Yhteistyössä Henki-Fennia. Huomenna mun äidillä on synttärit, hän täyttää 56 vuotta. Kymmenen vuotta sitten, maaliskuussa 2006, mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Hän oli silloin 45-vuotias, ja mä olin 14. Äiti oli vakaassa työssä vakuutusyhtiössä, oltiin vasta muutettu Helsingistä Ouluun meidän koko suvun luokse, meillä oli makea uusi kämppä keskustassa ja kaikki hyvin. Kunnes ei enää ollutkaan. Yhtäkkiä meidän koko elämä mullistui hirveän sairauden seurauksena. Äiti taisteli hengestään teho-osastolla, ja mä pienenä 14-vuotiaana pelkäsin yli kaiken että menetän ainoan vanhempani ja perheeni, mun rakkaan äidin.

Kun äiti pääsi sairaalasta kotiin, mä pelkäsin olla yksin hänen kanssaan. Pelkäsin että kaikki toistuu, joudun soittamaan ambulanssin jälleen ja menetän äidin. En uskaltanut nukkua ja pelkäsin kuollakseni lähteä kouluun aamuisin. Pelkäsin tulla koulusta kotiin, koska pelkäsin että kotoa löydän elottoman äidin. En halunnut lähteä edes rippileirille koska olin ihan varma että äiti ei selviäisi viikkoa ilman mua. Eivätkä ongelmat siihen loppuneet, aivoinfarktin seuraukset olivat kauaskantoisia odottamattomillakin tavoilla. Sairauteen määrätyn väärän lääkityksen takia äiti menetti liikuntakykynsä vuosiksi, joutui useampaan leikkaukseen ja aivoinfarkti vei myös työkyvyn mukanaan ja toi tilalle masennuksen.

Työkyvyn mukana meni talous. Miksi? Koska ironista kyllä, vuosikymmenet vakuutusyhtiössä työskenneellä äidilläni ei itsellään ollut henkivakuutusta. Hän oli vakuuttanut kodin, auton ja lapsensa mutta unohtanut itsensä. Vielä kymmenen vuotta infarktin jälkeen äiti taistelee samojen ongelmien kanssa jotka kymmenen vuotta sitten alkoivat. Vaikka hän on voittanut sairauden ja kykenee elämään melko normaalia eläkeläisen elämää pienistä terveysongelmista huolimatta, hän taistelee edelleen talousongelmia vastaan. Ja se on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa, ja omalta osaltaan vaikeuttaa paranemista esimerkiksi masennuksesta.

Mun mielestä se on aina ollut nurinkurista, ensin menetät sen kaikkein tärkeimmän: terveytesi, ja sen lisäksi sitten vielä koko muu elämä menee aivan pyllylleen. Ei sen niin pitäisi mennä. Eikö se jo riitä että ei voi enää olla yhtä hyvinvoiva kuin ennen? Pitääkö sen lisäksi vielä menettää talous ja sen mukana koti, auto ja kyky tehdä mitään mukavaa tai yllättävää elämässä. Ei ole pakko. Jos ottaa henkivakuutuksen ajoissa. Silloin voi keskittää kaiken omaan terveyteen ja parantumiseen. Ja luottaa siihen että talouskin kantaa.

Kun tulin äidiksi viisi vuotta sitten, otin itsekin henkivakuutuksen yhdessä Oton kanssa. Mä toivon maailman eniten että sille ei koskaan ole tarvetta, mutta äidin sairastuminen osoitti että koskaan ei voi tietää eikä koskaan voi varautua liikaa. Munkin äiti oli terve ja hyvinvoiva 45-vuotias ennen sairastumistaan. Jos ikinä mulle tai Otolle käy jotain, henkivakuutus auttaa niin sairauden hoidossa, mahdollisessa pysyvässä työkyvyttömyydessä kuin kuolemantapauksessakin. Nämä ovat hirveitä ja ikäviä asioita joita ei tosiaankaan haluaisi miettiä ikinä, mutta jos miettii valmiiksi, on elämä helpompaa siinä vaiheessa jos käy huonosti.
Meidän perheen jokaisella jäsenellä on henkivakuutus ja turva vakavan sairauden varalta, jotta me voidaan aina keskittyä olennaiseen mikäli jotain ikävää tulee eteen: paranemiseen. Henkivakuutuksella taataan sekä perheenjäsenten turva kuolemantapauksen sattuessa, että oma elintaso mikäli eteen tulisi vakava sairaus joka aiheuttaisi pysyvän työkyvyttömyyden. Lakisääteinen turva voi olla yllättävänkin alhainen, riippuen siitä kauanko on ollut töissä ja kuinka paljon on tienannut.

Henki-Fennian henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus edunsaajalle perheenjäsenen kuoltua, ja henkivakuutus on voimassa 90-vuotiaaksi asti. Vakuutuksen voi ottaa 15-75 -vuotiaana. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan myös kiinteä kertakorvaus, todistetusti pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa. Se auttaa säilyttämään totutun elintason vaikka työkyky menisikin, ja sillä voi kattaa vaikkapa auton kuluja, asuntolainaa ja normaaleja elämiskustannuksia. Henkivakuutuksen hinnan voi laskea nettilaskurilla, eikä sen ottaminen vaadi käyntiä konttorissa tai edes puhelinsoittoa. Hinta määräytyy ikäsi ja valitsemasi korvaussumman mukaan.

Monia asioita tulee lykättyä huomiselle, mutta henkivakuutus kannattaa ottaa viimeistään nyt heti.
LUKIJAKILPAILU: Missä tilanteessa sinä päätit ottaa henkivakuutuksen? Kommentoi kommenttiboksiin, lisää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja voit voittaa 50€ lahjakortin Stockmannille. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 2.10. klo 22.00 asti. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Onnea kilpailuun kaikille!
Yhteistyössä Henki-Fennia.














