8x Lapset jatkavat lausetta pikkusiskosta

08.10.2016

Joskus aiemmin tänä vuonna blogeissa kiersi 18x  jatka lausetta -postausidea, ja nyt päätin soveltaa sitä vähän uudella tavalla kun siihen aiempaankin oli niin hauska vastata. Keksin kahdeksan ihan uutta lauseen alkua ja annoin vastausvuoron meidän tytöille, näin saatiin ihanasti talteen heidän ajatuksiaan tulevasta vauvasta. 18 lausetta olisi voinut olla vähän liikaa mutta kahdeksan oli juuri sopivasti! Saapahan vauva itsekin joskus lukea nämä niin halutessaan, mun mielestä näistä tuli ainakin tosi hauskoja ja symppiksiä kun tytöt saivat ihan itse miettiä. Lisäsin myös omat välikommentit vastausten alle, mitä ajatuksia itselleni heräsi näistä.

Jos ihastuit leggingsseihin* niin scrollaa alaspäin!

1. Kun pikkusisko syntyy aion..

Z: ..olla pikkusisko-isosisko.

T: ..leikkiä sen kaa legoilla.

Zelda on nyt keksinyt että hän on tulevaisuudessa sekä pikkusisko että isosisko ja sekös on maailman siisteintä! Esikoinen odottaa että saa uuden legoleikki-kaverin, siinä tosin saattaa mennä hieman aikaa.

2. Parasta siinä että meille tulee vauva on..

Z: ..että saan auttaa hoitamaan sitä.

T: ..että me saatiin ilmapalloja, muistatko äiti!

Tiaralla taitaa olla mielessä vielä eniten ilmapallot joita he saivat kun paljastettiin vauvan sukupuoli. Ja Zelda odottaa niin kovasti että pääsee hoitamaan vauvaa äidin ja isin apuna, hän hoitaa aina innokkaasti kun nähdään muita vauvoja.

3. Meidän vauva on..

Z: ..tyttö ja sille laitetaan mekko ja panta.

T: ..hieno, kiltti ja rakas.

Nämä esikoisen ajatukset saivat äidille pienet hormonikyyneleet silmäkulmaan, niin ihania mietteitä. Ja saa nähdä millaisista vaatteista vauva itse tykkää, meidän mekkohullu prinsessa Zeldamme on aivan sitä mieltä että vauva hukutetaan röyhelöihin ja rusetteihin ja timantteihin, mutta jää nähtäväksi millainen vaatemaku tulevalla tyypillä sitten on.

4. Vauvalle sopisi parhaiten nimeksi..

Z: Ida.

T: Ida

En tiedä mistä molemmat on keksineet tämän nimen mutta onhan se kyllä söpö! Epäilen tosin että esikoinen vakoili mitä kuopus oli vastannut kun hän näki että olin kirjoittanut sen jo ylös, ja taisi siitä bongata sen nimen, kun en ainakaan koskaan ole kuullut että tytöt olisivat yhdessä puhuneet tuosta nimestä.

5. Vauvan kanssa aion..

Z: ..auttaa sitä piirtämään.

T: ..leikkiä barbeilla.

Aika kauan saavat molemmat odottaa että pääsevät näitä tekemään! Voin jo kuvitella mielessäni sen miten he opettavat jotain 1-vuotiasta piirtämään ja kehuvat jokaista viivaa minkä tyyppi saa sudittua paperiin tai sen ympärille.

6. Haluaisin opettaa vauvalle..

Z: ..piirtämistä ja menemään pinnasänkyyn.

T: ..kirjoittamaan ja syömään lusikalla.

Nämä kuulostaa jo vähän aiemmin toteutuvilta jutuilta, nämä pinnasänkyyn opettamiset ja lusikalla syöminen. Tiarakin syötti Zeldalle sosetta jo 2-vuotiaana, varmasti tytöistä on iso apu sitten kun meidän vauva opettelee syömään ihan itse.

7. Sitten kun vauva on syntynyt, aion isin ja äidin kanssa..

Z: ..leikkiä ja pomppia.

T: ..hyppiä trampoliinilla äidin kanssa.

Käytiin juuri tänään HopLopissa, ja mä skippasin ison mahani kanssa kaikki huvitukset. Mutta odotan kyllä itsekin jo niin innolla että pääsen riehumaan lasten kanssa ihan normaalisti. Tramppa tosin saa odottaa ainakin hetken synnytyksen jälkeenkin, hahaha!

8. Haluaisin sanoa vauvalle..

Z: ..että se voi hyvin ja on rakas.

T: ..että se saa tulla mukaan meidän kaikkiin leikkeihin.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain <3 Olen ylpeä tulevista isosiskoista, niin ihania ja ajattelevaisia neitejä.

Kaikkien kolmen neidin pöksyt* ovat Lucky no. 7:n ja ne on saatu Lilla Companysta. Lucky no. 7 on ihanan rento ja tyylikäs lastenvaatemerkki joka tekee ainakin muhun todella kovaa kolahtavia simppeleitä ja hauskoja lastenvaatteita. Lilla Companyssa on vaikka mitä kivaa merkiltä, nuo 19,95 maksavat Play Hard –leggarit on ainakin ihan must have! Koodilla HUMAN saatte muuten nyt 15% alennusta kaikista Lucky No. 7 -vaatteista Lilla Companysta 12.10. asti, eli nyt kannattaa tilata jos ihastuitte vaikka näihin leggingseihin tai muihin merkin ihanuuksiin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


Suuren rakastajan muistelmat

06.10.2016

Hieman kahdeksan jälkeen maanantaiaamuna istui eräs reilut 80 kiloa painava miesmassa yhdessä Naisten klinikan alimman kerroksen toimenpidehuoneista kädet ilmassa, virnistellen kuin idiootti. Osittain siksi että kolmaskin lapsi osoittautui tytöksi, osittain siksi että miehen vaimon veikkaukset sukupuolesta menivät aivan päin hevonsköndeä vaikka tämä mitä sanoi. Enimmäkseen kuitenkin siksi että tyttö on kaiken kuuleman mukaan hyvässä kunnossa, oikean muotoinen ja kokoinen toisinsanoen. Kyllähän se kuvista päätelleen enemmän vauvaa jo muistutti, kuin esimerkiksi avokadoa tai ummetusta.

Tämä saattaa tulla osalle yllätyksenä, mutta minä en erityisemmin toivonut poikaa. Ei sillä että olisin varsinaisesti toivonut tyttöäkään. En ole kertaakaan toivonut mitään muuta kuin että kaikki lapsemme ovat ja pysyvät terveinä. Jos totta puhutaan ovat ainoat kerrat kun olen ”kironnut” pojattomuutta olleet ne kerrat kun olen lelukaupassa halunnut ostaa itselleni vaahtomuovipyssyä. Eikä se pojattomuus ole edes mikään oikea este. Olen sataprosenttisen varma että meidän tytöt lähtisivät aivan onnesta soikeana isin kanssa sotasille jos vaan koskaan kehtaisin laittaa satasta kunnon settiin. Että se niistä sukupuolirooleista.

Kahden tytön isänä olen enemmän kuin onnessani kuitenkin siitä että jonon jatkoksi läppäistään vielä kolmas samanlainen vekkuli. Jotenkin olen niin tottunut selkeään rooliini perheen päänä. Välillä ritarina joka pelastaa meidän pikkuprinsessat pahalta lohikärmeeltä, välillä pahana lohikäärmeenä joka prinsessat kaappaa. Olen myös oppinut nauttimaan ihan uudenlaisista leikeistä. Eilenkin rakensimme porukalla esikoisemme lahjaksi saaman Lego-pukuhuoneen, ja voin rehellisesti tunnustaa että pikkuriikkisten huonekalujen rakentaminen oli todella tervetullutta vaihtelua kaikkien biljardien ralliautojen ja ritarilinnojen jälkeen joita omassa nuoruudessani tuli väkerrettyä.

Minua ei haittaa jos joku onnistuu muka lukemaan rivien välistä että oikeasti olisin pettynyt tai muuta vastaavaa hevonkukkua. Meidän kolmatta pikkuista odottaa täällä lämmin ja rakastava koti. Ja jos totta puhutaan, huokaisin minä helpotuksesta kun meille luvattiin tyttöä. Tämä meni ihan hyvin näin. Nyt, suonette anteeksi, menen takaisin leikkimään lastemme kanssa kotia.

Ja kyllä, tulen kolmen tytön isänä varmaan loppuelämäni kuulemaan siitä kuinka olen suuri rakastaja, tämä meinaan toistui maanantaina peräti kolme kertaa. Tiistaina kahdesti. Ei sillä että se haittaisi.

Terveisin,

Otto


Myslibileet ystävien kanssa

05.10.2016

 

Yhteistyössä Fazer. Järjestettiin viikonloppuna ystävien kanssa yhteinen aamupalahetki, tai no brunssiksi se enemmän jo kääntyi kun kello oli niin paljon. Käytiin aamulla testaamassa yhdessä vauhdikasta taaperojumppatuntia, ja sen jälkeen maistui kaikille herkullinen ja terveellinen mysliaamupala. Pitäisi useamminkin järjestää yhteisiä aamupaloja ystävien kanssa, se oli niin kivaa.

Fazer alku myslit Fazer alku myslibileet fazer alku sadonkorjuu mysli

Aamiaishetken aikana me maisteltiin uusia Fazerin Alku -myslejä, joissa ei ole ollenkaan lisättyä sokeria, ja jotka eivät sisällä ollenkaan vehnää. Mä olen todella tarkka siitä että meillä ei koskaan ole tarjolla mysliä missä olisi lisättyä sokeria, sillä usein sitä on niissä ihan uskomattoman paljon. Lisättyä sokeria on yleensä eniten myslin kuivatuissa hedelmissä, jotka on sokeroitu oikein urakalla. Alku-mysleissä näin ei siis kuitenkaan ole. Mä olin todella positiivisesti yllättynyt siitä että vihdoin on suomalainen, Lahdessa valmistettu vaihtoehto naapurimaan lisäsokerittomille mysleille. Aina mieluummin ostan lähellä tuotettua kuin ulkomaista.

fazer alku myslibowl fazer alku omenainen kaura granola

Hyvin harva mysli on onnistunutta mun mielestä, sillä usein sitten sokerittomuus näkyy myös mauttomuutena. Alku-mysleistä makua kuitenkin löytyy tosi runsaasti, ja mun sekä lasten lemppari on etenkin Alku omenainen kaura-granola jossa on runsaasti herkullista kuivattua omenaa ja rouskuvaa kauraa. Myös Alku Kotipuutarhamysli on tosi hyvää ja maukasta, siinäkin on omenaa ja lisänä myös marjoja ja terveellisiä siemeniä. Nämä kauraiset myslit pitävät myös nälkää hyvin yhdessä lisäsokerittoman jugurtin kanssa.

Joskus kun kaipaan makeutta ja pientä hemmottelua, lisään pikkuisen hunajaa myslin ja jugurtin joukkoon, tämä on perinne jo lapsuuden kesistä jotka vietin mummolassa. Mummulla oli aina sokeroimatonta mysliä ja sen kaveriksi banaanisiivuja ja hunajaa. Meidän bileissä ei nyt ollut banaania, mutta mansikat ja hunajameloni, sekä mun suosikki  eli kuivatut karpalot, maistuivat myslibowleissa hyvin myös.

Olen huomannut että lapset rakastavat buffet-muotoisia aamupaloja, sitä että saa itse valita useista vaihtoehdoista ja koostaa ihan tasan omannäköisensä annoksen. Ja kyllä se tuo pientä luksusta aamuun kun on tuoreita ihania aineksia ja kaikkea hyvää mistä valita. Uudet Alku-myslit on kyllä tulleet jäädäkseen, sillä alunperin sain nuo testikappaleet jo elokuussa jolloin me niitä ekan kerran maisteltiin, ja sen jälkeen on pitänyt ostaa jo monta pakettia lisää. Aamu ei ala ilman granolaa!

KILPAILU: Mikä on teidän suosikki Alku-Mysleistä, jota haluaisitte maistaa tai olette jo maistanut?Kurkkaa vaihtoehdot Fazerin sivuilta ja kerro miten haluaisit nauttia lempimysliäsi. Kommentoi suosikkisi, jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja osallistut arvontaan jossa voi voittaa Alku-tuotepaketteja! Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 9.10.2016 klo 22.00 asti. 

Yhteistyössä Fazer.

Ihanaa päivää kaikille!


Kun paljastettiin vauvan sukupuoli lapsille

04.10.2016

Mä lupasin että kuvaan videolle miten meidän tulevat isosiskot reagoivat vauvan sukupuoleen ja näin myös tein. Tarkoituksena oli käydä ostamassa helium ilmapalloja piilotettavaksi pahvilaatikon sisään, jotta ne pomppaisivat ulos kun tytöt avaavat sen, mutta ilman autoa en päässytkään eilen ajoissa niitä hakemaan ennenkuin hain tytöt päiväkodista ja yllärin piti olla jo valmiina. Päädyin sitten ostamaan led-valaistuja pinkkejä palloja, jotka nekin onneksi aiheuttivat lapsille valtavasti hupia vielä yövaloinakin. Nyt ne ovat tosin sammuneet. Mutta hei, sen pidemmittä puheitta, katsokaa ihmeessä mitä meidän naperot olivat sukupuoli-uutisesta mieltä!

Tämä ilmapalloidea oli ehkä itselleni selkeämpi kuin lapsille, he eivät nimittäin heti tajunneet edes että vauva on tyttö vain siksi että ilmapallot ovat pinkkejä, hah! Eli ainakin joku on mennyt kasvatuksessa oikein kun he eivät ole sitä mieltä että on olemassa tyttöjen ja poikien värejä erikseen. Mutta kyllä he sitten hiffasivat lopulta ja taisivat olla tyytyväisiä pikkusiskouutisesta. Pienille ehkä kuitenkin vauva konkretisoituu enemmän sitten kun hän ihan oikeasti syntyy, nyt taisivat pahvilaatikko ja ilmapallot olla ne kaikista jännittävimmät asiat, mikä on ihan fine.

iinalaura vauvan sukupuoli

Tänään he kertoivat heti päiväkodissa kummatkin että heille tulee pikkusisko, että hetken tuumimisen jälkeen uutinen taisi kuitenkin olla ihan innostava juttu. Aika ihanaa näyttää sitten aikanaan meidän kuopuksellekin miten isosiskot ovat reagoineet uutiseen hänestä ja hänen sukupuolestaan, nämä videot ovat meille ihan hurjan tärkeitä muistoja.

En meinaa vieläkään uskoa todeksi että kohta meillä on täällä ihana tyttökolmikko, terveisiä vaan onnellisuuskuplasta ja ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Meidän pieni rakas on

03.10.2016

Tänään oli se päivä jota on odotettu niin hurjan pitkään, rakenneultra. Aikaisin aamulla silmät sikkaralla ajeltiin kohti Naisten klinikkaa ja mua jännitti aivan mielettömän paljon, niin taisi jännittää Ottoakin. Onneksi automatkalla meidän vauva potki mua taas ihan urakalla, aivan kuin vakuuttaakseen että ”älä äiti jännitä, mulla on kaikki ihan hyvin!”. Ihan ensimmäisenä katsottiin meidän tyypin rakenteita ja hän esitteli niin hienosti selkärankaa ja kasvojaan ja taitojaan ja heilui aivan hulluna. Jälleen ultrannut kätilö totesi että tämä tyyppi on harvinaisen eloisa tapaus. Vauva kerkesi siinä vajaan puolen tunnin ultrauksen aikana vaihtamaan asentoa ainakin miljoona kertaa, imi peukaloa, rapsutti niskaansa, vilkutti ja ennenkaikkea potki ihan hurjasti. Oli taas hauska katsoa niitä liikkeitä ruudulta yhtäaikaa kun itse tunsi ne, tuli sellainen jotenkin paljon läheisempi olo vielä vauvan kanssa kun näki siitä ruudulta miltä hän liikkuessaan näyttää.

Oli niin onnellinen fiilis siitä että kaikki on hyvin, tapitettiin vain ruutua silmä kovana. Meidän ihana vauva. Lopuksi uskaltauduttiin tietenkin myös kysymään sukupuolta, siinä vaiheessa kun kaikki muu oli jo käyty läpi ja tiedettiin että kaikki on hyvin. Ja kyllä hän sen hienosti sieltä näyttikin. Siinä vaiheessa kun sanoin kysymyksen ääneen, mä jotenkin tiesin jo. Mulla oli ihan varma tunne, vaikka en itse ultrakuvia niin hyvin tulkitsekaan. Siinä kohtaa se vaisto vain tuli.

”Kyllä tämä näyttäis nyt siltä että teille on tulossa pieni tyttö”. Kätilö näytti meille ihan selvästi sitten ruudulta mistä hän näki sukupuolen ja kyllä se tosiaan ihan vahvasti tytöltä näytti sitten kun joku kertoi miten kuvaa pitää tulkita. Tyttö. Meille tulee kolmas pieni ihana tyttö <3

iinalaura-kolmas-vauva-sukupuoli

Miettikää mikä mieletön tyttökopla meillä on pian täällä, kolme ihanaa prinsessaa, kaikki omanlaisiaan mahtavia tyyppejä. Mä en voi sanoin kuvailla miten onnellinen olen pienestä tytöstä. Tottakai olisi toisaalta hauskaa että saisi kokea pojankin vanhemmuuden, mutta uskon myös että meillä vanhempina on tytölle ihan yhtä lailla paljon annettavaa. Ja nimenomaan niinpäin, mitä meillä on annettavaa lapselle. Lapsi ei ole mikään juttu millä yrittäisin täyttää jotain aukkoa elämässäni, vaan lapsi on ihan mieletön lahja jollaisena häntä tulee kohdella, ja miettiä miten itse voi tehdä hänen elämästään parasta mahdollista. Se että me ollaan niin onnekkaita että saadaan kolmas terve lapsi on ihan uskomatonta, ja mä olen satavarma siitä että tämä pieni neiti ottaa oman paikkansa meidän porukasta samantien.

By the way, me keksittiin vauvalle jo nimi, vaikka vielä aamulla ei ollut edes minkäänlaista ideaa kummankaan sukupuolen nimistä, paitsi että jos hän olisi ollut poika, olisi nimeen tullut mukaan Oton toinen nimi. Mutta tosiaan muuta ei tiedetty. Nyt tiedämme, ja se nimi on ihan täydellinen. Enkä malta odottaa että päästään kutsumaan tyyppiä sillä nimellä.

Mä kuvasin videolle meidän tyttöjen reaktion uutiseen, sellainen video siis luvassa mahdollisimman pian! Nyt kun mä kirjoitan tätä, meidän vauva potkii taas ihan hulluna. Ihan kuin hänellä olisi joku kuudes aisti joka tietää kun hänestä puhutaan tai häntä ajatellaan. Hassu pieni tyttönen <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille, terveisin onnensa kukkuloilla oleva kohta kolmen tytön äiti. <3