Luukku 19: No se joulupukki

19.12.2016

Vastaanotin postaustoiveen vielä näin joulukalenterin loppuvaiheilla siitä, kuinka meillä suhtaudutaan joulupukkiin. Olen aiheesta joskus vuosia sitten blogiini kirjoittanutkin, mutta nyt tietenkin tämä alkaa olla entistä ajankohtaisempaa, kun lapsetkin ovat isompia. Eli joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki, mitä me ollaan hänestä kerrottu lapsille? Saako lapsia huijata joulupukilla, entäs perinteinen tontuilla ja joululahjoilla kiristäminen?

Meidän lapset uskovat joulupukkiin, ja meillä käy joulupukki joka joulu. Eli kyllä, myös meillä on satuiltu lapsille tämän joulusedän olemassaolosta. Koen että ollaan annettu lapsille aika samantyyppinen lähestymistapa joulupukkiin jonka olen itsekin saanut lapsena äidiltä. He tietävät että joulupukki tuo kaikki lahjat, mutta he tietävät myös että joulupukki ei valmista kaikkia leluja Korvatunturilla yhdessä tonttujen kanssa, vaan vanhemmat, kummit ja mummit ostavat niitä myös kaupasta yhdessä pukin apuna ja pukki sitten jakaa ne aattona lapsille.

Sivusin aihetta myös tuossa viikko sitten kun vietiin Hopelle lahjapaketteja toisille lapsille yhdessä meidän tyttöjen kanssa. Joku kysäisikin että kuinka ollaan selitetty tytöille se, että jotkut lapset eivät saakaan pukilta lahjoja vaan muut ihmiset vievät niitä keräyspisteelle. Ja me ollaan tosiaan ihan rehellisesti kerrottu lapsille, että pukki ei voi viedä lahjoja jos ei kukaan ole ostanut niitä, ja että joillakin perheillä ei ole varaa ostaa itse lahjoja pukille tuotavaksi ja siksi me ja muut voidaan mahdollisuuksiemme mukaan auttaa niitä perheitä viemällä lahjoja keräykseen.

Meillä ei ole mitään ”Vain kiltit lapset saavat lahjoja” -bullshittiä koskaan syötetty lapsille, eikä heitä kiristetä sillä että pukki ei toisi lahjoja ollenkaan ”jos ei ole kiltti”, niinkuin ainakin vielä omassa lapsuudessani oli erittäin tavallista tehdä. Onneksi 2010-luvulla tiedetään että kaikki lapset ovat kilttejä, mutta eivät vaan aina käyttäydy mukavasti.

Mutta kyllä mekin ollaan sitä perinteistä tontut kurkkii-satua höpötetty lapsille, lähinnä siis siksi että heistä on niin jännittävää muka bongailla punaisia lakkeja ja koska jouluun kuuluu ainakin meillä pieni taianomaisuus. Mutta ollaan pyritty välttämään tonttujen yhdistämistä käyttäytymiseen. En tiedä tietävätkö tytöt miksi ne tontut kurkkivat, ne nyt vaan kurkkivat ja niitä on hauska yrittää nähdä. Pari kertaa he ovat ainakin olleet ihan varmoja että tonttu vilahti ikkunassa.

Uskon että ainakin meidän esikoinen tajuaa että pukkeja on useampi, ikää on kuitenkin jo sen verran ja kyky ymmärtää on monessa asiassa jo ihan uskomaton. Itsekin muistan kyllä aika pienenä tajunneeni että ei ne kaikki eri näköiset pukit vaan voi olla sama ihminen.  Itse en siitä välittänyt, eikä hänkään ole ainakaan toistaiseksi esittänyt purevia kysymyksiä joulupukin ainutlaatuisuudesta. Jos niitä alkaa tulla niin toki niihin rehellisesti vastataan.

Joulussa on taikaa, ja me juuri puhuttiin Otonkin kanssa siitä että jouluaatto vaan tuntuu juhlavammalta kun se punanuttuinen partahemmo käy pyörähtämässä vartin verran. Vaikka me ollaan jo aikuisia, niin salaa olen onnellinen siitä että meidän kolmosen ja esikoisen välillä on niin iso ikäero että sain vielä monen monta monituista vuotta jatkoaikaa joulupukin vierailuille sillä verukkeella että meillä on pienet lapset. Saa nähdä käykö meillä joulupukki vielä sittenkin kun lapset on aikuisia, hah! Ja mä olen sitäpaitsi käynyt Napapiirillä joulupukin pajassa, ja siitä on kuvakin todisteena. Että kyllä siellä joku joulupukki asuu ja mä ainakin haluan uskoa siihen vielä aikuisenakin edes vähän.

Elämä olisi tosi tylsää jos ei yhtään saisi nauttia saduista. Mun mielestä on todellakin  eri asia valehdella perustavanlaatuisesti jostain vakavista asioista omaksi edukseen, kuin piristää pienten lasten perinnejuhlaa pikkusadulla.

Mitä mieltä te olette? Onko joulupukkia olemassa, ja saako lapsille sanoa että on?

PS: Kuvituksena aiempien jouluaattojen kuvia, en kestä miten pieniä meidän pallerot on olleet???