Mun suosikkileffat ja -sarjat maratonikatseluun

10.04.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

Pääsiäisenä mä aion ottaa rennosti vihdoinkin tämän muuttorumban jälkeen. Vaikka ollaan oltu jo viikkoja kaikki päivät kotona, niin meillä on hetkeksi jäänyt iltaisin sarjojen ja leffojen katselu vähemmälle, kun hommaa on vaan riittänyt joka sormelle aamusta iltaan muuton takia. Pääsiäisen pyhinä mä aion kuitenkin viettää ainakin yhden tai kaksi iltaa tiiviisti telkkarin äärellä vain välillä jääkaapille liikkuen. Saatiin vihdoin telkkarikin kiinnitettyä seinälle vanhojen omistajien jättämään seinätelineeseen ja nyt muutto alkaa olla siinä pisteessä, että ei ahdista laatikoiden määrä kun hetkeksi lösähtää sohvalle. Voi ihan hyvällä omallatunnolla chillata kun kaikki alkaa olla hyvällä mallilla.

Siksi päätinkin listata teille vähän mun suosikkileffoja ja -sarjoja maratonikatseluun, jos teilläkin on pääsiäisenä samanlaisia suunnitelmia kuin mulla, eli rentoutua ruudun äärellä. Tässä listassa on niin uutuuksia kuin klassikoitakin, mutta yhdistävänä tekijänä on se, että näitä on kiva katsoa monta putkeen!

John Wick -maratoni

John Wick -leffojen pääosassa on karismaattinen Keanu Reeves. Entinen legendaarinen palkkamurhaaja John Wick joutuu aivan käsittämättömiin tilanteisiin, joista hän selviää vain lähes yliluonnollisten taistelukykyjensä ansiosta. Hän on lopettanut uransa, mutta edelleen menneisyys vainoaa ja jokaisessa kolmessa leffassa hän kohtaa uusia haasteita. Nämä ovat todellista aivot narikkaan -viihdettä, sopivat täydellisesti rentoutumiseen. John Wick löytyy Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla, John Wick Chapter Two on Viaplayn vuokraleffavalikoimassa ja John Wick Chapter 3 Parabellum löytyy myös Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Bridget Jones -maratoni

Legenda! Mä rakastan Bridget Jones -leffoja, ne on niin hyvän mielen leffoja oikeasti. Bridget Jonesit saavat nauramaan ja itkemään ja tuntemaan niin paljon. Ja niistä tulee mulle myös muistoja, niin teini-iästä kuin sitten meidän kuopuksen odotusajaltakin, jolloin sopivasti ilmestyi kolmas osa Bridget Jones’s Baby. Se avasi mulla hanat aivan täysin, kun raskaana ollessa olin niin tunteellinen. Olen nähnyt leffan ainakin kahdesti senkin jälkeen, vaikka se on vasta muutaman vuoden vanha. Bridget Jones -maratoni voisi olla mun ohjelmassa tälle pääsiäisviikonlopulle ja voisin vaikka katsoa leffaa yhdessä kaverin kanssa, jos pidetään videopuhelu auki ja laitetaan leffat yhtäaikaa pyörimään. Kaikki Bridget Jones -elokuvat ovat katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

James Bond -maratoni

Olen nähnyt muistaakseni n. 20 yhteensä kaikista 25 James Bond -elokuvasta. Kaikki 25 leffaa löytyvät nyt yksinoikeudella Viaplayn valikoimasta! Jos suunnitelmissa on pidempikin maratoni, niin James Bondithan sopivat siihen aivan täydellisesti. Ne ovat taidokkaasti käsikirjoitettua toimintaa parhaimmillaan. Mun henkilökohtaisia James Bond suosikkeja ovat ainakin Goldfinger (legendaarinen James Bond -sitaatti ”A martini, shaken, not stirred” on tästä leffasta), vuoden 2006 Casino Royale, jonka kävin katsomassa aikoinaan ensi-illassa, Dr No vuodelta 1962, jossa Ursula Andress näyttelee Sean Conneryn rinnalla, sekä vuoden 2012 James Bond -leffa Skyfall. Kaikki James Bond -leffat ovat nyt katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -valikoimassa.

Revenge – Kosto -maratoni

Aloitin katsomaan tätä sarjaa meidän esikoisen vauvavuonna, mutta se jäi silloin kesken. Blogiharrastus vei silloin mukanaan, enkä ehtinyt seurata sarjaa telkkaritahtiin, kun se tuli kerran viikkoon ysiltä, mikä oli mulle silloin parasta bloggausaikaa, kun vauva oli nukkumassa.  Tykkäsin kuitenkin sarjasta tosi paljon, sillä siinä oli älyttömän koukuttavia juonikuvioita. Ilahduinkin nyt kun huomasin, että sarjan kaikki neljä kautta löytyvät nyt Viaplayn sarjat & leffat -valikoimasta! Ihan pakko pitää Kosto -maratoni jossain vaiheessa. Siinä ei ainakaan lopu katsottava kesken, kun on niin paljon jaksoja.

Loppuun vielä muutama yksittäinen hyvän mielen leffa, jotka voi katsoa yksitellen tai maratonina tai ihan miten haluaa!

Spy Who Dumped me

Tässä näyttelee huikea Mila Kunis ja leffa on viihdyttävä ja hauska toimintakomedia. Tämä sai ainakin mut nauramaan ja rentoutumaan, voisin katsoa uudelleenkin. Pääosassa olevat kaverukset Audrey ja Morgan asuvat Los Angelesissa. Leffassa Audreyn ex-poikaystävä ilmestyy yllättäen heidän asunnolleen ja tappajat kannoillaan hän vetää heidät mukaan kansainvälisen salaliiton sotkuihin. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Love Actually

Okei, tää sopii ehkä parhaiten jouluun, mutta, ainakin itse kaipaan sellaista taattua hyvän mielen viihdettä juuri nyt ja mikä olisikaan parempi siihen, kuin ihana Love Actually. Sen voi katsoa ainakin sata kertaa, eikä ikinä kyllästy. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Marie Antoinette

Kävin aikanaan katsomassa tämän leffan myös leffateatterissa ja tykkään siinä kaikesta! Kirsten Dunst oli yksi mun lempinäyttelijöitä silloin kun olin teini ja Marie Antoinettessa kaikki on puvustuksesta musiikkiin aivan mielettömän upeaa. Sofia Coppola teki loistavaa työtä ohjatessaan tämän. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

 

Booksmart

Superhauska komedialeffa kahdesta nörttitytöstä, jotka päättävät kokea yhdessä illassa kaiken, mitä ovat jättäneet high schoolissa tekemättä opintoihin panostamisen vuoksi. Tämä on just sellainen helppo ja naurattava leffa, jota voi katsoa silloin kun ei jaksa keskittyä mihinkään sen syvällisempään. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Missä on Emily?

Tämä leffa on hyvällä tavalla tosi outo ja kiero ja viihdyttävä! Pääosissa mahtavat Anna Kendrick ja Blake Lively.  Leffassa yksinhuoltajaäiti Stefanie tutustuu kiehtovaan ja arvoitukselliseen Emilyyn, joka on hänen lapsensa uuden ystävän äiti. Yhtäkkiä Emily vain katoaa ja Stephanie alkaa selvittää mitä hänelle oikein tapahtui. Katsottavissa Viaplayn sarjat & leffat -katselupaketilla.

Men in Black: International

Tänään 10.4. Viaplayn valikoimaan on tullut katsottavaksi myös kaikkein uusin Men in Black -elokuva International. Mä en ole vielä nähnyt sitä, mutta aloitan ehkä tänä iltana rentoutumisen juuri tästä leffasta! Se kiinnostelee kovasti, koska luulisin, että sen parissa on helppo rentoutua, se tarjoilee myös huumoria ja tietenkin komeita toimintasankareita.

Viaplayssa on muuten todella paljon kivaa katsottavaa myös koko perheelle ja lapsille, kuten tänään sinne ilmestynyt Saagan seikkailut -sarjan toka tuotantokausi! Sieltä löytyy myös paljon opettavaisia ohjelmia lapsille, sekä mahtavia koko perheen leffoja kuten Aladdin. Kannattaa tutustua!

ARVONTA INSTASSA! Käy ihmeessä Instagramin puolella mun @iinalaura -tilillä osallistumassa arvontaan, jossa voi voittaa 2kk ilmaista Viaplay sarjat & leffat -katseluaikaa!


Katsotaan vielä yksi – parhaat leffat x15 koko perheen leffamaratoniin

15.12.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.

Kun ulkona on harmaata ja kylmää, on ihanaa olla sisällä katsomassa leffaa lasten kanssa. Pidettiin tuossa viime pari viikkoa sitten lasten kanssa illalla jouluisat pyjamabileet ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Lapset saivat nukkua alhaalla alas levitetyillä patjoilla Aamulla kun patjat olivat jo niin ihanasti siinä valmiina, pidettiin vielä rento leffa-aamu yökkäreissä ja katsottiin Frozen Viaplaysta. Meillä lapsille ei tule arkisin ruutuaikaa juuri ollenkaan, koska on harrastukset, leikit kavereiden kanssa ulkona ja tietty koulu, eskari ja dagis. Siksi viikonloppuna tai lomalla on enemmän kuin ok viettää joskus koko perheen leffamaratoneja. Otetaan ihan varmasti uusiksi viimeistään joulun välipäivinä!

Meillä kaksi vanhinta lapsista jaksaa jo katsella englanninkielisiä näyteltyjä elokuvia, mutta taaperoa ne eivät tietysti kiinnosta vielä. Koitetaan valita aina sopivasti sellaisia leffoja, jotka kiinnostavat kaikkia, tai sitten taapero saa leikkiä omiaan samalla kun me katsotaan vähän isompien leffaa. Onneksi isommat tykkäävät myös edelleen piirretyistä, joten paljon on sellaisiakin leffoja, joista kaikki innostuvat yhdessä. Viaplayssa on tosi iso valikoima meidän lasten suosikkileffoja ja nyt vinkataankin teille parhaat leffat koko perheen leffamaratoniin. Puolet näistä leffoista on muuten joululeffoja, sillä Viaplayssa on paljon ihania lasten jouluisia elokuvia. Lisäksi mukana on ihania klassikoita omasta lapsuudesta!

Parhaat elokuvat koko perheen leffamaratoniin

1. Ferdinand

Ferdinand on maailman suloisin ja sydämellisin härkä, joka ei halua taistella vaan haistelee mieluummin kukkasia. Tämä leffa saa hymyilemään niin, että poskiin sattuu. Meidän lapset ihastuivat mahtavaan Ferdinand-härkään.

2. Frozen

Paras! Jos et ole vielä näyttänyt lapsille niin suosittelen. Olen itse nähnyt Frozenin noin 846468292020 kertaa, koska jokaisella meidän lapsella on ollut oma vuoden mittainen Frozen-vaiheensa jo. Frozen on vaan niin hyvä. Ja jos olette menossa katsomaan Frozen II joulupäivänä kun se ilmestyy, niin kannattaa ehdottomasti verestää muistoja katsomalla ykkönen ensin.

3. Dumbo

Dumbo-norsusta kertova elokuva on suloinen ja vähän surullinenkin. Sen saa suomeksi puhuttuna. Me tykättiin kovasti lasten kanssa siitä ja onneksi onnellinen loppu ilahduttaa, eikä leffa ole liian hurja tai liian surullinen.

4. Pentujengi ja joulupentu

Niin ihana leffa! Suosittelen tätä kaikille koirafaneille (meillä asuu heitä viisi). Pentujengi suuntaa tässä koko perheen elokuvassa pohjoiseen, sillä Joulupennusta pitäisi tulla joulupukin apuri. Joulun sanoma on hukassa vähän kaikilta – eikä vähiten Joulupennulta! Leffa on suomeksi puhuttu ja koiranpennut sulattavat kaikkien sydämet. Ollaan katsottu tämä monta kertaa.

5. Joulupukkia pelastamassa

Bernard-tonttu haaveilee keksijän ammatista. Hän keksii uuden joulumuistot mieleen palauttavan koneen, joka osoittautuukin surkeaksi pettymykseksi. Sen jälkeen kukaan ei enää usko Bernardin haaveisiin. Onneksi Bernard saa uuden mahdollisuuden todistaa kykynsä, kun joulupukki kidnapataan! Ihana jouluinen seikkailuelokuva, josta lapset tykkäävät.

6. The Grinch

Dr. Seussin klassikkoon perustuva piirretty kertoo äkäisestä Grinchistä, joka haluaa pilata kaikkien joulun. Onneksi pieni ja suloinen tyttö tekee kaikkensa saadakseen Grinchin muuttamaan mielensä. Näytelty versiokin on aivan loistava, mutta tämä piirretty on siitä kiva, että meidän taaperokin jaksoi katsoa sen.

7. Mikki Hiiri: Olipa kerran joulu

Jouluklassikko vuodelta 1999, jossa kaikki Disneyn suurimmat tähdet ovat mukana. Tämä on aivan ihana ja pitää katsoa aina joululomalla.

8. Elliot pikkuisin poro

Juuri ennen jouluaattoa yksi joulupukin poroista jää eläkkeelle, ja joulupukin pitää pikaisesti löytää sille seuraaja. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta rakastan kaikkia piirrettykä poroleffoja (ja niitä on yllättävän monta). Piirretty Elliot pikkuisin poro on yksi ihanimmista! 

9. Risto Reipas ja Nalle Puh

Aikuiseksi kasvanut Risto Reipas tapaa yllättäen rakkaan lapsuuden pehmolelunsa Nalle Puhin. Risto Reipas palaa lapsuuden muistoihinsa ja auttaa Nalle Puhia pelastamaan Puolen hehtaarin metsän ja ystävänsä. Ihanan lämminhenkinen leffa kaikille Nalle Puh -faneille.

10. Neropatin päiväkirja: Reissussa rähjääntyy

Meidän esikoinen on lukenut Neropatin päiväkirjoja ihan innoissaan ja tämä leffa menikin todella kuumille kiville. Neropatin päiväkirjasta tehty elokuva naurattaa aikuisiakin. Tämä sopii tosi hyvin vähän isompien lasten kanssa katseltavaksi.

11. Leijonakuningas

Tarvitseeko edes sanoa enempää! Vuoden 1994 klassikko on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani ja yksi niistä, joita olen säästellyt. Me katsottiin se yhdessä lasten kanssa ihan vasta ja he rakastuivat siihen vähintään yhtä paljon kuin minä. Viaplayssa on muutenkin ilahduttava valikoima oman lapsuuteni klassikkoelokuvia, kuten myös numero 12.

12. Toy Story

Alkuperäinen ensimmäinen Toy Story, jonka kävin pikkutyttönä katsomassa leffateatterissa. Sekin löytyy Viaplaysta ja se on edelleen vähintään yhtä hyvä kuin silloin 90-luvulla.

13. Mikki Hiiri: Joulu Ankkalinnassa

Ihana jouluelokuva, jossa Aku ja Mikki kaikkine ystävineen seikkailevat lumisessa Ankkalinnassa. Jos tykkäät Aku Ankasta ja Mikki Hiirestä, niin tämä on todella jees!

14. Viiru ja Pesonen: Paras joulu ikinä (Viaplay vuokravalikoima)

Meillä on ollut tämä kirja mun mummolassa siitä asti kun olin lapsi ja ruotsiksi omassa kodissa siitä asti kun meidän esikoinen oli vauva. Myös elokuvaversio on katsottu useampana jouluna. Viiru ja Pesonen ovat vaan niin suloisia ja hellyyttäviä, toimivat sekä leffassa että kirjassa ja saavat hyvän mielen aikaan. Leffa löytyy Viaplayn vuokravalikoimasta.

15. Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa

Näytelty seikkailuelokuva kertoo Clarasta, joka toivoo saavansa avaimen, joka vie hänet kuolleen äitinsä lahjan luo. Saadakseen avaimen Claran on päästävä neljänteen maailmaan, jota hallitsee tyranni Mother Ginger. Tämäkin sopii hyvin vähän vanhempien lasten kanssa katsottavaksi, sillä elokuva on englanniksi puhuttu. 

Juuri sopivasti joululomalle (21.12) Viaplayssa ilmestyvät vielä kaikki kolme Itse Ilkimys -leffaa, sekä aikuisempaan makuun jouluklassikko Love Actually. Joululomalla 27.12. ilmestyy vielä upouusi näytelty Aladdin, joka meillä on ainakin katselulistalla lasten kanssa.

Meillä on tapana Oton kanssa pitää paketointitalkoot niin, että katsotaan samalla jouluelokuvaa ja juodaan glögiä. Se tekee paketoinnista aina mukavampaa puuhaa. Viaplayssa on aikuisten joululeffoja joka lähtöön (etenkin osto- ja vuokraleffa-valikoimassa). Sieltä suosittelen paketointitalkoisiin esimerkiksi nauruhermoja kutkuttavaa The Night Before -leffaa, tai ei-niin-joululeffafaneille Viaplayn sarjat ja leffat -katselupaketilla katsottavissa olevaa The Avengers: Endgamea, joka on yksi tämän vuoden parhaista leffoista Oton mielestä.

VOITA 2KK ILMAISTA VIAPLAY SARJAT & LEFFAT -KATSELUAIKAA!

Mikä Viaplayn jouluelokuvista on sun suurin suosikki? Kommentoi vastauksesi ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa kaksi kuukautta ilmaista sarjat & leffat -katseluaikaa Viaplayhin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Osallistumisaikaa on 22.12. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!

Psst! Viaplayn lahjakortti toimii loistavasti myös aineettomana lahjana kenelle tahansa, joka tykkää leffoista tai sarjoista. Viaplay-lahjakortit on saatavilla K- ja Citymarketeista. 


Parhaat koko perheen elokuvat rentoon leffaviikonloppuun

19.01.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa.

Meille on muodostunut suunnilleen jokaviikkoiseksi tavaksi viettää aina perjantai-iltaa herkkujen ja leffan parissa, yhdessä koko perhe. Perjantaisin aloitetaan viikonloppu, ja meillä perjantai on herkku- ja leffapäivä. Viisivuotiaalla on silloin vapaapäivä, Otto on yleensä etänä ja koululainen pääsee aikaisin koulusta, joten yleensä me aloitetaan viikonlopun vietto jo hyvissä ajoin. Aina kun Oton työpäivä loppuu, lapset jo kiljuvat valmiiksi VEEEECKOSLUUUUT, koska he tietävät mitä on luvassa. Ruuan jälkeen tehdään hyvät leffaherkut, kuten vaahtokarkkikaakaota, popcorneja ja jotain hedelmiä tai marjoja ja ei kun leffan pariin koko perhe. On ihan parasta kääriytyä peittojen alle ja olla mukavissa vaatteissa ja rentoutua arkiviikon jälkeen yhdessä lasten kanssa.

Tämän kamppiksen teemana on #VIAPLAYVIIKONLOPPU ja nyt mä pääsen siis kertomaan meidän perheen parhaat leffasuosikit Viaplayn valikoimasta lasten kanssa yhdessä katsottaviksi. Ja niitähän riittää, koska Viaplayssa on tosi hyvä valikoima esim. Disneyn leffoja!

1. Lumikki

Me katsottiin tämä juuri viikko sitten perjantaileffana, ja oli jotenkin niin järisyttävä kokemus katsoa tämä lapsuuden suosikki pitkästä aikaa näin aikuisena. Ihan uskomatonta, miten 80 vuotta vanha leffa voi edelleen olla niin järjettömän hyvä. Vaikka aina sanotaan, että nykyajan lapset eivät jaksa keskittyä vanhoihin lastenohjelmiin, niin ainakaan Lumikin kohdalla ei todellakaan pidä paikkaansa. Tosin Walt Disney on kyllä sen kanssa ollut tosi paljon aikaansa edellä, ihan käsittämätöntä, että tämä leffa on tehty vuonna 1938.

2. Pocahontas

Pocahontas oli meillä juuri tämän viikon perjantaileffana, ja voi vitsit oli ihanaa katsoa se yhdessä lasten kanssa! Pocahontas oli mun lempielokuva pienenä, ja multa löytyi sekä Pocahontas-barbie, että John Smith. Molemmat löytyy itse asiassa vieläkin, ja lapset ovat leikkineet niillä vuosia tietämättä kunnolla koko tarinaa. Nyt he tietävät. Nyt he tietävät myös ihanan Meeko-pesukarhun ja Flit -kolibrin, jotka olin ihan unohtanut! Ja vitsi mikä nostalgia tuli kaikista leffan musiikeista!

3. Trolls

Trolls on vähän uudempaa tuotantoa, kuin lapsuuteni Pocahontas ja ikivanha Lumikki. Se on sympaattinen ja ihanan värikäs leffa, joka ollaan katsottu lasten kanssa ainakin pari kolme kertaa jo. Trollsit ovat hauskoja hahmoja, ja tämä on erityisesti meidän viisivuotiaan mieleen.

4. Keisarin uudet kuviot

Oton suosikki lapsuudesta, jonka mä itse näin ekaa kertaa vasta aikuisiällä, taisi olla jopa tässä kodissa! Hulvaton leffa, joka nauratti koko perhettä. Lapset haluavat katsoa sen aina uudelleen, eikä mullakaan ole mitään sitä vastaan, että aina silloin tällöin katsoo tämän uudelleenkin.

5. Ice Age 1, 2 ja 3

Niin loistavia kaikki! Ice Agessa on ihan mahtavat hahmot ja paljon sellaista läppää, joka naurattaa aikuisiakin. Sid on niin hassu ja pönttö, Manfred niin raukkeli ja Diego omalla tavallaan huippu. Näiden parissa ajankulua ei edes huomaa.

6. Mulan

Mulan oli varmaan yksi jännittävimpiä leffoja, joita lapsena näin. Me ei olla vielä katsottu sitä lasten kanssa, mutta olen nähnyt itse Mulanin useamman kerran. Se teki muhun suuren vaikutuksen lapsena, ja haluan näyttää sen myös meidän lapsille. Ehkä se onkin meidän ensi viikonlopun leffa? Tai sitten voisi pitää extra-leffapäivän vaikka sunnuntaina, meillä on ollut nimittäin sen verran aktiivinen viikko, että yksi löhösunnuntai huipun leffan parissa ei kuulosta ollenkaan huonolta.

7. Aristokatit

Mieletön klassikko vuodelta 1970, joka oli myös yksi ekoja leffoja jotka itse sain VHS:nä omassa lapsuudessani. Sitä tuli katsottua kerran jos toisenkin, mutta sen jälkeen kun luovuttiin videolaitteesta, en ole nähnyt sitä ikuisuuteen. Tämä pitää ehdottomasti katsoa myös lasten kanssa, niin hekin oppivat tuntemaan Herttuattaren, pennut ja Edgarin!

8. Coco

Coco ollaan katsottu lasten kanssa, ja se oli niin ihana ja tunteikas elokuva. Lapsetkin tuntuivat herkistyvän sitä katsoessaan. Siinä on hieno tarina ja ihan mieletön visuaalinen ilme. Ihanan erilainen piirretty elokuva, ihan toista maata kuin perinteisemmät Disney-leffat.

9. Ballerina

Ballerina kertoo nuoresta orpotytöstä, joka haluaa balettitanssijaksi ja pääsee arvostettuun balettikouluun karattuaan orpokodista parhaan ystävänsä Victorin kanssa. Elokuvassa seikkaillaan 1800-luvun Pariisissa, ja se on tosi kaunis ja hieno leffa.

10. Peter Rabbit (Viaplayssa 29.1.)

Beatrix Potterin klassikkon pohjalta tehty elokuva, joka kertoo kapinallisesta Petteri Kaniinista ja hänen sisaruksistaan, jotka asuvat Mr. McGregorin puutarhassa. Me vuokrattiin tämä joskus viime vuoden puolella, ja tykättiin tosi paljon. Ihanaa, että se tulee Viaplayhin, niin sen voi katsoa uudelleenkin.

Sellaiset 10 leffaa! Tätä listaa tehdessä tuli kyllä niin fiilis alkaa viettämään leffailtaa, että me taidetaan nyt Oton kanssa alkaa katsomaan jotain super hyvää! Vaikka mä tässä listasin nyt näitä perheleffoja, on Viaplayssa paljon hyviä sarjoja ja leffoja myös aikuisille. Sinne on esimerkiksi nyt tammikuussa juuri tullut The Blacklistin 6. kausi, X-Filesin 11. kausi ja upouusi scifi-sarja nimeltä The Gifted. Seuraavan kuukauden sisällä on tulossa myös aika hyviä leffoja, kuten Ant Man and The Wasp (15.2.) ja Tully (1.2.).

ARVONTA: VOITA 2kk ILMAISTA VIAPLAYN KATSELUAIKAA!

Kolme onnekasta voittaa itselleen (tai kaverille annettavaksi) koodin, jolla saa 2kk ilmaista Viaplayn Sarjat & Leffat  -katseluaikaa.  Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen miten itse viettäisit #VIAPLAYVIIKONLOPPUa ja kenen kanssa. Osallistumisaikaa on 26.1. klo 23.59 asti ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan yhteensä 3 voittajaa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydätte TÄÄLTÄ.