Ihanat erilaiset perheet: Viivi, Antti, Vilja, Varpu, Akseli & Minni

26.05.2019

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan neljäs perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä, toisen perheen tarinan täältä ja kolmannen perheen tarinan täältä.

Ihanat erilaiset perheet: Antti 28, Viivi 29, Vilja 7, Varpu 7, Akseli 5 & Minni 3, sekä koira Iines ja kissa Vilma.

Juoksen hikikarpalot otsalla terassin portille, vaikka ihan turhaan edes jännitän. Siellä minne olen menossa, ei tarvitse stressata muutaman minuutin myöhästymistä tai mitään muutakaan. Pihalta Viivi jo huutaakin kuuluvalla äänellä “Moi!” ja kutsuu terassille istumaan. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja pöydässä on iso kupillinen mansikoita. Pian Anttikin istahtaa meidän kanssa alas. Aika täydelliset puitteet haastattelulle.

Sitten on aika ottaa selvää, millaista on arki kuusihenkisessä uusperheessä, jossa on yksi lääkäri, yksi lääkäri- ja hammaslääkäriopiskelija, yksi diplomi-insinööriopiskelija, kaksi yrittäjää, yksi taekwon-don tuore maailmanmestari, neljä alle 8-vuotiasta lasta, kissa ja koira.

Toinen kerta toden sanoo

Viivi ja Antti tapasivat toisensa ensimmäistä yökerhossa Helsingin keskustassa vuonna 2010. Tuolloin 19-vuotissynttäreitään juhlimassa ollut Antti hymyili Viiville väkijoukon yli ja tuli juttelemaan.

– Tapailtiin kuukauden verran, mutta aika ja paikka olivat väärät, joten meidän suhde ei oikein lähtenyt käyntiin. Meni pari kuukautta ja huomasinkin olevani raskaana toiselle miehelle. Siitä meni ehkä puolitoista vuotta, niin me alettiin uudelleen tapailemaan Antin kanssa, Viivi muistelee.

Nuori yksinhuoltaja kohtasi ennakkoluuloja

Silloin kun Viivi sai ensimmäistä kertaa tietää olevansa raskaana, hänellä ei ollut opiskelupaikkaa, hän asui äidin luona, eikä hänellä ollut poikaystävää.

– Se oli aluksi tosi iso shokki ja olin miettinyt raskauden keskeytystä, kunnes selvisi lääkärissä, että odotan kaksosia. Silloin tein sen päätöksen, että tää on se mun tie, nyt olen vastuussa näistä lapsista ja suojelen heitä.

Vielä ensimmäisellä neuvolakäynnillä hoitaja yritti puhua Viiviä tekemään raskaudenkeskeytyksen.

Lopulta hän kuitenkin vain ohjasi Viivin neuvolapsykologin puheille.

– Pointtina oli, että mua valmennettiin kohti äitiyttä, koska olin riskiryhmää. Mä otin avun tosi kiitollisena vastaan.

Psykologi oli Viiville todella suuri tuki ja eräänlainen äitihahmo, joka tuki Viiviä kaikilla elämän osa-alueilla raskausaikana. He tekivät yhdessä paljon mielikuvaharjoituksia tulevasta.  Lisäksi tulevan nuoren yksinhuoltajan tukena oli sairaalan sosiaalityöntekijä, joka auttoi paljon käytännön asioissa, kela-asioissa ja opiskelemaan hakemisessa.

Viivi tosiaan haki raskausaikana myös lääketieteelliseen, mutta ei päässyt silloin sisään.

– Mulla oli ajatus, että se oli se viimeinen kerta kun haen, koska en enää yksinhuoltajana pysty ikinä hakemaan lääkikseen. Silloin se tuntui tosi lopulliselta.

Yhteiskunnan ja tukiverkoston apu ja tuki raskausaikana oli huojentavaa.

– Olin tosi kiitollinen siitä, että pystyin oikeasti tarjoamaan lapsille riittävän hyvän elintason yhteiskunnan tuella. Luottamus tulevaisuutta kohtaan kasvoi, kun musta pidettiin niin hyvää huolta ja oli ammatti-ihmisistä ja ystävistä ja perheestä koostuva tukiverkosto. Tiesin, että tulen pärjäämään yksin kaksosten kanssa.

Yksin kaksosten äidiksi

Viivi ja Antti pysyivät ystävinä silloinkin, kun Viivi odotti kaksosia.

– Olin raskaana aika pitkällä ja mulla oli jo iso maha, kun näin sattumalta Antin ja Antin äidin kaupassa. Antin äiti on kertonut mulle myöhemmin, että Antti oli sanonut hänelle, että hän ei muistanut miten kaunis Viivi on. Vaikka mä olin viimeisillään raskaana ja turvonnut!

Kaksoset syntyivät syyskuussa 2011, ja itsekin kaksosena Viiville kaksosten vanhemmuus tuntui jopa normaalimmalta ajatukselta, kuin se, että olisi saanut vain yhden vauvan.

– Kun tytöt syntyi, niin se oli tosi ihmeellistä. Mä olin sellaisessa rakkauskuplassa ja oli tosi vahva yhteisöllisyyden tunne kaksosten kanssa. Me oltiin kolmen kopla ja meillä meni tosi hyvin.

Vaikka kaksoset heräilivät tosi paljon vauvavuonna, Viivi jaksoi arjessa. Kerran viikossa joku läheisistä tuli valvomaan yhden yön vauvojen kanssa, jotta Viivi sai nukkua. Se oli korvaamaton apu.

Ystävyys muuttui rakkaudeksi

Kaksosten vauvavuonna Viivin ja Antin ystävyys alkoikin syventyä pikkuhiljaa rakkaudeksi.

– Antti oli tosi kiinnostunut musta ja vauvoista ja piti meistä huolta. Me viestiteltiin koko ajan. Ensin ajattelin, että en halua Anttia rikkomaan meidän triombioosia ja synergiaa, mutta

aika nopeasti mä sitten rakastuin Anttiin.

Lasten myötä Viivin parinvalintakriteerit olivat muuttuneet ja hän alkoi nähdä Antin uusin silmin. Antin luotettavuus vetosi Viiviin, ja Viivi itsekin oli muuttunut nopeasti äitiyden myötä vastuuntuntoisemmaksi.

– Muut nuoret kasvavat pikkuhiljaa kohti aikuisuutta, mutta mä kasvoin suoraan äitiyteen. Lapset kasvoivat ja itse kasvoin samaa tahtia siinä rinnalla.

Viivin nuoruus oli rankka ja silloin kun Viivi ja Antti tapasivat ensimmäistä kertaa, Viivi oli vielä aika ahdistunut ja nuoruuden traumat painoivat taustalla. Lasten syntymä kuitenkin muutti kaiken.

– Siinä missä aiemmin olin ollut kiertoteillä, yhtäkkiä pääsinkin pääväylälle ja tiesin tasan mihin olin menossa. Kyse ei ollutkaan enää vain musta, vaan jostain paljon suuremmasta, hän kertoo.

Yhteinen vauva ilmoitti pian tulostaan

Kun Viivi ja Antti alkoivat seurustelemaan kesällä 2013, Akseli oli jo matkalla, mutta he eivät vielä tienneet sitä.

– Seuraavana päivänä siitä kun me alettiin seurustelemaan, Antti sanoi, että se vie mut alttarille. Ja vähän ajan kuluttua siitä me huomattiin, että olin raskaana. Se oli heti vakavaa, koska mulla oli lapsia enkä halunnut enää mitään pientä säätöä. Heti oli selvää, että mennään loppuun asti yhdessä. Oli kiva, että vasta sen jälkeen raskaus tuli ilmi.

Vielä kerran lääkiksen pääsykokeisiin

Antti opiskeli silloin itse lääkiksessä ja Antille oli heti alusta asti selvää, että hän tukee Viiviä hänen haaveessaan opiskella lääkäriksi. Akselin raskausaikana Viivi alkoikin jälleen lukea pääsykokeisiin Antin avustuksella, vaikka oli jo kerran luopunut haaveesta enää ikinä hakea sinne.

Antin ja Viivin näkemykset Akselin raskausajasta eroavat hieman toisistaan.

– Mä olin vähän semmonen perfektionisti vielä silloin, halusin kauheesti saada hyviä arvosanoja kaikesta. Tein liikaa hommia ja treenasin tosi paljon. Siinä oli aika paljon tiimityötä, että sain tehtyä kaiken, Antti kertoo.

Viivi taas koki, että elämä helpottui tosi paljon kun Antti astui kuvaan, kun oli ollut aina vaan yksin kaksosten kanssa. Se, että Antti tuli jakamaan sitä arkea kevensi taakkaa valtavan paljon ja mahdollisti sen, että Viivi pystyi taas hakemaan lääkikseen. Lääkiksen opiskelijana Antti pystyi auttamaan tosi paljon ja hän antoi Viiville aikaa lukea pääsykokeisiin.

– Oli se aikamoista härdelliä kun vain Antilla oli ajokortti ja meillä ei ollut omaa autoa ja piti heittää Antin äitiä työpaikalle ja lapsia päiväkotiin ja itsensä paikasta toiseen. Halvalla päästiin, mutta oli se aika rankkaa, kyllä siinä meni monta tuntia päivässä pelkästään jo ajamiseen, Viivi muistelee raskausaikaa.

Jälkeenpäin molemmat ovat kuitenkin onnellisia siitä, että jaksoivat tehdä kovasti töitä haaveidensa eteen silloinkin, kun se ei ollut ollenkaan helppoa.

– Kaikki se vaiva on tuonut meidät tähän pisteeseen ja ollaan oikeasti tehty niin paljon työtä. Nyt voi optimoida ja ottaa jo vähän rennommin ja alkaa nauttimaan sen työn hedelmistä.

Rankka raskaus päättyi kiireelliseen sektioon

Raskausajat eivät ole olleet Viiville kovin ihanaa aikaa, eikä Antillekaan ole ollut helppoa katsoa vierestä Viivin ikävää oloa.

– Voin aina pahoin raskausaikana ja olen älyttömän väsynyt. Käytössä on ehkä 10% siitä energiasta mikä normaalisti on. Henkilökohtaisesti se on mulle rankkaa aikaa olla raskaana. Mutta se loppuu onneksi heti, kun lapsi on ulkona.

Akselin synnytys vuonna 2013 kesti monta päivää ja päättyi kiireelliseen sektioon.

– Akselilla oli reikä keuhkoissa ja infektio päällä, Viivi muistelee.

Viivillä taas oli paha kohtutulehdus ja molemmat olivat letkuissa monta päivää. Akseli oli lastenosastolla tehovalvonnassa ja Viivi yksin synnyttäneiden osastolla ilman vauvaa pumppaamassa maitoa.

– Semmosta se on, meni ihan hyvin mun mielestä. En pahalla muistele. Olipahan siinäkin kokemusta. Opinnoissa ollaan nähty kuolleita ihmisiä ja kuolleita sikiöitä. Jos lopputulos on se, että lapsi on hengissä ja äiti on hengissä ja terve, niin se on jo lottovoitto, jota osaa arvostaa, Antti summaa.

Heti valmis isäksi

Akselin syntyessä Antista tuli ensimmäistä kertaa biologinen isä 22-vuotiaana.

– Antti oli tosi valmis ja innokas oppimaan perhe-elämää ja isyyttä silloin kun hän hyppäsi mukaan. Hän kasvoi heti perheenisän saappaisiin, vaikka jonkin verran olikin kasvukipuja ja kaverit elivät ihan eri elämänvaihetta, Viivi kehuu.

Molempien varhaisaikuisuus jäi melko lyhyeksi vanhemmuuden myötä, mutta he eivät haikaile nuoruusvuosien perään, vaikka silloin muutoksissa oma käsittelynsä olikin.

– Se nuorena vanhemmaksi tuleminen on ollut semmonen asia, mikä varmasti nyt tällä hetkellä elämässä on iso etu. Tuntuu, että arvot on kohdillaan ja pystyy elämään täyttä elämää. Se on tehnyt mut paljon epäitsekkäämmäksi kun olen vanhempi ja osaan tehdä synergistisiä ratkaisuja, jotka huomioivat muutkin ihmiset ympärillä, Antti pohtii.

Aiemmin Viivi jopa häpesi sitä, että oli nuori äiti, mutta nykyisin hän näkee sen valtavana vahvuutena.

– Se on hieno asia, mutta se ei ollut ympäristön mielestä aiemmin hyvä asia. Oli sillon tosi kova hinta erottua joukosta, mutta nyt se on ihan mieletön voimavara. Vaatii rohkeutta tehdä sellaisia ratkaisuja, että hyppää mukaan perheen elämään tai pitää lapsen yksin. Siinä ei kuunnella muita, vaan se ratkaisu pitää tehdä ihan itse.

Koska Antti oli ollut mukana Viivin ja kaksosten elämässä lähes alusta asti, hän tiesi kyllä mihin oli ryhtynyt, eikä perhe-elämä tullut shokkina.

– Mutta tietty kyllä se arki yllätti vähän, varsinkin Akselin syntyessä, koska en ollut elänyt sitä vauvavuotta.

Viivi taas yllättyi siitä, miten antoisaa ja tasapainoista lapsiperheen elämä voi parhaimmillaan olla.

– Se oli ihan uusi juttu mulle miten se kaikki turva on oikeasti siinä omassa perheessä. Se on mulle ihmeellistä, Viivi kertoo.

Perheen kuopus Minni syntyi kesäkuussa 2016 ja otti oman paikkansa.

Yhteinen perhe-elämä ei tarkoita omista haaveista luopumista

Molemmille tuli hyvin nopeasti selväksi, että yhteinen perhe-elämä ei tarkoita sitä, että luovuttaisiin omista haaveista tai tavoitteista, kuten Antin ammattiurheilu-urasta.  Antille oli alusta asti selvää, että Viivin täytyy saada toteuttaa unelma lääkikseen hakemisesta.

– Antti oli yksi ainoita, joka puski mua tavoittelemaan mun unelmaa ja uskoi että pääsen lääkikseen. En ilman Anttia olisi lähtenyt hakemaan enää, enkä olisi päässyt. Antin mielestä se oli itsestäänselvyys, että haen, eikä ollut edes muita vaihtoehtoja, Viivi muistelee.

– Kun tekee ratkaisuja, niin pitää aina miettiä mitä katuisi vähiten. Se voi tuntua sillä hetkellä pahalta, mutta jälkeenpäin se palkitsee, Antti jatkaa.

Antti taas pelkäsi alkuun urheilu-uransa puolesta, mutta Viivi lupasi mahdollistaa sen, että Antti pääsee edelleen urheilemaan.

– Ei se kauaa ollut huolenaiheena, hyvin nopeasti huomasin, että rullaa hyvin ja kaikki arjessa on vain järjestelykysymyksiä. Meitä on kuitenkin kaksi jotka jakaa arjen yhdessä. Se on vaan palapeli joka pitää selvittää. Mitä aiemmin sen selvittää niin sen sujuvammin arkipäivät menee, Antti selventää.

Antti ja Viivi ovat vahvasti sitä mieltä, että perhe-elämän takia ei luovuta mistään omista toiveista ja tavoitteista vaan laitetaan ne vain toimimaan.

– Me ollaan toistemme sparraajia ja uskotaan toisiimme tosi vahvasti. Jos toisella on joku unelma, niin me molemmat lähdetään ajamaan sitä takaa ja ollaan toistemme trampoliineja. Mahdollistetaan se ja tehdään aikaa sille, että toinen pääsee tekemään sitä omaa juttua, Viivi kertoo.

Terve itsekkyys on hyvä asia

Molemmat vannovat perhe-elämässä terveen itsekkyyden nimeen.

– Aito epäitsekkyys suurimmalla osalla ihmisistä vaatii sen, että on itse saavuttanut jotain. Vasta sitten voi oikeasti antaa. Mä olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä ihmisen täytyy päästä toteuttamaan itseään, jotta voi auttaa muita toteuttamaan itseään. Jos vain keskittyy muihin niin sitten kasvaa katkeraksi, Antti pohtii.

Samaa he opettavat myös omille lapsilleen jo pienestä asti kysymällä heiltä heidän toiveistaan ja haaveistaan ja mahdollistamalla niitä.

– Me pyritään toteuttamaan koko perheen unelmia ja lastenkin unelmat on aivan yhtä arvokkaita kuin aikuisten, Viivi kertoo.

– Tärkeää on myös ymmärtää, että mitään ei saa aikaiseksi jos ei ole valmis epäonnistumaan, eikä tuloksia aina saa heti. Esimerkiksi Viivi on uhrannut mun urheilulle tosi paljon aikaa arjessa ja nyt mä sitten voitin maailmanmestaruuden. Kun antaa toiselle rauhan kehittyä ja epäonnistua rauhassa, niin tuloksiakin saa, Antti jatkaa.

Viivi ja Antti eivät katso omia eivätkä toistensa epäonnistumisia negatiivisessa valossa, vaan ajattelevat, että kaikki epäonnistumiset ovat oikeasti voittoja.

– Ei ole mitään muita mahdollisuuksia kehittyä oikeasti elämässä. Me halutaan opettaa lapsille, että elämä on yhtä epäonnistumista ja välillä sitten onnistuu. Harjoitus tekee mestarin. Onnistumiset ovat vain kehityksen sivutuotteita.

Kun tekee sitä mitä rakastaa, jaksaa tehdä paljon

Lääkärin opinnot kestävät pitkään ja molemmilla on vieläpä kaksi tutkintoa, mutta Viivi ja Antti eivät ole kokeneet perhe-elämän, huippu-urheilun ja opintojen yhdistämistä raskaaksi.

– Kun tekee asioita mitä rakastaa, niin jaksaa tehdä hirveän paljon. Lääkärin ammatti on meille syvä kutsumus ja se motivoi meitä opinnoissa, että päästään joskus tekemään sitä työtä.

Tärkeää on myös osata keskittyä opinnoissa ja kaikessa muussakin niihin asioihin, joilla on oikeasti merkitystä.

– Työpanos ei ole suoraan verrannollinen siihen tulokseen, vaan on olemassa asioita jotka vievät sitä sun asiaa eteenpäin enemmän kuin toiset. Sitä kutsutaan 80/20-periaatteeksi, Antti kertoo.

Sillä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi opinnoissa on ne tietyt asiat, jotka tuottavat valtaosan tuloksesta. Keskittymällä niihin voi optimoida ajankäyttöä ja saada enemmän aikaiseksi.

– Mistä johtuu se, että vika päivä on niin tehokas? No siitä, että jättää kaiken turhan pois. Silloin saa hirveästi asioita aikaiseksi, kun luopuu omasta tarpeesta suorittaa kaikkea. Pitää ottaa etäisyyttä ja nähdä objektiivisesti ne tärkeimmät asiat, jotka vievät eniten eteenpäin, Antti selventää.

On helppo uskoa miestä, joka on saavuttanut elämässään alle 30-vuotiaana ihan mielettömän paljon.

Uusperhe tarkoittaa enemmän rakkautta

Antti, Viivi ja lapset muodostavat kuusihenkisen uusperheen, vaikka he eivät koskaan ajattelekaan perhettään juuri uusperheenä. Se, ettei kyseessä ole tavallinen ydinperhe näkyy arjessa siten, että heillä on tavallista laajempi tukiverkko.

– Kaksosten isä näkee heitä säännöllisesti, heillä on kaksi isää. Ja koko iso suku on voimakkaasti elämässä läsnä isän puolelta. Kaksosten isän puoliso on myös aivan ihana ihminen, joka on turvallinen aikuinen heille, Viivi kertoo onnellisena.

Uusperhe tarkoittaa heille vain sitä, että on enemmän rakkaita ihmisiä ympärillä.

– Meidän perhe on vahvasti “me Rintaset”. Tää on meidän yksikkö ja kaikki sukulaiset on siinä ympärillä. Biologisilla siteillä ei ole mitään merkitystä, samalla tavalla kissa ja koirakin on meidän perheenjäseniä. Ihan sama kuka on kenenkin biologinen isä tai äiti, Viivi jatkaa.

Haasteet ovat elämän suola

Arki on yksi suuri palapeli, mutta Antti ja Viivi nauttivat sen kasaamisesta. He ottavat haasteet vastaan mahdollisuuksina kehittyä niin perhe-arjessa kuin huippu-urheilussakin.

– Arki on täynnä pieniä haasteita. Jos ei olisi niitä haasteita, niin ei me kasvettaisi eikä kehityttäisi. Haaste on mahdollisuus ja tärkeintä on ongelmanratkaisu. Kun eteen tulee ongelma, me ratkaistaan se. Se jos pipot tai sukat on aina aamuisin hukassa, on oikeasti pieni haaste, jonka voi ratkaista, Antti lataa.

– Haasteet on turhia, jos niiden antaa olla turhia. Aina kun on joku asia joka mieltä painaa, niin mä ajattelen, että tässä on nyt mahdollisuus kehittää jotain osa-aluetta mun tai meidän elämässä. Jos vaan kiroaa eikä keksi ratkaisua, niin sehän on silloin ihan turha haaste, hän jatkaa.

Haasteiden ratkaiseminen yhdessä voi olla myös innostavaa.

– Oli se haaste mikä vaan, joku perhelogistinen asia tai joku kilpailuasia tai muu, niin ensiksi se voi tuntua pahalta että on joku haaste, mutta sitten kun alkaa miettimään, nii voi jopa vähän innostua siitä, että tässä on nyt mahdollisuus kehittyä tässä asiassa, Viivi komppaa.

– Me sanotaan se haaste yhdessä ääneen ja pallotellaan. Haasteet yhdistää meitä kun keksitään yhdessä ratkaisuja ja mä koen, että haasteet on elämän suola ylipäätään. Ilman haasteita ei olisi kehitystä ja elämä olisi tosi tylsää ilman kehitystä, Antti jatkaa.

Palapelin palaset laitetaan paikoilleen

Moni voisi ajatella, että huippu-urheilun, lääkärin työn, opiskelun ja oman yrityksen pyörittämisen sovittaminen vanhemmuuden kanssa on hankalaa, mutta Viivi ja Antti eivät ajattele niin.

– Antti on välillä jopa viikon pois arvokisoissa ulkomailla. Sillon mä otan puhelimen käteen ja soittelen läheiset läpi ja järjestän tulevan viikon siten, että pystyn käydä koulussa ja tehdä työni ja lapset on iloisia ja tyytyväisiä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mä olen valmis tekemään sen työn, jotta voidaan elää meidän elämää normaalisti myös silloin, kun Antti on poissa, Viivi kertoo.

Treenit on helppo sovittaa arkeen, sillä niissä aikataulut joustavat sitä enemmän mitä enemmän niitä on.

– Kaksi kolmasosaa ajasta harjoittelu tapahtuu omalla ajalla ja itsenäisesti ja voin tehdä suurimman osan työstä silloin, kun itse haluan. Urheilu on joustavaa kun tekee siitä joustavaa. Kaikelle on aika ja paikka kun vaan katsoo kalenterista, Antti kertoo.

Kisakaudella treeniä on Antilla n. 6 tuntia viikossa, kesällä peruskuntokaudella suunnilleen 14 tuntia viikossa. Antti tekee kisakaudella vähemmän lääkärin töitä ja kisakauden ulkopuolella taas keskittyy niihin enemmän.  Työmäärät vaihtelevat n. 30-80h viikossa. Joskus hän tekee töitä vain pari päivää ja joskus 7 päivää viikossa.

Yrittäjänä joustavuus on mahdollista myös työelämässä, kun päättää itse mitä työkeikkoja ottaa vastaan. Jonkun toisen määrittelemät työtunnit eivät välttämättä mahdollistaisi huippu-urheilua yhtä hyvin.

Työaika ja parisuhdeaika kulkevat käsi kädessä

Viivi ja Antti ottavat toisilleen pieniä hetkiä joka päivä ja lisäksi Viivi kulkee usein mukana kisamatkoilla silloin, kun ne ovat vain parin päivän reissuja.

– Me keksitään fiksuja ratkaisuja miten saadaan yhteistä aikaa. Mennään yhdessä lounaalle tai kahvilaan tekemään töitä. Ei ajatella niin traditionaalisesti kaikesta. Loman ja työn voi hyvin yhdistää, kuten myös parisuhdeajan ja työn. Se on mun mielestä parasta, kun tehdään yhdessä yhteisen yrityksen eteen asioita, Antti kertoo.

– Yhteinen yritys meille ihana juttu, josta käydään joka päivä yhdessä bisnesneuvotteluita. Nyt rempataan yhtä meidän sijoituskämppää yhdessä ja se on aivan ihanaa, tosi hauska projekti, Viivi komppaa.

Yhteiset projektit ovat molempien mielestä kivointa mahdollista yhteistä tekemistä.

– Me ei tarvita kynttiläillallisia, koska se perus yhdessäolo on niin ihanaa ja se hyvä arki riittää meille, Viivi jatkaa.

Kisareissuilla usein toinen päivä kuluu täysin kisoissa, mutta toisena päivänä on aikaa tutkia matkakohdetta yhdessä ja rentoutua viettäen parisuhdeaikaa.

Toisen vikoja ei osoitella sormella

Antilla ja Viivillä on parisuhteeseen yhtä mutkaton suhtautumistapa kuin kaikkeen muuhunkin. Ristiriitatilanteissa molemmat etsivät vikoja ensin itsestään.

– Toista ei voi muuttaa, ainut tapa muuttaa toista on muuttaa itsensä ja omalla esimerkillä näyttää mitä toivoo. Toista ei myöskään kritisoida eikä meillä koskaan nalkuteta, se on tosi epäkunnioittavaa toisen olemusta kohtaan. Me ollaan aikuisia ihmisiä ja toimitaan kummatkin varmasti parhaamme mukaan, Viivi kertoo.

– Tiedetään, että molemmat yrittää joka päivä parhaansa meidän perheen eteen ja jos se ei riittäisi toiselle, niin se olisi tosi loukkaavaa, Antti jatkaa.

Yhtä tärkeää kuin ottaa toisilleen aikaa on myös muistaa mihin on toisessa alunperin ihastunut.

– Erilaisuus on se asia, joka alunperin on viehättänyt toisessa, niin tuntuisi tyhmältä haluta tehdä toisesta samanlainen kuin itse on. Kyllä se on heräämisen paikka, jos jossain vaiheessa ei siedäkään enää niitä asioita, mihin on alunperin ihastunut toisessa ihmisessä, Antti pohtii.

Pikkuviat on mitä on, pikkuvikoja. Parisuhteessa ja elämässä vaaditaan suhteellisuudentajua.

– Kun ammatissa näkee tosi paljon kuolemaa niin se suhteellistaa, että ne pikkuasiat on oikeesti ihan mitättömiä. Elämä on rajallista, nyt nautitaan. Se että mä saan täyttää tänä vuonna 30 vuotta tuntuu tosi hienolta, koska niin monelta jää koko elämä kesken, Viivi lisää.

Vanhemmuus toi mukanaan kuolemanpelon

Viiville tuli vanhemmuuden myötä aluksi valtava kuoleman pelko. Samaistun siihen, että lasten myötä ajankulun tiedostaa helpommin ja oma kuolema pelottaa, koska haluaa kokea kaiken mahdollisen omien lasten kanssa.

– On tärkeää nähdä se elämän rajallisuus. Elämä on lahja ja vanhemmuus on lahja ja se, että me saadaan kokea tää kaikki niin siitä pitää olla tosi kiitollinen, eikä kuolemaa kannata pelätä, Viivi pohtii.

Elämän rajallisuuden tiedostaminen on ehdottomasti hyvä asia. Se antaa mahdollisuuden tarkastella niitä omia valintoja ja miettiä tarkkaan mitä elämältä haluaa ja millaisen perinnön haluaa jättää.

– Kun hyväksyy elämän rajallisuuden ja ymmärtää sen, niin voi aina miettiä, että jos vaikka kuolee huomenna, niin onko jotain asioita, jotka haluaisi tehdä toisin, jotta tietäisi kuolinvuoteella tehneensä parhaansa. Muhammad Ali sanoi, että haluaa kuolla muistojen kanssa, ei unelmien. Vaikka nyt kuolisi ja jäisi asioita tekemättä niin siihen ei voi vaikuttaa, mutta se että on tehnyt niitä nii paljon kun on pystynyt, on ainoa millä on merkitystä, Antti lataa.

Viisaita sanoja, jotka antavat paljon ajateltavaa.

Perhearki on tärkeintä

Vaikka Rintasten arkeen kuuluu paljon työntekoa ja treeniä, pääosassa on kuitenkin vanhemmuus ja arki neljän lapsen kanssa.

– Parasta arjessa on lasten väliset suhteet ja meidän suhde lapsiin, se meidän perhedynamiikka. Meillä on niin ihana porukka kasassa ja kaikki on tosi hauskoja persoonia. Hyvä huumori paras asia meidän perheessä ja se, että meillä on niin hyvä parisuhde, Viivi kertoo.

Antti nauttii erityisesti siitä, että voi olla esimerkkinä lapsille ja auttaa heitä toteuttamaan heidän unelmiaan.

– Vanhemmuudessa kivaa on se, että voi olla se kuka tarjoaa ja mahdollistaa. Se tuo tosi suuren merkityksen elämään, että ei tee itsensä takia vaan asioita, vaan voi tehdä niitä myös muita varten, hän pohtii.

– Ihaninta on olla aitiopaikalla seuraamassa meidän neljän upean persoonan kasvua ja kehitystä. Se on myös tosi suuri vastuu, jonka on ymmärtänyt vasta myöhemmin. Kannan sen vastuun suurella ilolla ja kunnialla, Viivi jatkaa.

Neljän lapsen kanssa arjessa on joskus tullut koettua myös riittämättömyyden tunteita, mutta lasten kasvaessa se on vähentynyt koko ajan.

– Lasten ollessa pienempiä se riittämättömyys oli rankkaa, että onko tarpeeksi jokaisen kanssa, antaako joka päivä jokaiselle tarpeeksi läsnäoloa ja huomiota. Oli kauhea ajatus, että jääkö jonkun jutut kesken, että haluaisi sanoa jotain, mutta ei pysty, koska toisella on joku tilanne päällä, Viivi muistelee.

Rintaset viettävät paljon yhteistä perheaikaa arjessa, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa mitään sen ihmeellisempää. Tavallinen yhdessäolo riittää.

– Lasten kanssa on hauskaa olla kotona ja käydä Hoplopissa. Tykätään me reissatakin ja joka kesä lähdetään matkalle yhdessä Antin vanhempien ja Antin siskon perheen kanssa. Ne on tosi kivoja reissuja, Viivi kertoo.

– Arjessa me ihan vaan ollaan yhdessä ja syödään yhdessä. Ei mitään sen ihmeempää. Ollaan spontaaneja. Lasten kanssa voi tehdä yhdessä ihan niitä normaaleja asioita ja suurimman osan ajasta se lasten kanssa oleminen on ruokailua, kaupassakäyntiä ja siivousta. Ei aina tarvitse keksiä mitään spesiaalia, Antti jatkaa.

Yhdessä kohti unelmia

Tulevaisuudelta Antti ja Viivi toivovat ilmiselvän terveyden lisäksi sitä, että puhalletaan yhteen hiileen perheenä ja toteutetaan kaikkien omia ja yhteisiä haaveita.

– Toivon, että lapset oppisivat sellaista elämän vaurautta. Olisi hienoa, että kaikilla olisi paljon asioita, jotka ovat heille merkityksellisiä ja antavat paljon. Lapsilla se voisi olla urheilu tai joku muu harrastus tai mahdollisuus tehdä jotain asiaa, mikä sitten lopulta onkin todella merkittävä heidän loppuelämän suhteen. Mä toivoisin, että kaikki löytäisivät sen oman intohimon ja olisi rohkeutta tehdä töitä sen eteen ja sijoittaa itseensä paljon, Antti pohtii.

Kummatkin toivovat, että lapset oppivat tekemään kovasti töitä unelmiensa eteen.

– Halutaan, että lapset oppivat itse kalastamaan, eikä vaan anneta heille kalaa. Toivotaan, että lapset oppivat myös pikkuhiljaa tekemään asioita, jotka tuovat heille pidempiaikaista iloa ja löytävät ne sellaiset omat henkiset valuutat, joita on hyvä olla mahdollisimman paljon. Silloin heillä on mahdollisuus tehdä myös elämässä paljon.

Käytännönläheisiä koko perheen unelmia ovat toinen koira tulevaisuudessa, sekä muutto isompaan taloon, jossa kaikille lapsille olisi omat huoneet.

Viivin ja Antin terveiset muille vanhemmille tai vanhemmiksi haluaville:

Älkää luopuko omista unelmista, pitää olla itsekäs myös perheessä ja parisuhteessa. Älä unohda itseäsi yhtään väheksymättä sitä, miten tärkeää on myös panostaa omien lasten haaveisiin. Omasta onnesta ja hyvinvoinnista vastuun ottaminen on tärkeää. Pystyy antamaan enemmän muille kun antaa myös itselleen. Vanhempien parisuhde on lasten koti. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen on rohkeutta. Erityisesti yksinhuoltajille: kaikki järjestyy aina.

Kiitän Viiviä ja Anttia älyttömän paljon siitä, että halusivat jakaa oman tarinansa ja mä sain kertoa sen. Koska tällä kertaa kyseessä oli meille läheinen ystäväperhe, kirjoittaminen oli itselleni ehkä vielä tavallistakin tunteikkaampi ja jännittävämpi prosessi. Suoraan sanoen olin aivan jännityksestä kankeana, kun linkkasin tekstin heille etukäteen luettavaksi. Mutta kuten tavallista, vastaanotto oli lämmin, kannustava, kiitollinen, iloinen ja ihana. Me ollaan aivan älyttömän onnekkaita koko perhe, kun saadaan kutsua Rintasia meidän ystäviksi ja viettää heidän kanssa aikaa. He ovat meille ihan valtava inspiraation lähde ja elävä esimerkki siitä, että kovalla työllä, oikealla asenteella ja periksiantamattomuudella voi saavuttaa mahtavia asioita. Ja jos joku vielä miettii, että voiko tehdä asiaa x sen jälkeen kun on saanut lapsia, niin kyllä V O I. Ihan mitä vaan. Kiitos Antti, Viivi ja lapset, kun saadaan olla mukana teidän perheen elämässä ja seurata teidän menestystarinaa näin kutkuttavan läheltä. Te olette aivan ihania! 


29 Responses to “Ihanat erilaiset perheet: Viivi, Antti, Vilja, Varpu, Akseli & Minni”

  1. Avatar Siiri sanoo:

    Moi, tää oli hyvä juttu mutta pari huomiota. Toinen kerta toden sanoo -kappaleesta puuttuu sana ”kertaa”. Lisäksi juttu on tosi pitkä ja sitä olisi voinut tiivistää monesta kohdasta. Toistat samoja juttuja usein, sanomalla ne eri tavalla. Opettele karsimaan. Esim. Haasteista puhuttaessa. :)

  2. Avatar Maija sanoo:

    Loistavaa että olit ottanut huomioon suomen pelin, sai rauhassa lukea ja kuluttaa aikaa ennen peliä :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mahtavaa, että tästä oli iloa siihen! <3 Ja pelikin sai parhaan mahdollisen lopputuloksen! :D

  3. Avatar Iitukka sanoo:

    Tosi hyvä ja puhuttelevakin postaus. Monta juttua jotka otin merkille ja laitoin ylös jopa. Elämän ohjeita/viisauksia. Ihastuttava perhe kaiken kaikkiaan 💕

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon, ihan mahtavaa kuulla, että herätti ajatuksia ja antoi jotain omaan elämäänkin jopa <3 He ovat kyllä aivan mieletön perhe!

  4. Avatar Annika sanoo:

    Vaikuttaapa kivalta ja onnelliselta perheeltä :) Postauksen teksti oli kyllä mielestäni aika pitkä ja vähän itseään toistava, kun pysyi niin yleisellä ja abstraktilla tasolla. Olisi ollut kiva kuulla konkreettisemmin, miten perhe järjestää ihan käytännössä opintojen, töiden, urheilun, perhe-elämän yms. yhdistämisen ja miten esim. molemmat ovat päätyneet hankkimaan kahta tutkintoa (vai ymmärsinkö oikein)? Tuntuu vaan niin haastavalta yhtälöltä, että toinen on vaikka viikonkin kisamatkalla ja siinä samalla toinen pyörittää lapsiperhearkea, lukee lääkäriksi ja on yrittäjänäkin. Mahtavaa että ovat saaneet yhtälön toimimaan :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      He ovat kyllä aivan mieletön perhe <3 Ja kiitos paljon palautteesta! Kyllä tuolla oli niitä konkreettisiakin keinoja, kuinka he arkea järjestävät töiden, treenien ja kisareissujen osalta. Mä itse ajattelin sillä tavalla, että se asenne elämään ja heidän huikeat ajatukset on niitä, joista kuka tahansa voisi saada jotain irti ja ammentaa jotain enemmän ja siksi halusin tuoda niitä esiin mahdollisimman paljon <3

  5. Avatar Siiri sanoo:

    Moi!
    Todella mielenkiintoisen oloinen perhe, ja heidän arkensa kiinnostaa erityisesti näin kahden opiskelijan ja työssäkäyvän taloudessa. Lääkis vielä mulla kyseessä, niin tulevaa perheen perustamista miettien tosi kiva lukea muiden samassa koulussa opiskelleiden kokemuksia lapsiarjesta kesken koulun.
    Tekstistä jäi kuitenkin melko sekava vaikutelma, esim hammaslääkäri ja diplomi-insinööriopintoihin ei palattu ollenkaan alun maininnan jälkeen. Myös heidän yhteinen yrityksensä jäi lähes huomiotta, ilmeisesti he kunnostavat asuntoja yhdessä?
    Vaikka perhe onkin teille tuttu ja nuo asiat tuntuvat ihan itsestäänselvyyksiltä, olisi ollut kiva jos olisit avannut niitä vähän enemmän meille lukijoille. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka, kiitos paljon palautteesta ja tosi hyviä kysymyksiä! :) Ei ne tunnu mullekaan itsestäänselvyydeltä, mutta koko kokonaisuus oli niin valtava, että piti valita ne tärkeimmät asiat, joihin perhe itse halusi keskittyä. Tämä on myös sarjana sellainen, joka kertoo nimenomaan siitä lapsiperheiden arjesta, siksi työ- ja opiskelukuvioihin mentiin lähinnä pintapuolisesti ja enemmän keskityin siihen, miten se arki on järjestetty ja mitä ovat ne ajatukset siellä perhe-elämän ja arjen taustalla. Mutta ehdottomasti nuokin olisivat olleet mielenkiintoisia aiheita, ehkä niistä voi lukea lisää myöhemmin, sillä tästä perheestä varmasti kuullaan vielä muissakin medioissa! ;)

      • Avatar Emilia sanoo:

        Kuitenkin jos alussa jostain mainitsee, pitäisi siihen tekstissä palata ja avata sitä, koska se alku ns kertoo mikä tekstin aihe on. Aihe itsessään oli mielenkiintoinen, mutta jäi lukijalle aika sekavaksi. Perheessä on kaksi yrittäjää, mutta mitä yrittäjiä? Insinööriopinnot mainitaan alussa, mutta näistäkään ei sitten selviä oikein enempää. Lisäksi jatkuva jatkaa, summaa, kertoo, pohtii on aika raskasta luettavaa ja vetää lukijan tavallaan irti tekstistä. Välillä kannattaa (ja pitääkin) käyttää verbiä sanoo. Se on ns neutraalimpi ja antaa lukemisen soljua eteenpäin, kun taas esimerkiksi muistelee, jatkaa, pohtii usein käytettynä vetää lukijan irti tekstistä.

        Musta tää postaussarja on tosi mielenkiintoinen lisä blogiin, en nyt sitä tarkoita tällä kommentilla. Ja jokaisen osan oon lukenu ja niitä odotan aina. Mutta aina on kehittymisen varaa, meillä kaikilla :)

    • Avatar Nimetön sanoo:

      Mulle jäi kyllä myös alun viittauksen jälkeen epäselväksi, kuka mitäkin opiskeli ja missä järjestyksessä. Jos se ei tekstin sisällöllisesti ollut tärkeää, vaan pois rajattu, olisi maininta ehkä ollut aiheellista rajata pois myös alkukappaleesta. Itse lähdin mielenkiinnolla lukemaan, että kumpi mitäkin ja missä järjestyksessä, sekä ennen kaikki miksi. Itsellänikin alanvaihto edessä, joten kiinnostaa ihmisten ajatukset siitä, miten eri tavalla ajaudutaan siihen ensimmäiseen koulutukseen ja toisaalta jo ehkä työelämää nähneinä siihen seuraavaan.

      • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

        Mä ajattelin itse tuon eri tavalla, siten, että ne opinnot ja ammatit on siinä sivuosassa, ja kuten kirjoitin ”on aika ottaa selvää millaista se arki on xxx perheessä”. Eli, että tekstin pointtina on se arki. Kaikissa aiemmissakin osissa on mainittu ammatit/opinnot, eikä koskaan ennen niistä ole tullut näin paljon kysymyksiä, niin en osannut itse varautua siihen! :) Ne eivät myöskään ole tämän sarjan keskiössä, vaan se perheiden tapa katsella maailmaa ja tapa elää arkea. Mutta Viivi ja Antti vastaavat opinnoista ja töistä kiinnostuneille näin: Viivi haluaa tulevaisuudessa leukakirurgiksi ja he ovat usein sekä hammaslääkäreitä että lääkäreitä. Antti haluaa yhdistää omat tutkintonsa, niin kuin on jo mainiokkaasti yhdistänyt yrityksen kautta. Viivi ja Antti ostavat yrityksen kautta asuntoja ja vuokraavat niitä, sekä harjoittavat lääkärin ammattia yrityksen kautta ja konsultoivat. Eli paljon kaikkea! :)

        • Avatar Hassu sanoo:

          Nyt hassu kysymys, mutta mitä se arki perheessä sitten mielestäsi on?
          Omasta mielestäni siihen kuuluu opiskelut, työt, lastenhoito, kotityöt ja se, miten nämä kaikki järjestetään, aikataulutetaan, mitä opiskellaan yms. Eli sitä arkea.

          • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

            Toki myös noita, mutta kuten aiemmissakin sarjan postauksissa, tässäkin keskityttiin enemmän niihin ajatuksiin arjen takana ja juuri siihen, mitä perhe esim. tykkää tehdä yhdessä lasten kanssa, mitkä kokee arjen haasteina, miten löytää parisuhteelle aikaa arjessa, mikä on parasta perhe-elämässä yms. Missään näistä postauksissa ei ole ollut syväluotaavaa analyysia töistä/opiskelusta, eikä sitä ole aiemmin kyseltykään. :)

  6. Avatar Lukija sanoo:

    Tästä ei nyt ihan selvinnyt, kuka opiskelee mitä, mitä ne kaksi tutkintoa ovat ja mitä ne yritykset ovat…? Odotin, että noita asioita avattaisiin tekstissä kun ne kerran alussa mainittiin. Nyt teksti oli kovin pitkä ja keskittyi lähinnä kuvailemaan pariskunnan asenteita.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Viivi ja Antti vastaavat opinnoista ja töistä kiinnostuneille näin: Viivi haluaa tulevaisuudessa leukakirurgiksi ja he ovat usein sekä hammaslääkäreitä että lääkäreitä. Antti haluaa yhdistää omat tutkintonsa, niin kuin on jo mainiokkaasti yhdistänyt yrityksen kautta. Viivi ja Antti ostavat yrityksen kautta asuntoja ja vuokraavat niitä, sekä harjoittavat lääkärin ammattia yrityksen kautta ja konsultoivat. :) Perheiden tapa katsella elämää ja maailmaa sekä se arki on tämän postaussarjan keskiössä, siksi ammattiin/opintoihin ei sen tarkemmin menty. Mutta ihanaa kuulla, että nekin kiinnostavat! Osaan huomioida jatkossa paremmin :)

      • Avatar A. sanoo:

        Iina, mä halusin myös kommentoida, koska mun mielestä sä olet tavallisesti tosi sujuva kirjoittaja ja mä toivon, että otat tän rakentavana kritiikkinä. Mä en usko, että ihmiset täällä kommenteissa nyt kysyvät niistä työpaikoista ja opiskeluista sen takia, että ne jotenkin niin julmetusti kiinnostaisivat, vaan siksi, että teksti oli niiden suhteen tosi sekava. Nämä asiat (opiskeluihin ja töihin liittyvät) oli vaan nyt tällä kertaa todella epäselvästi mainittu (niillä houkuteltiin lukija sisään tekstiin, mutta sitten jätettiin selventämättä) ja jättivät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Koko kuvion (kuka opiskelee, urheilee, työskentelee, mitä?) olisi voinut yhdellä, kahdella lauseella kuitata ja selittää, se olisi riittänyt, teksti ei olisi siitä mainittavasti pidentynyt. Sitten olisit voinut keskittyä kertomaan niistä perheen asenteista ja ajatuksista, joihin haluat ymmärrettävästi keskittyä. Kyse ei nyt ollut sisällöllisestä rajauksesta vaan ihan kirjoitusteknisestä ajatuskatkosta, joka teki muuten hienosta tekstistä sekavan. Mutta sarjan idea on tosi, tosi hyvä ja perhe tosi mielenkiintoinen! Tämä tuli nyt ehkä vaan aiheena ”liian lähelle”, niin tulit omalle tekstillesi sokeaksi, luulen. Kaikkea hyvää kesääsi!

  7. Avatar Janina sanoo:

    Moikka, kiitos tästä postaussarjasta! Näitä on ollut todella mielenkiintoista lukea ja olen erityisesti pitänyt postauksien toteutuksesta! :)
    Mulle tuli mieleen yksi aihe, josta ainakin itse haluisin lukea. Nimittäin äidin/isän masennus tai muut mielenterveysongelmat lapsiperheessä eli miten se on vaikuttanut esimerkiksi jaksamiseen yms?
    Ymmärrän toki, että aihe voi olla vaikea toteuttaa, jos kaikki perheet on jo valittu tai, jos niin henkilökohtaista asiaa ei haluta somessa jakaa. Kuitenkin jonkinnäköinen postaus aiheesta olisi hieno juttu :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka ja suuri kiitos sinulle kommentista <3 Ihana kuulla, että olet tykännyt postausten toteutuksesta, se merkitsee mulle todella paljon, koska tämä on edelleenkin kaikki tosi uutta mulle itselleni! :) Ja ehdottomasti laitan toiveen korvan taakse, todella tärkeä aihe, jota olisi mielenkiintoista tuoda esiin! :) Mahtavaa kesän alkua sinne <3

  8. Avatar ida ihana sanoo:

    Hieno tarina, ihan tuli tippa linssiin liikutuksesta tätä lukiessa! On tämä elämä niin uskomatonta, ja me ihmiset pystymme aika paljoon, kun vain uskomme niin!
    Juuri eilen Leijonajoukkueen voittoakin katsoessa mietin, kuinka siinä taas näkee, mitä voi saavuttaa, kun ei suostu uskomaan muiden vähättelyjä tai epäluuloja, vain uskoo vain itseensä ja omaan ja joukkueensa tekemiseen.
    Kirjoitat todella kauniisti tästä(kin) perheestä, ja heillä on hieno tarina. Kiitos sinulle ja perheelle, kun jaoitte tämän tarinan!!<3 Kaikkea hyvää toivon heille ja tietysti myös teille!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi Ida ihana! <3 Kiitos ihan mielettömän paljon ihanasta kommentista! <3 Ja juuri noin, hyvin sanottu! He ovat kyllä ihan mielettömän upea perhe ja olen niin iloinen, että sain kertoa heidän tarinan :)! Ihana kuulla, että tykkäsit <3

  9. Avatar Laura sanoo:

    Olipas ihana lukea tätä juttua! Viivi oli mun opinto-ohjaaja kun hain lääkikseen. Viivi oli niin ihana ja tsemppasi mua täysillä koko hakuprosessin ajan ja pääsinkin sinä keväänä sisään! Jos Viivi näet tämän niin haluan vielä kerran kiittää hyvästä sparrauksesta, sun ansiosta mä oon nyt opiskellu kaks vuotta mun unelma-alaa! 😍

  10. Avatar Laura sanoo:

    Kiitos kivasta postaussarjasta ja olen tykännyt aiemmista teksteistä paljon! Tässäkin tekstissä oli paljon hyvää ja mielenkiintoinen perhe, mutta kokonaisuuten tämä uusin teksti oli mielestäni hieman jotenkin sekava ja liian pitkä. Välillä tuntui, että teksti ei edennyt, vaan junnasi ja toisti samoja asioita uudelleen ja jotenkin tuli tunne, että sinä ihailet heitä perheenä niin suuresti ja siksi samat asiat toistuvat uudelleen ja uudelleen. En normaalisti ikinä jätä blokitekstejä kesken, mutta nyt jopa luin ekalla kerralla vain puolet, sillä teksin junnatessa mielenkiinto loppui. Palasin kuitenkin myöhemmin lukemaan tekstin loppuun. Eli jatkoa ajatellen toivoisin, että tekstit olisivat rakenteeltaan selkeämpiä ja ennemminkin vastaisivat kysymyksiin kuin herättäisivät lisää kysymyksiä. Ymmärrän, että tietyllä tapaa tämä oli varmasti normaalia hankalampaa sinulle kun ystävät kyseessä, mutta meille lukijoille he ovat kuitenkin vieraita, joten tavanomainen (ei niin ihaileva ja rönsyilevä) kirjoitustapa riittäisi hyvin. Tarkoitus ei ole millään tavalla olla ilkeä, vaan tuoda lukijan näkökulma ja lukukokemus esiin. Jään innolla odottamaan seuraavia saman sarjan postauksia :)

  11. Avatar iida sanoo:

    Kaunis postaus, varmasti paljon oot vaivaa nähny! Itse jäin miettimään, kun neljännen lapset odotuksesta/syntymästä ei kerrottu mitään, toisin kuin muista

  12. Avatar Saranda sanoo:

    Tää oli just niin hyvä kun odotinkin, ellei parempi. Mä todellakin uskon että lapsiperheessäkin on tilaa unelmien toteuttamiselle mutta tää oli ihan next level, niin kuin hyvällä tavalla! :D Niin inspiroivaa. Eikä vain nuo konkreettiset tutkinnot ja arjen fiksaaminen vaan myös Viivin ja Antin rakkaus ja suhtautuminen toiseen. Todella kaunista. <3

  13. Avatar lotta sanoo:

    ihanan oloinen perhe ja hienot tavoitteet heillä. Itse teksti sen sijaan olisi kaivannut rajuakin tiivistystä, juttu oli melko sekava ja monelta kohtaa toisti itseään. Jätin jutun kesken en sisällön ja rakenteen loikkimisen takia :/ Tämä ystävällismielisenä palautteena tulevaa ajatrllen! Juttusarja on kiinnostava mutta toteutus vaatisi viilausta.

  14. […] Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan neljäs perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä, toisen perheen tarinan täältä, kolmannen perheen tarinan täältä ja neljännen perheen tarinan täältä. […]

  15. […] perheen tarinan täältä, kolmannen perheen tarinan täältä, neljännen perheen tarinan täältä ja viidennen perheen tarinan […]

  16. […] 4. perhe: Viivi, Antti, Vilja, Varpu, Akseli & Minni […]

Kommentoi