Minäkö perinteinen?

23.11.2016

Viimeisen viikon sisään mulle on sanottu useamman ihmisen toimesta useampaan kertaan että vaikutan ihmiseltä joka rakastaa ja arvostaa perinteitä. Tämä on musta tosi mielenkiintoinen huomio, koska en koskaan aiemmin ole itse huomannut tätä piirrettä itsessäni. Sanalla perinne on myös joskus ehkä jopa negatiivinen kaiku, riippuen toki ihan siitä mihin perinteet liittyvät. Mulle perinteet ja niiden luominen kuitenkin luovat sellaista turvaa, jatkuvuutta, ja mahdollisuuden tehdä ihania asioita. En vaan koskaan ollut tajunnut miten suuri rooli niillä on mun elämässä. Miten tykkään tehdä monet asiat aina samalla tavalla, ja miten haluan luoda toistuvia kivoja juttuja joita yhdessä perheenä tehdään.

Mulle perinne ei automaattisesti tarkoita vanhoja asioita, tai kaavoihin kangistumista – vaikka jouluruokia yhä edelleen mummoni resepteillä kokkaankin ja koristelen joulukuusen aina samaan aikaan kuin omassa lapsuudessani. Mulle perinteet ovat tutun ja turvallisen lisäksi enemmänkin uuden luomista, rakastan luoda uusia perinteitä ja nyt kun pysähdyn asiaa ihan miettimään, olen tainnut yhdessä Oton kanssa luoda meidän perheelle aika monta omaa uutta perinnettä.

Naistenpäivänä meidän perheen naiset saavat valita itselleen kukkakaupasta haluamansa kukat. Kaikki meidän perheen naiset, ei vain äiti. Pääsiäisenä on pääsiäismunajahti, äitienpäivät kuvataan videolle, isänpäivänä syödään munakokkelia ja pekonia aamiaiseksi, ja joulukuussa lapset saavat valita joka vuosi oman uuden joulukoristeen joita heille kerään. Aatonaattona kokataan aina Oton kanssa itse alusta loppuun kaikki jouluruuat, ja jouluaattoon kuuluu pulkkamäki säiden niin salliessa. Kesälomalla mennään aina Ouluun vaikka koko kesälomaa ei siellä vietetäkään.

Jouluihmisenä iso osa perinteistäni liittyy nimenomaan jouluun, mutta koen että ne tuovat iloa ja valoa myös kaikkiin muihin vuodenaikoihin. Niistä jää ihania muistoja lapsille, ja ne tuovat juhlan tuntua vuoden tärkeisiin päiviin. En usko että perinteitä voi olla liikaa, varsinkaan jos niiden kanssa ollaan myös joustavia eikä niitä toteuteta hampaat irvessä. Viime äitienpäivää en kuvannut videolle vatsataudissa väkisin, enkä ikinä pakottaisi perhettä mihinkään perinteeseen joka ei tunnu kaikista hyvältä. Jos isompana lapsista jotkut perinteet alkavat tuntumaan tylsiltä, niitä voidaan muuttaa tai niistä voidaan luopua. Tosin uskon että vielä teini-ikäistenkin kanssa jouluaaton pulkkamäki voisi olla aika mahtava hetki hullutteluun, ja sellainen hetki kun ehkä niin kovin isoja ja cooleja muka olevat teinit päästäisivätkin kaikki tunteet valloilleen ja heittäytyisivät täysillä lumessa pyörimiseen. Etukäteen ei voi tietää mutta aina saa toki haaveilla.

Uskon että perinteistä jää meille kaikille ihania muistoja, ja niistä muodostuu lapsille erityisesti sellainen turvallisuuden ja jatkuvuuden tunne elämässä. He tietävät mitä odottaa ja saavat osallistua juhlatunnelman luomiseen omalta osaltaan. Perinteiden lisäksi tykkään myös tietyistä rutiineista, kuten iltasadun lukemisesta joka ilta ja siitä että päivällinen syödään aina yhdessä ruokapöydän ääressä koko perhe. Uskon että rutiinit ja perinteet yhdessä tekevät hyvää, ja jos tietyt asiat toistuvat samankaltaisina, se luo lapsille turvallisuuden tunteen vaikka elämässä olisi ajoittain paljonkin muuttuvia tekijöitä. Perinteiden lisäksi rakastan myös yllätyksiä ja spontaaniutta, ja kun näitä kaikkia yhdistelee keskenään, elämä ei ainakaan tunnu tylsältä. Aina on jotain mitä odottaa, ja aina tapahtuu jotain odottamatonta ja hauskaa. Yksikään päivä ei ole samanlainen kuin toinen, mutta jokaisessa päivässä on tuttuja ja tärkeitä elementtejä.

Mikään ei ole mulle tärkeämpää elämässä kuin se että mun perhe voi tuntea olonsa onnelliseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi, ja yritän ajatella kaiken aina sen erityisesti huomioon ottaen. Ehkä sieltä kumpuaa myös tämä rakkaus perinteitä kohtaan.

Oletteko te perinteiden ystäviä, vai tykkäättekö enemmän yllätyksellisyydestä ja suunnittelemattomuudesta?