Mausteiset brownie-joulukuuset

14.12.2021

Kaupallinen yhteistyö: Flora

Rakastan joululeivontaa ja eniten uusia leivonnaisia tuleekin varmaan testattua juuri joulun alla. Tykkään etsiä ideoita Pinterestistä ja se onkin kunnon aarreaitta kaiken leivonnan suhteen. Yksi tärkeä juttu on se, että on kiva, jos leivonnaiset on sellaisia, että ainekset löytyy jo valmiiksi kotoa kun inspiraatio iskee. Flora & Voi on siitä kiva levite arkeen, että se sopii täydellisesti myös leivontaan (sen lisäksi, että on herkkua myös leivän päällä). Kun meillä on Flora & Voita jääkaapissa, niin sitä voi kätevästi hyödyntää myös silloin, kun leivontainspis yhtäkkiä iskee, eikä jaksaisi lähteä erikseen ostamaan aineksia.

Tällä kertaa päädyin testaamaan yhtä amerikkalaista brownie-reseptiä, jonka bongasin Pinterestistä. Jonkin verran kuitenkin muutin ainesosia vastaamaan enemmän niitä, mitä itseltä löytyi kaapista. Meillä ei esimerkiksi ollut portviiniä ja laiskana korvasin klementiinin raastamisen ja mehun pomeranssinkuorella. Mutta maut oli kuulkaa kohdillaan! Ja parasta tässä reseptissä on hauskan ulkonäön lisäksi se, että se on tosi helppo valmistaa, eikä tarvitse sotkea mitään pieniä keittiökoneita, kuten vatkainta.

Resepti tehdään irtopohjavuokaan, joka on tosi kätevää voidella Flora Culinessella. Flora Culinesse on kyllä toinen sellainen arjen ja juhlan lemppari monitoimituote meillä, kun se sopii niin moneen, vuoan voitelusta arkiruoan paistamiseen. Olen toiminut vuoden ajan Floran brand ambassadorina ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on ollut mahtava vuosi. Olen päässyt kehittelemään vaikka mitä hauskoja reseptejä ja Flora-tuotteet ovat olleet kovassa käytössä, kuten toki jo ennen tätä vuottakin.

Mausteiset Brownie-joulukuuset (10kpl)

Ainekset:

    150g tummaa leivontasuklaata
    150g Flora & Voita
    3 kananmunaa
    125g tomusokeria
    1 tl vaniljauutetta
    1 tl pomeranssinkuorta
    4 ruokalusikallista appelsiinimehua
    1tl kanelia
    1/2 tl jauhettua neilikkaa
    1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
    2dl vehnäjauhoa
    1/2tl leivinjauhetta

    (Flora Culinessea vuoan voiteluun).

    Koristeluun:

    Vihreää tai valkoista sokerikuorrutetta, pieniä tähti-nomparelleja & 2kpl candy caneseja

    Valmistusohje:

    Sulata mikrossa Flora & Voi ja tumma suklaa. Sekoita puuhaarukalla munat, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää Flora & Voi-tummasuklaaseos ja appelsiinimehu niiden joukkoon. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot ja mausteet ja lisää ne sekaan. Laita leivinpaperi 23cm irtopohjavuokaan ja voitele vuoan pohja ja reunat Flora Culinessella. Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa keskitasolla n. 25 minuuttia, kunnes brownie on hyvin paistunut pinnalta, mutta keskeltä vielä aavistuksen kostea. Anna jäähtyä n. tunnin. Leikkaa kolmion muotoisiksi paloiksi, lisää karkkikepin pala kuusen jalaksi ja koristele vihreällä tai valkoisella sokerikuorrutteella, sekä tähti-nomparelleilla. Nauti hyvässä seurassa!

    Nämä ihanan jouluisat ja mausteiset browniet sopivat täydellisesti niin pikkujouluihin kuin ihan vaan viikonloppuherkuksi. Karkkikepistä tulee niihin raikasta piparmintun makua ja vihreä kuorrute on hauska yhdistettynä brownien tummanruskeaan väriin.

    Vinkkaan tähän loppuun vielä brand ambassador-vuoteni päätteeksi, että nyt kun joulu lähestyy, niin ihan täydellinen levite joululimpun päälle graavilohen alle on Flora & Voi Merisuola. Merisuolan ja voin maku yhdistettynä graaviloheen ja limpun pieneen makeuteen on ihan paras hiukopala jouluiltapalalle. Kiitos Floralle tästä huikeasta vuodesta!


    Kommentoi

    Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.