. Noilla pienillä ihmisillä on vielä vähän keinoja käytettävissä kertomaan omasta fiiliksestä, mutta onneksi on silmät. Kuten klisee kuuluu, silmät ovat sielun peili, vauvoilla ainakin. Heidän katseensa on rehellinen ja armoton, siitä näkee kaiken. On myös ihan absurdia että vauvat eivät räpyttele silmiään juurikaan, ainakaan meidän Nova. Hän voi tuijottaa suoraan silmiin vaikka kuinka kauan samalla kuin syö.

Mä rakastan sitä hetkeä, kun Nova on jo syönyt masun täyteen, ja katson häntä silmiin, ja hän päästää irti rinnasta ja alkaa hymyillä maailman leveintä hymyä, säestäen sitä ehkä pienellä ilon kiljahduksella. Se hymy ja ilo on niin aitoa, hän on puhtaasti onnellinen siitä että sai mahan täyteen ja saa olla äidin lähellä rinnalla. Niin pieni asia, mutta vauvalle niin suuri. Vauvat eivät kaipaa paljoa, kunhan vain saavat olla lähellä ja rakastettuja.

Otin nämä kuvat maanantaina sen jälkeen kun olin imettänyt Novan. Hän sai sinä päivänä kaksi rokotuspiikkiä ja rotarokotteen suun kautta. Rokotukset menivät hyvin, ja hän rauhoittui heti kun sai tulla rinnalle niiden antamisen jälkeen. Vaikka meille aikuisille tissit ovat vaan tissit, vauvalle tissi on lohtu, rauha ja rakkaus. Se auttaa kaikkeen. Silloin kun harmittaa, pitää tarrata kovemmin kiinni pikkuruisilla sormilla, ja pitää kiinni ettei vaan kukaan vie rintaa pois. On mieletöntä nähdä miten vauva rentoutuu ja rauhoittuu kun pääsee rinnalle. Näissä kuvissa Novaa ei kyllä harmittanut, hän oli aivan oma kujeileva itsensä kun rokotuksista oli kulunut jo monta tuntia.

Nova kasvaa hurjaa vauhtia, mutta toivon että saan nauttia näistä hetkistä vielä mahdollisimman pitkään. Vaikka muutaman kuukauden päästä hän on jo paljon liikkuvaisempi, mä toivon että hän malttaa välillä jäädä siihen lähelle. Se on niin ainutlaatuista ja ihanaa, että toivon että voisin purkittaa näitä hetkiä itselleni varastoon.

Imetystä on takana nyt kolme ja puoli kuukautta, enkä sekuntiakaan vaihtaisi pois. Välillä Novalla on ollut rintaraivareita, viimeksi siinä parin kuukauden iässä, niistäkin päästiin yli ja sen jälkeen ollaan taas nautittu rauhallisista imetyksistä hytkyttelyn ja pikaruokailun sijaan. Olen onnellinen ja iloinen siitä että kaikki on sujunut näin hyvin, ja toivon että imetys sujuu hienosti niin pitkään kun Nova sitä haluaa jatkaa.

Rakastan tätä minityyppiä niin paljon <3


Oma paikka vauvamuistoille – uudistunut Liberokerho

27.04.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Liberon ja Lifien kanssa.

Kun mä tulin raskaaksi ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta sitten, meillä oli aivan erilainen elämäntilanne kuin nykyään. Tein positiivisen raskaustestin silloisen ystäväni luona, ja ekana kerroin tietenkin Otolle ja äidille, heti samana iltana soitin molemmille. Olin vasta 19-vuotias ja mua jännitti kauheasti kertoa yllätysvauvasta. Vaikka vauva oli tosi iloinen asia ja olin itse aina halunnut äidiksi, en tiennyt etukäteen miten kukaan muu suhtautuisi mun uutisiin. Onneksi ne rakkaimmat, Otto ja äiti, olivat heti alusta asti yhtä onnellisia ja iloisia kuin mäkin.

Alussa en jakanut raskauskuulumisia oikein missään, en ennen kuin perustin blogin ja aloin kirjoittaa raskaudestani siellä. Kerroin raskaudesta ensimmäisinä kuukausina vain lähimmille ihmisille ja muuten me iloittiin raskaudesta enimmäkseen Oton kanssa kahdestaan kotona. Ei me alussa muistettu ottaa edes kuvia kasvavasta vatsasta, mikä näin jälkikäteen harmittaa. Kuvat meidän muutoksesta kahdesta nuoresta kahdeksi vanhemmaksi puuttuvat alkuajoilta oikeastaan kokonaan. Jälkeenpäin niitä olisi ollut ihanaa ja hauskaa katsella.

Perustin blogin n. raskausviikolla 17 ja siitä eteenpäin masukuvia löytyykin, ja aloin jakaa kuulumisia muillekin. Rakenneultrasta kerroimme jo Facebookissa, ja olikin ihanaa miten ystävät ja sukulaiset sitten iloitsivat kanssamme ja onnittelivat siellä. Siitä asti kun uskalsimme kertoa raskaudesta, ovat ihmiset myötäeläneet meidän perheen muutoksissa ja kaikkien kolmen pienokaisen odotuksessa, syntymässä ja kasvussa ja kehityksessä.

Monet ihmiset eivät kuitenkaan halua jakaa kuvia esimerkiksi FB:ssä, mutta toivoisivat silti että läheisimmät ihmiset saavat seurata vauvan kasvua ja kehitystä helposti ja hauskasti. Siihen hyvä vaihtoehto on uudistunut Liberokerho, jossa perheelle voi tehdä oman profiilisivun. Liberokerho on koko perheelle, isovanhemmille, serkuille ja muille sukulaisille hieno tapa seurata lapsen kehitystä ja kuvia. Liberokerhosta tarinoita ja kuvia lapsesta voi jakaa myös lapselle itselleen sitten kun hän on isompi. Ainakin meidän tytöt tykkäävät kovasti kuulla millaisia ovat olleet pienempänä, ja selata omia vanhoja kuviaan.

Liberokerhon uudistuneet sivut sisältävät myös paljon uusia sosiaalisia ominaisuuksia. Sen lisäksi että omaan profiiliin voi tallettaa tärkeät muistot, uudistuneessa klubissa on nyt myös helppoa keskustella ja jakaa kokemuksia muiden vanhempien kanssa. Siellä voi kysyä myös mieltä askarruttavia kysymyksiä, sellaisia joihin muut vanhemmat ja tulevat vanhemmat voivat vastata omilla kokemuksillaan.

Vanhemmaksi kasvaminen on suuri muutos, johon paras tuki on tukea muista samassa tilanteessa olleilta tai olevilta. Liberokerho tarjoaa mahdollisuuden tutustua muihin vanhempiin ja etsiä itselleen myös samanhenkistä seuraa tulevaan lapsiperhearkeen niin halutessaan. Liberokerho on Suomen suurin vanhemmuuteen keskittynyt kerho. Se sopii niin raskaana oleville, pienen vauvan tuoreille vanhemmille kuin isompien lasten vanhemmillekin. Monelle Liberokerho tulee tutuksi Liberolaukusta, jonka saa ilmaiseksi hakea päivittäistavarakaupasta kun liittyy raskausaikana Liberokerhoon. Laukussa on tarpeellisia tuotteita ja tuotenäytteitä vauva-arkea helpottamaan.

Onko Liberokerho teille tuttu? Oletteko jo tutustuneet Liberokerhon uudistuneisiin sivuihin ja luoneet itsellenne profiilin?