Miten löytää uusia ystäviä

25.10.2018

Viime viikolla ystäväni Maria huikkaili mulle IG Storiesissa, että olisinko halukas kirjoittamaan yksinäisyydestä, ja auttamaan ehkä seuraajiani löytämään itselleen uusia ystäviä. Aihe on ihan valtavan tärkeä, ja totta ihmeessä olen kiinnostunut! Kysyin myös teiltä äänestyksessä, että oletteko kiinnostuneita tällaisesta postauksesta, ja melkein kaikki (94%) vastasivat KYLLÄ! Joten tässäpä tulee mun kokemuksia ystävyydestä, yksinäisyydestä  ja ystävien löytämisestä. Ja lopussa sitä luvattua apua ystävien löytämiseen.

Uskon tässä vuosien aikana kokeneeni vähän molempia: sen kun on ihan hirveästi läheisiä ystäviä, ja sen kun tuntuu että ei ole ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut tosi nopea tutustumaan, ja mun ympärillä on lähes aina ollut paljon sekä tuttuja, kavereita että ystäviä. On kuitenkin ollut aika, kun olen huomannut, että kaikki läheiset ystävät ovat joko fyysisesti ihan järjettömän kaukana, tai sitten muuten vain kadonneet. Olen toki siitä onnekas, että mun vierellä on jo pian 8 vuotta ollut Otto, ja vaikka olen kokenut yksinäisyyttäkin, olen aina pystynyt puhumaan kuitenkin hänelle. En ole koskaan ollut 100% yksin ja se on jo iso asia.

Se ajatus siitä, että joku on ihan yksin, että ei oikeasti ole yhtään ketään kenelle kertoa päivän hauskoista sattumuksista, kenen kanssa lähteä kahville, jakaa murheita tai osuvia meemejä tai kysyä kaikenmaailman kysymyksiä, on sydäntä särkevä. Ja tiedän, että se ajatus on monelle totisinta totta. Jokainen meistä tarvitsee niitä ihmisiä, kenen kanssa jakaa arkea ja ajatuksia. Ihmisiä, kenen seurassa voi olla oma itsensä ja näyttää oman haavoittuvaisuutensa. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, muistavat laittaa whatsappissa viestiä ja kyselevät ”Mitä sulle kuuluu?”.

Kaikkein yksinäisin olen ollut, kun menetin erään mun entisistä parhaista ystävistäni silloin kun meidän elämä mullistui esikoisen myötä. Samaan aikaan mun kaksi pitkäaikaista parasta ystävääni asuivat toinen Rovaniemellä ja toinen Jyväskylässä. Vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä kaipasin muutenkin ystäviä enemmän kuin koskaan ennen, sillä olin paljon kotona ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa. Ei mua käynyt kukaan Oton lisäksi katsomassa sairaalassa, kun olin vuodelevossa vikoilla raskausviikoilla. Ei mun ollut niin helppoa lähteä jonnekin minglaamaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin vastasyntyneen kanssa, niinkuin ennen vauvaa oli ollut. En tavannut ihmisiä koulussa tai töissä, vaan mun oli pakko alkaa etsimällä etsiä ystäviä itse.

Silloin samoihin aikoihin olin perustanut blogin, ja aloin ensin tutustua toisiin bloggaajiin. Vuonna  2011 piirit olivat vielä tuhat kertaa pienemmät kuin nykyään, ja samanhenkistä seuraa löytyi helposti toisista nuorista äideistä. Vaikka en tavannut ihmisiä fyysisesti, jo se, että oli joku kenelle jutella FB:ssä oli tosi ihanaa ja terapeuttista. Esikoisen ollessa n. puolivuotias mä tutustuin toiseen äitiin, jonka kanssa alettiin käymään läheisen asukastalon perhekahvilassa. Sillä oli ihan valtavan suuri merkitys ihan kaikkeen. Oli niin upeaa jakaa kokemuksia vanhemmuudesta toisen äidin kanssa, ja nähdä millaista se arki oli toisessa nuoressa perheessä. Käytiin usein vaunulenkeillä ja se oli kultaakin kalliimpaa.

Sittemmin toinen mun kaukana asuneista ystävistä on muuttanut Helsinkiin, ja muiden etä-ystävien kanssa tavataan aina kun mahdollista. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin töiden kautta, ja olen löytänyt rakkaita ystäviä Oton perheen ja ystävien kautta. Monista vanhoista kavereista tai tutuista on tullutkin näiden vuosien aikana niitä ystäviä, joihin tukeutua. Muutamasta blogin seuraajasta on myös kehittynyt ihan ystäviä, kun ollaan esimerkiksi vaihdettu niin monia kommentteja ja myöhemmin viestejä, ja sitten jo tavattu. Koen suurta onnea, että ympärillä on niin ihania ja mahtavia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja.

Postauksen kuvat on ottanut ihana Mona, johon olen tutustunut vasta tänä vuonna! Ihan mahtava tyyppi <3 Meidän piti käydä vaan lounaalla, mutta sitten päädyttiinkin vielä kahville ja vielä ex tempore -pikareissulle leikkipuistoon.

Mä olen ihmisenä sellainen, että mun on helppoa tutustua vaikka leikkipuistossa, juhlissa tai fb-ryhmässä toisiin. Moneen ystävään olen tutustunut esimerkiksi Instagramissa, ja sitten vaan sopinut treffit ja mennyt vaikka lounaalle. Mulle on luontaista tutustua helposti ja oon sellainen avoin ja puhelias tyyppi. Monet ei kuitenkaan koe tutustumista yhtä helpoksi kuin minä, ja jos jää esimerkiksi muuttuvan elämäntilanteen myötä yksin, voi jäädä yksin pitkäksi aikaa. Vaikka kaikki eivät olisikaan niin puheliaita tai kovia tutustumaan, me kaikki kuitenkin tarvitaan ystäviä, ja meillä on oikeus saada ystäviä. Meillä kaikilla on tarve tukiverkolle ja ihmisille, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

Olen hurjan iloinen siitä, että olen kuullut teiltä esimerkiksi mun järjestämissä lukijailloissa syntyneistä pitkäaikaisista ystävyyssuhteista! Ihan älyttömän siistiä, että olen voinut tuoda kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta tyyppiä yhteen ja he ovat muodostaneet ystävyyssuhteen. Haluaisin vaan liittää hurjasti enemmänkin ihmisiä yhteen, kuin heitä jotka ovat vuosien varrella päätyneet lukijailtoihin mukaan.

Haluaisin tarjota sellaisen matalan kynnyksen tutustumispaikan tämän postauksen kommenttiboksissa, kuten Maria ehdotti. Tänne saa ilmoittautua halukkaita, jotka toivoisivat uusia ystäviä. Kommenttiin voi laittaa vaikka pienen ”ilmoituksen”, että kuka on ja mistä päin (tai kertoa itsestään mitä ikinä haluaakaan), ja muut voivat sitten huikata siihen, jos ovat vaikka samalta paikkakunnalta tai muuten haluavat tutustua. Mä toivon että tämän myötä syntyisi monta uutta ystävyyttä, kahvitreffejä tai mitä ikinä haluattekaan tehdä toistenne kanssa. Sitten kun on halukkaat kasassa, ihmisten on helppo perustaa vaikka whatsapp- tai fb-ryhmiä, tai jutella ihan kahden kesken tai tavatakin. Ja jos edes kaksi uutta tyyppiä löytäisivät toisensa, olisi tämä jo onnistuminen. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäviä kaipaava tarttuu tähän, ja löytää itselleen seuraa!


Meidän viikon kuulumiset pähkinänkuoressa

27.07.2018

Oton kahden viikon työpätkä kesäloman ja isyysloman välissä on nyt ohi, ja meillä on vielä pari viikkoa aikaa ottaa rennosti, reissata, puuhailla kaikkia kesäjuttuja ja olla vaan, ennen kuin KOULU alkaa. En oikeasti voi uskoa, että mä kirjoitan näin, mutta niin sitä vaan ollaan jo siinä vaiheessa kesää, ja elämää, että esikoinen menee kohta kouluun. IIK!

Tänään käytiin Ikeassa hakemassa koululaiselle työtuoli tulevaan koululaisen huoneeseen, ja hän ihan uskomattoman fiksusti valitsi itselleen mustan tuolin, koska kuulemma se sopii sittenkin, vaikka hänen lempivärinsä vaihtuisivat, koska musta sopii kaiken kanssa, eikä mene likaiseksi. Jotain lämmintä läikähti sydänalassa tuon kuullessani, viisaita sanoja tyttäreni. Tekstiilejä on helppo vaihdella mieltymysten mukaan, mutta sellaiset isommat hankinnat, kuten juuri työtuoli, on tosiaan hyvä tehdä sillä perusteella, että ne kestävät mahdollisimman hyvin aikaa (sen lisäksi, että ovat ergonomisia). Itse en tosin aina ole ihan yhtä viisas, mutta pitääpä ottaa tyttärestä mallia.

Olen käynyt kotona kaappeja läpi, jotenkin on iskenyt sellainen perinteinen loppukesän siivousvimma ja tarve laittaa jokainen kaappi ihan tiptop ennen kuin se arki taas alkaa. Sitten kun on kaikki kaapit järjestyksessä, on hyvä fiilis aloittaa arki. Pitää jaksaa kuvata vaatteita myyntiin, ja osa pitää varmaankin roudata vaikka Ipanaiseen, johon olin viimeksi tosi tyytyväinen. Varsinkin noita kuopuksen vaatteita on ihan hillitön kasa, kun hän on kasvanut niin paljon!

Me ajateltiin tänään ottaa vähän evästä pihalle ja mukavat vaatteet ja tyynyjä, ja katsella kuun pimennystä lasten kanssa ainakin alkuun. Varttia vaille kuudelta herännyt taapero tosin saattaa nukahtaa ennen kuin kuunpimennys ehtii edes alkaa, mutta jospa nuo isommat jaksaisivat ihmetellä punaista kuuta meidän vanhempien kanssa. Sen pitäisi näkyä loistavasti meidän terassille, ja odotetaan innolla sitä. Onhan se nyt jännittävää, kun tällaista ei tapahdu kovin usein. Lapsetkin aikovat ottaa omalla kameralla kuvia punaisesta kuusta.

Löydettiin lasten oman digikameran akku juuri tässä yhtenä päivänä, kun siivosin keittiön krääsälaatikkoa. En tiedä miksi akku aikoinaan joutui pois kameran sisältä, mutta se on ollut pari vuotta hukassa. Aina välillä ollaan etsitty sitä ilman tuloksia, mutta nyt se sitten onneksi löytyi ihan vahingossa. Ladattiin akku, ja iskettiin se kameran sisään. Kameran muistikortti oli täynnä kuvia ja muistoja kahden vuoden takaa, lasten näkökulmasta tallennettuna. Ne olivat aivan ihania! Ja lapset olivat niin innoissaan, kun saivat taas kameran käyttöön. Pitää kysyä heiltä, jos saan näyttää niitä kuvia täälläkin, tuli nimittäin ainakin itselle niin ihana rakkaudentäyteinen nostalgiafiilis niistä kuvista. Juuri niihin aikoihin mulla ja Otolla oli suuri salaisuus, jota nuo pienet ihanat eivät vielä tienneetkään, nimittäin meidän kuopus, joka silloin oli vasta muutaman sentin kokoinen pieni katkarapu mun mahassa.

Postauksen kolme ylintä kuvaa on otettu ehkä tämän kesän vikalla aikuisten uintireissulla ihanalla Kivinokan uimarannalla, joka on kertakaikkisen hurmaava paikka. Pakko mennä sinne vielä lastenkin kanssa uinnille joku päivä, kun siellä on niin kaunista ja viihtyisää. Eilen testattiin Kallvikinniemen uimaranta, joka oli aivan superkaunis sekin ja niin ihanalla paikalla. Melkein unohti olevansa Helsingissä, ja matalaa vettä jatkui super pitkälle, ihan unelmaranta pienten lasten kanssa. Tuossa juuri yläpuolella kuva sieltä, sekä kuva mun eilisestä lounaasta, kun näin erästä vanhaa ystävääni, jonka kanssa ei oltu IKINÄ käyty lounaalla. Siis ikinä, vaikka ollaan tunnettu vuodesta 2009 asti, ja vaikka ollaan jopa asuttu kämppiksinä pitkiä aikoja. Silloin käytiin toki usein syömässä vaikka Mäkissä, mutta ei koskaan lounaalla. Mutta hei, ekoja kertoja, vielä näin pitkän tuntemisen jälkeen. Aika siistiä!

Ihana viikko takana uintireissuineen ja kesätouhuineen töistä huolimatta, ja kaksi viikkoa koko perheen yhdessäoloa edessä, JES! Nyt otetaan kaikki ilo irti Oton lomasta, näistä helteistä ja siitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Mikäs sen parempaa! Ihanaa viikonloppua kaikille <3