Luukku 22: Meidän joulukortit 2017

22.12.2017

Mä tilasin meidän joulukortit jo monta viikkoa sitten, mutta saatiin ne vasta tän viikon maanantaina postilaatikkoon. Onneksi kerkesin vielä just lähettämään ykkösluokan merkeillä tervehdykset perille läheisille ystäville ja sukulaisille. Osalle me annetaan kortit samalla kun nähdään vielä ennen joulua.

Alun perin suunnitelmissa oli laittaa kortteihin kuva meidän kaikista kolmesta lapsesta, mutta lopulta sain napattua vahingossa niin ihanan kuvan kuopuksesta, että kysyin meidän tytöiltä haittaisiko, jos joulukortissa on vain kuopuksen kuva tänä vuonna. Heitä se ei haitannut ollenkaan, ovathan he itsekin olleet yksin vauvavuotensa joulukorttien kuvissa. Eli siksi meiltä lähti nyt vain kuopuksesta kuva korteissa. Enemmänkin he ihmettelivät mun kysymystä, mutta mä kun olen tällainen hömppä niin mieluummin varmistan etukäteen että asia on varmasti heille ok, kun selittelen jälkeenpäin jos jotain kysymyksiä olisi herännyt sitten kun he näkisivät kortit.

Kuva on niin ihana että mua itkettää kun katson sitä, varmasti ihanin kuva mitä olen koskaan ikinä elämässäni saanut napattua.  Täynnä tunnetta ja rakkautta ja niin söpö. Vaikka tottakai lapsia nyt on aina ihana kuvata ja omien kuvat saavat monestikin tipan linssiin, mutta harvoin sattuu vahingossa niin täydellisiä olosuhteita kuin tässä, että lapsi nukahtaa sopivasti kuusen eteen ja vieläpä tonttulakin kanssa (jonka riisuin heti pois kun olin ottanut kuvan, kun se on niin pitkä). Instagram storiesissa silloin juuri kuvasin ”Päivä videoina” kun nappasin tämän kuvan, ja silloinkin hämmästelin yhdessä teidän kanssa, että miten hän saattoikin nukahtaa niin suloisesti. Ihana minityyppi kyllä<3

Vauvavuosi on niin lyhyt, onneksi ollaan ikuistettu se moniin kuviin ja videoihin, ja meillä on siitä paljon upeita muistoja, tämä kuva ehdottomasti yksi niistä. Vaikka eletään vuoden pimeintä aikaa, on valoa onneksi ollut joinakin päivinä riittävästi, ja tämäkin kuukausi on saatu tallennettua kameran muistikortille.

Toivottavasti meidän joulukortit ilahduttavat heitä joille sellainen kolahtaa postiluukkuun. Mun mielestä joulukorttien lähettäminen on aivan ihana perinne, ja aion kyllä lähettää paperiset joulukortit hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka tuntuu että niiden itse saatujen korttien määrä väheneekin vuosi vuodelta, kun ihmiset siirtyvät toivottamaan hyvät joulut ennemmin sosiaalisessa mediassa. On ne toivotukset ihania sielläkin tietysti, mutta rakastan ripustaa kortteja jääkaapin oveen esille, niiden kuvat ja lämpimät toivotukset saavat hymyilemään aina kun niitä vilkaisee.

Tähän päivään mennessä joulukortit on toivottavasti tulleet perille, eikä yllätys mennyt pilalle postauksen takia! Siksi jätin tämän näin viime tippaan, haha. En voi uskoa, että joulu on jo ylihuomenna, ollaan koko perhe aaaaaivan täpinöissään. Huomenna on kinkunpaistopäivä, ja voin jo haistaa nenässäni mielettömän tuoksun joka valtaa alakerran kun kinkku siellä paistuu monta tuntia.

Ihanaa päivää kaikille <3


10 Kuvaa mun lapsuudesta

25.11.2017

Tässä vähän aikaa sitten etsin mummustani kuvia, ja samalla tulin käyneeksi läpi omiakin lapsuuden kuvia. Sain idean postata omasta lapsuudestani kymmenen kuvaa. Kymmenen eri hetkeä ja tarinaa niiden takana. Tehtävä oli hauska, ja haastavakin: lapsuuden kuvia kun on ainakin mulla kymmeniä albumeita. Tai ainakin yli kymmenen, en ole tarkkaa määrää laskenut. Iso osa kuvista on äidin luona ja mun papan luona, mutta on mulla itsellänikin paljon ihania muistoja albumeissa täällä kotona. Kävin niitä läpi, ja valitsin kymmenen kuvaa joiden takaa löytyy tarina, ja joista tilanteet suunnilleen muistan (vauvakuvia lukuunottamatta).

1. Pikkuvauvana äidin olkapäällä nukkumassa. Mä rakastan tätä kuvaa, ja sitä miten onnelliselta äiti näyttää. Mä vaan hengailen ihan tööttinä siinä olkapäällä, niin autuaan tietämättömänä kaikesta. Ja sohvan selkänojalla majaileva Karvinen oikein kruunaa kuvan, se oli meillä esillä monen monta vuotta.

2. Legoilla rakentelemassa. Tämä oli muistaakseni laivalta otettu, ja mä tykkäsin jo ihan pikkuisena rakennella legoilla. Muumitkin näyttivät olevan kova juttu mekosta ja henkseleistä päätellen. Tuo mun superkeskittynyt ilme on niin hauska, melkein voi kuulla kuvaa katsoessa kuinka aivot raksuttaa ”mihin tää palikka kuuluu??”.

3. ”Ja näääin minä syön ihan itse.”Taisi olla kova nälkä, aika reippaan näköisesti mä laitan ruokaa suuhun. Taisin olla hyvä syömään. Ja pöydällä kirjastosta lainattu dekkari, niin kuin äidillä aina oli kun olin lapsi. Äiti luki aina dekkareita, ja meillä sai lukea aamupalapöydässäkin jos halusi. Mä luin aina aamupalalla ja iltapalalla, sitten kun opin lukemaan itse.

4. Lihapulla eteisessä. Silloin kultaisella 90-luvullakin taisi olla tapana jättää ”vähän”kasvunvaraa talvihaalareihin. Tuloksena siis lihapulla, kun haalari kerääntyi mun lyhyiden raajojen ja keskivartalon ympärille.

5. Pallomeressä ihan yksin! Oikea onnenpäivä, missähän kaikki muut lapset on? Kyllä taisin olla ihan yhtä onnellinen pallomerestä kuin meidänkin muksut on, onhan se nyt kiva hengailla tuolla pallojen keskellä. Tämä on laivareissulta myös, me käytiin usein laivalla mun lapsuudessa, ja siksi se on varmaan mulle niin mieluisaa nykyäänkin. Mun lapsuudessa laivareissuilla mentiin aina lasten ehdoilla, ja niihin liittyy paljon rakkaita muistoja.

6. Paras kaveri ja lempivaatteet. Tuo dino-collegepuku oli mun itse valitsema suosikki, joka muistaakseni silloisesta Ahonlaidasta ostettiin. Muistan kun oltiin valitsemassa sitä, ja äiti ehdotti jotain Titi-nalle -pukua, mutta mä halusin tuon vihreän dinopuvun. Kuvassa näkyy myös mun silloinen paras ystävä, mummun ja papan koira Benji, joka oli melkein saman ikäinen kuin minä. Me kasvettiin yhdessä siihen asti että täytin kuusi vuotta, ja Benji sairastui. Jäin kovasti kaipaamaan rakasta koirakaveria jonka kanssa vietin aina kaikki kesät ja lomat pihalla juosten. Benji tykkäsi varastaa perunoita mummun perunamaalta, ja se ei koskaan suuttunut mulle vaikka puin sille kaulakoruja ja mun vaatteita, hah.

7. Hiihtämässä mummulan pihalla. Mä rakastin hiihtää pienenä niin kauan kun sain hiihtää omilla suksilla mummulan pihalla. Sitten kun piti hiihtää koulussa, se ei yllättäen kuulunutkaan enää lempipuuhiin. Mutta mummulassa hiihdin talvella joka päivä aivan into piukassa taloa ympäri uudestaan ja uudestaan. Rakastan tämän kuvan talvista tunnelmaa.

 

8. Itse valitussa lempparicollegessa. Tuo lehmäpaita oli ihan mun suosikki, mä oisin voinut nukkua ja olla se päällä vaikka joka päivä. Ihan paras ysärityyli kyllä.

9. Pyörällä ilman apurattaita. 90-luvulla en ollut ikinä kuullutkaan mistään potkupyöristä, eikä kenelläkään mun kaverilla ainakaan ollut sellaista. Silloin pyöräily opeteltiin apurattailla, ja sitten ne otettiin jossain vaiheessa vaan pois pyörästä, ja sitten piti yrittää vaan pysyä pystyssä. Mulla kesti pari viikkoa, kun kuusivuotiaana opettelin ajamaan ilman apurattaita. Sitten kun vihdoin opin, olin niin ylpeä ja tyytyväinen! Meidän potkupyöräillyt esikoinen oppi pyöräilemään ihan ilman apurattaita neljävuotiaana, ja hänellä kesti harjoitellessa muistaakseni yksi tai kaksi iltaa.

10. Tämä kuva on otettu 1.1.2000, kun vuosituhat on juuri vaihtunut. Me kilisteltiin lasten skumpalla mummulassa, vaikka mun ilme on kyllä sellainen että olisi voinut olla aitoakin tavaraa, hah! Mutta lasten skumppaa se oli. Mulla oli kunnon bilevaatteet, vaikka oltiin ihan vaan mummulassa uusi vuosi. Tästä illasta on muitakin kuvia, joissa kaikki muut on verkkareissa, ja mulla on nämä paljettivaatteet päällä, niissä on hauska kontrasti.

Hahaa, olipa hauskaa uppoutua hetkeksi rakkaisiin muistoihin. Toivottavasti teillä oli hauskaa myös, kun katsoitte miten höpsö tyyppi mä olin pienenä. No okei, oon kyllä vieläkin! Olisi hauskaa nähdä muidenkin lapsuusmuistoja, joten jos koet idean omaksesi bloggaaja: tee ihmeessä säkin tällainen postaus. Ja eihän ole pakko jakaa kymmentä kuvaa, voi jakaa vaikka viisi.

Ihanaa lauantaita kaikille <3