Kun hukkasin omat tavoitteeni

06.07.2019

Musta tuntuu, että aina välillä kadotan sen suunnan minne olen menossa ja mitä oikeasti haluan. Sitten taas löydän sen pariin. Joskus on ihan ok unohtaa kaikki tavoitteet ja elää sekunti kerrallaan eteenpäin, välillä pitkäksikin aikaa. Esimerkiksi vauvavuonna heittäydyin omasta halustani täysin siihen vuoteen, enkä miettinyt hetkeäkään eteenpäin. Mulla oli siinä hetkessä kaikki ja halusin vaan imeä itseeni sen kaiken ihanan mitä meillä oli yhdessä. Sain siitä aivan valtavasti voimaa ja teki hyvää höllätä ja keskittyä niin täysillä omaan vauvakuplaan.

Tunnen kuitenkin, että sen jälkeen mulla kesti tosi pitkään löytää uudelleen se mitä haluan ja tavoittelen. Olin pitkään aivan hukassa ja keskityin vain selviämään käsillä olevista tehtävistä, pystymättä miettimään asioita pidemmälle. Mulla oli töiden suhteen tosi hyvä tilanne, koska niitä riitti ja se riitti, että tein parhaani niiden asioiden suhteen mitä eteen tupsahti, tavoittelematta oma-aloitteisesti enempää.

Vauvavuoden jälkeen olin kuitenkin ihan huuli pyöreänä, että mitä haluan ja mihin voisin pyrkiä ja ennen kaikkea, mitä mun pitäisi tehdä, että etenen. Jähmetyin ihan paikoilleen, enkä tiennyt mistä aloittaa. Oma osansa oli varmasti myös niillä surullisilla asioilla, joita tapahtui vauvavuoden lopussa. Läheisten menettäminen lamaannutti ja pysäytti pitkäksi aikaa. Oli vaikea miettiä eteenpäin, kun suru ja ikävä valtasivat mielen.

Ympärillä ihmiset saavuttivat jatkuvasti hienoja asioita ja syyllistyin siihen perisyntiin eli vertasin itseäni muihin.

Käsi ylös, kuka joskus vertaa itseään toisiin, vaikka tietää ettei saisi vertailla? Mun käsi nousee ainakin heti. Mulle käy aina välillä niin, että vertailen itseäni, omia saavutuksiani ja tavoitteitani toisiin. Olenko riittävän hyvä, pystyisinkö minäkin tuohon, miksi minä en ole jo saavuttanut tuota asiaa? Miksi minä en saa tuota tehtyä omilla resursseillani, vaikka tuo saa tehtyä tuplasti enemmän pienemmillä resursseilla? Olenko huonompi? Jossain määrin vertailu on mulle ihan hyväkin asia välillä, sillä se voi herättää myös positiivisessa mielessä. Kunhan ei ahdistu siitä ajatuksesta, että joku toinen on pidemmällä, vaan ottaa sen inspiraationa.

Kun mä vertasin itseäni toisiin, aloin huomaamaan ne asiat, joita ihailin toisissa ja ne asiat, joita kohti itsekin halusin pyrkiä. Mä olin ennen listaihminen, mutta en ole enää. En tehnyt mitään konkreettista listaa, että tässä on nyt ne asiat mitä mäkin haluan. Mutta niitä asioita aina välillä putkahteli mun mieleen silloin, kun sain itseni kiinni vertailemasta. Aloin yksi asia kerrallaan miettimään, että okei, jos tämä on sellainen asia mitä mäkin haluan, mitä mä voisin tehdä saavuttaakseni sen? Mitä konkreettista voisin tehdä, mikä auttaisi mua lähemmäs mun tavoitetta? Kun mä aloin ihan oikeasti miettimään, mitä just mä itse voisin tehdä, keksinkin heti monia eri keinoja.

Siinä missä yhden vuoden elin vain sitä hetkeä, ja toisen vuoden olin hukassa ja selvitin kuka olin ja mitä halusin, tänä vuonna mä olen mennyt eteenpäin enemmän kuin niinä kahtena vuonna yhteensä. Tänä vuonna olen haastanut itseäni monessa asiassa yhtäaikaa ja olen kokenut tämän vuoden töiden suhteen antoisimmaksi pitkään aikaan. Palkitsevinta on ollut huomata se, että kun oikeasti tavoittelen niitä asioita mitä haluan, mä pääsen pikkuhiljaa koko ajan eteenpäin.

On ihan mieletön fiilis, kun pitkästä aikaa ne tavoitteet on kristallin kirkkaina mielessä. Olen ymmärtänyt sen, että mihinkään en pääse sormia napsauttamalla ja otan kaiken ilon irti pienistäkin edistymisistä. Samalla huomaan, että yhtäkkiä pienistä askelista onkin kasvanut suuri harppaus. Olen saavuttanut jo monta itselleni asettamaani tavoitetta jo pelkästään tänä keväänä ja kesänä, niin suurempaa kuin pienempääkin.

Siinä missä viime vuonna pienikin epäonnistuminen tuntui lamaannuttavalta, nyt mä pystyn jättämään sellaiset huomiotta ja keskittymään niihin asioihin, mitkä ovat menneet hienosti. Jos joku sanoo ei tai joku juttu ei toteudukaan, voin iloita kaikista niistä asioista, joihin on sanottu kyllä ja jotka ovatkin toteutuneet. Just nyt on niin siistejä projekteja käynnissä, että en olisi ikinä voinut kuvitellakaan vuosi sitten, kun mietin, että miksi en minä. Kaikkea en todellakaan voi saavuttaa heti, monet mun tavoitteista on pidempiaikaisia juttuja. Nyt osaan myös nähdä ne sellaisina, enkä ainoastaan saavuttamattomina.

Tärkeintä on uskaltaa avata suu silloin, kun tietää mitä haluaa ja kertoa ääneen niistä asioista, joista haaveilee. Yksin mäkään en olisi monia näistä asioista voinut saavuttaa. Olen lakannut pelkäämästä epäonnistumista ja alkanut miettimään vaan sitä, miten pääsen mun tavoitteisiin. Olen myös opetellut pyytämään sitä mitä haluan. Ja olen myös saanut. Kukaan muu ei tiputa mulle taivaalta parempia palkkioita tai mahdollisuuksia nousta esiin, vaan mun pitää olla itse rohkea. Lisäksi mun täytyy myös pitää huoli siitä, että teen aina parhaani.

Kadotan suunnan silloin, kun annan epäolennaisten asioiden vallata liian suuren tilan mun päästä ja unohdan keskittyä siihen, mikä oikeasti vie mua eteenpäin. Yritän pitää huolen siitä, että jatkossa niin ei kävisi mun huomaamatta. Jos itse valitsen pysähtyä ja ottaa aikalisän kaikesta, se on enemmän kuin ok. Mutta en halua enää huomaamattani kadottaa mun toiveita ja hukata suuntaa.

Onko teille käynyt niin, että olette kadottaneet sen oman tien? Vertailetteko te itseänne muihin, vaikka tiedätte, ettei saisi? 


Tämän viikon plussat ja miinukset

04.07.2019

Mulle tuli mieleen tällainen postausidea, sillä tällä viikolla mulla on herännyt paljon tunteita ja ajatuksia monesta eri asiasta. Ajattelin, että olisi hauskaa käsitellä kerralla useampia juttuja, jotka mielessä on pyörinyt. Tämä listaus on sitten osittain ”leikkimielinen” eli kaikki miinukset ja plussat eivät todellakaan ole samalla viivalla keskenään. Toiset jutut on isompia ja merkittävämpiä ja toiset ihan pintapuolista hömpänpömppää.

Aloitetaan miinuksista:

– Tätä kirjoittaessani jo neljä kuuttia on hukkunut, kun nykyisen sääntelyn mukainen verkkokalastuskielto päättyi 30.6. Vuodesta 2005  alkaen verkkoihin on hukkunut varmistetusti jo 72 yksilöä. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan saimaannorpan todellinen kuolleisuus voi kuitenkin olla jopa kolminkertainen havaittuun verrattuna. Mun mielestä on aivan älytöntä, että suojellun saimaannorpan levinneisyysalueella verkkokalastus on sallittua mihinkään vuodenaikaan! Käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite, että verkkokalastus on kiellettävä saimaannorpan levinneisyysalueella. Sen on allekirjoittanut tätä kirjoittaessani jo yli 27 000 ihmistä tämän päivän aikana. Minä WWF:n norppakummina tietysti myös allekirjoitin. Tuntuu niin hirveältä, että samaan aikaan kun uhanalaista lajia yritetään suojella kaikin mahdollisin keinoin, jotkut voivat vaan surutta laskea verkot vesille, eikä kuuttien hukkuminen tunnu missään. 

– Me katsottiin Good Girlsin 2. tuotantokausi juuri loppuun. Ollaan katsottu tänä kesänä myös Chernobyl, The Act ja Years and Years HBO:lta ja White Gold Netflixistä. Juuri nyt mikään sarja ei tunnu miltään! Mitä me voitais katsoa?

– Helsingissä viileni heti kun me tultiin etelää kohti. Eli Oulun viileät ja tuuliset säät jatkuvat täällä ja Oulussa on nyt lämmin. Missä on kesä?! Kylmyys seuraa meitä. Huomisen lämpötilaksi mun puhelin ilmoitti juuri 14 astetta. _14_ astetta.

Sitten plussat:

– Tehtiin tänään megakauppareissu (vaikka ei yleensä kesällä tehdä) ja yritettiin ostaa mahdollisimman pitkillä päiväyksillä ja sellaista, joka säilyy, vaikka mentäisiinkin ex tempore jonnekin ulos syömään. Samalla haettiin pannupizzat mukaan kotiin, kun kauppareissu kesti niin kauan. Mulle tehtiin ensin vahingossa ihan väärä pizza ja kun huomautin asiasta ystävällisesti, sain pitää väärän pizzan (vaikka en edes pyytänyt) ja mulle tehtiin vielä se oikea pizza mukaan. Nyt meillä on yksi extra-pizza jääkaapissa vaikka iltaherkuksi, ihan best! Kannatti sanoa, vaikka hetken mietin, että viitsinkö ja onko se turhamaista käydä sanomassa. Ei ollut, se oli hyvä, että sanoin. Ja nyt on ruokaa kaappi täynnä muutenkin, ihanaa!

– Meillä ei ollut lehmän maitoa ollenkaan aamulla ja lapset ottivat mun ja Oton kauramaitoa murojen kanssa. Sen jälkeen he ilmoittivat, että heille pitää ostaa kaupasta kauramaitoa murojen kaveriksi, kun kuulemma sen jälkimaku maistuu niin hyvältä, vähän kuin puurolta.

– Leikittiin kuopuksen kanssa aamulla kauppaa ja hän oli kyllä maailman hyvätapaisin ja ystävällisin (2-vuotias) kassamyyjä. Hän muisti tervehtiä, kertoa hinnan, kysyi tarvitsenko pussia ostoksille, pakkasi ne ja lopuksi toivotti vielä mukavaa päivänjatkoa ja kiitti siitä, että tein ostoksia hänen kaupassa. Siinä pyyhin kyyneliä silmäkulmasta, kun hän oli niin pätevänä.

– Himoitsin itselleni isoa miesten t-paitaa jollain kivalla printillä. En kuitenkaan halunnut ostaa uutta, koska tämä voi olla sellainen trendi, joka menee pian ohi. Ajattelin, että Otolla on kaikki sen siistit t-paidat Oulussa mukana, eikä mikään niistä ollut juuri sellainen kuin halusin. Kotiin tullessa kamppeita kaappiin purkaessa Oton kaapista pilkisti kuitenkin maailman siistein teeppa! Musta t-paita Britney Spears -printillä. Lapsuuteni suurin idoli spaissareiden lisäksi. Ihan perfect löytö. Otto itse ei edes käytä sitä niin paljon, niin mä voin napata sen oikein hyvin omaan kaappiini.

– Sain tänään kirjoitettua loppuun sunnuntain Ihanat erilaiset perheet -postauksen, ja mulle tuli sen kirjoittamisesta niin hyvä mieli! En malta odottaa, että saan julkaista sen.

Mitkä on teidän tän viikon plussia ja miinuksia? Mitä sarjaa te katsotte just nyt?