Meidän juhannuksen tunnelmat

29.06.2021

Juhannus 2021 oli i-h-a-n-a! Niinkuin oikeastaan koko viime viikko. Vihdoinkin tuntuu, että on päässyt kiinni normaaliin elämään, saanut tavata rakkaita ihmisiä ja nauttia kesästä. Meille tuli juhannukseksi Emilian ja Topiaksen porukka Turusta ja päästiin myös ensimmäistä kertaa tapaamaan meidän vastasyntynyttä ihanaa kummipoikaa. Hän vei kyllä aivan täysin meidän sydämen. Niin suloinen ja ihana tyyppi, joka viihtyi pitkiä aikoja myös mun ja Oton sylissä. Voin kertoa, että meidän molempien vauvakuume kyllä kasvoi ainakin tuhatkertaiseksi juhannuksen aikana, kun päästiin nuuhkuttamaan vauvantuoksua ja pusuttelemaan minikokoisia varpaita.

Tehtiin yhdessä Emilian kanssa myös perinteiset kukkaseppeleet koko porukalle, myös vauva sai oman miniseppeleen. Tällä kertaa ostin seppelekukat valmiina kaupasta, niin päästiin helpommalla. En jaksanut lähteä mahan kanssa kykkimään kukkaniitylle, mutta tämä toimi ihan hyvin näinkin. Bongasin fb:stä kukkatarjouksen yhdestä tietystä K-marketista ja käytiin sieltä hakemassa vielä tuoreita kauniita pioneja hintaan 1,50€/3 kappaletta. Supermarket-kukkien kanssa (varsinkin pionien) on usein vähän arpapeliä, että miten hyvälaatuisia ovat, mutta nämä pionit aukesivat aivan mielettömän kauniiksi ja upeiksi, eikä hajukaan ollut paha, kun joissain pioneissa on vahva ominaistuoksu. Saatiin ihanat kukkaseppeleet tehtyä ja oli niin ihanaa askarrella. Vauva nukkui juuri sopivasti pitkät päikkärit sillä aikaa kun me askarreltiin.

On kyllä niin suuri onni ja siunaus, kun on ystäväperhe, jossa on paljon samanikäisiä lapsia ja joiden kanssa on muutenkin paljon yhteistä. Meillä oli niin rento juhannusviikonloppu. Lapset tulevat super hyvin toimeen keskenään ja heitä ei kyllä paljoa sisällä näkynyt, kun heillä oli niin hyvät meiningit yhdessä. Pelasivat, pomppivat, uivat, kävivät puistossa, kuvasivat oman leffan ja vaikka mitä muuta viikonlopun aikana. Siksi meillä olikin niin paljon aikaa helliä pienimmäistä, kun isommat lapset eivät ihan hirveän kiinnostuneita olleet meidän aikuisten seurasta, haha.

Kokattiin yhdessä paljon hyvää ruokaa, nautittiin upeasta säästä ja oltiin paljon ulkona. Vaikka meillä ei omaa mökkiä olekaan, niin kuitenkin täällä oman kodin pihalla pääsee ihanasti melkein mökkitunnelmiin, kun kuuntelee linnunlaulua ja pulikoi porealtaassa. Toki se perinteinen järvimaisema puuttuu, mutta kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan saada. Kyllä nuo pihapuut kelpaavat maisemaksi hyvin myös. Pelattiin koko porukalla mölkkyä meidän etupihalla, leivottiin Brita-kakkua (oli muuten mun ihan eka kerta kun leivoin sitä) ja katsottiin me leffaakin, joka tosin jäi kesken kun oltiin kaikki niin väsyneitä päivän kaikista muista aktiviteeteista.

Meillä ei ole oikein koskaan ollut muita juhannusperinteitä kuin kukkaseppeleet, mutta tämä oli nyt toinen juhannus putkeen samalla porukalla ja musta kyllä tuntuu, että tämä voisi olla se meidän juhannusperinne. Että vietettäisiin juhannusta yhdessä aina tällä porukalla, askarreltaisiin kukkaseppeleitä ja vietettäisiin kiireetöntä ja rentoa aikaa yhdessä. Kiitos rakkaat ystävät ihanasta juhannusviikonlopusta, tätä muistellaan pitkään ja tämän voimalla jaksaa taas talven pimeydessä!

Niin vaan kesä etenee hullua vauhtia ja Oton ensimmäinen kesälomaviikko ja juhannuskin on jo takana. Kesäkuun loppu häämöttää ja sitten onkin jo heinäkuu, what! Otolla on vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä, ja mä aion viettää jonkin verran yhteistä lomaa Oton kanssa myös. Tällä viikolla teen vähän enemmän töitä ja ensi viikolla pidän varmaankin muutaman lomapäivän yhtäaikaa Oton kanssa.

Ihanaa viikon jatkoa ja alkavaa heinäkuuta kaikille! 


Korttihaasteen viimeinen osa

16.09.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Postin kanssa. 

Korttihaasteeni on edennyt jo syyskuulle asti ja tässä kuussa mun siis piti lähettää kortti jollekin ihmiselle, kenelle en koskaan ennen ole lähettänyt korttia. Tämä olikin ehkä kaikista jännittävin näistä haasteen tehtävistä. Onhan se nyt kutkuttavan jännittävää tehdä jotain ihan uutta ja lähettää ihan uudelle tyypille kortti, vaikka aina se kortin lähettäminen on toki muutenkin jännittävää.

Mä lähdin ihan ensimmäisenä miettimään, että kenelle mä haluan lähettää kortin. Mieleen tuli toki paljon nimiä, aika monellekin ihmiselle sanoo mielellään muutaman kauniin sanan ja haluaa piristää päivää. Lopulta päätin, että haluan ilahduttaa erästä läheistä, joka on juuri ostanut oman uuden kodin ja muuttaa sinne pian. Ajattelin, että voisi olla kiva ylläri, kun uudessa kodissa odottaisi jo postikortti, joka toivottaa tervetulleeksi. Ja tässä myös otin osaa omaan haasteeseeni, sillä en ole koskaan ennen lähettänyt hänelle postikorttia. Mietin kuitenkin, että pääsenkö tässä jopa “liian helpolla” kun kyseessä on kuitenkin tosi läheinen ihminen. 

Senpä lisäksi päätin lähettää kortin myös eräälle vanhalle ystävälle, jonka kanssa ennen nähtiin lähes päivittäin, mutta vuodet ovat vieneet meidät aivan eri puolille Suomea. Nykyisin näemme vain muutaman kerran vuodessa. En ole koskaan lähettänyt hänellekään postikorttia, mutta se tuntui heti ihanalta ajatukselta. Tiesin saman tien mitä sanoa ja toivon, että mun sanat ilahduttavat ja koskettavat alkavan syksyn pimeyden kynnyksellä. Halusin muistuttaa, että vaikka välimatkaa on fyysisesti paljon, olen henkisesti aina täällä. Aina puhelimen päässä, tai postikortin päässä, jos tarvitsee jutella tai purkaa ajatuksia. 

Tämä haaste oli alkuun ehkä vain sellainen hauska pieni lisämauste, mutta jotenkin tämä on ollut ihan valtavan merkityksellistä. Mä oikein herkistyn tässä kirjoittaessakin. Miten pienellä jutulla voi olla iso merkitys oikeasti. Se tunne, kun onnistuu kortilla koskettamaan jonkun päivää ja saa toisen hymyilemään tai ilon läikähtämään sisällä, on ihan uskomaton. Ja miten onnekas olen, kun ympärillä on paljon ihania ihmisiä, joita haluan ja saan ilahduttaa postikorteilla.

Valitsin uuteen kotiin muuttaneelle läheiselleni lähetettäväksi oikein vitsikkään kortin. Ajattelin, että huumorikortit sopivat yhteen Postin uusien hauskojen Tatu ja Patu -postimerkkien kanssa. Suositusta lastenkirjasarjasta ja leffastakin tuttu kaksikko seikkailee nyt hauskoissa postimerkeissä, jotka eivät ole ihan niin perinteisen muotoisia ja niissä on muitakin erikoisuuksia. 

Syksyn uutuusmerkkejä ovat myös hienot Ilkka Kärkkäisen suunnittelemat graafiset Lukutaito-merkit, jotka juhlistavat YK:n lukutaitopäivää, jota vietettiin nyt syyskuun alussa 8. päivä. Lukutaito on ihmisoikeus, joka mahdollistaa yksilön kehittymisen, kouluttautumisen ja täyden kapasiteetin hyödyntämisen. Lukutaito edistää ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa sekä kehittää kriittistä ajattelukykyä. Postimerkki on mielestäni oikein hyvä tapa kiinnittää huomiota lukutaidon merkitykseen, sillä ilman lukutaitoa ei voi lukea edes postikortteja tai kirjeitä. Valitsin lukutaitomerkin toisen ystäväni korttiin, joka ei ollut ihan niin vitsikäs. 

Korttihaasteen seuraaviin kortteihin säästän Netta Tiitisen suunnittelemat, uskomattoman kauniit Pieni haaveilija -merkit, jotka on tehty maalauksen pohjalta. Niissä glitteriä ja kimallusta rakastava lapsi kurkottelee ylöspäin. Ne kuvastavat Tiitisen mukaan lapsen intoa, rohkeutta, uteliaisuutta ja välittömyyttä ja se välittyy kyllä upeasti kuvasta. 

Kaikki uudet merkit ovat kotimaan ikimerkkejä, jotka kelpaavat aina oston ajankohdasta huolimatta. Yhdellä kotimaan ikimerkillä voi lähettää alle 50g kortit ja kirjeet, kuten esimerkiksi yhden postikortin. Kahdella merkillä voi lähettää alle 250g lähetykset, neljällä alle 1000g lähetykset ja kuudella ikimerkillä alle 2000g lähetykset. 

Kotimaan ikimerkit tunnistaa Suomen kartta -symbolista ja ulkomaan ikimerkit merkin kulmassa olevasta maapallo-symbolista. Kaikki ikimerkit siis kelpaavat ikuisesti nimensä mukaisesti.

Tämä on mun syksyn viimeinen korttihaaste-postaus, mutta korttihaaste jatkuu vielä vuoden loppuun asti. Haluan kiittää Postia ihan valtavasti tästä haasteesta, sillä se on antanut itselleni todella paljon. Se on tuonut hyviä juttutuokioita ystävien kanssa, hyvää mieltä, ihania kirjoitushetkiä ja iloa. Olen niin iloinen, että lähdin tähän. Ja vaikka korttihaaste päättyy vuoden lopussa, se ei suinkaan tarkoita, että aikoisin unohtaa tämän harrastuksen. Haluan jatkossakin olla ahkera postikorttien lähettäjä. Se on niin mahdottoman helppo keino osoittaa välittämistä mihin päin Suomea tai maailmaa tahansa. Aion pitää siitä kiinni.


Juhannus 2020 pähkinänkuoressa

22.06.2020

Miten mahtava juhannus meillä olikaan! Ei varmasti tarvitse enää hehkuttaa juhannussäitä enempää, ne olivat kertakaikkiaan upeat. Mutta siis sään lisäksi tämä juhannus teki muutenkin niin käsittämättömän hyvää. Kevät tuntui oikeasti välillä loputtoman pitkältä, mutta sitten yhtäkkiä olikin juhannus. Ja voi että miten olinkaan kaivannut sitä, että saa olla kavereiden kanssa rauhassa. Ettei tarvitse vaan puhua puhelimessa tai videolla, vaan että saa ihan oikeasti olla yhdessä. 

Emilia ja Topias tulivat Turusta meille lasten kanssa juhannukseksi ja me vietettiin rentoa juhannusta lasten ehdoilla. Oltiin lähinnä täällä meillä ja ulkona aamusta iltaan. No lauantaina me oltiin niinkin hurjia, että käytiin kävellen ostamassa jäätelöä kaupasta. Mutta muuten oltiin täällä aika paljon. Pelattiin korttia ja Rappakaljaa, grillattiin ja hengattiin ja kuunneltiin musiikkia ja katseltiin lasten akrobatiaesityksiä. Laulettiin porukalla lasten kanssa Let’s Singiä monta tuntia ja jammailtiin niin uusien kuin vanhojenkin hittien tahdissa.  Lapsilla oli toisessa lastenhuoneessa juuri se valtava siskonpeti, josta kuului kikattelua vielä pitkään nukkumaanmenon jälkeen molempina iltoina. 

Saunottiin myös niin pitkän kaavan mukaan, että mun silmät kuivui niin, että piti laittaa kosteuttavia silmätippoja! Siis mulle ei ole ikinä käynyt niin saunan takia! Mutta olipahan vain ihana saunoa, oli kyllä ihan kuivien silmien arvoista. Otto ja Topias saunoivat ennen meitä, joten sauna oli kuin pätsi kun sinne päästiin, että siitä se silmien kuivuus varmaan johtui. Mutta nauratti kyllä, että nyt on todellakin saunottu oikein olan takaa juhannuksen kunniaksi. 

Täytyy kyllä olla valtavan kiitollinen siitä, että blogi ja some on tuonut niin paljon ihania ihmisiä elämään. Juuri keskiviikkona lukupiirissä puhuttiin siitä, miten paljon sellaisia ystäviä ja läheisiä somen kautta on tullut elämään, joita ei olisi muuten ikinä tavannut. Täysin eri puolilta Suomeakin on löytänyt ihmisiä, joista onkin tullut läheisiä ystäviä. Ja lukupiiriinkään en välttämättä olisi ikinä löytänyt tietäni ilman somea. Olen sitä mieltä, että ystäviä ja rakkaita ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa ja olen kyllä niin onnellinen siitä, miten paljon mahtavia tyyppejä mun ympärille on löytynyt.

Oli ihanaa seurata miten lapset nauttivat toistensa seurasta. Hekin ovat tunteneet toisensa yhtä monta vuotta kuin me aikuiset, pikkutaaperosta asti. Ja pitävät yhteyttä säännöllisesti silloinkin kun ei nähdä. Leikit jatkuvat aina siitä mihin ovat edellisellä kerralla jääneet. Miten arvokkaita ovat sellaiset ystävät, jotka saa tuntea ihan pienestä asti. Ja välimatkan takia se on aina spesiaalia, kun saa viettää rauhassa aikaa yhdessä. Ihana nähdä, että lapsetkin arvostavat sitä yhteistä aikaa ja ottavat siitä kaiken ilon irti.

Erityisen hyvää tämä rento juhannusviikonloppu teki siksi, että tällä viikolla meillä alkaa koko kevään odotettu keittiöremppa! Sain aamulla viestin, että kodinkonetoimitus onkin jo huomenna ja huomenna myös puretaan vanha keittiö pois, jotta torstaina päästään tekemään lattia, ennen kuin kiintokalusteet asennetaan. Niin jännittävää! Onneksi on luvattu hyviä säitä, niin ei tosiaan haittaa ulkoilla ja olla pois remppatyyppien tieltä. Tulen päivittämään remonttikuulumisia tämän ja ensi viikon aikana ja otan runsaasti kuvia ja varmasti myös videoita siitä, miten kaikki edistyy. Suoraan sanottuna jännittää tosi paljon, kun tämä on isoin remppa mitä mun kotiin on koskaan tehty. Mutta onneksi on hyvät ammattilaiset tekemässä!

 

Ja onneksi meillä on kodinhoitohuoneessa vesipiste ja paljon työtilaa ja laitetaan sinne myös jääkaappi, niin se saa toimia väliaikaisena keittiönä ja tiskauspaikkana seuraavan viikon ajan. Tyhjensin myös yhden leveän pyyhekaapin meille väliaikaiseksi astiakaapiksi suoraan vesipisteen yläpuolelle. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja toivottavasti teilläkin oli ihana juhannus <3


Kaverisuhteet ja ruuhkavuodet

14.10.2019

Me ollaan oltu vanhempia yli kahdeksan vuotta ja olisi hölmöä väittää, ettei vanhemmuus olisi vaikuttanut millään tavalla kaverisuhteisiin. On se. Toisaalta, en ole ollenkaan varma onko se ainoa vaikuttava tekijä, tai läheskään merkittävin vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että meille on syntynyt kahdeksassa vuodessa kolme lasta, elämä on edennyt niin meillä kuin koko lähipiirilläkin eteenpäin monella eri tavalla. Olisi aika itsekeskeistä ajatella, että ainoastaan meidän lapset olisivat vaikuttaneet kaverisuhteisiin, kun suhteessa kuitenkin on aina kaksi osapuolta ja jokaisen oma tarina menee eteenpäin yhtäaikaa. Lasten lisäksi kaverisuhteisiin ovat vaikuttaneet työt, parisuhteet, muutot, elämäntilanteen muutokset ja kaikki mahdollinen mitä nyt elämässä voi tapahtua niin meillä kuin muillakin.  

Silloin kun musta tuli äiti, mun kaverisuhteet alkoivat kyllä muuttua. Osa päättyi kokonaan ja osa vahvistui. Se oli ihan luonnollista, elämän risteyskohdassa näki ketkä seisoivat rinnalla ja sellaiset “oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti” -kaveruudet loppuivat siihen. Jäljelle jäi harva mutta niin rakas ja ihana joukko ystäviä. 

Pikkuhiljaa mukaan alkoi tarttua uusiakin ystäviä. Äitikavereita, somekavereita ja vanhojen kavereiden uusia puolisoita. Ihan uusia tyyppejä, joista nousi tärkeitä ystäviä. Oton mukana sain itselleni myös toisen perheen ja toisen ystäväpiirin. Vaikka meillä oli yhteisiä ystäviä, paljon oli myös omia kavereita, joihin sitten tutustuttiin vasta toistemme kautta.

Niistäkin kavereista, jotka vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olivat rinnalla, on osa jäänyt pois. Ja heidänkin tilalleen on tullut uusia. Osan kanssa on kulunut vuosia ilman, että ollaan nähty ollenkaan ja sitten tiet ovatkin kohdanneet myöhemmin uudelleen, läheisempinä kuin koskaan ennen tai ainakin moikkauksen verran kaupungilla.  

Ystävyys on niin jännä ilmiö, johon vaikuttaa niin moni asia. Mulle ystävyys on vastavuoroista välittämistä, sitä, että ollaan toisen asioista ja kuulumisista kiinnostuneita. Sitä, että juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Eivät lapsiperheelliset ole ainoita, joilla kalenterissa ei ole tarpeeksi usein tilaa ystävien näkemiselle. Kyllä niitä kiireitä ja menoja on lähes kaikilla, puhumattakaan välimatkasta, mikä myös on merkittävä yksittäinen tekijä siinä, kuinka usein ystäviä näkee. 

Siksi mä arvostan omissa ystävissäni (ja tiedän, että he arvostavat mun ystävyydessä) sitä, että aina voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Vaikka välissä olisi vuosi ettei nähdä, aina tavatessa tuntuu kuin ei koskaan olisi erossa ollutkaan.

 

Mulla on rakkaita ystäviä ympäri Suomen ja osa myös jopa toisissa maissa kuin Suomessa. Onneksi on Whatsapp, jonka ansiosta ne kaukanakin olevat ystävät tuntuvat olevan lähellä. Rakastan myös nykyisin vähintään yhtä paljon kuin teininä vaan lähteä ulos kävelemään ja soittaa ystävälle maraton-puhelun.

Meillä on takana kolme vauvavuotta, jotka ovat olleet ystävyyden kannalta melko erilaisia. Ensimmäinen ja toinen vauvavuosi olivat sellaisia, että aika paljon näin ystäviä ja jonkin verran myös ilman vauvaa. Olin niin paljon yksin lasten kanssa päivisin Oton tehdessä 7-päiväisiä työviikkoja, että välillä kaipasin kunnon breikkiä ja halusin lähteä vauvavuoden aikanakin aikuisten kesken istumaan iltaa. 

Tämä viimeisin, kolmas vauvavuosi taas oli sellainen, että tosi paljon pesittiin kotona. En juuri tehnyt yksin, siis ilman lapsia ja Ottoa, mitään. Se oli mulle tärkeää aikaa, mä nautin ihan valtavan paljon siitä, että sain olla kiinni meidän vauvassa ja saatiin olla niin paljon koko perhe yhdessä. Etenkin Oton vanhempainvapaan aika oli tärkeä tauko meille kaikkien niiden aikataulujen täyttämien vuosien jälkeen. Onneksi meidän ystävät ymmärsivät sen. Yksikään mun kaveri ei ajatellut (tai ainakaan sanonut sitä ääneen), että nyt olen hylännyt heidät, kun en vietä kahdenkeskistä aikaa, vaan mukana on aina vauva tai Otto ja vauva. He ymmärsivät, kuten mäkin, että se oli mulle ainutlaatuista aikaa, josta otin kaiken irti. 

Silloin me nähtiin yhdessä porukalla tai kahviteltiin kavereiden kesken yhdessä vauvan kanssa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Ihan samalla tavalla mua kiinnosti ystävien kuulumiset edelleen. Ja jos ei nähty niin sitten saatoin lähteä vaunulenkille maraton-puhelua soittamaan. Whatsappkin lauloi harva se päivä. 

Sen vuoden jälkeen on ollut taas helppo lähteä ja mennä ja tehdä ihan aikuisten kesken. Sen vuoden jälkeen kahvilla käynnit, terasilla istumiset ja illalliset kavereiden kanssa on taas ollut ihan maailman parasta. Tekee niin hyvää olla välillä vaan aikuisten kesken ja vaan rentoutua.

Mä arvostan sitä, että mun ystävät ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä heti ole ajatelleet, että vauvavuosi määrittelee koko ystävyyden suunnan loppuelämäksi. Koska ainakaan mulla se ei ole koskaan ollut niin. Se on totta, että ainakin mun maailma on vauvavuosina kutistunut väliaikaisesti ja vauva-aiheet ovat olleet paljon mielessä. Aina olen silti osannut puhua muustakin. 

Nykyään taas voi joskus olla, että kun näen ystäviä, ei mainita sanallakaan meidän lapsia koko näkemisen aikana. Mulla on Otto sitä varten, että voin ihmetellä sen kanssa meidän lapsia maailman tappiin asti. Ystävien kanssa on ihan parasta puhua kaikesta muusta mahdollisesta ja mahdottomasta (toki Otonkin kanssa, mutta ehkä ymmärrätte). Ja tietty äitiystävien kanssa vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja toimii molempiin suuntiin.

Mä olen ihan valtavan kiitollinen kaikille meidän ihanille ja mahtaville ystäville, jotka ovat seisseet meidän rinnalla. Ystävillä on ihan mielettömän suuri merkitys elämässä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat olleet ihania kummeja meidän lapsille ja tärkeitä ja turvallisia aikuisia heidän elämässä jo monta vuotta. Tulevat käymään ja pelaavat ja leikittävät, vievät leffaan tai ulos ja muistavat laittaa whatsappissa viestiä. Kiitos ihanat ystävät kun ootte just sellaisia kuin ootte <3

Meidän podcastin 1. Tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi tänään ja sen aiheena on Kaverit, parisuhde ja pikkulapsiarki (vieraana ystävät). Jaksossa on vieraana tosiaan meidän ystävät Emmis ja Aku, jotka molemmat ovat myös meidän lasten kummeja. Heidän kanssa keskustellaan mm. siitä, miten ollaan tutustuttu, siitä miten lapset ovat vaikuttaneet ystävyyteen heidän mielestä, sekä siitä millaista on olla somessa esillä olevien tyyppien ystävä. Ja paljon muusta! Ihan uskomatonta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti ja kaikki jaksot ovat nyt ulkona. 

Kuuntele Yhdessä S01E10:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Miten lapset ovat vaikuttaneet teidän kaverisuhteisiin, vai ovatko mitenkään? Saa tosi mielellään kertoa myös kaverin näkökulmasta (eli jos sulla ei itselläsi ole lapsia ja sun ystävä on saanut lapsen, niin onko se vaikuttanut jotenkin)? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 


Meidän juhannus 2019

24.06.2019

Juhannus on ohi ja tänään me ollaan käyty jo Haaparannalla. Juhannusta vietettiin ensin perjantaina Oton serkun luona täällä Oulussa ja muuten sitten täällä mun tädillä. Se on kyllä ihan mahtava juttu, että Otollakin on sukua täällä Oulussa ja Oulun lähellä, niin pystytään aina tapaamaan molempien sukulaisia samalla reissulla. En olisi kyllä heti arvannut kun Ottoon tutustuin 8,5 vuotta sitten, että tämä(kin) asia on meillä yhteistä. Toki Otolla on paljon mua enemmän sukua myös pk-seudulla, mutta kuitenkin.

Mä tein meille kukkaseppeleet juhannukseksi itse ja tytöt pitivätkin niitä innoissaan päässä taaperoa lukuunottamatta. Hänkin innostui siitä hetkeksi, kunnes sitten viskasi sen nurkkaan jossain vaiheessa. Mutta se oli enemmän kuin ok. Ihanaa. että siitä riitti iloa hänellekin.

Meidän juhannusaatto sujui hyvän seuran, loistavan ruuan ja kauniin auringonpaisteen merkeissä. Ouluun oli luvattu pelkkää vesisadetta koko perjantaiksi, mutta koko päivän paistoikin kaunis aurinko ja oli lämmintä. Nautittiin siitä täysin rinnoin olemalla ulkona ja käymällä jopa uimassa vielä illan päätteeksi läheisessä järvessä. Mä en uskaltautunut uimaan kun tuuli oli aika kova ja olin jäässä jo matkalla, mutta muut uivat niin rohkeasti. Illalla lapset nukahtivat sekunneissa toiminnantäyteisen päivän jälkeen.

Lauantaina me lähdettiin aamulla mun tädin kanssa kunnon 6km lenkille ja meillä olikin loistava ajoitus, sillä viimeisten parin sadan metrin aikana alkoi satamaan pieniä pisaroita ja sitten satoikin lähes koko loppupäivän. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täällä oli ihan hillitön myrsky, jota mä en edes huomannut ollenkaan kun nukuin vaan tyytyväisenä. Eilen aamulla kun herättiin ja lähdettiin käymään mun äidillä niin huomattiin, että joka puolella on kaatuneita puita (!!!) ja oksia ja lehtiroskaa on kaikki tiet täynnä. Ihan hassua, miten mä missasin koko myrskyn aivan täysin.

Sadepäivä-lauantaita me vietettiin lasten kanssa Go! Vive a tu manera -maratonin parissa, kun uudet 2. kauden jaksot ilmestyivät juuri sopivasti perjantaina. Mä olin todella odottanut niitä, sillä tytöt on koko kevään katsoneet niitä 1. kauden jaksoja uudelleen ja uudelleen ja osasin kaikki laulut jo ulkoa vaikka unissaankin.

Juhannussunnuntai kului kyläluutaillessa, kun käytiin ensin mun äidin luona pari tuntia ja illemmalla kävin vielä mun papalla. Lapset pomppivat trampalla puolet päivästä ja katsottiin me vähän Go!-sarjaakin. Illalla mun täti kertoi saaneensa vanhan kasibittisen Nintendo-pelikonsolinsa toimimaan vielä ja me otettiinkin sitten Tetris- ja Super Mario -matsit Oton ja lasten kanssa. Tuo ikivanha Nintendo on ainoa pelikonsoli, joka mulla on koskaan ollut (lainassa tädiltä) ja nuo kaksi ainoat konsolipelit, joita mä olen koskaan jaksanut pelata pidempään kuin viisi minuuttia. No okei, Singstarin lisäksi. Vitsi mikä nostalgiaryöppy kun sai sen vanhan kulmikkaan ohjaimen käteen. Tetriskin alkoi heti luonnistumaan ja muistin vieläkin mistä löytyy kukat, sienet ja kolikot Super Mariossa.

Teki ihan super hyvää pitää pieni tauko ja olla avaamatta tietokonetta kolmeen päivään. Sai rentouduttua täysillä ja nautittua vaan täällä olosta. Ihan parasta. Nyt jaksaa hyvin taas uudella innolla. Akkujen lataaaminen on tosi tärkeää aina välillä, mutta sen vaan aina ehtii unohtaa miten suuri vaikutus sillä levolla on, kun vaan porskuttaa eteenpäin.

Nyt on levätty ja nyt on hyvä fiilis. Meillä jatkuu Oulumeiningit vielä tämän viikon, ihanaa olla täällä yhdessä rakkaiden kanssa kaikessa rauhassa. Olen niin kiitollinen meidän ihanan rakkaudentäyteisestä juhannuksesta ja kaikista ihmisistä täällä.

Tänään oltiin tosiaan siellä Haaparannalla ja tällä viikolla meillä on luvassa paljon kavereiden ja sukulaisten näkemistä, treffit Oton kanssa kun lapset menevät mummolaan yökylään, sekä mun serkun rippijuhlat viikonloppuna.

Blogi päivittyy ihan tavallisesti taas nyt tauon jälkeen. Huomenna on luvassa ainakin toivottuja arkiruokajuttuja!

Ihanaa viikkoa kaikille <3