Kesän bucketlist 2015

25.05.2015

Ihana aurinko hellii ulkona, ja fiilis on mahtavan kesäinen. Oton kesäloman alkuun on vielä muutama viikko, ja mulla nyt ei varsinaista lomaa ihan hirveästi tänä kesänä olekaan, mutta ajattelin silti hypätä hetkeksi kesäfiilistelyihin ja sekä suunnitella tulevaa kesää, että muistella viime kesän ihanimpia juttuja. Halusin tehdä tälle kesälle samanlaisen bucketlistin kun tein viime kesänä, koska huomasin että kun mulla oli sellainen lista jolle olin listannut niitä asioita joita haluan tehdä, tuli useammin tehtyä kaikkea hauskaa ja jännää kun ne asiat olivat mielessä.

Tänä kesänä haluan:

Ottaa rennosti. Kesän aikana haluan päästä eroon siitä tunteesta että olen aina väärässä paikassa. Mä olen just oikeassa paikassa silloin kun jossain olen, ja mä olen läsnä siellä, stressaamatta muista asioista.

IMG_7721

Nähdä kavereita. Paljon. Kiireiset aikataulut ovat verottaneet kaveriaikaa ihan hulluna, kesällä aion pitää huolen siitä että näen kavereita ja vietän heidän kanssa aikaa niin paljon kuin mahdollista. Onneksi tiedän jo nyt että saan ainakin Rovaniemeltä yhden vanhimmista ystävistäni tänne useammaksi päiväksi.

Juhlia Oton ja Simon viiskymppisiä isosti. Otto ja Tipan kummisetä Simo täyttävät melkein yhtäaikaa 25 vuotta, ja pitävät yhteiset viisikymppiset. Sitä on syytä juhlia isosti!

IMG_6644x

Grillata usein ja paljon. Kesä ja grilli, ne vaan kuuluvat yhteen. Pitää keksiä paljon uusia grilliherkkuja, ja nauttia vanhoista klassikoista, kuten ribseistä, makkarasta ja pekonituorejuustoherkkusienistä.

Matkustaa Ouluun koko perheen kesken taas vuodeksi venyneen tauon jälkeen. Miten voikin aina käydä niin että meille tulee näin pitkiä taukoja? Ihan hirveä ikävä kaikkia serkuista täteihin ja kavereista isovanhempiin!

IMG_7264x IMG_7425

Käydä monta kertaa piknikillä ympäri Helsinkiä. Piknikkeily on kesän lempparipuuhia, ja mä haluan viedä tytöt vanhoille kulmilleni Kaivopuistoon piknikille.

Käydä perinteisellä Tukholman  risteilyllä lasten kanssa, tsekkaamassa muumidiscon meiningit ja Tukholman kesän. Ei olla käyty taas hetkeen risteilyllä, lapset odottavat jo ihan hirmuisesti discoilua, buffetia ja Tukholmaa.

DSC0543x IMG_9003

Syödä liikaa jäätelöä. No tämä on pysyvä kohta mun kesä bucketlisteissä, koska kesä ja jäätelö.

Käydä torilla ostamassa mansikoita. Viime kesänä käytiin äidin ja lasten kanssa, ja se oli aivan ihanaa. Tänä kesänä on pakko käydä uudelleen, ja vaikka useampaan kertaan.

IMG_5630x IMG_6364x

Käydä Hietalahden torilla kirppistelemässä joku sunnuntai. En ole käynyt Hietsun kirppiksellä vuosikausiin, vaikka rakastin kiertää siellä lapsena joka sunnuntai.

Viettää lasten kanssa rannalla niin monta päivää kuin mahdollista. Onneksi Helsingin upein hiekkaranta löytyy aivan kulman takaa, kunhan vain se aurinko lämmittäisi siihen malliin ettei rannalla tarvitsisi hytistä.

IMG_1785 IMG_9756x

Tanssia ainakin kerran aamuun asti. Vaikka olenkin äiti, mä rakastan edelleen käydä tanssimassa. Haluan edes sen yhden kerran tanssia niin, että kun tulen kotiin niin aurinko nousee jo ja jalkoja särkee. Mä olen yleensä se tylsimys joka lähtee ajoissa kotiin, koska en halua käyttää koko seuraavaa aamua nukkumiseen, kun viikonloput ovat niin lyhyitä että jo yksi ilta pois lasten luota tuntuu pahalta. Kesällä on kuitenkin niin paljon enemmän aikaa, että yksi tanssittu yö ja yksi nukuttu aamu eivät maata kaada.

Olla mahdollisimman paljon ja usein ilman meikkiä. Viime kesänä mun iho oli super hyvässä kunnossa, ja sen jälkeen olen kärsinyt säännöllisen epäsäännöllisesti hirveistä näppyläinvaasioista naamassani. Uskon että aurinko ja meikittömyys yhdessä voisivat olla se paras lääke ihon kunnon parantumiselle, kaiken muun ohella.

Tehdä itse hedelmä-mehujätskejä niin usein että niitä voi syödä joka aamu. Mikä olisikaan raikkaampi tapa aloittaa aamu kuin syödä terveellistä mutta superherkullista mehujätskiä?

IMG_2790 IMG_9812

Ottaa revanssin ja yllättää Oton kunnon vesisodalla, hänen viime kesäinen ylläri vesipyssyhyökkäyksensä jäi kaihertamaan siihen malliin. Tuo kakkapää jota aviomieheksikin kutsun, yllätti mut viime kesänä ihan puun takaa kauhealla vesipyssyhyökkäyksellä ja kiljuin kuin pikkutyttö. Tänä kesänä pidän huolen että se on Otto joka kiljuu, hah!

Viettää aikaa isovanhempieni kanssa. Vaikka mummun kanssa säännöllisesti soitellaankin, ja nähtiinkin keväällä kun olin työmatkalla Oulussa, on mulla ihan hirveä ikävä molempia isovanhempia.

Mennä Oton kanssa yöuinnille aina kun siihen on mahdollisuus. Viime kesänä käytiin pari kertaa kun mun äiti oli täällä, ja voi itku se oli ihanaa. Yksi mun ihan ehdottoman parhaita muistoja viime kesältä on mun ja Oton ensimmäinen kahdenkeskinen uintireissu ikinä, ja me käytiin viime kesänä sentään myös häämatkalla ja tehtiin vaikka mitä muutakin kivaa.

IMG_7428 IMG_9658

Käydä Lintsillä, Korkeasaaressa ja kaikissa muissa perinteisissä kesäkohteissa. Nämä täytyy kiertää joka kesä. Ehkä tänä vuonna päästäisiin sinne maailmanpyöräänkin joka jäi viime kesänä kokematta? Kesäkohteista ja lapsiperheen Helsinkivinkeistä tälle kesälle on tulossa oma postauksensa.

Viettää sadepäivän lasten kanssa museokierroksella. Luonnontieteellinen museo ja Kiasma here we come!

IMG_1526 IMG_1973x

Kuvata paljon pieniä videopätkiä meidän kesästä, ja tehdä niistä kesän lopussa yhden pitkän kollaasin. Tämä idea tuntuu jo nyt niin tunteikkaalta että mua melkein itkettää kun ajattelen jo sitä videota. Haluan ikuistaa ne tärkeimmät, rakkaimmat ja onnellisimmat hetket ja katsoa kesän lopussa, miten mieletön kesä meillä on ollut.

Ottaa äkkilähdön jonnekin. En ole koskaan ottanut äkkilähtöä minnekään, se tuntuu jotenkin ihan kreisiltä jutulta. Mutta haluan ehdottomasti kokeilla. Joko viikoksi lasten kanssa, tai pariksi yöksi Oton kanssa kahdestaan jonnekin lähelle.

DSC_0014 IMG_0486x

Käydä brunssilla jossain keskustan ihanassa kesäravintolassa. Mä en ole koskaan ollut brunssilla, jos ei kattavampia pressiaamiaisia lasketa. Mä haluan brunssille!

Katsoa Oton kanssa ihan sikana leffoja iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Me ollaan tälläisiä leffojen tuijottelijoita, ja mulla on ikävä sitä kuinka joskus ehdittiin katsoa kolmekin leffaa peräkkäin. Ja ehditään me vieläkin, se on vain järjestelykysymys.

IMG_1664

Käydä lenkillä keskellä yötä, kun on vielä valoisaa. Kesäyön juoksulenkit ovat luksusta, jota odotan innolla.

Käydä Stadikalla uimassa. Stadikallakaan ei olla vielä käyty lasten kanssa, se on tuntunut jotenkin turhan hankalalta, kun hiekkaranta löytyy ihan vierestäkin. Mutta Stadikassa on sitä jotain, ihan oma fiiliksensä, ja haluan että lapsetkin pääsevät kokemaan sen.

IMG_0682 IMG_1608

Pitää lasten kanssa tyttöjen päivän jolloin he saavat päättää kaikesta. Näitä meillä on ollut ennenkin, enkä epäile sekuntiakaan etteikö kesäversiosta tulisi ihan huippu päivä myös. Kesällä kaikki on mahdollista, ja uskon että meidän tytötkin sen tietävät.

Käydä mökillä, ja saunoa puusaunassa. Viime kesän kruunasi loppukesän mökkireissu ja viimeiset helteet. Omaa mökkiä meillä ei ole, mutta onneksi on paljon ystäviä joilta mökkejä löytyy!

IMG_1564

Nauttia, elää hetkessä ja luoda niitä parhaita muistoja joita muistellaan vielä vuosien päästä.

Kuten viime kesänä, myös tänä kesänä tämä lista toimii tylsyyspäivien inspiraatiopankkina ja muistutuksena siitä että voi olla spontaani jos siltä tuntuu. En aio noudattaa listaani orjallisesti, enkä ole pettynyt mikäli kohtia jää toteutumatta.

Mulle tuli kyllä nyt niin kesäfiilikset tämän listan myötä että ei mitään järkeä! Onneksi enää muutama viikko ja sitten kesä on tosiaan täällä.

Millaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Parhaat kesätekemisvinkkinne?