Parhaat lahjat koulun ja päiväkodin opettajille

04.12.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja on osa vuottani Lifen brändilähettiläänä.

Viimeistä viedään! Musta tuntuu, että ihan vasta kirjoitin postausta otsikolla ”Hyvinvoinnin tavoitteet vuodelle 2018” ja mietin sopivia tavoitteita itselleni tälle vuodelle Lifen brändilähettiläänä, tai brand ambassadorina. Itselleni tuo jälkimmäinen vierasperäinen sana tuntuu luontevammalta, koska sitä käytetään enemmän mun verkostoissa. Joka tapauksessa, vuosi on mennyt aivan älyttömän nopeasti, ja nyt on tullut aika pohtia, kuinka tämä vuosi on vaikuttanut muhun, ja vinkata vielä viimeiset hyvinvoinnin tuotteet, eli hyvän olon joululahjat!

Alkuvuodesta otin tavoitteeksi sen, että olisin mahdollisimman paljon terveenä, tai että oltaisiin koko perhe mahdollisimman paljon terveenä. Musta tuntuu, että se on onnistunut aika hyvin, mitä nyt keväällä meillä oli yksi koko perheen angiina, sekä kaksi vatsatautia kuukauden sisällä. Mutta muuten ollaan oltu tosi hyvin terveenä. Syksyllä on ollut yksi pikkuflunssa, joka kiersi puolet porukasta, sekä yksi laryngiitti nuorimmaisella. Aika vähällä ollaan siis selvitty, kun päiväkoti-ikäisten lasten perheissä esim. 10 nuhakuumetta vuodessa on ihan normaali määrä, ja meillä on niitä ollut vain yksi. Uskon, että tässä hyvinvointia tukemassa ovat olleet vitamiinit ja maitohappobakteerit.

Toinen tavoite oli se, että vaihtaisin 2/3 käyttämästäni kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. Tässä olen epäonnistunut, vaikka muutosta on kuitenkin tullut myös parempaan päin. Tällä hetkellä ehkä n. puolet käyttämästäni kosmetiikasta on luonnonkosmetiikkaa, ja monia meikkituotteita olen esim. vaihtanut luonnonkosmetiikkaan. Suurin syy sille, että en ole voinut vaihtaa niin monia tuotteita kuin olisin toivonut, on mun hajusteherkkyys.

Eli hajusteettomuus ajaa kaiken muun yli. Mun hajusteherkkyys on pahentunut viimeisen raskauden jälkeen, ja tänä vuonna olen joutunut luopumaan tuote toisensa jälkeen sellaisistakin purkeista, joita olen käyttänyt jo vuosia ja ollut ihan ok tuoksun kanssa. Samalla olen pelännyt kokeilla uusia tuoksullisia tuotteita, koska jo yksi nuuhkaisu väärää tuoksua voi laukaista migreenin. Mulla on enää muutama erittäin miedon tuoksun tuote käytössä, ja muuten kaikki on joko tuoksutonta synteettistä tai tuoksutonta luonnonkosmetiikkaa.

Tämän vuoden aikana olen saanut tutustua laajasti Lifen hyvinvoinnin tuotteiden valikoimaan eri teemojen kautta. Ennen tätä vuotta olin aika noviisi kaikenlaisten lisäravinteiden ja muiden käytössä, mutta nyt olen saanut hyvät eväät ja keinot valita ne itselleni sopivimmat jutut sieltä laajasta valikoimasta. Tässä toki on auttanut myös Lifen konsulttini Piritta, jonka kanssa ollaan pohdittu niin vatsan hyvinvointia, matkustusta kuin flunssan ehkäisyäkin. Viimeisellä konsultointikäynnillä valkattiin Pirittan kanssa lahjoja mun lasten opettajille ja päiväkodin hoitajille, ja löydettiinkin aika kivat lahjat kaikille.

Mä en halua antaa opettajille lahjaksi mitään krääsää, ja siksi päädyinkin täysin syötäviin/juotaviin lahjoihin. Lifessa on myynnissä aivan ihania English Tea Shopin luomulaatuisia joulutee-makuja, ja valkattiinkin sieltä jokaiselle opelle ja hoitajalle oma söpö ja herkullinen teemaku. Mukaan lähtivät ihana vaaleanpunainen Sleigh Ride, sininen Silent Night, punainen Gingerbread Man ja vihreä Candy Cane. Teen lisäksi opet ja hoitajat saavat suklaata, koska mikäs sen parempaa! Valitsin Vivanin herkullisista luomusuklaista kaikille eri maut: 70% tummaa suklaata karpaloilla, cappucinon makuista maitosuklaata, valkosuklaa crispiä ja tummaa amaretto marsipaani fondantia. Suklaapakkaukset ovat kauniita jo itsessään. Näiden lisäksi lapset saavat askarrella kortit itse.

Lifesta löytyy muuten myös tämän joulun hittijuomaa, eli Lapin Marjan luomu Kerkkä Glögiä! Kerkkä-glögissä maistuu nimensä mukaisesti kuusenkerkkämehu, sekä inkivääri- ja sitruunamehut. Ihan älyttömän herkullinen vaalea glögi. Tätä en taida onnistua antamaan lahjaksi, kun jotenkin ehdin varmasti aina avata itse pullon ja keittää sen itselleni iltajuomaksi, ennen kuin saan sitä pakettiin asti, heh. Suosittelen siis ostamaan sitä ihan itselle, koska se on niin herkullista.

Mun ihanat tohvelit kuvissa on myös Lifesta, ja ne ovat eettisesti tuotettua 100% villaa! Tohveleita löytyy lapsille ja aikuisille, ja ne ovat aivan älyttömän lämpimät ja mukavat. Lifen verkkokaupan joulutuotevalikoimassa on paljon kaikkea ihanaa, ja joulukuvastosta löytää nekin tuotteet, jotka ovat myynnissä vain myymälöissä, kuten nuo Vivanin suklaat.

ALEKOODI LIFEN OMIIN TUOTTEISIIN:

Viimeistä viedään myös alekoodin kanssa, eli mun oma alekoodini on voimassa enää tämän kuun loppuun asti! Jos siis tarvitsee täydentää lisäravinnevarastoja tai luonnonkosmetiikkavarastoja Lifen omilla Life-tuotteilla, niin se kannattaa tehdä nyt. Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista sekä Lifen verkkokaupassa että Lifen kaikissa myymälöissä. Valikoimassa on paljon ihania tuotteita jotka sopivat myös joululahjaksi, kuten Lifen ihanat Body & Soul -luonnonkosmetiikkatuotteet!

Haluan kiittää vielä Lifea ja Pirittaa hienosta ambassador-vuodesta, jonka aikana olen oppinut aivan älyttömän paljon. Mä toivon, että näillä eväillä voin pitää parempaa huolta itsestäni ja hyvinvoinnistani koko loppuelämän, enkä epäröi kysyä neuvoa jos ja kun sitä joskus hyvinvointituotteissa tarvitsen. Kiitos <3


Omista ripsistä mustat ja kaarevat – Yumi Lashes kokemuksia

15.09.2018

*Yumi Lashes -ripsikäsittely on saatu bloginäkyvyyttä vastaan pitkäaikaiselta yhteistyökumppaniltani Salon Pepe Åhmanilta.

Kävin tällä viikolla Lauttasaaren Salon Pepe Åhmanilla ottamassa Yumi Lashes ripsien kestotaivutuksen. Kuulin tästä ekan kerran jo pari vuotta sitten ollessani raskaana, mutta en silloin uskaltanut ottaa käsittelyä, koska en ollut siihen perehtynyt sen enempää. Nyt kun lopetin imetyksen, uskalsin vihdoin varata ajan ripsien kestotaivutukseen Kristiinalle. Ja nyt luvassa on mun Yumi Lashes kokemuksia Salon Pepe Åhmanilta.

Yumi Lashes -käsittelyssä ripset taivutetaan perinteisen permanentin sijaan ylöspäin, jolloin koko ripsien oma pituus pääsee upeasti esiin. Mulla ei ole itselläni mitkään maailman pisimmät tai tuuheimmat ripset, vaan ne on ihan piikkisuorat, lyhyet ja harmaat. Olin siis hieman skeptinen, että mitä tällä mun ripsivarustuksella olisi mahdollista saada aikaiseksi.

Yumi Lashes -kestotaivutus aloitetaan puhdistamalla ripset ja niitä ympäröivä iho. Sitten iho suojataan geelilapuilla. Sen jälkeen ripsiin levitetään ensimmäinen aine, joka vaikuttaa kymmenen minuuttia. Jokainen ripsi erotellaan toisistaan, ja taivutetaan ylöspäin. Eka aine putsataan, ja levitetään toka aine, joka vaikuttaa vielä viisi minuuttia. Se putsataan, ja sitten ripset vielä värjätään (mikäli tarvetta on). Väri vaikuttaa kymmenisen minuuttia muistaakseni. Lopuksi putsataan vielä, sekä levitetään kosteuttava öljy ripsille, ja sitten on valmista.

Alla oleva kuva on otettu käsittelyn ykkösvaiheesta, eli ekan aineen kymmenen minuutin vaikutusajalla. Tältä näyttää kun ripsiä tehdään:

Käsittelyssä ei ollut kovin voimakkaita hajuja, eikä se tuntunut ikävältä tai kivuliaalta. Käsittely kesti yhteensä noin tunnin verran. Samalla mun kulmat myös värjättiin, joten nyt pääsen tosi helpolla laittautumisen kanssa, eikä siihen mennyt ollenkaan extra-aikaa. Käsittelyn jälkeen ripsiä ei saa kastella 24 tuntiin, ja sen jälkeen niiden kanssa saa elellä täysin normaalisti. Voi hieroa silmiä, käyttää mitä meikkejä ja meikinpuhdistusaineita ikinä haluaa. Ah niin ihanan helppoa, ja mun mielestä paljon kätevämpää kuin ripsipidennykset, joiden kanssa moni asia on kiellettyä tai hankalaa.

Tässäpä pari paljon puhuvaa ennen-jälkeen-kuvaa Yumi Lashes-käsittelystä.

Yumi Lashes-käsittely kestää ripsissä n. 8-12 viikkoa, eli ripsen oman luonnollisen elinkaaren ajan. Kestoa voi pidentää harjaamalla ripsiä aamuin illoin ripsiharjalla, ja  kosteuttamalla niitä öljyllä päivittäin.

Mulle tämä sopii n. 1007474545 kertaa paremmin kuin ripsipidennys, sillä rakastan hieroa silmiä, pesen aina meikit pois hieromalla silmiäni puhdistusaineella, ja mulla on ohuet ja harvat ripset, joihin pidennyksiä ei edes saa paljoa kiinni. Mä koen, että tämän taivutuksen ja ripsivärin yhdistelmällä saan näyttävimmät ripset, joita mun on koskaan mahdollista saavuttaa ilman tekoripsitupsuja tai nauhoja siis. Olen tosi tyytyväinen näihin, ja aivan varmasti uusin käsittelyn sitten, kun mun omat ripset ovat uusiutuneet. Jännittävää nähdä kuinka kauan tämä Yumi Lashes kestää just mun ripsissä. Kavereilta olen kuullut tosi positiivisia kokemuksia tästä. On mahdollista, että Yumi Lashes tulee myös edullisemmaksi kuin ripsipidennykset, sillä käsittely voi kestää jopa kolme kertaa pidempään.

YUMI LASHES ALEKOODI SALON PEPE ÅHMANILLE:

Koodilla ihanatripset mun blogin lukijat saa 10% alennuksen Yumilashes-kestotaivutuksesta Lauttasaaren Salon Pepe Åhmanilla arkisin klo 10-14 välillä olevista ajoista. Käsittelyn normaalihinta on siis 86€, joten 10% alennus on jo ihan merkittävä. Alennus on voimassa lokakuun loppuun asti. Ajanvaraukseen pääsette TÄSTÄ.

Kiitos hurjasti Kristiinalle ja Salon Pepe Åhmanille jälleen loistavasta palvelusta! On niin hyvä fiilis aamuisin, kun ripset ja kulmat erottuvat naamasta jo heti herätessä. Vaikka kyse on vain omasta fiiliksestä, niin tuntuu jotenkin pirteämmältä aamuisin tämän myötä.

Oletteko te kokeilleet jo Yumi Lashesia? Onko pysynyt teillä hyvin? Oletteko hoitaneet ripsiä öljyllä ja harjailemalla?