Mitä kuuluu Zeldalle?

06.09.2013

Pidemmän aikaa mun on pitänyt jo toteuttaa meidän pienemmän neidin 4kk-postausta, mutta se nyt venähti niin pitkälle neuvolakuulumisten odottelun vuoksi, että Zelda täyttää jo viisi kuukautta ensi viikolla. Tämä olkoon siis yhdistelmä 4kk- ja 5kk -postauksia! Zelda on kasvanut ja kehittynyt ihan hirmuista tahtia viimeisen parin kuukauden ajan ja on kyllä kaukana siitä pikkuruisesta ruttunaamasta joka me huhtikuussa tuotiin sairaalasta kotiin.

Meillä oli maanantaina siis Zeldan 4kk-neuvola ja typy sai reippaasti kehuja kääntymis- ja ääntelytaidoistaan sekä tasaisen reippaasta kasvustaan. Zelda oppi kääntymään vatsalleen karvan verran alle kolmikuisena ja sen jälkeen se onkin ollut menoa. Zeldan reviiriä on olkkarin lattia ja sitä hän kiertää sutjakkaan tahtiin kaikki  lähellä olevat lelut mukaansa imuroiden, mutta ei vielä osaa ryömiä. Hän oli pitkään tyytyväinen kierimiseen ja hitaaseen hivuttautumiseen mutta nyt viime viikkoina ryömimisyritykset ovat olleet kova sana ja välillä pikkunakkia turhauttaa kun ei pääse eteenpäin vaikka kuinka yrittäisi. Saattaapi olla että ennen puolivuotispäivää meillä ryömitään – tai sitten ei.

IMG_1896 IMG_2080 jejejejZelda kiljuu, nauraa höröttää, kujertaa, hihittää ja kihertää. Ääntely on monipuolista ja jatkuvaa, meidän molempia lapsia on ensimmäisestä neuvolakäynnistä asti tituleerattu ”harvinaisen äänekkäiksi” lapsiksi ja tällä ei siis ole tarkoitettu itkemistä. Meidän muksut vain tykkäävät pitää ääntä aina hereillä ollessaan. Heräämisestä puheenollen, sillä siunaaman sekunnilla kun Zelda avaa silmänsä, tapahtui se sitten täysin kesken unien tai rauhassa aamulla – hän väläyttää aivan uskomattoman leveän hymyn. Se on ihanaa, mutta välillä myös ehkä hieman turhauttavaa. Esimerkiksi illalla kun tytsyn luulee jo nukkuvan yöunta ja kurkkaamaan mennessä polvi sattuu naksahtamaan on seurauksena tämä superleveä korvasta korvaan -hymy ja terävä katse!

Zelda on päivisin ja iltaisin todella herkkäuninen, ei ollenkaan sitä ”pommi saa räjähtää ja tää ei huomaa mitään” -tyyppiä. Yöt sensijaan sujuvat loistavasti lähes poikkeuksetta, mistä olen äärimmäisen iloinen. Päivisin meillä on edelleen rytmit enemmän tai vähemmän hukassa, koska kellontarkkojen rutiinien ylläpito ei sovi meidän päiviin. Tästä on seurauksena se että joskus Zelda nukkuu päiväunensa 15-30 minuutin pätkissä ja joskus taas kiskaisee mahtavat kolmen tunnin unoset ja parit tunnin unet. Tämä on pääsääntöisesti ok koska itse olemme valinneet sen että säilytämme päivisin vapauden olla ja tulla ja mennä vapaasti tilanteen mukaan. Kuitenkin joskus, parin tälläisen pätkäunisen päivän jälkeen, kyllä tulee mieleen että olisiko sittenkin vain helpointa laittaa kaikki muu tauolle ja kököttää kotiympäristössä sinne asti että Zelda täyttää vuoden.

jjejejejjeKuten kerroin, yöt sujuvat hyvin. Zelda alkaa nukkumaan klo 21-22.00 ja nukkuu aamuisin kahdeksaan tai yhdeksään eli yhtä pitkään kuin Tiarakin. Zelda on melkein alusta asti syönyt vain 1-2 kertaa yössä, mutta viime aikoina on ollut usein öitä ettei hän ole syönyt kertaakaan. Zelda nukkuu edelleen mun vieressä, mutta vime aikoina ollaan alettu miettimään omaan sänkyyn siirtämistäkin, ihan vain siksi että meidän neiti kilometrisääri kasvaa ja valtaa yhä enemmän ja enemmän tilaa meidän sängystä, vaikka ihan hyvin saadaankin kaikki vielä toistaiseksi nukuttua.

Zelda kasvaa edelleen täysin rintamaidolla ja hienosti kasvaakin, pituutta Zeldalta löytyy jo 66 senttiä mikä on kolme senttiä enemmän kuin isosiskollaan samassa iässä. Syöminen on ihan Zeldan lempipuuhaa ja hän viettäisi mielellään vaikka kaiken hereilläoloajan äidin maitobaarin antimista nautiskellen. Zelda on super iloinen ja tyytyväinen vauva niin kauan kuin maitobaari pysyy vaativan katseen päässä. Toisinsanoen Zelda hermostuu ainoastaan silloin kun nälkä iskee eikä maitoa ole saatavilla juuri sillä sekunnilla ja pullosta hän ei piittaa ei sitten pätkääkään. Olemme kokeilleet erilaisia tutteja, pumpattua maitoa ja myös korviketta, mutta ainoastaan rintamaito rinnasta nautittuna natsaa Zeldan mielestä.

IMG_2019

Pääosin se on ihan fine, tunnen toki itseni mahtavan tärkeäksi ja korvaamattomaksi kun ainoastaan mun maitoni kelpaa, mutta joskus symbioosiin voisi ottaa sellaisen muutaman tunnin tauon kuten vaikkapa vierailun pressitilaisuudessa blogihommissa aivan yksin, leffareissun kaverin kanssa tai vaikka superpitkän parin tunnin lenkin raikkaassa ulkoilmassa ilman häiriötekijöitä. Onneksi kuitenkin tiedän että tämä vaihe ei kestä enää kauan ja pian myös Otto voi hypätä suurempaan rooliin kun kiinteät astuvat kuvioihin. Sitä ennen mä otan kaiken irti meidän imetysmaratoneista ja halin ja nuuhkin tuota ihanaa vauvaa nyt kun hän vielä hetken malttaa pysyä paikoillaan.

Zelda on hirvittävän kiinnostunut kaikesta mitä ympärillä tapahtuu ja suuriin suosikkeihin kuuluvat mm. peili ja oma isosisko joka on hänen idolinsa. Tiaraa kohtaan luodaan palvovan ihailevia katseita ja hänen tekemisiään Zelda seuraa pitkiäkin aikoja into piukassa. Zelda tykkää antaa kuolaisia pusuja ja tarrata samalla rakastavasti tukasta tiukkaan kiinni. Pikkuneidin ihastuksesta nautiskelevat myös erilaiset kirahvit, Zeldalla on kaikki mahdolliset erilaiset Sophie the Giraffe -lelut ja ne kaikki ovat hänen lemppareitaan ylitse muiden. Myös meidän kaksi erikokoista Duplo-kirahvia viihdyttävät paremman puutteessa. Mikähän niissä kirahveissa tai isosiskon sanoin kiharveissa viehättää?

IMG_2009 IMG_2034Zelda on meidän minikokoinen rakkauspakkaus joka rakastaa kun hänen kasvoilleen puhaltaa, päristää kovasti kielellään innostuessaan ja nukkuu loistavasti kantorepussa niin kaupungilla kuin leikkipuistossakin. Ihana ihana pian viisikuinen kuopuksemme♥


No Responses to “Mitä kuuluu Zeldalle?”

  1. Avatar st. brigitten sanoo:

    Ihana Zelda! :)

  2. Avatar kotitonttu sanoo:

    Voi kuinka suloinen pieni tyttönen! :)
    Syökö Zelda siis ollenkaan tuttia?
    Entä onko hänelle lempinimiä, kuten Tiaralla on nähty näitä : Tipa, Tirriskä, Tikru jne. :)

    • Iina Iina sanoo:

      Zelda on ihana pieni tyttönen <3 Ei syö tuttia, joskus ihan ekan kuukauden aikana Zelda söi tuttia vaunuissa ja turvaistuimessa mutta muuten ei ole koskaan syönyt! Zeldalla on monta lempinimeä, esim Zelduska, Zeldutski, pikkunakki ja makkara :D♥

  3. Avatar Noora sanoo:

    Ihana reipas Zelda! Huomasin vasta nyt, että teidän murullakin on vähän haikaranpuremaa otsassa. Meidän pojulla on iso V:n muotoinen läikkä, hyvä kun nimikin alkaa kyseisellä kirjaimella. :D Eikä samistelut tähän lopu, poikasella oli nimittäin tollanen samanlainen body tänään just päällä. Söpöjä pieniä. <3

    • Iina Iina sanoo:

      Niin on♥ Ja joo Zeldalla on haikaranpurema otsassa, niskassa ja alaselässä! Mut toi mikä on otsassa näkyy vaan silloin kun neiti rypistää naamaa eli jos suuttuu tai innostuu :D Ihanat bodyt molemmilla ;) Ja joo ihania pieniä varmasti molemmat!

  4. Avatar ansku sanoo:

    Sun tekstejä on aina niin kiva lukea, kirjoitat niin sujuvasti ja ihanasti! Aina odotan innolla uutta postausta :)
    Ja voi että mikä ihana pieni ihminen :) kaikkea hyvää teidän perheelle !

  5. Avatar katja sanoo:

    Kiva lukea Zeldasta, kun Mai on saman ikäinen (5,5kk). Paljon samoja juttuja meillä nyt kans, mietteitä omaan sänkyyn siietymisestä jne. Mai sai yhtäkkiä pari hammasta jo, ja mä kauhulla imetän sillä Mai nappaa kiinni aina välillä! Ihan hirveetä, ja harkitsen jopa imetyksen lopettamista, koska niin kovaa se sattuu.

    Onko Zeldalla haikaran purema otsassa?

    • Iina Iina sanoo:

      Kiva että meidän tytöillä on vain kuukausi ikäeroa :)! Hui hampaitakin jo, iso tyttö :) Meillä ei onnneksi ole vielä mutta kauhulla odotan ekoja hampeja että kuinka sitten käy imetyksen :D

      On kyllä :)

      • Avatar Katja Hansen sanoo:

        Tuollaiset ’syntymä’-merkit on kivoja, tekee lapsista vähän erilaisia <3 Mailla on alaselässä tällänen Mongolian-Spots, joita yleensä tummaihoisilla saattaa olla. Miolla ei ollut, joten tuli yllätyksenä tällänen. Se on siis iso mustelman näköinen pigmentti läsikä.

  6. Avatar Jelena sanoo:

    Oi teidän nuoremmalla neidillä on kyllä mahtavat ilmeet!

    Näiden sun blogien takia mulla on järjetön vauva- ja hääkuume! :D En tiiä miksi, mutta on hirmuinen hinku tullut katella sormuksia ja IKEAn lastenosasto on suosikki… Unelmoin vaa lastenhuoneen sisustamisesta. :)
    Harmi vaan, että en voisi kuvitella itselleni vielä tässä iässä lapsia. Ja poikaystävä ei tykkää ajatuksesta ollenkaa! Mutta ehkä mä nautin sitten, kun perheenperustamisen ja häiden aika tulee omalle kohdalle… Siihen asti voin lukea sun blogia ja olla onnellinen teidän puolesta! :)

    • Avatar Janita sanoo:

      Täällä sama, nimen omaan Iina sun blogien ansiosta (takia)! :D mur!

      Ihana Zelda<3 niin söpö ja sun näköinen.

    • Iina Iina sanoo:

      Hahah voieiii ootte ihania kaikki :D!!!♥ Voi teidän poikaystäväparkoja, mitä mä olenkaan aiheuttanut! Hahaa, ihanaa että osaatte iloita toisten onnesta, kiitos ihan hurjan paljon♥♥ :) Varmasti teidänkin aika koittaa jolloin saatte nauttia kaikesta noista ihanista asioista!

  7. Avatar Linkku sanoo:

    Voi <3 Hellyyttävät kuvat ja kiva oli jälleen kerran lukea sun tekstiä :) Vaikuttaa tyttö kyllä suhteellisen tyytyväiseltä tapaukselta :D

    Muakin on mietityttänyt toi että onko Zeldalle tullut lempinimiä kuten Tiaralle sitä Tipaa ja Tirriskää? :D

    • Iina Iina sanoo:

      Voii kiitos ihan hurjasti♥♥ Zelda on joo maailman tyytyväisin ja helpoin niin kauan kun tissit pysyy hänen näköpiirissään :D Ja on lempinimiä, luettelinkin niitä jo tuossa ylempänä! :)

  8. Avatar Bebe sanoo:

    Hihii, meidänkin lapset on kiljukauloja ;) Kun asetin oman 5kk vauvani toisen viereen perhekerhossa, alko mun typy kiljua niin innoissaan että toinen vauva alkoi itkemään. Samalla hetkellä sain flashbackin siitä, että samaa tapahtui myös esikoispojan kanssa :D Nyt meidän kiljukaulat, 2v ja 5kk kiljuvat ja käkättävät toisilleen kovaan ääneen, ihanaa katsottavaa :)

    • Iina Iina sanoo:

      Hahah voiei kuulostaa tosi tutulta, Tiaran vauva-ajalta nimittäin ;D Me ei olla käytykään nyt perhekerhossa pitkään aikaan! Mutta voi se on kyllä aivan ihanaa katsottavaa kun kiljukaulat käkättävät toisilleen, aww! :)

  9. Avatar Kaisla sanoo:

    voi että ku toinen kasvaa niin nopeesti! onneks nähdään pian <3

  10. Avatar Jeesus sanoo:

    Siis mitä, onko lapsesi nimi oikeasti Zelda? Kyllä mietyttää näiden nykymutsien nimet, lapsesi varmaan haluaa koko elämänsä kuulla vittuilua siitä samannimisestä pelihahmosta.

    • Avatar Linkku sanoo:

      Mun mielestä vanhemmilla on oikeus antaa lapselleen haluamansa nimi. Ja Zeldan nimen takana olikin hieno idea ja tarina, kannattaa katsoa video jossa Otto kertoo aiheesta. Ja se on ihan totta että lapset on niin julmia että keksii sitä vittuiltavaa ihan mistä tahansa, siltä ei vaan voi välttyä vaikka yrittäis suojella loputtomiin. Mua kiusattiin siksi että mulla on kaksoisnimi (vaikka kumpikin nimi aivan tavallinen) ja veljeäni Anttia siitä kun sen erään piirrossarjan hahmon nimi oli Antti Aamunen :D Että näitä ei kaikki pääse pakoon vaikka nimi ois se Hanna tai Anna tai Ville tai Henri.

      • Avatar Suvi sanoo:

        Mun nimi on Suvi ja mua kiusattiin Suvivirrestä.

        Eli siis mistä tahansa nimestä voi kiusata, mutta kannattaa opettaa lapset niin, ettei ne kiusaa.

        + että tuskin kukaan tietää enään sitä peliä sitten kun Zelda on koulussa.
        + olet oikeassa, nykyään nimetään lapsia hieman erikoisemmin ja siitä syystä näitä ”erikoisnimisiä” lapsia on myös enemmän, joten ehkä nykyajan lapset ovat myös suvaitsevaisempia mitä tulee nimiin.

    • Iina Iina sanoo:

      ”Jeesus”: Zelda on nimetty sen pelihahmon mukaan :) Kyllä se vika on teissä ahdasmielisissä idiooteissa jotka kasvatatte lapsenne kiusaamaan toisia nimestä eikä meissä vanhemmissa jotka haluamme antaa lapselle kauniita ja erilaisia nimiä! :)

      • Avatar Nimetön sanoo:

        Hups…kukas nyt nimittelee?

        • Iina Iina sanoo:

          On eri asia nimitellä kuin laukoa faktoja pöytään, ja se nyt vain on fakta että kiusaamista harrastavat ahdasmieliset idiootit :)

  11. Avatar Essi sanoo:

    Ihana Zelda:) Ja täysi kopio siskostaan ensimmäisissä kuvissa!

  12. Avatar K sanoo:

    Meidän pojalla (8kk) on aina ollut ihan sama että tissistä tulee paras maito, ja sitä on saatava HETI kun mieli tekee :D

    Kauanko haluat imettää Zeldaa? Ajattelin vain teidän häämatkaa.. Kannattaa ajoissa totutella pulloon, että ei tuu kauhee ero-ahdistus just ennen reissua. Mutta olet varmasti ajatellut tätä :)

    • Iina Iina sanoo:

      Haha tuo taitaa olla tuttu juttu kaikille imettäville äideille! :D Tai suurimmalle osalle ainakin! Mä en vielä ole aivan varma, mutta luultavasti lopetellaan imetystä silloin meidän häiden aikoihin, saa nähdä miten tää tästä etenee! :)

  13. Avatar ann sanoo:

    meidän Taimi joka on 2viikkoa vanhempi kuin Z , on nyt ryöminyt 4kk ikäisestä, muttei osaa edetä pyörien :D vauhti on kova mutta jos tahtoo takaisin selälleen , kuuluu kova kops, ja pää kolahtaa lattiaan kun kääntyminen on niin ei hallinnassa

    • Iina Iina sanoo:

      Voi raukkaa, meillä onneksi Zelda osaa kääntyä varovaisesti! Mutta ei vielä tosiaan ryömi :) Nopea oppimaan teidän Taimi! :)

  14. Avatar Enni sanoo:

    Ei vitsit Zelda on kyl niin veikeen näkönen kaikissa kuvissa!! :D

  15. Avatar Jonn sanoo:

    Meidän poika sanaa kirahvia kihvariksi. :D

  16. Avatar Jenn- sanoo:

    Mulla on kokemusta vaan tästä omasta yhdestä vauvasta, mutta luulenpa että tissivauvat syö enemmän siksi, että se on vaan niin kivaa. Koska meilläkään ei kelvannut maito pullosta, vaikka se olis ollut sitä ihan samaa äidinmaitoa vaan. Mutta luulenpa myös että vauva ei aina ole edes niin nälkäinen maitoa vaatiessaan, vaan joskus huvittaa vaan syödä sitä tissiä ja siksi haluaa syödä niin usein (vaikkakin toki se äidinmaito on nopeasti sulavaa). Kyllä se Zelda pärjää parin tunnin lenkin ajan ilman maitoa, joten hyvillä mielillä ulkoilemaan vaan. Rinnat poissa silmistä, maito poissa mielestä!

    • Iina Iina sanoo:

      Se on ihan totta, varmasti syövät pelkästä syömisen ilostakin vaikka se maito ei niin täyttävää olekaan :) Zelda pärjää sen pari tuntia just ja just mutta kyllä on kerran jouduttu palaamaan aiemmin kotiin kun lohduton itku alkoi eikä pullo kelvannut ja tissiä ei ollut saatavilla, siksi en kovinkaan kauas uskalla mennä :/

  17. Avatar Jarno sanoo:

    Mahtava tyttö :) ♥

  18. Ihanaihanaihana suloinen iso tyttö jo! <3

    Täällä ollaan myös maitobaarina 24/7 eli muutama tuntia pidempään ei voisi olla poissa, muuten alkaa parku, kyllä vielä tuolla 8kuisella :D Vaikkei Niilo hörpikkäänkun muutamassa minuutissa maidot napoihin on se tissi silti saatava tasan ja just silloin kun pieni herra itse näin haluaa, ja taas viihdytään vain se alle 5min ja pitää olla meossa :D

    • Iina Iina sanoo:

      Niin on, hirmusta tahtia kasvaa!!♥

      Hahah voiei kestääkö tää kasikuiseksi asti :D! Nojoo, toivotaan että meillä neiti vähän hellittäisi jo tässä seuraavien kuukausien aikana, meillä on nimittäin ne häätkin tulossa ja hääpuku päällä en kyllä aio imettää! :D

  19. Avatar Nimetön sanoo:

    Onpa Zelda hurmaavan näköinen lapsi! (:

  20. Avatar Maria sanoo:

    Niin hurmaava tuo neiti!!<3
    Enpä juuri koskaan jaksa blogeihin kommentoida mut nyt on jotenkin vaan pakko, sulla on jotenkin niin oikea (mun mielestä ainakin, heh) ja ihanan äidillinen asenne tuohon "rinnalla roikkumiseen", sellaista se oli meilläkin tytön ollessa vauva. Hän kun ei syönyt tuttia ja pullot eivät myöskään olleet pop.. Mutta mäkin päätin silloin ajatella samalla tavalla kuin sä, eli se aika on kuitenkin loppupeleissä tosi lyhyt ja sitä voi jopa tulla ikävä jälkikäteen..<3
    Jotkut kokevat ikävä kyllä imetyksen ahdistavaksi mutta siinä vaiheessa voisi niitä omia asenteitaan ja suhtautumistaan hieman tutkiskella.:)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi että, ihana kommentti :) Kiitoksia aivan hurjan paljon!!♥ Mulle imetys on ihan hirveen tärkeetä ja mä jo nyt kauhulla mietin sitä että joskus sen täytyy loppuakin :D Eli varmasti tulee ikävä meidän imetyshetkiä! :(

      Kyllä imetys on aikaavievää ja sitovaa puuhaa mutta suurimmaksi osaksi se on antoisaa ja maailman ihaninta!

  21. Avatar Nimetön sanoo:

    Eihän näitä Zeldan kuvia pitäisi katsella kun heti iskee vauvakuume. :)
    Suloinen pieni pallero!

  22. Avatar Susanna sanoo:

    Voi miten ihanan ilmeikäs neiti – piristi kyllä hurjasti päivää <3

  23. Avatar annika sanoo:

    ihana typy, kaksi alimmaista lempparit<3
    muuten prismassa ristomatti ratian bobyt tarjouksessa 5,95 jos kiinnostaa:)

    • Iina Iina sanoo:

      Zelda on ihana♥ Aijaa, mä en tiedäkään millaisia ne on! Kiitos vinkistä :)

  24. Avatar Nanda sanoo:

    Zelda on kyllä aivan supersöpö. Ja TOSI paljon Tiaran näköinen! Tykkään blogistasi tosi paljon ja erityisesti näistä Zelda-jutuista, ystävälläni on vain pari päivää Zeldaa vanhempi tyttö ja on kiva vertailla että millä lailla tytöt ovat erilaisia ja millä lailla samanlaisia. Mukavaa syksyä teidän poppoolle! :)

    • Iina Iina sanoo:

      Voi kiitos, kiva kuulla että tykkäät ja hauska että ystävälläsi on samanikäinen tyttö :)!! Meidän tytöt on kyllä ihania molemmat♥♥ Mukavaa syksyä sinnekin!

  25. Avatar siu sanoo:

    ihania kuvia zeldasta! :) miten ois sellanen bloggaaminen behind the scenes -postaus? olet nimittäin monesti tuonut esille sen, että bloggailu on paljon työläämpää kuin asiaan perehtymätön saattaisi kuvitella. mitä kaikkea siihen sisältyy, miten valitset postausaiheen, paljonko kuvia otat, miten muokkaat niitä, kuinka paljon kommentteja tulee, miten vastaat niihin, miten sovitat muun elämän bloggaamisen ympärille, tai ehkä pikemminkin miten sovitat bloggailun muun elämäsi ympärille? eli sellaista minun työpäiväni -postausta kaipailisin. onko ihan mahdoton tai tylsä idea? minua vain kovasti kiinnostaisi. jos muuten aihe on tylsä, uskon, että sinä ainakin osaisit kirjoitustaidoillasi tehdä siitä mielenkiintoisen :D

    • Iina Iina sanoo:

      Kiitos! Zeldasta saa söpöjä kuvia otettua <3 Ja hei aivan huippuloistava postausidea, kiitos!! Todellakin täytyy tehdä tuollainen! Wautsi!! Oon ihan innoissaan :D

  26. Avatar Sarkkuli sanoo:

    Alko naurattamaan :D Mietin sut kurkkaamassa Zeldaa ja kun satut päästämään pienen äänen, huomaat että vauva katsoo sua superleveä hymy huulillaan ja terävällä katseella.
    On sulla tottavie ainakin kirjoitustaidot hallussa, tää oli suorastaa mahtavaa luettavaa.

  27. Avatar Nimetön sanoo:

    Minkä painoinen zelda on nyt? :)

Kommentoi