Yhteistyössä Henki-Fennia. Huomenna mun äidillä on synttärit, hän täyttää 56 vuotta. Kymmenen vuotta sitten, maaliskuussa 2006, mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Hän oli silloin 45-vuotias, ja mä olin 14. Äiti oli vakaassa työssä vakuutusyhtiössä, oltiin vasta muutettu Helsingistä Ouluun meidän koko suvun luokse, meillä oli makea uusi kämppä keskustassa ja kaikki hyvin. Kunnes ei enää ollutkaan. Yhtäkkiä meidän koko elämä mullistui hirveän sairauden seurauksena. Äiti taisteli hengestään teho-osastolla, ja mä pienenä 14-vuotiaana pelkäsin yli kaiken että menetän ainoan vanhempani ja perheeni, mun rakkaan äidin.

Kun äiti pääsi sairaalasta kotiin, mä pelkäsin olla yksin hänen kanssaan. Pelkäsin että kaikki toistuu, joudun soittamaan ambulanssin jälleen ja menetän äidin. En uskaltanut nukkua ja pelkäsin kuollakseni lähteä kouluun aamuisin. Pelkäsin tulla koulusta kotiin, koska pelkäsin että kotoa löydän elottoman äidin. En halunnut lähteä edes rippileirille koska olin ihan varma että äiti ei selviäisi viikkoa ilman mua. Eivätkä ongelmat siihen loppuneet, aivoinfarktin seuraukset olivat kauaskantoisia odottamattomillakin tavoilla. Sairauteen määrätyn väärän lääkityksen takia äiti menetti liikuntakykynsä vuosiksi, joutui useampaan leikkaukseen ja aivoinfarkti vei myös työkyvyn mukanaan ja toi tilalle masennuksen.

Työkyvyn mukana meni talous. Miksi? Koska ironista kyllä, vuosikymmenet vakuutusyhtiössä työskenneellä äidilläni ei itsellään ollut henkivakuutusta. Hän oli vakuuttanut kodin, auton ja lapsensa mutta unohtanut itsensä. Vielä kymmenen vuotta infarktin jälkeen äiti taistelee samojen ongelmien kanssa jotka kymmenen vuotta sitten alkoivat. Vaikka hän on voittanut sairauden ja kykenee elämään melko normaalia eläkeläisen elämää pienistä terveysongelmista huolimatta, hän taistelee edelleen talousongelmia vastaan. Ja se on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa, ja omalta osaltaan vaikeuttaa paranemista esimerkiksi masennuksesta.

Mun mielestä se on aina ollut nurinkurista, ensin menetät sen kaikkein tärkeimmän: terveytesi, ja sen lisäksi sitten vielä koko muu elämä menee aivan pyllylleen. Ei sen niin pitäisi mennä. Eikö se jo riitä että ei voi enää olla yhtä hyvinvoiva kuin ennen? Pitääkö sen lisäksi vielä menettää talous ja sen mukana koti, auto ja kyky tehdä mitään mukavaa tai yllättävää elämässä. Ei ole pakko. Jos ottaa henkivakuutuksen ajoissa. Silloin voi keskittää kaiken omaan terveyteen ja parantumiseen. Ja luottaa siihen että talouskin kantaa.

Kun tulin äidiksi viisi vuotta sitten, otin itsekin henkivakuutuksen yhdessä Oton kanssa. Mä toivon maailman eniten että sille ei koskaan ole tarvetta, mutta äidin sairastuminen osoitti että koskaan ei voi tietää eikä koskaan voi varautua liikaa. Munkin äiti oli terve ja hyvinvoiva 45-vuotias ennen sairastumistaan. Jos ikinä mulle tai Otolle käy jotain, henkivakuutus auttaa niin sairauden hoidossa, mahdollisessa pysyvässä työkyvyttömyydessä kuin kuolemantapauksessakin. Nämä ovat hirveitä ja ikäviä asioita joita ei tosiaankaan haluaisi miettiä ikinä, mutta jos miettii valmiiksi, on elämä helpompaa siinä vaiheessa jos käy huonosti.

Meidän perheen jokaisella jäsenellä on henkivakuutus ja turva vakavan sairauden varalta, jotta me voidaan aina keskittyä olennaiseen mikäli jotain ikävää tulee eteen: paranemiseen. Henkivakuutuksella taataan sekä perheenjäsenten turva kuolemantapauksen sattuessa, että oma elintaso mikäli eteen tulisi vakava sairaus joka aiheuttaisi pysyvän työkyvyttömyyden. Lakisääteinen turva voi olla yllättävänkin alhainen, riippuen siitä kauanko on ollut töissä ja kuinka paljon on tienannut.

Henki-Fennian henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus edunsaajalle perheenjäsenen kuoltua, ja henkivakuutus on voimassa 90-vuotiaaksi asti. Vakuutuksen voi ottaa 15-75 -vuotiaana. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan myös kiinteä kertakorvaus, todistetusti pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa. Se auttaa säilyttämään totutun elintason vaikka työkyky menisikin, ja sillä voi kattaa vaikkapa auton kuluja, asuntolainaa ja normaaleja elämiskustannuksia. Henkivakuutuksen hinnan voi laskea nettilaskurilla, eikä sen ottaminen vaadi käyntiä konttorissa tai edes puhelinsoittoa. Hinta määräytyy ikäsi ja valitsemasi korvaussumman mukaan. 

Monia asioita tulee lykättyä huomiselle, mutta henkivakuutus kannattaa ottaa viimeistään nyt heti.

LUKIJAKILPAILU: Missä tilanteessa sinä päätit ottaa henkivakuutuksen? Kommentoi kommenttiboksiin, lisää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja voit voittaa 50€ lahjakortin Stockmannille. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 2.10. klo 22.00 asti. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Onnea kilpailuun kaikille!

Yhteistyössä Henki-Fennia.

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Huomenta ihanat! Mä kävin kuvaamassa meidän tyttöjen kanssa vähän syksyisempiä kuvia tuossa eräänä kauniin aurinkoisena ja tyynenä iltana. Mulla on ollut tapana kuvata tyttöjä joka vuosi samassa paikassa, saman ihanan syksyn ensimmäisten joukossa punaiseksi muuttuvan pensaan edessä, pienellä loivalla kalliolla kanavan rannassa. Tytöt itsekin muistavat paikan, ja kun me juteltiin syksykuvien ottamisesta niin esikoinen heti ensimmäisenä ehdotti juuri tuota paikkaa. Hän oli niin ylpeänä kuvien jälkeen, kun oli keksinyt maailman parhaan kuvauspaikan, ”meidän syyspensaan”.

Oli hyvä että me käytiin kuvaamassa juuri tuona iltana: sen jälkeen säät viilenivät reippaasti, ja enää ei pärjäisi ilman takkia edes auringonpaisteessa. Syksy on tosiaan saapunut. Kuvien ottamisen jälkeen me kerättiin isot kasat pikkukiviä ja heiteltiin niitä veteen. ”Äiti, tämä on ihan parasta, voidaanko me tehdä näin joka syksy?”. Voidaan! Tämä on meidän ihana syysperinne, ensin kuvaillaan ja sitten heitellään kiviä veteen. Tiedä sitten kumpi on tyttöjen suurempi suosikki, varmaan ne pikkukivet. Musta on ihanaa kun tytöt itse tykkäävät olla kuvattavana ja jaksavat keskittyä kuvien ottamiseen. Eihän siinä kauan edes kestä jos fiilis ja ympäristö on kohdillaan, mutta kuitenkin, se on iso ja kiva asia.

Oli meillä toinenkin syy syksykuvien ottamiseen: Papun tänään ilmestyvän Be there or be square -malliston Pop 2:n ihanat uutuudet, jotka saimme Lilla Companysta, jonka VIP-bloggaajana toimin tämän syksyn ajan. Yhteistyön tiimoilta jaan omia kokemuksia ja sovituskuvia uusista mallistoista kuukausittain meidän tyttöjen päällä, niinkuin viime elokuussa esimerkiksi esiteltiin Mini Rodinin Drop 1:n juttuja.

Suomalainen Papu on ihastuttanut lastenvaatteillaan jo vuodesta 2012 asti, ja tämä uusin Be There Or Be Square -mallisto on kyllä mun ehdoton suosikki niin värimaailmaltaan kuin muutenkin. Jo aiemmassa Pop 1:ssä ilmestyneet Zeldan päällä olevat Stripe Dress ja Snow Patch -leggingssit sopivat tosi kivasti tänään ilmestyvään haalean lilaan Suomessa valmistettuun merinovillapipoon. Vaikka Paput ovatkin tosi suosittuja, on molempia noista aiemmista tuotteista myös edelleen saatavilla Lillan valikoimista. Mun mielestä on upeaa että Papun merinovillatuotteet valmistetaan nimenomaan Suomessa, ja niitä on saatavilla aikuisten kokoon saakka, niinkuin monia muitakin Papun vaatteista.

Tiaran päällä on mun suosikki, herkullinen Pudding -huppari, ja hauskat Pitter Patter -leggingssit. Niihin mätsää tosi kauniisti myös tuo oranssi merinovillapipo värikkäällä tupsulla, joka muuten värimaailmaltaan sopii ihan täydellisesti näissä kuvissa vallitsevaan maisemaan ja tunnelmaan. Papun vaatteissa on aistittavissa aivan ihanaa syksyistä tunnelmaa, ja pipot ovat miellyttävän pehmeitä ja napakoita. Meillä on aiemminkin ollut merinovillapipoja aina talvella, ja se on kyllä ehdottomasti paras ja lämpimin materiaali mun mielestä talvipipoihin. Pipojen kaveriksi on muuten saatavilla myös lapasia ja huiveja.

Luulen että hamstraan myös meidän vauvalle jotain tästä Papun syysmallistosta, varsinkin kun niin moni tuotteista on ihanan unisexeja niin väreiltään kuin kuoseiltaankin, tosin eihän tässä enää ole kuin 1,5 viikkoa siihen että saamme tietää sukupuolen mikäli tyyppi sen suostuu näyttämään ultrassa. Jotain viininpunaista tai sinistäkin tekisi mieli hänelle ostaa, saa nähdä mihin päädytään. Pari päivää sitten ennakkotilasin hänelle ihanat keltaiset patch-leggingssit, jotka ovat siis jo ihan ekan Nappikaupunki -malliston ajoilta. Ennakkotilausmahdollisuus taisi loppua eilen, ja nyt vaan odottelen täällä innolla milloin leggarit valmistuvat ja tulevat meille, siinä voi mennä viikkoja. Oli ihan megasiistiä että Papu tarjosi mahdollisuuden tilata myös tuossa vanhassa värissä jota ei ole ollut saatavilla uutena vuosiin.

Mun mielestä on mahtavaa miten suomalaiset brändit ovat niin pinnalla nyt lastenvaatteissa, ja miten innovatiivista ja kestävää suunnittelua ja muotoilua täältä löytyykään. Papu on ehdottomasti yksi tämän hetken kuumimpia lastenvaatemerkkejä, eikä tosiaankaan syyttä. Vaatteissa yhdistyy järkevä muotoilu, kauniit ja kestävät materiaalit ja ihanan viimeistellyt yksityiskohdat. Lisäksi itse intohimoisena tarinaihmisenä rakastan sitä että kaikkiin Papun vaatteisiin liittyy tarina.

*vaatteet saatu Lilla Companylta blogin kautta.

Mallisto tosiaan julkaistaan nyt yhtäaikaa kun minä julkaisen tämän tekstin, eli klo 10.00. Lilla Companyn papuvalikoimaan pääsette TÄSTÄ. Lillassa on myös viikonlopun ajan ilmaiset toimituskulut eli siinä säästää vähäsen!

En yleensä hehkuttele omia kuviani, varsinkaan kun en ole mikään valokuvaaja, mutta täytyy sanoa että nämä syyskuvat ovat varmaan lemppareimpia mitä koskaan olen omista lapsistani kuvannut. Niissä meni kaikki kerrankin ihan nappiin (huom. omasta mielestäni). Täytyy ihan hämmästellä että miten meillä voi olla noin söpöjä lapsia, hah!

Ihanaa päivää kaikille <3

Ehkä yksi blogihistorian toivotuimpia postauksia tulee tässä: Päivä videolla! Kuvasin viime viikon keskiviikkona koko päivän videolle, ja nyt kun ollaan selvitty synttärihulinoista sain viimein editoitua useamman pätkän yhdeksi videoksi. Keskiviikkopäivä oli toiminnantäyteinen ja sisälsi ensin pressiaamiaisen ja sen jälkeen vielä pressilounaan, ja lisäksi vietin illan yksin lasten kanssa ja touhuttiin vaikka mitä. Videolta näette millainen oli meidän päivä viikko sitten, toivottavasti tykkäätte!

Seuraava raskauspäiväkirjavideo tulee olemaan yhdistetyt viikot 18 ja 19 koska viime edellinen viikko jäi nyt välistä myöskin näiden synttäreiden takia. Toivottavasti ei haittaa. Eipä tässä niin hurjia muutoksia ole raskaudessa tapahtunutkaan tällä erää kun kaikki ajatukset on olleet jossain ihan muualla.

Meidän viime keskiviikko oli kyllä hauska päivä, vaikka illalla olinkin jo ihan poikki. Onneksi Otto pelasti meidät tuomalla sen pizzan, mä olin niin supisteleva ja väsynyt koko päivän kävelystä ja seisomisesta että ruuanlaitto oli ajatuksena viimeisenä mielessä, ja lapsetkin tykkäsivät kun sai keskellä viikkoa tuollaista roskaruokaa mitä ei yleensä tapahdu. Multa jäi videolta aamupala ja iltapala kuvaamatta, mutta sellaisetkin kyllä syötiin, hah. En muistanut vielä aamupalan aikaan että ainiin piti kuvata videoita, ja iltapalan aikaan mulla vaan unohtui. Mutta ehkä se ei ole niin justiinsa!

Kuva: Reetta Ekström

Tämä oli vain yksi päivä meidän päivien joukossa, ja tykkään kovasti siitä että meidän päivät ovat sisällöltään niin erilaisia, vaikka toki tietyistä rutiineistakin pidetään aina kiinni. Mutta on hauskaa kun tapahtuu paljon kaikkea erilaista, ja varsinkin se on kivaa että mun työpäivissä on paljon vaihtelua. Toisinaan istun useamman tunnin kuuntelemassa luentoja ja esittelyjä, ja joskus taas hengaan kotona verkkareissa editoimassa videoita (ping! niinkuin tänään).

Yleensä silloin kun Otto ei ole illalla kotona, mitä tapahtuu myös aika harvoin, niin me keksitään tyttöjen kanssa jotain spessua. Vimeksi se oli sitten se että he saivat valvoa tunnin normaalia pidempään ja katsoa Elämä Lapselle-konserttia Evelinan esitykseen asti, kun seuraavana aamunakaan ei ollut mitään aikaista herätystä. Sellaiset pienet kivat yllärit on lapsille tärkeitä ja ilahduttavat ainakin meidän tyttöjä aina kovasti.

Ihanaa keskiviikkoiltapäivää kaikille ja kiitos vielä ihanista kommenteista mitä teiltä on tullut! <3

PS: Myös Oton kanssa tulossa videota heti kun saadaan kuvattua, teiltä tuli loistavia ideoita videota varten, kiitos myös niistä!

Voitteko uskoa että meidän esikoinen täyttää tänään viisi vuotta? Niin, en mäkään! Miettikääpä, että moni teistäkin on seurannut täällä meidän tarinaa, meidän pienen perheen kasvua jo siitä asti kun vasta odotimme esikoista saapuvaksi. Puoli vuosikymmentä sitten iltapäivällä mä kävin neuvolalääkärissä Oton kanssa kurkkimassa ultralla meidän pientä tyttöä, ja olin autuaan tietämätön siitä että vielä samana iltana saisin pitää häntä sylissäni, meidän esikoistytärtä. Tiara muutti meidän elämän syntyessään, hän teki siitä niin paljon parempaa ja rikkaampaa.

Meidän esikoinen on syntymästään asti ollut sellainen tyyppi joka tuo valoa jokaiseen päivään. Hän on fiksu, empaattinen ja oivaltava, ja siitä asti kun hän sanoi ensimmäisen sanansa, on hän joka ikinen päivä opettanut mulle jotain uutta. Toki jo ennen sitäkin hän opetti meille paljon, mutta se puhumisen taito häneltä on kyllä pienestä asti löytynyt. Pienestä asti hänellä on ollut ihan uskomaton huumorintaju, ja välillä hän heittää sellaista läppää että isilläkin menee jauhot suuhun. Sarkasmi on oma taiteenlajinsa jonka hän hallitsee jo viisivuotiaana ihan kevyesti. Hän on oikeasti ihan huippu tyyppi, sellainen jonka mä haluaisin mun kaveriksi vaikka en olisikaan hänen äitinsä.

Viisivuotiaat rakastavat salaisuuksia ja omia pieniä juttuja. On ihan parasta jos saa tehdä jotain ihan kahdestaan vain äidin tai vain isin kanssa, ja päiväkirja on tärkeä juttu minne liimataan tärkeitä tarroja, kirjoitetaan omia muistoja ja muita hauskoja juttuja. Meidän viisivuotias voisi käyttää kaiken aikansa kirjoittamiseen ja lukemiseen, ja hänellä onkin jo komea kokoelma tehtäväkirjoja, aapisia, matikkavihkoja ja muita oppimisen välineitä. Toki välillä hän haluaa myös leikkiä legoilla tai poneilla, ja katsoa hauskoja videoita.

Hänellä on oma vahva luonteensa ja tahtonsa, mutta hän on myös herkkä. Viisivuotiaasta voi huomata jo ihan uudenlaisia luonteenpiirteitä ja tapoja osoittaa omaa tahtoaan välillä vahvastikin. Hänelle säännöt ovat todella tärkeitä, ja leikeissä saattaa olla monimutkaisiakin juonikuvioita. Hän puhuu sujuvasti kahta kieltä, ja ruotsia jo muakin sujuvammin, tai ainakin luontevammin.  Välillä, tai aika useinkin tuntuu uskomattomalta että me ollaan voitu luoda tuo fiksu ihminen joka tuossa puuhailee omiaan ja osaa jo niin paljon kaikkea. Missä välissä siitä iloisena kikattelevasta ja joka paikkaan sosetta levittävästä pallerovauvasta kasvoi tuo pitkänhuiskea mahtityyppi joka syö haarukalla ja veitsellä?

Esikoisemme rakastaa akrobatiaa ja on sirkuskoulun innokas oppilas. Hän tekee hurjia temppuja jotka saavat äidille hien pintaan ja isille hymyn kasvoille. Missä vaiheessa meidän pienestä hiekkaakin inhonneesta hienohelmasta tuli tuollainen hurjapää? Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.

Me ollaan kyllä niin ylpeitä vanhempia, ylpeitä meidän molemmista maailman ihanimmista ja rakkaimmista tytöistä. Paljon paljon onnea rakas Tiara viisi vuotta, olet meidän maailman rakkain esikoinen <3