Polkkatukkainen tyttö – saako lapsi vaikuttaa omaan tyyliinsä?

01.09.2017

Edellisenä iltana ennen päiväkodin ja eskarin alkua me leikattiin molempien tyttöjen hiukset. Vanhemmalta siistittiin vain latvat, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin. Hänen juttunsa on pitkä tukka, jota hän haluaa kasvattaa niin pitkäksi kuin mahdollista. Keskimmäiseltä sen sijaan napsaistiin vähän enemmän, hän nimittäin oli haaveillut polkkatukasta jo pitkän aikaa. Me oltiin juteltu moneen kertaan jo polkkatukasta ja varmisteltu että sitten ei varmasti harmita, kun hiukset leikataan. Ja hän vakuutti, että ei varmasti harmita, kun hän haluaa samanlaisen tukan kuin Orvokilla on Jali ja Suklaatehtaassa.

Ja niin me sitten leikattiin, pisimmistä hiuksista lähti melkein 10cm pituutta, ja muutos oli iso. Yhtäkkiä meidän pieni neljävuotias olikin iso neljävuotias, hän näyttää niin isolta tytöltä nyt uudessa kuontalossaan! Ja hän tykkää uusista hiuksistaan niin paljon, melkein joka päivä hän ihastelee niitä peilistä tai ihan muuten vain. Ja kyllä ne miellyttävät äidinkin silmää, skarppi polkka sopii neidin tyyliin aivan täydellisesti. Mua jännitti hurjasti leikata, lähinnä siksi juuri että jos hän sitten alkaisikin ikävöimään pitkää tukkaa eikä sitä saisikaan enää takaisin (niin mulle kävi pienenä, kun leikattiin lyhyeksi omasta toiveestani). Mutta ei siinä käynytkään niin, päin vastoin.

Mun mielestä on tärkeää että lapset saavat vaikuttaa omaan tyyliinsä, niin vaatteisiin kuin hiuksiinkin (mikäli ne lasta itseään siis kiinnostavat). Aikuisen tehtävä on päättää vaatetuksen määrä ja laatu, sään ja tarpeiden mukaan, mutta lapsella on kyllä oikeus vaikuttaa mielestäni siihen millaisia vaatteet ovat muuten. Sama hiusten kanssa. Lapsi saa päättää ihan itse millaiset hiukset haluaa. Oma tyyli on lapselle tärkeä itseilmaisun muoto, ja sitä voi kehittää jo ihan pienestä asti jos itse niin haluaa. On tietysti olemassa myös lapsia joille ei juurikaan ole väliä mitä päälleen laittaa tai millaiset hiukset on, ja sekin on ihan fine. Itseään voi ilmaista monella tapaa.

Huivi Gugguu / Paita Gugguu / Takki Zara / Housut Lindex (saatu)/ Kengät Zara / Laukku Michael Kors

Meillä toinen isommista tytöistä on tosi kiinnostunut vaatteista ja tyylistä, ja toinen taas ei niin välitä. Molemmilla on ollut vaiheita, kun vaatteiden valinta on ollut monimutkainen prosessi, ja pukemisesta on saanut käydä keskustelua. Nykyään päästään aika kivuttomasti. Kaapit on täytetty vaatteilla, jotka vastaavat tyttöjen omaa makua, ja on valittu sinne vanhempien kanssa yhdessä. Yleensä mä valkkaan illalla lapsille vaatteet aamuksi dagikseen ja eskariin, ja melkeinpä joka kerta ne ovat tyttöjen mieleen. Usein he yllättyvät iloisesti ja ovat tyytyväisiä, ”jee just tän paidan mä halusinkin!”. Mutta aina jos he haluavat myös osallistua asun valintaan tai muuttaa jotain mun valitsemaa, he saavat. Juhlavaatteet valitaan aina yhdessä.

Tämä systeemi toimii ainakin tällä hetkellä meillä tosi hyvin. Ainahan niitä vaiheita tulee, voi olla että kuukauden päästä on taas sellainen meininki että vaatteiden valinta iltaisin kestää tunnin, niinkuin mulla pienenä. Mutta ei se ole niin justiinsa. Näin on hyvä just nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Saako teillä lapset päättää omasta pukeutumisestaan tai ulkonäöstään muuten?


Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3