Kun esikoinen lähti isänsä kanssa tänään tanssiin, lähdin minä kuopuksen kanssa kahdestaan ulos. Ensin käytiin kävelyllä ja sitten mentiin kahdestaan kauppaan. Käveltiin ihan hyvä tovi ja pysähdyttiin katsomaan lintuja, lehtiä ja vesiputousta. Hän sai kävellä pitkin valkoista viivaa joka meni tien keskellä, mihinkään ei ollut kiire.

Juteltiin koko matkan ajan taukoamatta, ja häneltä tuli niin hyviä juttuja, mua meinasi naurattaa melkein kokoajan. Neiti mm. sanoi että ”Minä tykkään kovahti beibeistä!” eli nukkevauvoista, ruotsiksi baby tai bebis. Hän kertoi kuinka hänellä oli tänään kivaa kun käytiin PR-toimistolla, ja oli jännittävää käydä mun serkun ja Tiaran kanssa pihalla leikkimässä. Hän oli onnellinen isotädiltään saamistaan lapasista, joissa oli hienot rusetit. Ja hän oli kiitollinen siskolleen kun sai lainata tämän sitruunamekkoa yhdessä lepakkokuvioisten ”batman”-housujensa kanssa.

Kauppaan mennessä lupasin että hän saa tietysti työntää pikkukärryjä. Silloin hänen kasvoilleen levisi sellainen loiste ettei mitään järkeä, ja hän sanoi että ”Kiitoh äiti tämä on maaiwman pawahta ikinä!”. Meillä oli rento kauppareissu kaikessa rauhassa, hän sai valita mitä hedelmiä halusi pikkukärryihin ja minkälaista jugurttia ostettiin. Hän pyysi pillimehua, mutta mä sanoin ei. Oltiinhan me eilen jo annettu heille pillimehut teatterissa, vaikka yleensä ei osteta niitä arkisin. Hän ei kuitenkaan hermostunut, vaan totesi että ”viikonwoppuna titten.”

Kauppareissun jälkeen käveltiin kotiin ja hän sai kävellä taas pitkin valkoista viivaa. Kassi oli painava ja olisi tehnyt mieli juosta kotiin että saa sen pois kädestä mahdollisimman äkkiä, mutta neiti halusi kävellä pitkin sitä valkoista viivaa ja koska meillä ei ollut yhtään kiire, mä pysähtelin vähän väliä odottelemaan. Kun me päästiin sitten vihdoin kotitalolle asti, hän sai vielä painaa molempia hissin nappeja, vaikka yleensä saa painaa vain toista kun esikoinen painaa aina toista nappulaa. Kotiovella hän väläytti mulle onnellisen hymyn, ja sanoi että ”Äiti, tinä teet minut iwoitekti.” Voisiko äiti enempää toivoakaan kuin että tekee oman lapsensa iloiseksi?

Mä en tiedä muistavatko lapset isompana omasta lapsuudestaan näitä kahdenkeskisiä kauppareissuja, vai enemmänkin huippuhetkiä kuten synttäreitä tai jouluaattoja. Mutta mä tiedän että mä muistan nämä hetket, ja mä tulen vaalimaan näitä muistoja mun loppuelämän. Pieniä arkisia tapahtumia, hassuja keskustelunpätkiä ja aitoa läsnäoloa. Niistä mun onni rakentuu.

Tähän loppuun vielä sellainen juttu, että en ole muistanut sanoa blogin puolella mitään siitä, että olen ehdolla Indiedays Blog Awardsien Lifie-kategoriassa. Äänestys loppuu jo ihan kohta, ja mä en muistanut koko juttua kun oli Lontoon reissua ja sukulaisia kylässä ja kuvauksia ja tekemistä joka päivälle. Halloween-teemaisten juhlien asua olen suunnitellut jo viikkoja mutta tämän itse äänestyksen unohdin kokonaan. Eli jos koette, että mun blogista löytyy sitä arkea ja elämänmakua, niin saa käydä äänestämässä TÄÄLLÄ. Äänestäminen ei vaadi muuta kuin sen että klikkaa mun blogin kohdalla ”äänestä”. Jos haluaa, voi osallistua myös arvontaan täyttämällä omat tietonsa. Arvonnassa voi voittaa lahjakortteja tavarataloon, sekä lippupaketteja gaalaan! Kiitos ihan hurjasti kaikille jotka jaksavat käydä äänestämässä<3

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille, mä taidan keittää iltateet ja alkaa nukkumaan!

Mun äiti tuli meille viime viikolla juuri ennen kuin lähdettiin Lontooseen, ja jäi vielä meidän reissun jälkeen pariksi päiväksi tänne näkemään omia ystäviään. Mekään ei olla oltu lasten kanssa melkein ollenkaan kotona, kun ollaan ravattu niissä kuvauksissa, mutta tänään sitten saatiin viettää yhteinen sunnuntai mun äidin kanssa ennen hänen huomista Ouluun paluutaan. Juhlistettiin samalla vähän äidin synttäreitä (ja Zeldan 2,5-vuotisuutta), kun äiti oli silloin omassa kodissaan kun hänellä oli oikea synttäripäivä. Leivoin meille omenapiirakkaa ihanista kotimaisista syysomenoista, ja äiti osti vielä jätskit siihen kaveriksi. Ai että mitkä herkkuöverit, mutta oli kyllä aika ihanaa!

Omenapiirakassa maailman helpoin ohje, Pirkan piirakkapohja, 9 pientä omppua ja kanelia päälle. Nam!

Eilen oltiin tosiaan Bayerin mainosvideon kuvauksissa joihin meitä pyydettiin. Meillä oli sellainen muovinen lainavauva ja esitettiin onnellista perhettä joille on juuri syntynyt baby numero kolme, ks. kuva Instagramissa. Tytöt silittivät hienosti ”pikkusiskoaan” ja meitä nauratti. Vanhempi neiti jaksoi keskittyä ihan uskomattoman hyvin vaikka kohtausta kuvattiin monen monta kertaa. Kuopuksella alkoi kärsivällisyys loppumaan parin oton jälkeen, mutta onneksi vielä lopuksi hän jaksoi tulla mukaan ja saatiin ilmeisesti ihan nappi kohtaus purkkiin. Meidän osuus ei kestänyt kuin parikymmentä sekuntia mutta olihan siinä aina valmistelua ja odottelua ottojen välissä. Hienosti jaksoivat molemmat ikäänsä nähden, täällä on aika ylpeä äiti. Ja oli kyllä hassua leikkiä että on kolme lasta, tyttöjä ei näyttänyt vaivaavan ainakaan mustasukkaisuus ollenkaan, hahhah.

Ihanaa että ollaan saatu kuitenkin viettää äidin kanssa vähän edes aikaa tämän kiireisen viikon keskellä, kun sitten ei nähdäkään ennen joulua. Ja Armaksen kanssa tietysti myös! Siitä on tullut ihan mun kaveri, nytkin se nukkua nököttää mun kainalossa, puoliksi näppiksen päällä. Että jos jossain on kirjoitusvirhe niin syyttäkää vain koiraherraa, ei oo mun vika.

Zelda tosiaan täytti jo 2,5 vuotta keskiviikkona, ei voi kyllä käsittää! On jo kolme vuotta siitä, kun me vasta jännitettiin että meneekö kaikki hyvin ja odotettiin 12:sta viikon ultraa. Voi miten aika menee nopeasti! Zeldasta on tullut niin iso ja reipas höpöttäjä jolla on selkeä oma tahto ja niin mahtavat jutut. Niin outoa että kuopuskin on jo vuoden vanhempi, mitä esikoinen oli silloin kun kuopus syntyi.

Vaikka olo on vähän haikea, niin kyllä on ollut ihanaakin nauttia siitä ettei kotona ole enää pitkään aikaan ollut vaippaikäisiä vaan arki sujuu helposti ja tyypit osaavat tehdä jo niin monet asiat ihan omatoimisesti. Pienempi tietenkin ottaa isommasta mallia, ja omapäisenä toteuttaa välillä sellaisiakin asioita mihin ei ihan vielä taito riitä. Mutta harjoittelemallahan sitä oppii eikö vain. Tänään hän kiipesi lastenhuoneen kirjahyllyn päälle ”Tuu äiti kahtomaan mittä minä oon!”, ja äidillä meinasi samaan aikaan pettää pokka ja hypätä sydän kurkkuun. Onneksi hylly on sentään seinään kiinnitetty eikä pudotus olisi ollut kovin korkea.

Ensi viikostakin tulee aika touhukas, mutta oikeastaan sitä on tottunut siihen että syksyt ja keväät nyt vaan ovat aikalailla touhukkaita ja se on parasta. Ollaan menossa lasten kanssa teatteriin, ja huomenna mun täti ja serkku tulevat Oulusta meille pariksi yöksi viettämään syyslomaa, joka siellä alkoi juuri. Tytöt ovat siitäkin ihan intona, mun serkku kun on sellainen cool vanhempi tyttö heidän mielestään jota ihaillaan kaikessa. Vähän niinkuin mun täti oli mulle kun mä olin pieni, ja on toki vieläkin, haha!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää yötä <3

Ihanaa perjantaita muruset! Me mennään tänään piipahtamaan Oton kanssa Polhemin avajaisissa kahdestaan, ja en malttaisi odottaa. Ollaan viimeksi vietetty kahdenkeskistä aikaa Oton synttäreillä pari kuukautta sitten, joten kiva päästä pariksi tunniksi kahdestaan jonnekin. Äiti ja Armas ovat nyt täällä, ja heti ekaksi aamulla tehtiin tyttöjen ja Armaksen kanssa reilu tunnin lenkki ja mun äiti sai sillä aikaa nukkua pitkään.

Lehdet huhuilevat jostain Intiaanikesästä mutta mä näen kyllä pelkkiä pilviä just nyt, ehkä se aurinko jossain vaiheessa pomppaa esiin? Aamulla oli kuitenkin kiva auringonpaiste ja tytöt niin hienosti taluttivat vuorotellen Armasta, joka on nyt puoli vuotta ja kymmenen päivää päälle vanha. Koirakaveri on kasvanut ihan hulluna, taas, ja siitä on tullut tosi utelias ja reipas poika joka on kova leikkimään. Ihana kun on koira täällä kotona, näihin aamulenkkeihinhän voisi vaikka tottua. Tosin nyt on helppo sanoa kun oli vapaapäivä, lämmintä eikä kiire minnekään, toista se olisi työaamuna keskitalvella.

Mä täällä vaatekriiseilen iltaa varten, ei niinkun mitään käsitystä mitä laitan päälle. Lapsilla sen sijaan oli eilen ihanat asut. Joku tarkkasilmäinen ehkä edellisestä postauksesta huomasikin että meidän kuopuksella oli tyyliin n. viisi eri asua päällä yhteensä. Hänellä on menossa sellainen vaihe. Sellainen, että ekana aamulla hän avaa kaapin, kiskoo sieltä alas muutaman prinsessamekon ja hameen, pukee niitä päällekäin ja väärinpäin päälleen ja tulee ilmoittamaan että prinsessa on herännyt. Tämä toistuu siis n. sen viisi kertaa päivässä, plus aina ulosmennessä täytyy yrittää jotenkin saada päälle jotain sellaistakin missä voi liikkua ja leikkiä.

Onneksi kompromissi yleensä onnistuu kun esittelee vaattevaihtoehdon tarpeeksi houkuttelevasti. Isompi sen sijaan valkkaa vaatteensa aika pitkälti itse. Välillä on Frozenia päästä varpaisiin, ja toisinaan yllättävänkin tyylikkäitä asukokonaisuuksia, ainakin äidin mielestä. Ihanaa että lapset tykkäävät itsekin osallistua valitsemaan asujaan, tulee paljon jännempiä yhdistelmiä kuin äidin valitsemista.

Zeldan asu / Takki Cubus / Paita Zara / Farkut Zara / Kengät Zara

Tiaran asu / Takki Zara / Paita Zara / Hame Zara / Sukkikset Kappahl / Kengät Lindex / Koru H&M

Nyt mun pitää alkaa lakkaamaan kynsiä joissa on lohkeilleet jämät parin viikon takaa, ja alkaa laittautumaan. Odotan kyllä iltaa tosi innolla, vaikka täällä kriiseilenkin edelleen. Onneksi on muutama tunti aikaa, ja lapset varmaan mielellään auttavat valitsemaan äidinkin asua!

Ihanaa viikonloppua kaikille<3

Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Me pyörähdettiin tällä viikolla Jumbossa, kun halusin käydä kurkkaamassa Cubuksen lastenvaatepuolen jota ei esimerkiksi Itiksen Cubuksessa ole ollenkaan. Olin käynyt Jumbossa viimeksi silloin kun se oli vasta avattu, muistan kun käytiin ostamassa mulle ekaluokan joulujuhlaan sieltä hopeinen paljettimekko ja ihanat mustat glittersukkahousut. Älkää kysykö miksi muistan jotain tuollaista, kai mä olin niin onnellinen niistä vaatteista että on jäänyt mieleen. Cubuksesta löytyi hauska vaaleanlila tyllihelmainen mekko ja Zeldalle kevyt takki tähän alkusyksyyn.

Samalla Jumboreissulla käväistiin myös Skopunktenissa, ja Tiara löysi sieltä itselleen valkoiset tennarit jotka oli pakko saada, kun ne olivat kuulemma samanlaiset kuin äidillä. Kieltämättä onhan noissa vähän samaa näköä mun Niken AF1:sten kanssa. Esikoiselle samistelu äidin kanssa on iso juttu, ja on se kieltämättä mustakin hauskaa. Harmi kun ei ollut tarpeeksi pieniä että olisi saanut vielä kuopuksellekin samanlaiset!

Nuo tennarit olivat poikien puolelta, mä en ymmärrä miksei tytöillekin voi olla ihan tavallisia valkoisia lenkkareita omasta takaa, joissa ei olisi glitteriä, leopardikuviota ja paljetteja yhtäaikaa. Onhan ne härpäkelenkkarit varmasti lasten itsensä mieleen, mutta se on jotenkin vaan niin hassua että kaikki kivat perusmallit löytyvät aina poikien puolelta. Tytöillekin voisi tarjota useammin härpäkkeiden lisäksi niitä vähän yksinkertaisempia malleja, vai mitä mieltä te olette? Parasta olisi jos ei niitä kenkiä tarvitsisi jakaa ollenkaan tyttöjen ja poikien osastoihin, vaan kaikki olisivat sulassa sovussa vaikkapa värien ja mallien ja kokojen mukaan.

Pakko kyllä jakaa vielä meidän lasten keskustelu tähän loppuun.

”Sä owet iso tyttö Tiawa. Ja mäkin owen iso tyttö.” ”Joo, me ollaan isoja tyttöjä.” ”Sä owet mun sisko, ja mäkin owen sisko.” ”Mä olen sun isosisko ja sä olet mun pikkusisko”. ”Mutta mä owen iso tyttö! Isi, Tiawa sanoi että minä olen pikku, mutta minä owen iso tyttö!”.

Tämä on jokapäiväinen keskustelunaihe, meidän pienempi kun ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena että häntä sanoo millään muotoa pieneksi, kun hän on kerran iso tyttö. Saa kyllä hihitellä täällä, ja vakuuttaa että isoja ovat molemmat, vaikka ovatkin vielä äidin vauvoja. Äidin vauvaksi ei kuitenkaan saa kutsua kuin silloin kun lapset ei kuule, haha. En kyllä pääse yli siitä että kohta tämä neiti on neljä! Hän on niin fiksu ja empaattinen tyttö, ja ennenkaikkea ihan huippu tyyppi jonka kanssa on hauskaa, vaikka niin ovat kyllä molemmat neidit. Me lähdetään varmaankin rannalle tässä ihan kohta kunhan pyykkikone hurisee valmiiksi, ja mennään ottamaan kaikki ilo tästä ihanasta säästä.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3