Häägalleria Hotelli Katajanokalla

09.09.2013

Me käytiin lasten ja ystäväni Inan kanssa piipahtamassa lauantaina Häägalleria -tapahtumassa Bestwestern Hotel Katajanokalla jonne sain kutsun. Hotelli Katajanokkahan on siis tämä entinen Katajanokan vankila, ja miljöö oli aivan mieletön. Eipä uskoisi että vankilasta saa niin makean hotellin. Häägalleria oli ikäänkuin pieni häämessu-tapahtuma, vaikkakin näytteilleasettajia oli aika niukasti. Ihan mukava juttu minun kannalta että tapahtuma oli pieni, lasten kanssa ei olisi ollutkaan mahdollista nyt käydä kunnolla isoilla häämessuilla, mutta tuolla tunnelma oli mukavan leppoisa ja monella muullakin oli mukulat mukana.

IMG_2578xNäytteilleasettajia joiden ständeihin me käyttiin tutustumassa olivat mm. Stilissima -hääpukuliike, Frakkipalvelu Nam, Makutaivas ja Marian konditoria. Stilissiman ständiltä nappasin mukaani monen monta esitettä ja Frakkipalvelu Nam jäi mieleen myös. Heiltä voisi löytyä oikeanlainen asustus Otolle ja bestmaneille meidän tärkeään päivään. Ainakin pari heidän pukuihinsa sonnustautunutta herrasmiestä hengaili tyylikkäänä paikanpäällä ja teki meihin vaikutuksen. IMG_2586 IMG_2592 IMG_2594 Makutaivaan ständillä maisteltiin mielettömän ihania herkkuja, jotka todella veivät kielen mennessään. Ehkäpä meidänkin Karkkibuffetissamme olisi tilaa muutamalle käsintehdylle tryffelille, ainakin aprikoositäytteiset valkosuklaat sopisivat väritykseltään meidän teemaamme ja nekin olivat kyllä todella herkullisia, vaikka nuo yläpuolella olevat vadelmaiset namit olivatkin mun ehdottomia suosikkeja.

IMG_2498Meidän pienet messuvieraat saivat ilmapallot ja viihtyivät hyvin Sandei-nimisen bändin musiikin tahdissa koko tapahtuman ajan. Zeldaa vähän pelotti hänen oma ilmapallonsa, mutta muuten kaikki sujui oikein kivasti ja mäkin kerkesin kuvaamaan vähän ja tutustumaan näytteilleasettajiin.

IMG_2421xTapahtumassa oli näytteilleasettajien ja häämenumaistajaisten lisäksi ohjelmassa myös kaksi upeaa Stilissiman muotinäytöstä kauniine malleineen ja mielettömän upeine hääpukuineen. Näytöksissä olivat esillä Stilissiman vuoden 2014 hääpuku-uutuudet. Mullahan ei siis vielä ole hääpukua, ja nyt meni taas pää vähän lisää sekaisin että mitähän mä haluan ja mistä pukuni hankin kun Stilissiman esittelemät puvut olivat kaikki niin kauniita. Mallien kampaukset olivat Hiusgallerian käsialaa ja meikit oli tehnyt meikkitaitelija Janika Lindevall.Vankilamiljöö oli ihan mahtava ja antoi kivaa kontrastia herkän kauniille  hääpuvuille. Mä kuvasin pukuja teillekin ja pääsin mukavan lähelle kuvaamaan!

IMG_2425x IMG_2436 IMG_2482 IMG_2504 IMG_2511 IMG_2524 IMG_2530 IMG_2535 IMG_2537 IMG_2549Pukuja oli paljon enemmänkin esillä, mutta valitettavasti en saanut aivan kaikkia kuvattua kun mulla oli nuo pari piskuista kukkaistyttöä mukana ja he vaativat ajoittain oman osansa mun huomiosta, mutta oli tässä tosi monta upeaa luomusta jo kuitenkin! Mikä on teidän suosikkinne? Mä tykkään erityisesti tuosta kauniista olkaimettomasta pitsipuvusta jossa on strassivyötärönauha ja mun toinen suosikkini oli tuo yksiolkaiminen puku jonka yläosassa oli myös pitsiä. Lyhyille tai tyllihelmaisille puvuille en niin syttynyt, vaikka kaikki olivatkin ihan mielettömän nättejä mallien päällä. Kapealinjaiset pitsipuvut vaan kolahtavat enemmän mulle!

Mä nyt päätin inspiroitua tästä ja ottaa itseäni viimein hääpukuasiassa niskasta kiinni, seuraavana on siis vuorossa sovitusajan varaaminen. Taidankin suunnata sinne Stilissimaan! Häihin on muuten enää alle viisi kuukautta, miten ihmeessä tämä aika on kulunut näin nopeasti?

PS: Käykääpä osallistumassa arvontaan ellette vielä ole käyneet, Lumoavan koruja voit voittaa kommentoimalla TÄHÄN postaukseen!


Tervetuloa mukaan!

24.06.2013

DSC06112 DSC06114 Moi kaikille!

Mä oon vähän väläytellytkin tasaisin väliajoin alkuperäisen blogini puolella meidän aikeista mennä naimisiin, mutta nyt teillä kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä seuraamaan meidän matkaa alttarille ihan omassa blogissaan, täällä! Jatkossa aion siis olla uhkarohkea ja tuplata työmääräni kirjoittamalla oman blogini lisäksi tätä hääblogia, sukkuloiden samalla perhearjen ja näiden loputtomien hääjärjestelyiden keskellä. Toivottakaa onnea!

Mähän olen häiden järjestämisessä aivan täysi untuvikko, muutaman kerran on tullut jonkun sukulaisen tai tuttavan häissä vierailtua mutta muuten olen save the date -korttien, bonjour -pukujen ja häävalssin keskellä kuin kala kuivalla maalla. Mulla on paljon haaveita ja lennokkaita ideoita siitä millaisia asioita haluan tuoda meidän häihimme ja millä tavalla, mutta tämä toteutuspuoli tuottaa vielä paljon haasteita. Onneksi mulla on apunani maailman parhaat kaasot, perhe ja ystävät. Sekä tietysti suurimpana tukena ja turvana tuo tuleva aviomies mutta hänet varmaan lasketaan perheeseen kuuluvaksi!

Jos luulette nyt lukevanne tavallista hääblogia, olette väärällä sivulla. Kuten kaikki mun alkuperäistä blogia lukevat tietävätkin, mä en ole mikään mailman perinteisin ihminen, eikä meidän perhe tai rakkaustarinakaan ole kovin tavallinen. Tulevat häämme noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa, ja uskon että ennen kuin me sitten viimein sanotaan Oton kanssa tahdon, tulee olemaan vielä aika monta hassunhauskaa käännettä matkanvarrella.

Alunperinhän meidän tarkoituksena oli mennä naimisiin kesällä 2014 ja menestyksekkäästi varailin vihkiaikatoiveita Helsingin keskustassa sijaitsevaan suosikkikirkkooni heinä- ja elokuulle ensi vuonna. Aikavaihtoehtoja sai kuitenkin laittaa yhteensä 30 kappaletta ja tyypilliseen tapaani päätin viimeiseksi vaihtoehdoksi laittaa villin kortin – meidän vuosipäiväämme lähimmän lauantain eli helmikuun 8:n päivän ja kuinka ollakaan aika moni muukin halusi mennä naimisiin juuri heinä- tai elokuusssa, ja niin me saatiin sitten tämä viimeinen vaihtoehto vihkiajaksemme.

 Nyt tilanne on siis se että hääpäivään on aikaa vajaat yhdeksän kuukautta ja meillä on valmiina se vihkiaika ja vihkipappi jonka varasin pari viikkoa sitten kun suunnittelimme tyttäremme kastetilaisuutta tutun papin kanssa. Meidän suhde on ollut muutenkin suhteellisen nopeasti etenevää sorttia ja suhteellemme tyypillisesti me häidenkin kanssa mennään eikä meinata vain. Hieman kauhistuttaa tämä lyhyehkö aika ja se miten ehdimme kaiken hoitaa, mutta eiköhän se onnistu. Ja luulenpa että aika moni on mennyt menestyksekkäästi naimisiin vieläkin lyhyemmällä varoitusajalla!

Tässä kaikessa lyhykäisyydessään melkein kaikki mitä mä tällä hetkellä tiedän meidän häistä varmasti. Hääkirkosta mä kerron teille myöhemmin lisää, mutta senverran paljastan että saatiin juuri se kirkko joka haluttiinkin, onneksi.

Mahtavaa päivää kaikille ja tervetuloa mukaan seuraamaan!

PS: Sivupalkista löytyy linkit blogloviniin ja blogilistalle, ja blogin voi lisätä myös bloggerin lukuluetteloon aivan kuten muutkin Kideblogit! Pienistä alkukankeuksista johtuen kappalejakojen teko hieman vielä ontuu kun rivinvaihdot eivät jostain syystä näy valmiissa postauksessa vaikka muokkaustilassa toimivatkin moitteettomasti, mutta yritän korjata asian pian!