Oton pettämättömät vinkit lapsiperhearkeen | AKKAVALTA

13.02.2018

Minua kymmenisen vuotta vanhempi kollegani kutsui minua tänään “konkariksi”. Ei siksi että olisin jotenkin häntä parempi työssäni, tai siksi että olisin häntä vanhempi. Mitä en ilmiselvästi todellakaan ole, sillä kuten juuri sanoin, hän on minua noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän kutsui minua konkariksi, kun kerroin hänelle siitä kuinka nukun nykyään sukat jalassa.

“Ei kyrsi niin paljoa nousta yöllä hoitamaan vauvaa kun ei jalat jäädy”, perustelin kantani.

Kollegani on meinaan juuri saanut esikoisensa. Häntä vastapäätä istuvan kollegamme vaimon laskettu aika taas on kuukauden päästä. Esikoinen sielläkin.

Tästä inspiroituneena ajattelin, tällaisena “konkarina”, jakaa muutaman asian jotka olen itse oppinut tässä vuosien varrella. Vanhemmuuteen asennoituminen ei meinaan välttämättä aina ole se maailman helpoin etappi. Vaikka me vaimoni kanssa päätimmekin ottaa pienen varaslähdön, on monilla muilla tuoreilla vanhemmilla takana vuosien parisuhde. Pienen ihmisen alun tunkeminen siihen yhtälöön on valtava muutos. Muutamasuhde kun ei toimi ihan samalla tavalla, kuin parisuhde. Toki se pieni ihminen on valtava muutos ihan kaikissa tilanteissa, ja nämä vinkit sopivatkin ihan kenelle vaan.

Kuvassa vastaherännyt ja vielä vähän uninen synttärisankari viime viikolla. 
Nuku sukat jalassa

Ironista kyllä, tämä ei ollut omasta päästä, vaan vaimoni suusta, joka muuten inhoaa sukkia. Siitä huolimatta että olen itse sukkien fanikerhon puheenjohtaja, ja kuljen kesät talvet päivisin sukat jalassa, en jostain syystä ollut keksinyt tätä pientä kikkakolmosta. Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele. Lisäbonuksena vielä se, että sukkien ansiosta herkkäuninen lapsi ei herää siihen että jalat tahmaavat kiinni lattiaan. Lämmittämään voi heittää paidankin vielä päälle, jos tykkää nukkua epämukavasti. 

Ennakoi aina

Ihan sama mistä on kyse, varaa aina yksikkö ylimääräistä. Kauppareissu edessä? Ota ylimääräinen kauppakassi. Pitkä matka ajettavana? Varaa ylimääräinen tunti ajomatkaa. Pakkasitko varavaipan? Ota herranjestas kolme lisää. Otitko mukaan yhden sosepussin? Ota myös puuro ja smoothie ja maissinaksut. Kun ei aseta itselleen liian tiukkoja tavoitteita, ja pitää huolen että on vähän pelivaraa, pysyy hermot kurissa pidempään, ja perhe kasassa.

Hamstraa “pyllypyyhkeitä” eli babywipeseja

Täytyy varmaan kohta perustaa jokin uskonlahko, kun tuntuu että saarnaan näistä ihmepyyhkeistä useammin kuin Arman Alizad poraa telkkarissa. En vain pysty tarpeeksi painottamaan näiden tärkeyttä. Näillä lähtee niin kakat pyllystä, kuin meikit naamasta ja maalit seinästä. Aivan se ja sama onko lapsia vai ei, näitä tulee aina löytymään paketti meidän huushollista.

Pyhä kolminaisuus

Pienet vauvat osaavat yllättävän hyvin kertoa mikä kalvaa, se kun on yleensä yksi kolmesta asiasta: väsy, nälkä tai jöötit vaipassa. Ennenkuin ahdistuu itkua ja huutoa, kannattaa nämä kolme käydä ensin läpi. Ja vaikka mikään niistä ei natsaa, ei siltikään kannata hermostua. Pieninkin epämukavuus mitä vauva tuntee, on kirjaimellisesti hirveintä mitä hän on koskaan kokenut. Onko mikään ihme siis jos ei aina ole kivaa.

Chillaa

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, chillaa. Liika hermoilu ei johda mihinkään muuhun, kuin ennenaikaiseen kaljuuntumiseen ja harmaisiin hiuksiin. Jos tuntee olevansa pihalla, voi vaikka jonkin vanhemmuuden oppaan selata ohimennen läpi. Kunhan muistaa että nekään eivät ole mitään raamattuja. Vauva kyllä hengittää, vaikka nukkuukin oudot pitkät päikkärit. Sillä ei ole ebolaa vaikka nokka vuotaa, etkä sinä ole maailman paskin vanhempi, ellet nyt jostain kumman syystä tarkoituksella siihen pyri. Tuskin silloinkaan.

Lastenhoito ei ole mitään rakettikirurgiaa. Suurin osa ahdistuksesta kumpuaa enemmän omasta epävarmuudesta, kuin taitamattomuudesta. Neuvola kyllä auttaa perusasioissa, ja loput opitaan sitten askel kerrallaan. Sydänkohtaus toisensa jälkeen.


Vauvan ensimmäinen vuosi videolla

11.02.2018

Synttäreistä on pian jo viikko, ja nyt sain vihdoin valmiiksi videoprojektin joka mulla on ollut kesken tavallaan jo vuoden ajan. Tein meille vauvavuodesta kaksi koostevideota, ja siinä oli aika isosti ihanaa puuhaa. Toinen video on meille, ja siinä on putkeen kaikki ikinä vauvavuoden aikana kuvatut pätkät (se on pari tuntia pitkä). Ja toisen mä jaan tänään teille tässä postauksessa. Siinä on 525 600 minuuttia eli yksi vuosi tiivistettynä kymmeneen minuuttiin. Eli yksi viideskymmeneskahdestuhannesosa vauvavuodesta, mutta kuitenkin. Pieni pintaraapaisu meidän vauvavuodesta, mutta aika ihana pintaraapaisu vaikka itse sanonkin. Tässä siis sen pidemmittä puheitta, meidän vauvan ensimmäinen vuosi videolla!

Vuosi oli kyllä ihan uskomattoman ihana, ja meni ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu kuin koko vuosi olisi oikeasti kestänyt suunnilleen yhtä kauan kuin tuo ylläoleva video, niin silmänräpäyksessä se meni ohi. Onneksi on videot, kirjoitukset, tuhannet kuvat ja ennen kaikkea, kaikki ne ihanat muistot omassa päässä tallennettuna. Lapset rakastavat katsoa vanhoja kuvia ja videoita itsestään ainakin meillä, ja olen iloinen että voin niitä heille tarjota.

Meillä ei ollut videokameraa kun olin pieni, mutta jotenkin mun omatkin 1v-synttärit oli saatu tallennettua videolle. Muistan miten innoissani katsoin sitä videota aina pienenä. Tuntui niin hassulta nähdä itsensä videolta tekemässä kaikenlaista, vaikka ei ollut mitään muistikuvia niistä hetkistä kun oli ollut niin pikkuinen. Nykyään ne videot on varmaan jossain hukassa, en ole nähnyt vuosikausiin, mikä on vähän harmi. Muistan silti mitä mulla oli päällä, mitä videolla tapahtui ja miten kivaa sitä oli katsoa.

Onneksi olen kuvannut myös isompia tyttöjä paljon videolle, ja meillä on kaksi ulkoista kovalevyä täynnä kotivideoita ja kuvia näytettäväksi aina kun lapsia kiinnostaa. Ja ne on myös varmuuskopioitu pilvipalveluun, että ei käy niin että menee hukkaan ,kuten mun lapsuuden ainoat videot. Sen verran tosin pitäisi tehdä, että yhdistäisin heidänkin videoitaan yhdeksi pitkäksi videoksi, niin olisi helppoa siitä aina joku kerta katsoa.

Vaikka rakastan kuvia, kuvaamista ja kuvien suunnittelua ja katselua, videoilla saa niin paljon moniulotteisemmin fiilistä tuotua esiin. Siksi tykkään kuvata ihan omallekin perheelle niitä videoita, ja olen hurjan onnellinen näistä kivoista muistoista!

Oletteko te kuvanneet paljon vauva- tai lapsuusvideoita, tai oliko teidän omasta lapsuudesta paljon videoita? Millainen merkitys niillä oli teille?

PS: Mun kanava on YouTubessa IINALAURA, käykää tilaamassa jos haluutte nähdä videot aina heti kun ne on ladattu sinne!