Raskausviikko 14

23.08.2016

Nyt mennään jo raskausviikon 15 loppupuolella, mutta tänään on aika kurkistaa edelliseen kuluneeseen raskausviikkoon, joka oli raskausviikko 14. Se oli aika ihana viikko, mistä siis lisää alla olevalla videolla! Tämä video aloittaa nyt Raskauspäiväkirja-sarjan, jota tulen jatkamaan ihan synnytykseen asti niin pitkään kuin viikkoja riittää. Näitä on varmasti hauskaa katsella itse sitten jälkeenpäin.

Joku kovasti harmitteli sitä, että teen raskausviikkopostaukset videolle enkä kirjoitettuna. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö raskausjuttuja tulisi blogiin, tulee niitä kyllä ja mahakuvia myös. Ne ihan kaikkein perinteisimmät viikkokuulumiset tulevat vaan videolta, ainakin näin aluksi. Toki ajattelin lisätä aina näiden videoiden yhteyteen tänne blogiin myös mahakuvan, ja lisäksi teen varmasti välillä vertailua edellisten raskauksien ja tämän kolmannen välillä näissä postauksissa myös ihan tekstinä ja kuvina.

Ei kannata ajatella videota ja tekstiä toisiaan poissulkevana juttuna, vaan nimenomaan toisiaan täydentävänä. Videot on juttu jota tosi moni on kaivannut vuosien aikana, ja mä haluan tarjota myös niitä. Jotkut eivät jaksa lukea, toiset eivät jaksa katsoa videoita, jokainen voi sitten valita oman tapansa seurata höpötyksiä jos on niistä kiinnostunut.

Raskausviikkopostaukset eivät myöskään ole ainoita raskauteen liittyviä postauksia joita tänne aion tehdä, vaan aiheita on vaikka kuuuuuinka paljon muutenkin. Pukeutuminen, ajatukset tulevaisuudesta ja vauvasta, Oton suhtautuminen, miltä tuntui kun testi näytti positiivista, rakenneultra ja lasten suhtautuminen. Mulla on vaikka kuinka paljon sanottavaa ja tässä siitä vain murto-osa.

Ensimmäinen oma ”kunnon” video oli jännittävää tehdä ja kuvata, ja tiedän että mulla on varmasti paljon opittavaa vielä. Tässä ekassa videossa halusin myös vähän kertoa uudesta kanavasta, ja siksi raskauskuulumisia oli aavistuksen verran vähemmän. Seuraavaan videoon tulevat mukaan myös esimerkiksi neuvolakuulumiset (kävin neuvolassa tänään), joten itse raskausaiheista sisältöä on sitten enemmän siellä mukana! Varmasti kun näitä tekee enemmän niin muotoutuu se oma tyyli tehdä ja oma rakenne videoille, ihan niinkuin blogatessakin. Katselin äsken Zeldan odotusajalta raskausviikkopostauksiani, ja ihan samalla tavalla niissäkin ekat mahakuvat olivat vähän epämääräisiä, kunnes loppua kohti sitten tyyli selkeytyi ja tuli yhtenäisemmäksi. Tekemällä sitä oppii eikä jahkailemalla ja ihmettelemällä.

Kertokaa ihmeessä mitä tykkäätte, ja käykää tilaamassa mun kanava. Kanavalla on jo reilusti yli 500 tilaajaa ennen tämän ekan videon julkaisua, joten kiitos ihan hurjasti teille kaikille! Ihanaa päiväät yypit <3


Coffee talk ja mun uusi youtubekanava!

21.08.2016

Lupailin teille aiemmin, että tulen tekemään jatkossa enemmän videoita. Nyt ensimmäinen niistä olis valmis, sillä kuvattiin The Realm Of Maria -kanavan Marian kanssa teille pätkä tällä viikolla, ja olen laittanut pystyyn oman kanavan youtubeen, vihdoin! Kanavan nimi on iinalaura, eli sama kuin mulla on kaikissa somekanavissakin. Mun kanavalle pääsette TÄSTÄ! Ensimmäinen oma videoni kanavalle on jo työn alla, siis kuvattu, ja ilmestyy alkavan viikon aikana, joten jos haluatte jatkossa seurailla vähintään kerran viikossa ilmestyviä videoita, tilatkaa ihmeessä. Tein siis uuden kanavan siksi, että mulla on aiemmin ollut niin monta eri kanavaa joissa on videoita yhteensä yli 50 ja tilaajiakin satoja vaikka en niihin säännöllisesti tuota sisältöä. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä.

Marian kanssa me haluttiin tehdä jotain erilaista, ja otettiin käsittelyyn aihe josta meillä molemmilla oli paljon ajatuksia, nimittäin arjen realistisuus tai epärealistisuus blogeissa ja vlogeissa. Saatiin aikaiseksi mielestäni hyvä keskustelu, ja oli mahtavaa vaihtaa ajatuksia samassa veneessä olevan ystävän kanssa. Toivottavasti video herättää teissäkin ajatuksia!

Jos näistä coffee talk -tyyppisistä videoista tykätään, ajateltiin tehdä niitä jatkossa lisää aina vuorotellen kummankin kanavalle.  Eli kun tämä eka video nyt löytyy Marian kanavalta, seuraava video tulisi sitten mun kanavalle, ja aihekin on jo mietitty: Lasten käytöstavat. Meillä on paljon muitakin aiheita joista haluttaisiin jutella ja tehdä videoita, ja niitä saa myös ehdottaa meille. Suomessa ei hirveästi tämän tyyppistä, maailmalla todella suosittua, tubesisältöä ole vielä meiltä äideiltä, ja siksi olisikin hauskaa tehdä lisää jotain ihan uutta.

Mun omalle kanavalle on jatkossa tulossa vaikka ja mitä, ja mä olen tosi innoissani ja samalla mua kauheasti jännittää! Koska raskausviikot on jo kahteen kertaan lähinnä kirjoitettu, ajattelin että voisin jatkossa kertoa kuluneesta raskausviikosta aina videolla. Lisäksi tietenkin kuvataan lasten ja Oton kanssa kaikkea mahdollista, ja mulle saa esittää toiveita videoista joita haluaisi nähdä. Mä en ehkä koe olevani sellainen perinteinen sekoiluvideoiden tekijä (vaikka aika paljon huvittavia poistettuja kohtauksia meidän yhteisvideon loppuun saatiinkin), mutta muuten olen innostunut kokeilemaan vaikka mitä. Marian kanavalta löytyy My Day -videoita, tutoriaaleja, mielipiteitä ja vaikka mitä. Tsekatkaa ihmeessä sekin ja laittakaa tilaukseen! Ja niille jotka eivät videoista kauheasti tykkää mä lupaan että blogi kyllä päivittyy ihan yhtä usein edelleen, koen vaan että on aika ottaa oikeasti haltuun vihdoinkin yksi tärkeimmistä somekanavista, joka täydentää blogia omalla ihanalla tavallaan.

Hei ja itseasiassa, toinenkin video on jo kuvattu, sillä meillä on takana aivan huikea viikonloppu Turussa ihanien ystävien luona. Siitä lisää myöhemmin myös. Kotiuduttiin juuri ja täytyy sanoa että näin super ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen mulla on veto niin pois että taidan vaan syödä pari ruisleipää ja alkaa nukkumaan.

Kivaa iltaa ja hyvää yötä kaikille ja kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette! <3